Asuntolainan korko nousi 800 euroa. Yhtiövastike 50 euroa. Mökkilaina 150 euroa. Ruoka (vaikka nipistetty) 80 euroa.
Viisihenkinen perhe. Kaksi ylemmän keskitulon palkansaajaa, kolme lasta. Aivan tavallinen rivitalohuoneisto Helsingissä, lainaa 350 000 euroa (omaa pääomaa oli 120 000 euroa). Ei todellakaan mikään ökylukaali.
Stressitestattu on ja kaikkeen varauduttu, mutta kyllähän tällainen nyt ottaa päähän. Palkankorotukset olivat kummallakin yhteensä 350 euroa, josta puolet menee veroihin. Eipä paljoa nyt ilahduttanut.
Me pärjätään. Mutta tämä on kaikki sitten pois kaikesta ylimääräisestä. Palveluista, teatterista, konserteista, koululuokkien myyjäisistä, hyväntekeväisyydestä, ihmisten lahjoista, ihan kaikesta ylimääräisestä. Annetaan valmistuvalle ylioppilaalle 20 euroa, vaikka ennen 50 euroa. Pidennetään parturissa käymisten välejä. Ei laiteta keräyksiin rahaa. Ei osteta mokkapaloja partiolaisten myyjäisistä. Eikä varmaan niiden kalentereitakaan jouluna.
Korkojen nousu ei tullut yllätyksenä, mutta se, että ne pompsahtivat yhtäkkiä taivaisiin, tuli. Palkat eivät ehtineet mukaan ja nyt sitten nipistetään oikein kunnolla kaikesta.
Kommentit (849)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kyynel!!! On teillä nyt ihan helvetin vaikeaa. On asunto ja on mökki ja valitatte.
Ei ne heidän omia ole vaan ne on pankin. Sitten kun velka on maksettu pois niin sitten ne ovat omia. Jos hakee auton osarilla autokaupasta niin et sinä sitä autoa omista vaan sen auton omistaa se rahoituksen myöntäjö, sitten kun olet maksanut velkasi pois autosta niin sitten se auto on sinun oma.
Auto oli nyt esimerkkinä tässä vaan.Ei se pankin ole muuta kuin merkintänä tietokannassa muutamassa taulussa. Asunnon voi myydä pois, ja kas, muuttuu hetkessä velattomaksi. Muuttaa sitten vaikka perähikiälle halpismökkiin tarvittaessa.
Et sä omista asiaa minkä olet velaksi ostanut, omistat sitten vasta kun olet maksanut velkasi takaisin. Jos ihmiset ajattelee noin kuten sinä ajattelet niin ymmärrän täysin sen miksi niin monet ovat omat raha asiansa pilanneet.
Vierailija kirjoitti:
Kunhan GreatReset jysähtää kunnolla päälle niin ei tarvitse valittaa. Ette omista mitään ja olette onnellisia.
Ei näillä koroilla ja inflaatioilla omisteta kohta muutenkaan mitään, joten resetti voisi tehdä vain hyvää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni on myös ottanut maltillisen lainan, eikä koskaan ole elänyt rillutellen, ja nyt hekin kärsivät. Ei jokainen jota koskee hintojen/korkojen raju nousu ole mitään lainarahalla eläviä taivaanrannanmaalareita. Mutta ymmärrän että näitä kommentteja kirjoittelevatkin koko elämänsä pikkuyksiössä kituutelleet jotka eivät uskalla tehdä mitään. Nyt on hyvä hetki paistatella omissa kateuden tunteissaan, kohta kaikki kääntyy taas paremmaksi, mutta pelkääjä pelkää edelleen yksiössään ja kadehtii, ja odottaa seuraavaa taantumaa kieli pitkällä jotta "pääsee taas sanomaan".
Miten sen nyt ottaa. Ollaan tässä nollakorkojen aikana maksettu 500 000 euron asuntolaina pois tinkien ehkä vähän jostain hummailuista. Kateudesta en piehtaroi, vaan oikeastaan vähän hymähtelen niille talousneroille, jotka hehkuttivat nollakorkojen ihanuutta ja sitä, ettei velkoja nollakoron aikana kannata mitenkään maksaa, koska "ilmaista" rahaa ja velkaa velkaa tsatsataa. No, ilmaista ja ilmaista. Nyt kun osakkeet on pohjilla, asunnot on pohjilla, niin minähän sijoitain kestävästi. Asun mukavasti ja edullisesti lähes kuluttomassa asunnossa. Ei minua tämä turbulenssi keikuta, mutta niitä keikuttaa, joilla on se velkapääoma syöty jo moneen kertaan leveään elämään ja jätetty velat maksamatta.
Ei pörssi missään pohjilla ole. Tuohon 2021 jälkimmäisen puoliskon piikkiin tuli pieni korjausliike mutta nyt ainakin omat ETF:t ovat olleet hienoisessa kasvussa jo hyvän tovin ja pyörivät jossain tuolla 2021 alun paikkeilla.
Nollakorkojen ihanuuksista toitottajien ongelma monilla taisi olla se että vaikka puhuivat kaikenlaista niin sittenkin pistivät sen korkohyödyn lähinnä kulutukseen eivätkä sijoittamiseen. Tasaisesti ja liikaa juhlimatta sijoittaneet ovat tehneet ihan hyvää tiliä eikä heillä hirveästi mitään syytä rutinaan olekaan.
Oma tilanne on ainakin se että vielä saa korot noustakin ennen kuin on järkeä miettiä lainojen ylimääräisiä lyhennyksiä.
Eikö yleensä pörssiin sijoittajat sano, että kulut minimiin, koska ne syö tuottoja. Silloin puhutaan esim. ETF:ien kohdalla usein 0,2 - 1% välillä olevista kuluista, joita sen hallinnointi maksaa. Miksi silloin 1% kulu ajatellaan olevan paljon, mutta nyt asuntolainan kohdalla 4% korko ei olekaan mitään toimenpiteitä aiheuttavaa?
Tämä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kyynel!!! On teillä nyt ihan helvetin vaikeaa. On asunto ja on mökki ja valitatte.
TÄMÄ👍
Ole köyhä hiljaa. Tietenkin se harmittaa, kun on kyennyt elämään, toisin kuin te rahattomat luuserit...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kyynel!!! On teillä nyt ihan helvetin vaikeaa. On asunto ja on mökki ja valitatte.
Ei ne heidän omia ole vaan ne on pankin. Sitten kun velka on maksettu pois niin sitten ne ovat omia. Jos hakee auton osarilla autokaupasta niin et sinä sitä autoa omista vaan sen auton omistaa se rahoituksen myöntäjö, sitten kun olet maksanut velkasi pois autosta niin sitten se auto on sinun oma.
Auto oli nyt esimerkkinä tässä vaan.Ei se pankin ole muuta kuin merkintänä tietokannassa muutamassa taulussa. Asunnon voi myydä pois, ja kas, muuttuu hetkessä velattomaksi. Muuttaa sitten vaikka perähikiälle halpismökkiin tarvittaessa.
Et sä omista asiaa minkä olet velaksi ostanut, omistat sitten vasta kun olet maksanut velkasi takaisin. Jos ihmiset ajattelee noin kuten sinä ajattelet niin ymmärrän täysin sen miksi niin monet ovat omat raha asiansa pilanneet.
Ymmärrän, että sinä et pysty rauhoittumaan, jos olet kympinkin velkaa jollekin. Minä pystyn. Ei voisi vähempää kiinnostaa, että pankki omistaa asuntoni, koska asun itse siinä onnellisesti jo kymmenettä vuotta. Tarpeen tullen myyn pois ja olen velaton. Ei ole vaikeaa :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suuruudenhulluus kirjoitti:
350.000€ on valtava asuntolaina, jos on vielä kolme lasta elätettävänä.
Jos omaa pääomaa oli vielä 120 000 euroa, rivitalohuoneisto on maksanut 470 000 euroa. Katsopa Helsingin hinnat. Ei sillä kovin kummoista rivitaloa saa. Omakotitaloja tuskin ollenkaan, elleivät ole remonttia vailla tai jossain Jakomäessä.
Ootko sä sit muka jotenkin liian hyvä jakomäkeen??!!
Ei ihme että ei rahat riitä kun tuollainen on asenteesi.
Jakomäki on hyvä, ja sielläkin pitää asua esim. niiden joiden rahat ei muualle riitä. Kuten sinun
Sehän on hesalaisten silmissä ihan paska paikka! Joku lande on sinne muuttanut ihan ennakkoluulottomasti ja kuvittelee sen kelpaavan syntyjään hesalaisille :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kyynel!!! On teillä nyt ihan helvetin vaikeaa. On asunto ja on mökki ja valitatte.
Ei ne heidän omia ole vaan ne on pankin. Sitten kun velka on maksettu pois niin sitten ne ovat omia. Jos hakee auton osarilla autokaupasta niin et sinä sitä autoa omista vaan sen auton omistaa se rahoituksen myöntäjö, sitten kun olet maksanut velkasi pois autosta niin sitten se auto on sinun oma.
Auto oli nyt esimerkkinä tässä vaan.Ei se pankin ole muuta kuin merkintänä tietokannassa muutamassa taulussa. Asunnon voi myydä pois, ja kas, muuttuu hetkessä velattomaksi. Muuttaa sitten vaikka perähikiälle halpismökkiin tarvittaessa.
Et sä omista asiaa minkä olet velaksi ostanut, omistat sitten vasta kun olet maksanut velkasi takaisin. Jos ihmiset ajattelee noin kuten sinä ajattelet niin ymmärrän täysin sen miksi niin monet ovat omat raha asiansa pilanneet.
Olet väärässä. Se riippuu rahoitusmuodosta. OSAMAKSULLA se osamaksun kohde on rahoitusyhtiön kunnes laina maksettu, MUTTA jos kyseessä EI OLE osamaksu, vaan tavallinen pankkilaina (esim asunnoissa) niin se kaupan kohteen omistus siirtyy ostajalle EI PANKILLE. Autojakin voi ostaa ihan tavallisella pankkilainalla, jolloin ostaja on omistaja, ei se pankki mistä lainan on ottanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni on myös ottanut maltillisen lainan, eikä koskaan ole elänyt rillutellen, ja nyt hekin kärsivät. Ei jokainen jota koskee hintojen/korkojen raju nousu ole mitään lainarahalla eläviä taivaanrannanmaalareita. Mutta ymmärrän että näitä kommentteja kirjoittelevatkin koko elämänsä pikkuyksiössä kituutelleet jotka eivät uskalla tehdä mitään. Nyt on hyvä hetki paistatella omissa kateuden tunteissaan, kohta kaikki kääntyy taas paremmaksi, mutta pelkääjä pelkää edelleen yksiössään ja kadehtii, ja odottaa seuraavaa taantumaa kieli pitkällä jotta "pääsee taas sanomaan".
Miten sen nyt ottaa. Ollaan tässä nollakorkojen aikana maksettu 500 000 euron asuntolaina pois tinkien ehkä vähän jostain hummailuista. Kateudesta en piehtaroi, vaan oikeastaan vähän hymähtelen niille talousneroille, jotka hehkuttivat nollakorkojen ihanuutta ja sitä, ettei velkoja nollakoron aikana kannata mitenkään maksaa, koska "ilmaista" rahaa ja velkaa velkaa tsatsataa. No, ilmaista ja ilmaista. Nyt kun osakkeet on pohjilla, asunnot on pohjilla, niin minähän sijoitain kestävästi. Asun mukavasti ja edullisesti lähes kuluttomassa asunnossa. Ei minua tämä turbulenssi keikuta, mutta niitä keikuttaa, joilla on se velkapääoma syöty jo moneen kertaan leveään elämään ja jätetty velat maksamatta.
Me tehtiin samaa. Paitsi syynä oli se, että miehellä meni työt ja ei ole saanut tilalle.
Ollaan myyty asuntoa lukuunottamatta lähes kaikki, mitä omistetaan.
Joka kk kuun vika päivä lyhensin lainaa niin, että tilillä oli rahaa 0 e.Vuokrataan yhtä huonetta ja kellarikomeroa. Ei noista rahaa paljoa tule, mutta jotain kuitenkin.
En edes katso mitä on lainaa jäljellä, 50-60 t, sangen kohtuullinen määrä, asunnon arvo on kuitenkin lähellä milliä.
Olettepa tyhmiä, asua ilman muuta varallisuutta miljoonan asunnossa? Mun asunnon arvo on noin 100 000€ ja mun muu varallisuus on yli miljoonan. Se muu varallisuus tuottaa mulle koko ajan ihan kivasti. Fiksut tekevät sen näin päin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä virhe on se pääkaupunkiseudulla asuminen. Asun samankokoisen perheen kanssa omakotitalossa Pohjois-Savossa ja palkkakin on suunnilleen samaa kuin ap:llä. Kuitenkin asumisessa on iso ero. Meillä on omakotitalo, joka maksoi alle 250 000 euroa ja siitä kaikki lainanhoitokulut, myös kohonnut lyhennys on alle 600 euroa.
Virhe. Vai niin. Asu sinä ihan rauhassa Savossa, se on sun kotipaikka, helsinkiläiselle Helsinki on koti eikä mikään virhe. Olen syntyperäinen helsinkiläinen ja hyväksyn sen, että asiat maksaa sen mitä maksaa. Olen kuullut sellaisen sanonnankin, että kuka sitä nyt kodistaan lähtisi.
Juuri näin. Hyväksyt sen, että se maksaa minkä maksaa. Et ole valittamassa etkä vaatimassa yhteiskuntaa kompensoimaan kalliita asumiskuluja.
Ongelma tuleekin siitä, kun tekee omia valintoja ja valittaa niistä tai edellyttää, että yhteiskunta maksaa asumistukea tms. siksi, että sinä haluat asua Helsingissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kyynel!!! On teillä nyt ihan helvetin vaikeaa. On asunto ja on mökki ja valitatte.
Ei ne heidän omia ole vaan ne on pankin. Sitten kun velka on maksettu pois niin sitten ne ovat omia. Jos hakee auton osarilla autokaupasta niin et sinä sitä autoa omista vaan sen auton omistaa se rahoituksen myöntäjö, sitten kun olet maksanut velkasi pois autosta niin sitten se auto on sinun oma.
Auto oli nyt esimerkkinä tässä vaan.Ei se pankin ole muuta kuin merkintänä tietokannassa muutamassa taulussa. Asunnon voi myydä pois, ja kas, muuttuu hetkessä velattomaksi. Muuttaa sitten vaikka perähikiälle halpismökkiin tarvittaessa.
Et sä omista asiaa minkä olet velaksi ostanut, omistat sitten vasta kun olet maksanut velkasi takaisin. Jos ihmiset ajattelee noin kuten sinä ajattelet niin ymmärrän täysin sen miksi niin monet ovat omat raha asiansa pilanneet.
Olet väärässä. Se riippuu rahoitusmuodosta. OSAMAKSULLA se osamaksun kohde on rahoitusyhtiön kunnes laina maksettu, MUTTA jos kyseessä EI OLE osamaksu, vaan tavallinen pankkilaina (esim asunnoissa) niin se kaupan kohteen omistus siirtyy ostajalle EI PANKILLE. Autojakin voi ostaa ihan tavallisella pankkilainalla, jolloin ostaja on omistaja, ei se pankki mistä lainan on ottanut.
Silti omaisuutesi arvo voi olla negatiivinen. Eli olet persaukinen pelle, jos velkaa on enemmän kuin varallisuutta. Ihan sama, miten hienolta asiat päälle päin näyttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kyynel!!! On teillä nyt ihan helvetin vaikeaa. On asunto ja on mökki ja valitatte.
Ei ne heidän omia ole vaan ne on pankin. Sitten kun velka on maksettu pois niin sitten ne ovat omia. Jos hakee auton osarilla autokaupasta niin et sinä sitä autoa omista vaan sen auton omistaa se rahoituksen myöntäjö, sitten kun olet maksanut velkasi pois autosta niin sitten se auto on sinun oma.
Auto oli nyt esimerkkinä tässä vaan.Ei se pankin ole muuta kuin merkintänä tietokannassa muutamassa taulussa. Asunnon voi myydä pois, ja kas, muuttuu hetkessä velattomaksi. Muuttaa sitten vaikka perähikiälle halpismökkiin tarvittaessa.
Et sä omista asiaa minkä olet velaksi ostanut, omistat sitten vasta kun olet maksanut velkasi takaisin. Jos ihmiset ajattelee noin kuten sinä ajattelet niin ymmärrän täysin sen miksi niin monet ovat omat raha asiansa pilanneet.
Ymmärrän, että sinä et pysty rauhoittumaan, jos olet kympinkin velkaa jollekin. Minä pystyn. Ei voisi vähempää kiinnostaa, että pankki omistaa asuntoni, koska asun itse siinä onnellisesti jo kymmenettä vuotta. Tarpeen tullen myyn pois ja olen velaton. Ei ole vaikeaa :)
Sitten kun olet maksanut asuntosi niin sitten se asunto on sinun. Hyvä että ymmärsit asian vihdoin :)
Jos haen autokaupasta 50 000e teslan osarilla niin sitten minä sen auton omistan kun olen sen auton itselleni maksanut, saan kyllä sitä autoa käyttää mutta sen omistaa rahoituksen myöntäjä niin kauan kuin sen auton olen itselleni maksanut.
Ihan perus asioita nämä on ja kaikkien pitäisi nämä perussasiat tietää, asian omistaa vasta silloin kun sen se asia on maksettu.

Jep, omistajahan se maksaa ne muutkin viulut ja korjauksetkin, ei pankki niitä ainakaan mulle ole maksanut, oli kyseessä sitten auto tai asunto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kyynel!!! On teillä nyt ihan helvetin vaikeaa. On asunto ja on mökki ja valitatte.
TÄMÄ👍
Ole köyhä hiljaa. Tietenkin se harmittaa, kun on kyennyt elämään, toisin kuin te rahattomat luuserit...
Voisiko nämä häiriintyneet, aggressiiviset tapaukset siivota palstalta, ylläpito! Rumaa luettavaa vaan suoltavat sielunsa mustuudesta asiallisiin keskusteluihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kyynel!!! On teillä nyt ihan helvetin vaikeaa. On asunto ja on mökki ja valitatte.
Ei ne heidän omia ole vaan ne on pankin. Sitten kun velka on maksettu pois niin sitten ne ovat omia. Jos hakee auton osarilla autokaupasta niin et sinä sitä autoa omista vaan sen auton omistaa se rahoituksen myöntäjö, sitten kun olet maksanut velkasi pois autosta niin sitten se auto on sinun oma.
Auto oli nyt esimerkkinä tässä vaan.Ei se pankin ole muuta kuin merkintänä tietokannassa muutamassa taulussa. Asunnon voi myydä pois, ja kas, muuttuu hetkessä velattomaksi. Muuttaa sitten vaikka perähikiälle halpismökkiin tarvittaessa.
Et sä omista asiaa minkä olet velaksi ostanut, omistat sitten vasta kun olet maksanut velkasi takaisin. Jos ihmiset ajattelee noin kuten sinä ajattelet niin ymmärrän täysin sen miksi niin monet ovat omat raha asiansa pilanneet.
Olet väärässä. Se riippuu rahoitusmuodosta. OSAMAKSULLA se osamaksun kohde on rahoitusyhtiön kunnes laina maksettu, MUTTA jos kyseessä EI OLE osamaksu, vaan tavallinen pankkilaina (esim asunnoissa) niin se kaupan kohteen omistus siirtyy ostajalle EI PANKILLE. Autojakin voi ostaa ihan tavallisella pankkilainalla, jolloin ostaja on omistaja, ei se pankki mistä lainan on ottanut.
Silti omaisuutesi arvo voi olla negatiivinen. Eli olet persaukinen pelle, jos velkaa on enemmän kuin varallisuutta. Ihan sama, miten hienolta asiat päälle päin näyttää.
Taidat olla lainaa pelkäävä nössö. Mulla on lainat tapissaan ja homma pelittää. Ei tule ankea kesä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kyynel!!! On teillä nyt ihan helvetin vaikeaa. On asunto ja on mökki ja valitatte.
Ei ne heidän omia ole vaan ne on pankin. Sitten kun velka on maksettu pois niin sitten ne ovat omia. Jos hakee auton osarilla autokaupasta niin et sinä sitä autoa omista vaan sen auton omistaa se rahoituksen myöntäjö, sitten kun olet maksanut velkasi pois autosta niin sitten se auto on sinun oma.
Auto oli nyt esimerkkinä tässä vaan.Ei se pankin ole muuta kuin merkintänä tietokannassa muutamassa taulussa. Asunnon voi myydä pois, ja kas, muuttuu hetkessä velattomaksi. Muuttaa sitten vaikka perähikiälle halpismökkiin tarvittaessa.
Et sä omista asiaa minkä olet velaksi ostanut, omistat sitten vasta kun olet maksanut velkasi takaisin. Jos ihmiset ajattelee noin kuten sinä ajattelet niin ymmärrän täysin sen miksi niin monet ovat omat raha asiansa pilanneet.
Ymmärrän, että sinä et pysty rauhoittumaan, jos olet kympinkin velkaa jollekin. Minä pystyn. Ei voisi vähempää kiinnostaa, että pankki omistaa asuntoni, koska asun itse siinä onnellisesti jo kymmenettä vuotta. Tarpeen tullen myyn pois ja olen velaton. Ei ole vaikeaa :)
Sitten kun olet maksanut asuntosi niin sitten se asunto on sinun. Hyvä että ymmärsit asian vihdoin :)
Jos haen autokaupasta 50 000e teslan osarilla niin sitten minä sen auton omistan kun olen sen auton itselleni maksanut, saan kyllä sitä autoa käyttää mutta sen omistaa rahoituksen myöntäjä niin kauan kuin sen auton olen itselleni maksanut.
Ihan perus asioita nämä on ja kaikkien pitäisi nämä perussasiat tietää, asian omistaa vasta silloin kun sen se asia on maksettu.
Sitä et sinä ymmärtänyt, että minulla on varoja kiinni siinä asunnossa ja myydessäni asunnon pois saan varat itselleni ja pääsen veloistani. Autoissa on se paskamainen puoli, että niiden arvo laskee nopeammin kuin kerkeää osamaksua maksamaan. Hyvissä asunnoissa on toisin päin. Otas perusasiat haltuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kyynel!!! On teillä nyt ihan helvetin vaikeaa. On asunto ja on mökki ja valitatte.
Ei ne heidän omia ole vaan ne on pankin. Sitten kun velka on maksettu pois niin sitten ne ovat omia. Jos hakee auton osarilla autokaupasta niin et sinä sitä autoa omista vaan sen auton omistaa se rahoituksen myöntäjö, sitten kun olet maksanut velkasi pois autosta niin sitten se auto on sinun oma.
Auto oli nyt esimerkkinä tässä vaan.Ei se pankin ole muuta kuin merkintänä tietokannassa muutamassa taulussa. Asunnon voi myydä pois, ja kas, muuttuu hetkessä velattomaksi. Muuttaa sitten vaikka perähikiälle halpismökkiin tarvittaessa.
Et sä omista asiaa minkä olet velaksi ostanut, omistat sitten vasta kun olet maksanut velkasi takaisin. Jos ihmiset ajattelee noin kuten sinä ajattelet niin ymmärrän täysin sen miksi niin monet ovat omat raha asiansa pilanneet.
Olet väärässä. Se riippuu rahoitusmuodosta. OSAMAKSULLA se osamaksun kohde on rahoitusyhtiön kunnes laina maksettu, MUTTA jos kyseessä EI OLE osamaksu, vaan tavallinen pankkilaina (esim asunnoissa) niin se kaupan kohteen omistus siirtyy ostajalle EI PANKILLE. Autojakin voi ostaa ihan tavallisella pankkilainalla, jolloin ostaja on omistaja, ei se pankki mistä lainan on ottanut.
Sen auton rahallisen arvon omistat vasta sitten kun olet velkasi maksanut pois. Sitten kun olet velkasi maksanut pois niin omistat sen auton rahallisen arvon. Sitten herää kysymys että mitä järkeä on ostaa auto velaksi kun velkarahalla ostettu auto tulee paljon kalliimmaksi kuin omalla rahalla ostettu auto?
Kuka hullu maksaa korkokatosta kun tasaerälainakin on olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perustarpeet kirjoitti:
Aivan kuten kirjoitit, ylimääräisestä.
Kyllä, se ylimääräinen = elämä. Kaikki raha menee pelkkään pakolliseen, eli ympärillä oleviin seiniin ja ruokaan, töihin kulkemiseen ja rikki menevien vaatteiden korvaamiseen uudella/korjatulla. Vähän ankeat ajat edessä.
ap
Tervetuloa sinne, minne Kokoomus keskiluokan toimittaa. Meidän köyhien elämään. Teillä toisaalta on mahdollisuus vuokrata mökki pois ainakin osaksi aikaa, meillä oikeasti köyhillä ei.
Meillä ei ole hätää. Jos oikeasti olisi, mökki olisi jo myyty. Asuntokin varmaan vaihdettu halvempaan vaikka Vantaan puolelle. Tiedostan tämän.
Ankean tästä tekee se, että totuttu elintaso murskattiin alle vuodessa pelkillä koronnousuilla. Tämän "hyväksyisi" paremmin, jos toinen olisi jäänyt työttömäksi tai olisi tapahtunut jotain muuta. Mutta kun tehdään ihan yhtä lailla töitä samoissa työpaikoissa, samassa asunnossa eletään ja samaa ruokaa syödään (paitsi nyt ei enää kalaa joka viikko ja kaikesta on vähennetty muutenkin), niin tulihan se yllättäen tuollainen yli 1000 euron lovi kuukausibudjettiin.
ap
Tätähän se on kun ihmiset ei näe sitä, että jos on lainaa noin hurjasti, eikä asunnosta ole puoliakaan maksettu, niin kyllä sitä on ihan pankin armoilla. Ei se asunto ole kunnolla vielä oma. Se on helppo ajatella, että niinhän kaikki tekee, ottaa satojentonnien lainan. Typeryys ei muutu fiksuudeksi vaikka kuinka moni sitä tekee.
Ymmärrän kyllä, että tilanne on ollut vaikea ennakoida, paitsi sellaisen, joka on kokenut 90-luvun laman, kuten minä. Nämä asiat tulee aina yhtäkkiä.
Mutta sitä en ymmärrä, että niin moni lainanomistaja jää nyt tuleen makaamaan ja alkaa valittaa palstoilla että ei ole enää ylimääräistä rahaa. Kyllä sitä rahaa on, jos vaan päättää vaihtaa asuntoa. Kyllä asunnot menee kaupaksi edelleen, jos hinta on oikea ja välittäjä osaa myydä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni on myös ottanut maltillisen lainan, eikä koskaan ole elänyt rillutellen, ja nyt hekin kärsivät. Ei jokainen jota koskee hintojen/korkojen raju nousu ole mitään lainarahalla eläviä taivaanrannanmaalareita. Mutta ymmärrän että näitä kommentteja kirjoittelevatkin koko elämänsä pikkuyksiössä kituutelleet jotka eivät uskalla tehdä mitään. Nyt on hyvä hetki paistatella omissa kateuden tunteissaan, kohta kaikki kääntyy taas paremmaksi, mutta pelkääjä pelkää edelleen yksiössään ja kadehtii, ja odottaa seuraavaa taantumaa kieli pitkällä jotta "pääsee taas sanomaan".
Miten sen nyt ottaa. Ollaan tässä nollakorkojen aikana maksettu 500 000 euron asuntolaina pois tinkien ehkä vähän jostain hummailuista. Kateudesta en piehtaroi, vaan oikeastaan vähän hymähtelen niille talousneroille, jotka hehkuttivat nollakorkojen ihanuutta ja sitä, ettei velkoja nollakoron aikana kannata mitenkään maksaa, koska "ilmaista" rahaa ja velkaa velkaa tsatsataa. No, ilmaista ja ilmaista. Nyt kun osakkeet on pohjilla, asunnot on pohjilla, niin minähän sijoitain kestävästi. Asun mukavasti ja edullisesti lähes kuluttomassa asunnossa. Ei minua tämä turbulenssi keikuta, mutta niitä keikuttaa, joilla on se velkapääoma syöty jo moneen kertaan leveään elämään ja jätetty velat maksamatta.
Me tehtiin samaa. Paitsi syynä oli se, että miehellä meni työt ja ei ole saanut tilalle.
Ollaan myyty asuntoa lukuunottamatta lähes kaikki, mitä omistetaan.
Joka kk kuun vika päivä lyhensin lainaa niin, että tilillä oli rahaa 0 e.Vuokrataan yhtä huonetta ja kellarikomeroa. Ei noista rahaa paljoa tule, mutta jotain kuitenkin.
En edes katso mitä on lainaa jäljellä, 50-60 t, sangen kohtuullinen määrä, asunnon arvo on kuitenkin lähellä milliä.
Olettepa tyhmiä, asua ilman muuta varallisuutta miljoonan asunnossa? Mun asunnon arvo on noin 100 000€ ja mun muu varallisuus on yli miljoonan. Se muu varallisuus tuottaa mulle koko ajan ihan kivasti. Fiksut tekevät sen näin päin.
Mitä fiksua siinä on? Paljon kivempi nauttia rahoista nyt kun elää eikä sitten kun on toinen jalka haudassa.