Lue keskustelun säännöt.
Pahin pettymyksesi työelämässä
Sanotaan, että aika parantaa haavat, mutta minun ei ole vielä parantuneet, vaikka useampi vuosi kulunut.
Oli työ, josta pidin. Olin määräaikainen, ja sain työsuhteelle jatkoa. Sitten alkoi tulla vinkkiä, etten osaa olla oikein. Minun viestejä tulkittiin väärin (tahallisesti?). Joku työkaveri oli nimettömänä kirjoittanut kyselyyn, että kanssani on raskasta työskennellä. Nimettömänä! Esihenkilö sanoi, että on huomannut jännitteitä, mitä mieltä itse olen. Vastasin, että helpompi olisi puolustautua, jos tietää, kenellä niitä jännitteitä minua vastaan on. Minulle sanottiin, että eihän puolustautua tarvitse, ei tässä ketään syytetä, mutta nimeni on noussut esiin.
Aloin voida huonosti, kun mietin kotonakin mitä olen sanonut tai tehnyt. Minulle vihjattiin kerran, että voisin edes joskus ilmoittautua vapaaehtoisesti mukaan (mihin: työryhmään tai yksiköiden yhteiskokouksiin, sitä ei täsmennetty). Toisaalta esihenkilö toisessa yhteydessä kehotti kuuntelemaan kaikkia tarkalla korvalla ja antamaan tilaa. Olin niin sekaisin siitä, mitä odotetaan. Älä ole tuollainen, ole erilainen, tee miten tahansa, niin se on väärin. Ole aktiivisempi mutta anna toiselle enemmän tilaa ja kuuntele tarkalla korvalla mitä hän haluaisi ilmaista.
Olin ihan loppu ja vaihdoin työpaikkaa. Usko työelämään on kärsinyt niin pahan kolauksen, että koen kroonista epävarmuutta, olenko nyt oikeanlainen, vaikka nykyisellä työpaikalla ei ole ollut ongelmia.
Kommentit (296)
Valmistumisen jälkeen pääsin ekaan, toivomaani työpaikkaan. Järkytyin siitä kuinka lapsellisesti osa käyttäytyy. Nälvimistä, pahan puhumista, asiatonta käytöstä korkeasti koulutetuilta ihmisiltä. Muistan edelleen sen hölmistyksen siitä, että tällaistako oikea työelämä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työntekijöistä kerrotaan mielikuvituksellisia juttuja, joissa ei ole mitään todellisuuspohjaa. Esim. kuinka joku kadottaa tärkeitä asiakirjoja tai juopottelee holtittomasti vapaa-aikana. Ne juorut lähtevät kiertämään eivätkä kaikki tajua, että ne ovat kuvittelua.
Pahin pettymykseni on itse työelämä eli vielä suomemmin me ihmiset: Kuinka ahneuden ja pikkumaisuuden voimalla pilaamme kaiken, esimerkkinä vaikkapa se, että pysyäkseen kilpailussa mukana, ei ole enää mahdollista palkata tarpeeksi tekijöitä, joten työn jälki on sitten kiirepaskaa.
Myöskin se, että työnantajat ovat käytännössä sodassa työntekijöitä vastaan, katsokaa vaikka vaatimuksiaan!
Muitakin esimerkkejä löytyisi, mutta laitan nyt nämä.
Tollasia työnantajia on. Itse kokenut useamman,vielä pahemman.
Onneksi on hyvä itsetunto (mitä selvästi jotkut haluaisi poistaa).
Vierailija kirjoitti:
Luvattiin työpaikka suullisesti ja sen takia jätin hakematta toisiin työpaikkoihin. Ikinä siihen työpaikkaan ei tullut ylemmältä johdolta lupaa.
Aika sama kokemus, viimeisessä kouluharjoittelussa nuorena, työpaikassa luvattiin työ heti kun valmistun. Sitten ei kuulunut mitään, ja kun otti yhteyttä sanottiin, että kokeile hakea jotain muuta. Oli ihan puhelin numerot keskustelut yms. käyty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyisessä työpaikassa minulle on useampaan otteeseen annettu ymmärtää, että jokin avautuva työtehtävä olisi juuri sopiva minulle/minua jo valmiiksi ajateltu kyseiseen tehtävään. Kaikkia hain ja mitään en saanut.
Minua pykälää ylempänä, parempaa palkkaa saavat henkilöt eivät mielestäni suoriudu palkan ja vaatimustason mukaisesti. Teen itse käytännössä saman vaativuuden tehtäviä kuin he (vaikka palkkani on alemmalla tasolla) ja saan jatkuvasti todella hyvää palautetta työn jäljestä, työmotivaatiosta, yhteistyötaidoistani, ongelmanratkaisukyvystäni ja tehokkuudestani, mutta tämä ei näy palkassani. Edes henkilökohtainen lisä, jota saan peruspalkan päälle, ei korjaa palkkaeroa.
Eli kokemus epäoikeudenmukaisuudesta, tyhjät lupaukset jotka äkkiä kierretäänkin kun muutetaan mieltä jne. Tunne siitä, että minun tekemistäni arvostetaan, mutta ei riittävästi että saisin siitä asiallisen korvauksen tai esimerkiksi mahdollisuuksia edetä talon sisällä. En ymmärrä, miten jouduin tällaiseen tilanteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se tapahtui, kun työuraa oli takana noin vuosi.
Se pettymys, kun sain tajuta, että urakehitykseni esteenä ei ollutkaan se, että "olen vielä uusi", "olen nuori", "olen nainen" jne - vaan se, että esihenkilö ei yksinkertaisesti halunnut antaa minulle enemmän vastuuta. Uudemmat, yhtä nuoret tai "hauskat ja kivannäköiset naiset" menivät ohi, koska esihenkilö halusi nostaa heitä lähelleen. Minä puhuin ja pyysin, mutta muita pyydettiin. Yrityksen sisäinen urakehitys ei tunne mitään "vuoronumeroja", reiluutta tai järjellistä logiikkaa.
Päätin, että se oli viimeinen kerta, kun suostun tuntemaan fyysistä pahoinvointia katkeruudesta. Minulle on siis aivan turha tulla sanomaan, että ahkeruus huomataan ja palkitaan töissä. Ei palkita, jos ei haluta. Palkitaan kyllä, jos tähdet ovat oikeassa asennossa. Esihenkilö, joka näkee sussa potentiaalin, voi vaikuttaa sun uraasi todella merkittävästi. Ja päin vastoin. Tottakai mä hal
Sama kokemus itselläni. Vastavalmistunut vei paikan, jota olin vuosia halunnut ja sykkinyt täysillä sen eteen.
Että kerta toisensa jälkeen huomaan olevani työpaikassa, missä elämäänsä kyllästyneet ja kateelliset akat puhuu toisista paskaa selän takana. Voin pahoin. Haluaisin jutella mukavia ja keskittyä positiiviseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikenlaiset tyypit sitä ovatkin päässeet esimiesasemaan! Saattavat osata alansa asiat, mutta esimiestaitoja ei ole piirun vertaa!
Jos teet työsi hyvin, sinut palkitaan antamalla lisää vastuuta ja lisäämällä työtehtäviä, entistä vaativampia toki. Lisäksi saatetaan taputtaa olalle kerran vuodessa ja kiittää hyvästä työstä.
Jos sanot, että koet ettei tekemääsi työtä arvosteta, niin asia kuitataan sillä, että olethan sinä saanut lisää vastuuta. Joo kiitos, kuka sitä nyt palkankorotusta tai työtehtäviä vastaavaa nimikettä haluaisikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vastoin yleistä käsitystä olen huomannut, että miehet ovat monesti naisia empaattisempia esihenkilöitä.
Monilla naisilla on tarve kompensoida naiseuttaan ja osoittaa jatkuvasti, että osaavat olla kovia ja tehdä vaikeita päätöksiä. Harmi vaan että se menee välillä niin överiksi, että ihan hirvittää miten julmia ihmiset osaavatkin olla. Miespomot on yleensä huomattavasti inhimillisempiä alaisiaan kohtaan.
No nyt on homma jota teen muuttunut. Ennen ei ollut ohjeita ja pomo jota ei kiinnostanut. Tilanne ei ollut kovin hyvä koska asioita hoidettiin vähän sinne päin ja kukaan ei tiennyt paljonko ahkerin teki ja paljonko taas laiskin. Mutta työ oli itsenäistä.
Nyt on tarkat säännöt. Meillä on valtava keskiporras ja kaikki on säänneltyä. Saat vastata asiakkaalle vain valmiiksi kirjoitetulla sapluunalla. Uskomaton määrä tarkastamista ja monitorointia, jos käytät vaikka vain väärää sananmuotoa niin joku kirjaa sulle "hutipinnan" ja jos olet tehnyt keskivetoa alemman määrän suositteita nii saat "laiskapinnan" .
Kun tässä vuosien aikana on kehittynyt todella asiantuntevaksi ja taitavaksi yrityksen erikoisalalla ja olen kuitenkin tradenomi, niin tylsältä tuntuu. Mutta saanko mistään töitä? Ei tarvitse kertoa - olen yrittänyt
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Puolustautuminen on tosiaan huono sanavalinta tuossa tilanteessa. Vastaisuuden varalle: kannattaa vastata, ettei itse ole huomannut jännitteitä, mutta että on valmis keskustelemaan asiasta. Heti perään kannattaa pyytää esimerkkejä, millaisissa tilanteissa esihenkilö on jännitteitä havainnut (jos esihenkilö sellaisia kertoo havainneensa) tai miten nuo jännitteet työyhteisössä käyvät ilmi (jos esihenkilö on saanut asiasta valituksia).
Meillä esihenkilöt sanovat, että nuo ovat kirjesalaisuuden alaisia tietoja. Mitään detaljeja syytteestä tai syyttäjästä ei kerrota syytetylle. Voit jopa saada näin kirjallisen varoituksen .
Mikä täydellinen keino raivata inhat kilpailevat kollegat pois oman urakehityksen tieltä!
Näin isossa suomalaisessa firmassa.
Ei ap
Työpaikoilla ei voi kuin pettyä. Meno on monesti kuin yläasteella.
Vierailija kirjoitti:
Luvattiin työpaikka suullisesti ja sen takia jätin hakematta toisiin työpaikkoihin. Ikinä siihen työpaikkaan ei tullut ylemmältä johdolta lupaa.
Sori mut tää nyt on ihan normia, itelle kahdesti näin tehty, toki en toisella kerralla enää uskonut.
Se kun brutto nousi mutta netto laski yli 200 eurolla. Täysin käsittämätöntä! Ja pskaduunilla tuo 200 e on iso raha.
Se tapahtui, kun työuraa oli takana noin vuosi.
Se pettymys, kun sain tajuta, että urakehitykseni esteenä ei ollutkaan se, että "olen vielä uusi", "olen nuori", "olen nainen" jne - vaan se, että esihenkilö ei yksinkertaisesti halunnut antaa minulle enemmän vastuuta. Uudemmat, yhtä nuoret tai "hauskat ja kivannäköiset naiset" menivät ohi, koska esihenkilö halusi nostaa heitä lähelleen. Minä puhuin ja pyysin, mutta muita pyydettiin. Yrityksen sisäinen urakehitys ei tunne mitään "vuoronumeroja", reiluutta tai järjellistä logiikkaa.
Päätin, että se oli viimeinen kerta, kun suostun tuntemaan fyysistä pahoinvointia katkeruudesta. Minulle on siis aivan turha tulla sanomaan, että ahkeruus huomataan ja palkitaan töissä. Ei palkita, jos ei haluta. Palkitaan kyllä, jos tähdet ovat oikeassa asennossa. Esihenkilö, joka näkee sussa potentiaalin, voi vaikuttaa sun uraasi todella merkittävästi. Ja päin vastoin. Tottakai mä haluan tehdä hyvää työtä, mutta mun pitää olla joko tyytyväinen sen hetkiseen työhön tai olla sellaisen pomon alaisuudessa, joka uskoo muhun. Muu on ajanhukkaa ja itsensä polttamista.