Lue keskustelun säännöt.
Kirjolla
27.03.2023 |
Hyvä sarja Aspergereista
Kommentit (1223)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Christiiina kirjoitti:
Sryhmissä näkyy mielestäni enemmän se varjoinen puoli; diagnosointia ei lapsuudessa vielä ollut, puhumattakaan tukitoimista, silti ollaan roikuttu elämän syrjässä jotenkin kiinni.
LAittakaa yle:lle palautetta jatkosta, mä just tulin sieltä! Tämä on tärkeä asia, saada näkyvyyttä. Nyk on tapana leimata lapsi nepsyksi vaikka kyse on silkasta vanhempien laiskuudesta kasvattaa lapsi.
Tämä on se harhaluulo, johon autistien vanhemmat törmäävät usein. "Ei tuo lapsi näytä yhtään autistilta, sitä pitää vaan kasvattaa kunnolla."
Autistista lasta täytyy oikeassa elämässä kasvattaa eri tavalla kuin neurotyypillistä. Asiaa tuntemattomalle se saattaa näyttää huonolta kasvatukselta. Siksi jotkut ulkopuolisen kuvittelevat että autistin oireet ovat vanhempien syytä ja he tulevat mielellään kertomaan miten neurotyypillisiä lapsia pitää kasvattaa. Harmi vaan että autistin oireilu pahenee jos häntä kasvattaa kuin neurotyypillistä.
Näitä ennakkoluuloja tuntuu olevan erityisen paljon opettajilla. (Onneksi on kuitenkin niitäkin joilla on ymmärrystä.)
Oma lapsi sai heti koulutaipaleensa alussa autistisen burnoutin koulun takia. Opettaja tykkäsi että mitään erityisjärjestelyitä ei tehdä, vaan samat säännöt kaikille. Lapselle piti sitten soitti ambulanssi kouluun kun hän makasi puhumatta ja liikkumatta lattialla eikä häneen saanut mitään kontaktia. Toipumiseen meni yli 6 kk. Sinä aikana hän ei pystynyt käymään lainkaan koulua. Ei edes kestänyt kuulla sanaa koulu. Siihen samaan kouluun hän ei pystynyt palaamaan koskaan.
Toistoja, toistoja toistoja. Mä lähdin siitä, etten voi muuttaa maailmaa sopeutumaaan autismiin, vaan pitää lapsi sopeuttaa maailmaan niillä edellytyksillä, mitä hänellä on. Johan tämä ohjelmakin näyttää sen ja myös toisille vanhemmille, että eroja on paljon ja se mikä toimii yhdelle, ei toimi toiselle. Esimerkiksi sitä vain harjoiteltiin, että samaan paikkaan saatetaan mennä useaa eri reittiä ja perille päästään silti. Nimimerkillä raivari auton takapenkillä kun mentiin tietyön takia "väärää" reittiä. Meillä on vähän sellainen noiden kolmen miehen sekoitus ja vähän omaa. Puhe ei ole monotonista. Mutta aistiyliherkkyydet oli havaittavissa jo vauvana. Mummo totesi että onpa kiltti lapsi kun ei mene lähelle leivinuunia, kun konttasi pois päin kun oli mennyt tarpeeksi lähelle. No todellisen syyn ymmärsin vuosia myöhemmin, hän tunsi sen minkä muut tuntee lämpönä, poltteena. Meidän lapsen kohdalla on vielä tulevaisuus auki, sillä hienomotorinen kömpelyys, jalan synnynnäinen vamma ja astma rajoittavat myös. Hän on ahkera ja tarkka, mutta tarvitsee ohjeet. Ilman ohjeita pallo on hukassa. Tämä meidän lapsi on myös ollut helppo, aina. Ei mitään vaikeaa murrosikää, absolutisti kun inhoaa alkoholin ja tupakan hajuakin. Meidän on vielä normaalimpi päälle päin kuin nuo ohjelman, sillä hän puhuu ihan normaalisti. Mutta ne vaikeudet on siinä että oman toiminnan ohjaus puuttuu, ihan vaan sanomalla kyllä alkaa tehdä. Ryhmätöissä varsinkin labroissa ammattikoulussa oli haluttu kaveri ja ymmärsin miksi, hän tykkäsi tehdä ja osasi ne missä muilla oli vaikeuksia. Hän kävi tavallisen ammattikoulun, lukio ei hänelle sopinut. Älyn puolesta kyllä, mutta esseiden kirjoitus ja "kerro omin sanoin" olivat vaikea. Etsikää Fingerpori kun Heimoa pyydetään kertomaan jotain omin sanoin, samalla tavalla kirjallisesti tämä meidän sen otti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse asseja tuntevana (ja sellaisten äitinä) en jaksa tätä autismi-kii.maa. Aiheesta ei voida puhua realistisesti, koska jollekulle voi tulla paha mieli. Tiedättekö, millaista on elää noiden ihmisten kanssa, siis pahimmillaan?
Assit voivat olla manipuloivia (virhekäsitys tähän liittyen on, että nämä totuudentorvet eivät muka osaisi manipuloida saati valehdella), eikä empatiasta ole tietoakaan. He toki voivat suuttua toisten puolesta tai kokea sympatiaa, mutta empatiaa ei autisti tunne- se kun on vähän se ideakin autismissa, kyvyttömyys samaistua muihin tunnetasolla. Tämä on unohdettu nykypäivän julkisessa keskustelussa. Itsekeskeisempää henkilöä saa etsiä, assia kiinnostaa tasan oma hyvinvointi ja luikkii pakoon, jos joku muu ympärillä kärsii. Hän voi kyllä teoriassa olla kiinnostunut vaikkapa eläinten hyvinvoinnista ja huolehtia hyvin omistaan, mutta assi ei koskaan tule oma-aloitteisesti läheisensä tueksi jos tällä on vaikeaa. En hän osaa, kykene: hän voi jopa ahdistua toisen voimakkaista tunteista kriisin keskellä, eikä halua sellaisia kokea, joten...niin.
Asseissa ON älykkyyttä ja luovuuttakin, he näkevät maailman täysin erilailla kuin me nentit. Mutta asia erikseen on sitten se, saako keskivertoassi valjastettua potentiaaliaan käyttöön missään vaiheessa elämäänsä- jos ei ole juuri sosiaalisia taitoja eikä kiinnostusta muihin ihmisiin, haastavaa voi olla. Harva työnantaja on kiinnostunut esim. henkilöstä, joka osaa ulkoa lempisarjansa jokaisen repliikin tai muistaa kirkkaasti, miten Titanicin turma eteni. Japani ja anime ovat monen kiinnostuksenkohteina, ja mitä olen näiden assimiesten kanssa ollut tekemisissä (harrastukseni kautta), heillä on hyvin epärealistiset odotukset maata kohtaan. Kyseenalaistan tässä samalla myös hieman monen väitettyä japaninkielentaitoa, yleensä se kun on ulkoa opeteltuja jokapäiväisiä latteuksia animesta (aniharva on esim. opiskellut ohjatusti tai tehnyt virallisia kielitestejä).
Minulla on tosiaan assilapsia. He ovat minulle rakkaita ja ihania yksilöitä, mutta olen huolissani heidän tulevaisuudestaan. Toinen haluaa vain pelata ja syödä, ei kykene omaehtoisuutensa vuoksi juuri mihinkään muiden ohjaamaan toimintaan. Toisella tuo sama omaehtoisuus on alkanut haittamaan opiskeluita, ja hän myös kuormittuu hyvin herkästi tavallisesta arkielämästä. Jatkuvasti on koulusta poissaoloja, kun hän kuormittuu mm. metelistä, muttei omaehtoisuutensa vuoksi hyväksy myöskään apukeinoja kuten kuulosuojaimia. Miten nämä henkilöt tulevat pärjäämään tulevaisuudessa?
Asseista noin puolet on muuten kehitysvammaisia. Sitäkään harvoin tuodaan esille.
Puhut muuten aika törkeästi ja rumasti ollaksesi joku autismi- tuntija.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse asseja tuntevana (ja sellaisten äitinä) en jaksa tätä autismi-kii.maa. Aiheesta ei voida puhua realistisesti, koska jollekulle voi tulla paha mieli. Tiedättekö, millaista on elää noiden ihmisten kanssa, siis pahimmillaan?
Assit voivat olla manipuloivia (virhekäsitys tähän liittyen on, että nämä totuudentorvet eivät muka osaisi manipuloida saati valehdella), eikä empatiasta ole tietoakaan. He toki voivat suuttua toisten puolesta tai kokea sympatiaa, mutta empatiaa ei autisti tunne- se kun on vähän se ideakin autismissa, kyvyttömyys samaistua muihin tunnetasolla. Tämä on unohdettu nykypäivän julkisessa keskustelussa. Itsekeskeisempää henkilöä saa etsiä, assia kiinnostaa tasan oma hyvinvointi ja luikkii pakoon, jos joku muu ympärillä kärsii. Hän voi kyllä teoriassa olla kiinnostunut vaikkapa eläinten hyvinvoinnista ja huolehtia hyvin omistaan, mutta assi ei koskaan tule oma-aloitteisesti läheisensä tueksi jos tällä on vaikeaa. En hän osaa, kykene: hän voi jopa ahdistua toisen voimakkaista tunteista kriisin keskellä, eikä halua sellaisia kokea, joten...niin.
Asseissa ON älykkyyttä ja luovuuttakin, he näkevät maailman täysin erilailla kuin me nentit. Mutta asia erikseen on sitten se, saako keskivertoassi valjastettua potentiaaliaan käyttöön missään vaiheessa elämäänsä- jos ei ole juuri sosiaalisia taitoja eikä kiinnostusta muihin ihmisiin, haastavaa voi olla. Harva työnantaja on kiinnostunut esim. henkilöstä, joka osaa ulkoa lempisarjansa jokaisen repliikin tai muistaa kirkkaasti, miten Titanicin turma eteni. Japani ja anime ovat monen kiinnostuksenkohteina, ja mitä olen näiden assimiesten kanssa ollut tekemisissä (harrastukseni kautta), heillä on hyvin epärealistiset odotukset maata kohtaan. Kyseenalaistan tässä samalla myös hieman monen väitettyä japaninkielentaitoa, yleensä se kun on ulkoa opeteltuja jokapäiväisiä latteuksia animesta (aniharva on esim. opiskellut ohjatusti tai tehnyt virallisia kielitestejä).
Minulla on tosiaan assilapsia. He ovat minulle rakkaita ja ihania yksilöitä, mutta olen huolissani heidän tulevaisuudestaan. Toinen haluaa vain pelata ja syödä, ei kykene omaehtoisuutensa vuoksi juuri mihinkään muiden ohjaamaan toimintaan. Toisella tuo sama omaehtoisuus on alkanut haittamaan opiskeluita, ja hän myös kuormittuu hyvin herkästi tavallisesta arkielämästä. Jatkuvasti on koulusta poissaoloja, kun hän kuormittuu mm. metelistä, muttei omaehtoisuutensa vuoksi hyväksy myöskään apukeinoja kuten kuulosuojaimia. Miten nämä henkilöt tulevat pärjäämään tulevaisuudessa?
Asseista noin puolet on muuten kehitysvammaisia. Sitäkään harvoin tuodaan esille.
Kirjoitan tähän lisää kokemuksiani. Etenkin rutiinien tärkeydestä puhutaan paljon, mutta mitä se sitten voi olla käytännössä:
Media antaa kuvan, että assi-Jussille (täysin keksitty nimi ja henkilö) on tärkeää suorittaa päivän rutiinit aina samalla tavalla ja samaan aikaan: aamuseiskalta herätys, viisi minuuttia myöhemmin hampaidenpesu, varttia myöhemmin aamupalan tekeminen jne. Kuulostaa suht leppoisalta ja harmittomalta meiningiltä, eikö? Mutta se, mistä ei puhuta ääneen, on jotain ihan muuta: raivareita kun epärealistiset odotukset eivät toteudukaan, muiden ihmisten hädän sivuuttaminen omien rutiinien tähden jne.
Toinen lapsistani oli tiettynä ikäkautena täysin ehdoton kulkuvälineiden suhteen: jos kuljimme bussilla, sen piti olla juuri tiettyä numeroa edustava yksilö (fiksaatiota kys. numeroon ei ollut tämän ulkopuolella). Koska tämä ei yleensä onnistunut (vilkas pysäkki, josta kulki useita busseja, kaikki samaan paikkaan), hän raivostui jo pysäkillä nähdessään väärän numeron. Raivari jatkui välillä myös bussiin ja levisi ympäristöön; hän haastoi riitaa kanssaihmisten kanssa, jos nämä ystävällisesti kommentoivat jotain. Jos raivari eteni tälle tasolle, oli ihan turha jäädä poiskaan- loppupäivä oli jo pilalla ja jumitus taattu. Pahoittelin vaan kovasti kanssamatkustajille ja toruin lasta, mutta turhaahan se oli. Ei hän tajunnut. Junalla matkustaessa junan tuli olla tietynvärinen; jossei ollut, sama raivari-jumitus. (Nyt joku tietysti kysyy, miksemme liikkuneet autolla? Eipä ollut siinä elämänvaiheessa varaa, jouduin jäämään pois työelämästä kokonaan lasteni takia.)
Tuo hädän sivuuttaminen, josta puhuin, on erään toisen äidin kokemus. En voi mennä liikaa yksityiskohtiin, mutta tilanteessa äiti tarvitsi apua aikuiselta lapseltaan onnettomuuden vuoksi. Lapsi ei kyennyt siihen, koska se olisi katkaissut hänen rutiininsa. Äiti selvisi, mutta vammautui.
Varmasti totta mitä tuossa kerroit. Olen aspergeri ja minulle rutiinit ovat tärkeitä, mutta tuosta en tunnistaisi itseäni. Nimittäin rutiinit ovat elämässäni siksi, että minulla tulisi suoritettua arjen askareet. Kun rutiineihin tulee muutos, otan ne ihan ilolla vastaan, koska päiväni ovat yleensä samanlaisia, ja pienikin muutos arkeen on ikäänkuin juhlaa elämään. Olen myös erittäin empaattinen. Mutta kyllä, tiedän kuvailemiasi henkilöitä...ikävä kyllä.
Minäkään en tunnista tuosta ylemmästä kuvauksesta oman perheeni as-ihmisiä. Empaattisempia ihmisiä ei varmasti löydä hakemallakaan.
Mutta kuten moneen kertaan jo on sanottu, on jokaisella autismikirjon ihmisellä omanlaisensa oirekuva. Kahta samanlaista ei varmasti löydä.
Heillä on myös omat luonteenpiirteensä, ihan niinkuin kaikilla muillakin.
Paljon myös vaikuttaa vanhempien asenne. Jos on päättänyt, että lapsi on ongelmineen ja erilaisuuksineen ikuisesti epäonnistunut luuseri - niin onhan se sitä.
Ymmärrän erittäin hyvin vanhempien turhautuneisuuden autismikirjon lapsen vanhempana. Kun ne ikätasolle kuuluvat asiat eivät suju, ei koulu, ei mikään, niin kyllä siinä itsensä aika avuttomaksi tuntee. Miten sujuu itsenäistyminen, vai sujuuko ollenkaan? Pystyykö lapsi selviytymään opinnoistaan? Pystyykö elättämään itsensä? Kuka huolehtii sitten, kun minua ei enää ole? Lisäksi sekin, että palvelut eivät monessa kunnassa toimi alkuunkaan, etuuksista saat vääntää ja joskus vieläpä ympäristö aiheuttaa lisäpaineita. En usko, että vanhemmat ajattelevat lastensa olevan luusereita, mutta kun elää sitä elämää autistisen lapsen kanssa, niin kyllä realiteetit tulevat selviksi.
Nuo kaikki tunteet ovat ymmärrettäviä. Mutta myös huolen, surun ja realiteettien käsitteleminen on tärkeää, jotteivat ne muodostu katkeruudeksi ja torjunnaksi. Ei omaa pettymystä ole syytä suunnata vaikkapa japaninkielen taidon vähättelyyn. Tai mustamaalaamiseen jossa keskitytään ihmisen puutteisiin. Täytyy erottaa oma turhautuminen ja näiden ihmisten vastuu asiasta. Omat tunteet ja oman empatian rooli vaikeuksissa. Jaksamisen vaikutus omaan tunne-elämään ja suhtautumiseen muita kohtaan. Kyynisyys ei kuitenkaan realiteetteja muuta.
Huippu hyvä ohjelma. Topi sanomiset saa hymyn huulille. Kaikki ovat kivoja. Tähän sarjaan jää ihan koukkuun. Hyvää kesän odotusta kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toi Sointu Borgin broidi on niin paras 😍
Ihana Topi, toivottavasti saisi töitä.
Jätkässä on voimaa ja energiaa kuin pienessä kylässä, ja hakee aivan suorittavan tason duunia. Alla ylioppilastodistus. Ei kelpaa, koska laittaa jokaiseen hakemukseen että on autistinen. Tällainen on Suomi - ei niin kovin häävi maa meille erilaisille.
Ei ole täysin ongelmatonta kaikkien muidenkaan nuorten työnhaku. Ei tarvitse olla erilainen jäädäkseen ilman kesätöitä.
Tällainenkin on Suomi.
- ohis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse asseja tuntevana (ja sellaisten äitinä) en jaksa tätä autismi-kii.maa. Aiheesta ei voida puhua realistisesti, koska jollekulle voi tulla paha mieli. Tiedättekö, millaista on elää noiden ihmisten kanssa, siis pahimmillaan?
Assit voivat olla manipuloivia (virhekäsitys tähän liittyen on, että nämä totuudentorvet eivät muka osaisi manipuloida saati valehdella), eikä empatiasta ole tietoakaan. He toki voivat suuttua toisten puolesta tai kokea sympatiaa, mutta empatiaa ei autisti tunne- se kun on vähän se ideakin autismissa, kyvyttömyys samaistua muihin tunnetasolla. Tämä on unohdettu nykypäivän julkisessa keskustelussa. Itsekeskeisempää henkilöä saa etsiä, assia kiinnostaa tasan oma hyvinvointi ja luikkii pakoon, jos joku muu ympärillä kärsii. Hän voi kyllä teoriassa olla kiinnostunut vaikkapa eläinten hyvinvoinnista ja huolehtia hyvin omistaan, mutta assi ei koskaan tule oma-aloitteisesti läheisensä tueksi jos tällä on vaikeaa. En hän osaa, kykene: hän voi jopa ahdistua toisen voimakkaista tunteista kriisin keskellä, eikä halua sellaisia kokea, joten...niin.
Asseissa ON älykkyyttä ja luovuuttakin, he näkevät maailman täysin erilailla kuin me nentit. Mutta asia erikseen on sitten se, saako keskivertoassi valjastettua potentiaaliaan käyttöön missään vaiheessa elämäänsä- jos ei ole juuri sosiaalisia taitoja eikä kiinnostusta muihin ihmisiin, haastavaa voi olla. Harva työnantaja on kiinnostunut esim. henkilöstä, joka osaa ulkoa lempisarjansa jokaisen repliikin tai muistaa kirkkaasti, miten Titanicin turma eteni. Japani ja anime ovat monen kiinnostuksenkohteina, ja mitä olen näiden assimiesten kanssa ollut tekemisissä (harrastukseni kautta), heillä on hyvin epärealistiset odotukset maata kohtaan. Kyseenalaistan tässä samalla myös hieman monen väitettyä japaninkielentaitoa, yleensä se kun on ulkoa opeteltuja jokapäiväisiä latteuksia animesta (aniharva on esim. opiskellut ohjatusti tai tehnyt virallisia kielitestejä).
Minulla on tosiaan assilapsia. He ovat minulle rakkaita ja ihania yksilöitä, mutta olen huolissani heidän tulevaisuudestaan. Toinen haluaa vain pelata ja syödä, ei kykene omaehtoisuutensa vuoksi juuri mihinkään muiden ohjaamaan toimintaan. Toisella tuo sama omaehtoisuus on alkanut haittamaan opiskeluita, ja hän myös kuormittuu hyvin herkästi tavallisesta arkielämästä. Jatkuvasti on koulusta poissaoloja, kun hän kuormittuu mm. metelistä, muttei omaehtoisuutensa vuoksi hyväksy myöskään apukeinoja kuten kuulosuojaimia. Miten nämä henkilöt tulevat pärjäämään tulevaisuudessa?
Asseista noin puolet on muuten kehitysvammaisia. Sitäkään harvoin tuodaan esille.
Puhut muuten aika törkeästi ja rumasti ollaksesi joku autismi- tuntija.
Ei hän ihan äkkiä asiantuntijalta kuulosta. Pikemminkin asenteelliselta.
Nykytiedon mukaan n. 30%:lla autismikirjon ihmisistä on myös kehitysvamma. Kehitysvamma tarkoittaa käytännössä älyllisiä ongelmia. Aspergerius sen sijaan ei vaikuta älykkyyteen. He ovat yhtä älykkäitä kuin muukin väestö.
Osa kehitysvammaisista kuitenkin on autismikirjolla.
Tuokin luku voi olla liian suuri, sillä nykyään iso osa hyvin pärjäävistä kirjolla olevista ihmisistä on ilman diagnoosia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse asseja tuntevana (ja sellaisten äitinä) en jaksa tätä autismi-kii.maa. Aiheesta ei voida puhua realistisesti, koska jollekulle voi tulla paha mieli. Tiedättekö, millaista on elää noiden ihmisten kanssa, siis pahimmillaan?
Assit voivat olla manipuloivia (virhekäsitys tähän liittyen on, että nämä totuudentorvet eivät muka osaisi manipuloida saati valehdella), eikä empatiasta ole tietoakaan. He toki voivat suuttua toisten puolesta tai kokea sympatiaa, mutta empatiaa ei autisti tunne- se kun on vähän se ideakin autismissa, kyvyttömyys samaistua muihin tunnetasolla. Tämä on unohdettu nykypäivän julkisessa keskustelussa. Itsekeskeisempää henkilöä saa etsiä, assia kiinnostaa tasan oma hyvinvointi ja luikkii pakoon, jos joku muu ympärillä kärsii. Hän voi kyllä teoriassa olla kiinnostunut vaikkapa eläinten hyvinvoinnista ja huolehtia hyvin omistaan, mutta assi ei koskaan tule oma-aloitteisesti läheisensä tueksi jos tällä on vaikeaa. En hän osaa, kykene: hän voi jopa ahdistua toisen voimakkaista tunteista kriisin keskellä, eikä halua sellaisia kokea, joten...niin.
Asseissa ON älykkyyttä ja luovuuttakin, he näkevät maailman täysin erilailla kuin me nentit. Mutta asia erikseen on sitten se, saako keskivertoassi valjastettua potentiaaliaan käyttöön missään vaiheessa elämäänsä- jos ei ole juuri sosiaalisia taitoja eikä kiinnostusta muihin ihmisiin, haastavaa voi olla. Harva työnantaja on kiinnostunut esim. henkilöstä, joka osaa ulkoa lempisarjansa jokaisen repliikin tai muistaa kirkkaasti, miten Titanicin turma eteni. Japani ja anime ovat monen kiinnostuksenkohteina, ja mitä olen näiden assimiesten kanssa ollut tekemisissä (harrastukseni kautta), heillä on hyvin epärealistiset odotukset maata kohtaan. Kyseenalaistan tässä samalla myös hieman monen väitettyä japaninkielentaitoa, yleensä se kun on ulkoa opeteltuja jokapäiväisiä latteuksia animesta (aniharva on esim. opiskellut ohjatusti tai tehnyt virallisia kielitestejä).
Minulla on tosiaan assilapsia. He ovat minulle rakkaita ja ihania yksilöitä, mutta olen huolissani heidän tulevaisuudestaan. Toinen haluaa vain pelata ja syödä, ei kykene omaehtoisuutensa vuoksi juuri mihinkään muiden ohjaamaan toimintaan. Toisella tuo sama omaehtoisuus on alkanut haittamaan opiskeluita, ja hän myös kuormittuu hyvin herkästi tavallisesta arkielämästä. Jatkuvasti on koulusta poissaoloja, kun hän kuormittuu mm. metelistä, muttei omaehtoisuutensa vuoksi hyväksy myöskään apukeinoja kuten kuulosuojaimia. Miten nämä henkilöt tulevat pärjäämään tulevaisuudessa?
Asseista noin puolet on muuten kehitysvammaisia. Sitäkään harvoin tuodaan esille.
Puhut muuten aika törkeästi ja rumasti ollaksesi joku autismi- tuntija.
Ei hän ihan äkkiä asiantuntijalta kuulosta. Pikemminkin asenteelliselta.
Nykytiedon mukaan n. 30%:lla autismikirjon ihmisistä on myös kehitysvamma. Kehitysvamma tarkoittaa käytännössä älyllisiä ongelmia. Aspergerius sen sijaan ei vaikuta älykkyyteen. He ovat yhtä älykkäitä kuin muukin väestö.
Osa kehitysvammaisista kuitenkin on autismikirjolla.
Tuokin luku voi olla liian suuri, sillä nykyään iso osa hyvin pärjäävistä kirjolla olevista ihmisistä on ilman diagnoosia.
Minä en usko, että yksikään vanhempi käyttää termiä autismikiima 😅 Tuo on joku aspergereita nonstopina kiusaava jonne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse asseja tuntevana (ja sellaisten äitinä) en jaksa tätä autismi-kii.maa. Aiheesta ei voida puhua realistisesti, koska jollekulle voi tulla paha mieli. Tiedättekö, millaista on elää noiden ihmisten kanssa, siis pahimmillaan?
Assit voivat olla manipuloivia (virhekäsitys tähän liittyen on, että nämä totuudentorvet eivät muka osaisi manipuloida saati valehdella), eikä empatiasta ole tietoakaan. He toki voivat suuttua toisten puolesta tai kokea sympatiaa, mutta empatiaa ei autisti tunne- se kun on vähän se ideakin autismissa, kyvyttömyys samaistua muihin tunnetasolla. Tämä on unohdettu nykypäivän julkisessa keskustelussa. Itsekeskeisempää henkilöä saa etsiä, assia kiinnostaa tasan oma hyvinvointi ja luikkii pakoon, jos joku muu ympärillä kärsii. Hän voi kyllä teoriassa olla kiinnostunut vaikkapa eläinten hyvinvoinnista ja huolehtia hyvin omistaan, mutta assi ei koskaan tule oma-aloitteisesti läheisensä tueksi jos tällä on vaikeaa. En hän osaa, kykene: hän voi jopa ahdistua toisen voimakkaista tunteista kriisin keskellä, eikä halua sellaisia kokea, joten...niin.
Asseissa ON älykkyyttä ja luovuuttakin, he näkevät maailman täysin erilailla kuin me nentit. Mutta asia erikseen on sitten se, saako keskivertoassi valjastettua potentiaaliaan käyttöön missään vaiheessa elämäänsä- jos ei ole juuri sosiaalisia taitoja eikä kiinnostusta muihin ihmisiin, haastavaa voi olla. Harva työnantaja on kiinnostunut esim. henkilöstä, joka osaa ulkoa lempisarjansa jokaisen repliikin tai muistaa kirkkaasti, miten Titanicin turma eteni. Japani ja anime ovat monen kiinnostuksenkohteina, ja mitä olen näiden assimiesten kanssa ollut tekemisissä (harrastukseni kautta), heillä on hyvin epärealistiset odotukset maata kohtaan. Kyseenalaistan tässä samalla myös hieman monen väitettyä japaninkielentaitoa, yleensä se kun on ulkoa opeteltuja jokapäiväisiä latteuksia animesta (aniharva on esim. opiskellut ohjatusti tai tehnyt virallisia kielitestejä).
Minulla on tosiaan assilapsia. He ovat minulle rakkaita ja ihania yksilöitä, mutta olen huolissani heidän tulevaisuudestaan. Toinen haluaa vain pelata ja syödä, ei kykene omaehtoisuutensa vuoksi juuri mihinkään muiden ohjaamaan toimintaan. Toisella tuo sama omaehtoisuus on alkanut haittamaan opiskeluita, ja hän myös kuormittuu hyvin herkästi tavallisesta arkielämästä. Jatkuvasti on koulusta poissaoloja, kun hän kuormittuu mm. metelistä, muttei omaehtoisuutensa vuoksi hyväksy myöskään apukeinoja kuten kuulosuojaimia. Miten nämä henkilöt tulevat pärjäämään tulevaisuudessa?
Asseista noin puolet on muuten kehitysvammaisia. Sitäkään harvoin tuodaan esille.
Puhut muuten aika törkeästi ja rumasti ollaksesi joku autismi- tuntija.
Ei ole tuntija eikä edes äiti.
En tiedä muista, mutta minua häiritsee tämä nykyinen luokitus, että kaikki ovat vain kirjolla. Omasta mielestäni siinä on aika iso ero olla asperger jolla sujuu itsenäinen elämä, verrattuna esimerkiksi kehitysvammaiseen autistiseen henkilöön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole tyytyväinen siihen miten sarja esittää naisaspergerit.
Homssuinen, laiska ja saamaton tapaus.
Kundit vauhdikkaita. Työt kiinnostaa. Hakevat työtä. Sarjan tyttö vähän sellainen saamaton. Moni ruoka ei maistu. Onko autistisella tytöllä ja pojalla eroja noissa asioissa. Todella hyvä sarja. Tykkään seurata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehet kyllä erottuivat tässä edukseen, tuo nainen lähinnä sellainen reppana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse asseja tuntevana (ja sellaisten äitinä) en jaksa tätä autismi-kii.maa. Aiheesta ei voida puhua realistisesti, koska jollekulle voi tulla paha mieli. Tiedättekö, millaista on elää noiden ihmisten kanssa, siis pahimmillaan?
Assit voivat olla manipuloivia (virhekäsitys tähän liittyen on, että nämä totuudentorvet eivät muka osaisi manipuloida saati valehdella), eikä empatiasta ole tietoakaan. He toki voivat suuttua toisten puolesta tai kokea sympatiaa, mutta empatiaa ei autisti tunne- se kun on vähän se ideakin autismissa, kyvyttömyys samaistua muihin tunnetasolla. Tämä on unohdettu nykypäivän julkisessa keskustelussa. Itsekeskeisempää henkilöä saa etsiä, assia kiinnostaa tasan oma hyvinvointi ja luikkii pakoon, jos joku muu ympärillä kärsii. Hän voi kyllä teoriassa olla kiinnostunut vaikkapa eläinten hyvinvoinnista ja huolehtia hyvin omistaan, mutta assi ei koskaan tule oma-aloitteisesti läheisensä tueksi jos tällä on vaikeaa. En hän osaa, kykene: hän voi jopa ahdistua toisen voimakkaista tunteista kriisin keskellä, eikä halua sellaisia kokea, joten...niin.
Asseissa ON älykkyyttä ja luovuuttakin, he näkevät maailman täysin erilailla kuin me nentit. Mutta asia erikseen on sitten se, saako keskivertoassi valjastettua potentiaaliaan käyttöön missään vaiheessa elämäänsä- jos ei ole juuri sosiaalisia taitoja eikä kiinnostusta muihin ihmisiin, haastavaa voi olla. Harva työnantaja on kiinnostunut esim. henkilöstä, joka osaa ulkoa lempisarjansa jokaisen repliikin tai muistaa kirkkaasti, miten Titanicin turma eteni. Japani ja anime ovat monen kiinnostuksenkohteina, ja mitä olen näiden assimiesten kanssa ollut tekemisissä (harrastukseni kautta), heillä on hyvin epärealistiset odotukset maata kohtaan. Kyseenalaistan tässä samalla myös hieman monen väitettyä japaninkielentaitoa, yleensä se kun on ulkoa opeteltuja jokapäiväisiä latteuksia animesta (aniharva on esim. opiskellut ohjatusti tai tehnyt virallisia kielitestejä).
Minulla on tosiaan assilapsia. He ovat minulle rakkaita ja ihania yksilöitä, mutta olen huolissani heidän tulevaisuudestaan. Toinen haluaa vain pelata ja syödä, ei kykene omaehtoisuutensa vuoksi juuri mihinkään muiden ohjaamaan toimintaan. Toisella tuo sama omaehtoisuus on alkanut haittamaan opiskeluita, ja hän myös kuormittuu hyvin herkästi tavallisesta arkielämästä. Jatkuvasti on koulusta poissaoloja, kun hän kuormittuu mm. metelistä, muttei omaehtoisuutensa vuoksi hyväksy myöskään apukeinoja kuten kuulosuojaimia. Miten nämä henkilöt tulevat pärjäämään tulevaisuudessa?
Asseista noin puolet on muuten kehitysvammaisia. Sitäkään harvoin tuodaan esille.
Puhut muuten aika törkeästi ja rumasti ollaksesi joku autismi- tuntija.
Ei hän ihan äkkiä asiantuntijalta kuulosta. Pikemminkin asenteelliselta.
Nykytiedon mukaan n. 30%:lla autismikirjon ihmisistä on myös kehitysvamma. Kehitysvamma tarkoittaa käytännössä älyllisiä ongelmia. Aspergerius sen sijaan ei vaikuta älykkyyteen. He ovat yhtä älykkäitä kuin muukin väestö.
Osa kehitysvammaisista kuitenkin on autismikirjolla.
Tuokin luku voi olla liian suuri, sillä nykyään iso osa hyvin pärjäävistä kirjolla olevista ihmisistä on ilman diagnoosia.
Uudessa tautiluokituksessa ei enää erotella autismia ja aspergeria, vaan puhutaan autismikirjon häiriöstä.
Autismi ei suoranaisesti liity älykkyyteen, vaan ensisijaisesti kommunikaatioon, vuorovaikutukseen sekä käyttäytymismalleihin ja kiinnostuksen kohteisiin.
Diagnostiikkaa muutetaan myös siksi, että autismin ja aspergerin ero on veteen piirretty viiva. Jotkut ovat saaneet jopa samoilla oireilla eri diagnoosit, tai diagnoosia on muutettu jälkeenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse asseja tuntevana (ja sellaisten äitinä) en jaksa tätä autismi-kii.maa. Aiheesta ei voida puhua realistisesti, koska jollekulle voi tulla paha mieli. Tiedättekö, millaista on elää noiden ihmisten kanssa, siis pahimmillaan?
Assit voivat olla manipuloivia (virhekäsitys tähän liittyen on, että nämä totuudentorvet eivät muka osaisi manipuloida saati valehdella), eikä empatiasta ole tietoakaan. He toki voivat suuttua toisten puolesta tai kokea sympatiaa, mutta empatiaa ei autisti tunne- se kun on vähän se ideakin autismissa, kyvyttömyys samaistua muihin tunnetasolla. Tämä on unohdettu nykypäivän julkisessa keskustelussa. Itsekeskeisempää henkilöä saa etsiä, assia kiinnostaa tasan oma hyvinvointi ja luikkii pakoon, jos joku muu ympärillä kärsii. Hän voi kyllä teoriassa olla kiinnostunut vaikkapa eläinten hyvinvoinnista ja huolehtia hyvin omistaan, mutta assi ei koskaan tule oma-aloitteisesti läheisensä tueksi jos tällä on vaikeaa. En hän osaa, kykene: hän voi jopa ahdistua toisen voimakkaista tunteista kriisin keskellä, eikä halua sellaisia kokea, joten...niin.
Asseissa ON älykkyyttä ja luovuuttakin, he näkevät maailman täysin erilailla kuin me nentit. Mutta asia erikseen on sitten se, saako keskivertoassi valjastettua potentiaaliaan käyttöön missään vaiheessa elämäänsä- jos ei ole juuri sosiaalisia taitoja eikä kiinnostusta muihin ihmisiin, haastavaa voi olla. Harva työnantaja on kiinnostunut esim. henkilöstä, joka osaa ulkoa lempisarjansa jokaisen repliikin tai muistaa kirkkaasti, miten Titanicin turma eteni. Japani ja anime ovat monen kiinnostuksenkohteina, ja mitä olen näiden assimiesten kanssa ollut tekemisissä (harrastukseni kautta), heillä on hyvin epärealistiset odotukset maata kohtaan. Kyseenalaistan tässä samalla myös hieman monen väitettyä japaninkielentaitoa, yleensä se kun on ulkoa opeteltuja jokapäiväisiä latteuksia animesta (aniharva on esim. opiskellut ohjatusti tai tehnyt virallisia kielitestejä).
Minulla on tosiaan assilapsia. He ovat minulle rakkaita ja ihania yksilöitä, mutta olen huolissani heidän tulevaisuudestaan. Toinen haluaa vain pelata ja syödä, ei kykene omaehtoisuutensa vuoksi juuri mihinkään muiden ohjaamaan toimintaan. Toisella tuo sama omaehtoisuus on alkanut haittamaan opiskeluita, ja hän myös kuormittuu hyvin herkästi tavallisesta arkielämästä. Jatkuvasti on koulusta poissaoloja, kun hän kuormittuu mm. metelistä, muttei omaehtoisuutensa vuoksi hyväksy myöskään apukeinoja kuten kuulosuojaimia. Miten nämä henkilöt tulevat pärjäämään tulevaisuudessa?
Asseista noin puolet on muuten kehitysvammaisia. Sitäkään harvoin tuodaan esille.
Puhut muuten aika törkeästi ja rumasti ollaksesi joku autismi- tuntija.
Ihan samaa olin tulossa sanomaan, miten ilkeästi sanottu!
Niin itse haluaisin huomauttaa että vaikka on kehitysvammaisia asseja, nämä kaksi ovat täysin eri asioita. Autismi on aina oma diagnoosinsa.
Minusta tässä kuvattiin autismia aika yksipuolisesti ja stereotyyppisesti.
Itselläni on jo pienenä diagnosoitu asperger, käyn normaalisti töissä ja olen opiskellut useamman ammatin, teen töitä vieläpä ihmisläheisellä alalla ja koskaan ei ole ollut haasteita työllistyä.
Olen muutoinkin täysin oikeustoimikelpoinen aikuinen, ainoa ongelmani on heikko toiminnanohjaus ja hieman erikoiset mielenkiinnonkohteet ja harrastukset.
Erityisesti naisten autismista annetaan mediassa usein huono kuva.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä muista, mutta minua häiritsee tämä nykyinen luokitus, että kaikki ovat vain kirjolla. Omasta mielestäni siinä on aika iso ero olla asperger jolla sujuu itsenäinen elämä, verrattuna esimerkiksi kehitysvammaiseen autistiseen henkilöön.
???? autismi ja kehitysvammaisuus on ihan eri asia. Se, että jollain on ne molemmat diagnoosit eivät mitenkään liityy kirjolla termiin. Lähtökohtaisesti autistit eivät todellakaan ole kehitysvammaisia, mutta jotkut kehitysvammaiset voivat olla myös autisteja.
Vierailija kirjoitti:
Miehet kyllä erottuivat tässä edukseen, tuo nainen lähinnä sellainen reppana.
Naisella olikin raskaampi tupladignoosi ADHD+autismi, toisin kuin noilla miehillä
Vierailija kirjoitti:
Minusta tässä kuvattiin autismia aika yksipuolisesti ja stereotyyppisesti.
Itselläni on jo pienenä diagnosoitu asperger, käyn normaalisti töissä ja olen opiskellut useamman ammatin, teen töitä vieläpä ihmisläheisellä alalla ja koskaan ei ole ollut haasteita työllistyä.
Olen muutoinkin täysin oikeustoimikelpoinen aikuinen, ainoa ongelmani on heikko toiminnanohjaus ja hieman erikoiset mielenkiinnonkohteet ja harrastukset.
Erityisesti naisten autismista annetaan mediassa usein huono kuva.
Sama täällä. Olen ollut täysin normaalisti työelämässä ja olen suorittanut mm. kaksi yliopistollista loppututkintoa sekä yhden ammattikoulututkinnon ja yhden opistotasoisen tutkinnon. Olin ihan "tavallinen" lapsi ja nuori. Sain asperger-diagnoosin vasta yli nelikymppisenä kun oireilin neurologisesti (sain riesakseni tinnituksen, joka ei ole meluperäinen) ja jouduin kartoittamaan terveydentilaani. Minulla myös erikoisia ja ns. kapea-alaisia mielenkiinnonkohteita, jotka viittaaavat vahvasti aspergerin syndroomaan.
Yllättäen biletys ja kaverit sai Kirin energiseksi, mutta kaikki muu uuvutti?
Vanhempien tuki todellakin on ensiarvoisen tärkeää. Mutta myös vanhemmat tarvitsevat tukea, jotta heillä voisi olla resursseja tukea lapsiansa. Jos vanhemman voimat ovat lopussa, tilanne saattaa kriisiytyä pahasti.
Valitettavasti emme ole sen asian suhteen tasa-arvoisia. Ne joilla on hyvät taloudelliset resurssit tai/ja hyvät tukiverkot, tai todella hyvä tuuri kelan ja hoitotahon kanssa ovat paljon paremmassa asemassa kuin ne, jotka eivät saa tukea ja joilla ei ole varaa käyttää rahaa perheen tilanteen helpottamiseen.
Oma lapseni on ihana ja empaattinen, sellainen kenen kanssa on helppo tulla toimeen. Mutta olen nähnyt hänessä sen toisenkin puolen silloin kun hän on joutunut koulussa kohtaamaan liiallista kuormittavuutta ja täydellistä empatian puutetta. Silloin hänestä kuoriutui kiukkuinen raivareita saava pieni mies. Se oli hänen reaktionsa liian stressaavaan ja vaikeaan tilanteeseen, josta ei päässyt pakenemaan pois.
Ratkaisuni oli ottaa hänet kotiopetukseen. Sillä tavalla saimme raivoamisen loppumaan ja lapsen innostumaan opiskelusta. Se ei tietenkään olisi ollut mahdollista jos tulotilanne olisi ollut heikompi.
En uskalla edes miettiä missä olisimme jos kotiopetus ei olisi ollut mahdollista. Erityisluokat eivät hänelle olisi toimineet luokkien rauhattomuuden takia. Sairaalakoulu olisi ollut hyvä vaihtoehto, mutta sinne on todella vaikea päästä.
Nyt hän opiskelee koodaamista, niinkuin moni muukin kaltaisensa nuori.