Lue keskustelun säännöt.
Miten kestää se, että oma mies ei huomioi merkkipäivinä?
22.10.2023 |
Tai muinakaan tärkeinä elämän etappeina? Olen asiasta sanonut ja lähetin kerran kirjeenkin, jossa kerroin mitä tunteita tämä herättää. Ja siksi tiedän, että miehelle on vaikeaa ostaa kortti/kukka/lahja. Ei tiedä millainen sen pitäisi olla, eikä auta vaikka sanon, että ihan mikä vaan. Oikeastaan se, että olen asiasta sanonut näinkin painokkaasti, on pahentanut asiaa. Ennen saatoin kuvitella, että mies ei ymmärrä, että asia on mulle tärkeä, eikä tahallaan loukkaa. Nyt tuo ei ole enää uskottava ajatus.
Ensi kuussa on tulossa yksi sellainen hetki, että tulen saamaan muistamisia muilta. Ehkä kuuluisi varailla pöytä jostain kivasta ravintolasta ja juhlistaa lähipiirin kanssa. Isompia juhlia en kuitenkaan aio pitää. Tiedän jo etukäteen, että mies ohittaa tämän asian. Jos varaan sen ravintolan, niin sinne lähtee kyllä, mutta muutoin ohittaa.
Neuvokaa, miten tätä voisi helpommin sietää? Asian puheeksiottaminen on vain pahentanut tilannetta, joten nyt en enää tiedä, mikä voisi auttaa.
Kommentit (249)
Sä et tuossa menettänyt muuta kuin alkoholistin, hyvä päätös.
Kirjoituksen mukaan se on edelleen sen kanssa, vaikka kaikki tuo tullut vuoden sisään esille, ei ole tajunnut lähteä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikille teille, joiden mies ei huomioi teitä merkkipäivänä. Millainen mies on arjessa, tekeekö kotihommia oma-aloitteisesti, osallistuuko lasten kasvatukseen ja hoitoon vai onko tyystin ulkoistanut itsensä näistäkin?
Kun mietitte puolisoanne, voitteko luottaa siihen, että tiukassa tilanteessa hän on tukena ja tarvittaessa vie sinua ja perhettä eteenpäin jos on jokin kriisi tms. tai olet sairas / kykenemätön osallistumaan. Puhallatteko yhteen hiileen vai menettekö täysin eri yksikkönä tilanteissa.
Jos asiat jää teidän itsenne vastuulle silloinkin kun toisen kuuluisi osallistua, niin minusta peli on selvä. Mikäli on toiselle oikeasti tärkeä, on ihan luonnollista tuottaa hyvää mieltä ja tarttua hommiin jos toinen ei pysty.
Ei miehen kuulu auttaa naista kotitöissä, lasten hoidossa, vaan osallistua. Ne kotityöt kuuluu perheessä molemmille ei kummankaan kuulu olla vapaamatkustaja. Pienilläkin teoilla ja lahjoilla saa toisen tuntemaan myös tärkeäksi.
Minä voin luottaa mieheeni kuin kallioon. Muistamme toisiamme merkkipäivänä ja jouluna. Hoidamme asiat yhdessä ja yksin kun toinen ei kykene. Aina ei ole ollut ruusuilla tanssimista, mutta samaan suuntaan ollaan menty silloinkin. Edelleen nautimme toistemme seurasta vaikka lapset ovat jo maailmalla.
Kannattaa miettiä kokonaisuutta, toimiiko se vai mättääkö useampi asia. Puhukaa, puhukaa. Minä olen lapsuudessa tottunut siihen, että asioista ei puhuta ja mun mies taas ihan päinvastaisessa perheestä. Olen opetellut puhumaan ja voi vietävä kun on ollut välillä vaikeaa, mutta jos haluaa tasavertaisesti olla parisuhteessa ja tulla kuulluksi, siihen ei mykkyys sovi.
Juuri tuota olen miettinyt, että voiko puolisoon luottaa jos tulee joku tiukka tilanne. Nyt kun katson miten hän suhtautuu ikääntyvien vanhempiensa asioihin, alkaa silmät aueta. Yksi juttu olisi pitänyt mennä heinäkuussa tekemään. Ei mennyt, eikä ole kysynyt että saivatko apua. Kaikki asiat vaan jää vellomaan kun ei jaksa, välitä, kiinnosta.
Tämä ei nyt millään muota liity ap:n ongelmaan, mutta minusta on ehkä vähän hassua että aikuiset kerjää huomiointia ja ihan fyysisiä lahjoja.
Itsellä ollut sekä avomies että on edelleen eräs iäkäs naisystävä jotka tekee tuota. Tuo ystävättäreni on kuin pikkutyttö joka muistuttelee vuosittain tulossa olevasta merkkipäivästään, hän myös kertoo aina mitä sai edellisvuona lahjaksi ja keneltä, hän puhuu hyvin usein (yleensä ennen synttäriään tai joulua) millaisista leikkokukista tykkää tai mikä uusi viini on tullut just nyt Alkoon tai mikä on hänen suosikkisuklaa tms. Kertoo jopa auliisti kuinka hän tykkää siitä kun joku tulee kylään ja tuo kukkia tullessaan, eli odottaa ilmeisesti minunkin toimivan näin.
Eli Hän "vihjailee" todella korostuneen estottomasti. Hänen persoonallisuuspiirteensä tunnistaneena voisin jopa kuvitella että tekee tuota vihjailua ihan tietoisesti, siis tiedostaen että kuulijat tajuaa kyllä puheet vinkiksi.
En pidä tuosta piirteestä, minusta se ei ole ihan tervettä aikuiselta. Olen lakannut huomioimasta häntä mutakuin tekstarilla jouluna tai jos silloin satun käymään niin vien jouluaiheisen kukan koska niin teen muillekin. En huomioi häntä yhtään enempää kuin muitakaan.
Vierailija wrote:
Kuule ap, olin itsekin yli 20v aviossa miehen kanssa jonka käytöstä selittelin parhain päin. Täällä kun joku kyseli miten voi olla mahdollista niin voi olla. Onnekkaita ovat he jotka lopettavat suhteen heti kun ilmenee jotain kökköä. Meitsi selitteli etten tajua tai vaan osaa.
Se johtuu meidän lapsuudesta. Minäkin olen aiemmin ylitmmärtänyt vuosikausia. Yrittänyt selittää, kirjoittaa, yksin parantaa niin ja nöin - ei ikinä muuta lopputulosta kuin oma väsymys ja pettymys.
Olin niin ylpeä itsestäni, kun viimeiseen suhteeseen lähtiessä rima oli hahmotettu jo valmiiksi oikealle tasolle. Kun mies sitten alkoi osoittaa merkkejä, ettei olekaan sitä mitä on esittänyt olevansa, tarkkailin. Olin valmis olemaan hänen tukenaan, mutten opettamaan tai selittämään tai anelemaan. Lähdin suhteesta 3 kk jälkeen. En kolmen vuoden tai kolmen vuosikymmenen. Ja myöhemmin sain vahvistuksen, että tein oikein. Mies on parantumaton ankeuttaja ja vielä pahempikin. Ollut ennen minua ja myös minun jälkeeni. Eikä minin tarvitse olla osa sitä!
Naiset muutenkin usein pitävät miestä ainutkertaisena ja pöyristyvät, kun tajuavat, että oma venyminen on täysin hukkaan heitettyä. Sille miehelle on ihan yksi lysti, onko siinä vierellä sinä vai joku toinen. Ne, joille on väliä, toimivat niin, että se näkyy.
Otti minulta puoli elämää oppia tuo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Antaako ap harkittuja lahjoja siksi, että hän haluaa aidosti ilahduttaa lahjan saajaa, vai siksi, että haluaa tuntea olevansa hyvä ihminen.
Voi vi***, että ihmiset on sairaita. Jos oma mielesi on noin musta niin joo, suurimman osan ei todellakaan ole.
Exäni oli tuollainen pölkkypää. Ikinä ei muistanut merkkipäiviäni oma-aloitteisesti. Kerran syntymäpäivän iltana yritti pelastaa tilanteen antamalla lounasseteleitä. Syystäkin ex.
Nykyinen mieheni muistaa minua syntymäpäivänä, nimipäivänä, jouluna ja kihlapäivänä ihanin, mietityin lahjoin (kuten minäkin häntä). Juhlapäivät ovat iloisia päiviä. Käymme silloin ulkona syömässä, kakkukahveilla jne.
Minusta toisen huomiotta jättäminen on huonoa käytöstä ja itsekkyyttä, osin myös nuukailua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Tämä ei nyt millään muota liity ap:n ongelmaan, mutta minusta on ehkä vähän hassua että aikuiset kerjää huomiointia ja ihan fyysisiä lahjoja.
Itsellä ollut sekä avomies että on edelleen eräs iäkäs naisystävä jotka tekee tuota. Tuo ystävättäreni on kuin pikkutyttö joka muistuttelee vuosittain tulossa olevasta merkkipäivästään, hän myös kertoo aina mitä sai edellisvuona lahjaksi ja keneltä, hän puhuu hyvin usein (yleensä ennen synttäriään tai joulua) millaisista leikkokukista tykkää tai mikä uusi viini on tullut just nyt Alkoon tai mikä on hänen suosikkisuklaa tms. Kertoo jopa auliisti kuinka hän tykkää siitä kun joku tulee kylään ja tuo kukkia tullessaan, eli odottaa ilmeisesti minunkin toimivan näin.
Eli Hän "vihjailee" todella korostuneen estottomasti. Hänen persoonallisuuspiirteensä tunnistaneena voisin jopa kuvitella että tekee tuota vihjailua ihan tietoisesti, siis tiedostaen että kuulijat
Kyllä. On tuo ihmistyyppi. He eivät yleensä itse ole kovin avokätisiä muille. Sitten on se antelias ihmistyyppi, jota sattuu kumppanin kitsaus.
Vierailija wrote:
Olisiko aika kasvaa "aikuiseksi" naiseksi, teiniprinsessa roolista
Minulla on ollut elämässäni hyvin raskaita vaiheita, sairastumista ja muuta vastoinkäymistä, ja vasta nyt voisin edes ajatella seurustelua ja parisuhdetta, kun elämä on tasaantunut sen verran. Olen joutunut kasvamaan aikuiseksi hyvin aikaisin. En siitä huolimatta kaipaa sellaista "biletysnuoruutta", mutta en myöskään aio päästää elämääni niin masentavia "läheisiä", jotka eivät muista edes merkkipäivänä. Nykyään osaan jo pitää itseäni edes sen verran arvossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Hankin miehelle lahjoja. Mulla on puhelimessa muistio asioista, joita hän on maininnut, että tykkäisi. Mies (kirjeeni jälkeen) toivoi, että en ostaisi lahjoja. Hänellä oli ajatus siitä, että sitten olisimme sujut, niin sanotusti. Mutta ostan lahjoja miehelleni parhaan taitoni mukaan, koska mulle on tärkeää olla ihminen joka pitää tällaisista asioista kiinni. Jos lopettaisin, niin kokisin kohtelevani puolisoani huonosti, enkä halua olla sellainen ihminen.
ap
Noh, et siis itsekään toimi kuten mies haluaa. Siinä mielessä olette sujut. Kumpikin tekee päinvastoin kuin toinen toivoo.
Otat kukkakaupan sivun esiin ja näytät mieleistä kimppua. Kerrot kuinka super ihanaa olisi saada sellainen. Kysyt mieheltä voiko hän maksaa sinulle tämän onnittelukimpun. Sitten tilaat kimpun, kun hän suostuu maksamaan. Teet tilauksen valmiiksi ja mies syöttää siihen omat maksutietonsa. Sama homma lahjan kanssa. Esittelet miehelle mieluisia vaihtoehtoja. Kysyt maksaako hän lahjan ja tilaat Sitten sen miehen maksamana. On miehiä joita täytyy avittaa lahjan ostossa. Lahjan saatuasi olet mielin kielin ja onnesta soikea. Ehkä oppii vähitellen itse ostamaan oma-aloitteisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Antaako ap harkittuja lahjoja siksi, että hän haluaa aidosti ilahduttaa lahjan saajaa, vai siksi, että haluaa tuntea olevansa hyvä ihminen.
Voi vi***, että ihmiset on sairaita. Jos oma mielesi on noin musta niin joo, suurimman osan ei todellakaan ole.
Omituisen vahva reaktio. Tunnen ihmisiä, jotka oikeasti antavat muille lahjoja pohjimmiltaan itsensä vuoksi. Toivovat näin myös saavansa lahjoja takaisin. Kyse ei ole pyyteettömästä ilahduttamisesta ja antamisen ilosta. Lahjat ovat jokin keino pönkittää omaa heikkoa itsetuntoa.
Onneksi on samanlainen puoliso, joka ei myöskään välitä merkkipäivistä ja lahjojen ostamisesta. Pusut ja halit aina riittää sekä mukavaa tekemistä yhdessä oli sitten merkkipäivä tai ihan tavis päivä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Otat kukkakaupan sivun esiin ja näytät mieleistä kimppua. Kerrot kuinka super ihanaa olisi saada sellainen. Kysyt mieheltä voiko hän maksaa sinulle tämän onnittelukimpun. Sitten tilaat kimpun, kun hän suostuu maksamaan. Teet tilauksen valmiiksi ja mies syöttää siihen omat maksutietonsa. Sama homma lahjan kanssa. Esittelet miehelle mieluisia vaihtoehtoja. Kysyt maksaako hän lahjan ja tilaat Sitten sen miehen maksamana. On miehiä joita täytyy avittaa lahjan ostossa. Lahjan saatuasi olet mielin kielin ja onnesta soikea. Ehkä oppii vähitellen itse ostamaan oma-aloitteisesti.
Tuleeko tuollaisesta väkisin ostetusta lahjasta hyvä mieli? Toivottavasti mies tajuaa erota tuollaisesta vaatijasta.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Antaako ap harkittuja lahjoja siksi, että hän haluaa aidosti ilahduttaa lahjan saajaa, vai siksi, että haluaa tuntea olevansa hyvä ihminen.
Voi vi***, että ihmiset on sairaita. Jos oma mielesi on noin musta niin joo, suurimman osan ei todellakaan ole.
Omituisen vahva reaktio. Tunnen ihmisiä, jotka oikeasti antavat muille lahjoja pohjimmiltaan itsensä vuoksi. Toivovat näin myös saavansa lahjoja takaisin. Kyse ei ole pyyteettömästä ilahduttamisesta ja antamisen ilosta. Lahjat ovat jokin keino pönkittää omaa heikkoa itsetuntoa.
Jos käytösnormi on se, että lähimpiä muistetaan merkkipäivinä niin ei ole mitään itsekkyyttä toimia itse niin ja odottaa myös vastavuoroisuutta toiselta. Jos taas alkaa jotain randomia tuttua pommittaa lahjoilla, voi miettiä miksi näin tapahtuu.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Kuule ap, olin itsekin yli 20v aviossa miehen kanssa jonka käytöstä selittelin parhain päin. Täällä kun joku kyseli miten voi olla mahdollista niin voi olla. Onnekkaita ovat he jotka lopettavat suhteen heti kun ilmenee jotain kökköä. Meitsi selitteli etten tajua tai vaan osaa.
Se johtuu meidän lapsuudesta. Minäkin olen aiemmin ylitmmärtänyt vuosikausia. Yrittänyt selittää, kirjoittaa, yksin parantaa niin ja nöin - ei ikinä muuta lopputulosta kuin oma väsymys ja pettymys.
Olin niin ylpeä itsestäni, kun viimeiseen suhteeseen lähtiessä rima oli hahmotettu jo valmiiksi oikealle tasolle. Kun mies sitten alkoi osoittaa merkkejä, ettei olekaan sitä mitä on esittänyt olevansa, tarkkailin. Olin valmis olemaan hänen tukenaan, mutten opettamaan tai selittämään tai anelemaan. Lähdin suhteesta 3 kk jälkeen. En kolmen vuoden tai kolmen vuosikymmenen. Ja myöhemmin sain vahvistuksen
Sama. Edellinen ankea suhde venyi yli vuosikymmeneksi, seuraavasta lähdin puolessa vuodessa kun näin, ettei toinen arvosta vaikka kerroin suoraan ja useaan kertaan, mikä mättää. Ja toisen mielestä eron syynä oli, etten ollut valmis vakavaan suhteeseen 🙄
Vierailija wrote:
Sä et tuossa menettänyt muuta kuin alkoholistin, hyvä päätös.
Kirjoituksen mukaan se on edelleen sen kanssa, vaikka kaikki tuo tullut vuoden sisään esille, ei ole tajunnut lähteä.
No niinpä tosiaan. Toivottavasti sekin selkeyden hetki koittaa pian, onhan tuo nyt sentään jonkinlaista ryhdistäytymistä ettei hyppää toisen pillin mukaan jäädessään kuitenkin kakkoseksi alkoholille. Eipä noita asioita alkuhuumassa tajua - jos tuota nyt huumaksi voi sanoa, vuoden kohdalla pitäisi olla ihan erilaista, ei jatkuvaa pettymystä ja rikottuja lupauksia. Sitähän se tosin on jatkossakin.
Vierailija wrote:
Ei miesten tarvitse palvelusväelle antaa muuta kuin nyrkkiä naamaan ja mulkkua pilluun.
Nykynainen käy töissä ja tuo palkan kotiin. Hän ei ole palvelusväkeä. Ei ihme, että miehet jää yksin. Tuoll asenteella ei naista saa.
Antaako ap harkittuja lahjoja siksi, että hän haluaa aidosti ilahduttaa lahjan saajaa, vai siksi, että haluaa tuntea olevansa hyvä ihminen.