Lapsi ei ole niin kallis kuin lapseton saattaisi ajatella
Saimme lapsemme opiskelijoina, joten alusta asti oli selvää, että melkein kaikki mahdollinen hankitaan käytettynä. Ilokseni sain jo silloin 10 vuotta sitten raskaana huomata, että tori.fi oli aivan täynnä puoli-ilmaista hyväkuntoista vauvakamaa ja vaatteita. Ostan edelleen vaatteita ja leluja/kirjoja/ym pääosin torista ja kirppiksiltä vaikka molempien palkat on nykyään 4000-4500€/kk. Paljon tulee myös synttärilahjoina.
Myöhemmin kuvioihin tulee harrastuksia ja muuta, mutta on niitä edullisiaki harrastuksia vaikka kuinka :) Meillä lapsi harrastaa karatea tällä hetkellä ja ei ole kallista.
Jos yhtään mietitte, että haluaisitte lapsen, niin älkää ainakaan lykätkö päätöstä kustannussyistä. Pointtini on, että pienen lapsen hintalappu on todella helposti itse säädeltävissä :) ja vaikka nykyään lapsen hankkiminen ei tunnu enää olevan muodissa, niin oma kokemukseni on, että lapsi on elämäni ihanin asia.
Kommentit (430)
Vierailija kirjoitti:
Jep. Minä olen kasvanut perheessä, jossa lapsiin ei käytetty rahaa. Vaatteina minulla oli isonveljen ja isonsiskon vanhat. Mitään maksullisia harrastuksia ei ollut. Missään ei matkusteltu, olin 23 kun oli omaa rahaa käydä Ruotsin-risteilyllä.
Aikamoinen osattomuus.
Samoin. Omakotitalo rakennettiin ja sisudsettiin viimeise päälle, oli mökki, 2 autoa jne. Ja kotona tyhjät ruokakaapit kun lapset tuli koulusta, äidin työkaverin vanhat rytkyt päällään. Sairasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikista pienistä lapsista tulee teinejä. Teini-ikäinen tarvitsee ruokaa enemmän, pojat etenkin syövät ihan älyttömiä määriä. Oma huone teinille = isommat asuinkustannukset. Vaatteet ja kengät, pyörä, bussilippu, kännykkä + liittymä, harrasteet, kampaamo/parturi, vanhojen tanssit, valmistujaisjuhlat...ei ole halpaa. On laskettu että keskimäärin lapsen saattaminen aikuiseksi maksaa 120 000 euroa. Kyllä se honkin verran on minusta.
Ruokaa on monen hintaista, oma huone ei ole välttämätön, vaatteita ja polkupyöriä on monen hintaisia, bussilippu ei yleensä ole välttämätön, kännykkään voi hankkia prepaid-liittymän noin 10 eurolla per vuosi (pieni käyttö), ohjatut eli kalliit harrastukset eivät ole välttämättömiä, lapsen tukan voi leikata itse, vanhojen tansseihin ei tarvitse osallistua ja valmistujaisjuhlia voi olla monen sorttisia.
... Tadaa, näin on säästetty varmaan puolet tuosta 120.000 eurosta.
Tai sitten jättää vaan lapsen tekemättä niin säästää 120 000.

Minä lähdin kylmästä pimeästä korvesta kohti koulubussia. Ja kun pääsin kotiin, ei ollut tosiaan ruokaa. Muistan kun leivoin rieskoja itse sitten saadakseni jotani.
Teini oli kesän töissä ja nyt on voinut vapaasti niillä rahoillaan esimerkiksi ostaa juuri sellaista vaatetta kuin mieli tehnyt. Aiemmin olemme keskustelleet mitä tarvitsee ja mikä välttämätöntä ja mikä ei. Jo pelkästään kasvatuksen vuoksi. Läheskään aina ei ole saanut haluamaansa ja on oppinut perustelemaan toiveensa sekä vertailemaan hintoja sekä tarvetta. Kuukausirahaa saa vapaasti käyttöönsä jolla kustantaa vaikka hampurilaiset sekä leffaliput yms. Tietysti ostamme edelleen hänelle vaatteita sillä samalla periaatteella kuten ennenkin koska ahkeruudesta emme rankaise mutta voi nyt ostaa ylimääräisenä vaikkapa juuri haluamansa hupparin tai tennarit sekä hakea pizzaa itselleen kuten eilen teki. Toi meillekin ja oli siis ostanut omilla rahoillaan.
Ehkä 500 euroa on kuukausitasolla lähellä totuutta mikä mennyt viime vuodet teiniin. Meillä ei enää asuntolainaa enää maksettavana mikä on antanut talouteen samaan aikaan reippaasti joustovaraa. Suunnilleen viimeinen vuosi enää kun asuu kotona elämä muuttuu sen myötä.
Vierailija kirjoitti:
Odota vaan teini-ikää niin huomaat mitä todella maksaa. Mistä löydät ehjiä, hyväkuntoisia käytettyjä vaatteita teineille? Et mistään. Ehkä jos olet joku kierrätysguru, tiedät oikeat paikat mistä etsiä, mutta itsellä ei tällaiseen aika ja hermot riitä.
Ei vanhemmat määrää teinien harrastuksia. Meillä on kaksi poikaa jotka hengittää jalkapalloa. Sanopa heille että menkää vaan koulun ilmaisiin kerhoihin.... hyvä vitsi. Toki mielekkäitä ilmaisiakin harrastuksia on, ja viime kädessä vanhempien rahatilanne sanelee mihin on varaa mutta en itse ainakaan halua olla lyttäämässä ladten intohimoja.
Ruoan menekki on jotain aivan käsittämätöntä. Kasvavat nuoret nyt tuppaavat syömään, yksi elämän tosiasioista.
Kyllä ne lapset vaan maksaa, paljon, mutta eihän heitä voi rahassa mitata. Kyllä sitä enemmän murehtii lasten tulevaisuutta tässä hullussa maailmassa kuin rahanmenoa.
"Hengittää jalkapalloa". Hohhoijaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikista pienistä lapsista tulee teinejä. Teini-ikäinen tarvitsee ruokaa enemmän, pojat etenkin syövät ihan älyttömiä määriä. Oma huone teinille = isommat asuinkustannukset. Vaatteet ja kengät, pyörä, bussilippu, kännykkä + liittymä, harrasteet, kampaamo/parturi, vanhojen tanssit, valmistujaisjuhlat...ei ole halpaa. On laskettu että keskimäärin lapsen saattaminen aikuiseksi maksaa 120 000 euroa. Kyllä se honkin verran on minusta.
Ruokaa on monen hintaista, oma huone ei ole välttämätön, vaatteita ja polkupyöriä on monen hintaisia, bussilippu ei yleensä ole välttämätön, kännykkään voi hankkia prepaid-liittymän noin 10 eurolla per vuosi (pieni käyttö), ohjatut eli kalliit harrastukset eivät ole välttämättömiä, lapsen tukan voi leikata itse, vanhojen tansseihin ei tarvitse osallistua ja valmistujaisjuhlia voi olla monen sorttisia.
... Tadaa, näin on säästetty varmaan puolet tuosta 120.000 eurosta.
Tai sitten jättää vaan lapsen tekemättä niin säästää 120 000.
Yhä useampi tekee noin, koska lastenkasvatuksen minimivaatimusten täyttäminen vaatii ylemmän keskiluokan tulotason.
Ei, koska lapsi on kalliimpi ja sitä ei rahalla mitata.
Ansionmenetykset hyvätuloiselle vähintään 12kk = 40 000e
15m2 isompi asunto, neliöhinta 5000e = 75 000e
Auto (tai vaihtoehtoisesti esim. taksikulut, mutta lasketaan auton mukaan) = 15 000e
Jo pelkästään nämä kertakulut tekevät 130 000e
Siihen päälle juoksevat kulut (myös siitä isommasta asunnosta, autosta, päivähoidosta jne) VÄHINTÄÄN 500e per kuukausi, ja tämä elämällä tosi kitsaasti (koska jo päivähoito vie sen 250e)
Urakehityksen hidastuminen potentiaalisesti tuhansia per kuukausi (esim muuttaminen paremman työn perässä vaikeaa tai jopa käytännössä mahdotonta)
Menetykset eläkkeessä vähintään satasia per eläkekuukausi
Jos joku todella todella haluaa tehdä lapsia niin varmaan tekee kustannuksista välittämättä, mutta on aika typerää ja naiivia väittää ettei se olisi kallista. Se on ihan HEMMETIN kallista jos oikeasti laskee kaikki kustannukset ja tulonmenetykset rehellisesti, ainakin jos on keskituloista paremmin palkatussa ammatissa.
Tässä se evoluutio näkyy. Ne, jotka kokevat pystyvänsä hankkivat lapsia. Ei johda entistä parempaan kansaan mutta ehkä sopeutuvampaan.
Aivan selvä osoitus että lapsenhankintaa vastaan olevat eivät jatka sukua, ellei luonto sitten saa osaa toimimaan toisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikista pienistä lapsista tulee teinejä. Teini-ikäinen tarvitsee ruokaa enemmän, pojat etenkin syövät ihan älyttömiä määriä. Oma huone teinille = isommat asuinkustannukset. Vaatteet ja kengät, pyörä, bussilippu, kännykkä + liittymä, harrasteet, kampaamo/parturi, vanhojen tanssit, valmistujaisjuhlat...ei ole halpaa. On laskettu että keskimäärin lapsen saattaminen aikuiseksi maksaa 120 000 euroa. Kyllä se honkin verran on minusta.
Ruokaa on monen hintaista, oma huone ei ole välttämätön, vaatteita ja polkupyöriä on monen hintaisia, bussilippu ei yleensä ole välttämätön, kännykkään voi hankkia prepaid-liittymän noin 10 eurolla per vuosi (pieni käyttö), ohjatut eli kalliit harrastukset eivät ole välttämättömiä, lapsen tukan voi leikata itse, vanhojen tansseihin ei tarvitse osallistua ja valmistujaisjuhlia voi olla monen sorttisia.
... Tadaa, näin on säästetty varmaan puolet tuosta 120.000 eurosta.
Kuulostaa aika tuhkimon elämältä, jos laitetaan lapsi asumaan portaiden alle, syötetään halvinta mahdollista ruokaa, ei anneta käyttää puhelinta eikä harrastaa, eikä mihinkään nuorten aktiviteetteihin voi osallistua. Parempi olisi jättää se lapsi tekemättä, kuin noin aktiivisesti syrjäyttää kaikeasta ikätoverien elämästä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä lapsen huoltaminen maksaa. Ei se niin mene, että vanhempi määrää harrastukset ja vaatteet isolle lapselle ja ei ole oikein hankkia lapsia ja kieltää kaikkea mitä lapsi toivoo.
Omat lapseni ovat kaikki nyt täysikäisiä ja kyllä niitä kustannuksia alkoi tulla yläasteella reilusti. Kyllä yksi teini maksaa semmoiset 500€ kuukaudessa ruokineen, vaatteineen harrastuksineen. Joskus enemmänkin.
Samaa mieltä. Eihän lapsi pienenä ole kallis, kun kaikki kelpaa, mitä vanhempi päättää. Vanhemmiten, alakoulun viimeisiltä luokilta lähtien ei todellakaan yleensä kelpaa ilmaiset harrastukset, varsinkaan jos kavereilla on kalliita hienoja harrastuksia. Eikä hinta yleensä ole niinkään se kriteeri vaan se, mistä itse tykkää ja kaveritkin vaikuttaa. Lisäksi on kallis elektroniikka, muoti- ja merkkivaatteet, nuoret syövät tosi paljon, hygieniaankin kuluu paljon enemmän, haluavat nähdä maailmaa, ottaa soittotunteja, käydä elokuvissa, kaupungilla shoppailemassa vaatteita, meikkejä jne. Elämä ilman näitä ei ole kovinkaan laadukasta nuorelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikista pienistä lapsista tulee teinejä. Teini-ikäinen tarvitsee ruokaa enemmän, pojat etenkin syövät ihan älyttömiä määriä. Oma huone teinille = isommat asuinkustannukset. Vaatteet ja kengät, pyörä, bussilippu, kännykkä + liittymä, harrasteet, kampaamo/parturi, vanhojen tanssit, valmistujaisjuhlat...ei ole halpaa. On laskettu että keskimäärin lapsen saattaminen aikuiseksi maksaa 120 000 euroa. Kyllä se honkin verran on minusta.
Ruokaa on monen hintaista, oma huone ei ole välttämätön, vaatteita ja polkupyöriä on monen hintaisia, bussilippu ei yleensä ole välttämätön, kännykkään voi hankkia prepaid-liittymän noin 10 eurolla per vuosi (pieni käyttö), ohjatut eli kalliit harrastukset eivät ole välttämättömiä, lapsen tukan voi leikata itse, vanhojen tansseihin ei tarvitse osallistua ja valmistujaisjuhlia voi olla monen sorttisia.
... Tadaa, näin on säästetty varmaan puolet tuosta 120.000 eurosta.
Kuulostaa aika tuhkimon elämältä, jos laitetaan lapsi asumaan portaiden alle, syötetään halvinta mahdollista ruokaa, ei anneta käyttää puhelinta eikä harrastaa, eikä mihinkään nuorten aktiviteetteihin voi osallistua. Parempi olisi jättää se lapsi tekemättä, kuin noin aktiivisesti syrjäyttää kaikeasta ikätoverien elämästä.
Kaikesta ei tarvitse säästää, mutta iso säästö tulee jo siitä jos säästää osasta asioista.
Jatkuvaa puhelimella oloa en esim. pidä lapselle tarpeellisena enkä myöskään harrastamista sanan siinä merkityksessä, että lapsi käy valmentajan johdolla jossain.
Vierailija kirjoitti:
Mua ihmetyttää, mihin sen rahan sitten käyttäisi, joka ei kulu lapsen menoihin... Päivähoitokuluja tulee joo, mutta se on aika lyhyt aika. Harrastukset, no, tosiaan on valinnan mahdollisuus, ei ole pakko ottaa kalleinta. Ja lapset ymmärtää kyllä, jos on asuttava pienessä kämpässä, kun selittää. Siinä oppivat itsekin rahan käytöstä. Tiukkaa tekee ja tulevaisuudessa enemmänkin, mutta en näe hävinneeni yhtään mitään. Päinvastoin, lapset ovat ihan parasta seuraa matkoilla.
Mutta palaan takaisin, mihin käyttöön se "säästynyt " raha menee?
Sama kuin intohimoinen hevosharrastaja ihmettelisi, mihin se hevosittomien raha oikein menee kun ei tarvitse maksaa tallimaksuja. Kuule ihan siihen oman näköiseen elämään ja omien unelmien täyttämiseen. Sinä tietysti haet antivastausta "voi, niin, oletpas oikeassa, sehän menee vain kylmälle pankkitilille josta valtio sen perii kun kuolen, nyt olen valaistunut ja alan heti lisääntymään, kiitos kun autoit näkemään valon, oi viisas mamma". NOT.
Minun lapseni on minulle arvokkain ja kallein aarre💕
Vierailija kirjoitti:
Odota vaan teini-ikää niin huomaat mitä todella maksaa. Mistä löydät ehjiä, hyväkuntoisia käytettyjä vaatteita teineille? Et mistään. Ehkä jos olet joku kierrätysguru, tiedät oikeat paikat mistä etsiä, mutta itsellä ei tällaiseen aika ja hermot riitä.
Ei vanhemmat määrää teinien harrastuksia. Meillä on kaksi poikaa jotka hengittää jalkapalloa. Sanopa heille että menkää vaan koulun ilmaisiin kerhoihin.... hyvä vitsi. Toki mielekkäitä ilmaisiakin harrastuksia on, ja viime kädessä vanhempien rahatilanne sanelee mihin on varaa mutta en itse ainakaan halua olla lyttäämässä ladten intohimoja.
Ruoan menekki on jotain aivan käsittämätöntä. Kasvavat nuoret nyt tuppaavat syömään, yksi elämän tosiasioista.
Kyllä ne lapset vaan maksaa, paljon, mutta eihän heitä voi rahassa mitata. Kyllä sitä enemmän murehtii lasten tulevaisuutta tässä hullussa maailmassa kuin rahanmenoa.
Missäpäin Suomea on koulussa nykyisin ilmaisia kerhoja?
Vierailija kirjoitti:
Työssäkäyvälle se suurin menoerä on ansionmenetykset ja esimerkiksi päivähoitomaksut. Teille ei vain tullut kumpaakaan.
Minäkin oon työssäkäyvä mutta ei ole päivähoitomaksuja koska palkkani on niin surkea :D
Vierailija kirjoitti:
Ansionmenetykset hyvätuloiselle vähintään 12kk = 40 000e
15m2 isompi asunto, neliöhinta 5000e = 75 000e
Auto (tai vaihtoehtoisesti esim. taksikulut, mutta lasketaan auton mukaan) = 15 000e
Jo pelkästään nämä kertakulut tekevät 130 000e
Siihen päälle juoksevat kulut (myös siitä isommasta asunnosta, autosta, päivähoidosta jne) VÄHINTÄÄN 500e per kuukausi, ja tämä elämällä tosi kitsaasti (koska jo päivähoito vie sen 250e)
Urakehityksen hidastuminen potentiaalisesti tuhansia per kuukausi (esim muuttaminen paremman työn perässä vaikeaa tai jopa käytännössä mahdotonta)
Menetykset eläkkeessä vähintään satasia per eläkekuukausi
Jos joku todella todella haluaa tehdä lapsia niin varmaan tekee kustannuksista välittämättä, mutta on aika typerää ja naiivia väittää ettei se olisi kallista. Se on ihan HEMMETIN kallista jos oikeasti laskee kaikki kustannukset ja tulonmenetykset rehellisesti, ainakin jos on keskituloista paremmin palkatussa ammatissa.
Sinun siis kannattaa olla lisääntymättä taloudelliselta kannalta. Itse taas kuulun keskituloiseen ja urakehitysmahdollisuus nollatasoa. Ei siis näy palkassakaan tai eläkemenetyksinä. Lisäksi ei ollut tarvetta hankkia autoa koska oli jo tai ostaa uutta isompaa asuntoa esimerkiksi. Vuosi poissa työstä ja päiväkotimaksut tietysti mutta siinäpä ne suurimmat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikista pienistä lapsista tulee teinejä. Teini-ikäinen tarvitsee ruokaa enemmän, pojat etenkin syövät ihan älyttömiä määriä. Oma huone teinille = isommat asuinkustannukset. Vaatteet ja kengät, pyörä, bussilippu, kännykkä + liittymä, harrasteet, kampaamo/parturi, vanhojen tanssit, valmistujaisjuhlat...ei ole halpaa. On laskettu että keskimäärin lapsen saattaminen aikuiseksi maksaa 120 000 euroa. Kyllä se honkin verran on minusta.
Ruokaa on monen hintaista, oma huone ei ole välttämätön, vaatteita ja polkupyöriä on monen hintaisia, bussilippu ei yleensä ole välttämätön, kännykkään voi hankkia prepaid-liittymän noin 10 eurolla per vuosi (pieni käyttö), ohjatut eli kalliit harrastukset eivät ole välttämättömiä, lapsen tukan voi leikata itse, vanhojen tansseihin ei tarvitse osallistua ja valmistujaisjuhlia voi olla monen sorttisia.
... Tadaa, näin on säästetty varmaan puolet tuosta 120.000 eurosta.
Tai sitten jättää vaan lapsen tekemättä niin säästää 120 000.
Yhä useampi tekee noin, koska lastenkasvatuksen minimivaatimusten täyttäminen vaatii ylemmän keskiluokan tulotason.
Kyllähän se on keskitasoa paremmin toimeentulevan kotitalouden päteä ja ekoilla kirpparilla ja pihistää lasten harrastuksista kun ei varsinaisesti ole pakko. Pienemmillä tuloilla eläville on hyvä että saa omat kulunsa maksettua- puhumattakaan siitä, että pitäisi siinä tilanteessa vielä muksuja elättää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikista pienistä lapsista tulee teinejä. Teini-ikäinen tarvitsee ruokaa enemmän, pojat etenkin syövät ihan älyttömiä määriä. Oma huone teinille = isommat asuinkustannukset. Vaatteet ja kengät, pyörä, bussilippu, kännykkä + liittymä, harrasteet, kampaamo/parturi, vanhojen tanssit, valmistujaisjuhlat...ei ole halpaa. On laskettu että keskimäärin lapsen saattaminen aikuiseksi maksaa 120 000 euroa. Kyllä se honkin verran on minusta.
Ruokaa on monen hintaista, oma huone ei ole välttämätön, vaatteita ja polkupyöriä on monen hintaisia, bussilippu ei yleensä ole välttämätön, kännykkään voi hankkia prepaid-liittymän noin 10 eurolla per vuosi (pieni käyttö), ohjatut eli kalliit harrastukset eivät ole välttämättömiä, lapsen tukan voi leikata itse, vanhojen tansseihin ei tarvitse osallistua ja valmistujaisjuhlia voi olla monen sorttisia.
... Tadaa, näin on säästetty varmaan puolet tuosta 120.000 eurosta.
Kuulostaa aika tuhkimon elämältä, jos laitetaan lapsi asumaan portaiden alle, syötetään halvinta mahdollista ruokaa, ei anneta käyttää puhelinta eikä harrastaa, eikä mihinkään nuorten aktiviteetteihin voi osallistua. Parempi olisi jättää se lapsi tekemättä, kuin noin aktiivisesti syrjäyttää kaikeasta ikätoverien elämästä.
Tulee mieleen kaikki pieniä asuntoja ihannoivat sisustusjutut. Vanhemmat ylpeänä kertovat, kuinka heidän Purjo-Jassiina ja Kauri-Petrus mahtuvat hyvin kerrossänkyyn ikkunattomaan 3 neliön vaatehuoneeseen.
Onhan siellä sentään puusepän mittatilauksena veistämä kerrossänky, jossa on lapsilla ihan oma tila.
Itselleni runsas vapaa-aika ja vapaus on rahaa tärkeämpää.