Kirjolla

Samana iltana tuli toiselta kanavalta  amerikkalainen  ohjelma   autistisista lapsista ja  siitä kuinka rankkaa se lapsuus oli      ollut. Siinä oli   hieno   kuntoutuslaitos jossa sai opetella arjen haasteita.  Oli kyllä  ihan erilaisista   perheistä  kyse.  Toivotaan  että uusitaan  kun nyt sellainen  vaalihässäkkä monella menossa.

Vierailija kirjoitti:

Suomessa näitä neurokirjon asioita ei haluta tutkia ja osata. Moni psykiatrian ammattilainen ajattelee, etteivät itsereflektio ja sitä kautta itsetuhoisuus kuulu autismin kirjoon. Mm. tämän vuoksi minultakin evättiin diagnoosi vuosikymmenten ajan. Varmasti siihen vaikutti myös se, että olen nainen.

Suomessa autismin kirjon tutkimuksissa kaikilta potilailta kysytään, että olitko lapsena kiinnostunut dinosauruksista, oletko matemaattis-luonnontieteellisesti lahjakas ja osaatko bussien aikataulut ulkoa. Siis nämä ovat ihan virallisen tutkimusprotokollan mukaisia kysymyksiä! Jos näihin vastaa ei, ei yleensä saa diagnoosia.

Muistaakseni niissä kysytään myös oletko kiinnostunut lämpöpatterien osista tms. Tytöillä kiinnostuksenkohteet ovat usein tavanomaisempia, mutta intensiteetti eroaa neurotyypillisistä. Diagnoosikriteerit on rakennettu poikia varten, tyttöjen haasteet ovat yhtä suuria, mutta ulkopuolisille näkymättömämpiä, koska tytöt peittävät ne hyvin. Se uuvuttaa ja johtaa helposti mt-ongelmiin.

Asperger-ihmisille lienee ominaista, etteivät osaa kiintyä muihin ihmisiin tai kokea empatiaa. Mulla on tähän yksi tuore esimerkki. Kiinnostuin eräästä asperger-tytöstä. En kylläkään silloin tiennyt, että hänellä on diagnoosi, koska hän oli/on erittäin viehättävä ihminen ulkoisesti eikä hänen käytöksessäänkään ollut mitään poikkeavaa. Pyysin häntä treffeille. Hän suostui. Vietimme yhden syksyisen päivän yhdessä aamusta iltaan. Ihan sellaista kaupungilla pyörimistä, ei mitään intiimiä. Seuraavana aamuna laitoin hänelle viestin ja kerroin miten mukavaa hänen kanssaan oli ollut. Hän vastasi, että hänelläkin oli ollut oikein mukavaa. Ehdotin uutta tapaamista, mutta hänellä oli jotakin muuta sovittuna. Muutaman päivän kuluttua laitoin uuden viestin ja hän ei vastannut siihen enää. Kun etsin netistä tietoa aspergerista niin luin, että aspergereiden kanssa on haastavaa, koska heillä ei ole voimakkaita kiintymystunteita.

Vierailija kirjoitti:

Asperger-ihmisille lienee ominaista, etteivät osaa kiintyä muihin ihmisiin tai kokea empatiaa. Mulla on tähän yksi tuore esimerkki. Kiinnostuin eräästä asperger-tytöstä. En kylläkään silloin tiennyt, että hänellä on diagnoosi, koska hän oli/on erittäin viehättävä ihminen ulkoisesti eikä hänen käytöksessäänkään ollut mitään poikkeavaa. Pyysin häntä treffeille. Hän suostui. Vietimme yhden syksyisen päivän yhdessä aamusta iltaan. Ihan sellaista kaupungilla pyörimistä, ei mitään intiimiä. Seuraavana aamuna laitoin hänelle viestin ja kerroin miten mukavaa hänen kanssaan oli ollut. Hän vastasi, että hänelläkin oli ollut oikein mukavaa. Ehdotin uutta tapaamista, mutta hänellä oli jotakin muuta sovittuna. Muutaman päivän kuluttua laitoin uuden viestin ja hän ei vastannut siihen enää. Kun etsin netistä tietoa aspergerista niin luin, että aspergereiden kanssa on haastavaa, koska heillä ei ole voimakkaita kiintymystunteita.

Väärin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Christiiina kirjoitti:

Sryhmissä näkyy mielestäni enemmän se varjoinen puoli; diagnosointia ei lapsuudessa vielä ollut, puhumattakaan tukitoimista, silti ollaan roikuttu elämän syrjässä jotenkin kiinni.

LAittakaa yle:lle palautetta jatkosta, mä just tulin sieltä! Tämä on tärkeä asia, saada näkyvyyttä. Nyk on tapana leimata lapsi nepsyksi vaikka kyse on silkasta vanhempien laiskuudesta kasvattaa lapsi.

Ei ole alkuunkaan totta, ettemme me autismikirjon henkilöt kiintyisi ihmisiin tai kokisi empatiaa. Usein kirjolla olevat juuri kiintyvät voimakkaasti niihin harvoihin, joihin kiintyvät, ja ovat heille todella lojaaleja. Lisäksi autismikirjon henkilöt kyllä tuntevat empatiaa, mutta eivät välttämättä osaa osoittaa sitä neurotyypillisille ominaisilla tavoilla, jolloin tulkitaan väärin, etteivät he muka koe lainkaan empatiaa. Sekään ei ole tavatonta, että (jotkut) autistit kokevat toisen tunteet vahvasti - samalla tavoin kuin aistiärsykkeet, toisen kokemukset saatetaan kokea suodattamatta, jolloin ne ovat yksinkertaisesti liikaa. Tämä on yksi syy, miksi itselleni toisen silmiin katsominen on usein liikaa ja aiheuttaa fyysistä epämukavuutta, kun toisen tunteet (vaikkei niitä osaa nimetä tai tulkita) tarttuvat. Ei pitäisi edes lukea näitä kirjokeskusteluja, kun ahdistavia harhakäsityksiä on niin paljon. Kiitos kaikille, jotka niitä jaksavat oikoa - niin nettikeskusteluissa kuin tosielämässä.

Vierailija kirjoitti:

Asperger-ihmisille lienee ominaista, etteivät osaa kiintyä muihin ihmisiin tai kokea empatiaa. Mulla on tähän yksi tuore esimerkki. Kiinnostuin eräästä asperger-tytöstä. En kylläkään silloin tiennyt, että hänellä on diagnoosi, koska hän oli/on erittäin viehättävä ihminen ulkoisesti eikä hänen käytöksessäänkään ollut mitään poikkeavaa. Pyysin häntä treffeille. Hän suostui. Vietimme yhden syksyisen päivän yhdessä aamusta iltaan. Ihan sellaista kaupungilla pyörimistä, ei mitään intiimiä. Seuraavana aamuna laitoin hänelle viestin ja kerroin miten mukavaa hänen kanssaan oli ollut. Hän vastasi, että hänelläkin oli ollut oikein mukavaa. Ehdotin uutta tapaamista, mutta hänellä oli jotakin muuta sovittuna. Muutaman päivän kuluttua laitoin uuden viestin ja hän ei vastannut siihen enää. Kun etsin netistä tietoa aspergerista niin luin, että aspergereiden kanssa on haastavaa, koska heillä ei ole voimakkaita kiintymystunteita.

Se, ettei hän kiinny juuri sinuun, ei tarkoita sitä, etteikö hän kykenisi kiintymään keneenkään.

Siitä tytöstä tuli mieleen Andersenin satu Todellinen prinsessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa näitä neurokirjon asioita ei haluta tutkia ja osata. Moni psykiatrian ammattilainen ajattelee, etteivät itsereflektio ja sitä kautta itsetuhoisuus kuulu autismin kirjoon. Mm. tämän vuoksi minultakin evättiin diagnoosi vuosikymmenten ajan. Varmasti siihen vaikutti myös se, että olen nainen.

Suomessa autismin kirjon tutkimuksissa kaikilta potilailta kysytään, että olitko lapsena kiinnostunut dinosauruksista, oletko matemaattis-luonnontieteellisesti lahjakas ja osaatko bussien aikataulut ulkoa. Siis nämä ovat ihan virallisen tutkimusprotokollan mukaisia kysymyksiä! Jos näihin vastaa ei, ei yleensä saa diagnoosia.

Muistaakseni niissä kysytään myös oletko kiinnostunut lämpöpatterien osista tms. Tytöillä kiinnostuksenkohteet ovat usein tavanomaisempia, mutta intensiteetti eroaa neurotyypillisistä. Diagnoosikriteerit on rakennettu poikia varten, tyttöjen haasteet ovat yhtä suuria, mutta ulkopuolisille näkymättömämpiä, koska tytöt peittävät ne hyvin. Se uuvuttaa ja johtaa helposti mt-ongelmiin.

Niinpä. Oma kiinnostuksenkohteeni on ihonhoito, jota pidetään ns. normaalina.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole alkuunkaan totta, ettemme me autismikirjon henkilöt kiintyisi ihmisiin tai kokisi empatiaa. Usein kirjolla olevat juuri kiintyvät voimakkaasti niihin harvoihin, joihin kiintyvät, ja ovat heille todella lojaaleja. Lisäksi autismikirjon henkilöt kyllä tuntevat empatiaa, mutta eivät välttämättä osaa osoittaa sitä neurotyypillisille ominaisilla tavoilla, jolloin tulkitaan väärin, etteivät he muka koe lainkaan empatiaa. Sekään ei ole tavatonta, että (jotkut) autistit kokevat toisen tunteet vahvasti - samalla tavoin kuin aistiärsykkeet, toisen kokemukset saatetaan kokea suodattamatta, jolloin ne ovat yksinkertaisesti liikaa. Tämä on yksi syy, miksi itselleni toisen silmiin katsominen on usein liikaa ja aiheuttaa fyysistä epämukavuutta, kun toisen tunteet (vaikkei niitä osaa nimetä tai tulkita) tarttuvat. Ei pitäisi edes lukea näitä kirjokeskusteluja, kun ahdistavia harhakäsityksiä on niin paljon. Kiitos kaikille, jotka niitä jaksavat oikoa - niin nettikeskusteluissa kuin tosielämässä.

Minulla on kokemus rakkaussuhteesta Asperger-ihmisen kanssa. Hän keskittyi vain minuun, minä olin hänen ihmisensä, ja hänen lojaalisuutensa loputon - siihen saakka kun itse ryssin asiat sekoilemalla. En ole koskaan ollut niin rakastettu, tuskin tulen koskaan olemaankaan.

Hämmennyin, kun näytti ensin, että sekä Juliuksen tennis- että autokoulunopettajat ovat sama henkilö. Mutta ilmeisesti vain sama tyyli. :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se oli Julius. Oli kyllä hieno talo. Julius on Casper Herlerin poika, ei siis ihme että oli tuollaiset tilukset, vene yms.

Oikein hyvä tämä sarja oli kyllä. Itse sain siitä paljon itsevarmuutta. Mullakin on ollut vaikeaa sosiaalisissa tilanteissa, olen tuntenut itseni erilaiseksi ja ollut melkein aina ilman kavereita (ainut ystävä on ollut perheeni koira). Tästä sarjasta opin, että täytyy vain alkaa ikäänkuin ulkoa opettelemaan sosiaalista käyttäytymistä. Mulla ei ole tullut se luontaisesti lapsena kun taas suurin osa ihmisistä on omaksunut kirjoittamattomat käyttäytymissäännöt luontevasti. Itsellä näin ei ole käynyt.

Oletkohan sinä autismikirjolla, oletko pohtinut asiaa? Kun tuohan on juuri yksi autismikirjon keskeinen piirre, ettei toimimista sosiaalisissa tilanteissa opi luonnostaan.

Olen kyllä miettinyt sitä ja mulle on tehty myös testit. Mutta jäi parista pisteestä vaille eli ei ole diagnoosia. Olen vain hyvin herkkä (siitä esim. aistiyliherkkyydet), introvertti ja ahdistuneisuushäiriö on myös. Sosiaalistrn tilanteiden pelko ja mutismi. No toisaalta täällä joku kirjoitti että juurikin tytöillä saattaa autismi peittyä muiden diagnoosien alle.

Vierailija kirjoitti:

Oma lapseni kertoo, että autistisia kiusataan koulussa, mutta he eivät itse ymmärrä tulleensa kiusatuksi. Jotkut siis puhuvat tahallaan kielikuvilla tms., jotta autistinen ymmärtää väärin ja polttaa päreensä ja joskus paiskaa puhelimensakin hajalle. Sitten ne muut ovat muka hämmästyneitä, että eihän me mitään tehty. Autistinen ei osaa sanoa, miksi suuttui. Opettajatkaan eivät tajua, luulevat että johtuu vain autistisuudesta. Lapseni luokalla oleva autisti on älykäs ja siksi toivottu kaveri ryhmätöihin. Muut ovat vapaamatkustajia.

Eikä ole.

Ihana sarja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa näitä neurokirjon asioita ei haluta tutkia ja osata. Moni psykiatrian ammattilainen ajattelee, etteivät itsereflektio ja sitä kautta itsetuhoisuus kuulu autismin kirjoon. Mm. tämän vuoksi minultakin evättiin diagnoosi vuosikymmenten ajan. Varmasti siihen vaikutti myös se, että olen nainen.

Suomessa autismin kirjon tutkimuksissa kaikilta potilailta kysytään, että olitko lapsena kiinnostunut dinosauruksista, oletko matemaattis-luonnontieteellisesti lahjakas ja osaatko bussien aikataulut ulkoa. Siis nämä ovat ihan virallisen tutkimusprotokollan mukaisia kysymyksiä! Jos näihin vastaa ei, ei yleensä saa diagnoosia.

Muistaakseni niissä kysytään myös oletko kiinnostunut lämpöpatterien osista tms. Tytöillä kiinnostuksenkohteet ovat usein tavanomaisempia, mutta intensiteetti eroaa neurotyypillisistä. Diagnoosikriteerit on rakennettu poikia varten, tyttöjen haasteet ovat yhtä suuria, mutta ulkopuolisille näkymättömämpiä, koska tytöt peittävät ne hyvin. Se uuvuttaa ja johtaa helposti mt-ongelmiin.

Niinpä. Oma kiinnostuksenkohteeni on ihonhoito, jota pidetään ns. normaalina.

Naisten diagnosointi on valitettavan usein tasoa "en huomaa sinussa mitään sellaista".

Kun oma lapsi oli tutkimuksissa, huomasin että minulla on jopa enemmän autismikirjon piirteitä kuin lapsella. Lapsi sai diagnoosin, minä en pääse edes tutkimuksiin.

Kiinnostuksenkohteitani ovat aina olleet tieto ja tiedon järjestäminen sekä opiskelu. Sillä ei ole merkitystä mihin aiheeseen tieto liittyy, kaikki käy. Ne ovat ilmeisesti hyväksyttäviä kiinnostuksen kohteita, vaikka eivät ehkä hirveän tyypillisiä neurotyypillisille henkilöille. Ainakaan tällä intensiteetillä.

Lapsena aloin lukemaan aikuisten tietosanakirjoja heti kun opin lukemaan. Vietin niiden parissa useita tunteja joka päivä.

Luin jopa puhelinluetteloita ja pidin niitä viihdyttävinä. (Harmi ettei niitä enää tehdä eikä jaeta joka kotiin)

Silti nauroin koulussa kun opettaja kertoi vitsin hullusta, joka luki puhelinluetteloa ja tuumasi, että muuten hyvä kirja, mutta liikaa henkilöitä.

- Nykyään lempilukemistani ovat sanakirjat.

Heiii, kiitos kun muistutit! Minun piti katsoa se, mutta tulikin muuta. Onneksi on Areenassa! 

Vierailija kirjoitti:

Ihana sarja

Ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiiä, tää keskustelu taas on jotenkin mennyt siihen, että nainen on jotenkin vääränlainen tai vaan laiska, tai epävakaa (ennen vanhaan ois varmaan sanottu hysteerinen) ja häntä hyysätään tarpeettomasti. Miehiä ymmärretään, he käyttäytyvät kuten ''kunnon'' autistin kuuluukin, tai ainakin sillä lailla mikä suuren yleisön käsitys autistista on.

Minä en ole huomannut tuollaista asettelua täällä keskustelussa lainkaan. Jos jossakin kohtaa suhtautuminen poikkeaa, niin se on kyllä ihan tämän sarjan tekijöiden kädenjälkeä. Onko miehet vahingossa kuvattu innovatiivisina ja pärjäävinä erityisyksilöinä ja nainen vähän ressukkana, jolle ei mikään kelpaa ja joka vain makaa sohvalla?

Varmasti tekijätiimi tietää paremmin. Lieneekö kaikkia edes kuvannut sama porukka vai onko kaikkia jo lähtökohtaisesti katsottu vähän eri perspektiivistä?

Luitko koko ketjua?

sivulla 3: - Siitä naisesta ei olisi huomannut, että hänellä on asperger tai mitään muutakaan erityistä.

- Ehkä tosiasiassa vain epävakaa, itsemurhatematiikkaa ym. Barbiharrastus ihan normaali, olihan siellä kutsuillakin paljon keräilijöitä.

sivulla 4:  - Huomasi kyllä sen että kaikki muu uuvutti (jopa sohvan petaaminen" paitsi rimpsalla käynti ja barbinukkejen tilaaminen.

- Ohjelman nuorella naisella on iäkkäät kiltit vanhemmat, jotka passaavat. Suisidaalisuus ym. ei oikein aspergeriin viittaa. Kaikissa muissa ohjelman päähenkilöissä autistisuus on ilmiselvää. Ihania ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiiä, tää keskustelu taas on jotenkin mennyt siihen, että nainen on jotenkin vääränlainen tai vaan laiska, tai epävakaa (ennen vanhaan ois varmaan sanottu hysteerinen) ja häntä hyysätään tarpeettomasti. Miehiä ymmärretään, he käyttäytyvät kuten ''kunnon'' autistin kuuluukin, tai ainakin sillä lailla mikä suuren yleisön käsitys autistista on.

Minä en ole huomannut tuollaista asettelua täällä keskustelussa lainkaan. Jos jossakin kohtaa suhtautuminen poikkeaa, niin se on kyllä ihan tämän sarjan tekijöiden kädenjälkeä. Onko miehet vahingossa kuvattu innovatiivisina ja pärjäävinä erityisyksilöinä ja nainen vähän ressukkana, jolle ei mikään kelpaa ja joka vain makaa sohvalla?

Varmasti tekijätiimi tietää paremmin. Lieneekö kaikkia edes kuvannut sama porukka vai onko kaikkia jo lähtökohtaisesti katsottu vähän eri perspektiivistä?

Luitko koko ketjua?

sivulla 3: - Siitä naisesta ei olisi huomannut, että hänellä on asperger tai mitään muutakaan erityistä.

- Ehkä tosiasiassa vain epävakaa, itsemurhatematiikkaa ym. Barbiharrastus ihan normaali, olihan siellä kutsuillakin paljon keräilijöitä.

sivulla 4:  - Huomasi kyllä sen että kaikki muu uuvutti (jopa sohvan petaaminen" paitsi rimpsalla käynti ja barbinukkejen tilaaminen.

- Ohjelman nuorella naisella on iäkkäät kiltit vanhemmat, jotka passaavat. Suisidaalisuus ym. ei oikein aspergeriin viittaa. Kaikissa muissa ohjelman päähenkilöissä autistisuus on ilmiselvää. Ihania ihmisiä.

Lisäänpä vielä tuossa ylempänä olevan kommentin

- Siitä tytöstä tuli mieleen Andersenin satu Todellinen prinsessa.

Sarjan miehiä kehutaan ihaniksi ja ymmärretään heidän haasteitaan, mutta naista pidetään yliherkkänä hemmoteltuna prinsessana. Ihmiset on aika sokeita näille asenteille.

Allekirjoitan kyllä tämän, että naiset ja tytöt jäävät liian vähälle huomiolle, kun diagnooseja tehdään. Poikani oireilua tutkittiin jo hyvin varhaisees vaiheessa, koska hänen oireensa olivat tyypillisiä autismin piirteitä. Hän ei puhunut, katsonut silmiin tai ollut kiinnostunut ihmisistä. Sen sijaan hän järjesteli pikkuautoja jonoihin, oppi lukemaan varhain, heti samaan aikaan, kun puhe kehittyi ja oli kiinnostunut dinosauruksista. Myöhemmässä vaiheessa erityismielenkiinnon kohteeksi muodostui Euroviisut. Poika rakastaa rutiineja edelleen ja toimii aina sääntöjen mukaan. Hän olikin niin sanotusti helppo lapsi.

Tytär vaikutti " normaalimmalta", puhui, katsoi silmiin, oli vuorovaikutuksessa . Toki hänellä oli pienestä asti tietynlaista jyrkkyyttä ja äärimmäistä periksiantamattomuutta, jotka ovat yhä tapetilla. Hän ei kuitenkaan jäänyt ikinä kiinni missään testeissä, vaikka oppi lukemaan vasta kolmannella luokalla, kun opetin. Lukivaikeus hänellä todettiin vasta yläkoulussa. Tilanne tyttären kanssa johti perheneuvolakäynteihin. Suuri pettymys sikäli, että mun epäilyäni autismista ei otettu vakavasti, vaan kaikki kuulemma johtui meidän vuorovaikutuksesta ja raskaasta elämäntilanteesta. Edes psykiatrille tytär ei saanut lähetettä, vaikka hän oireili todella voimakkaasti. Lopulta hän joutui osastolle itsetuhoisuuden takia, jolloin neuropsykiatriset tutkimukset aloitettiin. Olen surullinen, että niin pitkälle asioiden piti mennä, ennen kuin saimme oikeanlaista apua.