Kirjolla

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Allekirjoitan kyllä tämän, että naiset ja tytöt jäävät liian vähälle huomiolle, kun diagnooseja tehdään. Poikani oireilua tutkittiin jo hyvin varhaisees vaiheessa, koska hänen oireensa olivat tyypillisiä autismin piirteitä. Hän ei puhunut, katsonut silmiin tai ollut kiinnostunut ihmisistä. Sen sijaan hän järjesteli pikkuautoja jonoihin, oppi lukemaan varhain, heti samaan aikaan, kun puhe kehittyi ja oli kiinnostunut dinosauruksista. Myöhemmässä vaiheessa erityismielenkiinnon kohteeksi muodostui Euroviisut. Poika rakastaa rutiineja edelleen ja toimii aina sääntöjen mukaan. Hän olikin niin sanotusti helppo lapsi.

Tytär vaikutti " normaalimmalta", puhui, katsoi silmiin, oli vuorovaikutuksessa . Toki hänellä oli pienestä asti tietynlaista jyrkkyyttä ja äärimmäistä periksiantamattomuutta, jotka ovat yhä tapetilla. Hän ei kuitenkaan jäänyt ikinä kiinni missään testeissä, vaikka oppi lukemaan vasta kolmannella luokalla, kun opetin. Lukivaikeus hänellä todettiin vasta yläkoulussa. Tilanne tyttären kanssa johti perheneuvolakäynteihin. Suuri pettymys sikäli, että mun epäilyäni autismista ei otettu vakavasti, vaan kaikki kuulemma johtui meidän vuorovaikutuksesta ja raskaasta elämäntilanteesta. Edes psykiatrille tytär ei saanut lähetettä, vaikka hän oireili todella voimakkaasti. Lopulta hän joutui osastolle itsetuhoisuuden takia, jolloin neuropsykiatriset tutkimukset aloitettiin. Olen surullinen, että niin pitkälle asioiden piti mennä, ennen kuin saimme oikeanlaista apua.

Ei vaan voi ymmärtää, miksi ihmiset hankkii lapsen toisensa jälkeen, vaikka on selvää, että riski saada erityis-/ vammainen lapsi on suuri? Sitten valitetaan mediassa, kun voimat ei riitä, kun kotona on 5 erityislasta hoidettavana.

Kaikki poikkeavuudet eivät tule edes heti esille. Tuttavaperheessäni oli sellainen tragedia, että perheen kolme lasta, jotka olivat syntyneet perättäisinä vuosina, kehittyivät n. 4-5-vuotiaiksi saakka normaalisti ja sitten alkoivat taantua ja heillä todettiin harvinainen perinnölinen sairaus. Muutamassa vuodessa he kaikki kuolivat. Eli, ennen kuin alat pauhata ja arvostella, niin kannattaa miettiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä sain Asperger-diagnoosin 20 vuotta sitten, mutta kolme vuotta sitten se poistettiin potilastiedoistani. Eli kyllä asperger-tilannekin voi muuttua.

Miksi se poistettiin ja kenen toimesta? Ilmeisesti olen sitten jotenkin tosi erilainen, koska käynnin syystä riippumatta lääkärikäyntini lausunto alkaa maininnalla: x-ikäinen nainen, Aspergerin oireyhtymä.

Sain muutama vuosi sitten lähetteen psykiatrille työkyvynarviointia varten. Hän oli sitä mieltä, että ei hyväksy diagnoosiksi edellisen psykiatrin tekemää diagnoosia minusta, koska se ei vaikuttanut uskottavalta.

Oletko sinä saanut diagnoosin psykiatrilta ilman testauksia? Itse olin neurolla (sairaalassa) useampia päiviä testattavana diagnosoinnin yhteydessä (olen aikuisena diagnosoitu). En usko, että yksikään psykiatri alkaisi kyseenalaistamaan ko työryhmän neuropsykologisia testejä/neuropsykiatrin tutkimuksia mututuntumallaan.

Minulle ei tehty silloin mitään testejä. Kävin yhden ainoan kerran psykiatrin vastaanotolla. Olin hänen mielestään niin selkeä asperger-tapaus.

Ok. En ole ollut tietoinen, että Suomessa voi edes diagnosoida Aspergeria noin.

Niin. Sitä on todella moni ihmetellyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Allekirjoitan kyllä tämän, että naiset ja tytöt jäävät liian vähälle huomiolle, kun diagnooseja tehdään. Poikani oireilua tutkittiin jo hyvin varhaisees vaiheessa, koska hänen oireensa olivat tyypillisiä autismin piirteitä. Hän ei puhunut, katsonut silmiin tai ollut kiinnostunut ihmisistä. Sen sijaan hän järjesteli pikkuautoja jonoihin, oppi lukemaan varhain, heti samaan aikaan, kun puhe kehittyi ja oli kiinnostunut dinosauruksista. Myöhemmässä vaiheessa erityismielenkiinnon kohteeksi muodostui Euroviisut. Poika rakastaa rutiineja edelleen ja toimii aina sääntöjen mukaan. Hän olikin niin sanotusti helppo lapsi.

Tytär vaikutti " normaalimmalta", puhui, katsoi silmiin, oli vuorovaikutuksessa . Toki hänellä oli pienestä asti tietynlaista jyrkkyyttä ja äärimmäistä periksiantamattomuutta, jotka ovat yhä tapetilla. Hän ei kuitenkaan jäänyt ikinä kiinni missään testeissä, vaikka oppi lukemaan vasta kolmannella luokalla, kun opetin. Lukivaikeus hänellä todettiin vasta yläkoulussa. Tilanne tyttären kanssa johti perheneuvolakäynteihin. Suuri pettymys sikäli, että mun epäilyäni autismista ei otettu vakavasti, vaan kaikki kuulemma johtui meidän vuorovaikutuksesta ja raskaasta elämäntilanteesta. Edes psykiatrille tytär ei saanut lähetettä, vaikka hän oireili todella voimakkaasti. Lopulta hän joutui osastolle itsetuhoisuuden takia, jolloin neuropsykiatriset tutkimukset aloitettiin. Olen surullinen, että niin pitkälle asioiden piti mennä, ennen kuin saimme oikeanlaista apua.

Ei vaan voi ymmärtää, miksi ihmiset hankkii lapsen toisensa jälkeen, vaikka on selvää, että riski saada erityis-/ vammainen lapsi on suuri? Sitten valitetaan mediassa, kun voimat ei riitä, kun kotona on 5 erityislasta hoidettavana.

Ei aina voi tietää. Mutta harvoin aspergereilla on lapsia.

Höpö höpö. Olen itse keski-ikäinen, akateeminen ja diagnosoitu Asperger -perheellinen. Liikun vertaistukiryhmissä ja kaltaisiani ihmisiä on pilvin pimein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Allekirjoitan kyllä tämän, että naiset ja tytöt jäävät liian vähälle huomiolle, kun diagnooseja tehdään. Poikani oireilua tutkittiin jo hyvin varhaisees vaiheessa, koska hänen oireensa olivat tyypillisiä autismin piirteitä. Hän ei puhunut, katsonut silmiin tai ollut kiinnostunut ihmisistä. Sen sijaan hän järjesteli pikkuautoja jonoihin, oppi lukemaan varhain, heti samaan aikaan, kun puhe kehittyi ja oli kiinnostunut dinosauruksista. Myöhemmässä vaiheessa erityismielenkiinnon kohteeksi muodostui Euroviisut. Poika rakastaa rutiineja edelleen ja toimii aina sääntöjen mukaan. Hän olikin niin sanotusti helppo lapsi.

Tytär vaikutti " normaalimmalta", puhui, katsoi silmiin, oli vuorovaikutuksessa . Toki hänellä oli pienestä asti tietynlaista jyrkkyyttä ja äärimmäistä periksiantamattomuutta, jotka ovat yhä tapetilla. Hän ei kuitenkaan jäänyt ikinä kiinni missään testeissä, vaikka oppi lukemaan vasta kolmannella luokalla, kun opetin. Lukivaikeus hänellä todettiin vasta yläkoulussa. Tilanne tyttären kanssa johti perheneuvolakäynteihin. Suuri pettymys sikäli, että mun epäilyäni autismista ei otettu vakavasti, vaan kaikki kuulemma johtui meidän vuorovaikutuksesta ja raskaasta elämäntilanteesta. Edes psykiatrille tytär ei saanut lähetettä, vaikka hän oireili todella voimakkaasti. Lopulta hän joutui osastolle itsetuhoisuuden takia, jolloin neuropsykiatriset tutkimukset aloitettiin. Olen surullinen, että niin pitkälle asioiden piti mennä, ennen kuin saimme oikeanlaista apua.

Ei vaan voi ymmärtää, miksi ihmiset hankkii lapsen toisensa jälkeen, vaikka on selvää, että riski saada erityis-/ vammainen lapsi on suuri? Sitten valitetaan mediassa, kun voimat ei riitä, kun kotona on 5 erityislasta hoidettavana.

Kylläpä ovat kummallisia kun sillä tavalla ehdoin tahdoin hankkivat erityislapsia.

Itsekin kuulun siihen porukkaan.

Nuorin lapsistani sai autismidignoosin 14-vuotiaana. Sen jälkeen huomattiin, että muutkin ovat. Ja mitä ilmeisemmin vanhemmat myös.

Mediassa ei kuitenkaan olla valitettu.

Olen autistinen yksinhuoltajaäiti. Minulla on yksi lapsi, joka on ns. normaali ja menestyy hyvin elämässään. Kun aloin odottamaan lasta, niin sain kummaksuvia, tuomitsevia kommentteja muilta naisilta. Heidän mielestään otin valtavan, tietoisen riskin. En saanut keneltäkään onnitteluja raskaudestani. Ainoa tuki, jonka sain, tuli neuvolan henkilökunnalta. Tosin sielläkin hieman epäiltiin, mahdanko pärjätä vauvan kanssa, ja kehotettiin vaan rohkeasti pyytämään apua, jos sitä tarvitsisin. En tarvinnut apua. Raskausaika oli kammottavaa kun pelkäsin synnyttäväni vammaisen lapsen, koska kaikki ympärilläni muistuttivat asiasta Abortti oli mielessä, mutta en pystynyt tekemään sitä (en tuomitse, jos joku siihen päätyy). Olin valmistautunut henkisesti vastaanottamaan maailmaan vammaisen lapsen, mutta synnytin terveen lapsen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Allekirjoitan kyllä tämän, että naiset ja tytöt jäävät liian vähälle huomiolle, kun diagnooseja tehdään. Poikani oireilua tutkittiin jo hyvin varhaisees vaiheessa, koska hänen oireensa olivat tyypillisiä autismin piirteitä. Hän ei puhunut, katsonut silmiin tai ollut kiinnostunut ihmisistä. Sen sijaan hän järjesteli pikkuautoja jonoihin, oppi lukemaan varhain, heti samaan aikaan, kun puhe kehittyi ja oli kiinnostunut dinosauruksista. Myöhemmässä vaiheessa erityismielenkiinnon kohteeksi muodostui Euroviisut. Poika rakastaa rutiineja edelleen ja toimii aina sääntöjen mukaan. Hän olikin niin sanotusti helppo lapsi.

Tytär vaikutti " normaalimmalta", puhui, katsoi silmiin, oli vuorovaikutuksessa . Toki hänellä oli pienestä asti tietynlaista jyrkkyyttä ja äärimmäistä periksiantamattomuutta, jotka ovat yhä tapetilla. Hän ei kuitenkaan jäänyt ikinä kiinni missään testeissä, vaikka oppi lukemaan vasta kolmannella luokalla, kun opetin. Lukivaikeus hänellä todettiin vasta yläkoulussa. Tilanne tyttären kanssa johti perheneuvolakäynteihin. Suuri pettymys sikäli, että mun epäilyäni autismista ei otettu vakavasti, vaan kaikki kuulemma johtui meidän vuorovaikutuksesta ja raskaasta elämäntilanteesta. Edes psykiatrille tytär ei saanut lähetettä, vaikka hän oireili todella voimakkaasti. Lopulta hän joutui osastolle itsetuhoisuuden takia, jolloin neuropsykiatriset tutkimukset aloitettiin. Olen surullinen, että niin pitkälle asioiden piti mennä, ennen kuin saimme oikeanlaista apua.

Ei vaan voi ymmärtää, miksi ihmiset hankkii lapsen toisensa jälkeen, vaikka on selvää, että riski saada erityis-/ vammainen lapsi on suuri? Sitten valitetaan mediassa, kun voimat ei riitä, kun kotona on 5 erityislasta hoidettavana.

Lapseni ovat syntyneet alle kahden vuoden ikäerolla, ihan toivotusti. Molemmat kehittyivät normaalisti vauvoina, en voinut mitenkään tietää, mitä tulevaisuus tuo. Meille on tapahtunut suuria menetyksiä lyhyen ajan sisällä ja niistäkin johtuen lapset oireilevat. Voisivat oireilla, vaikka olisivat neurotyypillisiä. Onnekseni lapseni ovat älykkäitä ja menestyvät opinnoissa, joten opiskeluun liittyviä murheita ei ole. Toki opiskelun kuormittavuus on huomioitava.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asperger-ihminen oppii paremmin asioita silloin kun hän on niistä kiinnostunut.

"Normi-ihmisellä" puolestaan kiinnostus asiaan tai kiinnostamattomuus ei vaikuta asian oppimiseen.

Tottakai vaikuttaa jokaisella. Jos kiinnostaa, ollaan valmiita näkemään enemmän vaivaa (mikä ei sitten niin vaivalta tunnukaan).

Ohjelman nuorella naisella on iäkkäät kiltit vanhemmat, jotka passaavat. Suisidaalisuus ym. ei oikein aspergeriin viittaa. Kaikissa muissa ohjelman päähenkilöissä autistisuus on ilmiselvää. Ihania ihmisiä.

Hassua, että täällä on useampikin kommentti, jossa väitetään, että autisti ei voi olla suisidaalinen tai masennus ja itsetuhoisuus ei liity autismiin. Kyllä liittyy. Erilaisuus ja vertaisten syrjivyys aiheuttaa pahaa masennusta. Autistin on vaikea toimia meidän joustamattomassa yhteiskunnassa. Olen kuullut usean autistilapsen suusta itsemurhatoiveita useaan kertaan.

Erkkaope

https://autismiliitto.fi/autismikirjon-ihmisten-itsemurhariski-kymmenke…

Ohessa linkki tutkimukseen. Autismikirjon ihmisten riski itsemurhaan on kymmenkertainen. Itse olen halunnut kuolla aina, lapsesta saakka. Kaikki tuntui aina aivan ylivoimaiselta ja järkyttävältä. Haaveilen kuolemasta yhä viikottain, päivittäinkin, olematta silti suisidaalinen. (Sitäkin tosin olen ollut.)

Täällä kans yksi nainen, joka on halunnut kuolla 20 vuoden ajan koko 29 vuoden mittaisesta elämästään. Sain as diagnoosin vuosi sitten. Apu tuli minulle liian myöhään, vaikka olen siitä vähästäkin todella kiitollinen. Nyt tiedän, että en ole viallinen. Olen vain erilainen. Ja liian rikki korjattavaksi. Elossa oleva perhe ei välitä minusta, koska autismikirjon diagnoosi oli viimeinen pisara "pilaamaan" ihminen heidän silmissään. Ehkä masennuksen voi jotenkin sietää, siitähän voi parantua, mutta ei autismia. Ehkä he ajattelevat, että se tarttuu, ehkä olen riittämätön tekemään raskaita fyysisiä töitä. Olisin halunnut parturiksi, mutta perhe mollasi, että turha sitä on opiskella, koska en kuitenkaan jaksa sitä työtä tehdä. Oikeassa olivat. Olen ihan yksin. Ja todella surullinen. Elän päivä kerrallaan. Ei ole kiire, koska loppujen lopuksi ei täällä tarvitse olla ikuisesti. Suru hajottaa sydämen, ei se kestä kovin montaa vuosikymmentä rääkkäystä.

Autismihan on yleistynyt osin siksi, että yhä vanhemmat miehet tulevat vielä isiksi. Siittiöt eivät ole enää priimaa.

Tabu, josta ei saa puhua.

Vierailija kirjoitti:

Autismihan on yleistynyt osin siksi, että yhä vanhemmat miehet tulevat vielä isiksi. Siittiöt eivät ole enää priimaa.

Tabu, josta ei saa puhua.

Mikä on tässä tapauksessa "vanhempi" mies?

35-vuotias? 50-vuotias? 68-vuotias?

Olipa hyvä ja silmiä avaava ohjelma. Upeita tyyppejä, voisi katsoa vielä lisää.

Hienoja, rehellisiä ja konstailemattomia ihmisiä sarjassa. Ihana perheen tuki heillä. Kaikkea hyvää heille!

Vierailija kirjoitti:

Autismin kirjolla. Miks hälvennetään ja puhutaan vaan et "kirjolla"? Eihän se kerro vielä selvästi mistä on kyse!

Autismin karjavuuden vuoksi mitkään diagnoosit ei koskaan kerrokkaan selvästi mistä on kyse

Vierailija kirjoitti:

Olen asperger, mutta en ole IKINÄ ollut kiinnostunut dinosauruksista. Ihmettelen aina, miksi juuri dinosaurukset olisivat aspergereille tyypillisiä mielenkiinnonkohteita. Minullakin on ns. kapea-alaisia harrastuksia, joiden perusteella sain diagnoosin. Muutama onkin tässä ketjussa maininnut euroviisut, kyllä, olen varsinainen euroviisufriikki ja monet muutkin kilpailut kiinnostavat minua. Esim. Voice of Finlandia en taatusti katsoisi, jos se EI olisi kilpailu. Seuraan myös urheilua, missikisoja, leivontakilpailuja. Niistä saa jännitystä elämään.

Euroviisut on esim. monille "normaaleille" homoille ihan kulttijuttu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä sain Asperger-diagnoosin 20 vuotta sitten, mutta kolme vuotta sitten se poistettiin potilastiedoistani. Eli kyllä asperger-tilannekin voi muuttua.

Miksi se poistettiin ja kenen toimesta? Ilmeisesti olen sitten jotenkin tosi erilainen, koska käynnin syystä riippumatta lääkärikäyntini lausunto alkaa maininnalla: x-ikäinen nainen, Aspergerin oireyhtymä.

Sain muutama vuosi sitten lähetteen psykiatrille työkyvynarviointia varten. Hän oli sitä mieltä, että ei hyväksy diagnoosiksi edellisen psykiatrin tekemää diagnoosia minusta, koska se ei vaikuttanut uskottavalta.

Oletko sinä saanut diagnoosin psykiatrilta ilman testauksia? Itse olin neurolla (sairaalassa) useampia päiviä testattavana diagnosoinnin yhteydessä (olen aikuisena diagnosoitu). En usko, että yksikään psykiatri alkaisi kyseenalaistamaan ko työryhmän neuropsykologisia testejä/neuropsykiatrin tutkimuksia mututuntumallaan.

Minulle ei tehty silloin mitään testejä. Kävin yhden ainoan kerran psykiatrin vastaanotolla. Olin hänen mielestään niin selkeä asperger-tapaus.

Ok. En ole ollut tietoinen, että Suomessa voi edes diagnosoida Aspergeria noin.

Onkohan ollut joku valelääkäri.

Autismidiagnoosia ei pitäisi koskaan asetta ilman että suljetaan muita sairauksia pois.  Myös selville tapauksille pitää tehdä kunnolliset testit. 

Ei niin selviä tapauksia toki testataan vielä enemmän, mutta ei ketään pitäisi missään tapauksessa diagnosoida yhden tapaamisen perusteella.

Vierailija kirjoitti:

Autismihan on yleistynyt osin siksi, että yhä vanhemmat miehet tulevat vielä isiksi. Siittiöt eivät ole enää priimaa.

Tabu, josta ei saa puhua.

Siitä olen kuullut, että vanhempien miesten lapsilla on korkeampi riski joihinkin perinnöllisiin poikkeavuuksiin.  Mutta en ole kuullut että se koskisi juuri autismia.

Ehkä sillä on jotain vaikutusta, että autisteilla on nykyään paremmat mahdollisuudet kommunikoida ihmisten kanssa. Tietokoneet ja netti auttavat heitä tässä asiassa paljon. Se voi lisätä heidän todennäköisyyttään päätyä parisuhteeseen ja saada lapsia.

Nykyään on ihan vilkkaita autismi-verkostoja. Yhteisöjä, jotka toimivat netissä ja luovat yhteyksiä ihmisten välille.

Suurin vaikutus autismin yleistymiseen on varmasti sillä, että etenkin ns. hyvätasoisia autisteja on diagnosoitu vasta hyvin lyhyen aikaa. Aspergerin oireyhtymä lisättiin kansainväliseen tautiluokitukseen vasta 1992. Sitä ennen heitä ei diagnosoitu lainkaan. Esim. Juice Leskinen sai diagnoosin 2000-luvun alussa. Hän oli silloin viisikymppinen.

Nykyään heidät on siirretty autismikirjon diagnoosin alle.

Mutta vieläkin, etenkin vanhemmassa väestössä on paljon diagnosoimattomia kirjon ihmisiä.

Olen seurannut autismiasiantuntijan luentoja. Tuntuu, että nykyisin tapahtuu jossain määrin myös tyypillisten introverttien ihmisten medikalisointia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä sain Asperger-diagnoosin 20 vuotta sitten, mutta kolme vuotta sitten se poistettiin potilastiedoistani. Eli kyllä asperger-tilannekin voi muuttua.

Miksi se poistettiin ja kenen toimesta? Ilmeisesti olen sitten jotenkin tosi erilainen, koska käynnin syystä riippumatta lääkärikäyntini lausunto alkaa maininnalla: x-ikäinen nainen, Aspergerin oireyhtymä.

Sain muutama vuosi sitten lähetteen psykiatrille työkyvynarviointia varten. Hän oli sitä mieltä, että ei hyväksy diagnoosiksi edellisen psykiatrin tekemää diagnoosia minusta, koska se ei vaikuttanut uskottavalta.

Oletko sinä saanut diagnoosin psykiatrilta ilman testauksia? Itse olin neurolla (sairaalassa) useampia päiviä testattavana diagnosoinnin yhteydessä (olen aikuisena diagnosoitu). En usko, että yksikään psykiatri alkaisi kyseenalaistamaan ko työryhmän neuropsykologisia testejä/neuropsykiatrin tutkimuksia mututuntumallaan.

Minulle ei tehty silloin mitään testejä. Kävin yhden ainoan kerran psykiatrin vastaanotolla. Olin hänen mielestään niin selkeä asperger-tapaus.

Ok. En ole ollut tietoinen, että Suomessa voi edes diagnosoida Aspergeria noin.

Onkohan ollut joku valelääkäri.

Autismidiagnoosia ei pitäisi koskaan asetta ilman että suljetaan muita sairauksia pois.  Myös selville tapauksille pitää tehdä kunnolliset testit. 

Ei niin selviä tapauksia toki testataan vielä enemmän, mutta ei ketään pitäisi missään tapauksessa diagnosoida yhden tapaamisen perusteella.

Samaa mietin! Meillä diagnoosin asettanut lääkäri testauksien ja tutkimuksienkin jälkeen mietti pitkään ja hartaasti asiaa, koska kyseessä on kuitenkin aika vahva kannanotto (autismi). Hän oli sitä mieltä, että ilman tukitoimien tarvetta laitetaan pelkät piirteet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä sain Asperger-diagnoosin 20 vuotta sitten, mutta kolme vuotta sitten se poistettiin potilastiedoistani. Eli kyllä asperger-tilannekin voi muuttua.

Miksi se poistettiin ja kenen toimesta? Ilmeisesti olen sitten jotenkin tosi erilainen, koska käynnin syystä riippumatta lääkärikäyntini lausunto alkaa maininnalla: x-ikäinen nainen, Aspergerin oireyhtymä.

Sain muutama vuosi sitten lähetteen psykiatrille työkyvynarviointia varten. Hän oli sitä mieltä, että ei hyväksy diagnoosiksi edellisen psykiatrin tekemää diagnoosia minusta, koska se ei vaikuttanut uskottavalta.

Oletko sinä saanut diagnoosin psykiatrilta ilman testauksia? Itse olin neurolla (sairaalassa) useampia päiviä testattavana diagnosoinnin yhteydessä (olen aikuisena diagnosoitu). En usko, että yksikään psykiatri alkaisi kyseenalaistamaan ko työryhmän neuropsykologisia testejä/neuropsykiatrin tutkimuksia mututuntumallaan.

Minulle ei tehty silloin mitään testejä. Kävin yhden ainoan kerran psykiatrin vastaanotolla. Olin hänen mielestään niin selkeä asperger-tapaus.

Ok. En ole ollut tietoinen, että Suomessa voi edes diagnosoida Aspergeria noin.

Onkohan ollut joku valelääkäri.

Autismidiagnoosia ei pitäisi koskaan asetta ilman että suljetaan muita sairauksia pois.  Myös selville tapauksille pitää tehdä kunnolliset testit. 

Ei niin selviä tapauksia toki testataan vielä enemmän, mutta ei ketään pitäisi missään tapauksessa diagnosoida yhden tapaamisen perusteella.

Samaa mietin! Meillä diagnoosin asettanut lääkäri testauksien ja tutkimuksienkin jälkeen mietti pitkään ja hartaasti asiaa, koska kyseessä on kuitenkin aika vahva kannanotto (autismi). Hän oli sitä mieltä, että ilman tukitoimien tarvetta laitetaan pelkät piirteet.

Ei ollut valelääkäri. Tosin, Valvira on hänen lääkärinoikeuksiaan rajoittanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asperger-ihminen oppii paremmin asioita silloin kun hän on niistä kiinnostunut.

"Normi-ihmisellä" puolestaan kiinnostus asiaan tai kiinnostamattomuus ei vaikuta asian oppimiseen.

Tottakai vaikuttaa jokaisella. Jos kiinnostaa, ollaan valmiita näkemään enemmän vaivaa (mikä ei sitten niin vaivalta tunnukaan).

Ohjelman nuorella naisella on iäkkäät kiltit vanhemmat, jotka passaavat. Suisidaalisuus ym. ei oikein aspergeriin viittaa. Kaikissa muissa ohjelman päähenkilöissä autistisuus on ilmiselvää. Ihania ihmisiä.

Hassua, että täällä on useampikin kommentti, jossa väitetään, että autisti ei voi olla suisidaalinen tai masennus ja itsetuhoisuus ei liity autismiin. Kyllä liittyy. Erilaisuus ja vertaisten syrjivyys aiheuttaa pahaa masennusta. Autistin on vaikea toimia meidän joustamattomassa yhteiskunnassa. Olen kuullut usean autistilapsen suusta itsemurhatoiveita useaan kertaan.

Erkkaope

https://autismiliitto.fi/autismikirjon-ihmisten-itsemurhariski-kymmenke…

Ohessa linkki tutkimukseen. Autismikirjon ihmisten riski itsemurhaan on kymmenkertainen. Itse olen halunnut kuolla aina, lapsesta saakka. Kaikki tuntui aina aivan ylivoimaiselta ja järkyttävältä. Haaveilen kuolemasta yhä viikottain, päivittäinkin, olematta silti suisidaalinen. (Sitäkin tosin olen ollut.)

Täällä kans yksi nainen, joka on halunnut kuolla 20 vuoden ajan koko 29 vuoden mittaisesta elämästään. Sain as diagnoosin vuosi sitten. Apu tuli minulle liian myöhään, vaikka olen siitä vähästäkin todella kiitollinen. Nyt tiedän, että en ole viallinen. Olen vain erilainen. Ja liian rikki korjattavaksi. Elossa oleva perhe ei välitä minusta, koska autismikirjon diagnoosi oli viimeinen pisara "pilaamaan" ihminen heidän silmissään. Ehkä masennuksen voi jotenkin sietää, siitähän voi parantua, mutta ei autismia. Ehkä he ajattelevat, että se tarttuu, ehkä olen riittämätön tekemään raskaita fyysisiä töitä. Olisin halunnut parturiksi, mutta perhe mollasi, että turha sitä on opiskella, koska en kuitenkaan jaksa sitä työtä tehdä. Oikeassa olivat. Olen ihan yksin. Ja todella surullinen. Elän päivä kerrallaan. Ei ole kiire, koska loppujen lopuksi ei täällä tarvitse olla ikuisesti. Suru hajottaa sydämen, ei se kestä kovin montaa vuosikymmentä rääkkäystä.

Perheesi suhtautuminen kuulostaa ikävältä. Valitettavasti perhettään ei voi valita. 

Itse olen saanut lohtua tästä Jac den Houtingin puheesta. Hän on autismitutkimusta tekevä autisti. Hänen kaltaisten ihmisten ansiosta saamme oikeampaa tietoa autismista, emmekä enää pelkästää neurotyypillisten tekemää tutkimusta joka sisältää vääriä olettamuksia. Niitä vääriä olettamuksia on tehty, koska neurotyypilliset eivät ole osanneet tulkita oikein autistien tapaa reagoida asioihin.

Tykkäsin sarjasta tosi paljon. Päähenkilöt vaikuttavat sympaattisilta, lämminhenkisiltä ja viisailta.