Kirjolla

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Christiiina kirjoitti:

Sryhmissä näkyy mielestäni enemmän se varjoinen puoli; diagnosointia ei lapsuudessa vielä ollut, puhumattakaan tukitoimista, silti ollaan roikuttu elämän syrjässä jotenkin kiinni.

LAittakaa yle:lle palautetta jatkosta, mä just tulin sieltä! Tämä on tärkeä asia, saada näkyvyyttä. Nyk on tapana leimata lapsi nepsyksi vaikka kyse on silkasta vanhempien laiskuudesta kasvattaa lapsi.

Tämä on se harhaluulo, johon autistien vanhemmat törmäävät usein. "Ei tuo lapsi näytä yhtään autistilta, sitä pitää vaan kasvattaa kunnolla."

Autistista lasta täytyy oikeassa elämässä kasvattaa eri tavalla kuin neurotyypillistä. Asiaa tuntemattomalle se saattaa näyttää huonolta kasvatukselta. Siksi jotkut ulkopuolisen kuvittelevat että autistin oireet ovat vanhempien syytä ja he tulevat mielellään kertomaan miten neurotyypillisiä lapsia pitää kasvattaa. Harmi vaan että autistin oireilu pahenee jos häntä kasvattaa kuin neurotyypillistä.

Näitä ennakkoluuloja tuntuu olevan erityisen paljon opettajilla. (Onneksi on kuitenkin niitäkin joilla on ymmärrystä.)

Oma lapsi sai heti koulutaipaleensa alussa autistisen burnoutin koulun takia. Opettaja tykkäsi että mitään erityisjärjestelyitä ei tehdä, vaan samat säännöt kaikille. Lapselle piti sitten soitti ambulanssi kouluun kun hän makasi puhumatta ja liikkumatta lattialla eikä häneen saanut mitään kontaktia. Toipumiseen meni yli 6 kk. Sinä aikana hän ei pystynyt käymään lainkaan koulua. Ei edes kestänyt kuulla sanaa koulu. Siihen samaan kouluun hän ei pystynyt palaamaan koskaan.

Olen asperger, mutta en ole IKINÄ ollut kiinnostunut dinosauruksista. Ihmettelen aina, miksi juuri dinosaurukset olisivat aspergereille tyypillisiä mielenkiinnonkohteita. Minullakin on ns. kapea-alaisia harrastuksia, joiden perusteella sain diagnoosin. Muutama onkin tässä ketjussa maininnut euroviisut, kyllä, olen varsinainen euroviisufriikki ja monet muutkin kilpailut kiinnostavat minua. Esim. Voice of Finlandia en taatusti katsoisi, jos se EI olisi kilpailu. Seuraan myös urheilua, missikisoja, leivontakilpailuja. Niistä saa jännitystä elämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiiä, tää keskustelu taas on jotenkin mennyt siihen, että nainen on jotenkin vääränlainen tai vaan laiska, tai epävakaa (ennen vanhaan ois varmaan sanottu hysteerinen) ja häntä hyysätään tarpeettomasti. Miehiä ymmärretään, he käyttäytyvät kuten ''kunnon'' autistin kuuluukin, tai ainakin sillä lailla mikä suuren yleisön käsitys autistista on.

Minä en ole huomannut tuollaista asettelua täällä keskustelussa lainkaan. Jos jossakin kohtaa suhtautuminen poikkeaa, niin se on kyllä ihan tämän sarjan tekijöiden kädenjälkeä. Onko miehet vahingossa kuvattu innovatiivisina ja pärjäävinä erityisyksilöinä ja nainen vähän ressukkana, jolle ei mikään kelpaa ja joka vain makaa sohvalla?

Varmasti tekijätiimi tietää paremmin. Lieneekö kaikkia edes kuvannut sama porukka vai onko kaikkia jo lähtökohtaisesti katsottu vähän eri perspektiivistä?

Luitko koko ketjua?

sivulla 3: - Siitä naisesta ei olisi huomannut, että hänellä on asperger tai mitään muutakaan erityistä.

- Ehkä tosiasiassa vain epävakaa, itsemurhatematiikkaa ym. Barbiharrastus ihan normaali, olihan siellä kutsuillakin paljon keräilijöitä.

sivulla 4:  - Huomasi kyllä sen että kaikki muu uuvutti (jopa sohvan petaaminen" paitsi rimpsalla käynti ja barbinukkejen tilaaminen.

- Ohjelman nuorella naisella on iäkkäät kiltit vanhemmat, jotka passaavat. Suisidaalisuus ym. ei oikein aspergeriin viittaa. Kaikissa muissa ohjelman päähenkilöissä autistisuus on ilmiselvää. Ihania ihmisiä.

Lisäänpä vielä tuossa ylempänä olevan kommentin

- Siitä tytöstä tuli mieleen Andersenin satu Todellinen prinsessa.

Sarjan miehiä kehutaan ihaniksi ja ymmärretään heidän haasteitaan, mutta naista pidetään yliherkkänä hemmoteltuna prinsessana. Ihmiset on aika sokeita näille asenteille.

Nooh, sarjan miehet mm. opiskelivat ja tekivät töitä, eivät keskittyneet bilettämiseen ja matkusteluun tai turhan tavaran hankkimiseen. Nainen ei jaksanut edes lukea ruokalistaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiiä, tää keskustelu taas on jotenkin mennyt siihen, että nainen on jotenkin vääränlainen tai vaan laiska, tai epävakaa (ennen vanhaan ois varmaan sanottu hysteerinen) ja häntä hyysätään tarpeettomasti. Miehiä ymmärretään, he käyttäytyvät kuten ''kunnon'' autistin kuuluukin, tai ainakin sillä lailla mikä suuren yleisön käsitys autistista on.

Minä en ole huomannut tuollaista asettelua täällä keskustelussa lainkaan. Jos jossakin kohtaa suhtautuminen poikkeaa, niin se on kyllä ihan tämän sarjan tekijöiden kädenjälkeä. Onko miehet vahingossa kuvattu innovatiivisina ja pärjäävinä erityisyksilöinä ja nainen vähän ressukkana, jolle ei mikään kelpaa ja joka vain makaa sohvalla?

Varmasti tekijätiimi tietää paremmin. Lieneekö kaikkia edes kuvannut sama porukka vai onko kaikkia jo lähtökohtaisesti katsottu vähän eri perspektiivistä?

Luitko koko ketjua?

sivulla 3: - Siitä naisesta ei olisi huomannut, että hänellä on asperger tai mitään muutakaan erityistä.

- Ehkä tosiasiassa vain epävakaa, itsemurhatematiikkaa ym. Barbiharrastus ihan normaali, olihan siellä kutsuillakin paljon keräilijöitä.

sivulla 4:  - Huomasi kyllä sen että kaikki muu uuvutti (jopa sohvan petaaminen" paitsi rimpsalla käynti ja barbinukkejen tilaaminen.

- Ohjelman nuorella naisella on iäkkäät kiltit vanhemmat, jotka passaavat. Suisidaalisuus ym. ei oikein aspergeriin viittaa. Kaikissa muissa ohjelman päähenkilöissä autistisuus on ilmiselvää. Ihania ihmisiä.

Lisäänpä vielä tuossa ylempänä olevan kommentin

- Siitä tytöstä tuli mieleen Andersenin satu Todellinen prinsessa.

Sarjan miehiä kehutaan ihaniksi ja ymmärretään heidän haasteitaan, mutta naista pidetään yliherkkänä hemmoteltuna prinsessana. Ihmiset on aika sokeita näille asenteille.

Nooh, sarjan miehet mm. opiskelivat ja tekivät töitä, eivät keskittyneet bilettämiseen ja matkusteluun tai turhan tavaran hankkimiseen. Nainen ei jaksanut edes lukea ruokalistaa.

Katsoin kaikki kahdeksan jaksoa. Missasinko jotakin, mutta minulle ei nyt selvinnyt, saiko kyseinen nuori nainen harjoittelupaikan sieltä lelukaupasta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa näitä neurokirjon asioita ei haluta tutkia ja osata. Moni psykiatrian ammattilainen ajattelee, etteivät itsereflektio ja sitä kautta itsetuhoisuus kuulu autismin kirjoon. Mm. tämän vuoksi minultakin evättiin diagnoosi vuosikymmenten ajan. Varmasti siihen vaikutti myös se, että olen nainen.

Suomessa autismin kirjon tutkimuksissa kaikilta potilailta kysytään, että olitko lapsena kiinnostunut dinosauruksista, oletko matemaattis-luonnontieteellisesti lahjakas ja osaatko bussien aikataulut ulkoa. Siis nämä ovat ihan virallisen tutkimusprotokollan mukaisia kysymyksiä! Jos näihin vastaa ei, ei yleensä saa diagnoosia.

Muistaakseni niissä kysytään myös oletko kiinnostunut lämpöpatterien osista tms. Tytöillä kiinnostuksenkohteet ovat usein tavanomaisempia, mutta intensiteetti eroaa neurotyypillisistä. Diagnoosikriteerit on rakennettu poikia varten, tyttöjen haasteet ovat yhtä suuria, mutta ulkopuolisille näkymättömämpiä, koska tytöt peittävät ne hyvin. Se uuvuttaa ja johtaa helposti mt-ongelmiin.

Niinpä. Oma kiinnostuksenkohteeni on ihonhoito, jota pidetään ns. normaalina.

Naisten diagnosointi on valitettavan usein tasoa "en huomaa sinussa mitään sellaista".

Kun oma lapsi oli tutkimuksissa, huomasin että minulla on jopa enemmän autismikirjon piirteitä kuin lapsella. Lapsi sai diagnoosin, minä en pääse edes tutkimuksiin.

Kiinnostuksenkohteitani ovat aina olleet tieto ja tiedon järjestäminen sekä opiskelu. Sillä ei ole merkitystä mihin aiheeseen tieto liittyy, kaikki käy. Ne ovat ilmeisesti hyväksyttäviä kiinnostuksen kohteita, vaikka eivät ehkä hirveän tyypillisiä neurotyypillisille henkilöille. Ainakaan tällä intensiteetillä.

Lapsena aloin lukemaan aikuisten tietosanakirjoja heti kun opin lukemaan. Vietin niiden parissa useita tunteja joka päivä.

Luin jopa puhelinluetteloita ja pidin niitä viihdyttävinä. (Harmi ettei niitä enää tehdä eikä jaeta joka kotiin)

Silti nauroin koulussa kun opettaja kertoi vitsin hullusta, joka luki puhelinluetteloa ja tuumasi, että muuten hyvä kirja, mutta liikaa henkilöitä.

- Nykyään lempilukemistani ovat sanakirjat.

Naisten diagnooseista puheenollen, kumppanini oli lapsena saanut autismidiagnoosin mutta se otettiin häneltä teini-iässä lääkärin toimesta pois! Silloin hän ihmetteli suuresti asiaa. Myöhemmin ollaan todettu, että fiksuna ja toimeliaana mutta vain sosiaalisesti haastuneena tapauksena diagnoosista olisi hänelle varmaan enemmän haittaa kuin hyötyä. Etenkin kun hän on nyt transpolin asiakkaana, missä autismidiagnoosi johtaisi kuukausia kestäviin ja prosessia hidastaviin lisätutkimuksiin. Ei mitään hajua oliko lääkäri tietoinen siitä kuinka Suomessa diagnoosit voivat vaikuttaa haitallisesti, vai oliko kyseessä ihan perinteistä lääketieteellistä seksismiä onnekkaan positiivisella lopputuloksella. Joka tapauksessa todella inhottavaa, että diagnoosin mahdollisia haittapuolia joutuu edes pohtimaan näinkin kehittyneessä maassa...

Autismisi kuulostaa aika samankaltaiselta kuin omani, enkä itsekään saanut koskaan diagnoosia. Pojaksi syntyneenä minulla ei tietenkään ole samaa seksististä ulottuvuutta mukana, mutta minullakin autismi kohdistui sellaisiin asioihin ettei tutkimuksia ja diagnoosia edes kannattanut lähteä hakemaan, etenkin kun äidin voimavarat menivät 90-luvun lamassa yksinhuoltajana kituuttamiseen.

Opin lukemaan ennen neljättä synttäriä, ja vieläkin muistan kotilääkärikirjasarjan joka tuli käytyä läpi varmaan satoja kertoja. Tummansinisiä kirjoja, joissa punaiset vahvennukset ja kullattu fontti kansissa. Olikohan etukannessa ihmishahmoja? Anyway, vanhemmat ovat myös kertoneet tapauksesta jossa he katsoivat jotain elokuvaa meidän lasten leikkiessä lattialla. Leffassa sanottiin pommin räjähtävän XX minuutin päästä (jokin matalahko kaksinumeroinen luku, tyyliin 24), ja nelivuotias minä aloin marssimaan olkkarin ja keittiön väliä muutaman minuutin ajan, selvästi jotain pohtien. Tulin lopulta takaisin olkkariin ja julistin hämmentyneille vanhemmilleni, että 24 minuuttia on 1440 sekuntia!

Nykyään lemppariluettavaa on Wikipedia, sieltä löytyy aina uutta ja jännää. Välillä kyllä harmittaa, kun vanhat tutut ja turvallisilta tuntuvat artikkelit muuttuvat joskus radikaalistikin erilaisiksi, mutta kai pieni uutuuteen totuttelu tekee ihan hyvääkin.

Vierailija kirjoitti:

Kolme näistä ylioppilaita. Älyssä ei mitään vikaa. Jotenkin älyttömän herttaisia, kaikkia kiusattu, kertoo ihan juuri siitä, kuinka huonosti meillä siedetään yhä vain erilaisuutta.

Voi herranen aika. Miksi heillä olisi "älyssä vikaa". Paljonpa ihmiset tietää aspergereista. Heidän älykkyytensä on päinvastoin normaalia korkeampaa kuten sinulla. Esim Alber Einstein, Anthony Hopkins, Robin Williams, Juice Leskinen, Dan Akroyd, Herra Ylppö  jne jne.

Tuli mieleen siitä yhdestä jaksosta, jossa Kirillä oli ongelmia löytää sopivaa syötävää... Minulla on asperger-ystävä joka ei syö muuta kuin pizzaa. Siis ei koskaan hedelmiä, ei suklaata eikä karkkia, ei mitään kasviksia paitsi mitä nyt pizzan päällä on tomaattia. Pizzan pitää aina olla samanlainen. Tuntuisi yksipuoliselta ja tylsältä syödä aina samaa ruokaa, mutta tuo lienee tavanomaista asseille. Olisin kyllä huolissani myös terveydestä. Tuo minun pizzaa rakastava assiystävä on huomattavasti ylipainoinen.

Minä sain Asperger-diagnoosin 20 vuotta sitten, mutta kolme vuotta sitten se poistettiin potilastiedoistani. Eli kyllä asperger-tilannekin voi muuttua.

Sietäisi katsoa sarjasta edes yhden jakson jokaisen palstapörhön joka diagnosoinut puolisonsa, työkaverin, naapurin tai kenet hyvänsä autistiseksi aspergeriksi. 

Vierailija kirjoitti:

Minä sain Asperger-diagnoosin 20 vuotta sitten, mutta kolme vuotta sitten se poistettiin potilastiedoistani. Eli kyllä asperger-tilannekin voi muuttua.

Miksi se poistettiin ja kenen toimesta? Ilmeisesti olen sitten jotenkin tosi erilainen, koska käynnin syystä riippumatta lääkärikäyntini lausunto alkaa maininnalla: x-ikäinen nainen, Aspergerin oireyhtymä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiiä, tää keskustelu taas on jotenkin mennyt siihen, että nainen on jotenkin vääränlainen tai vaan laiska, tai epävakaa (ennen vanhaan ois varmaan sanottu hysteerinen) ja häntä hyysätään tarpeettomasti. Miehiä ymmärretään, he käyttäytyvät kuten ''kunnon'' autistin kuuluukin, tai ainakin sillä lailla mikä suuren yleisön käsitys autistista on.

Minä en ole huomannut tuollaista asettelua täällä keskustelussa lainkaan. Jos jossakin kohtaa suhtautuminen poikkeaa, niin se on kyllä ihan tämän sarjan tekijöiden kädenjälkeä. Onko miehet vahingossa kuvattu innovatiivisina ja pärjäävinä erityisyksilöinä ja nainen vähän ressukkana, jolle ei mikään kelpaa ja joka vain makaa sohvalla?

Varmasti tekijätiimi tietää paremmin. Lieneekö kaikkia edes kuvannut sama porukka vai onko kaikkia jo lähtökohtaisesti katsottu vähän eri perspektiivistä?

Luitko koko ketjua?

sivulla 3: - Siitä naisesta ei olisi huomannut, että hänellä on asperger tai mitään muutakaan erityistä.

- Ehkä tosiasiassa vain epävakaa, itsemurhatematiikkaa ym. Barbiharrastus ihan normaali, olihan siellä kutsuillakin paljon keräilijöitä.

sivulla 4:  - Huomasi kyllä sen että kaikki muu uuvutti (jopa sohvan petaaminen" paitsi rimpsalla käynti ja barbinukkejen tilaaminen.

- Ohjelman nuorella naisella on iäkkäät kiltit vanhemmat, jotka passaavat. Suisidaalisuus ym. ei oikein aspergeriin viittaa. Kaikissa muissa ohjelman päähenkilöissä autistisuus on ilmiselvää. Ihania ihmisiä.

Lisäänpä vielä tuossa ylempänä olevan kommentin

- Siitä tytöstä tuli mieleen Andersenin satu Todellinen prinsessa.

Sarjan miehiä kehutaan ihaniksi ja ymmärretään heidän haasteitaan, mutta naista pidetään yliherkkänä hemmoteltuna prinsessana. Ihmiset on aika sokeita näille asenteille.

Nooh, sarjan miehet mm. opiskelivat ja tekivät töitä, eivät keskittyneet bilettämiseen ja matkusteluun tai turhan tavaran hankkimiseen. Nainen ei jaksanut edes lukea ruokalistaa.

Niin. Eri ihmisillä on erilaisia oireita ja heitä kiinnostavat erilaiset asiat.

Sinusta vissiin ohjelman miehillä on "kivemmat" oireet kuin naisilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä sain Asperger-diagnoosin 20 vuotta sitten, mutta kolme vuotta sitten se poistettiin potilastiedoistani. Eli kyllä asperger-tilannekin voi muuttua.

Miksi se poistettiin ja kenen toimesta? Ilmeisesti olen sitten jotenkin tosi erilainen, koska käynnin syystä riippumatta lääkärikäyntini lausunto alkaa maininnalla: x-ikäinen nainen, Aspergerin oireyhtymä.

Sain muutama vuosi sitten lähetteen psykiatrille työkyvynarviointia varten. Hän oli sitä mieltä, että ei hyväksy diagnoosiksi edellisen psykiatrin tekemää diagnoosia minusta, koska se ei vaikuttanut uskottavalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä sain Asperger-diagnoosin 20 vuotta sitten, mutta kolme vuotta sitten se poistettiin potilastiedoistani. Eli kyllä asperger-tilannekin voi muuttua.

Miksi se poistettiin ja kenen toimesta? Ilmeisesti olen sitten jotenkin tosi erilainen, koska käynnin syystä riippumatta lääkärikäyntini lausunto alkaa maininnalla: x-ikäinen nainen, Aspergerin oireyhtymä.

Sain muutama vuosi sitten lähetteen psykiatrille työkyvynarviointia varten. Hän oli sitä mieltä, että ei hyväksy diagnoosiksi edellisen psykiatrin tekemää diagnoosia minusta, koska se ei vaikuttanut uskottavalta.

Oletko sinä saanut diagnoosin psykiatrilta ilman testauksia? Itse olin neurolla (sairaalassa) useampia päiviä testattavana diagnosoinnin yhteydessä (olen aikuisena diagnosoitu). En usko, että yksikään psykiatri alkaisi kyseenalaistamaan ko työryhmän neuropsykologisia testejä/neuropsykiatrin tutkimuksia mututuntumallaan.

Vierailija kirjoitti:

Suomessa näitä neurokirjon asioita ei haluta tutkia ja osata. Moni psykiatrian ammattilainen ajattelee, etteivät itsereflektio ja sitä kautta itsetuhoisuus kuulu autismin kirjoon. Mm. tämän vuoksi minultakin evättiin diagnoosi vuosikymmenten ajan. Varmasti siihen vaikutti myös se, että olen nainen.

Suomessa autismin kirjon tutkimuksissa kaikilta potilailta kysytään, että olitko lapsena kiinnostunut dinosauruksista, oletko matemaattis-luonnontieteellisesti lahjakas ja osaatko bussien aikataulut ulkoa. Siis nämä ovat ihan virallisen tutkimusprotokollan mukaisia kysymyksiä! Jos näihin vastaa ei, ei yleensä saa diagnoosia.

Naisten tyypillisiä ongelmia tunnistetaan todella huonosti. Monella jää diagnoosi saamatta tai hakematta selvistä ongelmista huolimatta ja sitten tosiaan selvitään aikuisuudessa "joten kuten". 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä sain Asperger-diagnoosin 20 vuotta sitten, mutta kolme vuotta sitten se poistettiin potilastiedoistani. Eli kyllä asperger-tilannekin voi muuttua.

Miksi se poistettiin ja kenen toimesta? Ilmeisesti olen sitten jotenkin tosi erilainen, koska käynnin syystä riippumatta lääkärikäyntini lausunto alkaa maininnalla: x-ikäinen nainen, Aspergerin oireyhtymä.

Sain muutama vuosi sitten lähetteen psykiatrille työkyvynarviointia varten. Hän oli sitä mieltä, että ei hyväksy diagnoosiksi edellisen psykiatrin tekemää diagnoosia minusta, koska se ei vaikuttanut uskottavalta.

Oletko sinä saanut diagnoosin psykiatrilta ilman testauksia? Itse olin neurolla (sairaalassa) useampia päiviä testattavana diagnosoinnin yhteydessä (olen aikuisena diagnosoitu). En usko, että yksikään psykiatri alkaisi kyseenalaistamaan ko työryhmän neuropsykologisia testejä/neuropsykiatrin tutkimuksia mututuntumallaan.

Minulle ei tehty silloin mitään testejä. Kävin yhden ainoan kerran psykiatrin vastaanotolla. Olin hänen mielestään niin selkeä asperger-tapaus.

Vierailija kirjoitti:

Allekirjoitan kyllä tämän, että naiset ja tytöt jäävät liian vähälle huomiolle, kun diagnooseja tehdään. Poikani oireilua tutkittiin jo hyvin varhaisees vaiheessa, koska hänen oireensa olivat tyypillisiä autismin piirteitä. Hän ei puhunut, katsonut silmiin tai ollut kiinnostunut ihmisistä. Sen sijaan hän järjesteli pikkuautoja jonoihin, oppi lukemaan varhain, heti samaan aikaan, kun puhe kehittyi ja oli kiinnostunut dinosauruksista. Myöhemmässä vaiheessa erityismielenkiinnon kohteeksi muodostui Euroviisut. Poika rakastaa rutiineja edelleen ja toimii aina sääntöjen mukaan. Hän olikin niin sanotusti helppo lapsi.

Tytär vaikutti " normaalimmalta", puhui, katsoi silmiin, oli vuorovaikutuksessa . Toki hänellä oli pienestä asti tietynlaista jyrkkyyttä ja äärimmäistä periksiantamattomuutta, jotka ovat yhä tapetilla. Hän ei kuitenkaan jäänyt ikinä kiinni missään testeissä, vaikka oppi lukemaan vasta kolmannella luokalla, kun opetin. Lukivaikeus hänellä todettiin vasta yläkoulussa. Tilanne tyttären kanssa johti perheneuvolakäynteihin. Suuri pettymys sikäli, että mun epäilyäni autismista ei otettu vakavasti, vaan kaikki kuulemma johtui meidän vuorovaikutuksesta ja raskaasta elämäntilanteesta. Edes psykiatrille tytär ei saanut lähetettä, vaikka hän oireili todella voimakkaasti. Lopulta hän joutui osastolle itsetuhoisuuden takia, jolloin neuropsykiatriset tutkimukset aloitettiin. Olen surullinen, että niin pitkälle asioiden piti mennä, ennen kuin saimme oikeanlaista apua.

Ei vaan voi ymmärtää, miksi ihmiset hankkii lapsen toisensa jälkeen, vaikka on selvää, että riski saada erityis-/ vammainen lapsi on suuri? Sitten valitetaan mediassa, kun voimat ei riitä, kun kotona on 5 erityislasta hoidettavana.

Vierailija kirjoitti:

Sietäisi katsoa sarjasta edes yhden jakson jokaisen palstapörhön joka diagnosoinut puolisonsa, työkaverin, naapurin tai kenet hyvänsä autistiseksi aspergeriksi. 

Tämä on hyvä kommentti.

Kun itse katsoin Netflixistä rakkautta autismikirjolla (tai jotain sinnepäin, tiedätte varmaan sarjan), huomasin että sarjan päähenkilöt käyttäytyivät aivan samalla tavalla kuin parhaimmat ystäväni. Yksi niistä henkilöistä oli hyvin samanlainen kuin itse olin nuorena. Ne olivat hyvin hämmentäviä huomioita.

Tiesin kyllä jo ennen tuota sarjaa että omassa suvussa on autismia. Mielestäni kaikki diagnoosin saaneet sukulaiseni ovat normaaleita ja mukavia ihmisiä, joiden kanssa on helppo keskustella asioista.

Tuntui silti oudolta huomata, että kaverinikin ilmeisesti muistuttavat autisteja. Eipä ollut koskaan käynyt mielessäkään että heissä olisi jotain kirjon piirteitä.

Tämä kaikki kertoo enemmän minusta kuin kavereistani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Allekirjoitan kyllä tämän, että naiset ja tytöt jäävät liian vähälle huomiolle, kun diagnooseja tehdään. Poikani oireilua tutkittiin jo hyvin varhaisees vaiheessa, koska hänen oireensa olivat tyypillisiä autismin piirteitä. Hän ei puhunut, katsonut silmiin tai ollut kiinnostunut ihmisistä. Sen sijaan hän järjesteli pikkuautoja jonoihin, oppi lukemaan varhain, heti samaan aikaan, kun puhe kehittyi ja oli kiinnostunut dinosauruksista. Myöhemmässä vaiheessa erityismielenkiinnon kohteeksi muodostui Euroviisut. Poika rakastaa rutiineja edelleen ja toimii aina sääntöjen mukaan. Hän olikin niin sanotusti helppo lapsi.

Tytär vaikutti " normaalimmalta", puhui, katsoi silmiin, oli vuorovaikutuksessa . Toki hänellä oli pienestä asti tietynlaista jyrkkyyttä ja äärimmäistä periksiantamattomuutta, jotka ovat yhä tapetilla. Hän ei kuitenkaan jäänyt ikinä kiinni missään testeissä, vaikka oppi lukemaan vasta kolmannella luokalla, kun opetin. Lukivaikeus hänellä todettiin vasta yläkoulussa. Tilanne tyttären kanssa johti perheneuvolakäynteihin. Suuri pettymys sikäli, että mun epäilyäni autismista ei otettu vakavasti, vaan kaikki kuulemma johtui meidän vuorovaikutuksesta ja raskaasta elämäntilanteesta. Edes psykiatrille tytär ei saanut lähetettä, vaikka hän oireili todella voimakkaasti. Lopulta hän joutui osastolle itsetuhoisuuden takia, jolloin neuropsykiatriset tutkimukset aloitettiin. Olen surullinen, että niin pitkälle asioiden piti mennä, ennen kuin saimme oikeanlaista apua.

Ei vaan voi ymmärtää, miksi ihmiset hankkii lapsen toisensa jälkeen, vaikka on selvää, että riski saada erityis-/ vammainen lapsi on suuri? Sitten valitetaan mediassa, kun voimat ei riitä, kun kotona on 5 erityislasta hoidettavana.

Ei aina voi tietää. Mutta harvoin aspergereilla on lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Allekirjoitan kyllä tämän, että naiset ja tytöt jäävät liian vähälle huomiolle, kun diagnooseja tehdään. Poikani oireilua tutkittiin jo hyvin varhaisees vaiheessa, koska hänen oireensa olivat tyypillisiä autismin piirteitä. Hän ei puhunut, katsonut silmiin tai ollut kiinnostunut ihmisistä. Sen sijaan hän järjesteli pikkuautoja jonoihin, oppi lukemaan varhain, heti samaan aikaan, kun puhe kehittyi ja oli kiinnostunut dinosauruksista. Myöhemmässä vaiheessa erityismielenkiinnon kohteeksi muodostui Euroviisut. Poika rakastaa rutiineja edelleen ja toimii aina sääntöjen mukaan. Hän olikin niin sanotusti helppo lapsi.

Tytär vaikutti " normaalimmalta", puhui, katsoi silmiin, oli vuorovaikutuksessa . Toki hänellä oli pienestä asti tietynlaista jyrkkyyttä ja äärimmäistä periksiantamattomuutta, jotka ovat yhä tapetilla. Hän ei kuitenkaan jäänyt ikinä kiinni missään testeissä, vaikka oppi lukemaan vasta kolmannella luokalla, kun opetin. Lukivaikeus hänellä todettiin vasta yläkoulussa. Tilanne tyttären kanssa johti perheneuvolakäynteihin. Suuri pettymys sikäli, että mun epäilyäni autismista ei otettu vakavasti, vaan kaikki kuulemma johtui meidän vuorovaikutuksesta ja raskaasta elämäntilanteesta. Edes psykiatrille tytär ei saanut lähetettä, vaikka hän oireili todella voimakkaasti. Lopulta hän joutui osastolle itsetuhoisuuden takia, jolloin neuropsykiatriset tutkimukset aloitettiin. Olen surullinen, että niin pitkälle asioiden piti mennä, ennen kuin saimme oikeanlaista apua.

Ei vaan voi ymmärtää, miksi ihmiset hankkii lapsen toisensa jälkeen, vaikka on selvää, että riski saada erityis-/ vammainen lapsi on suuri? Sitten valitetaan mediassa, kun voimat ei riitä, kun kotona on 5 erityislasta hoidettavana.

Ei vaan voi ymmärtää, miten tämä on se pointti, jonka revit terveydenhuoltojärjestelmän seksismistä ja sen aiheuttamasta tuskasta kertovasta viestistä? Etenkin kun lapsia on vain kaksi, joista ensimmäinen on helppo!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä sain Asperger-diagnoosin 20 vuotta sitten, mutta kolme vuotta sitten se poistettiin potilastiedoistani. Eli kyllä asperger-tilannekin voi muuttua.

Miksi se poistettiin ja kenen toimesta? Ilmeisesti olen sitten jotenkin tosi erilainen, koska käynnin syystä riippumatta lääkärikäyntini lausunto alkaa maininnalla: x-ikäinen nainen, Aspergerin oireyhtymä.

Sain muutama vuosi sitten lähetteen psykiatrille työkyvynarviointia varten. Hän oli sitä mieltä, että ei hyväksy diagnoosiksi edellisen psykiatrin tekemää diagnoosia minusta, koska se ei vaikuttanut uskottavalta.

Oletko sinä saanut diagnoosin psykiatrilta ilman testauksia? Itse olin neurolla (sairaalassa) useampia päiviä testattavana diagnosoinnin yhteydessä (olen aikuisena diagnosoitu). En usko, että yksikään psykiatri alkaisi kyseenalaistamaan ko työryhmän neuropsykologisia testejä/neuropsykiatrin tutkimuksia mututuntumallaan.

Minulle ei tehty silloin mitään testejä. Kävin yhden ainoan kerran psykiatrin vastaanotolla. Olin hänen mielestään niin selkeä asperger-tapaus.

Ok. En ole ollut tietoinen, että Suomessa voi edes diagnosoida Aspergeria noin.