Lue keskustelun säännöt.
Pahin pettymyksesi työelämässä
Sanotaan, että aika parantaa haavat, mutta minun ei ole vielä parantuneet, vaikka useampi vuosi kulunut.
Oli työ, josta pidin. Olin määräaikainen, ja sain työsuhteelle jatkoa. Sitten alkoi tulla vinkkiä, etten osaa olla oikein. Minun viestejä tulkittiin väärin (tahallisesti?). Joku työkaveri oli nimettömänä kirjoittanut kyselyyn, että kanssani on raskasta työskennellä. Nimettömänä! Esihenkilö sanoi, että on huomannut jännitteitä, mitä mieltä itse olen. Vastasin, että helpompi olisi puolustautua, jos tietää, kenellä niitä jännitteitä minua vastaan on. Minulle sanottiin, että eihän puolustautua tarvitse, ei tässä ketään syytetä, mutta nimeni on noussut esiin.
Aloin voida huonosti, kun mietin kotonakin mitä olen sanonut tai tehnyt. Minulle vihjattiin kerran, että voisin edes joskus ilmoittautua vapaaehtoisesti mukaan (mihin: työryhmään tai yksiköiden yhteiskokouksiin, sitä ei täsmennetty). Toisaalta esihenkilö toisessa yhteydessä kehotti kuuntelemaan kaikkia tarkalla korvalla ja antamaan tilaa. Olin niin sekaisin siitä, mitä odotetaan. Älä ole tuollainen, ole erilainen, tee miten tahansa, niin se on väärin. Ole aktiivisempi mutta anna toiselle enemmän tilaa ja kuuntele tarkalla korvalla mitä hän haluaisi ilmaista.
Olin ihan loppu ja vaihdoin työpaikkaa. Usko työelämään on kärsinyt niin pahan kolauksen, että koen kroonista epävarmuutta, olenko nyt oikeanlainen, vaikka nykyisellä työpaikalla ei ole ollut ongelmia.
Kommentit (296)
olin pettynyt kun työkaveri heitteli laukkuani roskikseen ja heitteli minua tavaroilla työaikana...lisäksi hän arvosteli minun kampausta ja vaatetusta ja mitä söin välipalaksi. todella inhottava työkaveri. sain onneksi potkut ja muuta työtä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työpaikkakiusaaminen alalla, jonka koen elämäntyökseni. Oli pakko häippästä, koska esimiestasolla asiaan ei puututtu.
Olen sinnitellyt työpaikalla monta vuotta joka on ihan hirveä työmaa eikä pomo suostu ymmärtämään sitä että meillä on paha henkilöstövajaus ja työmitoitus on pielessä (olen kertonut hänelle monta kertaa). Olen joskus tehnyt kolmenkin ihmisen työt ja kun työkaverini joutuu sairaslomalle, ei sijaisia saada moneen päivään. Tästä seurasi minulla burnout ja sekamuotoinen ahdistus ja masennus... en ole pitkään aikaan saanut nukuttua kunnolla.
Olen tunnollinen ja kiltti työntekijä joka ottaa vastaan liikaa töitä vaikka en siihen pysty... se ei pidemmän päälle ole hyväksi.
Puolustautuminen on tosiaan huono sanavalinta tuossa tilanteessa. Vastaisuuden varalle: kannattaa vastata, ettei itse ole huomannut jännitteitä, mutta että on valmis keskustelemaan asiasta. Heti perään kannattaa pyytää esimerkkejä, millaisissa tilanteissa esihenkilö on jännitteitä havainnut (jos esihenkilö sellaisia kertoo havainneensa) tai miten nuo jännitteet työyhteisössä käyvät ilmi (jos esihenkilö on saanut asiasta valituksia).
Luulin että työ toisi elämään mielekkyyttä, päinvastoin. Kaikki energia menee töissäkäyntiin ja arkena makaa vain sohvalla kuin joku ameeba. Viikonloppuna ei jaksa muuta kuin siivota kotinsa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Perhe-elämän ja työn yhdistämisen hankaluus on ollut iso pettymys. Kun sain
työn, jonka oikeasti halusin, meidän tytöt oli silloin 1,5 v. ja 3,5 v. ja poika ekaluokalla koulussa, vai olisiko ollut toiselle luokalle juuri siirtymässä.Päiväkoti ei joustanut missään asiassa. Minulle sopivin työaika olisi ollu mennä klo 7 töihin, ja mieheni myös aloitti työt siihen aikaan, lähti kotoa kuudelta arkisin. Minun olisi pitänyt saada lapset hoitoon klo 6.20
ehtiäkseni seitsemäksi, mutta päiväkoti ei joustanut. Ovet avautuu klo 06.45. Ja kuitenkin nettisivuilla luki, että joustavasti tarpeen mukaan klo 06 alkaen.Toinen oli työnantajan puolelta, kun yritin sovittaa vakka neuvola-aikoja. Vastaus oli että työajan liukuma alkaa klo 14.30. Jippii, tahtoisin nähdä sen neuvolan, johon voi rynnätä klo 15.15, koska matka työpaikalta päiväkotiin ja lasten kanssa neuvolaan vei vähintään 45 min. Jos tuli saldovapaata, ne sai pitää kerran kuussa ennakkoon sovittuna päivänä muttei vahingossakaan silloin kun siitä itselle olisi ollut hyötyä.
Etätöitä sai tehdä jos lapset oli sairaana. Toisin sanoen yrittää hoitaa kipeänä olevia pikkulapsia samalla kun on koko päivän töissä.
Mulla varmaan sama, että työn ja perheen yhdistäminen. Kun meidän 2 lasta oli pieniä, menin vähän paremmin palkattuun asiantuntijatyöhön. Yksinkertainen syy: raha ja kasvaneet kulut lasten takia. Työ sisälsi matkustamista. Kysyin jo haastattelussa, kuinka paljon pitää matkustaa ja minulle luvattiin, että noin 3-4 päivää kuukaudessa.
Ehkä ekat puoli vuotta pysyi matkapäivät kuten oli sovittu, mutta sitten meille perustettiin uusi toimipiste, jonne vaadittiinkin matkustamaan 2 kertaa kuussa ja kerralla yleensä ma-to, kun toiminnot piti saada käyntiin, uutta henkilöstöä kouluttaa yms. Irtisanouduin, kun en jaksanut. Lapset itki ikäväänsä puhelimeen ja kun tulin kotiin, oli joka kerta kiukuttelu useamman päivän. Ylityötä oli aina noiden reissujen jälkeen kotona ja töissä.
Mä ajattelin, että ehtiihän noita vaativampia asiantuntijatöitå tehdä sitten kun lapset on isoja. Ei vielä ole tärpännyt, vaikka ovat jo 14 ja 16 v. Se on vähän niinkin, että kun jostain tuollaisesta hommasta olet lähtenyt ja rivityöntekijäksi palannut, täältä se vasta vaikea on ponnistaa. Työnantaja olettaa, että mussa on jotain vikaa.
Viime aikainen pettymys: ei saa tehdä työtään rauhassa. Asiat ei etene, kun koko ajan on teams-viestiä, soittopyyntöä, kokousta jne. Kun olin lomalla 2 viikkoa, purin yhden aamupäivän sen jälkeen sähköposteja ja vastailin viesteihin.
Olen tästä monta kertaa sanonut päällikölle, joka sanoo, että omaa työtä saa ja pitääkin rajata. Miten? Kun jätän vastaamatta jonkun viestiin, lähettäjä lähettää uuden ja kysyy samaa asiaa uudestaan. Jokaisen oma asia on hänelle tärkein ja akuutein. Paljon tulee tietysti turhaakin tiedotetta ja kutsua tapahtumiin tai välitettäviå viestejä. Minulla on ihan oikea ydintehtäväkin, johon keskittyminen olisi tärkeintä. Yhtenä päivänä viime viikolla olin teams-kokouksessa klo 8-10, pidin kahvitauon, uusi teams-kokous klo 10.15-11.15 (tämä oli tärkeä kokous) ja klo 12.-16 perehdytysiltapäivä uuteen ohjelmaan, lopussa muutama yksikön tiedotusasia. Niin turhauttava päivä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Surkea työnjohto mikä ei saa mitään aikaiseksi. Pieniä tulipaloja sammutetaan siellä täällä vaikka tärkeintä olisi keskittyä siihen ettei tulipaloa syttyisi alunperinkään.
Kaikissa työpaikoissa on joku mulkvisti, joka pilaa viihtymisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perhe-elämän ja työn yhdistämisen hankaluus on ollut iso pettymys. Kun sain
työn, jonka oikeasti halusin, meidän tytöt oli silloin 1,5 v. ja 3,5 v. ja poika ekaluokalla koulussa, vai olisiko ollut toiselle luokalle juuri siirtymässä.Päiväkoti ei joustanut missään asiassa. Minulle sopivin työaika olisi ollu mennä klo 7 töihin, ja mieheni myös aloitti työt siihen aikaan, lähti kotoa kuudelta arkisin. Minun olisi pitänyt saada lapset hoitoon klo 6.20
ehtiäkseni seitsemäksi, mutta päiväkoti ei joustanut. Ovet avautuu klo 06.45. Ja kuitenkin nettisivuilla luki, että joustavasti tarpeen mukaan klo 06 alkaen.Toinen oli työnantajan puolelta, kun yritin sovittaa vakka neuvola-aikoja. Vastaus oli että työajan liukuma alkaa klo 14.30. Jippii, tahtoisin nähdä sen neuvolan, johon voi rynnätä klo 15.15, koska matka työpaikalta päiväkotiin ja lasten kanssa neuvolaan vei vähintään 45 min. Jos tuli saldovapaata, ne sai pitää kerran kuussa ennakkoon sovittuna päivänä muttei vahingossakaan silloin kun siitä itselle olisi ollut hyötyä.
Etätöitä sai tehdä jos lapset oli sairaana. Toisin sanoen yrittää hoitaa kipeänä olevia pikkulapsia samalla kun on koko päivän töissä.
Mulla varmaan sama, että työn ja perheen yhdistäminen. Kun meidän 2 lasta oli pieniä, menin vähän paremmin palkattuun asiantuntijatyöhön. Yksinkertainen syy: raha ja kasvaneet kulut lasten takia. Työ sisälsi matkustamista. Kysyin jo haastattelussa, kuinka paljon pitää matkustaa ja minulle luvattiin, että noin 3-4 päivää kuukaudessa.
Ehkä ekat puoli vuotta pysyi matkapäivät kuten oli sovittu, mutta sitten meille perustettiin uusi toimipiste, jonne vaadittiinkin matkustamaan 2 kertaa kuussa ja kerralla yleensä ma-to, kun toiminnot piti saada käyntiin, uutta henkilöstöä kouluttaa yms. Irtisanouduin, kun en jaksanut. Lapset itki ikäväänsä puhelimeen ja kun tulin kotiin, oli joka kerta kiukuttelu useamman päivän. Ylityötä oli aina noiden reissujen jälkeen kotona ja töissä.
Mä ajattelin, että ehtiihän noita vaativampia asiantuntijatöitå tehdä sitten kun lapset on isoja. Ei vielä ole tärpännyt, vaikka ovat jo 14 ja 16 v. Se on vähän niinkin, että kun jostain tuollaisesta hommasta olet lähtenyt ja rivityöntekijäksi palannut, täältä se vasta vaikea on ponnistaa. Työnantaja olettaa, että mussa on jotain vikaa.
Myös toisinpäin tuntuu olevan hankalaa: esimieshommista takaisin rivityöntekijäksi. Olen tehnyt noin 20 vuotta esimiesasemassa työtä, josta kyllä ajoittain myös pidin paljon mutta jota en nyt jaksa enää yhtään. Heittäydyn jokaisen alaiseni (n. 15-25 hlöä) asiaan 100% ja niin intensiivisesti , että mies ja lapset ovat jo vuosia huomautelleet pitkistä puheluista iltaisin ja viikonloppuisin...Nyt olen 50 v. ja näyttää olevan lähes mahdotonta saada työtä, joka ei sisältäisi tulos- ja hlöstövastuuta. Yksi ongelma on tietysti ikä, mutta parissa työhaastattelussa on voimakkaasti kyseenalaistettu motiiviani tehdä nykyisen työnkuvan jälkeen "ihan vaan rivihommia" ja ennen kaikkea kykyäni asettua osaksi tiimiä ilman esimiesasemaa. Mielestäni olen perustellut tilanteeni hyvin, mutta enpä ole uutta työtä saanut. Varmasti pelätään myös palkkavaatimustani, vaikka siihen asti neuvotteluissa ei ole ikinä edes päästy. Olisin aivan valmis tinkimään palkasta ja olemaan yksi tiimistä, jos vain oikea talo löytyy.
Ihmettelyä herättää myös ystäväni tilanne: 23 vuotta Saksassa ja Belgiassa kemian alan asiantuntijatehtävissä, ikä myös 50 v. Palasi Suomeen eronsa jälkeen alkuvuodesta eikä ole saanut työtä. On sosiaalinen ja hyvännäköinen nuorekas nainen. Hänelle sanoi työhaastattelussa noin kolmekymppinen miesjohtaja (DI), että on riski ettei hän ulkomaan vuosien jälkeen sopeudu suomalaiseen yrityskulttuuriin. Siis anteeksi kuinka ?? Kysymyksessä oli iso ylikansallinen kemian alan toimija, jossa kaiken huipuksi toimistokielenä englanti. Suomessa on turha itkeä asiantuntijavuodosta, kun rekrytointiosaaminen on tällä tolalla.
Tiiminvetäjä vaihtoi työtehtävää, paikka tuli hakuun. Olin ollut tiimissä pitkään, vahva osaaminen ja toiminut mm. tiiminvetäjän sijaisena. Järkytys oli suuri koko tiimissä kun uudeksi vetäjäksi valittiin talossa alle vuoden ollut häslääjä nainen. Kaikki olivat pettyneitä ja täysin hämmentyneitä valinnasta. Yhtenä kauniina päivänä palaset vain loksahtivat paikoilleen: uudelle tiiminvetäjällä ja isolla pomolla oli suhde! Kun tiesi mitä seurata, asia vahvistui nopeasti. Tein ilmoituksen firman integrity-kanavaan ja seurasin kun kumpikin siirrettiin värikkäiden vaiheiden jälkeen muihin tehtäviin. Tiiminvetäjän paikkaa tarjottiin uudessa haussa minulle, mutta oli sen verran paska maku koko hommasta, että kieltäydyin ja vaihdoin pian työpaikkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiiminvetäjä vaihtoi työtehtävää, paikka tuli hakuun. Olin ollut tiimissä pitkään, vahva osaaminen ja toiminut mm. tiiminvetäjän sijaisena. Järkytys oli suuri koko tiimissä kun uudeksi vetäjäksi valittiin talossa alle vuoden ollut häslääjä nainen. Kaikki olivat pettyneitä ja täysin hämmentyneitä valinnasta. Yhtenä kauniina päivänä palaset vain loksahtivat paikoilleen: uudelle tiiminvetäjällä ja isolla pomolla oli suhde! Kun tiesi mitä seurata, asia vahvistui nopeasti. Tein ilmoituksen firman integrity-kanavaan ja seurasin kun kumpikin siirrettiin värikkäiden vaiheiden jälkeen muihin tehtäviin. Tiiminvetäjän paikkaa tarjottiin uudessa haussa minulle, mutta oli sen verran paska maku koko hommasta, että kieltäydyin ja vaihdoin pian työpaikkaa.
Uskomatonta ja silti varmasti hyvin tyypillistä toimintaa työelämässä. Vaikea kuvitella sitä epäuskoa, kun valinta julkistettu. Hieno tilanne myös uudelle tiiminvetäjälle lähteä ansaitsemaan tiiminsä luottamusta. Kerrassaan upeaa !!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perhe-elämän ja työn yhdistämisen hankaluus on ollut iso pettymys. Kun sain
työn, jonka oikeasti halusin, meidän tytöt oli silloin 1,5 v. ja 3,5 v. ja poika ekaluokalla koulussa, vai olisiko ollut toiselle luokalle juuri siirtymässä.Päiväkoti ei joustanut missään asiassa. Minulle sopivin työaika olisi ollu mennä klo 7 töihin, ja mieheni myös aloitti työt siihen aikaan, lähti kotoa kuudelta arkisin. Minun olisi pitänyt saada lapset hoitoon klo 6.20
ehtiäkseni seitsemäksi, mutta päiväkoti ei joustanut. Ovet avautuu klo 06.45. Ja kuitenkin nettisivuilla luki, että joustavasti tarpeen mukaan klo 06 alkaen.Toinen oli työnantajan puolelta, kun yritin sovittaa vakka neuvola-aikoja. Vastaus oli että työajan liukuma alkaa klo 14.30. Jippii, tahtoisin nähdä sen neuvolan, johon voi rynnätä klo 15.15, koska matka työpaikalta päiväkotiin ja lasten kanssa neuvolaan vei vähintään 45 min. Jos tuli saldovapaata, ne sai pitää kerran kuussa ennakkoon sovittuna päivänä muttei vahingossakaan silloin kun siitä itselle olisi ollut hyötyä.
Etätöitä sai tehdä jos lapset oli sairaana. Toisin sanoen yrittää hoitaa kipeänä olevia pikkulapsia samalla kun on koko päivän töissä.
Mulla varmaan sama, että työn ja perheen yhdistäminen. Kun meidän 2 lasta oli pieniä, menin vähän paremmin palkattuun asiantuntijatyöhön. Yksinkertainen syy: raha ja kasvaneet kulut lasten takia. Työ sisälsi matkustamista. Kysyin jo haastattelussa, kuinka paljon pitää matkustaa ja minulle luvattiin, että noin 3-4 päivää kuukaudessa.
Ehkä ekat puoli vuotta pysyi matkapäivät kuten oli sovittu, mutta sitten meille perustettiin uusi toimipiste, jonne vaadittiinkin matkustamaan 2 kertaa kuussa ja kerralla yleensä ma-to, kun toiminnot piti saada käyntiin, uutta henkilöstöä kouluttaa yms. Irtisanouduin, kun en jaksanut. Lapset itki ikäväänsä puhelimeen ja kun tulin kotiin, oli joka kerta kiukuttelu useamman päivän. Ylityötä oli aina noiden reissujen jälkeen kotona ja töissä.
Mä ajattelin, että ehtiihän noita vaativampia asiantuntijatöitå tehdä sitten kun lapset on isoja. Ei vielä ole tärpännyt, vaikka ovat jo 14 ja 16 v. Se on vähän niinkin, että kun jostain tuollaisesta hommasta olet lähtenyt ja rivityöntekijäksi palannut, täältä se vasta vaikea on ponnistaa. Työnantaja olettaa, että mussa on jotain vikaa.
Myös toisinpäin tuntuu olevan hankalaa: esimieshommista takaisin rivityöntekijäksi. Olen tehnyt noin 20 vuotta esimiesasemassa työtä, josta kyllä ajoittain myös pidin paljon mutta jota en nyt jaksa enää yhtään. Heittäydyn jokaisen alaiseni (n. 15-25 hlöä) asiaan 100% ja niin intensiivisesti , että mies ja lapset ovat jo vuosia huomautelleet pitkistä puheluista iltaisin ja viikonloppuisin...Nyt olen 50 v. ja näyttää olevan lähes mahdotonta saada työtä, joka ei sisältäisi tulos- ja hlöstövastuuta. Yksi ongelma on tietysti ikä, mutta parissa työhaastattelussa on voimakkaasti kyseenalaistettu motiiviani tehdä nykyisen työnkuvan jälkeen "ihan vaan rivihommia" ja ennen kaikkea kykyäni asettua osaksi tiimiä ilman esimiesasemaa. Mielestäni olen perustellut tilanteeni hyvin, mutta enpä ole uutta työtä saanut. Varmasti pelätään myös palkkavaatimustani, vaikka siihen asti neuvotteluissa ei ole ikinä edes päästy. Olisin aivan valmis tinkimään palkasta ja olemaan yksi tiimistä, jos vain oikea talo löytyy.
Ihmettelyä herättää myös ystäväni tilanne: 23 vuotta Saksassa ja Belgiassa kemian alan asiantuntijatehtävissä, ikä myös 50 v. Palasi Suomeen eronsa jälkeen alkuvuodesta eikä ole saanut työtä. On sosiaalinen ja hyvännäköinen nuorekas nainen. Hänelle sanoi työhaastattelussa noin kolmekymppinen miesjohtaja (DI), että on riski ettei hän ulkomaan vuosien jälkeen sopeudu suomalaiseen yrityskulttuuriin. Siis anteeksi kuinka ?? Kysymyksessä oli iso ylikansallinen kemian alan toimija, jossa kaiken huipuksi toimistokielenä englanti. Suomessa on turha itkeä asiantuntijavuodosta, kun rekrytointiosaaminen on tällä tolalla.
Ikä taitaa tässäkin olla se todellinen syy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Määräaikainen työ josta sain kenkää. Pomo aivan kamala ja jota muut työntekijät moittivat, paikkana soveltumaton ja lopulta meni nurin.
Tottahan se silloin tuntui pahalta ja järkyltä saada potkut,mutta näin myöhemmin asia oli mulle onnenpotkut ja olin jo onnistuneesti muualla kun paikka kaatui. Ihan samaa työtä olin tehnyt ennen ja jälkeen, tää pomo löysi vaan valittamista. Juttelin niiden vanhojen työntekijöiden kanssa ja joku sanoi ääneen että jos haluaa työn pitää niin pomolle ei voi sanoa epäkohdista. Sellainen uhkailija.
Vierailija kirjoitti:
Uskomatonta ja silti varmasti hyvin tyypillistä toimintaa työelämässä. Vaikea kuvitella sitä epäuskoa, kun valinta julkistettu. Hieno tilanne myös uudelle tiiminvetäjälle lähteä ansaitsemaan tiiminsä luottamusta. Kerrassaan upeaa !!
Eniten ehkä hämmästytti se, että reittä pitkin voi ihan oikeasti edetä työelämässä, ja vielä 2000-luvulla.
Suurin pettymys on ollut huomata, kuinka pienellä ammattitaidolla yrityksen johtotehtävissä olevat ihmiset toimivat. Suurelle osalle näistä ihmisistä tärkeintä on edetä omalla uralla hinnalla millä hyvänsä. Usein se tarkoittaa oikomista pikavoittojen toivossa ja ongelmien lakaisemista maton alle. Usein ongelmista ei saa edes kertoa.
Yritin kaikkeni, että en sairastu burnoutiin. Olin yrityksessä, jossa viihdyin, mutta eteneminen oli mahdotonta. Sitten tuli sata muutosta kertaheitolla ja kuormituin liikaa niistä. Ajattelin että parempi vaihtaa työpaikkaa kuin joutua sairaslomalle, koska en jatkossakaan pystyisi yhden muutoksen takia tätä työtä jatkamaan. Eikä se siis toiseksi muuttuisi.
Sen jälkeen olen sitten ajautunut kaikenlaisten hanttihommien jälkeen päiväkotiin enkä enää kelpaakaan muualle. Nyt onkin sitten joka päivä kamalaa.
Koko työelämä on ollut yhtä pettymystä pettymysten perään. Varmaan pahin on se, että todella kuvittelin, että kouluttautumalla, olemalla ahkera ja hyvä tyyppi, pääsisin pitkälle. Etenisin uralla ja palkka paranisi. No mitään näistä ei tapahtunut, vaikka kuinka tein parhaani ja uskoin itseeni. Nyt nelikymppinen, työtön ja taas pitäisi mennä jonnekin alittamaan rimaa...
En saanut työpaikka.