Mikä hämmästytti puolison suvussa?

Se, että minkälaisia kusipäitä voi ihmiset olla, ihan oikeasti. Juu, exä oli ihan 5/5 narsistisuvusta. Kun joku ei ole syntyään imatralainen/karjalainen, niin hän ei ole silloin edes suomalainen ja hänestä kaivetaan kaikki mahdolliset viat esiin. Loput viat keksitään. Mitään muuta kuin omia juttuja ei hyväksytä. Sitten siellä ruvettiin tekemään minun asioista heidän ongelmia.

Se oli 1995, kun bongasin tämän likan seuranhakuilmoituksen Teksti-TV:n sivulta X ja aloitin sen kanssa kirjeenvaihdon. Alkuvuodesta 96 menin ekan kerran käymään Imatralla ja siellä alkoi sitten tulla kaikenlaista eteen.

Ja minä se vielä jatkoin tämän likan kanssa seurustelua, vaikka olisi pitänyt paeta kauas pois. Siis kuinka tyhmä sitä voi ihminen olla? Toimin just niin kuin kauhuleffan henkilö, joka pakenee veitsimiestä talon yläkertaan tai joka menee ullakolle, vaikka sieltä kuuluu outoa, epämääräistä ääntä. Ei vaan meikäläisellä silloin mitkään hälytyskellot soineet. Niin vaaleanpunaisten lasien läpi katselin kaikkea.

Mitään en kadu niin paljoa, kuin sitä että vastasin siihen seuranhakuilmoitukseen syksyllä 95. Sen kun olisin jättänyt tekemättä, olisin saanut elää paljon paremman elämän. Huh huh. Ei semmosta saatana missään muualla ole tapahtunut.😂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se että vaikeista asioista ei puhuta, siis ollenkaan. Asia korjaantuu vaihtamalla puheenaihetta.

Tämä! Miehen suvussa esim. itsemurhaa hävettiin ja itsemurhan tehneen kuolinsyytä ei saanut kertoa kenellekään. Samoin yhden sukulaisen joutuminen tahdonvahtaiseen psykiatriseen hoitoon oli hys hys-salaisuus ja kun tuo sukulainen pääsi taas kiinni normaaliin elämään, oltiin kuin ei tiedettäisi, mitä oli tapahtunut.

Jälkimmäisenlainen tilanne tapahtui myös omalle sukulaiselleni ja useampi sukulainen kävi hänen luonaan osastolla +kun kotiutui, oltiin tukena. Kun kerroin anopille käyneeni osastolla, suunnilleen veti kahvit henkeen ja meni tosi vaivaantuneeksi

Miksi sinun pitää puuttua itsemurhan tehneen elämään. Et kuulunut hänen elämään. Kun joku suvusta päättää ettei halua elää tätä elämää enää, niin miksi asia kuuluisi sinulle. Se on vaikea asia läheisille. Olet kuitenkin ulkopuolinen itsemurhan tehneelle henkilölle.

No mut laskettiin siihen piiriin, joka sai tietää, mutta muille siitä ei saanut puhua. Olen itse tottunut siihen, että vaikeita asioita tapahtuu ja omassa suvussani niistä puhuttaan avoimesti. Ja myös sukuun naidut lasketaan omiksi, usein vaikeaan tilanteeseen joutunut puoliso on saanut meiltä enemmän tukea kuin ns. omiltaan. Tämän mm. oma puolisoni totesi.

Oikeasti! Asia ei kuulu sinulle!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneks ei mitään kovin ihmeellisiä oo paljastunu kenenkään seurustelukumppanin tai puolison suvusta. Mutta yhdessä perheesssä oli juttu joka oli mielestäni aika rasittavaa.

Miehillä oli maalla kaikki ulkotyöt, josta johtuen sisällä eivät sitten aikuiset miehet/nuoret aikuiset pojat oikein tehneet yhtään mitään, elleivät just just saunan lämmittäneet. Etenkin keittiössä, ei poikien kuulu tehdä mitään. Siellä sai sitten kulkea aikuisten ihmisten perässä anoppilassa laittelemassa roskia roskiin ja pöydälle jätettyjä juustoja jääkaappiin jne. Ja samaa kotona oman nuoren miehen kanssa. 

Ei voi vieläkään ymmärtää vaik aikaa on jo menny, ettei lapsia kasvateta laittamaan roskia roskiin, ne saa vaan jättää minne huvittaa, joku muu kyllä hoitaa.

Siis sinusta metsätyöt tai halonhakkuu ei ole yhtään mitään? Ei koneiden korjaaminen, rakennusten kuntoonlaitto?

Meille osui kaltaisesi miniä. Oli saada hepulin kun tajusi, että kiva metsäretki tarkoitti kahta tankillista raivaussahan kanssa puurtamista, oli sukupuoli mikä tahansa.

Tuossahan luki, että eivät tehneet sisällä yhtään mitään. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että tuolla työnjaolla varsinkin juhlapyhät on vttumaisia. Ulkotöitä ei silloin tehdä ellei nyt ihan hirveä lumimyräkkä satu kohdalle. Eikä p e r s e nouse sohvasta keittiöön.

Niin, totuushan on, että miehille kuuuvat raskaat, likaiset ja vaaralliset työt tuulessa ja tuiskussa. Ja loput työt jaetaan ...!

Juu ja naisille puuduttavan tylsät, jatkuvasti toistuvat, päivittäiset työt, joista ei ole yhtään päivää vapaata.

Nainen, mene tänä kesänä sinne katolle puhdistamaan rännit. Puhu vasta sitten.

Mies, tee joka päivä ruokaa koko perheelle siivoa muiden jäljet, tiskaa kaikkien tiskit, vuoden ajan. Puhu vasta sitten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se että vaikeista asioista ei puhuta, siis ollenkaan. Asia korjaantuu vaihtamalla puheenaihetta.

Tämä! Miehen suvussa esim. itsemurhaa hävettiin ja itsemurhan tehneen kuolinsyytä ei saanut kertoa kenellekään. Samoin yhden sukulaisen joutuminen tahdonvahtaiseen psykiatriseen hoitoon oli hys hys-salaisuus ja kun tuo sukulainen pääsi taas kiinni normaaliin elämään, oltiin kuin ei tiedettäisi, mitä oli tapahtunut.

Jälkimmäisenlainen tilanne tapahtui myös omalle sukulaiselleni ja useampi sukulainen kävi hänen luonaan osastolla +kun kotiutui, oltiin tukena. Kun kerroin anopille käyneeni osastolla, suunnilleen veti kahvit henkeen ja meni tosi vaivaantuneeksi

Miksi sinun pitää puuttua itsemurhan tehneen elämään. Et kuulunut hänen elämään. Kun joku suvusta päättää ettei halua elää tätä elämää enää, niin miksi asia kuuluisi sinulle. Se on vaikea asia läheisille. Olet kuitenkin ulkopuolinen itsemurhan tehneelle henkilölle.

No mut laskettiin siihen piiriin, joka sai tietää, mutta muille siitä ei saanut puhua. Olen itse tottunut siihen, että vaikeita asioita tapahtuu ja omassa suvussani niistä puhuttaan avoimesti. Ja myös sukuun naidut lasketaan omiksi, usein vaikeaan tilanteeseen joutunut puoliso on saanut meiltä enemmän tukea kuin ns. omiltaan. Tämän mm. oma puolisoni totesi.

Oikeasti! Asia ei kuulu sinulle!

Oikeasti, vaikeat asiat kannattaa käsitellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneks ei mitään kovin ihmeellisiä oo paljastunu kenenkään seurustelukumppanin tai puolison suvusta. Mutta yhdessä perheesssä oli juttu joka oli mielestäni aika rasittavaa.

Miehillä oli maalla kaikki ulkotyöt, josta johtuen sisällä eivät sitten aikuiset miehet/nuoret aikuiset pojat oikein tehneet yhtään mitään, elleivät just just saunan lämmittäneet. Etenkin keittiössä, ei poikien kuulu tehdä mitään. Siellä sai sitten kulkea aikuisten ihmisten perässä anoppilassa laittelemassa roskia roskiin ja pöydälle jätettyjä juustoja jääkaappiin jne. Ja samaa kotona oman nuoren miehen kanssa. 

Ei voi vieläkään ymmärtää vaik aikaa on jo menny, ettei lapsia kasvateta laittamaan roskia roskiin, ne saa vaan jättää minne huvittaa, joku muu kyllä hoitaa.

Siis sinusta metsätyöt tai halonhakkuu ei ole yhtään mitään? Ei koneiden korjaaminen, rakennusten kuntoonlaitto?

Meille osui kaltaisesi miniä. Oli saada hepulin kun tajusi, että kiva metsäretki tarkoitti kahta tankillista raivaussahan kanssa puurtamista, oli sukupuoli mikä tahansa.

Tuossahan luki, että eivät tehneet sisällä yhtään mitään. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että tuolla työnjaolla varsinkin juhlapyhät on vttumaisia. Ulkotöitä ei silloin tehdä ellei nyt ihan hirveä lumimyräkkä satu kohdalle. Eikä p e r s e nouse sohvasta keittiöön.

Niin, totuushan on, että miehille kuuuvat raskaat, likaiset ja vaaralliset työt tuulessa ja tuiskussa. Ja loput työt jaetaan ...!

Juu ja naisille puuduttavan tylsät, jatkuvasti toistuvat, päivittäiset työt, joista ei ole yhtään päivää vapaata.

Nainen, mene tänä kesänä sinne katolle puhdistamaan rännit. Puhu vasta sitten.

Mies, tee joka päivä ruokaa koko perheelle siivoa muiden jäljet, tiskaa kaikkien tiskit, vuoden ajan. Puhu vasta sitten.

Jos ei huvita tehdä jotain perheesi eteen, palkkaa tekijä. Työt on kuitenkin tehtävä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneks ei mitään kovin ihmeellisiä oo paljastunu kenenkään seurustelukumppanin tai puolison suvusta. Mutta yhdessä perheesssä oli juttu joka oli mielestäni aika rasittavaa.

Miehillä oli maalla kaikki ulkotyöt, josta johtuen sisällä eivät sitten aikuiset miehet/nuoret aikuiset pojat oikein tehneet yhtään mitään, elleivät just just saunan lämmittäneet. Etenkin keittiössä, ei poikien kuulu tehdä mitään. Siellä sai sitten kulkea aikuisten ihmisten perässä anoppilassa laittelemassa roskia roskiin ja pöydälle jätettyjä juustoja jääkaappiin jne. Ja samaa kotona oman nuoren miehen kanssa. 

Ei voi vieläkään ymmärtää vaik aikaa on jo menny, ettei lapsia kasvateta laittamaan roskia roskiin, ne saa vaan jättää minne huvittaa, joku muu kyllä hoitaa.

Siis sinusta metsätyöt tai halonhakkuu ei ole yhtään mitään? Ei koneiden korjaaminen, rakennusten kuntoonlaitto?

Meille osui kaltaisesi miniä. Oli saada hepulin kun tajusi, että kiva metsäretki tarkoitti kahta tankillista raivaussahan kanssa puurtamista, oli sukupuoli mikä tahansa.

Tuossahan luki, että eivät tehneet sisällä yhtään mitään. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että tuolla työnjaolla varsinkin juhlapyhät on vttumaisia. Ulkotöitä ei silloin tehdä ellei nyt ihan hirveä lumimyräkkä satu kohdalle. Eikä p e r s e nouse sohvasta keittiöön.

Niin, totuushan on, että miehille kuuuvat raskaat, likaiset ja vaaralliset työt tuulessa ja tuiskussa. Ja loput työt jaetaan ...!

Juu ja naisille puuduttavan tylsät, jatkuvasti toistuvat, päivittäiset työt, joista ei ole yhtään päivää vapaata.

Nainen, mene tänä kesänä sinne katolle puhdistamaan rännit. Puhu vasta sitten.

Mies, tee joka päivä ruokaa koko perheelle siivoa muiden jäljet, tiskaa kaikkien tiskit, vuoden ajan. Puhu vasta sitten.

Jos ei huvita tehdä jotain perheesi eteen, palkkaa tekijä. Työt on kuitenkin tehtävä.

No niin, eli sua ei huvita, toisilta kyllä vaadit puuduttavan tylsää passausta.

Ex miehen suvun arvomaailma oli jotain niin ristiriitaista, että se oli yksi syy 25 vuoden avioliiton hajoamiseen.

Exän vanhemmat arvottivat ihmiset koulutuksen ja varallisuuden mukaan. Ammattikoulu- ja AMK taustaiset eivät olleet oikein edes ihmisiä heille. Akateemisista vain juristit ja lääkärit olivat ystävyyden arvoisia. Kauppatieteiden maistereiden kanssa juttelivat kyllä pinnallisesti, mutta se oli kuulemma ammatti mihin tyydytään. Voitte vaan arvata että oma akateeminen ammattini oli lähes turha heidän mielestään.

Ex appivanhemmat ovat yrittäneet aivopestä lapseni niihin ainoisiin hyväksymiinsä juristin ja lääkärin ammatteihin. Jokaisella lapselleni on joku muu ammatti. Ex mieheni kävi fyysisesti käsiksi yhteen lapsistamme ja syynä oli se kun lapsi päätti opiskella AMK tutkinnon, minkä ex sanoi lapsellemme olevan paska ammatti.

Ex ja hänen vanhempansa ovat kaksinaamaisia. Esitetään niin kristillistä ja uskovaista sekä akateemisesti sivistynyttä. Exäni petti minua toistuvasti avioliitossa ja ex-appeni on pettänyt ex-anoppia.

Heilläkin oli tätä juhlien järjestämistä joka tikun nokasta. Esimerkiksi Itsenäisyyspäivänä piti mennä syömään porukalla paistia anoppilaan ja anoppi oli koristellut koko asunnon sinisellä värillä ja Suomen lipuilla. Appi istui musta puku päällä kravatti kaulassa järsimässä paistia kotona. Anopilla oli korkkarit ja kotelomekko sekä helmet kaulassa. Mä olen tottunut rennompaan elämään.

Appi ja anoppi tulivat meille lupaa kysymättä milloin heitä huvitti. Sekaantuivat joka asiaan. Anoppi antoi mm mulle aina tarkat ohjeet mitä miehen veljen lapsille pitää ostaa synttäri- ja joululahjaksi. No en noudattanut näitä ohjeita.

Kuulostaako normaalilta? Nyt on erottu ja moni vitutusta aiheuttanut tekijä on poistunut elämästäni. Paitsi että ex-appivanhemmat ottivat yhteyttä ja kysyivät voisinko olla vieläkin heidän kanssaan yhteyksissä vaikka olen eronnut heidän pojastaan. Vastasin että mulla on nyt oma elämä, koittakaa pärjätä keskenänne.

Se, miten ystävällisellä, keskustelutaitoisella ja sosiaalisesti taitavalla miehelläni voi olla sellaiset vanhemmat. Anoppini on äänekäs, muiden päälle puhuva minäminä-ihminen ja appiukko maalaisjuntti, joka ei osaa jutella oikein mistään. Anopin kanssa voin sentään keskustellakin joistain asioista, mutta appiukon kanssa keskustelut ovat sellaisia, että selittää minulle ummet ja lammet omista asioistaan tai joistain yleisistä ilmiöistä. Minun tai miehenikään voinnista ei kysy koskaan mitään, mieheltä osaa sentään joskus kysellä työasioista. Aluksi yritin apen kanssa viritellä mukavampia keskusteluja, mutta olen jo luovuttanut.

Sellainen kaikenkattava kylmyys ja ilkeys ja ennakkoluuloinen suhtautuminen muihin ihmisiin. Itse olin kasvanut täysin päinvastaisessa ilmapiirissä joten en koskaan sopeutunut heidän sukuunsa.

Terveisiä Satakunnan perämetsiin.

Se, että vaimoja ei pidetä sukulaisina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneks ei mitään kovin ihmeellisiä oo paljastunu kenenkään seurustelukumppanin tai puolison suvusta. Mutta yhdessä perheesssä oli juttu joka oli mielestäni aika rasittavaa.

Miehillä oli maalla kaikki ulkotyöt, josta johtuen sisällä eivät sitten aikuiset miehet/nuoret aikuiset pojat oikein tehneet yhtään mitään, elleivät just just saunan lämmittäneet. Etenkin keittiössä, ei poikien kuulu tehdä mitään. Siellä sai sitten kulkea aikuisten ihmisten perässä anoppilassa laittelemassa roskia roskiin ja pöydälle jätettyjä juustoja jääkaappiin jne. Ja samaa kotona oman nuoren miehen kanssa. 

Ei voi vieläkään ymmärtää vaik aikaa on jo menny, ettei lapsia kasvateta laittamaan roskia roskiin, ne saa vaan jättää minne huvittaa, joku muu kyllä hoitaa.

Siis sinusta metsätyöt tai halonhakkuu ei ole yhtään mitään? Ei koneiden korjaaminen, rakennusten kuntoonlaitto?

Meille osui kaltaisesi miniä. Oli saada hepulin kun tajusi, että kiva metsäretki tarkoitti kahta tankillista raivaussahan kanssa puurtamista, oli sukupuoli mikä tahansa.

Se joka käyttää, siivoo. Jos tulen miehen metsätöihin huseeraamaan, en oleta että hän kulkee perässäni laittamassa tavarat paikalleen. Hän ei odota että minä kuljen hänen perässään keittiössä laittamassa juustoja jääkaappiin.

Jos heille puhuu jotakin, niin usein ei osoiteta millään tavalla, että puhe kuultiin. Mieheni, isänsä ja veljensä ainakin tekevät tätä. Mies saattaa istuskella sohvalla, kun kerron hänelle päivän kuulumisista ja esim. mitä pieni lapsemme on sinä päivänä tehnyt. Hän saattaa olla pitkäänkin ihan hiljaa, ja alkaa sitten yhtäkkiä puhumaan jostain ihan toisesta asiasta, kommentoimatta mitenkään minun sanomisiani. Kun miehen isä on ollut meillä kylässä, olen jutustellut niitä näitä vaikka siivoamisen lomassa, eikä hän ole sanonut yhtään mitään tai edes katsonut minuun päin. Näin siis myös silloin, kun olen puhunut jostain oikeasti tärkeästä asiasta. 

Tämä on tuntunut todella oudolta minulle, jonka lapsuudenperheessä moikkaillaan iloisesti mennen tullen ja kommentoidaan aina toisen puheisiin "okei", "ai jaa", "ohhoh" tai vastaavaa. Aina toisen puheet eivät välttämättä ole kovin kiinnostavia, mutta meillä on ilmaistu kuuntelua ihan vain kohteliaisuudestakin.

Se, miten jaksavat jauhaa tyhjää ja vielä samoja asioita kerta toisensa jälkeen. Miehen mielestä heillä keskustellaan ja meidän perhe taas on ihme tuppisuita. Todellisuudessa keskustelu heillä rajoittuu näihin aiheisiin:

- on tuullut kovaa, järveltä tulee kylmää ilmaa

- on huonossa kunnossa tuo tie

- joku ajankohtainen poliittinen/yhteiskunnallinen aihe, jossa kaikkien tietämys rajoittuu siihen yhteen MOT-jaksoon ja sitä sitten mälvätään läpi eikä kenelläkään ole mitään omaa lisättävää

Kuinka etäinen ja vähät välittävä perhe ja suku voi olla. Miehen vanhemmat lähtivät tosi aikaisin oman poikansa häistäkin. Lisäksi se, että suvussa taitaa olla vain yksi säilynyt liitto, muut ovat menneet rikki ja lapsia tehty sinne tänne. Me ollaan 10 vuoden liitolla toiseksi pisimpään oltu yhdessä nykyisin elossaolevien keskuudesssa. Joulut menee pitkälti tien päällä kun kaikkialla pitäisi käydä, hymistellään kuinka kiva nähdä ja lahjat ei sovi yhtään saajalleen kun ei malteta viettää aikaa ja luoda syvempää suhdetta. Jos joutuisin yksin jonkun miehen suvun kanssa olemaan, en edelleenkään tietäisi mistä puhuisin. Toista se on meidän perheessä. Mies voisi olla koko viikon mun vanhemmilla, eikä jutunaiheet loppuisi. Ja saa paremmin hänelle sopivia lahjoja kuin omilta vanhemmiltaan! Huolestuttavaa kun puolison vanhemmat tuntee paremmin sinut kuin omat vanhempasi

Se, että onnistuvat elinaikanaan saamaan noin 200000€ velat. Mistä ja miten? Tämä tuli yllärinä heidän kuollessaan.

Vierailija kirjoitti:

Se että vaikeista asioista ei puhuta, siis ollenkaan. Asia korjaantuu vaihtamalla puheenaihetta.

Tämä! Miehen suvussa esim. itsemurhaa hävettiin ja itsemurhan tehneen kuolinsyytä ei saanut kertoa kenellekään. Samoin yhden sukulaisen joutuminen tahdonvahtaiseen psykiatriseen hoitoon oli hys hys-salaisuus ja kun tuo sukulainen pääsi taas kiinni normaaliin elämään, oltiin kuin ei tiedettäisi, mitä oli tapahtunut.

Jälkimmäisenlainen tilanne tapahtui myös omalle sukulaiselleni ja useampi sukulainen kävi hänen luonaan osastolla +kun kotiutui, oltiin tukena. Kun kerroin anopille käyneeni osastolla, suunnilleen veti kahvit henkeen ja meni tosi vaivaantuneeksi

Minusta toisten ihmisten tai sukujen sairaudet, hoidot tai kuolemat eivät oikeastaan kuulu muille. Olin hyvin vaivautunut kuullessani kälyn miehen perheeltä heidän sukunsa jo vuosia vanhasta itsemurhatapauksesta tyyliin ensitapaamisella. Myöskin oli vaivaannuttavaa kuulla anopilta toisen kälyn kavereiden diagnooseista tai kavereiden puolisoiden pettämisestä. Nämä kaikki siis ihmisiä, jotka asuvat satojen kilometrien päässä ja joita en lainkaan tunne.

Noh, opinpa etten kerro omien sukulaisteni ongelmista mitään koskaan, kun en halua että niitä tarinoita toistetaan noille tuntemattomille.

Vierailija kirjoitti:

Useat puolison sukulaiset luulevat olevansa hienompia kun ovat ruotsinkielisiä. Kuitenkin ovat ihan tavallisia, tavisammateissa. Anoppini oli toki kiva ihminen.

Tuo ruotsinkielisten ylimielisyys on meemi joka ei pidä paikkaansa. Muutin itse Oulusta Pohjanmaalle ja ihan tavallisia ihmisiä he ovat. Vähäpuheisuus suomenkielisten seurassa johtuu usein siitä että he ovat epävarmoja suomen kielen taidostaan. Toki puolisosi sukulaiset voivat olla ylimielisiä, mutta se johtuu heidän persoonastaan, ei kielestä tai kulttuurialueesta.

Vierailija kirjoitti:

Jos heille puhuu jotakin, niin usein ei osoiteta millään tavalla, että puhe kuultiin. Mieheni, isänsä ja veljensä ainakin tekevät tätä. Mies saattaa istuskella sohvalla, kun kerron hänelle päivän kuulumisista ja esim. mitä pieni lapsemme on sinä päivänä tehnyt. Hän saattaa olla pitkäänkin ihan hiljaa, ja alkaa sitten yhtäkkiä puhumaan jostain ihan toisesta asiasta, kommentoimatta mitenkään minun sanomisiani. Kun miehen isä on ollut meillä kylässä, olen jutustellut niitä näitä vaikka siivoamisen lomassa, eikä hän ole sanonut yhtään mitään tai edes katsonut minuun päin. Näin siis myös silloin, kun olen puhunut jostain oikeasti tärkeästä asiasta. 

Tämä on tuntunut todella oudolta minulle, jonka lapsuudenperheessä moikkaillaan iloisesti mennen tullen ja kommentoidaan aina toisen puheisiin "okei", "ai jaa", "ohhoh" tai vastaavaa. Aina toisen puheet eivät välttämättä ole kovin kiinnostavia, mutta meillä on ilmaistu kuuntelua ihan vain kohteliaisuudestakin.

Piti tähän liittyen vielä lisätä, että mies ja sukulaisensa saattavat lähteä ja tulla kotiin mitään sanomatta. Ei siis usein edes tervehditä tai hyvästellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se että vaikeista asioista ei puhuta, siis ollenkaan. Asia korjaantuu vaihtamalla puheenaihetta.

Tämä! Miehen suvussa esim. itsemurhaa hävettiin ja itsemurhan tehneen kuolinsyytä ei saanut kertoa kenellekään. Samoin yhden sukulaisen joutuminen tahdonvahtaiseen psykiatriseen hoitoon oli hys hys-salaisuus ja kun tuo sukulainen pääsi taas kiinni normaaliin elämään, oltiin kuin ei tiedettäisi, mitä oli tapahtunut.

Jälkimmäisenlainen tilanne tapahtui myös omalle sukulaiselleni ja useampi sukulainen kävi hänen luonaan osastolla +kun kotiutui, oltiin tukena. Kun kerroin anopille käyneeni osastolla, suunnilleen veti kahvit henkeen ja meni tosi vaivaantuneeksi

Minusta toisten ihmisten tai sukujen sairaudet, hoidot tai kuolemat eivät oikeastaan kuulu muille. Olin hyvin vaivautunut kuullessani kälyn miehen perheeltä heidän sukunsa jo vuosia vanhasta itsemurhatapauksesta tyyliin ensitapaamisella. Myöskin oli vaivaannuttavaa kuulla anopilta toisen kälyn kavereiden diagnooseista tai kavereiden puolisoiden pettämisestä. Nämä kaikki siis ihmisiä, jotka asuvat satojen kilometrien päässä ja joita en lainkaan tunne.

Noh, opinpa etten kerro omien sukulaisteni ongelmista mitään koskaan, kun en halua että niitä tarinoita toistetaan noille tuntemattomille.

Juoruaminen ja toisten asioiden levittely on kuitenkin eri asia kuin se, että vaikeat asiat vaietaan kuoliaaksi.

Ex-mies oli niin läheinen siskon kanssa, että teki häijyä. He puivat kaikki minunkin asiani, sisko valitsi minulle joululahjan, jonka sain exältä, synttäripäivänä ex osti minulle * ja siskolleen * samanlaiset kengät lahjaksi, sisko oli virtahepo olohuoneessa. Ei sinänsä ilkeää tms, mutta rajatonta meininkiä.

Noh, heillä oli omat historialliset syynsä eikä meidän sukukaan normipuusta ole veistetty.