Mikä hämmästytti puolison suvussa?

Kahvipöydässä haukuttiin toiset ja naurettiin päälle. Käytöstapoja ei ollenkaan. Siivoton asunto, siivoton alkeellinen mummonmökki kesämökki. Saituutta!

Ehkä eniten tuntui vieraalta sellainen luonteva hienostelu. Omassa perheessäni ei kattokruunuja harrastettu, joten oli outoa mennä kylään appivanhemmille. Sinne ne kattokruunut hyvin sulautuivat arvokkaiden taulujen, flyygelin, pronssipatsaiden, antiikkihuonekalujen ja itämaisten mattojen joukkoon. Kahvi tarjottiin superpienistä kupeista ja anopilla on aina helmet kaulassa ym. Käydään heidän kanssaan oopperassa ja muuta "hienoa". Olen kyllä jo nyt tähänkin tottunut, aluksi en ollenkaan osannut olla.

Toinen outo juttu on se, että ongelmista ei yleensä ollenkaan puhuta, vaan ne pidetään omana salaisuutena, korkeintaan puolisolle kerrotaan. Syöpätutkimukset tai vaikka mitä vakavaa tai vähemmän vakavaa voi olla kesken, eikä niistä pukahdeta (aikuisille) lapsille tai sisaruksille. Nämä sitten huolissaan arvuuttelevat, onko jokin pahasti vialla, jos ovat bonganneet paperikorista kirjekuoren, jossa on sairaalan logo. Omassa perheessäni kaikki olivat aina kartalla näistä asioista, mikä on minusta paljon stressittömämpi tapa.

Vierailija kirjoitti:

Aina kun olen tavannut miehen jonkun enon tai tädin, tämä on ollut sinkku, ja paluumatkalla tapaamisesta olen kysynyt mieheltä, että mites tädillä/enolla ei puolisoa ole. Vastaus on muistin mukaan joka kerta ollut, että oli kyllä mutta kuoli jo kymmeniä vuosia sitten ihan äkillisesti aortan repeämään. Mun on kyllä pakko muistaa jotenkin väärin onhan se pakko olla niin että edes joku kuolemista oli joku muu syy, mutta väitän että ainakin kaksi aorttakeissiä on ollut.

Eikös se voi olla perinnöllistä, muistelen? Kannattaisi ehkä sun miehen käydä ultrassa tarkistuttamassa, ettei hänen aortassaan piile pullistumaa. Jos sellainen löytyy sitä seurataan, ja kun/jos se kasvaa tietyn kokoiseksi se leikataan, ettei repeäisi.

En jaksa paria poikkeusta lukuunottamatta olla tekemisissä oman suvun kanssa saatika sitten puolison suvun. Miksi pitäisi? Onko niin kirjoitettu jossain sääntökirjassa? Paskat, ei me olla missään Italiassa.

Vaimoni suvun myötä ymmärsin yhteiskunnallisen päihdeongelman laajuuden.

Mun miehen sukulaisista tosi harva vanhemmasta polvesta on opiskellut yhtään mitään.

Sivistystaso on todella matala ja sellainen omituinen herraviha ja kaiken vähänkään oudon (käytännössä melkein kaikki on outoa) jäätävä vastustus.

Esimerkiksi ruokaa on vain liha ja peruna.

Puolison suvussa ei ole otettu juuri lainkaan valokuvia. Tuntuu käsittämättömältä ja jollain tavalla surulliselta, ettei hänestä ole olemassa kuin muutama epäselvä otos koko lapsuuden ja nuoruuden ajalta, koulukuvia lukuun ottamatta. Eikä esimerkiksi yhtäkään yhteiskuvaa, jossa hän olisi omien jo edesmenneiden vanhempiensa kanssa. Omassa suvussani moni on harrastanut valokuvausta ja muutenkin on paljon kuvia ihan arjesta sekä juhlista ja lomamatkoilta. Tämä ei ole mitään arvostelua, toteanpahan vaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos heille puhuu jotakin, niin usein ei osoiteta millään tavalla, että puhe kuultiin. Mieheni, isänsä ja veljensä ainakin tekevät tätä. Mies saattaa istuskella sohvalla, kun kerron hänelle päivän kuulumisista ja esim. mitä pieni lapsemme on sinä päivänä tehnyt. Hän saattaa olla pitkäänkin ihan hiljaa, ja alkaa sitten yhtäkkiä puhumaan jostain ihan toisesta asiasta, kommentoimatta mitenkään minun sanomisiani. Kun miehen isä on ollut meillä kylässä, olen jutustellut niitä näitä vaikka siivoamisen lomassa, eikä hän ole sanonut yhtään mitään tai edes katsonut minuun päin. Näin siis myös silloin, kun olen puhunut jostain oikeasti tärkeästä asiasta. 

Tämä on tuntunut todella oudolta minulle, jonka lapsuudenperheessä moikkaillaan iloisesti mennen tullen ja kommentoidaan aina toisen puheisiin "okei", "ai jaa", "ohhoh" tai vastaavaa. Aina toisen puheet eivät välttämättä ole kovin kiinnostavia, mutta meillä on ilmaistu kuuntelua ihan vain kohteliaisuudestakin.

Tuosta tosiaan saa sen vaikutelman, etteivät he kuuntele eikä heitä kiinnosta pätkääkään, mitä puhut. Olen tuntenut henkilön, joka käyttäytyi noin ja hänen kanssaan otin asian puheeksi. Kysyin, kuunteletko, kun et ainakaan näytä siltä yhtään.

En halua puhua ihmiselle, jota ei kiinnosta kuunnella.

Meillä osassa suvussa tätä. Oman lapsen myötä vasta valitettavasti ymmärsin että kyse on neurokirjon hommista. En tiedä onko teillä, syitä voi olla aivan lukemattomia ja malliopittua outoilua myös mutta meillä tämä osoittautui autismikirjon ja adhd:n piirteeksi. Etenkään ellaista yleistä puhevirtaa joka ei ole suoraan osoitettu tietylle kuulijalle, ei yksinkertaisesti huomata/noteerata. Vähän kuin radio taustalla jotain höpinää. Voisiko kuitenkin olla tällaista?

Meilläkin näin. Pitkään ajattelin lapsestakin että on vain "isänsä luonne" mutta olikin isältä peritty autismikirjoisuus. Lapsi saa nykyään tukea ja pärjää ihmissuhteissaan ok, isänsä on lukkiutunut omaan huoneeseensa eikä puhu tai kuuntele sitäkään vähää kuin ennen.

Meillä taas miehen suvussa on vähän päinvastoin, että tuntuu että on jatkuvasti puhuttava jostain, ja usein vielä melko raskaista ja työläistä ajattelua vaativista aiheista. Hiljaisia hetkiä ei oikein ole. Välillä vaikka kiireisen työviikon jälkeen heitä nähdessä olisi kiva vaan syödä, kahvitella ja jutella niitä näitä ja välissä olla pari minuuttia vaikka ihan hiljaakin. Usein kun ollaan pari tuntia jo puhuttu ja aiheet ovat usein aika ajattelua vaativia, kuten politiikka, työt jne. ja joihin pitää paneutua kunnolla ja keskustelu on aika polveilevaa ja analyyttistäkin, niin siinä helposti väsähtää ja olisi edes kiva puhua jostain rennommasta aiheesta. Usein olen tietoisesti hiljaa jos olen jatkuvasta juttelusta jo väsähtänyt ja saatan sanoa miehelleni että josko lähdettäisi kotiin, niin todennäköisesti sitten tulee joku vaikka omaa työtä koskeva tosi spesifi ja kattavaa vastausta vaativa kysymys tai joku syvällinen että mitenköhän joku historian juttu tapahtuikaan kun se ja tuo oli pääministerinä....

Jatkuva ylianalyyttisyys ja se että asiat pitää selittää tosi auki jotenkin ja asioille pitää olla joku syy. Siis arkisille jutuille, jos vaikka olen väsynyt ja näytän siltä, niin sitä sitten tiedustellaan että miksi, onko ollut rankkaa töissä, enkö nuku tarpeeksi, juonko kahvia illalla, auttaisikohan painopeitto, onko pimentävät verhot jne. Tai jos kerron vaikka että en tykkää oliiveista, niin sitten tiedustellaan että enkö lapsenakaan tykännyt ja enkö tykkää kummankaan värisistä tai olenko maistanut oliiveja aidossa kreikkalaisessa salaatissa, ne vasta hyviä ovat. Entäs oliivi pizzassa??

Asioista ei puhuta. Ei kysytä tai kerrota mitään. Siis ihan vain pintapuolista juttelua. Ja ikävät asiat etenkin oli lakaistu maton alle. Onneksi on entinen mies ja hänen sukunsa. Ihmeellinen vaikenemisen kulttuuri oli heillä.

Meillä on tavattu vain toistemme vanhemmat. Muuten kumpikaan ei osallistu toisen oman suvun juttuihin mitenkään. Tämä käy meille, olemme selittäneet että muuten koemme suurta kuormitusta. Edes omiin sukuihimme emme juurikaan ole yhteyksissä, mitä nyt välillä whatsappissa. Ja ihan hyvistä suvuista olemme. 

Se, miten viettivät joka ikisen joulun yhdessä- ei puhettakaan, että olisi välillä ollut minun vanhempieni vuoro, tai että olisimme voineet oman perheen kesken lähteä ulkomaille tms. Puoliso on ex nykyään.

Vierailija kirjoitti:

Miehen suvussa kukaan ei syö sitä kuuluisaa vikaa palaa ikinä, koskaan. Kirjaimellisesti antavat enemmin pullan homehtua kuin söisivät sen. Minusta on tullut suvun virallinen jätemylly kuka uskaltaa syödä vikan palan, koska en kestä yhtään ruuan hukkaan heittämistä.

Heillä on myös tapana ettei vaikeista asioista puhuta. Olin itse masennuksen takia pitkällä sairaslomalla ja mulle on ok myöntää se, mutta kuitenkaan miehen perhe vältteli aihetta kuin ruttoa eikä edes nähty mun sairasloman aikana kertaakaan. Heillä perheessä muillakin on masennusta, mutta tästä ei puhuta sitten yhtään. Miehen sisarus puhuu omasta sairaudestaan vaan mun kanssa, kun ei ole muita kenen kanssa keskustella. Niin outoa. Ja tämä pätee kaikkiin vaikeisiin aiheisiin.

Puolison sisarus on eronnut pitkästä liitosta puoli vuotta sitten. Sisarus on kertonut minulle ja minä hänen luvallaan omalle puolisolleni, mutta ilmeisesti hänen vanhempansa ja muut sisaruksensa eivät edelleenkään tiedä. Ihme hommaa.

Minua on ihmetyttänyt useammankin kumppanin vanhempien ahkeruus ja se miten heillä täytyy olla koko ajan jotain tekemistä tai projekteja. Kumppanit itse ovat olleet patalaiskoja eläjiä ja siihen olen osittain heissä ihastunutkin. Itsekin olen vapaalla tekemättömyydestä nautiskelija. Työni on äärimmäisen fyysistä ja kuormittaa minua aivan tarpeeksi.

Ehkä se kumppaneiden laiskuus on ollut myös suhdetta rikkova tekijä, koska itselle liikunta on elinehto ihan jaksamisen kannalta, mutta kumppaneiden laiskuus on ulottunut myös siihen liikuntaan. Sitä ei ole ollut. Siihen olisin seuraa kaivannut, vaikka harrastan sitä joka tapauksessa. En kuitenkaan urheile eli tahti ei olisi ollut ongelma kumppaneillenikaan.

No, menee jo vähän ohi aiheen, mutta siis se ihmetys oli se kumppaneiden vanhempien ahkeruus.

M

Itse akateemisen perheen lapsena olin tottunut koulussa auttamiseen.

Miehen perheessä ei opinnoista välitetty ollenkaan. Lisäksi puheenaiheet olivat paljon maanläheisempiä kuin mun kotona. Yllätti myös ylenmääräinen telkkarin töllötys. Mun vanhemmat teki koko ajan jotain hyödyllistä. Meillä katsottiin telkkarista vain erikseen valitut ohjelmat, ei vietetty aikaa miettien, mitä tulee seuraavaksi

Vierailija kirjoitti:

Jatkuva ylianalyyttisyys ja se että asiat pitää selittää tosi auki jotenkin ja asioille pitää olla joku syy. Siis arkisille jutuille, jos vaikka olen väsynyt ja näytän siltä, niin sitä sitten tiedustellaan että miksi, onko ollut rankkaa töissä, enkö nuku tarpeeksi, juonko kahvia illalla, auttaisikohan painopeitto, onko pimentävät verhot jne. Tai jos kerron vaikka että en tykkää oliiveista, niin sitten tiedustellaan että enkö lapsenakaan tykännyt ja enkö tykkää kummankaan värisistä tai olenko maistanut oliiveja aidossa kreikkalaisessa salaatissa, ne vasta hyviä ovat. Entäs oliivi pizzassa??

se voi olla vaan sellaista keskustelun avausta,halutaan keskustelua,jutustelua :)

Kuinka sujuvasti valehtelevat, mutta demari on sellainen.

Työttömyyttä kolmannessa polvessa. Äidin ja tyttären isästä ei tietoakaan. Kyl mä silti sen otin ja "kesytin". Hyvä ollu 15 vuotta jo.

Vierailija kirjoitti:

Alkoholisti sisar, jonka kaikki jo aikuiset lapset ovat lapsena huostaanottettu, mutta silti tämä täti jaksaako tehdä lastensuojelu ilmoituksia usein lapsistamme, joita ei ole edes nähnyt kun vilaukselta heidän elämänsä aikana.

Hän on varmaan kateellinen, kun teidän lapsilla menee hyvin ja hänen on huostaanotettu.

Että sen perheessä kyseltiin kuulumisia ja saatettiin kehua päin naamaa jostain. Uutta minulle.