Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Pahin pettymyksesi työelämässä

Vierailija
08.09.2023 |

Sanotaan, että aika parantaa haavat, mutta minun ei ole vielä parantuneet, vaikka useampi vuosi kulunut.

Oli työ, josta pidin. Olin määräaikainen, ja sain työsuhteelle jatkoa. Sitten alkoi tulla vinkkiä, etten osaa olla oikein. Minun viestejä tulkittiin väärin (tahallisesti?). Joku työkaveri oli nimettömänä kirjoittanut kyselyyn, että kanssani on raskasta työskennellä. Nimettömänä! Esihenkilö sanoi, että on huomannut jännitteitä, mitä mieltä itse olen. Vastasin, että helpompi olisi puolustautua, jos tietää, kenellä niitä jännitteitä minua vastaan on. Minulle sanottiin, että eihän puolustautua tarvitse, ei tässä ketään syytetä, mutta nimeni on noussut esiin.

Aloin voida huonosti, kun mietin kotonakin mitä olen sanonut tai tehnyt. Minulle vihjattiin kerran, että voisin edes joskus ilmoittautua vapaaehtoisesti mukaan (mihin: työryhmään tai yksiköiden yhteiskokouksiin, sitä ei täsmennetty). Toisaalta esihenkilö toisessa yhteydessä kehotti kuuntelemaan kaikkia tarkalla korvalla ja antamaan tilaa. Olin niin sekaisin siitä, mitä odotetaan. Älä ole tuollainen, ole erilainen, tee miten tahansa, niin se on väärin. Ole aktiivisempi mutta anna toiselle enemmän tilaa ja kuuntele tarkalla korvalla mitä hän haluaisi ilmaista.

Olin ihan loppu ja vaihdoin työpaikkaa. Usko työelämään on kärsinyt niin pahan kolauksen, että koen kroonista epävarmuutta, olenko nyt oikeanlainen, vaikka nykyisellä työpaikalla ei ole ollut ongelmia.

Kommentit (296)

Vierailija
101/296 |
26.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

suurin pettymys oli kun pääsi isoon firmaan töihin oli touhun amatöörimäisyys. Hirveetä amatöörien puuhastelua kaikkialla...

Samoin. Kun oli ilmoitus vapaasta työpaikasta TE- toimiston sivuilla, ajattelin että liian hienoa ja uutta teknologiaa ehkä minulle. Sitten soitti vuokrafirman tuttu henkilö ja ehdotti että kiinnostaako ja käy katsomassa. Ok, kävin ja lupasin tulla heti seuraavalla viikolla. Aika nopeasti selvisi että touhu oli täysin amatöörimäistä. Toimitusjohtajaa ei juuri näkynyt muuta kuin viikkopalavereissa käyriään ja numeroitaan esittelemässä. Talouspäällikkö oli ainoa tosi ammattilainen. Hänkin sai potkut riitauduttuaan toimarin kanssa. Monet asiat tehtiin päin peetä, tilat kalustolle ja laitehuollolle olivat naurettavat "väliaikaiset", Samoin varastotilat, tavaroita ja työvälineitä lojui siellä täällä.... mahdoton sekasorto, turhaa tavaraa vuori jossain työpöydällä. Kolleega hoiti yksin kolmen ihmisen työt eikä ehtinyt pitää paikkoja järjestyksessä. Kaksi viikkoa oltiin kahdestaan aamuvuorossa ja sitten mentiin kahteen vuoroon. Järjestelin iltavuoroissa paikkoja, heitin paljon turhaa tavaraa roskikseen ja tilat alkoivat olla siedettävät. Palkkasivat "huippupapereilla" valmistuneen esimiehen. Kaveri oli ihan vihreä ja kokematon ja virheekseen yritti pomottaa lähes kaikkia. Lisäksi hän oli erittäin vastahakoinen pieniinkin investointeihin. Töitä tehtiin vanhanaikaisilla menetelmillä ja välineillä. kaikki maksoi liikaa. Kerroin kyllä näkemyksiäni palavereissa ja jotein kehitystä saatiin aikaan kun isot päälliköt ymmärsivät panostaa työntekoon. Pikkupomo oli ilmeisesti arka eikä uskaltanut tehdä itsenäisesti päätöksiä. Kun oli tehnyt mielestään jonkun ihmesuorituksen, tuli kysymään että eiks tää ole tosi hyvä... Koko laitos olisi varmaan kaatunut ajat sitten jos se ei olisi ollut osa kaupungin omistamaa konsernia. Oli kyllä mielenkiintoinen työpaikka kun koskaan ei tiennyt että mitähän on tänään vastassa työmaalla.

Vierailija
102/296 |
26.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Yksi suomen suurimmista työnantajista. Perehdytys tulee toiselta työntekijältä joka ei saa mitään ylimääräistä korvausta ja ei ole itsekään täysin pätevä, pomo ei osaa kyseistä työtä ollenkaan. Voi vi...... mitä touhua.

Olin myös monet kerrat vuokratyöläisenä firmassa jossa perehdytys oli lainvastaista. Trukkinen, nostimien, pyöräkoneiden kanssa usein vain laitettiin kone käyntiin ja näytettiin että tästä tää lähtee. Jos sitäkään. Oppihan sitä tietysti tuhannen kolhun kautta. Itse osasin ajaa pyöräkonetta mutta kieltäydyin ylitöistä koneen kanssa kun pyytelivä pari kertaa. Sanoin että raja menee siinä. Teen omat työni, en tuuraile kenenkään saikkuja, hommasivat sitten jostain kuskeja varalle. Välillä oli isompi tai pienempi pomo kolhinut koneita tai jossain penkassa kiinni...lisäksi työturvallisuuden suhteen toiminta oli ala- arvoista. Esim tikkailla kiipeilivät ja ties missä ja paljon muuta. Minä kieltäydyin heti alkuun. Firmassa oli sattunut ja sattui useampi vakava työtapaturma eikä ihme. Sanoinkin vuokrafirman väelle että se on vaarallinen työpaikka.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
103/296 |
26.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kohtuuton työkuorma ajoi burnouttiin. Sairasloman jälkeen kuulin, että en voi palata vanhaan työhön osa-aikaisesti, vain huonommassa palkkaluokassa olevaan. Kuulemma tämä on meillä yleinen käytäntö, että korkeammissa palkkaluokissa voi olla vain 100% työpanoksella. Joka tosin ei koske esimerkiksi osa-aikaeläkeläisiä tai vanhempainvapailla olevia, mutta ihan miten vaan.

Toivun edelleen, mutta jossain kohtaa kun pystyn etsin uuden työn ja katkeruus on kova.

Vierailija
104/296 |
26.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut työelämästä sen, että toiset saa jatkaa töissä ja porskuttaa täysillä eteenpäin vaikka kieltäytyvät töistä, eivätkä tiettyjä asioita suostu tekemään.

Toiset kun taas tekevät saman, niin ei annetakaan vaihtoehtoja, vaan sun on se homma hoidettava halusit tai et. Näin kun olet kerran ollut vastahankaan, niin ei tarvi miettiä miten seuraavassa YT:ssä käy kun on tarkoitus väkeä vähentää.

Eli todellisuudessa pärstäkerroin ratkaisee ja isosti. Tasapuolisuus ja tasa-arvo on yhtä sananhelinää.

Tämä on suurin syy miksi en tykkää yhtään ammattiliitoista tai osastoista. Olen nähnyt useita kertoja ja useammilla työpaikoilla työntekijöiden syrjimistä tai kun olisi tarvittu apua, sitä ei ole saatu. Työpaikalla on omat kuppikuntansa jotka päättää asioista yleensä kaikkia kuulematta. Ehkä tilanne paranee kun porukka nuorentuu, tuntuu että henki työpaikallani ainakin on nyt erittäin hyvä. Työpaikoissa on toki isoja eroja. 

Vierailija
105/296 |
26.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olin ollut neljä vuotta määräaikaisena julkisella samassa työssä ja melko epämääräisin perustein. Hain koko ajan muita töitä, mutta vaikeaa oli. Kun pätkä oli taas loppumassa, mulle tarjottiin kahden viikon määräaikaisuutta. Siinä kohtaa kyllä sanoin, että nyt mulle riittää tää roikottaminen ja jättäydyin työttömäksi. Sain uuden työnkin jossain kohtaa.

Vierailija
106/296 |
26.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Luvattiin työpaikka suullisesti ja sen takia jätin hakematta toisiin työpaikkoihin. Ikinä siihen työpaikkaan ei tullut ylemmältä johdolta lupaa.

No tämä on kyllä omaa tyhmyyttä. Opetus numero 1: älä koskaan luota mihinkään suullisiin sopimuksiin, sinulla on siinä vaiheessa työsopimus, kun nimet ovat paperissa. Itse en ole uskaltanur irtisanoutua vanhasta, saati jättänyt menemättä muualle työhaastatteluun, jos on ollut vasta vähän puhetta jostain uudesta työpaikasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
107/296 |
26.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luvattiin työpaikka suullisesti ja sen takia jätin hakematta toisiin työpaikkoihin. Ikinä siihen työpaikkaan ei tullut ylemmältä johdolta lupaa.

No tämä on kyllä omaa tyhmyyttä. Opetus numero 1: älä koskaan luota mihinkään suullisiin sopimuksiin, sinulla on siinä vaiheessa työsopimus, kun nimet ovat paperissa. Itse en ole uskaltanur irtisanoutua vanhasta, saati jättänyt menemättä muualle työhaastatteluun, jos on ollut vasta vähän puhetta jostain uudesta työpaikasta.

Suullinen sopimus on sitova. Toisin sanoen, tuon sopinut henkilö on syyllistynyt petokseen. Ei se tietenkään ketään tässä lämmitä ja (lähes) mahdoton todistaa, mutta kuitenkin.

Omaan päähän ei mahdu edes ajatus siitä, että valehtelisi tuolla tavalla, mutta näköjään se on joillekin täysin normaalia.

Vierailija
108/296 |
26.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Työpaikkakiusaaminen, ulkopuolelle sulkeminen, hiljainen kohtelu, tervehtimättömyys ja tervehdyksiini vastaamattomuus aina ja kaikkialla.

Suurin osa suomalaisista työpaikoista on ilmapiiriltään mätiä.

Tämä!

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
109/296 |
26.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suurin pettymykseni on se, että hyvät pomot on harvassa. Onneksi aloitin työurani huonon pomon (eriarvoista kohtelua, kyttäämistä ym) alaisuudessa niin ei tullut mitään virhekuvitelmia asiasta. Tuon jälkeen tilanne vain paheni, esim ja on ollut pomona todella ilkeitä jopa pahoja tyyppejä (aivan älytöntä työkuormaa, huutamista, mustamaalaamista, outoja pyyntöjä  "älä puhu mulle viikkoon" jne). Nykyään mulla on hyvä esihenkilö mutta vaikea on luottaa kun ei pysty uskomaan ettei olisi koiraa haudattuna. Itsekin toimin pitkään esihenkilönä eli jotain 15 vuotta mutta koin ettei siihen hommaan pystynyt keskittymään kun ne "muut työt" veivät minimissään yleensä se 37.5h viikkoon. 

 

Vierailija
110/296 |
26.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Esihenkilön suoranainen valehtelu, pompottaminen, töiden vähättely. Toisen eh:n typerät ja asiaan kuulumattomat kommentit koskien itsetuntoani, uhkailu, että minut voidaan siirtää - kyse oli viimeisistä työvuosistani. Ynnä muuta, kaiken kaikkiaan ihmetyttää, millaisia koulutetut ihmiset voivat olla. Haluaisin unohtaa, mutta välillä olen edelleen työpaikalla, painajaisissani.

Ihan kuin olisi palattu 70-luvulle työntekijöiden kohtelussa. Ja esimiehille sentään järjestetään koulutustakin nykyään. Pakko kertoa, huvittavakin juttu sieltä historiasta. Oli eräs miesoletettu, esimies, joka ei suostunut maksamaan omia kahvejaan, koska hän koki, ettei kahvirahaa keräävä alainen nauranut kahvipöydässä hänen jutuilleen...no saatiinhan se raha sitten kun hän viimein tajusi, ettei kahvia tipu jos ei maksa! 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
111/296 |
26.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kilpailukykyä ei yritetä oikeasti hakea vaihtamalla halvempiin raaka-aineisiin, sen sijaan pomot oikeasti irtsanovat hyviä työntekijöitä, joilloin osaaminen häviää firmoista. Johtoporras ei tunnista missä oma yritys on kilpailukykyinen ja missä ei.Oma tuote saattaa olla yksi maailman parhaista, mutta sitä ei tiedetä.

Olen ollut kolmessa yrityksessä todistamassa näitä tapahtumia. Näissä yrityksissä 7 tehdasta on ajettu alas johtajien toimesta, irtisanottu osaava henkilökunta ja menetetty huippuosaaminen. Jäljellä jäävällä toiminnoilla ei olekaan enää kilpailukykyä ja toimintoja yritetään tehostaa edelleen supistamalla toimintoja ja työntekijämääriä. Joka kerta, kun tuotantoa supistetaan, tuotteet kallistuvat ja niiden myyminen on vaikeampaa. Sitten johto vaihtuu ja uusiin pomoihin, jotka järjestävät organisaation uudelleen, mutta kilpailukykyä ei enää löydy, koska aikaisemmin ollaan supistettu liikaa.

 

 

Vierailija
112/296 |
26.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jokainen firma missä olen ollut viimeisen 25 vuoden aikana on mennyt surkeampaan suuntaan. Kaikkialta on karsittu "rönsyjä", jolloin niitä rönsyjä on jouduttu paikkaamaan ostamalla konsulttipalveluita. Ei ole mikään ongelma maksaa 2000e / päivä oppikirjakonsultille 5-6 kuukauden ajan, mutta on ongelma maksaa 3500-5000 euroa kuussa (+sivukulut) ammattilaiselle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
113/296 |
27.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan päässyt tekemään kykyjeni mukaista työtä.

Taitaa olla myöhäistä.



 

Minä kävin vaatimassa kykyjeni mukaista palkka, niin vastattiin, etteivät voi, kun jotakin pitää maksaa.

Vierailija
114/296 |
27.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Palkka, palkkakehitys ja työolot eli kaikkein ratkaisevimmat asiat työelämässä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
115/296 |
27.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kilpailukykyä ei yritetä oikeasti hakea vaihtamalla halvempiin raaka-aineisiin, sen sijaan pomot oikeasti irtsanovat hyviä työntekijöitä, joilloin osaaminen häviää firmoista. Johtoporras ei tunnista missä oma yritys on kilpailukykyinen ja missä ei.Oma tuote saattaa olla yksi maailman parhaista, mutta sitä ei tiedetä.

Olen ollut kolmessa yrityksessä todistamassa näitä tapahtumia. Näissä yrityksissä 7 tehdasta on ajettu alas johtajien toimesta, irtisanottu osaava henkilökunta ja menetetty huippuosaaminen. Jäljellä jäävällä toiminnoilla ei olekaan enää kilpailukykyä ja toimintoja yritetään tehostaa edelleen supistamalla toimintoja ja työntekijämääriä. Joka kerta, kun tuotantoa supistetaan, tuotteet kallistuvat ja niiden myyminen on vaikeampaa. Sitten johto vaihtuu ja uusiin pomoihin, jotka järjestävät organisaation uudelleen, mutta kilpailukykyä ei enää löydy, koska aikaisemmin ollaan supistettu liikaa.

 

&nb

 

Suomessa ei osata enää mitään muuta kuin säästää ja leikata, mutta sekin tehdään väärin...

Vierailija
116/296 |
27.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se kun en saanut koulutusreissulla kauniilta työkaverinaiselta seksiä😭

Vierailija
117/296 |
27.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi suomen suurimmista työnantajista. Perehdytys tulee toiselta työntekijältä joka ei saa mitään ylimääräistä korvausta ja ei ole itsekään täysin pätevä, pomo ei osaa kyseistä työtä ollenkaan. Voi vi...... mitä touhua.

Olin myös monet kerrat vuokratyöläisenä firmassa jossa perehdytys oli lainvastaista. Trukkinen, nostimien, pyöräkoneiden kanssa usein vain laitettiin kone käyntiin ja näytettiin että tästä tää lähtee. Jos sitäkään. Oppihan sitä tietysti tuhannen kolhun kautta. Itse osasin ajaa pyöräkonetta mutta kieltäydyin ylitöistä koneen kanssa kun pyytelivä pari kertaa. Sanoin että raja menee siinä. Teen omat työni, en tuuraile kenenkään saikkuja, hommasivat sitten jostain kuskeja varalle. Välillä oli isompi tai pienempi pomo kolhinut koneita tai jossain penkassa kiinni...lisäksi työturvallisuuden suhteen toiminta oli ala- arvoista. Esim tikkailla kiipe

 

Vuokrafirmalle sanominen on sama kuin tuuleen huutaisi. Ilmoita työsuojeluviranomaiselle turvallisuuspuutteista jos työpaikan pomoja ei kiinnosta.

Vierailija
118/296 |
27.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Luvattiin vakituinen työpaikka, kun (ammatti) tutkintoni on suoritettu. Raadoin jaksamiskykyni rajoilla monet kerrat. Ei ole tullut sitä vakituista työpaikkaa vielä kertaakaan, ja olen kohta 60 - vuotias.

 

 

Vierailija
119/296 |
27.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Useita tapauksia huonoista kokemuksista 40 vuoden ajalta.

Palkkaa ei maksettu sopimusten mukaan. Suulliset sopimukset eivät päde todellisuudessa.

Samoin palkkaa lisää pyytäessä piti vaihtaa työpaikkaa kyse oli 2-3 Mk tuntipalkka lisää kun jouduin muuttamaan kauemmaksi eikä palkka olisi riittänyt kuluja kattamaan ilman sitä. Vaihdoin alaa ja sain sen palkan mitä pyysin 35 Mk/h. Jossa palkka nousi vuoden aikana 60mk/h.

Heikoista ja huonoista johtajista on paljon kokemusta. Muutoksia ja heikennyksiä on tehty huonosti joilla oli paljon vaikutusta työhön. Ongelmia ei nähty eikä osattu ratkaista.

 

Vierailija
120/296 |
27.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Työntekijöiden taustat tutkitaan työhön tullessa, porukka on erittäin tunnollista, fiksua, ammattitaitoista. Mitä tekee työnantaja - kyttää, kyttää ja vielä kerran kyttää. Väliporrasta riittää, tiedätte kyllä mitä ne tekee.

Luottamus - missä se luuraa? Järjetön summa rahaa menee tuohon kyttäämiseen, suomalainen tekee töitä kyttäämättäkin.

Kohta nostan kytkintä, ei tähän totu, vaikka ei ole mitään salattavaa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä yksi yksi