Lue keskustelun säännöt.
Kerroin teinille, että aiomme erota isänsä kanssa. En tajunnut että olikin hirveä paikka
12.10.2023 |
Olen aiemminkin kerran vihjannut asiasta, joten ihan puskista tämän ei pitänyt tulla... Silloin suhtautui lähinnä olankohautuksella, ja luulinkin että asia olisi hänelle siis suht ok, mutta nyt oli silminnähden järkyttynyt ja epätoivoinen, näin ettei itkukaan ollut kaukana.
Ei ymmärrä miksi meidän pitäisi erota, emmehän me riitele. Yritin selittää, että niin, emme riitelekään mutta rakkaus on loppu minun puoleltani enkä ole onnellinen, mutta tätä teinin oli vaikea käsittää. Ymmärrän sinänsä teiniä, olenhan hänen silmissään jo vanha ihminen jonka ei enää pitäisi mitään rakkauksia toivoa.
Teini myös kertoi että hän haluaa isänsä ja äitinsä olevan saman katon alla, painotti käsistäni kiinni pitäen, että perhe on hänelle tärkeä ja että perheen kuuluu pitää yhtä. Hyvä ettei itkenyt näitä sanoessaan. Pyysi vielä, että eikö me voitais olla vielä 5 vuotta yhdessä, kunnes hän muuttaa armeijan jälkeen omilleen.
Sanoin tietysti, että me tullaan aina olemaan perhe, ja että rakastamme häntä, mutta tämä ei tuntunut auttavan yhtään.
Tämä olikin itselleni hirveän vaikea pala joka tuli puskista. Rakastan poikaani eniten koko maailmassa, ja mietin nyt kestänkö elää vielä 5 vuotta miehen kanssa jota en rakasta, vai kestänkö nähdä poikani maailman hajoavan pirstaleiksi ja hänen syyttävän siitä minua/ vihaavan minua perheen hajottamisesta?
Kommentit (285)
Vierailija wrote:
Mistä lapsi voi tietää että parisuhde on onneton, ei se välttämättä päällepäin näy.
Tottakai aikuisen tunteet välittyy lapselle ja ihmettelen todella että millainen on lapsen ja vanhemman suhde jos lapsi ei tiedä mitä se vanhempi tuntee. Onko hän onnellinen vai onneton jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Mistä lapsi voi tietää että parisuhde on onneton, ei se välttämättä päällepäin näy.
Tottakai aikuisen tunteet välittyy lapselle ja ihmettelen todella että millainen on lapsen ja vanhemman suhde jos lapsi ei tiedä mitä se vanhempi tuntee. Onko hän onnellinen vai onneton jne.
Mutuilua. Tutkimustieto ei tue tuota mitä sanot.
Vierailija wrote:
On kyllä ihan käsittämätöntä p askaa suurin osa kommenteista. Ovat vanhempani olivat väkisin "minun takiani" yhdessä. Ei ollut riitoja, alkoholismia tai muutakaan tuollaista. Silti sen todellakin vaistosi. Tuo on aivan varmasti vahingoittanut omiin kiintymisongelmiini ihmissuhteissa ja siihen, että vaistomaisesti pitkään itsekin haudoin hankalia asioita kulissien taakse, kunnes tästä vähitellen mm. terapian kautta opin ulos. Varsinaista onnea.
Samalla tavalla me eronneiden vanhempien lapset käydään terapiassa. Pelätään, että joku vetää maton jalkojen alta ja on kiintymisongelmia. Ei näissä voi voittaa!
Elääkö täällä ihmiset oikeasti noin onnetonta elämää? Sopeutuvat huonoihin suhteisiin eron pelossa ja tuomitsevat ne, jotka uskaltavat. Mitä elämän hukkaan heittämistä.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Mistä lapsi voi tietää että parisuhde on onneton, ei se välttämättä päällepäin näy.
Tottakai aikuisen tunteet välittyy lapselle ja ihmettelen todella että millainen on lapsen ja vanhemman suhde jos lapsi ei tiedä mitä se vanhempi tuntee. Onko hän onnellinen vai onneton jne.
Mutuilua. Tutkimustieto ei tue tuota mitä sanot.
Monet vanhemmat on lasten edessä täysin tunteettomia. Eikä se tunteettomuus meillä mikään lasten omni ole missään vaiheessa ollut vaikka se Suomessa on sukupolvien perinne. Paljon ahdistusta se on lapsille aiheuttanut useassa sukupolvessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Elääkö täällä ihmiset oikeasti noin onnetonta elämää? Sopeutuvat huonoihin suhteisiin eron pelossa ja tuomitsevat ne, jotka uskaltavat. Mitä elämän hukkaan heittämistä.
Eivät. Mutta kiitos taas vanhan kunnon kateuskortin heittämisestä. Olen tehnyt sellaisia havaintoja sarjaerojien parisuhteista että eivät he aidosti onneliisia ole niissä. Se johtuu heidän pysyvästä tyhjyyden tunteestaan jota kukaan toinen ihminen ei voi millään määrällä rakkautta täyttää. Heille parisuhde on aina loppu viimein näytelmää. Kulisseja sekä rooleja vuorosanoineen. He pelkäävät. Pelkäävät menettämistä niin paljon että eroavat mielummin kuin että kokisivat aitoa ja syvää rakkautta rakastumisen huuman sijaan.
Onko se sitten hyvä opettaa sellaista konkreettista suhtautumista kaikkeen koko lapsen elämän ajan. Itse en mennyt moksiskaan kun kuuntelin vanhempien eropuheet. Se on perua siitä, että perhe-elämä on ollut aika asiallisen tavallista koko minun elämäni ajan. Kun opettaa vähän kyynisyyttä ja tunteettomuutta, niin silloin on vähän resilientimpi erilaisille kriiseille
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
No kannattaisiko edes yrittää vielä? Hirveästi menee rahaa hukkaan. Asukaa yhdessä. En usko että löydät miestä kuitenkaan.
Onko Ap nelikymppinen? Siinä iässä hormonit usuttavat lisääntymään (tai ainakin parittelemaan), niin kauan kuin vielä hedelmällisyyttä on. Himot ovat kovemmat kuin nuorena, kun taas mies (usein naista vanhempi) jo alentuneine testosteroneineen ei ole yhtään kiinnostunut. "Erilleen kasvamisen" resepti on valmis, kun miehelle ei tule pieneen mieleenkään että tuollaisesta ainaisesta torjunnasta mielialakin kummasti laskee. Ratkaisu tulee sekin itsestään: menopaussin jälkeen seksi on mielessä paljon harvemmin ja voi keskittyä muihin asioihin.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Monien avioerolasten on aikuisena vaikea sitoutua pysyvään ihmissuhteisiin, koska ovat tottuneet siihen, että se toinen kuitenkin jättää ja hylkää ennemmin tai myöhemmin.
Turun yliopistossa tehtiin taannoin tutkimus joka vahvistaa sen faktan että avioerolasten oma eroamisherkkyys aikuisena on selvästi korkeampi kuin ydinperheissä kasvaneiden lasten.
Vetää pohjan pois väitteiltä että vanhempien ero olisi aina lapselle hyvä asia.
Toki väkivalta eri muodoissaan, päihteet, epävakaus ovat eri juttu. Silloin ero varmasti voi hyvinkin tasapainottaa lapsen elämää.
Mutta apn tapauksesaa ei ole kysymys noista. Vaan ainoastaan kylmäverisestå perheen hylkäämisestä. Menee henkisen väkivallan puolelle tietyissä tilanteissa. Siksi en voi ymmärtää ihmisiä jotka kannustavat toisia tekemään henkistä väkivaltaa perheissään ja parisuhte
Avioerolapset ovat voineet periä vanhempiensa luonteen ja siksi toimia samoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hotelliyöt, kylpyläreissut, lapsi voi olla siinä uskossa että kaikki hyvin. Ei hän siellä kärpäsenä katossa ole.
Kiitti piikistä.
Vierailija wrote:
On kyllä ihan käsittämätöntä p askaa suurin osa kommenteista. Ovat vanhempani olivat väkisin "minun takiani" yhdessä. Ei ollut riitoja, alkoholismia tai muutakaan tuollaista. Silti sen todellakin vaistosi. Tuo on aivan varmasti vahingoittanut omiin kiintymisongelmiini ihmissuhteissa ja siihen, että vaistomaisesti pitkään itsekin haudoin hankalia asioita kulissien taakse, kunnes tästä vähitellen mm. terapian kautta opin ulos. Varsinaista onnea.
Olisiko eroaminen parantanut sitoutumiskykyäsi? Vai olisiko vanhempiesi pitänyt etsiä tapoja terveeseen vuorovaikutukseen suhteessaan?
Se, ettei ole suuria tunteita, ei tarkoita että yhdessä olemisen täytyy olla ankeaa kuraa. Töitä toki sellainenkin suhde vaatii, vaan niin kaikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ole reilu kaikille ja kerro, että olet löytänyt uuden. Omassa kuplassani virallinen totuus 9 kertaa kymmenestä on, että naisen rakkaus on loppunut, mikä on johtanut eroon. Tätä seuraa noin kuukauden kahden jakso jolloin nainen on löytänyt uuden rakkauden. Tällä ei virallisen tarinan mukaan koskaan ole tekemistä alkuperäisen eron kanssa. Edelleen melkein kerta toisensa jälkeen uusi miesystävä on noin 5-10 vuotta nuorempi kuin aiempi mies. Jotkut näistä suhteista ovat kestäneet jopa vuosia, mutta lopulta uudet miehet ovat heivanneet nämä uutta nuoruuttaan elävät naiset.
Vanhempien parisuhde mallilla voi olla suuri merkitys. Väksisin yhdessä olevat parit antavat myös lapsille sen mallin että on pakko olla yhdessä tuli mitä tuli. Ero vanhemmat taas sen mallin että elämässä voi tapahtua muutoksia ja joskus ne johtaa eroon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Mistä lapsi voi tietää että parisuhde on onneton, ei se välttämättä päällepäin näy.
Kyllä se vanhemmilta vaatii ihan Hollywood-tasoista näyttelijänsuoritusta vuosien ajan. Lapset eivät ole tyhmiä. Ja mitä se sitten tekee kun varhaisessa aikuisuudessa paljastuu, että kaikki oli esittämistä? Uskomattoman typeriä kommentteja.
Sinun mielestäsi ap:n kaltainen ympäriinsä huoraileva äiti ja rikkonainen koti on parempi lapselle, kuin vanhempien parisuhde jossa on haasteita?
Pahalta tuntui lukea tämä. Toivon, että poika pääsee yli tästä mahdollisimman vähällä.
Vierailija wrote:
Tässä teille joillekin realismia ja faktoja. Vaikka tuskin menee silti jakeluun.
- Ei parisuhteeseen, avioliittoon ja lasten tekemiseen lähdetä jos ei rakasta. Ei sitä suhdetta aloiteta ajatuksella, että enpä rakasta tuota toista ja eroamme kuitenkin. Ei vaan toista rakastetaan kyllä.
- Myös oikea rakkaus voi loppua. Se on ihan fakta.
- Ihmiset eroaa eikä se asia kuulu ulkopuolisille. Eroaminen ei ole laitonta.
- Eron haluaminen ei tarkoita sitä, että haluaa päästä panemaan muita ja heti hyppää uuteen petiin. Se, ei myöskään tarkoita sitä, että jos kerran eroaa niin tulee vielä useita liittoja.
- Rakkaudettomassa suhteessa eläminen on järjetöntä ja siinä hajottaa itsensä ja kumppaninsa henkisesti. Myös lapset kärsii.
- Eron haluaminen ja rakkauden loppuminen ei tee kenestäkään narsistia.
- Jotkut eroavat vaikka edelleen rakastaisivat toista, mutta eroo
Tässä on koko keskustelun tärkein viesti. Kerjun vastaajilta puuttuu täysin kyky asettaa itsensä ap:n asemaan tai sitten he huutelevat jostain marttyyrin roolista.
Minun vanhempani erosivat kun olin teini, olin ehkä yhden päivän järkyttynyt asiasta ja sen jälkeen olin onnellinen, kun kotiin laskeutui rauha. Olen myös ollut vanhempieni puolesta onnellinen, kun molemmat elävät nykyään liitoissa sopivamman ihmisen kanssa. Välit molempiin ovat säilyneet hyvinä.
Mitä tulee omaan eroamisherkkyyteen jonka joku otti esiin, niin kyllä, osaan lähteä suhteesta jos koen olevani siinä onnettomampi kuin jos olisin yksin. Enkä mitenkään liian herkästi lähde, vaan yritän aina puhua ja korjata ongelmia ensin. Mielestäni tämä on hyvä piirre minussa, koska olisin todella paljon huonommassa tilanteessa henkisesti jos olisin jäänyt yhteenkään aiempaan vakavaan parisuhteeseen, jossa olen ollut. Erot tuntuvat aina pahalta, epäonnistumiselta ja ne hävettää, mutta seuraukset ovat olleet positiivisia. Jos en osaisi erota, minulla ei myöskään olisi tätä nykyistä suhdetta, jossa olen onnellinen ja jota vaalin sillä ajatuksella, että haluan sen kestävän pitkään. Ympärilläni on muutama ihminen jotka roikkuvat huonoissa suhteissaan, tulevat kohdelluksi aika surkeasti eivätkä ole tyytyväisiä kumppaneihinsa, mutta eivät voi kuitenkaan erota vaan valittavat vaan vuodesta toiseen miten perseestä on. Yksikin tällainen on ollut suhteessaan seitsemän vuotta. Hänen vanhempansa ovat yhdessä, eli kotoa ei ole tullut eroamisen mallia.
Kyllä ihminen saa erota, ja usein myös kannattaa. Käsi ylös, kuka kituuttaisi vuodesta toiseen ihmisen kanssa jonka seurassa on teennäistä ja kiusallista? Te jotka niin teette niin ihan vapaasti vaan, mutta ei voi syyllistää toisin valitsevia, meillä on vain yksi elämä.
Ap. Oikeastiko sinä käytät teini-ikäistä uskottunasi?
Ero keskustellaan selväksi aikuisten kesken ja sitten ilmoitetaan lapsille yhdessä. Ei toimita puolison selän takana.
Sehän elämässä on, että me emme etukäteen tiedä, saavatko lapset eron jälkeen tahoillaan onnellisemmat vai onnettomammat vanhemmat. Jos eropäätös on yhteinen, he voivatkin saada onnellisemmat vanhemmat. Kuitenkin tilastojenkin mukaan eron jälkeen esimerkiksi masennuslääkkeiden käyttö pysyvästi lisääntyy. Me kaikki tiedämme varmasti myös alkoholisoituja, katkeroituja eronneita. Riski tähän jälkimmäiseen skenaarioon on korkeampi, jos eropäätös perustuu vain toisen osapuolen haluun.
Lapsetkin on erilaisia. Kyllä, osa lapsista sopeutuu todella hyvin. Osa todella huonosti. Suurin osa jotain siltä väliltä. On ihan sellainen lapsille annettava diagnoosi kuin "perheen hajoaminen vanhempien avioeron takia". Osa niitäkin saa.
Jos on erottava ja on lapsia, niin kannattaa panostaa mahdollisimman hyvään eroon. Ja hakea perheelle tukea siihen.
Jos lapsi suhtautuu eroon olankohautuksella on siinä jotain pahasti pielessä. Ei tarvitse kuvitella että tuollaisen lapsen omalla avioliitolla olisi pienintäkään merkitystä. Tunteeton k...ipää.
Kyllä se vanhemmilta vaatii ihan Hollywood-tasoista näyttelijänsuoritusta vuosien ajan. Lapset eivät ole tyhmiä. Ja mitä se sitten tekee kun varhaisessa aikuisuudessa paljastuu, että kaikki oli esittämistä? Uskomattoman typeriä kommentteja.