Miksi ihmiset eivät jaksa pitää yhteyttä ystäviin?

Jos ehdotan kaverille jotain, se ei koskaan kelpaa, vaan pitää mennä hänen halujen mukaan. En oikein jaksa tuota, olkoon. 

Miten ystävyydet voivat kestää, jos viestin lähettäminenkin on liian kuormittavaa?

Vastasit itse omaan kysymykseesi. Työelämä on rasittavaa ja jos olisi lapsia tähän päälle, ei riittäisi voimavaroja mihinkään muuhun.

No olen kai vasta kakkosvaihtoehtoystävä. Jos olemme jo sopineet jotain, niin kohta tulee viesti, että Maiju otti yhteyttä menenkin hänen kanssaan. Ei nappaa sopia mitään tuollaisen kanssa. 

En ole tullut hakemaan ystäviä, eipä niitä minulla olekaan.

En halua aikatauluttaa tapaamisia kuukausien päähän.  Todellisille ystäville voin aina järjestää aikaa, mutta muilla on muut tärkeysjärjestykset.

Vierailija kirjoitti:

Vastasit itse omaan kysymykseesi. Työelämä on rasittavaa ja jos olisi lapsia tähän päälle, ei riittäisi voimavaroja mihinkään muuhun.

Mulla on kuormittava työelämä ja lapsia, joiden yksinhuoltaja olen. Priorisoin ystävyyssuhteet todella korkealle. Aikaa löytyy, jos haluaa.

Itsellä samoja fiiliksiä. Toki elän ruuhkavuosia, eli päivällä on työt ja illalla lasten kanssa touhuamista. Ne kaverit joilla ei ole lapsia, on ties mitä harrastuksia tai töistäpalautumiskoomailua.

Me suomalaiset kunnioitetaan myös niin paljon toisten aikaa ja tilaa että kynnys soitella on korkea, ettei vaan häiritä toisia.

Minulla ystävyys päättyi kun ex-ystäväni sanoi, ettei jaksa kuunnella sairaiden valittamista. Siitä kolmen kuukauden päästä minulta diagnosoitiin syöpä ja aloitettiin hoidot. Eihän tuossa tilanteessa voi muuta kuin sanoa, että on kuormittava elämänvaihe töiden vuoksi ja hoidattaa itsensä terveeksi. 
Sanoin, että otan yhteyttä kun kuormittava elämänvaihe on ohi. En ole viitsinyt ottaa yhteyttä, koska onko se aitoa ystävyyttä jos toiselle ei voi rehellisesti kertoa sairaudestaan? 
Mielestäni elämä on niin lyhyt, ettei kannata uhrata sitä sellaiseen karuista tosiasioista puhumisesta varomiseen. En tiedä, minkä vuoksi juuri sairaudet ovat hänelle herkkä aihe? Minusta ne ovat osa ihmisten epätäydellistä elämää. 

En jaksanut olla aina se joka ottaa yhteyttä ja koittaa jotain tapaamisia järjestellä. Nuoruuden isosta (15 hengen) kaveriporukasta jäi jäljelle 2 ystävää, jotka ottavat vastavuoroisesti yhteyttä edelleen. Tuli eroteltua jyvät akanoista ns. 

Vierailija kirjoitti:

Itsellä samoja fiiliksiä. Toki elän ruuhkavuosia, eli päivällä on työt ja illalla lasten kanssa touhuamista. Ne kaverit joilla ei ole lapsia, on ties mitä harrastuksia tai töistäpalautumiskoomailua.

 

Me suomalaiset kunnioitetaan myös niin paljon toisten aikaa ja tilaa että kynnys soitella on korkea, ettei vaan häiritä toisia.

Tuo on kyllä niin totta! Joka kolmas suomalainen on yksinäinen, ja me vaan kunnioituksesta jätetään toiset rauhaan.

Toisaalta itse oon tullut aika varovaiseksi myös yhteydenotoissani, kun on tarpeeksi monta kertaa sanottu, että ei oikein jaksaisi naputella viestejä tai puhua turhanpäiväisiä puhelimessa. Ihmiset ovat kauhean väsyneitä ja tarkkoja omista rajoistaan. Eipä sitä sitten tule enää oltua yhteydessä.

En jaksa olla yhteydessä. Olen mieluummin yksin.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ystävyys päättyi kun ex-ystäväni sanoi, ettei jaksa kuunnella sairaiden valittamista. Siitä kolmen kuukauden päästä minulta diagnosoitiin syöpä ja aloitettiin hoidot. Eihän tuossa tilanteessa voi muuta kuin sanoa, että on kuormittava elämänvaihe töiden vuoksi ja hoidattaa itsensä terveeksi. 
Sanoin, että otan yhteyttä kun kuormittava elämänvaihe on ohi. En ole viitsinyt ottaa yhteyttä, koska onko se aitoa ystävyyttä jos toiselle ei voi rehellisesti kertoa sairaudestaan? 
Mielestäni elämä on niin lyhyt, ettei kannata uhrata sitä sellaiseen karuista tosiasioista puhumisesta varomiseen. En tiedä, minkä vuoksi juuri sairaudet ovat hänelle herkkä aihe? Minusta ne ovat osa ihmisten epätäydellistä elämää. 

Karua käytöstä ystävältäsi. Mitä varten ystävät sitten ovat olemassa, jos pitää oma syöpäkin piilottaa, ette rasita toista?

Ystävyyksillekin tahtoo käydä niin, että ne tulee kaluttua loppuun. Ei ole kummallakaan juuri mitään uutta annettavaa toisilleen joten on luonnollista, että ystävyys hiipuu.

Kyllä ne jaksaa. Ne ei pidä suhun yhteyttä, koska sä et osaa puhua muusta ku siitä pikkujuntista, joka ei kiinnosta edes sitä keskinkertasta isää.

Vierailija kirjoitti:

Miten ystävyydet voivat kestää, jos viestin lähettäminenkin on liian kuormittavaa?

Tämä on musta oleellisin kysymys. Mun mielestä on pakko uskaltaa kyseenalaistaa vähän omaa arkeaan ja toimintatapojaan, jos elämä on kertakaikkiaan niin raskasta, ettei edes muutamaa viestiä pysty lähettämään. Ollaan jo aika heikossa jamassa, jos kaikki kuormittaa niin paljon, että niin tärkeä ja voimia tuova asia kuin ihmissuhteet on rajattava pois.

Ystävistäni on tullut ammattimarsijoita. En jaksa sitä miten kaikki tuntuu aina väärältä.

Ei ole ystävää. 

Olin yhteydessä ystävään kun mulla oli ystävä.

Olin kuvitellut omaavani paljon ystäviä, mutta viime vuosina huomasin, ettei kukaan pidä yhteyttä vaan kannattelen suhteita yksin. Ei jakseta mitään. Ei viitsitä mitään.

Minulle on valjennut, ettei sen elämän tarvitse olla tietyn kaavan mukainen ja olen vetäytynyt maalle omiin oloihini.  Kun edes hetkeksi uskallamme lakata juoksemasta siinä oravanpyörässä, jonka olemme itsellemme ehtineet luoda, saattaa mieleemme nousta kysymys kuka minua käskee ja kenen takia tätä kaikkea teen? Jos meissä on rohkeutta pysähtyä ja tarkastella elämäämme oikeasti, millaista elämää sinä haluat elää?