Lue keskustelun säännöt.
Pahin pettymyksesi työelämässä
Sanotaan, että aika parantaa haavat, mutta minun ei ole vielä parantuneet, vaikka useampi vuosi kulunut.
Oli työ, josta pidin. Olin määräaikainen, ja sain työsuhteelle jatkoa. Sitten alkoi tulla vinkkiä, etten osaa olla oikein. Minun viestejä tulkittiin väärin (tahallisesti?). Joku työkaveri oli nimettömänä kirjoittanut kyselyyn, että kanssani on raskasta työskennellä. Nimettömänä! Esihenkilö sanoi, että on huomannut jännitteitä, mitä mieltä itse olen. Vastasin, että helpompi olisi puolustautua, jos tietää, kenellä niitä jännitteitä minua vastaan on. Minulle sanottiin, että eihän puolustautua tarvitse, ei tässä ketään syytetä, mutta nimeni on noussut esiin.
Aloin voida huonosti, kun mietin kotonakin mitä olen sanonut tai tehnyt. Minulle vihjattiin kerran, että voisin edes joskus ilmoittautua vapaaehtoisesti mukaan (mihin: työryhmään tai yksiköiden yhteiskokouksiin, sitä ei täsmennetty). Toisaalta esihenkilö toisessa yhteydessä kehotti kuuntelemaan kaikkia tarkalla korvalla ja antamaan tilaa. Olin niin sekaisin siitä, mitä odotetaan. Älä ole tuollainen, ole erilainen, tee miten tahansa, niin se on väärin. Ole aktiivisempi mutta anna toiselle enemmän tilaa ja kuuntele tarkalla korvalla mitä hän haluaisi ilmaista.
Olin ihan loppu ja vaihdoin työpaikkaa. Usko työelämään on kärsinyt niin pahan kolauksen, että koen kroonista epävarmuutta, olenko nyt oikeanlainen, vaikka nykyisellä työpaikalla ei ole ollut ongelmia.
Kommentit (294)
Vierailija kirjoitti:
Koko työelämä on ollut yhtä pettymystä pettymysten perään. Varmaan pahin on se, että todella kuvittelin, että kouluttautumalla, olemalla ahkera ja hyvä tyyppi, pääsisin pitkälle. Etenisin uralla ja palkka paranisi. No mitään näistä ei tapahtunut, vaikka kuinka tein parhaani ja uskoin itseeni. Nyt nelikymppinen, työtön ja taas pitäisi mennä jonnekin alittamaan rimaa...
Tiedän tämän... 😔
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Christiiina kirjoitti:
Petyin muutama vuosi valmistumisen jälkeen, kun avoimia työpaikkoja ei ollutkaan tarjolla kuin niukasti, vaikka opiskeluaikana näytti siltä, että on helppo löytää töitä mistä vaan. Ja olen myös pettynyt siihen, että vaikka minulla olisi vain vähän sairaspoissaoloja, niin se ei ole mitenkään positiivinen asia esimiesten mielestä, vaan on ihan sama, vaikka olisin yhtenään saikulla.
Työnantaja voi olla hyvin tyytyväinen siihen, että olet vähän sairaana. Ei voi kuitenkaan sanoa sitä julkisesti, sillä syrjintä sairauden perusteella on kielletty. Mieti mikä huuto syntyisi, jos asia sanottaisiin ääneen. Johan saikuttajat alkaisi valittaa.
Onko teillä työkiertoon pääsystä hyviä kokemuksia? Olen yrittänyt esihenkilön kautta päästä pariin otteeseen työkiertoon, mutta ei ole onnistunut. Syynä lähinnä se, ettei toisesta yksiköstä ole halukkuutta tulla tilalle. Yleensäkin, työkiertoon halukkuus lienee eri aloilla vähäistä?
Että lähdin hoitoalalle töihin: ensimmäinen työpaikka minne menin, niin pomo oli sellainen joka alkoi kiusaamaan, kiusaamista minua 5 vuotta jonka olin siellä töissä. En tehnyt koskaan mitään oikein, vaikka tein mitä, ja miten, seurasi, kyyläsi ja kyttäsi minua. Painoni nousi 50 kg tuona aikana, sairastuin masennukseen, ja Suomeen tuli lama ja jäin työttömäksi. Jätti jäljen minuun loppuelämäksi. Sama pomo jatkoi toisten kyykyttämistä minun jälkeeni. Myös muutama muu pomo on kyykyttänyt minua ja muita hoitoalalla. Minusta on kummaa, miten juuri hoitoalla on näin paljon vermäisiä pomoja ja työpahoinvointia. Suuri sairaala, jossa olin töissä on kuluista siitä, että johtaminen on siellä huonoa, ja se on yksi syy siihen, miksi hoitajat sieltä lähtevät pois, mutta asialle ei tehdä mitään.
Kerran kuukaudessa saa pahasti pettyä, kun katsoo pankkitilin saldoa tilipäivänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työskentelin lasten kanssa ja pedarille (sittemmin tuomittiin) järjesteltiin pomojen toimesta lisätöitä ja palkkaa. Itse kitkuttelin minimillä.
Vastavalmistuneena menin töihin päiväkotiin jossa olikin maailman v-mäisin johtajatar.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se että Suomi ei noususuhdanteessa nouse muun euroopan mukana kertoo juurikin saatanan huonoista, ammattitaidottomista johtajista kautta linjan.
Tästä kärsii niin sijoittajat, kuin lattiatason duunaritkin.
Suurin pettymys on kyllä tämä yksi työnantaja, joka vainoaa kymmeniä vuosia netissä entistä työntekijäänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vastavalmistuneena menin töihin päiväkotiin jossa olikin maailman v-mäisin johtajatar.
Pääsykokeisiin valmistautuessa minua pyydettiin samalle alalle töihin etten vaan millään pääsisi opiskelemaan ja jäisin mukamas heille töihin, mutta tulinkin todenneeksi, että ala on täys paska, en halua tätä alaa opiskelemaan yhtään ja näin ollen en myöskään halua tehdä alan töitä enää ikinä yhtään, koska siitä ei ole minulle mitään hyötyä millään tavalla.
- Osaamisella ei ole välttämättä mitään merkitystä
- Kovaäänisyydellä ja röyhkeydellä on niin iso merkitys
- Miten heikolla osaamisella ihmiset tekee työtään, johtavat, etenevät urallaan jne.
- Työyhteisöjen toksisuus ja ihmisten käytöstavat
- Miten epäsopivimmat ihmistyypit etenee johtotehtäviin
- Kehitysehdotuksia ei oteta yleensä ikinä rakentavasti vastaan
Ja ettei menis negailuksi, niin myös se miten vähällä työnteolla voi teeskennellä olevansa korvaamaton ja palkkansa arvoinen. Olen parhaimmillaan ollut työssä, jossa hoidin omat päivän hommani n. tunnissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työelämässä on ollut liuta pieniä pettymyksiä, mutta ei mitään jäätävän isoa.
Olen itse työsopimuksen solmiessani tietänyt sen, mihin olen ryhtynyt, palkka on ollut tiedossa, työnkuva myös.
Palkka on pienehkö, mutta ennemminkin koen tulleeni k*setetuksi (yhdessä muiden suomalaisten ja eurooppalaisten kanssa) siinä, miten tolkuttoman kova inflaatio on ollut viime aikoina, ja miten lujaa se on iskenyt juuri meihin - työssäkäyviin omistusasujiin.
Vielä korona-aikaan tuntui siltä, että palkka riittää ihan mukavasti elämisen kustannuksiin, ja jää kivasti ylikin, mutta nyt tuntuu siltä, että melkein kaikki menee mitä tuleekin, kuukaudessa jää korkeintaan joku satanen ylimääräistä tilille.
No, täytyy kai siitäkin olla tyytyväinen, mutta silti nykyinen hintataso tuntuu h***vetin epäreilulta ja p***kalta, erityisesti se, miten aivan välttämättömimmätkin asiat ovat kallistuneet hirveästi (elintarvikkeet ja asumisen kulut). Palkankorotukset eivät paljon paikkaa menojen julmettua kasvua. Ehkä pikku hiljaa vasta nyt alkaa hintojen nousu tasoittua, jopa laskea.
Kaikista kauheinta on pieni, sisäänpäin kääntynyt työ-yhteisö. Elämäänsä pettyneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Arvojani vastaava työpaikka (tai ainakin niin luulin). Työ oli sinänsä ihan mielenkiintoista, mutta työyhteisö sitten olikin se kantava voima. Suorastaan mahtavaa porukkaa. Ainakin useimmat. Eräänä päivänä pomo oli käynyt "siivoamassa" työpistettäni sillä aikaa, kun olin lounaalla. Meni loppupäivä selvitellessä, missä olin menossa omissa töissäni, kun oli kaikki paperit "siivottu" piiloon. Se vähän ärsytti. Pahin oli, kun tämä sama pomo kävi kurkkuuni kiinni kesken työpäivän. Kahden käden kuristusote kaulasta. Työkaveri vielä näki tilanteen - ja nauroi. Mua ei naurattanut. Kerroin seuraavana aamuna tapauksesta työterveyteen, mutta eivät edes kirjanneet sitä mihinkään. Eivät uskoneet sanaakaan, mitä sanoin. Sen päivän jälkeen ei tehnyt enää mieli olla siellä töissä. Määräaikainen sopimus, joten pakko oli tehdä se loppuun. Se siitä arvostuksesta tuota työnantajaa kohtaan.
Valmistuin finanssikriisin aikoihin suoraan kortistoon. Sieltä olikin sitten vaikea ponnistaa työelämään. Koska olin työtön, työnantajat ei palkkaa työttömiä , vaan jo työelämässä olevia. Ei ollut 5 vuotta työkokemusta kertynyt ja minulla oli kohtu.
Pääsin viimenään töihin palkkatuella. Sieltä ponnistin valtiolle töihin tekemään määräaikaisuuksia. Ketjutettiin ketjutettiin mutta kaikki määräaikaisuudet otin mitä vaan sain. Tulin raskaaksi ja työnantaja, ei enää uusinutkaan työsopimusta.
Palasin työelämään viime syksynä kun lapsi aloitti tarhan. En pääse enää edes työhaastatteluihin, vaikka olen hakenut koulutukseni ulkopuoleltakin töitä. Edes kaupan kassalle en pääse töihin, koska a) oon kuulemma ylikoulutettu b) ei ole kassakoulutusta tai kokemusta, eikä kukaan kuulemma, ehdi perehdyttää c) minulla on pieni lapsi joka on työnantajille myrkkyä (koska jos lapsi sairastaa, pitää äidin jäädä kotiin häntä hoitamaan vaikka lapsen isä on kuvioissa mukana)
Olen työelämässä pettynyt tähän jatkuvaan syrjintään, oletuksiin ja tekosyihin milloin mistäkin syystä. Jos päädyt työttömäks susta tulee kakkosluokan kansalainen , joka ei enää kelpaa työhön, koska työnantajat palkkaa ennemmin työelämässä jo olevia, joilla x määrä työkokemusta. Työtönhän on vain laiska *aska joka ei opi mitään uutta ja makaa vain kotona tuhlaten veronmaksajien rahoja.
Sain potkut tekaistuilla syyllä, vaikka todellinen syy oli lapsen sairastaminen. Juma liste kun tuntu pahalta. Ensimmäinen kerta kun aikuisena itkin.
m41
Yhdyn edelliseen puhujaan, minullakin on ollut kokemuksia kusipäisistä työtovereista ja esimiehistä, mutta ei auta muu kuin sinnillä eteenpäin, HYVÄÄ KEVÄTTÄ KAIKILLE!
Vierailija kirjoitti:
Se että Suomi ei noususuhdanteessa nouse muun euroopan mukana kertoo juurikin saatanan huonoista, ammattitaidottomista johtajista kautta linjan.
Tästä kärsii niin sijoittajat, kuin lattiatason duunaritkin.
Ja aina ne lattiatason duunarit nostetaan tikunnokkaan ja saavat syyn niskoilleen firman huonosta tilanteesta. Vaikka olisivat palkatta töissä. Johdolle maksetaan sitten bonuksia hyvästä johtamisesta...
Olen töissä erittäin toksisessa työyhteisössä. Samassa virassa olen ollut jo 20 vuotta enkä enää haaveile paremmasta. Säännöllinen kuukausipalkka ja pitkä kesäloma saa jatkamaan päivästä toiseen. Pahin pettymys urallani on ollut paikalleen jämähtäminen ja työn yksitoikkoisuus. Työyhteisö koostuu työhön ja elämään kyllästyneistä ihmisraunioista jotka vain tiuskivat toisillensa. Yksi syy useamman lapsen hankkimiselle on että olen saanut olla poissa työpaikalta hoitamassa lapsia.
Tämä on kyllä just näin.