STT kirjoittaa että Mari Rantanen (ps) on kirjotellut väestönvaihdosta
Onneksi media alkanut syynäämään persujen kirjoituksia.
Kommentit (851)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väitättekö ettei ongelmista saa keskustella eikä niihin saa ottaa kantaa, edes teorioihin?
Lukekaa kuinka hän alkaa korjaamaan katujengiongelmaa. Erittäin järkevästi.
Maahánmuuttajiin liittyvät ongelmat johtuvat huonosta integraatiosta yhteiskuntaan. Aivan samalla tavalla kuin ammattirikolliset ovat ongelma jättäytyessään yhteiskunnan ulkopuolelle, myös maahánmuuttajien kohdalla kaikki ongelmat liittyvät siihen, jos ei ole integroitunut ympäröivään yhteiskuntaan. Tähän on yleensä syynä kielitaidottomat vanhemmat, jotka eivät tue lastensa opiskelua ja jotka yrittävät elää yhteiskunnan sisällä oman maansa tapojen mukaisesti. Pitää keksiä keinot joilla integroitumisesta tulee itsestäänselvyys tai on edes helpompaa erottaa ne joilla ei ole siihen mitään halua ja palauttaa heidät takaisin.
Tunnen hyvin muutamia maahánmuuttajia ja olen ällistynyt siitä kuinka tiukassa heillä on ollut se ajatusmalli, että kaikki asiat täytyy tehdä samoin kuin heidän omat vanhempansa ovat tehneet. Osa on kypsynyt ikääntyessään ja alkanut hyväksymään länsimaisia toimintamalleja esim. lastenkasvatuksessa, mutta ajatukset ovat hämmästyttävän tiukassa aivan kuin heillä ei olisi koskaan ollut murrosikää, jolloin normaalisti kyseenalaistetaan kaikki mitä omat vanhemmat ovat tehneet.
Korjaamaan ongelmaa?
Eihän tuossa tekstissä ollut yhtään toimenpidettä miten ongelmaa korjataan, pelkkää ongelmakeskeistä persujargonia.
Ei sitä saa korjata, koska vallitseva aate on MONIKULTT.. Jos kaikki integroidaan suomalaiseen kulttuuriin, ei ole enää montaa kulttuuria.
Vierailija kirjoitti:
Onko se jokin itsetarkoitus, että Suomessakin pitäisi olla useita isoja etnisiä vähemmistöryhmiä omine kielineen ja valtakulttuurista poikkeavine tapoineen? Ja yhteiskunnan ulkopuolella toimivia ryhmiä? Miten se hyödyttää Suomea ja suomalaisia?
Jos et ole huomannut niin Suomen ja suomalaisten hyöty ei ole tavoite.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koittaisipa joskus sellainen päivä, että anarkismia ja kommunismia kannattavat tuomittaisiin.
Siellä olis Li Anderssonilla paljon mielenkiintoisia kirjoituksia Kontulasta puhumattakaan.
Kontulahan on julkisesti kertonut olevansa kommunisti. En ymmärrä, miksi se on täysin ok. Yhtä laillahan kommunistit vainosivat ja tppoivat ihmisiä.
Ei kaikkialla eikä kaikkina aikoina. Kommunistisissa järjestelmissä oli monenlaisia versioita ja vaiheita eri maissa. 50-luku oli vaikeaa aikaa niin Neuvostoliitossa kuin USA:ssa, jossa vainottiin vasemmistolaisia ja teloitettiin esim. Rosenbergit. Neuvostoliitossa mentiin pitemmälle leirisysteemillä Stalinin aikaan.
Mutta 70-luvun Neuvostoliitossa ei enää ollut vankileirejä 50-luvun malliin, vaan heti Stalinin kuoleman jälkeen v. 1953 ihmisiä alettiin vapauttaa niistä.
Vähiten huonosti kommunistit ehkä onnistuivat Kuubassa. Siellä woke-tyyppinen kyylääminen ja väärin ajattelevien ihmisten cancelointi pois töistä ei edennyt niin pitkälle kuin Neuvostoliitossa ja Itä-Saksassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rantasen väestönvaihtopuheet huomioitiin Saksassa
Suomen sisäministerin uskomukset ”eivät jääneet epäselviksi”, kirjoittaa saksalaislehti.
Suomi nousee varoittavaksi esimerkiksi saksalaisen Frankfurter Rundschau -lehden (FR) artikkelissa.
Lehti kirjoittaa Suomen sisäministeri Mari Rantasen (ps) väestönvaihtopuheista sekä elinkeinoministeri Vilhelm Junnilan (ps) esiintymisestä äärioikeistolaisen ryhmän tilaisuudessa.
Suomen tuoreen hallituksen ympärillä vellonut soppa nostetaan FR:n artikkelissa malliesimerkiksi siitä, ”millaisia ongelmia ja otsikoita laitaoikeiston osallistuminen hallitukseen voi aiheuttaa”.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/8213e8ab-f53d-4a1f-ae93-cdbcedb91a7a
Eiköhän niillä ole ihan omissaankin ihmettelemistä.
Ei liene sattumaa, miksi tämäkin puolue on nousussa Saksassa.Saksan poliittinen ilmapiiri kiristyy - äärioikeistolaisen AfD:n kannatus nousi hurjiin lukemiin.
Ytimeltään rasistinen puolue on nousemassa merkittäväksi vallankäyttäjäksi Saksassa, arvioi erikoistoimittaja Jouko Juonala. IS 18.6
Onko mikään ihme, saksahan taitaa olla jo puolillaan muslimeja. Ei paljon naurata varmaan saksalaisia, kun täällä Suomessakin jo hirvittää niiden nopea lisääntyminen ja tuolla niitä jo paaaaljon enemmän.
On niin mukava, ja helppo, tulla valmiiseen maahan jossa palvelut pelaa, rahaa tulee pyytämäti ja vielä vähän päälle. Töitä ei tarvi tehdä, eikä hakea. Oma kulttuuri rehottaa, muiden on sopeuduttava niihin tai tulee sisällissota. Kakarat riehuu jo kymmenvuotiaina puukkojen kanssa kaduilla ja kouluissa. Autot poltetaan jne. Ei siinä montaa vuosikymmentä mene että Suomi on islamistinen, ne kun lisääntyy huimaa vauhtia meihin verrattuna. Eräskin suomalainen äiti oli Espoossa neuvolassa, oli ainoa valkoihoinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No toisaalta kun katsoo tätä suomalaista kansaa, niin vain hyvä että vaihtuukin. Pers'jalkaista, obeesia ja yksinkertaista. Noo toisaalta evoluutiokin toimii koska persupojat eivät kelpaa siittäjiksi juuri kellekään = incel. Hyvä että Orpo&co iskee juuri näihin pienituloisiin että ovat entistäkin vähemmän haluttavia ja köyhempiä eli lisääntymishalut heillä alenee. Ja vahvaa olutta kauppoihin ja alkoholin halpuutus, sekin heikentää lisääntymishaluja/kykyä. :)
Ja tilalle saadaan pitkäjalkaisia, hoikkia ja älykkäitä ihmisiä?
Kumma kyllä kun suomalaiset lisääntyy pesukarhujen kanssa, tulee ihan muuta. Ja kun ruotsalaiset lisääntyy pesukarhujen kanssa, tulee kauniita ja lahjakkaita ihmisiä. Mikähän olisi se mixi, mikä sopisi suomalaisille? Thaikut?
Vierailija kirjoitti:
Apinatkin häätää vieraat laumat reviiriltään ja se on ihmisen mielestä luonnollista. Onko simpanssi sitten rasisti? Ihminenkin on eläin.
On myös niin, että jos suomalainen menee niihin maihin, joista monet Suomeen tulleet ovat kotoisin, hän ei todellakaan saa samoja oikeuksia ja vapauksia kuin Suomeen tulleet saavat Suomessa. Eikä hän välttämättä saa toimia samoin kuin Suomessa, vaan joutuu mukautumaan hyvinkin ankariin tapoihin ja lakeihin. Suomessa saa esimerkiksi kulkea burkassa tai ilman burkaa, mutta on maita, joissa suomalainen nainen ei saa kulkea ilman burkaa. Suomen pitäisi vastavuoroisesti vaatia tulijoilta tiukempaa sitoutumista suomalaisiin ja länsimaisiin tapoihin ja arvoihin. Maassa maan tavalla tai maasta pois, on ikivanha viisaus.
Vierailija kirjoitti:
Onko se jokin itsetarkoitus, että Suomessakin pitäisi olla useita isoja etnisiä vähemmistöryhmiä omine kielineen ja valtakulttuurista poikkeavine tapoineen? Ja yhteiskunnan ulkopuolella toimivia ryhmiä? Miten se hyödyttää Suomea ja suomalaisia?
Maassa maan tavalla. Jos haluaa tänne on sopeuduttava meidän kulttuuriin.
Huivit ja kauhtanat pois ja teurastus meidän tavalla. Ne ehdoksi ehdottomasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä pahaa siinä on jos kirjoittaa väestönvaihdosta?
Oletko sitä mieltä että jotkin tahot ajavat väestönvaihtoa ja keitä ovat nuo ihmiset?
Esim maahanmuutto työnperässä ei ole mitään väestönvaihtoa.
Koska me saataisiin sitä työperäistä mmuuttoa? Joka suuntaan sikiäminen ei ole mikään ammatti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väestönvaihdossa ei ole kysymys mistään tietoisesta salaliitossa. Väestönvaihdossa on kysymys poliitikkojen passiivisuudesta. Odotellaan, että Välimeren yli tulee yht´äkkiä 5 miljoonaa ihmistä ja sitten reagoidaan jälkikäteen myöhässä sen sijaan, että toimittaisiin aktiivisesti ja varauduttaisiin hyvissä ajoin.
Ja perussuomalaiset halusivat juuri leikata kehitysavusta että nuo miljoonat ihmiset lähtevät liikkeelle :D
Oletko tosissasi? Pitäisikö sinun mielestä leikata suomalaisilta vanhuksilta ja köyhiltä niin paljon että afrikkalaisille saataisiin hyvät olot? Minulla on sinulle uutinen...
t. eri
Miksi nyt sitten persut leikkaavat suomalaisilta vanhuksilta ja köyhiltä?
Vihervasemmisto olisi halunnut lisätä lahjoitettavan rahan määrää, jolloin suomalaisilta olisi pitänyt leikata vielä nykyistäkin enemmän. Persut olisivat halunneet leikata lisää afrikan tuista, jotta suomalaisilta ei olisi pitänyt leikata niin paljoa. Persut saivat leikkauksia tukiin, mutta eivät niin paljoa kuin olisivat halunneet. Kiitos RKP:n.
Ensi kerralla äänestä persuja niin saadaan priorisoitua leikkaukset paremmin.
Missä kohtaa se Purran takki sitten kääntyi kun juuri ennen vaaleja sanoi että "Kokoomus haluaa leikata kaikkein köyhimmiltä ja se ei perussuomalaisille käy"?
Toivottavasti kääntyy takki taas, ja puhuvat tolkkua ja järkeä Orvolle. Turha tässä on hajottaa suomalaista yhteiskuntaa muutaman euron säästön tähden. Säästäisivät ennemmin vaikka yritystuista ja kehitysavusta. Vasemmistolaiset on vaan nyt pakko pistää selkä seinää vasten ja kysyttävä, säästetäänkö heidän toimeentulotuestaan ja asumistuestaan vai muualle viskottavasta kehitysavusta ja eu-tuista.
T. Persu
Mutta missä kohtaa se Purran takki kääntyi että vähäosaisilta leikkaaminen onkin persuille ok?
Ikävä kyllä vihervasemmisto otti persut vaalitaistelussaan pääkohteeksi, eikä kokoomusta. Kävi sitten niin että kokoomus oli vahvoilla hallitusneuvottelussa. Voit tuosta lähettää kiitokset vihervasemmistolle.
Minuakin ihmetyttää toi logiikka, että kokoomus jätetään tyystin rauhaan häiriköinniltä, vaikka se on se pahispuolue nyt minkä aivopierut kohta vie tavallisen pienen ihmisen keppikerjäläiseksi. Ihan kuin nää pöyristyjät olisi kokoomuksen puolella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rantasen väestönvaihtopuheet huomioitiin Saksassa
Suomen sisäministerin uskomukset ”eivät jääneet epäselviksi”, kirjoittaa saksalaislehti.
Suomi nousee varoittavaksi esimerkiksi saksalaisen Frankfurter Rundschau -lehden (FR) artikkelissa.
Lehti kirjoittaa Suomen sisäministeri Mari Rantasen (ps) väestönvaihtopuheista sekä elinkeinoministeri Vilhelm Junnilan (ps) esiintymisestä äärioikeistolaisen ryhmän tilaisuudessa.
Suomen tuoreen hallituksen ympärillä vellonut soppa nostetaan FR:n artikkelissa malliesimerkiksi siitä, ”millaisia ongelmia ja otsikoita laitaoikeiston osallistuminen hallitukseen voi aiheuttaa”.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/8213e8ab-f53d-4a1f-ae93-cdbcedb91a7a
Eiköhän niillä ole ihan omissaankin ihmettelemistä.
Ei liene sattumaa, miksi tämäkin puolue on nousussa Saksassa.Saksan poliittinen ilmapiiri kiristyy - äärioikeistolaisen AfD:n kannatus nousi hurjiin lukemiin.
Ytimeltään rasistinen puolue on nousemassa merkittäväksi vallankäyttäjäksi Saksassa, arvioi erikoistoimittaja Jouko Juonala. IS 18.6
Onko mikään ihme, saksahan taitaa olla jo puolillaan muslimeja. Ei paljon naurata varmaan saksalaisia, kun täällä Suomessakin jo hirvittää niiden nopea lisääntyminen ja tuolla niitä jo paaaaljon enemmän.
On niin mukava, ja helppo, tulla valmiiseen maahan jossa palvelut pelaa, rahaa tulee pyytämäti ja vielä vähän päälle. Töitä ei tarvi tehdä, eikä hakea. Oma kulttuuri rehottaa, muiden on sopeuduttava niihin tai tulee sisällissota. Kakarat riehuu jo kymmenvuotiaina puukkojen kanssa kaduilla ja kouluissa. Autot poltetaan jne. Ei siinä montaa vuosikymmentä mene että Suomi on islamistinen, ne kun lisääntyy huimaa vauhtia meihin verrattuna. Eräskin suomalainen äiti oli Espoossa neuvolassa, oli ainoa valkoihoinen.
Jep, mutta median mukaan pitäisi vain leikkiä ettei tätä huomaa. Jos huomaa, on N, AAAAA AAAA ZZ IIIIIIIIII.

Kannattamalla kehitysapua ja kehitysmaalaisten maahantuontia saa päänsä ympärille kirkkaamman sädekehän kuin puolustamalla suomalaisten köyhien ja työttömien ja duunareiden oikeuksia. Piispatkin älähtivät kehitysavun leikkauksista mutta eivät sosiaaliturvan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väestönvaihdossa ei ole kysymys mistään tietoisesta salaliitossa. Väestönvaihdossa on kysymys poliitikkojen passiivisuudesta. Odotellaan, että Välimeren yli tulee yht´äkkiä 5 miljoonaa ihmistä ja sitten reagoidaan jälkikäteen myöhässä sen sijaan, että toimittaisiin aktiivisesti ja varauduttaisiin hyvissä ajoin.
Ja perussuomalaiset halusivat juuri leikata kehitysavusta että nuo miljoonat ihmiset lähtevät liikkeelle :D
Kehitysavussa olemme aiemmin olleet varsin avokätisiä + muut Euroopan maat, silti se ei ole ratkaissut mm. ongelmaa.
Ja persut haluavat pahentaa ongelmaa leikkaamalla lisää kehitysavusta jotta varmasti nuo ihmiset lähtevät tuolta liikkeelle kohti Eurooppaa. Ettekö te näe metsää puilta.
Sopiiko sinulle että otetaan työttömiltä ja muista suomalaisten avustuksista rahaa niin paljon että ihmiset eivät lähde afrikasta enää eurooppaan? Paljonko luulet suomalaisille jäävän?
Persuille ainakin tuntui käyvän että otetaan työttömiltä ja muilta vähäosaisilta. Samalla pahennetaan ongelmaa kehittyvissä maissa. Jostain syystä Orpon junarata oli Purralle ok vaikka ennen vaaleja sanoi Ylen haastattelussa että tällaiseen turhanpäiväiseen hankkeeseen ei pidä laittaa euroakaan rahaa. Mihin ne persujen juhlapuheet katosivat siellä Säätytalolla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rantasen väestönvaihtopuheet huomioitiin Saksassa
Suomen sisäministerin uskomukset ”eivät jääneet epäselviksi”, kirjoittaa saksalaislehti.
Suomi nousee varoittavaksi esimerkiksi saksalaisen Frankfurter Rundschau -lehden (FR) artikkelissa.
Lehti kirjoittaa Suomen sisäministeri Mari Rantasen (ps) väestönvaihtopuheista sekä elinkeinoministeri Vilhelm Junnilan (ps) esiintymisestä äärioikeistolaisen ryhmän tilaisuudessa.
Suomen tuoreen hallituksen ympärillä vellonut soppa nostetaan FR:n artikkelissa malliesimerkiksi siitä, ”millaisia ongelmia ja otsikoita laitaoikeiston osallistuminen hallitukseen voi aiheuttaa”.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/8213e8ab-f53d-4a1f-ae93-cdbcedb91a7a
Eiköhän niillä ole ihan omissaankin ihmettelemistä.
Ei liene sattumaa, miksi tämäkin puolue on nousussa Saksassa.Saksan poliittinen ilmapiiri kiristyy - äärioikeistolaisen AfD:n kannatus nousi hurjiin lukemiin.
Ytimeltään rasistinen puolue on nousemassa merkittäväksi vallankäyttäjäksi Saksassa, arvioi erikoistoimittaja Jouko Juonala. IS 18.6
Onko mikään ihme, saksahan taitaa olla jo puolillaan muslimeja. Ei paljon naurata varmaan saksalaisia, kun täällä Suomessakin jo hirvittää niiden nopea lisääntyminen ja tuolla niitä jo paaaaljon enemmän.
On niin mukava, ja helppo, tulla valmiiseen maahan jossa palvelut pelaa, rahaa tulee pyytämäti ja vielä vähän päälle. Töitä ei tarvi tehdä, eikä hakea. Oma kulttuuri rehottaa, muiden on sopeuduttava niihin tai tulee sisällissota. Kakarat riehuu jo kymmenvuotiaina puukkojen kanssa kaduilla ja kouluissa. Autot poltetaan jne. Ei siinä montaa vuosikymmentä mene että Suomi on islamistinen, ne kun lisääntyy huimaa vauhtia meihin verrattuna. Eräskin suomalainen äiti oli Espoossa neuvolassa, oli ainoa valkoihoinen.
Jep, mutta median mukaan pitäisi vain leikkiä ettei tätä huomaa. Jos huomaa, on N, AAAAA AAAA ZZ IIIIIIIIII.
Suomessa ollaan itsepetoksessa ja sensuroinnissa edelleen siinä vaiheessa, missä Ruotsissa vielä muutama vuosi sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä pahaa siinä on jos kirjoittaa väestönvaihdosta?
Oletko sitä mieltä että jotkin tahot ajavat väestönvaihtoa ja keitä ovat nuo ihmiset?
Esim maahanmuutto työnperässä ei ole mitään väestönvaihtoa.
Koska me saataisiin sitä työperäistä mmuuttoa? Joka suuntaan sikiäminen ei ole mikään ammatti.
Sompputytöt tykkää nussia. Miehistä muutos ei lähde.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väestönvaihdossa ei ole kysymys mistään tietoisesta salaliitossa. Väestönvaihdossa on kysymys poliitikkojen passiivisuudesta. Odotellaan, että Välimeren yli tulee yht´äkkiä 5 miljoonaa ihmistä ja sitten reagoidaan jälkikäteen myöhässä sen sijaan, että toimittaisiin aktiivisesti ja varauduttaisiin hyvissä ajoin.
Ja perussuomalaiset halusivat juuri leikata kehitysavusta että nuo miljoonat ihmiset lähtevät liikkeelle :D
Oletko tosissasi? Pitäisikö sinun mielestä leikata suomalaisilta vanhuksilta ja köyhiltä niin paljon että afrikkalaisille saataisiin hyvät olot? Minulla on sinulle uutinen...
t. eri
Miksi nyt sitten persut leikkaavat suomalaisilta vanhuksilta ja köyhiltä?
Vihervasemmisto olisi halunnut lisätä lahjoitettavan rahan määrää, jolloin suomalaisilta olisi pitänyt leikata vielä nykyistäkin enemmän. Persut olisivat halunneet leikata lisää afrikan tuista, jotta suomalaisilta ei olisi pitänyt leikata niin paljoa. Persut saivat leikkauksia tukiin, mutta eivät niin paljoa kuin olisivat halunneet. Kiitos RKP:n.
Ensi kerralla äänestä persuja niin saadaan priorisoitua leikkaukset paremmin.
Oletko tosissasi? Ihan ykkösteema sinimustilla oli leikata Suomen kansalta. Ei nämä ole mitään vaihtoehtoja.
Eikä mikään leikkaaminen tällä tasolla ole välttämätöntä eikä edes suotavaa, koska seuraus on talouden taantuma. Köyhyys.Samoin peruilla se kehitysavun leikkaaminen oli.periaste, joka sahaa vain omaa jalkaa. Silkkaa typeryyttä ja populismia.
Olen tosissani ja olen järkyttynyt kuinka pihalla tässä maassa elävä, luku ja kirjoitustaitoinen ihminen on. Oikeistohallituksen tehtävä ei ollut kiusata ihmisiä, vaan mahdollistaa hyvinvointivaltio myös tulevaisuudessa. Etkö sinä oikeasti ole tuota tajunnut? Mistä sinä uutisesi luet?
Niinhän se Orpo väittää ja tyhmät uskoo. Tosiiasiassa EK haluaa työläisten oikeudet alas. Ja tällä kansan kurjistamisella koko Suomi ajautuu taantumaan ja velkaantuu. Samalla rikkaille annetaan veronkevennyksiä. Näin kävi Kataiselle. Viimeksi kun kokoomus oli pm puolue. Emme ole vieläkään toipneet siitä.
Öö.. olemme taantumassa ja EKP yrittää vääntää tarkoituksella euroalueen taantumaan. Sillä ei ole oikeistohallituksen kanssa mitään tekemistä. Pitää paikkansa että uudessa hallitusohjelmassa on heikennyksiä työntekijän asemaan. Osa on hyviä, osa hyödyttää ainoastaan työnantajia. Tuo on ollut kokoomukselle "se juttu" ja sen he saivat, koska menestyivät vaaleissa.
Kataisen hallitus ei ollut mielestäni oikeistohallitus, vaan enemmänkin vihervasemmistohallitus, vaikkakin Kokoomus sitä veti. Talouspolitiikka oli vasemmistolaista "rahaa kaikille".
Totta. Siellä istui demarit toiseksi suurimpana puolueena, vasemmisto ja vihreät.
Kokoomuksella oli tuolloin hallitukseen lähtiessä aikeena kova menokuri, mutta reisille meni.
-Surullisen kuuluisan sixpackin synnystä 10 vuotta - Kataisen hallitus muistetaan Caruna-kaupoista ja mynkään menneistä rakenneremonteista
-Sixpackiksi- ristitty kokoomuksen, SDP:n, vihreiden, vasemmistoliiton, kristillisdemokraattien ja RKP:n aatteellisesti risainen kokoonpano ei saanut peliään kulkemaan kunnolla missään vaiheessa.
Hallituskaudelle kaavaillut isot uudistukset kaatuivat yksi toisensa jälkeen ja aikaansaaduissa päätöksissäkin oli usein poliittisesti vesittyneen kompromissin maku. SM 2021
Vierailija kirjoitti:
Muutos on liian nopeaa. Sitä ei hallita tarpeeksi.
Myös seuraavan sukupolven mielipidettä pitäisi odottaa. Miettikää, jos syyttävät nykyistä päättäjien sukupolvea.
Suomalaiset vähenevät vauhdilla.
Vierailija kirjoitti:
No toisaalta kun katsoo tätä suomalaista kansaa, niin vain hyvä että vaihtuukin. Pers'jalkaista, obeesia ja yksinkertaista. Noo toisaalta evoluutiokin toimii koska persupojat eivät kelpaa siittäjiksi juuri kellekään = incel. Hyvä että Orpo&co iskee juuri näihin pienituloisiin että ovat entistäkin vähemmän haluttavia ja köyhempiä eli lisääntymishalut heillä alenee. Ja vahvaa olutta kauppoihin ja alkoholin halpuutus, sekin heikentää lisääntymishaluja/kykyä. :)
Tässä ei ole ollenkaan kyse siitä että suomalainen sikiää niiden kanssa, vaan että ne tulee tänne lisääntymään keskenään.
Suomen ainoa merkitys on antaa rahaa ja asunnot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väestönvaihdossa ei ole kysymys mistään tietoisesta salaliitossa. Väestönvaihdossa on kysymys poliitikkojen passiivisuudesta. Odotellaan, että Välimeren yli tulee yht´äkkiä 5 miljoonaa ihmistä ja sitten reagoidaan jälkikäteen myöhässä sen sijaan, että toimittaisiin aktiivisesti ja varauduttaisiin hyvissä ajoin.
Ja perussuomalaiset halusivat juuri leikata kehitysavusta että nuo miljoonat ihmiset lähtevät liikkeelle :D
Oletko tosissasi? Pitäisikö sinun mielestä leikata suomalaisilta vanhuksilta ja köyhiltä niin paljon että afrikkalaisille saataisiin hyvät olot? Minulla on sinulle uutinen...
t. eri
Miksi nyt sitten persut leikkaavat suomalaisilta vanhuksilta ja köyhiltä?
Vihervasemmisto olisi halunnut lisätä lahjoitettavan rahan määrää, jolloin suomalaisilta olisi pitänyt leikata vielä nykyistäkin enemmän. Persut olisivat halunneet leikata lisää afrikan tuista, jotta suomalaisilta ei olisi pitänyt leikata niin paljoa. Persut saivat leikkauksia tukiin, mutta eivät niin paljoa kuin olisivat halunneet. Kiitos RKP:n.
Ensi kerralla äänestä persuja niin saadaan priorisoitua leikkaukset paremmin.
Missä kohtaa se Purran takki sitten kääntyi kun juuri ennen vaaleja sanoi että "Kokoomus haluaa leikata kaikkein köyhimmiltä ja se ei perussuomalaisille käy"?
Toivottavasti kääntyy takki taas, ja puhuvat tolkkua ja järkeä Orvolle. Turha tässä on hajottaa suomalaista yhteiskuntaa muutaman euron säästön tähden. Säästäisivät ennemmin vaikka yritystuista ja kehitysavusta. Vasemmistolaiset on vaan nyt pakko pistää selkä seinää vasten ja kysyttävä, säästetäänkö heidän toimeentulotuestaan ja asumistuestaan vai muualle viskottavasta kehitysavusta ja eu-tuista.
T. Persu
Mutta missä kohtaa se Purran takki kääntyi että vähäosaisilta leikkaaminen onkin persuille ok?
Ikävä kyllä vihervasemmisto otti persut vaalitaistelussaan pääkohteeksi, eikä kokoomusta. Kävi sitten niin että kokoomus oli vahvoilla hallitusneuvottelussa. Voit tuosta lähettää kiitokset vihervasemmistolle.
Minuakin ihmetyttää toi logiikka, että kokoomus jätetään tyystin rauhaan häiriköinniltä, vaikka se on se pahispuolue nyt minkä aivopierut kohta vie tavallisen pienen ihmisen keppikerjäläiseksi. Ihan kuin nää pöyristyjät olisi kokoomuksen puolella.
Se on vihervasemmistolainen ideologia, mikä tähän ajaa, ei itse asia.
Köyhä menee mieluusti kyykkyyn muitta mutkitta kokoomuksen edessä, kunhan persut saadaan ulos hallituksesta.