Kerroin teinille, että aiomme erota isänsä kanssa. En tajunnut että olikin hirveä paikka
Olen aiemminkin kerran vihjannut asiasta, joten ihan puskista tämän ei pitänyt tulla... Silloin suhtautui lähinnä olankohautuksella, ja luulinkin että asia olisi hänelle siis suht ok, mutta nyt oli silminnähden järkyttynyt ja epätoivoinen, näin ettei itkukaan ollut kaukana.
Ei ymmärrä miksi meidän pitäisi erota, emmehän me riitele. Yritin selittää, että niin, emme riitelekään mutta rakkaus on loppu minun puoleltani enkä ole onnellinen, mutta tätä teinin oli vaikea käsittää. Ymmärrän sinänsä teiniä, olenhan hänen silmissään jo vanha ihminen jonka ei enää pitäisi mitään rakkauksia toivoa.
Teini myös kertoi että hän haluaa isänsä ja äitinsä olevan saman katon alla, painotti käsistäni kiinni pitäen, että perhe on hänelle tärkeä ja että perheen kuuluu pitää yhtä. Hyvä ettei itkenyt näitä sanoessaan. Pyysi vielä, että eikö me voitais olla vielä 5 vuotta yhdessä, kunnes hän muuttaa armeijan jälkeen omilleen.
Sanoin tietysti, että me tullaan aina olemaan perhe, ja että rakastamme häntä, mutta tämä ei tuntunut auttavan yhtään.
Tämä olikin itselleni hirveän vaikea pala joka tuli puskista. Rakastan poikaani eniten koko maailmassa, ja mietin nyt kestänkö elää vielä 5 vuotta miehen kanssa jota en rakasta, vai kestänkö nähdä poikani maailman hajoavan pirstaleiksi ja hänen syyttävän siitä minua/ vihaavan minua perheen hajottamisesta?
Kommentit (285)
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Mikä siinä suhteessa sitten mättää, jos ette edes riitele, vaan kaikki sujuu sopuisasti? Rakastunut toiseen? Vai kaipaat omaa aikaa ja omaa rauhaa?
Ei ole seksiä, ei tunneyhteyttä, ei keskusteluyhteyttä, en rakasta enkä juuri kunnioita miestäni. Olen kuitenkin rauhallinen ja "järkevä" ihminen joten riitoja ei ole, kun en järjestä kohtauksia asioista. Miehen mielestä kaikki on hyvin ja hän rakastaa minua.
Ap
Sinä haihattelet jotain nuoruuden kuumaa rakastumisen tunnetta. Keskustelemaan voi harjoitella uudelleen ja seksi on yliarvostettua, mutta senkin saa kyllä kuvioihin uudelleen, kunhan vähän panostaa siihen. Mene/menkää terapiaan.
Ihme laiskimukset. On mahdollisuus kehittyä ha muuttua yhdessä. Nuo on vaan tekosyitä. Jos on ollut oikeasti rakkaus, niin se on kyllä.
te vaan pistätte pään pensaaseen kun pelottaa muutos ja mahdollisuus.
olkaa uteliaita
olkaa rohkeita
Luulen, että itse tukahdutatte itsenne, kun luulette että pitää olla jollain lailla. Saa sanoa ja saa kehittyä.
lapsesi on näkee, että pelkäätte.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
"Haluan erota, koska en rakasta isääsi"
"Erosta huolimatta rakastan sinua aina, poikani"
Typerää lässytystä ilman mitään konkreettista/järkevää sisältöä. Miten osoitat, että rakastat poikaasi, jos olet rikkomassa yhteisen kodin? Miten rakastat tai et rakasta miestäsi? Jos hän ei ole henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen, mitä syytä on erota? Jos mies kuorsaa tai haisee pahalta, nukkukaa eri huoneissa. Mistä luulet löytäväsi uuden miehen?
Voi jumaliste suoraan sanottuna! Miksi pitäisi elää yhdessä ihmisen kanssa jota ei rakasta?!? Mä erosin tuollaisessa tapauksessa koska mä olisin oikeasti ahdistunut hengiltä jos olisin joutunut sitä suhdetta jatkamaan. Kyllä mun täytyy toista rakastaa, että pystyn hänen kanssaan elämään.
Niin. Se syy eroon on silloin sinussa. Ja vain sinuss
Voi luoja miten yksinkertainen ihminen sä olet. Mä todellakin osaan rakastaa, mutta mä olen aikuinen ihminen joka tajuaa kyllä sen, että rakkaus voi loppua. En tajua mitä järjeä olisi olla suhteessa jos rakkaus on loppunut eikä se yrityksistä huolimatta palaa. Sairasta suoraan sanottuna, että pitäisi suhdetta silti jatkaa ja hajottaa itsensä henkisesti. Ei sekään ole lasten etu, että vanhempi voi huonosti.
Ihmiset eroaa ja normaalit aikuiset ihmiset tajuaa tämän.
Vierailija wrote:
Hirveässä suhteessa eläneenä on vaikea käsittää, että tuon takia erotaan...
Tässä sinulle kaipaamasi marttyyrin kruunu, vaikka selvästi kuulee, ettei typerä valintasi kehittänyt sinua ihmisenä eikä saanut sinua ymmärtämään mitään elämästä. Olet selvästi jäänyt kiinni menneisyyteen.
Vierailija wrote:
Okei, todella asiattomia kommentteja. Nyt vähän tapoja, aikuiset ihmiset konsanaan! Tietysti se on kova paikka lapselle mutta kovemmat jäljet jättää kitkuttaa kuollutta suhdetta vielä vuosia vain lapsen takia. Lapsikin sen huomaa ja sekös jos joku katkeroittaa. Kannattaa varmaan painottaa, että pysytte lapsen elämässä molemmat eron jälkeen jne. Mutta älkää herranjestas lapsen takia jääkö huonoon suhteeseen, lapsikaan kun ei ole enää mikään ihan pieni vaan jo teini. Tsemppiä.
Eihän tuo ole mikään huono suhde. Ap vaan kaipaa vähän säpinää elämäänsä ja luulee saavansa sitä rikkomalla perheensä.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Ei pitkässä parisuhteessa aina ole romantiikkaa vaan tasasen tylsää arkea.
Ei ole ollut romantiikkaa enää pariin vuoteen ollenkaan. Tunteita ei tahtomallakaan saa taiottua takaisin, tahtoakaan kun ei enää ole tippaakaan jäljellä, minun puoleltani.
Ap
Miksi menit naimisiin miehen kanssa, jota et rakasta?
Vierailija wrote:
Tietysti elätte vielä 5 vuotta yhdessä. Rakkaus on tahdon asia.
Ei ole. Tahdon asia voi kyllä olla se, että maipuloiva henkilö uskottelee toiselle, että hän rakastaa tahtonsa avulla enemmän, ja syyllistää samalla toista, joka ei enää halua rakastaa. Rakastamisen pitää olla vapaaehtoista, ei pakotettua, jotta voi teeskennellä olevansa parempi ihminen, joka "tahtoo enemmän". Todennäköisesti hän ei kuitenkaan oikeasti tahdo.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
"Haluan erota, koska en rakasta isääsi"
"Erosta huolimatta rakastan sinua aina, poikani"
Typerää lässytystä ilman mitään konkreettista/järkevää sisältöä. Miten osoitat, että rakastat poikaasi, jos olet rikkomassa yhteisen kodin? Miten rakastat tai et rakasta miestäsi? Jos hän ei ole henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen, mitä syytä on erota? Jos mies kuorsaa tai haisee pahalta, nukkukaa eri huoneissa. Mistä luulet löytäväsi uuden miehen?
Voi jumaliste suoraan sanottuna! Miksi pitäisi elää yhdessä ihmisen kanssa jota ei rakasta?!? Mä erosin tuollaisessa tapauksessa koska mä olisin oikeasti ahdistunut hengiltä jos olisin joutunut sitä suhdetta jatkamaan. Kyllä mun täytyy toista rakastaa, että pystyn hänen kanssaan elämään.
Miten muka rakkaus voi "loppua"? Oikea rakkaus kestää kuolemaan asti. Ei aikuinen ihminen mene naimisiin (eikä varsinkaan hanki lapsia) kenenkään kanssa pelkkien tunteiden varassa.
Sellanen fantasia sitten tällä kertaa.
Jos välit on normaalit ja sopuisat, mutta rakkaudettomat, ei lapsi huomaa mitään olevan vialla. Monet parit joilla hellyys ja rakkaus kunnossa ei välttämättä lirkuttele ja helli lasten nähden.
Itse epävakaissa olosuhteissa kasvaneena en olisi mitään muuta toivonut kuin hiljaista turvallista vakautta. Minulle vanhempien ero oli helpotus koska aina ennen sitä sai murehtia ja pelätä ja kuulla kaikki riidat oli todella ahdistavaa .
erotessa menettää perhe elämän.. oletko ap siihen valmis. Jos olet reippaasti yli 50, voit löytää jonkun 60v miehen itsellesi . Mutta jos olet 45, kerron sinulle että miehiä ei ole vapailla markkinoilla . 40-55 vuotiaat miehet ottaa max 40v naisen aina jos saa. Ja lähtevät uudelle kierroksellekin tämän kanssa. Niin käy miehellesikin. Miltä sinusta sitten tuntuu kun mies löytää itselleen 10-15 v nuoremman naisen ja on toisella kierroksella ?
Vierailija wrote:
Sellanen fantasia sitten tällä kertaa.
Ja sitten pitkä tumma komea laatikkoleukainen lihaksikas lentäjä-kirurgi nosti ap:n valkean ratsunsa selkään ja he suuntasivat yhdessä kohti auringonlaskua.
The End.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
"Haluan erota, koska en rakasta isääsi"
"Erosta huolimatta rakastan sinua aina, poikani"
Typerää lässytystä ilman mitään konkreettista/järkevää sisältöä. Miten osoitat, että rakastat poikaasi, jos olet rikkomassa yhteisen kodin? Miten rakastat tai et rakasta miestäsi? Jos hän ei ole henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen, mitä syytä on erota? Jos mies kuorsaa tai haisee pahalta, nukkukaa eri huoneissa. Mistä luulet löytäväsi uuden miehen?
Voi jumaliste suoraan sanottuna! Miksi pitäisi elää yhdessä ihmisen kanssa jota ei rakasta?!? Mä erosin tuollaisessa tapauksessa koska mä olisin oikeasti ahdistunut hengiltä jos olisin joutunut sitä suhdetta jatkamaan. Kyllä mun täytyy toista rakastaa, että pystyn hänen kanssaan elämään.
Niin.
Se ns rakkauden loppuminen on sen syytä joka niin sanoo. Syyllinen löytyy silloin peilistä. Usein näillä se tahtoo loppuvan useissa avioliitoissa peräkkäin ja jäljelle jää pahoinvoivia selkäreppulapsia matkalaukkuineen seilaamassa kotiensa väliä.
Jukka Hildén erosi taannoin pitkäaikaisesta vaimostaan, ja hän kuvasi miten raskaasti perheen teini-ikäinen poika asian otti. Mietin, miltä pojasta nyt mahtaa tuntua, kun isä nuorikkonsa (kirjaimellisesti) leikkii pikkulapsiaikaa, ja vaimoke ilmeisesti juoksee vieraissa? Varmasti isä sai kokea hormonien kuorruttamaa huumaa. Mutta oliko se ydinperheen särkemisen arvoista? Luuletteko vilpittömästi, että ero oli tai on hyvä asia edellisessä liitossa syntyneiden lasten näkökulmasta?
Kun tietoisesti tekee valinnan perustaa perheen jonkun kanssa, olisi hyvä sisäistää sen mukana tuleva vastuu.
On varmasti ihana kertoa itselleen, että lapsikin kärsii, jos vanhempi ei ole onnellinen, ja oikeuttaa sillä seuraavaan kukkaan ujeltaminen. Ikävä kyllä tutkimustieto ei tue tätä tulkintaa: jos perheessä ei ole väkivaltaa/päihde tai mielenterveysongelmia, voivat lapset ydinperheessä paremmin kuin yksinhuoltaja- tai uusperheissä. Voi tuntua ikävältä, mutta on tosiasia. Kuten joku totesi, harva lapsi on syvällisellä tasolla kiinnostunut vanhempiensa rakkaudentunteiden määrästä puolisoa kohtaan.
Kuten täällä on huomautettu, eroaminen voi vaikuttaa lapseen monin tavoin epäedullisesti, eikä hänellä ole itsellään mitään vaikutusmahdollisuutta siihen. Käsi ylös, kuka haluaa vaihtaa asuinpaikkaansa viikon välein? Tai joutua muuttamaan kasvuikäisenä uusien ihmisten kanssa samaan talouteen? Monille jo pelkkä soluasuminen tuntuu ajatuksena mahdottomalta, joten luulisi empatiaa löytyvän siihen, ettei ajatus lapsiakaan houkuttele.
Lapsen terve kasvu ja kehitys vaativat turvallisuutta ja rutiineja. Aivot ovat kasvuiässä hirvittävän herkät traumoille ja stressille. Vanhempien ero lasketaan yhdeksi kymmenestä merkittävästä kasvuiän stressikokemuksesta (ACE-pisteet, adverse childhood experiences). Ja jo yksi piste riittää esimerkiksi kaksinkertaistamaan ylipainon riskin.
Minun on hyvin vaikea ymmärtää sitä, miten sellainen ihminen, jonka kanssa on päättänyt perustaa perheen on yhtäkkiä ihminen, kenen kanssa ei vain pysty asumaan ja olemaan. Kun ei ole rakkautta.
Totta: ihmiset muuttuvat, eikä yksi voi tehdä muutosta kahden puolesta. Jos oma mielenterveys ja jaksaminen ovat suhteessa uhattuna, pitää oma hyvinvointi toki asettaa etusijalle. Mutta kevyin perustein ei sitä koskaan tulisi tehdä, koska todennäköisesti lapsi erosta tietämättäänkin maksaa jonkin hinnan.
Itsekkäät naiset ei ajattele ikinä miltä miehestä tuntuu ja lapsista.
Jos nainen haluaa erota, niin se on merkki itsekkyydestä ja narsismista.
Yksinkertaisia ihmisiä ketju täynnä eikä tajuta todellisesta elämästä yhtään mitään. Inistään vain omaa tapaansa elää ainoaksi oikeaksi.
Vierailija wrote:
Sellanen fantasia sitten tällä kertaa.
Näädän fantasialaatikosta suollettua. Nää tunnistaa. Tyyppi on sekaisin.
Ota huomioon sekin mahdollisuus että kohta erottuasi kadut päätöstäsi, vai onko jo uusi kulta valmiina !
No kannattaisiko edes yrittää vielä? Hirveästi menee rahaa hukkaan. Asukaa yhdessä. En usko että löydät miestä kuitenkaan.
Vierailija wrote:
Yksinkertaisia ihmisiä ketju täynnä eikä tajuta todellisesta elämästä yhtään mitään. Inistään vain omaa tapaansa elää ainoaksi oikeaksi.
Yksinkertainen ja epävakaa luulee että eroamalla (kentis useaan kertaan) löytyy rauha ettei tarvitsisi juosta. Ei löydy. Koska on kyvytön siihen.
Mikä helvetin pakkomielle teille joillekin tuo paneminen on?!? Se, että haluaa erota EI tarkoita sitä, että alkaa panemaan kaikkien kanssa. Äly hoi älä jätä taas.