Lue keskustelun säännöt.
Pahin pettymyksesi työelämässä
Sanotaan, että aika parantaa haavat, mutta minun ei ole vielä parantuneet, vaikka useampi vuosi kulunut.
Oli työ, josta pidin. Olin määräaikainen, ja sain työsuhteelle jatkoa. Sitten alkoi tulla vinkkiä, etten osaa olla oikein. Minun viestejä tulkittiin väärin (tahallisesti?). Joku työkaveri oli nimettömänä kirjoittanut kyselyyn, että kanssani on raskasta työskennellä. Nimettömänä! Esihenkilö sanoi, että on huomannut jännitteitä, mitä mieltä itse olen. Vastasin, että helpompi olisi puolustautua, jos tietää, kenellä niitä jännitteitä minua vastaan on. Minulle sanottiin, että eihän puolustautua tarvitse, ei tässä ketään syytetä, mutta nimeni on noussut esiin.
Aloin voida huonosti, kun mietin kotonakin mitä olen sanonut tai tehnyt. Minulle vihjattiin kerran, että voisin edes joskus ilmoittautua vapaaehtoisesti mukaan (mihin: työryhmään tai yksiköiden yhteiskokouksiin, sitä ei täsmennetty). Toisaalta esihenkilö toisessa yhteydessä kehotti kuuntelemaan kaikkia tarkalla korvalla ja antamaan tilaa. Olin niin sekaisin siitä, mitä odotetaan. Älä ole tuollainen, ole erilainen, tee miten tahansa, niin se on väärin. Ole aktiivisempi mutta anna toiselle enemmän tilaa ja kuuntele tarkalla korvalla mitä hän haluaisi ilmaista.
Olin ihan loppu ja vaihdoin työpaikkaa. Usko työelämään on kärsinyt niin pahan kolauksen, että koen kroonista epävarmuutta, olenko nyt oikeanlainen, vaikka nykyisellä työpaikalla ei ole ollut ongelmia.
Kommentit (296)
Suurin pettymys on ollut aikuisten ihmisten keskenkasvuisuus. Ei työpaikalla tarvitse robotti olla, mutta yllättävän iso osa ihmisistä ei pysty toimimaan ammattimaisesti. Itselleni tämä tarkoittaa seuraavia asioita:
- Oman arkielämän ongelmat pyritään jättämään työpaikan ulkopuolelle. Ei ole kollegoiden tehtävänä ottaa vastaan kiukuttelua ja paskamaista asennetta, joka johtuu oman yksityiselämän pettymyksistä ja pulmista.
- Asioista selvää ottaminen ja itse yrittäminen. Vaikka on annettu selvä tieto tai selvät ohjeet asiasta X, niin osa ihmisistä välttää kaikkea vaivannäköä ja yrittää hyväksikäyttää kollegoita. Sitten kun et halua auttaa loista, niin olet heidän mielestään "hankala kollega".
- Helvetillinen minä-keskeisyys. 200 ihmisen työpaikassa ei asioita tehdä pelkästään sen mukaan, mikään on kaikkien sopivinta juuri sinulle. Kyllähän siitä kannattaa kitistä jos se arkistokaappi ei ole kahden metrin päässä omasta työpisteestä, vaan 10 metrin päässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei ole minun vaan puolison tapaus. Syrjintä palkkauksessa. Eräät saaneet useamman henkilökohtaisen lisän, kun osaavat jauhaa sontaa pomon edessä, oikein nuoleskella. Yksi mies oli mennyt sanomaan, että hän lähtee toiseen yritykseen töihin, jos ei saa jotain ylimääräistä lisää osaamisestaan. Ei sillä mitään osaamista sen enempää ole kuin monella muullakaan ja kunhan vedätti, että pomo olisi löysät housussa mahdollisen irtisanoutumisen varalta. Puhutaan korkeakoulutetuista ihmisistä (amk ja maisteritaso) ja pelaavat kuin pienet lapset.
Tuohan on työelämässä ihan normaali tapa hankkia palkankorotus. Puolisosi taitaa olla aikanössö, jos ulle tuollaisia itkee. Eikö itse uskalla tehdä samaa temppua? Ja ennen kaikkea MIKSI ei uskalla?
Tampereen kaupungin työllisyyspalveluihin töihin joutuminen. Kamala, 50-luvulle jämähtänyt johtamiskulttuuri.
Työnantajien moraalittomuus ja häikäilemättömyys.
Kuppikunnat suuri pettymys. Sitten seuraa huonot esihenkilöt. Suurin pettymys on, miksi tämä kaikki on mahdollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Julkisella sektorilla (yliopiston tukipalvelut) yli 35 vuotta. Suurin pettymys on ollut se, että johtajan kaveripiiri jakaa työt keskenään ja suojattiensa kanssa. Tässä sitten pitänyt keksiä itse itselleen jotain värkkäämistä, jotain niitä näitä. Palkka sentään juossut koko ajan...
Vierailija kirjoitti:
Pidän töistä, joissa voi työskennellä suht itsenäisesti. Pettymys on työ, jossa ylempään asemaan palkatut kokemattomatkin kollegat pääsevät muka ohjeistamaan työn tekemisessä. Seurauksena oma suoriutuminen ei lisien mukaan edes täytä vaatimuksia. Täyttää työn määrässä ja oikeasti, mutta kai palkassa täytyy säästää, koska ohjeistajille on riitettävä rahaa.
Työt ovat aina määräaikaisia. Työpaikassa pomo järjettömästi vaikuttaa ajattelevan, että ohjeistettaville ei pidä antaa vakituista työtä. Eikä ilmeisesti työmääriä pidä seurata tarkemmin. Sopivalla persoonalla voi yletä. Sattumalta sopii ajatukseen, etten virallisesti täytä vaatimuksia enkä ole valittu jatkotöihin.
Työpaikoilla lienee tavallista, että ryhmää täydennetään samanhenkisillä ihmisillä, etenkin jos tiimin vetäjä sattuu olemaan henkilö, joka välttää konfliktia eikä halua millään tasolla tulla haastetuksi. Se, että pelkästään nuoruudesta palkitaan, voi kokeneelle työntekijälle olla tuskallista seurata - varsinkin, jos hänet on kasvatettu uskomaan, että uskollisuus ja kova työ palkitaan ja että oma vuoro tulee joskus, kun ensin on osoittanut kelpoisuutensa ja taitonsa. Itse en ole yrittäjän puolisona koskaan päässyt valikoimaan töitäni, ja vaikka olenkin monitaitoinen ja oppimiskykyinen, minut helposti sivuutetaan, kun minullahan on jo "kaikkea" kun olen näin hienoon avioliittoon päässyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työskentely hyvinvointialueella.
Köyhyys työnteosta huolimatta.
Uupumus, se miten yksin jäin sen kanssa ja millaisia vaikeuksia työelämässä ja elämässä on aiheutunut sen jälkeen. Tilanteen syntyminen ei johtunut minusta, mutta seuraukset kasaantuvat minulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
suurin pettymys oli kun pääsi isoon firmaan töihin oli touhun amatöörimäisyys. Hirveetä amatöörien puuhastelua kaikkialla...
Tämä yllätti itsenikin. Isoissa yrityksissä onkin jengi ihan kuutamolla, pomot viettää pitkiä lounaita, sellaisia asioita opetellaan vasta mitä itse on pohtinut opintojen alkumetreillä. Oli järkytys tajuta tämä todellisuus.
Suomen kieli on hifistelyä, eikä kantasuomalaisella hoitajalla ole mitään arvoa, sillä hänet voidaan korvata kielitaidottomalla elintasosurffarilla. Ei tarvita salaliittoja, kun on kaikille näkyvä avoin liitto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pettymyksiä on 35 vuoden ajalta niin paljon että ei edes kaikkia muista. Mutta epäluottamus kaikkeen työhön liittyvään on pysyvää. Mutta luetellaan nyt muutama kokemus:
- Luvataan että töitä on niin paljon kuin ehtii tekemään. Lopputulos: parin viikon pätkiä silloin tällöin kesäaikana.
- Luvataan että homma selvä, tulet meille töihin. Soita maanantaina niin sovitaan ensi viikosta. Lopputulos: Sinun puheluihisi ei vastata.
- Suullisesti sovittu palkka ei pidä, vaan on haarukan alapäässä.
- Kilometrikorvaukset jäävät saamatta, vaikka suullisesti sovittu.
- Koulutat määräaikaisella sopimuksella sinun jälkeesi tullutta määräaikaista joka vakinaistetaan sairaslomasi aikana. Sopimustasi ei sairasloman jälkeen uusita.
- Sovitaan että sinulle kuuluu nämä tehtävät. Aloitettuasi huomaat että saat olla joka paikkaan juoksemassa ja koko ajan annetaan lisää niitä hommia joita kokeneemmat eivät viitsi tehdä.
- Suoritat AMK-tutkinnon erinomaisin arvosanoin. 83 työhakemusta jotka johtavat kahteen haastatteluun, joista toinen puhelimessa ja siinä jo todetaan että "kerran sinulla ei ole juuri tästä kokemusta, niin et ole meille sopiva". No palaat entisiin paskahommiisi.
Ja nämä siis suorassa työsuhteessa kertyneitä kokemuksia. Vuokrafirmoilla on vieläkin parempaa toimintaa. Työnhakuilmoituksissa kerrotaan että "Alkaa heti sopivan henkilön löytyttyä", "Tarve 10:lle". "Alkaa vuoden alussa". No soitat asiasta niin homma meneekin siten että "Juuri saatiin kuulla että tarve vain kahdelle ja aloitusta on siirretty parilla kuukaudella".
Ensimmäinen koulutustani vastaava ns. työpaikka yli kymmenen vuotta sitten. Olin nuori, tyhmä ja tarvitsin työkokemusta, joten suostuin (joskin nettisivujen mukaan kyseisessä pestissä on sittemin ollut myös vanhempia ammattilaisia oletettavasti samoilla ehdoilla). Halusivat, että teen työni freelancerina, vaikka työ oli käytännössä kokopäivätyö ja sisälsi myös johtoryhmän seuraamista. Alihankkijaksi laittaminen on toki kätevä tapa välttää työnantajalle kuuluvat velvoitteet. Minut valittiin ilolla ja riemulla tehtävään, mutta heti ensimmäisenä päivänä valinnan tehnyt esihenkilö kertoi, miten tilallani pitäisi olla toisenlainen ihminen. Aluksi olisi pitänyt olla sellainen, joka kehittää työtä ja sittemmin sellainen, joka ei kehitä niin paljon kuin minä. En tajunnut yhtään, mitä minun olisi pitänyt olla. Kun vuoden määräaikaisuuteni alkoi loppua, pyysin mielestäni ihan perusteltua palkankorotusta. Esihenkilö sanoi siihen vaihteeksi, että toki käsittelevät asian, koska haluavat pitää minut talossa. Seuraavana päivänä luin netistä, että paikkani oli laitettu hakuun kertomatta minulle :D Selitys oli, että kun ei työ kelpaa.
Vaikka päätös lähteä oli periaatteessa minun, olin henkisesti tosi hajalla tuon työpätkän jälkeen. En saanut samalta alalta uutta työtä ja hakeuduin opiskelemaan toisen tutkinnon, koska koin, etten vaan pystynyt enää tekemään tuon alan työtä. Nyt olen jo vuosia ollut hyvässä ja hyvin palkatussa vakityössä onneksi hyvissä työyhteisöissä, mutta edelleen tuo paikka painaa alitajuisena traumana. Luonnollisesti minulle ei tuolla alihankkijastatuksella olevana kuulunut esimerkiksi työterveyshuoltoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ahkeruus aina palkitaan. Yllätys, yllätys! Lisätöillä.
Työnantajien yleensäkin hirveän nihkeä palkkaaminen. Vaikka ihmisellä on intoa ja motivaatiota + koulutusta ja työkokemusta. Nyt tietenkin on työnantajan markkinat. Onneksi olen saanut kuitenkin olla töissä (oma aktiivisuus) jo nuoresta asti ja olen nytkin, vaikkakin etsin parempaa paikkaa ja palkkaa.
Suurin pettymys on tietysti se, että en ole koskaan päässyt palkkatöihin, en koulutustani vastaavaan, enkä yhtään mihinkään. Olen käynyt lukion jälkeen kaksikin koulutusta: ammatillisen ja AMK:n, mutta kokemukseni työelämästä ovat tosiaan vain peruskoulun työharjoittelu pikaruokaravintoloissa ja ammatillisen työharjoittelujaksot. AMK:n työharjoittelun suoritin koulun projektissa. Nykyään toivon pääseväni työkyvyttömyyseläkkeelle, vai sairauseläkekö se on. Moniongelmainen työtön olen ja työnhakuvelvollisuus on 0 työpaikkaa eli sitä ei ole, enkä töitä ole tuon asettamisen jälkeen hakenut. Kuntakokeilukin on sanonut, että en koskaan työllisty.
Vierailija kirjoitti:
Jokin aika sitten luulin, että pahinta työnhaussa on se, kun hakemukseen ei vastata mitään.
Sitten sain hakemastani työpaikasta puhelun: "Kun emme tähän nyt ketään muuta saaneet, niin voisitko tulla kuukaudeksi?"
Viime kesänä sain parista paikasta vastauksen: "Haastateltavat on nyt valittu. Meillä oli niin paljon hyviäkin hakijoita, että valintamme ei osunut sinuun."
Seuraavalla viikolla saman firman edustaja avautuu mediassa, kuinka hakemiini työtehtäviin ei ole tarjolla riittävästi hyviä hakijoita.
Eli nyt olen jo niin huono työnhakija, ettei kannata edes haastatella, vaikka työvoimapula on niin suuri, että siitä pitää julkisesti valittaa..
Voiko ihmisellä enää huonommin "työelämässä" mennä?
Tismalleen samat kokemukset.. hain tuonne meidän päämediaamme ylelle töihin ja sieltä on tullut karuimmat vastaukset..
Sairaanhoitajan palkka on suurin pettymys,vaikka olis mitä lisäkoulutuksia,niin ei vaan huomioida.Työ itsessään on palkitsevaa,mutta tosiaan palkka on surkea
Yksit sosiaalipalvelualalla varmaan se että koko touhu tuntuu keskittyvän myynnin edistämiseen ja tuloksen kasvattamiseen, asiakas on vähiten tärkeä palikka koko touhussa ja tuntuu tosi sairaalta kun tietää miten päin honkia kaikki on ja sitten istutaan jossain jaskantärkeässä palaverissa ylimmän johdon kanssa joka kehottaa ottamaan enemmän kuvia yrityksen Instagramiin jos kerran vuodessa tapahtuu jotain mitä yritys markkinoi hienoilla ja kauniilla nettisivuillaan tekevänsä säännöllisesti. Kuvottavaa. Ylityöllistetty hoitaja siellä sitten edistämässä myyntiä joillain hilpeillä kuvilla ja tekemässä suomea ilmaiseksi kun painaa duunia valmiiksi niska limassa.