Asuntolainan korko nousi 800 euroa. Yhtiövastike 50 euroa. Mökkilaina 150 euroa. Ruoka (vaikka nipistetty) 80 euroa.
Viisihenkinen perhe. Kaksi ylemmän keskitulon palkansaajaa, kolme lasta. Aivan tavallinen rivitalohuoneisto Helsingissä, lainaa 350 000 euroa (omaa pääomaa oli 120 000 euroa). Ei todellakaan mikään ökylukaali.
Stressitestattu on ja kaikkeen varauduttu, mutta kyllähän tällainen nyt ottaa päähän. Palkankorotukset olivat kummallakin yhteensä 350 euroa, josta puolet menee veroihin. Eipä paljoa nyt ilahduttanut.
Me pärjätään. Mutta tämä on kaikki sitten pois kaikesta ylimääräisestä. Palveluista, teatterista, konserteista, koululuokkien myyjäisistä, hyväntekeväisyydestä, ihmisten lahjoista, ihan kaikesta ylimääräisestä. Annetaan valmistuvalle ylioppilaalle 20 euroa, vaikka ennen 50 euroa. Pidennetään parturissa käymisten välejä. Ei laiteta keräyksiin rahaa. Ei osteta mokkapaloja partiolaisten myyjäisistä. Eikä varmaan niiden kalentereitakaan jouluna.
Korkojen nousu ei tullut yllätyksenä, mutta se, että ne pompsahtivat yhtäkkiä taivaisiin, tuli. Palkat eivät ehtineet mukaan ja nyt sitten nipistetään oikein kunnolla kaikesta.
Kommentit (849)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka hullu maksaa korkokatosta kun tasaerälainakin on olemassa.
Korkojen nousu vaikuttaa siihenkin.
Tasaerälaina lakkaa riittävän koronnousun myötä lyhenemästä, alkaa jopa kasvamaan, jos lainapääoma on tarpeeksi suuri.
Tämähän ei ole ongelma, jos koronnousu on lyhytaikainen.
Nyt on ongelma se, että moni on ottanut velkaa hurjasti luottaen siihen, että korot pysyvät ikuisesti nollan tuntumassa.
Nyt on palattu koroissa normaalitilanteeseen.
Eräskin otti lyhennysvapaata "koska korot ovat matalat, ei ole kiirettä takaisinmaksulla".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni on myös ottanut maltillisen lainan, eikä koskaan ole elänyt rillutellen, ja nyt hekin kärsivät. Ei jokainen jota koskee hintojen/korkojen raju nousu ole mitään lainarahalla eläviä taivaanrannanmaalareita. Mutta ymmärrän että näitä kommentteja kirjoittelevatkin koko elämänsä pikkuyksiössä kituutelleet jotka eivät uskalla tehdä mitään. Nyt on hyvä hetki paistatella omissa kateuden tunteissaan, kohta kaikki kääntyy taas paremmaksi, mutta pelkääjä pelkää edelleen yksiössään ja kadehtii, ja odottaa seuraavaa taantumaa kieli pitkällä jotta "pääsee taas sanomaan".
Miten sen nyt ottaa. Ollaan tässä nollakorkojen aikana maksettu 500 000 euron asuntolaina pois tinkien ehkä vähän jostain hummailuista. Kateudesta en piehtaroi, vaan oikeastaan vähän hymähtelen niille talousneroille, jotka hehkuttivat nollakorkojen ihanuutta ja sitä, ettei velkoja nollakoron aikana kannata mitenkään maksaa, koska "ilmaista" rahaa ja velkaa velkaa tsatsataa. No, ilmaista ja ilmaista. Nyt kun osakkeet on pohjilla, asunnot on pohjilla, niin minähän sijoitain kestävästi. Asun mukavasti ja edullisesti lähes kuluttomassa asunnossa. Ei minua tämä turbulenssi keikuta, mutta niitä keikuttaa, joilla on se velkapääoma syöty jo moneen kertaan leveään elämään ja jätetty velat maksamatta.
Ei pörssi missään pohjilla ole. Tuohon 2021 jälkimmäisen puoliskon piikkiin tuli pieni korjausliike mutta nyt ainakin omat ETF:t ovat olleet hienoisessa kasvussa jo hyvän tovin ja pyörivät jossain tuolla 2021 alun paikkeilla.
Nollakorkojen ihanuuksista toitottajien ongelma monilla taisi olla se että vaikka puhuivat kaikenlaista niin sittenkin pistivät sen korkohyödyn lähinnä kulutukseen eivätkä sijoittamiseen. Tasaisesti ja liikaa juhlimatta sijoittaneet ovat tehneet ihan hyvää tiliä eikä heillä hirveästi mitään syytä rutinaan olekaan.
Oma tilanne on ainakin se että vielä saa korot noustakin ennen kuin on järkeä miettiä lainojen ylimääräisiä lyhennyksiä.
Eikö yleensä pörssiin sijoittajat sano, että kulut minimiin, koska ne syö tuottoja. Silloin puhutaan esim. ETF:ien kohdalla usein 0,2 - 1% välillä olevista kuluista, joita sen hallinnointi maksaa. Miksi silloin 1% kulu ajatellaan olevan paljon, mutta nyt asuntolainan kohdalla 4% korko ei olekaan mitään toimenpiteitä aiheuttavaa?
Ilman muuta rahastojen kulut minimiin. 0,2-1% kulut nvat minusta ETF:ssä aika paljon, omista taitaa olla kalleimmassa kulut luokkaa 0.2% ja halvimmat alta 0.1%.
Lainan lyhentämisen ja sijoittamisen vertailussa pitää miettiä vaihtoehtoiskustannusta.
Jos sinulla on 100 000e lainaa 5% korolla ja 100 000e sijoituksia joiden tuoton arvioit olevan sen saman 5% niin sijoitusten tuotot kuittaavat lainan korot ja vähän päälle. Jos myyt sijoitukset pois ja kuittaat lainan niin olet toki velaton mutta jää myös sijoitusten tuotot saamatta.
Jos makuutat sitä sataa tonnia tuottamattomana patjan alla niin silloin tietysti lainan lyhentäminen on poikkeuksetta järkevämpää.
Meillä nousi rahoitusvastike syksyllä 5€/m2. Siitä voi laskea, mitä se tekee 80m2:ssä kämpässä. Vuotta aiemmin alkoivat yhtiölainan lyhennykset. Ennen lyhennyksiä oli melkoisen halpaa asumista. Ei ole enää. Asumiskustannukset on nousseet lähes tuhannella eurolla vuoden sisällä. Ja kyllä tuntuu, vaikka säännöllisesti tienataankin ja ihan hyvin. Paineita on nostaa tänä vuonna rahoitusvastiketta lisää mukaan lukien hoitovastikkeet ja vesimaksut.
Tämän päälle ruoan hinta on noussut aivan järjettömästi. Lohifilettä ei tule enää juuri ostettua. Juustossa, leivässä ja leikkeleissä on siirrytty halvempiin. Punalaputettuja tuotteita päätyy yhä useammin ostoskoriin, jos ne päivämäärältään ovat sopivia. Teatterissa ja elokuvissa ei tule enää käytyä, saatika ulkona syömässä. Enää ei matkustella tai tehdä enää mitään ylimääräistä. Kulutus on joka osa-alueella vähentynyt tai loppunut kokonaan.
Palkankorotukset ovat olleet naurettavia. Verojen jälkeen, käteen jäävä osuus on noussut vain muutaman kympin. Tämä ei kata lähellekään inflaation tuomia korotuksia.
En ole tavallaan yksin asian kanssa, mutta yksin kuitenkin, jos henkilökohtainen konkurssi iskee. Tavallaan myös väliinputoaja, koska töiden takia, mitään avustuksia ja tukia on turha ruinata.
Parhaimmassa asemassa ovat ne, joilla on paljon puskuria, perintöjä, virtuaalivaluutoilla saatuja suuria voittoja jne. Myös sosiaaliavustuksilla elävät pärjäävät, koska heitähän ei voi jättää oman onnensa varaan. Tukia nostetaan ja tarpeellisia kodinkoneita ostetaan meidän veronmaksajien rahoilla. Että näin tässä maassa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ette ottaneet asuntolainaan KORKOKATTOA 2021 tai edes 2020??????????? Kuka kuvitteli, ettei rahan hinta nouse??????? Lisäksi kun raha oli lähes ILMAISTA 2021, niin ei korkokattokaan paljoa maksanut. Eli 0,7% oli sen hinta ja se pysäyttää koron 0,01%:iin. Sen päälle sitten vielä marginaali ja toi korkokaton hinta.
Vähän sekavasti selitetty, mutta siis 0,7% + (hlökohtainen) marginaali esim. 0.45% = 1,15% ja sitten päälle maximikorko 0.01 = 1,16%? Epäilen, ettei ole.
1,15% + 1.00% = 2,15% maksimikorkona kuullostaa vähän järkevämmältä, mutta sellaistakaan ei 2021 pankista tarjottu.
Meillä on 2,3 % kokonaiskorko korkokaton ansiosta seuraavat 14 vuotta. Saatiin tälläinen laina vuonna 2021 otettuu 250000 euron lainaan. Meillä nousi korot vain 150 e. Ei meillä olisi ollut edes varaa maksaa isompia korkoja, joten onneksi otettiin korkokatto.
Miksi noita pitää ostaa kun voi edullisesti vuokrata?
Rahoja ei hautaan saa kuitenkaan.
Helsingin hulluutta sanoa 350 K lainaa pieneksi.
Vaikka itse tienaan kohtuuhyvin (liki 6000 eur kuussa), pidän tuota isona lainana.
Muistissa vielä moninkertaiset lainojen korot.
Olin järkyttynyt siitä kun nollakorko aikana monet ihmiset väitti että velkoja ei kannata kiireellä maksaa pois koska korot ovat alhaiset, luulivatko nämä ihmiset että korot eivät nouse ja että nollakorko on normaalia aikaa?
Melkein aina kaikki ylimääräinen raha kannattaa laittaa velkojen takaisin maksuun koska silloin korkoja makselet vähemmän ja olet nopeammin velaton.
Jos nollakorko aikana sijoitit rahaa niin nyt kannattaa niillä voitoilla lyhentää velkoja pois, nollakorko aikanahan lähes kaikki velalliset sijoitti omat rahat mieluummin kuin lyhensi velkojaan pois.
Vierailija kirjoitti:
Miksi noita pitää ostaa kun voi edullisesti vuokrata?
Rahoja ei hautaan saa kuitenkaan.
Ei noi vuokratkaan isoissa kaupungeissa edullisia ole, ei todellakaan, jos haluaa kaksiota isompaa hommata. Halpaahan se on muuttotappioisissa pikkukunnissa, mutta eipä sieltä töitäkään löydy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ette ottaneet asuntolainaan KORKOKATTOA 2021 tai edes 2020??????????? Kuka kuvitteli, ettei rahan hinta nouse??????? Lisäksi kun raha oli lähes ILMAISTA 2021, niin ei korkokattokaan paljoa maksanut. Eli 0,7% oli sen hinta ja se pysäyttää koron 0,01%:iin. Sen päälle sitten vielä marginaali ja toi korkokaton hinta.
Vähän sekavasti selitetty, mutta siis 0,7% + (hlökohtainen) marginaali esim. 0.45% = 1,15% ja sitten päälle maximikorko 0.01 = 1,16%? Epäilen, ettei ole.
1,15% + 1.00% = 2,15% maksimikorkona kuullostaa vähän järkevämmältä, mutta sellaistakaan ei 2021 pankista tarjottu.
Meillä on 2,3 % kokonaiskorko korkokaton ansiosta seuraavat 14 vuotta. Saatiin tälläinen laina vuonna 2021 otettuu 250000 euron lainaan. Meillä nousi korot vain 150 e. Ei meillä olisi ollut edes varaa maksaa isompia korkoja, joten onneksi otettiin korkokatto.
Kuinka paljon tuo korkokatto maksoi?
Itse en näe korkokatoissa järkeä koska nopeasti kun maksaa velkansa pois niin korot eivät tunnu oikeastaan missään.
Korkokatto ja lyhennysvapaat on hölmöläisten hommia koska ne eivät kannusta ihmisiä maksamaan velkojaan pois vaan ne pitkittää velka/korko taakkaa eli pankit tienaa niillä.
Vierailija kirjoitti:
Olin järkyttynyt siitä kun nollakorko aikana monet ihmiset väitti että velkoja ei kannata kiireellä maksaa pois koska korot ovat alhaiset, luulivatko nämä ihmiset että korot eivät nouse ja että nollakorko on normaalia aikaa?
Melkein aina kaikki ylimääräinen raha kannattaa laittaa velkojen takaisin maksuun koska silloin korkoja makselet vähemmän ja olet nopeammin velaton.
Jos nollakorko aikana sijoitit rahaa niin nyt kannattaa niillä voitoilla lyhentää velkoja pois, nollakorko aikanahan lähes kaikki velalliset sijoitti omat rahat mieluummin kuin lyhensi velkojaan pois.
Ja nyt ne sijoitukset on romahtaneet, eikä niitä rahoja saa ulos pörssistä ilman järkyttäviä tappioita. Ei paljoa lohduta joku parin sadan osingot vuodessa, jos niitä sijoitettuja rahoja tarvitsisi korkojen tai ruoan maksuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni on myös ottanut maltillisen lainan, eikä koskaan ole elänyt rillutellen, ja nyt hekin kärsivät. Ei jokainen jota koskee hintojen/korkojen raju nousu ole mitään lainarahalla eläviä taivaanrannanmaalareita. Mutta ymmärrän että näitä kommentteja kirjoittelevatkin koko elämänsä pikkuyksiössä kituutelleet jotka eivät uskalla tehdä mitään. Nyt on hyvä hetki paistatella omissa kateuden tunteissaan, kohta kaikki kääntyy taas paremmaksi, mutta pelkääjä pelkää edelleen yksiössään ja kadehtii, ja odottaa seuraavaa taantumaa kieli pitkällä jotta "pääsee taas sanomaan".
Eikö se ole ihan reilua että mitä enemmän velkaa ottaa ja mitä hitaammin sitä maksaa takaisin pankille niin sitä enemmän joutuu makselemaan korkoja? Jos on ottanut maltillisesti lainaa niin korkojen nousu ei heidän elämäänsä oikeastaan vaikuta millään tapaa, jos taas korkojen nousu vaikuttaa elämään niin silloin täytyy jo miettiä että onko ottanut liian paljon lainaa maksukykyyn nähden.
Minun mielestä tämä sinun kommentti kiteyttää hyvin nykyajan ongelman ja se ongelma on että velkarahalla pitää saada kaikki koska eihän nyt kukaan yksiössä halua asua tai eihän kukaan nyt halvalla autolla halua ajaa, velanottajilla vaan unohtuu aina se että velkaraha on aina kalliimpaa ja että mitä pidempään sitä velkataakkaa itsellään pitelee niin sitä enemmän niitä korkoja makselee. Velkaraha vie ihmisiltä ostovoiman.
Itselläni on asuntolainaa kaksioon ja noin 5 vuoden päästä olen velaton ellei mitään järisyttävää tapahdu, noin 15 vuotta menee siihen että tämän asunnon maksoin itselleni ja muita velkoja en koskaan ole ottanutkaan koska velkaraha on aina kalliimpaa, sitten kun asuntolainan olen kuitannut niin sitten minulla on entistä enemmän varaa ostella asioita ilman velkaa.
Väitän että suurin syy ihmisten rahapulaan ja köyhyyteen on nimenomaan velat.
Mikä kaikki pitää saada? Asunto? Suomessa täytyy jokaisella olla jokin asumus, ei muuten talvea pärjää. Tuo on myös jännä ajatus että jos hintojen nousu vaikuttaa yhtään elämääsi, niin olet elänyt liian leveästi :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin järkyttynyt siitä kun nollakorko aikana monet ihmiset väitti että velkoja ei kannata kiireellä maksaa pois koska korot ovat alhaiset, luulivatko nämä ihmiset että korot eivät nouse ja että nollakorko on normaalia aikaa?
Melkein aina kaikki ylimääräinen raha kannattaa laittaa velkojen takaisin maksuun koska silloin korkoja makselet vähemmän ja olet nopeammin velaton.
Jos nollakorko aikana sijoitit rahaa niin nyt kannattaa niillä voitoilla lyhentää velkoja pois, nollakorko aikanahan lähes kaikki velalliset sijoitti omat rahat mieluummin kuin lyhensi velkojaan pois.Ja nyt ne sijoitukset on romahtaneet, eikä niitä rahoja saa ulos pörssistä ilman järkyttäviä tappioita. Ei paljoa lohduta joku parin sadan osingot vuodessa, jos niitä sijoitettuja rahoja tarvitsisi korkojen tai ruoan maksuun.
Niin eihän nyt kenenkään velallisen ihmisen pitäisi kärsiä korkojen noususta kun he sijoittivat rahansa koska sijoittaminen on fiksumpaa, kuka hölmö nyt velkojaan lyhentelee pois.
Vierailija kirjoitti:
Olin järkyttynyt siitä kun nollakorko aikana monet ihmiset väitti että velkoja ei kannata kiireellä maksaa pois koska korot ovat alhaiset, luulivatko nämä ihmiset että korot eivät nouse ja että nollakorko on normaalia aikaa?
Melkein aina kaikki ylimääräinen raha kannattaa laittaa velkojen takaisin maksuun koska silloin korkoja makselet vähemmän ja olet nopeammin velaton.
Jos nollakorko aikana sijoitit rahaa niin nyt kannattaa niillä voitoilla lyhentää velkoja pois, nollakorko aikanahan lähes kaikki velalliset sijoitti omat rahat mieluummin kuin lyhensi velkojaan pois.
Pikemminkin ongelma on se että nollakorkoaikana suurin osa ei sijoittanut vaan laittoi ne "ylimääräiset" rahat vain kulutukseen. Nyt ei sitten ole ylimääräistä millä lyhentää ja sekä inflaatio että nousevat korot ovat suoraan siitä nollakokorkojen aikana totutusta elintasosta ja kulutuksesta pois eli pudotus voi olla rajukin.
Minusta nollakorkojen aikana oli turhaa lyhentää lainaa yhtään enemmän kuin oli pakko joten sen sijaan olen joka kuukausi laittanut lainanhoitotilille summan joka vastaisi asuntolainani kuukausierää 6% koroilla. Tilille todellisen kuukausierän jälkeen jäävän rahan olen sijoittanut. Tästä "tee-se-itse-korkosuojauksesta" on muutamia etuja: Voin nyt halutessani myydä sijoitukset ja lyhentää lainaani reippaasti enemmän kuin se olisi lyhentynyt jos olisin joka kuukausi lyhentänyt sitä tuon ylijäämän verran enemmän. Toisakseen, niin kauan kuin en niin tee, noiden sijoitusten tuotto-odotukset kuittaavat aika hyvin korkojen nousun toistaiseksi. Ja kolmanneksi, korkojen nousu ei vaikuta elintasooni mitenkään ennen kuin ne nousevat yli kuuden prosentin koska olen koko ajan elänyt ikäänkuin korko olisi 6%.
Vielä vähän katselen miten nuo korot tuosta kehittyvät, jos tästä vielä kovasti nousee niin varmaan sitten alkaa tuo sijoitusten realisointi ja lainan lyhentäminen kiinnostamaan, mutta nykytasolla jos pysyvät niin tuskin.
Vierailija kirjoitti:
Veli velkaa otettaessa ja veljenpoika maksaessa =)
Velka on hyvä renki, mutta huono isäntä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin järkyttynyt siitä kun nollakorko aikana monet ihmiset väitti että velkoja ei kannata kiireellä maksaa pois koska korot ovat alhaiset, luulivatko nämä ihmiset että korot eivät nouse ja että nollakorko on normaalia aikaa?
Melkein aina kaikki ylimääräinen raha kannattaa laittaa velkojen takaisin maksuun koska silloin korkoja makselet vähemmän ja olet nopeammin velaton.
Jos nollakorko aikana sijoitit rahaa niin nyt kannattaa niillä voitoilla lyhentää velkoja pois, nollakorko aikanahan lähes kaikki velalliset sijoitti omat rahat mieluummin kuin lyhensi velkojaan pois.Ja nyt ne sijoitukset on romahtaneet, eikä niitä rahoja saa ulos pörssistä ilman järkyttäviä tappioita. Ei paljoa lohduta joku parin sadan osingot vuodessa, jos niitä sijoitettuja rahoja tarvitsisi korkojen tai ruoan maksuun.
Mitkä sijoitukset on romahtaneet? Omat on ainakin ihan hyvin plussalla ja kun sijoitan pelkkiin indekseihin niin luulisin sen kuvaavan aika hyvin pörssin yleistä tilannetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suuruudenhulluus kirjoitti:
350.000€ on valtava asuntolaina, jos on vielä kolme lasta elätettävänä.
Jos omaa pääomaa oli vielä 120 000 euroa, rivitalohuoneisto on maksanut 470 000 euroa. Katsopa Helsingin hinnat. Ei sillä kovin kummoista rivitaloa saa. Omakotitaloja tuskin ollenkaan, elleivät ole remonttia vailla tai jossain Jakomäessä.
Ootko sä sit muka jotenkin liian hyvä jakomäkeen??!!
Ei ihme että ei rahat riitä kun tuollainen on asenteesi.
Jakomäki on hyvä, ja sielläkin pitää asua esim. niiden joiden rahat ei muualle riitä. Kuten sinun
Niin no, tässä sivusta sanoisin, että jos jollakulla on yhtään varallisuutta, niin se ei kyllä Jakomäkeen muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ettekö te pölkkypäät ole tajunneet sitä että mitä nopeammin sen velkanne maksatte takaisin niin sitä vähemmän korkoja makselette? :D Jos ette pysty maksamaan velkaa pois suunniteltua nopeammin niin onkohan sitten teillä liian iso velka tuloihinne nähden?
Mä päätin että en paljoa korkoja maksele pankille joten siksi mä maksoin mun asuntolainan äkkiä pois alta, olen nyt 36 vuotias mieshenkilö ja mulla on velaton asunto. 150 000e asuntolainan maksoin takasin 10 vuodessa enkä mä ole edes rikas, laitoin melkein kaikki ylityörahat ja lomarahat lainan lyhennykseen sekä en kattelen niitä hintoja kaupoissa mitä ostelen. Muita velkoja en ole koskaan ottanutkaan enkä aikomusta ole ottaa koska velkaraha on aina kalliimpaa kuin oma raha.
Mä olen jopa surullinen siitä kuinka surkeasti ihmiset osaavat hoitaa raha asiansa, he luulevat vissii että velkaraha on vaan rahaa mitä saa pankista eikä se muuta omaa taloustilannetta mitenkää? :D
M36
HAH. tuoko muka on "Nopeasti". Minä maksoin 380 000 € lainan takaisin 8 vuodessa ja 5 kuukaudessa.
Niinpä, ikinä ei voi tietää, että milloin napsahtaa lottovoitto, tai tulee jumalaton perintö.
Muuten tuo ei onnistukaan.
Isäni on rikas ja se on aina neuvonut minua että mitä vähemmän velkaa niin sitä parempi ja että velka kannattaa aina maksaa nopeasti pois.
Näin olen itse toiminut enkä ole itse rikas.
Velkaa olen ottanut vain asuntooni, en ostanut kallista asuntoa tuloihini nähden ja olen lyhentänyt velkaani ahkeraan pois.
Nyt kun asuntolainaa on enää vähän jäljellä niin tämä korkojen nousu ei vaikuta millään tapaa minuun. Ylimääräiset rahat olen sijoittanut ja pidän säästötilillä pienen summan rahaa jottei minun tarvitse ostaa velaksi tai osamaksulla mitään.
Korkokattoa en ottanut lainaani koska tarkoitukseni on maksaa velka äkkiä pois ja en ostanut kallista asuntoa joten korkokatto olisi ollut minulle vain yksi kuluerä lisää.
M33
Tuli avioero viime syksynä, ostin tasan tarkkaan sellaisen asunnon, johon oli osituksen jälkeen varaa ilman lainaa. Silloin vielä tukevasti keskiluokkaiset tutut pitivät sekopäisenä, että muuttaa nyt kerrostalokolmioon vähän syrjemmälle kahden lapsen kanssa, kun ottais vaan pari sataa (tuhatta) lainaa, ni sais kivan rivarinpätkän paremmalta paikalta. No, nyt ei tarvitse niin kovasti ahistua nousevista koroista ja muista hinnoista. Lapsivapaina viikkoina teen vielä kakkosduunia, jotta saan säästettyä puskuria ja sijoitettua vähän. Vähemmän rahahuolia = parempi elämänlaatu, vaikka sitten olohuoneessa onkin äidin makuusoppi.
Mä olen ostanut ensimmäisen asuntoni 2001 ja 100% lainarahalla (vanhemmat tosin takasivat osan). Laina-aikaa en enää muista.