Mikä hämmästytti puolison suvussa?

Itsellä takana noin 30 vuotta kestänyt parisuhde, josta viimeiset 15 vuotta oltu aviossa. Meillä on kaksi lasta, jotka äskettäin muuttivat omilleen. Olin kokenut, että appivanhemmat pitivät minusta, kunnes viime kesänä appiukko tuli silmille yhdestä mitättömästä asiasta, joka hänellä meni tunteisiin. Haukkui minut myös puolisolleni. En ole sen jälkeen ollut heidän kanssaan tekemisissä. Pettymys oli suuri, kun ymmärsin, etteivät he ehkä pitäneet minusta koko aikana. Onneksi asuvat muutaman sadan kilometrin päässä eikä heitä ole tämän kylmän sodan aikana tarvinnut tavata. Tämä on myös sellainen asia, josta en oikein viitsi mieheni kanssa puhua. 

Hämmästytti se, että miesvainaani tienasi alle 10 00 euroa kuussa, mutta jälkikasvu ja muut kohtelivat häntä kuin sen tuloluokan ihminen olisi joku rikas ollut.

En oo ikinä pussannut naisia niin paljon kuin nykyään. Aina tavatessa pusu kummallekkin poskelle, onneksi vaimon pikkusisko on tosi kuuma pakkaus.

Vaimon suvun miesten totaalinen avuttomuus kaikissa teknisissä jutuissa. 

Isänsä ja veljensä ovat aivan tumpeloita.

Se, että "suvun yhteinen mökki" ja "suvun yhteinen vene" ovat nimellisesti ja virallisesti yhteiset (periytyneet edesmenneeltä isoisältä kahdelle tyttärelleen, joista toinen on mieheni äiti), mutta tosiasiassa miehen täti puolisoineen määrää niistä suvereenisti. Esimerkiksi tuo "yhteinen vene" on ihan tuon tädin miehen käytössä, säilyttääkin sen omalla pihallaan eikä anna kenenkään muun käyttää sitä. Itse en ole vielä kertaakaan päässyt edes kyytiin, vaikka olen sentään ollut mieheni kanssa jo vuosia, olemme naimisissa ja monet kesät jo käyneet tuolla mökillä. Samoin kaikki työt, uudistukset ym. määrätään aina miehen tädin taholta ja kaikki päätökset pitää hänellä tarkastuttaa.

Ärsyttää, kun miehen äiti on niin lapanen, ettei osaa ottaa omaa osuuttaan, vaikka ihan yhtä paljon ne kuuluu hänellekin. Tuon takia mekään ei sitten päästä nauttimaan mökistä ja veneestä niin kuin miehen serkut.

Mieheni vanhemmat odottivat, että otan siivousvastuun hänen kodistaan, kun aloimme seurustelemaan.Koska näin ei muutamassa vuodessa käynyt, haukkuivat minut törkeästi.  Eikä kysymys ole todellakaan mistään haisevasta läävästä, vaan boheemista sekamelskasta, jossa ei joka murun perään kumarrella. Siivotaan kuitenkin säännöllisen epäsäännöllisesti. 

Nimen omaan rento kodinhoito on yksi seikka, josta pidämme toisissamme.

Terv. Siivousnipojen eksät

Se, että on suvun yhteinen whatsapp-ryhmä, mutta sinne ei ikinä laiteta hyödyllistä tietoa koko sukua koskevista asioista. Esim. jos on sovittu joku talkoohomma, sinne ei voi ilmoittaa että silloin ja silloin paikassa X.. tulkaa paikalle jos pääsette. Tämän sijaan kuulemme tällaisista vain miehen vanhemmilta, jos muistavat mainita.

Tuollaisten olennaisten asioiden sijaan ryhmää käytetään lähinnä lemmikki- ja lapsikuvien laittoon ja läpän heittoon.

Se että jos puhuu liian pitkään niin sanotaan suoraan että "Älä lässytä" , kun voisi ihan selän takana vaan haukkua jaarittelijaksi

Minua hämmästyttää edelleen se, että heitä ei tutkita vaikka esim. nilviäisiä ja myrkkykäärmetäkin tutkitaan.

Se, että oletus on joka viikkoinen yhteinen "perheillallinen" (tässä tapauksessa "perheeseen" kuuluu kaikki sukulaiset, jotka asuu tässä kaupungissa, melkein 30 henkeä jos lapset lasketaan mukaan) ja myös jatkuva lääppiminen. En ole halailija. Enkä myöskään pidä niistä illallisista. Olisi viikonloppuisin parempaakin tekemistä.

- Puolison suvulla on pakkomielle, että ruokaa ei saa heittää menemään. Pakko ahtaa maha täyteen, vaikka oksennus tulisi. Ikävä kyllä tämä tapa alkaa sitten viimeistään vanhemmalla iällä näkyä ulkonäössäkin.

- Toinen hämmästyttävä tapa on se, että aina kun joku sukulainen tai tuttu kuolee, niin jo samana päivänä ruvetaan muistelemaan vainajasta jotakin negatiivista.

Vierailija kirjoitti:

Se että halaillaan aina tavatessa kaikkia ja lääpitään.

Se ON ärsyttävää, se jatkuva halailu ja lääppiminen - inhoan sitä, vaikka anoppi muuten on "melko mukava" anopiksi....

Eniten hämmästytti kulissit, kun pikkuhiljaa ne tajusin. 

Positiivisessa mielessä yllätti auttavaisuus. Osittain myös ylpeys omista läheisistä. Ihan kiva juttu, mutta ei tarvitsisi olla niin lapsellisella tasolla. Kolmivuotias voi olla ylpeä tyyliin kakasta potassa, mutta jos aikuisen pitää sitä ihastella ja kehuskella sillä muille aikuisille, että kun vasta kolmevuotias ja osaa kakkia pottaan ja sanoikin siihen jotain nasevasti, niin joopa joo, menee vähän pohja kaikilta oikeilta saavutuksilta.

Paljon myös ristiriitaisuutta. 

Muista ihmisistä juoruilua ja heidän arvostelua, jotka eivät kuulu lähipiiriin. Myös vastaavasti vainoharhaista kuvittelua, että heidän asiat kiinnostaisi muita ja kuvittelua, että muilla on aina jokin paha ajatus takana tai että ajattelevat heistä pahaa. 

Perheen sisäisiä negatiivisia asioita ei käsitellä eikä niistä puhuta. Ei varsinkaan ulkopuolisille sanaakaan, koska kulissit ja muiden pahantahtoinen (kuviteltu) juoruilu. Omankin väen kesken puhutaan vain, jos on pakkotilanne. 

Se että lapset menee kaiken edelle, ovat kaiken huomion keskipiste ja saavat määrätä kaiken ja pompotella aikuisia. Aikuiset ei edes tajua, että heitä pompotellaan tai sitten se on vain ihan ok. Aikuiset ei voi edes jutella keskenään, kun kaikki pyörii lasten ympärillä. Lapset saa jättää ruuan syömättä ja sen sijaan mättää karkkia ja jäätelöä. Tehdään aivan kaikki, ettei vain tuotettaisi pettymystä lapsille. Mitä pienempi lapsi sitä suurempi kingi, mutta tämä jatkuu pitkälle aikuisuuteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 Se että silloin  siinä suvussa  olivat matalasti koulutettuja, omassa suvussa  maisteri- insinööri-ihmisiä

Maisterit ja insinöörit ovat nekin matalasti koulutettuja, joten ei se ole sen parempi suku.

 

Ei ole kyse paremmuudesta, mutta onko teidän suvussa sitten kaikki tohtoreita, epäilen?

Vaimon suvussa hämmästytti vain positiiviset seikat. Päällimmäisenä sellainen työteliäisyys ja yritystoiminnan rakentaminen ylisukupolvisesti. Perhe ja suku on tärkein ja aina pidetään perheenjäsenten puolta. Suhteet ja verkosto yllättivät laajuudellaan: aina jos on joku tarve tai ongelma niin asiaan löytyy suvun suhteiden kautta apua. Ihmisiä myös kohdellaan arvostavasti ja hyväksytään sellaisena kuin ovat. Minäkin sain aikanaan lämpimän vastaanoton vaikka äidinkieleni on eri kuin muulla suvulla.