Lue keskustelun säännöt.
Voisiko joku lapsena uusperheessä elänyt kertoa, miten lapsi kokee tämän?
20.02.2023 |
Olen ollut viitisen vuotta uusperheessä. Miehen lapset ovat nyt 13 ja 11, köyvät joka toinen vkl. Ovat hyväkäytöksisiä kovassa kurissa kasvatettuja.
En saa heihin kontaktia, en vieläkään. Teen ruon, seurustelen ruokapöydässä, ja he vastaavat. Mutta muistan vain yhden tilanteen, jossa minulle on kysymättä ja oma-aloitteisesti sanottu jotain. Siis jotain muuta kuin mihin mä laitan nää roskat.
Mietin siis, tunnistaisiko joku omaa kokemusta ja kertoisi, miten lapsi ehkä jokee minut?
Mies erosi silloin, kun lapset olivat 5 ja 3. Minä tulin kuvioon pari vuotta myöhemmin. Ja nyt siis viitisen vuotta uusperheenä. En muuten vietä aikaa heidän kanssaan kuin ruokapöydässä. No, kesälomalla he olivat viikon meidän mökillä, niin silloin olin mukana enemmän. Kuvio on usein tämä: Lähden viikonloppuaamuisin liikkeelle ennen kuin he heräävät. Ip teen ruoan ja syömme. Illalla he ovat omissa huoneissaan padeillä, kun olemme kaikki kotona.
Olen omasta mielestäni ihan asiallinen ja ystävällinen.
En kysy, mitä pitäisi tehdä toisin, vasn kysyn lapsen näkökulmaa.
Kommentit (250)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa vastata, minulla oli ihana isäpuoli joka paistoi lettuja ja rakensi meille majoja, vei onkimaan ja haki kotiin yömenoista kun olin isompi. Lämmin ja ihana ihminen.
Hänen pojat oli 8- ja 10-vuotiaat kun meistä tuli uusperhe, minä 9-v. Oli ihana pappakin lapsilleni.
Joku teillä nyt mättää että lapset kokevat sinut etäiseksi, teetkö heidän kanssaan mitään yhteistä? Voisitko viettää aikaa vaikka erikseen kummankin kanssa, siinä voisi olla helpompi jutella ja lähentyä. Miten miehesi kokee tilanteen?Kuten aiemmin sanoin, niin en hae tilanteeseen muutosta. Mnulla on 84 v äiti, joka tarvitsee minua. Lisäksi minulla on kaksi aikuista lasta, jotka myös joskus tarvitsevat minua. Ja mikäli en halua unohtaa omasta hyvinvoinnista hyvinvoinnista huoehtimista, niin minun on toimittava niin kuin toimin. Saan burm outin, jos repeydyn vielä näiden lastenkin elämään.
Miehelle tämä on ok. Sanoo, että kyllä hän osaa lapsensa hoitaa.
Minä olen keskustelija. Omien lastenikin kanssa minä juttelin, juttelin ja juttelin samalla, kuin leivoimme. En muuten oikein osannut olla lasten kanssa, mutta tämä oli meidän juttumme. Nämä lapset eivät halua leipoa kanssani, eikä heidän kanssaan oikein tule juttua.
Anteeksi kun vastaan vaikka en ole uusperhelapsi. Eriarvoisuutta olen kyllä kokenut ydinperheen syntipukkina ja myös meillä aikuisena välit poikki. Mutta: Lapset tosiaan kyläilevät harvakseltaan, eivät asu kanssanne. Jos olet koko ajan pois (huom. en moiti sinun menoja tai velvollisuuksia) niin lapset varmaan kokevat että et ole heistä kiinnostunut. Lapset voivat jopa kokea että et pidä heistä. Aikuisena tulkitsen että saatat pitää lapsia jopa vähän tyhmempinä kuin omiasi koska he eivät osaa keskustella.
Ennen kuin vedät herneen nokkaan niin kerron mihin kokemukseni perustuu. Kun nuorena aikuisena kyläilin omien vanhempien luona, he eivät viitsineet edes kahvimaitoa ostaa tai petiä laittaa valmiiksi. Työikäisiä ja fyysisesti terveitä siinä vaiheessa, äiti kotona. Puolen yön aikaan sitten lähdettiin jotain vatun patjaa hakemaan häkkivarastosta. Sitten suuttuivat kun kerroin tuttavaperheelle viettäväni yön patjalla olohuoneen lattialla. Siskon perheellä iso talo, lasten kaverit välillä jopa viikon kylässä täysihoidossa. Minulle sanottiin että meille ei mahdu tai että ollaan just silloin reissussa. Paras oli kun siskolla on niin kiireinen elämä että hän ei siitä voi irrottautua VIERAIDEN takia. Oli juuri kehunut kuinka olivat saaneet talon vierashuoneen valmiiksi ja miten kivaa lasten kavereilla nyt onkaan. Meillä on yksi lapsi, oma auto ja osataan tehdä ja ostaa ruokaa vaikka itse. Varmaan ymmärrät että emme enää ole tekemisissä. Syy on niinkin yksinkertainen että minä olen ULKOISTANUT itseni lapsuuden perheestä.
Vaikka et ratkaisuja toivonutkaan niin ehkä omaa stressiä voisi vähentää se että lakkaat liikaa yrittämästä. Mies suhtautuu asiaan rauhallisesti. Mitäpä jos mies ja lapset joskus laittaisivat ruokaa yhdessä ja voisit tulla valmiiseen pöytään? Ehkä voisitte käydä yhdessä ulkona tai katsoa jonkun elokuvan? Tai käytte vaikka Hesessä? Koulustakin voi aina jotain kysellä. Mulla on teini joka keskustelee mutta kaikki lapset eivät tee niin. Suurin osa lapsista kuitenkin tarvitsee myönteistä palautetta aikuisilta. Isompienkin kanssa voi vaikka laittaa jonkun pelin pystyyn, siinä on helppo kannustaa ja rohkaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta tuo on aika lyhytnäköinen näkemys, että äitipuolen pitäisi olla poissa lasten ollessa isän luona, jos lapset ei nyt vaan tykkää tilanteesta.
Mitäs sitten, kun ne lapset ei vielä aikuisinakaan tykkää siitä että isänsä asuu jonkun kanssa? Lähteekö yämä toinen aina evakkoon kun lapset tulee kylään?
Entäs jos lapset ei tykkää siitä, että heidän luokallaan on joku henkilö? Pitääkö tämän vaihtaa luokkaa sen vuoksi, kun joku ei tykkää?
Ja entäs sitten, jos ydinperheessä lapset ei tykkää siitä että toinen vanhempi asuu yhteisessä kodissa ja että vanhemmat on yhdessä? Pitääkö tämän toisen vanhemman muuttaa pois tai vanhempien erota?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jahas, ketjuun onkin tunkenut näitä äitipuolimollaajia, keiden mielestä äitipuoli ei kuulu millään tavalla perheeseen ja että äitipuolen pitäisi vaan olla hiljaa ja näkymätön taustailija, jolla ei ole sanomista mihinkään.
Oletteko jumiutuneet omaan lapsuuteen missä koitte negatiivisia tunteita äitipuolianne kohtaan ja vellotte vieläkin siinä harmissa, kun vanhemmalla olikin uusi puoliso?
Ei sitä omien vanhempien eroa tarvitse loppuelämää kiukutella, varsinkaan muille ihmisille.Tämä on aivan käsittämätön vihapuheketju. Ap on neutraali ja puhuu faktoilla. Tunteella vastataan. Mielenkiintoinen ilmiö.
Niinpä.
Ja oikein huutaa läpi se oma kiukkuinen ja lapsellinen asenne yleisesti äitipuolia kohtaan.
Ap kysyi, miksi lapset toimivat noin ja kun kokemusasiantuntijat vastaavat, niin se on "kiukkuinen ja lapsellinen asenne" eikä jostain syystä samanlaisen lapsuuden kokeneiden oma mielipide? Ap ei ihan neutraali ja faktainen tunnu olevan, koska hän ei ymmärrä edes sitä, että miehen lapset eivät tule tapaamaan häntä vaan isäänsä.
Eikö ap juuri ymmärrä tämän, koska pysyy poissa jaloista? Sellainen äitipuoli ei ymmärrä, joka änkee isän ja lasten väliin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän OT mutta moni ketjussa sanoo että jutteluyritykset on urkkimista ja utelua, miten saadaan keskustelua aikaan jos toiselta osapuolelta ei voi mitään kysyä? Tivaaminen toki asia erikseen.
Ja yleisestikin hyvä lasten oppia keskustelutaitoja.Joo, en myöskään ymmärrä, miten näiden pitäisi joidenkin mielestä olla.
Tuollahan vaan tietoisesti opetetaan lapsista tuppisuita, jotka ei puhu oma-aloitteisesti mitään kenellekään. Nämä lapset kun ei edes ole mitään pieniä, vaan teini ja esiteini. Kyllä tuon ikäisen jo pitäisi pystyä tai ainakin opetella kommunikoimaan muidenkin ihmisten kuin vain omien vanhempien kanssa, vaikka olisikin ujo ja arka lapsi. Vaikeaa tulee olemaan elämässä, jos totutetaan siihen, että aina haluteesaan voi vetäytyä omaan kuoreensa puhumattomana. Tai kaihan sitä voi, muttei kannata.
MIKSI sen lapsen pitäisi jutella just tälle vieraalle ihmiselle, jota näkevät harvakseltaan ja jota eivät itse ole millään tavoin valinneet elämäänsä?
Ja mistä ihmeestä syntyy käsitys että nämä lapset puhuisi vain omille vanhemmilleen???
Varmaan siksi, että ketjun alussa ap kertoi, ettei osaa olla lasten kanssa, mutta omiensa kanssa selvisi näiden lapsuudesta jotenkuten juttelemalla ja leipomalla. Nyt onkin tenkkapoo, kun miehen lapset ei juttele eikä leivo ja se on hemmetti soikoon niiden lasten vika. Yrittäisivät edes, kun hyvä ihminen ja äitipuoli kaikkensa tekee, vierashuoneenkin kodistaan tarjoaa, mutta ei. Kiitollisuutta ei ole ilmassa ollenkaan.
Ei tuossa ole ujoja ja arkoja lapsia, tuossa tarinassa on lapset, jotka haluaisi viettää aikaansa isän kanssa, mutta ei käy. Äitipuolella on tarve jutella!
Minäkin olen äitipuoli ja minulla on tarve jutella ruokapöydässä. En ymmärrä tuppisuita, kun syödään.
Ymmärtääkseni ap:lla oli tarve jutella vain ja ainoastaan ruokapöydässä. Eli sen 30 min/vrk.
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo on aika lyhytnäköinen näkemys, että äitipuolen pitäisi olla poissa lasten ollessa isän luona, jos lapset ei nyt vaan tykkää tilanteesta.
Mitäs sitten, kun ne lapset ei vielä aikuisinakaan tykkää siitä että isänsä asuu jonkun kanssa? Lähteekö yämä toinen aina evakkoon kun lapset tulee kylään?
Entäs jos lapset ei tykkää siitä, että heidän luokallaan on joku henkilö? Pitääkö tämän vaihtaa luokkaa sen vuoksi, kun joku ei tykkää?
Ja entäs sitten, jos ydinperheessä lapset ei tykkää siitä että toinen vanhempi asuu yhteisessä kodissa ja että vanhemmat on yhdessä? Pitääkö tämän toisen vanhemman muuttaa pois tai vanhempien erota?
He on kohteliaita vieraille. Se riittää.
Isäänsä ovat aikuisina yhteydessä jos haluavat se riittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos jollain aikuisella olisi kokemusta tuollaisesta uusperheestä lapsuudessa eivätköhän he olisi nyt suljetulla. Kuulostaa aivan järkyttävältä noi viikonloput. Kuka sen kovan kurin on laittanut ja mitä se tarkoittaa? Ettei saa puhua, jos ei kysytä?
Mikä tuossa on järkyttävää?
Että ruokaillessa yritetään myös keskustella, kuten ihmiset usein tekee? Vai se, että toivotaan ettei lapset viettäisi mykkinä omassa huoneessaan koko viikonloppua?Tietty ihmiset järkyttyy erilaisista asioista, mutta tuosta järkyttyminen lienee jonkin tason ennätys.
Ne lapset on omia irrallisia ihmisiä, eivät jotain nappuloita perheleikissä, jossa äitipuoli leikkii "tää kysyy nyt näin ja sitte tää sanoo näin ja sitte ne leipoo ja sitten isä tulee ja tää sanoo näin" jne.
Eihän kukaan mitään tuollaista vuorosanoitettua leikkiä tai kerrottua toimintaa odottanutkaan. Aika lapsellinen näkemys.
Se äitipuolikin on ihan oma yksilö, jolla on myös tunteet, joka elää yhteisessä kodissa puolisonsa kanssa. Tässä keskustelussa joidenkin mielestä äitipuolen pitäisi jotenkin hipsiä hiljaa kotonaan tai olla poissa tai näkymätön.
Sanoisin, että suurin ongelma tässä lienee isän ja lasten kommunikaation välillä. Miten tilanne on päässyt tällaiseksi? Millainen suhde isällä ja lapsilla on aiemmin ollut, tai ennen eroa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos jollain aikuisella olisi kokemusta tuollaisesta uusperheestä lapsuudessa eivätköhän he olisi nyt suljetulla. Kuulostaa aivan järkyttävältä noi viikonloput. Kuka sen kovan kurin on laittanut ja mitä se tarkoittaa? Ettei saa puhua, jos ei kysytä?
Mikä tuossa on järkyttävää?
Että ruokaillessa yritetään myös keskustella, kuten ihmiset usein tekee? Vai se, että toivotaan ettei lapset viettäisi mykkinä omassa huoneessaan koko viikonloppua?Tietty ihmiset järkyttyy erilaisista asioista, mutta tuosta järkyttyminen lienee jonkin tason ennätys.
Ne lapset on omia irrallisia ihmisiä, eivät jotain nappuloita perheleikissä, jossa äitipuoli leikkii "tää kysyy nyt näin ja sitte tää sanoo näin ja sitte ne leipoo ja sitten isä tulee ja tää sanoo näin" jne.
Eihän kukaan mitään tuollaista vuorosanoitettua leikkiä tai kerrottua toimintaa odottanutkaan. Aika lapsellinen näkemys.
Se äitipuolikin on ihan oma yksilö, jolla on myös tunteet, joka elää yhteisessä kodissa puolisonsa kanssa. Tässä keskustelussa joidenkin mielestä äitipuolen pitäisi jotenkin hipsiä hiljaa kotonaan tai olla poissa tai näkymätön.
Sanoisin, että suurin ongelma tässä lienee isän ja lasten kommunikaation välillä. Miten tilanne on päässyt tällaiseksi? Millainen suhde isällä ja lapsilla on aiemmin ollut, tai ennen eroa?
Juuri sellaista ap odottaa. Että lapset on tietynlaisia, käyttäytyvät kuten ap itse lapsena, pitää leipoa koska ap leipoi omien lastensa kanssa.
Mitä vikaa on isän ka lasten kommunikaatiossa???
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tähän sloitukseen vaan ihan ylisesti, miksi joidenkin on niin vaikeaa päästä yli vanhempiensa erosta ja vanhempien uusista kumppaneista?
Yli pääsemisellä tarkoitan tässä yhteydessä sitä, että asiasta tulee elämänkokemus muiden joukossa ja elämä jatkuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos jollain aikuisella olisi kokemusta tuollaisesta uusperheestä lapsuudessa eivätköhän he olisi nyt suljetulla. Kuulostaa aivan järkyttävältä noi viikonloput. Kuka sen kovan kurin on laittanut ja mitä se tarkoittaa? Ettei saa puhua, jos ei kysytä?
Mikä tuossa on järkyttävää?
Että ruokaillessa yritetään myös keskustella, kuten ihmiset usein tekee? Vai se, että toivotaan ettei lapset viettäisi mykkinä omassa huoneessaan koko viikonloppua?Tietty ihmiset järkyttyy erilaisista asioista, mutta tuosta järkyttyminen lienee jonkin tason ennätys.
Ne lapset on omia irrallisia ihmisiä, eivät jotain nappuloita perheleikissä, jossa äitipuoli leikkii "tää kysyy nyt näin ja sitte tää sanoo näin ja sitte ne leipoo ja sitten isä tulee ja tää sanoo näin" jne.
Eihän kukaan mitään tuollaista vuorosanoitettua leikkiä tai kerrottua toimintaa odottanutkaan. Aika lapsellinen näkemys.
Se äitipuolikin on ihan oma yksilö, jolla on myös tunteet, joka elää yhteisessä kodissa puolisonsa kanssa. Tässä keskustelussa joidenkin mielestä äitipuolen pitäisi jotenkin hipsiä hiljaa kotonaan tai olla poissa tai näkymätön.
Sanoisin, että suurin ongelma tässä lienee isän ja lasten kommunikaation välillä. Miten tilanne on päässyt tällaiseksi? Millainen suhde isällä ja lapsilla on aiemmin ollut, tai ennen eroa?
Juuri sellaista ap odottaa. Että lapset on tietynlaisia, käyttäytyvät kuten ap itse lapsena, pitää leipoa koska ap leipoi omien lastensa kanssa.
Mitä vikaa on isän ka lasten kommunikaatiossa???
Höpöhöpö. Tuo on vain sinun jotain omaa kuvitelmaasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos jollain aikuisella olisi kokemusta tuollaisesta uusperheestä lapsuudessa eivätköhän he olisi nyt suljetulla. Kuulostaa aivan järkyttävältä noi viikonloput. Kuka sen kovan kurin on laittanut ja mitä se tarkoittaa? Ettei saa puhua, jos ei kysytä?
Mikä tuossa on järkyttävää?
Että ruokaillessa yritetään myös keskustella, kuten ihmiset usein tekee? Vai se, että toivotaan ettei lapset viettäisi mykkinä omassa huoneessaan koko viikonloppua?Tietty ihmiset järkyttyy erilaisista asioista, mutta tuosta järkyttyminen lienee jonkin tason ennätys.
Ne lapset on omia irrallisia ihmisiä, eivät jotain nappuloita perheleikissä, jossa äitipuoli leikkii "tää kysyy nyt näin ja sitte tää sanoo näin ja sitte ne leipoo ja sitten isä tulee ja tää sanoo näin" jne.
Eihän kukaan mitään tuollaista vuorosanoitettua leikkiä tai kerrottua toimintaa odottanutkaan. Aika lapsellinen näkemys.
Se äitipuolikin on ihan oma yksilö, jolla on myös tunteet, joka elää yhteisessä kodissa puolisonsa kanssa. Tässä keskustelussa joidenkin mielestä äitipuolen pitäisi jotenkin hipsiä hiljaa kotonaan tai olla poissa tai näkymätön.
Sanoisin, että suurin ongelma tässä lienee isän ja lasten kommunikaation välillä. Miten tilanne on päässyt tällaiseksi? Millainen suhde isällä ja lapsilla on aiemmin ollut, tai ennen eroa?
Juuri sellaista ap odottaa. Että lapset on tietynlaisia, käyttäytyvät kuten ap itse lapsena, pitää leipoa koska ap leipoi omien lastensa kanssa.
Mitä vikaa on isän ka lasten kommunikaatiossa???
Höpöhöpö. Tuo on vain sinun jotain omaa kuvitelmaasi.
Suoria lainauksia ap:n teksteistä. Opettele lukemaan.
Hahah, varmaan taas niitä lapsia, ketkä marttyyreina pui elämänsä seuraavat 30 vuotta vanhempien eroa ja sitä, kun äitipuoli ehdotti yhteistä tekemistä ja kehtasi vielä yrittää jutellakin jotain.
Tuli muuten mieleen, olisiko lasten äiti valjastanut lapset tuohon käytökseen? Esimerkiksi sanonut, ettei äitipuolelle tarvi puhua mitään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun vanhemmat erosi, yhyyyyy. Itkuparkupotkuraivarit.
Vierailija kirjoitti:
Vartuin huushollissa jossa oli äitini, isoveljeni, äitini avomies ja tämän tytär.
Traumoja olen setvinyt koko ikäni ja siis olen nyt 49-v.
Sittemmin äitini ja avomies ymmärsivät vihdoin erota, paha vain että me lapset olimme silloin jo muuttaneet kaikki omillemme.
Kukaan meistä viidestä ihmisestä ei ole ollut missään tekemisissä toistemme kanssa lapsuusvuosien jälkeen. Kova hinta kotileikistä.
Itse en ole koskaan halunnut perhettä perustaa, olen keskittynyt uran luomiseen, joten eipä tarvitse potea huonoa omaatuntoa siitä etteivät lapsemme tuntsisi serkkujaan.
Mikä teillä sitten meni niin pieleen ettet edes veljesi kanssa ole tekemisissä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niitä harmittaa kun eivät saaneet leikkiä ydinperhettä äitinsä kanssa.
En minäkään osaa vastata. Yleensä lapset pääsevät alkujännityksestä ja -uhmasta eroon. Miehesi lapsilla se on ehkä jäänyt päälle? Tai ovat vaan hiljaisia ja ujoja? Tai sitten eivät tunne mitään sinua kohtaan, ja kokevat ettei sellaisille ihmisille tarvitse olla ystävällinen. Olet vaan ilmaa.
Vierailija kirjoitti:
No jos jollain aikuisella olisi kokemusta tuollaisesta uusperheestä lapsuudessa eivätköhän he olisi nyt suljetulla. Kuulostaa aivan järkyttävältä noi viikonloput. Kuka sen kovan kurin on laittanut ja mitä se tarkoittaa? Ettei saa puhua, jos ei kysytä?
Vanhemmat yleensä hoitavat kasvatuksen. Minuakin kiinnostaisi tietää mitä se kova kuri on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa vastata, minulla oli ihana isäpuoli joka paistoi lettuja ja rakensi meille majoja, vei onkimaan ja haki kotiin yömenoista kun olin isompi. Lämmin ja ihana ihminen.
Hänen pojat oli 8- ja 10-vuotiaat kun meistä tuli uusperhe, minä 9-v. Oli ihana pappakin lapsilleni.
Joku teillä nyt mättää että lapset kokevat sinut etäiseksi, teetkö heidän kanssaan mitään yhteistä? Voisitko viettää aikaa vaikka erikseen kummankin kanssa, siinä voisi olla helpompi jutella ja lähentyä. Miten miehesi kokee tilanteen?Kuten aiemmin sanoin, niin en hae tilanteeseen muutosta. Mnulla on 84 v äiti, joka tarvitsee minua. Lisäksi minulla on kaksi aikuista lasta, jotka myös joskus tarvitsevat minua. Ja mikäli en halua unohtaa omasta hyvinvoinnista hyvinvoinnista huoehtimista, niin minun on toimittava niin kuin toimin. Saan burm outin, jos repeydyn vielä näiden lastenkin elämään.
Miehelle tämä on ok. Sanoo, että kyllä hän osaa lapsensa hoitaa.
Minä olen keskustelija. Omien lastenikin kanssa minä juttelin, juttelin ja juttelin samalla, kuin leivoimme. En muuten oikein osannut olla lasten kanssa, mutta tämä oli meidän juttumme. Nämä lapset eivät halua leipoa kanssani, eikä heidän kanssaan oikein tule juttua.
Miksi lasten pitäisi leipoa ja jutella sinun kanssasi? Ehkä he juttelevat jo tarpeeksi oman äidin ja isän kanssa, jolloin ei ole tarvetta leipoa tai jutella myös sinun kanssasi. Jos vielä saat burn outin jos repeydyt vielä heidänkin elämään, niin miksi odotata sitä heiltä.
Niiden äiti on kertonut että olet paha nainen. Koittavat olla hänelle mieliksi, kumpi eroa aikanaa haki? Hirveä se oli yhtäkkiä outoja lapsia ympärillä. Surkeita aikoja mutta myös jotain hyvääkin. Eihän se lasten vika ole yhteemuutto!
Aikuisten tulee aina laittaa lasten hyvinvointi etusijalle tilanteessa kuin tilanteessa. Egot syrjään. Ei ole vaikeata.
Porukat erosi, kun olin 7-vuotias. Uudet kumppanit tuli nopeasti kuvioihin.
Isän puoliso on edelleen mulle vain moikkaustason tuttu, yli 20 vuoden jälkeen! Edes Instassa ei seurata toisia. Isää näin lapsena silloin tällöin viikonloppuisin.
Äidin puoliso on minulle kuin isä. Hän eli arkea mun kanssa, kuskasi kouluun ja harrastuksiin, vietti aikaa.
Ehkä kemiat ei kohdannut isän puolison kanssa, tai ehkä se aika ei vain riittänyt sen kummempaan lähestymiseen.