Pelottaako teitä muita lapsettomia lainkaan yksinäinen vanhuus?

No ei. Ja mitä ne lapset siinä auttais, meinasitko että käyvät kylässä useinkin?

Eläköidyttyään vanhemmat vetäytyivät "erämaahan" ja sielä elelleet keskenään jo pari vuosikymmentä. Viimeksi olen nähnyt heitä ennen koronaa. Kohta varmaan kuolevat.

Vierailija kirjoitti:

Hoivakodissa työskentelevän näkökulmasta voin sanoa, että aiemmin hoitoon pääsee ja paremmin asioista huolehditaan, jos on puoliso, lapsia tai muita läheisiä huolehtimassa asioista. Ystävistä on harvoin apua, kun ovat usein itsekin iäkkäitä.

Karu totuus on, että jos yhteiskunta joutuu kokonaisuudessaan huolehtimaan sinusta, kyllä se jää aivan minimiin. Nykyään kun resurssit on tiukalla joka paikassa, niin paljon lasketaan omaisten varaan.

Jep, on täysin päivänselvä asia, että ikääntyneen todennäköisin turva on omissa lapsissa (tai siinä puolisossa silloin kun tämä vielä on itse elossa ja toimintakykyinen), ei kavereissa eikä varsinkaan viranomaisissa, mutta jostain syystä tämä on kovin epäsuosittu fakta nykyään. Osa elää jossain ihan ihmeellisissä harhakuvitelmissa joissa nautitaan itsellisestä ja toiminnatäyteisestä velaelämästä vielä yhdeksänkymppisenä ja jos jotain ongelmaa tulee niin kaverit huolehtii. Ei ne huolehdi juuri koskaan, harvalla on oikeasti sellaisia ystäviä.

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

494 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ei todellakaan pelota.

Järkyttävä ajatuskin, että joku tekee lapsia OMIIN tarpeisiinsa seuraneideiksi ja omaishoitajiksi.

Tuskin kukaan osaa "lastentekoikäisenä" edes ajatella omaa vanhuuttaan. Joten siitä ei ole kyse, vaan siitä että esim.50-60 vuotiaana alkaa ensikerran miettimään omaa elämää myös siltä kantilta, että se loppuu joskus.

Tämä vaihe tulee vastaan yleensä silloin, kun omat vanhemmat kuolee ja huomaa, että on itse elämän kiertokulussa seuraava sukupolvi, joka on ns. lähtövuorossa.

Silloin voi tulla mieleen, että kuka mahtaa järjestää asiani  ja pitää puoliani,  kun en enää itse kykene.

Eihän ihmiset nyt varmastikaan noin lyhytnäköisiä ja yksinkertaisia ole. Meillä on kokemusten jakamisen, mielikuvittelun ja oppimisen taito. Itse olen miettinyt näitä, ympäristöä seuraamalla teini-iästä. Silti tai juuri siksi ei tarvetta paniikkiratkaisuihin, kaikki on ollut enemmän tai vähemmän tiedossa aina. Varmistuneet aavistukset sitten koetun myötä. Ei lapsia minulle ja siihenkin on syyt kyvyssä nähdä kokonaisuus ennenkuin se on osoitettu.

Sitä voi teininä kuvitella ymmärtävänsä yhtä sun toista - teinihän nyt tyypillisesti tietää muutenkin kaikesta kaiken - mutta kyllä nämä asiat alkaa kummasti konkretisoitua ihan eri tavalla siinä kohtaa kun ymmärtää, että omat vanhemmat ovat pian poissa. Ei ole mitään tekemistä lyhytnäköisyyden kanssa, tämä on meille ihmisille täysin luontaista kehitystä.

Olen samaa mieltä siitä, että koko asia konkretisoituu erittäin hyvin siinä vaiheessa, kun joutuu itse huolehtimaan omista vanhemmistaan. Kysymys onkin sitten lähinnä siitä, haluaako omille lapsilleen saman kohtalon. Mä huolehdin omista vanhemmistani, vaikka se välillä rankkaa onkin, mutta juuri siksi en halua, että kumpikaan lapsistani joutuu samanlaiseen tilanteesen. Voin rehellisesti sanoa, että välillä tämä tuntuu melkoiselta ansalta ja muutaman kerran pohtinut, pitäisikö muuttaa vaikka Seinäjoelle. Enkä ole siellä ikinä edes käynyt.

Jostain syystä mun aiemmin ihan järkeville vanhemmilleni on iän myötä tullut hirveän vaikeaksi ostaa mitään palveluita. Isäni oli jokunen vuosi sitä mieltä, että kun mähän olen polven tekonivelleikkauksen jälkeen vain kaksi yötä sairaalassa, niin toki mä voin hoitaa heidänkin ostoksensa. Mun piha oli silloin ihan pelkkää jäätä enkä päässyt moneen viikkoon edes ulos. Silti olisi pitänyt mennä käymään vanhuksille kaupassa. En voi itsestäni tietää, tuleeko mustakin vanhana äärettömän pihi tai muuten sellainen, että en halua kenenkään vieraan siivoavan kotiani. Tällä hetkellä tuntuu, että viikkosiivooja olisi tosi kiva juttu. Ehkä palkkaankin sellaisen, kun pääsen evakosta takaisin kotiin. 

Useimmille vanhuksille tuo avun vaatiminen nimenomaan läheisiltä on tietoinen manipulointitaktiikka. Keino roikkua läheisissä ja kontrolloida.

Näin mä itsekin olen ajatellut. Mun vanhemmat ovat varakkaita eikä heille rahan käyttäminen ole koskaan aiemmin ollut mikään ongelma. Paitsi nyt. 

Vierailija kirjoitti:

Mitä pelkäätte, parin vuoden päästä huushollaavat robotit vanhusten kanssa ja hoitavat kaikki hommat mukisematta. 

Millä tavalla sen robotin on tarkoitus auttaa yksinäisyyteen?

Ei. Lapsien tehtävä ei ole turvata vanhempiaan yksinäisyydeltä vaan se on aikuisen ihmisen oma tehtävä.

Vierailija kirjoitti:

No ei. Ja mitä ne lapset siinä auttais, meinasitko että käyvät kylässä useinkin?

Meillä toinen käy pari kertaa viikossa ja toinen pari kertaa kuussa. Sinulla sitten ilmeisesti ei? Mistäköhän se johtuu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä pelkäätte, parin vuoden päästä huushollaavat robotit vanhusten kanssa ja hoitavat kaikki hommat mukisematta. 

Millä tavalla sen robotin on tarkoitus auttaa yksinäisyyteen?

Tekoäly on jo nyt niin kehittynyt, että sen kanssa voi jutella melkein mistä vaan. Työkaveri oli jutellut pitkään ja lopuksi pyytänyt tekoälyä treffeille. Tekoäly oli kiittänyt kutsusta ja kertonut, että sillä ei ole fyysistä olomuotoa ja sen vuoksi ei voi lähteä työkaverini kanssa treffeille. Nyt tämä toiminnallisuus on vielä vain chatGPT:ssä, mutta tulevaisuudessa aivan varmasti hoivaroboteissakin . 

Ennemmin pelottaa se, että joutuu asumaan toisten kanssa jossain ryhmäkodissa.

Ei pelota, niitä lapsia nyt ei vaan tullut vaikka koitettiin. Kaipa joku hoitaa, onneksi sisarusten lapset suht läheisiä, mutta kaipa se hoitokoti sitten joskus hoitaa...

Lapsettomilla sukulaissuhteet yleensä vahvistuvat vanhuuden myötä. Eli vaikka keski-iässä sukulaissuhteet ei olisi vahvoja, niin tilanne yl. muuttuu. Eli sisarukset ja heidän jälkikasvunsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen työskennellyt vanhusten hoitolaitoksissa ja ei siellä näkynyt kenenkään lapsia eikä lapsenlapsia ikinä. Yhdessäkään niistä. Että kyllä 100% on vanhana yksin oli lapsia tai ei.

Ikinä? *Ikinä* ei näkynyt? Aikamoisia juttuja ja aikamoinen hoitolaitos sitten kun kaikkien itse tuntemieni ikääntyneiden lapset ovat kyllä mukana vanhempiensa elämässä viikoittain ja loppua kohden jopa päivittäin.

Elät varmaan jossain lahkossa sitten. Yleensä välimatkaa on vanhempiin satoja kilometrejä.

Joo ja mitä olen miehiä katsellut, niin heistä on HYVIN harvoin avuksi sukulaisten arjen pyörittämisessä. Että jos lapsia hankkii vanhuuden päiviään varten, niin kannattaa kovasti toivoa tyttöjä... Ja vielä sellaisia, jotka eivät muuta ulkomaille tai toiseen kaupunkiin. Vaan lähistölle. Joilla ei ole liian kiireinen työ tai isoa perhettä tms. aikaavievää itsellään. Ja jotka ovat mukavia luonteita. Muutenhan se päivittäinen hoito ei onnistu.

Aika moni on Suomessa tosi piittaamaton vanhempiensa suhteen. Varsinkin miehet. Tuntuisi kyllä typerältä odottaa lapsilta jotain päivittäistä hoivaa, kun on nähnyt mitä se vanhuus yleensä on lapsia hankkineilla. Aika suuri todennäköisyys katkeroitumisesta: "minä sen lapsen hankin vanhuuteni turvaksi, eikä se nyt käykään päivittäin vaan muutti mieluummin Espanjaan"...

Minä en hoida vanhempiani mutta mies hoitaa omansa ja vielä tätinsäkin siihen päälle. En ota osaa en arpaa siihen touhuun.

Siskon lapset auttaa päätöksissä ja hoitoon pääsyssä tai sitten haen eutanasian euroopasta, kun en enää jaksa itsestä pitää huolta.

Mieluummin yksinäinen vanhuus kuin 18-vuotinen lapsihelvetti. 

Pelottaa todella paljon. Ei ole yhtään sellaista ystävää johon voisin luottaa asioiden hoidossa ja sukulaiset ovat hyvin kaukaisia eikä heitä kiinnosta. Toivon ainoastaan että siinä vaiheessa on olemassa palveluita (muitakin kuin yleinen edunvalvoja) joilta voi ostaa palveluita asioiden huolehtimiseen. Ja siihen on tässä vaiheessa jo alettava säästää, eivät he sitä ilmaiseksi tee.

Yksinäisyys on parasta!

Voisiko Äp nyt vastata mikä vika yksinäisyydessä on? Se, joka pelkää yksinäisyyttä on jäänyt kehityksessä jotenkin jälkeen.

Säästän eutanasiaa varten, aion päättä itse milloin lähden ja kuinka lähden, vaikka Suomi laahaisi ikuisesti ihmisoikeuskehityksestä jäljessä. Olettaen siis, että en sairastu vakavasti (silloinkin voi aina kieltäytyä hoidosta) tai joudu onnettomuuteen tms. Ei kiinnosta kitkutella liikuntakyvyttömänä jossain laitoksessa ihan vaan siksi, että ihmiset on pakko pitää elossa niin kauan kun mahdollista, elämänlaadusta viis. Aion elää mukavan elämän ja lähteä rauhallisesti. Yksinäisyys ei pelota, keksin varmasti tekemistä ja en tule olemaan sen yksinäisempi kuin nytkään.

Vierailija kirjoitti:

Pelottaa todella paljon. Ei ole yhtään sellaista ystävää johon voisin luottaa asioiden hoidossa ja sukulaiset ovat hyvin kaukaisia eikä heitä kiinnosta. Toivon ainoastaan että siinä vaiheessa on olemassa palveluita (muitakin kuin yleinen edunvalvoja) joilta voi ostaa palveluita asioiden huolehtimiseen. Ja siihen on tässä vaiheessa jo alettava säästää, eivät he sitä ilmaiseksi tee.

Jo nyt voit tehdä edunvalvontavaltuutuksen esimerkiksi jollekin lakifirmalle. 

Yksin olen ollut tähänkin asti,  niin ei siinä mielessä pelota. Mutta kun tulee vanhaksi,  miten sitä saa ajan kulumaan yksikseen kotona istuessa. Nyt sentäs keksii kaikkee tekemistä kun vielä pystyy tehdä. Toivottavasti en elä kovin iäkkääksi.