Lue keskustelun säännöt.
Voisiko joku lapsena uusperheessä elänyt kertoa, miten lapsi kokee tämän?
20.02.2023 |
Olen ollut viitisen vuotta uusperheessä. Miehen lapset ovat nyt 13 ja 11, köyvät joka toinen vkl. Ovat hyväkäytöksisiä kovassa kurissa kasvatettuja.
En saa heihin kontaktia, en vieläkään. Teen ruon, seurustelen ruokapöydässä, ja he vastaavat. Mutta muistan vain yhden tilanteen, jossa minulle on kysymättä ja oma-aloitteisesti sanottu jotain. Siis jotain muuta kuin mihin mä laitan nää roskat.
Mietin siis, tunnistaisiko joku omaa kokemusta ja kertoisi, miten lapsi ehkä jokee minut?
Mies erosi silloin, kun lapset olivat 5 ja 3. Minä tulin kuvioon pari vuotta myöhemmin. Ja nyt siis viitisen vuotta uusperheenä. En muuten vietä aikaa heidän kanssaan kuin ruokapöydässä. No, kesälomalla he olivat viikon meidän mökillä, niin silloin olin mukana enemmän. Kuvio on usein tämä: Lähden viikonloppuaamuisin liikkeelle ennen kuin he heräävät. Ip teen ruoan ja syömme. Illalla he ovat omissa huoneissaan padeillä, kun olemme kaikki kotona.
Olen omasta mielestäni ihan asiallinen ja ystävällinen.
En kysy, mitä pitäisi tehdä toisin, vasn kysyn lapsen näkökulmaa.
Kommentit (250)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän OT mutta moni ketjussa sanoo että jutteluyritykset on urkkimista ja utelua, miten saadaan keskustelua aikaan jos toiselta osapuolelta ei voi mitään kysyä? Tivaaminen toki asia erikseen.
Ja yleisestikin hyvä lasten oppia keskustelutaitoja.Joo, en myöskään ymmärrä, miten näiden pitäisi joidenkin mielestä olla.
Tuollahan vaan tietoisesti opetetaan lapsista tuppisuita, jotka ei puhu oma-aloitteisesti mitään kenellekään. Nämä lapset kun ei edes ole mitään pieniä, vaan teini ja esiteini. Kyllä tuon ikäisen jo pitäisi pystyä tai ainakin opetella kommunikoimaan muidenkin ihmisten kuin vain omien vanhempien kanssa, vaikka olisikin ujo ja arka lapsi. Vaikeaa tulee olemaan elämässä, jos totutetaan siihen, että aina haluteesaan voi vetäytyä omaan kuoreensa puhumattomana. Tai kaihan sitä voi, muttei kannata.
MIKSI sen lapsen pitäisi jutella just tälle vieraalle ihmiselle, jota näkevät harvakseltaan ja jota eivät itse ole millään tavoin valinneet elämäänsä?
Ja mistä ihmeestä syntyy käsitys että nämä lapset puhuisi vain omille vanhemmilleen???
Varmaan siksi, että ketjun alussa ap kertoi, ettei osaa olla lasten kanssa, mutta omiensa kanssa selvisi näiden lapsuudesta jotenkuten juttelemalla ja leipomalla. Nyt onkin tenkkapoo, kun miehen lapset ei juttele eikä leivo ja se on hemmetti soikoon niiden lasten vika. Yrittäisivät edes, kun hyvä ihminen ja äitipuoli kaikkensa tekee, vierashuoneenkin kodistaan tarjoaa, mutta ei. Kiitollisuutta ei ole ilmassa ollenkaan.
Ei tuossa ole ujoja ja arkoja lapsia, tuossa tarinassa on lapset, jotka haluaisi viettää aikaansa isän kanssa, mutta ei käy. Äitipuolella on tarve jutella!
Minäkin olen äitipuoli ja minulla on tarve jutella ruokapöydässä. En ymmärrä tuppisuita, kun syödään.
Ymmärtääkseni ap:lla oli tarve jutella vain ja ainoastaan ruokapöydässä. Eli sen 30 min/vrk.
Meillä taas lapsille on opetettu, että ruoka suussa ei puhuta. Mahtaa olla hankalaa, kun siellä pastakastikeroiskeessa yrittää mahdollisimman nopeasti syödä, jotta äitipuoli ei ehdi kaikkea ruokaa päälle sylkemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen ehdottomasti avioeroja vastaan, jos perheessä on lapsia. Siis turhia eroja vastaan, eli totta kai väkivallan tms seurauksena pitäö erota.
Tätät ketjua lukiessani olen entistä vahvemminneroja vastaan. Katsokaa nyt näitä traumoja, mitä ero aiheuttaa!? Aikuiset ihmiset eivät ole näin kitkeriä, katkeria ja täynnä vihaa ja rivien välistä lukemista, ellei takana ole traumaa.
Juu, kyse on nyt uusperheen aiheuttamasta traumasta, eikä itse eron aiheuttamasta. MUTTA: uusperheitä ei ole ellei ole eroja. Vaikka itse päättäisi olla menemättä uusperheeseen, niin se lapsi altisuu sellaiselle toisen vanhemman puolelta.
Olen itsekin eronnut. Lapseni ovat eläneet kahdessa eri uusperheessä. Molempien vanhempien puolelta.
Traumaan ei auta se, että sitä traumaa lähdetään elämään mukana. Traumaan tarvitaan ammattiapua sille traumasta kärsivälle lapselle. Ei sitä, että vanhemmat elää yksin tai selibaatissa, kunnes lapsi on keski-ikäinen.
Isänsä luona harvakseltaan käyvillä lapsilla ei ole mitään velvollisuutta hoitaa isän uuden tyttöystävän traumoja tai täyttää tämän toiveita yhtään mistään.
Lapset käyvät tapaamassa isäänsä, mikä on hyvä.
Tästä kirjoituksesta huokuu, että olet äiti joka ei ehkä vielä ole päässyt exästään yli ja siksi miehen uusi puoliso aiheuttaa noin paljon negatiivisia tunteita.
En ole, olen ydinperheen äiti, jonka lapsilla ei ole äitipuolia, eikä minulla eksiä. Kummallekin liitto ensimmäinen ja ainoa, eikä lapsia ole kenenkään muun kanssa.
Ne lapset menevät sinne isänsä luo ollakseen isänsä kanssa ja pitääkseen isään suhdetta yllä.
He ovat siellä hyvin vähän, he eivät asu siellä, ap:n kirjoituksista päätellen heillä ei ole siellä edes omaa huonetta/omia huoneita, vaan he saavat asua (armosta) ap:n asunnon vierashuoneessa.
Ap ei ole äitipuoli, lapset eivät jaa arkea ap:n kanssa, eikä ap selkeästikään kiinnosta lapsia, eikä ap edes pidä noista lapsista, mikä on ihan ilmeistä.
Kaikkien kannalta on siis kaikkein fiksuinta, että noilla vierailuilla keskitytään nyt vaan siihen, että lapsilla säilyy kontakti isäänsä ja isällä lapsiin.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen ehdottomasti avioeroja vastaan, jos perheessä on lapsia. Siis turhia eroja vastaan, eli totta kai väkivallan tms seurauksena pitäö erota.
Tätät ketjua lukiessani olen entistä vahvemminneroja vastaan. Katsokaa nyt näitä traumoja, mitä ero aiheuttaa!? Aikuiset ihmiset eivät ole näin kitkeriä, katkeria ja täynnä vihaa ja rivien välistä lukemista, ellei takana ole traumaa.
Juu, kyse on nyt uusperheen aiheuttamasta traumasta, eikä itse eron aiheuttamasta. MUTTA: uusperheitä ei ole ellei ole eroja. Vaikka itse päättäisi olla menemättä uusperheeseen, niin se lapsi altisuu sellaiselle toisen vanhemman puolelta.
Olen itsekin eronnut. Lapseni ovat eläneet kahdessa eri uusperheessä. Molempien vanhempien puolelta.
Entä mitä traumoja eroamattomuus aiheuttaa?
Ei väkivalta tms. ole ainoa syy, minkä vuoksi ero olisi parempi ratkaisu. On myös huonoja ja toimimattomia tai sellaisiksi muuttuneita liittoja, missä kukaan ei ole onnellinen, kun vanhemmat on koko ajan stressantuneita ja kireitä, kun nyt vaan pitää jatkaa eroamatta.
Avioliitto ei ole mikään sellainen asia, että se säilyy muuttumattomana hamaan tappiin. Elämä muuttuu myös. Joskus voi käydä niin, että ihmiset näiden muutosten myötä huomaakin ajattelevansa täysin eri tavalla ja haluavansa elämältä ihan eri asioita kuin vaikka vielä avioliittoon mennessäänkään. Voi myös olla tilanteita, missä vaikka kodin ja lasten hoito on tyystin jäänyt toisen vastuulle vuosien kuluessa, ja tilanne on toiselle kohtuuttoman raskas, kun toinen taas ei näe tilanteessa mitään vikaa, eikä näe mitään tarvetta edes keskustella asiasta. Avioliiton pitäisi kuitenkin olla tasavertainen, eikä mikään päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen selviytymistaistelu.
En sano, että jokaisen vastoinkäymisen vuoksi pitäisi erota, mutta joskus se ero vaan on kaikille parempi ratkaisu, vaikkei taustalla olisikaan mitään niin dramaattista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vartuin huushollissa jossa oli äitini, isoveljeni, äitini avomies ja tämän tytär.
Traumoja olen setvinyt koko ikäni ja siis olen nyt 49-v.
Sittemmin äitini ja avomies ymmärsivät vihdoin erota, paha vain että me lapset olimme silloin jo muuttaneet kaikki omillemme.
Kukaan meistä viidestä ihmisestä ei ole ollut missään tekemisissä toistemme kanssa lapsuusvuosien jälkeen. Kova hinta kotileikistä.
Itse en ole koskaan halunnut perhettä perustaa, olen keskittynyt uran luomiseen, joten eipä tarvitse potea huonoa omaatuntoa siitä etteivät lapsemme tuntsisi serkkujaan.Mikä teillä sitten meni niin pieleen ettet edes veljesi kanssa ole tekemisissä?
Veljeni sortui päihteisiin, rikoksiin ja oli väkivaltainen. Useiden vuosien vankila -ja psykiatrisen hoitolaitoskierteen jälkeen raitistui, mutta olimme jo näiden vuosien aikana ehtineet vieraantumaan toisistamme.
Lisäksi hän mm. kävi varkaissa vuokra-asunnossani kun olin opiskelemassa luennolla, ei minulla paljoa omaisuutta ollut mutta senkin vähän hän vei. Olin säälistä antanut yösijan kun hän yllättäen tupsahti silloiselle opiskelupaikkakunnalleni.
Kumpikaan meistä ei ollut äitimme perunkirjoituksia kuulemassa eikä hautajaisissa, kukaan joka meidät tuntee ei asiaa ihmetellyt.
Kun olin neljävuotias, rupesin heti juttelemaan äitipuolelleni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä äiti puhui rumasti isän uudesta puolisosta. Oli katkera erosta vaikka itse oli alunperin eron halunnut eikä ensimmäinen äitipuoli ollut edes kuvioissa kun erosivat. Mulla oli kaksi uutta äitipuolta kun isä vielä eli. En tiedä miksi erosivat ensimmäisen kanssa mutta hän oli ihan mahtava tyyppi! Ollaan vieläkin yhteyksissä vaikka tästä on jo 30 vuotta aikaa. Samaten olen yhteyksissä myös viimeisimmän kanssa. Hän on myös aivan ihana. Molempia naisia ehkä yhdisti se että he antoivat tilaa ja eivät yrittäneet korvata minun äitiä mutta ottivat kaikkeen mukaan mihin halusin itse lähteä. Molemmilla oli myös entuudestaan lapsia ja nämä ottivat minut hyvin vastaan.
Voi olla että me ihmiset ollaan vaan niin erilaisia. Lapsena joku on paljon sosiaalisempi kuin toiset. Voi olla että toinen vanhempi puhuu p*skaa selän takana lapsille jne. Itse en uskonut äidin juttuja koska nämä uudet äitipuolet omalla toiminnallaan todistivat hänen juttunsa ihan soopaksi. Ehkä parempi vaan antaa tilaa ja jaksaa kysyä tekemisiin mukaan mutta ei painostaa. Jos siis itse haluaa tehdä lasten kanssa jotain yhdessä, väkisin ei kannata, se nimittäin näkyy naamasta heti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani erosivat, kun olin lapsi, mutta heillä ei ollut uusia puolisoita missän vaiheessa. Mutta ajatus siitä, että he olisivat löytäneet uudet kumppanit oli aivan hirveä. En olisi halunnut olla missään tekemisissä ja olisin ollut mustasukkainen. Olisin halunnut viettää aikaa vain omien vanhempien kanssa, enkä uusien kumppanien kanssa.
Onpas asenne. Vai että ihan mustasukkainen, mistä? Ja ennen kaikkea, miksi?
En ole tuo "mustasukkainen" kirjoittaja, mutta ymmärrän ajatuksen. Kyllä itse olisin mustasukkainen, jos joutuisin taistelemaan isän kanssa olemis ajasta, jonkun vieraan naisen kanssa. Tai jos äidillä olisi uusi mies, niin en saisi kahdenkeskistä aikaa äidin kanssa.
Mistä lähtien kouluikäiset lapset viettävät kaiken ajan vain sen yhden vanhempansa kanssa? Eikö tuollainen suhde ole hieman epäterve? Kyllähän ihan ydinperheessäkin vanhemmat haluavat viettää joskus aikaa myös keskenään eikä koko aikaa lasten kanssa. Eihän sellaista elämää kukaan jaksa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaiset välit lapsilla on mieheesi? Onko lämpimät ja avoimet, vai samalla tapaa etäiset?
Miehelle he puhuvat kyllä. Puhe loppuu, kun minä olen paikalla.
Ja aikuisena ihmisenä osannet lukea rivien välistä ja osaat jatkossa antaa heille sitä tilaa?
No ap:han nimenomaan on antanut sitä tilaa, ihan omaa tilaa olla isän kanssa ja yksinään, ja jo useita vuosia. Onhan tuo jo täysin epänormaali tilanne, jos ei sanaakaan hänelle sanota ja puhe hiljenee, kun astuu huoneeseen.
Tuo on todellakin vakavan keskustelun paikka. Ap:tä ei pidetä edes ihmisenä, vaikka käyttäytyy muita kunnioittavasti. Tuon isän olisi aika kovistella mukuloitaan ja sanoa oma painava sanansa. Miten tuollaiset käyttäytyvät aikuisina, jos nyt saa dissata isän uutta vaimoa noin? Kovaa ja kylmää. Kukaan ei pakota heitä yhteiselämään ja mihinkään väkipakkotekemisiin yhdessä, mutta jotkut käytöstavat sentään pitää olla!!!
(Ja minulla on ollut kaksi väkivaltaista ja hyljeksivää isäpuolta, sain ikuiset traumat. Kumpikin vihasi minua)
5 vuoteen ette ole tehneet yhdessä muuta kuin olleet viikon mökillä? Meillä oli uusioperhe 3 vuotta ja joka viikonloppu ja lomat puuhattiin. Pelattiin lautapelejä, uitiin, lasketeltiin, pulkkailtiin, käytiin laivalla, ystävillä, sukuloimassa, oltiin etelässä ja kylpylässä jne jne Tekevätkö lapset näitä aina vain isän kanssa vai ympäri vuodenko istuvat oven takana pädeillään? Kuulostaa vankilalta elämän sijaan... Ja tämä huomattavasti huolestuttavampaa kuin se mitä he ajattelevat sinusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani erosivat, kun olin lapsi, mutta heillä ei ollut uusia puolisoita missän vaiheessa. Mutta ajatus siitä, että he olisivat löytäneet uudet kumppanit oli aivan hirveä. En olisi halunnut olla missään tekemisissä ja olisin ollut mustasukkainen. Olisin halunnut viettää aikaa vain omien vanhempien kanssa, enkä uusien kumppanien kanssa.
Onpas asenne. Vai että ihan mustasukkainen, mistä? Ja ennen kaikkea, miksi?
En ole tuo "mustasukkainen" kirjoittaja, mutta ymmärrän ajatuksen. Kyllä itse olisin mustasukkainen, jos joutuisin taistelemaan isän kanssa olemis ajasta, jonkun vieraan naisen kanssa. Tai jos äidillä olisi uusi mies, niin en saisi kahdenkeskistä aikaa äidin kanssa.
Mistä lähtien kouluikäiset lapset viettävät kaiken ajan vain sen yhden vanhempansa kanssa? Eikö tuollainen suhde ole hieman epäterve? Kyllähän ihan ydinperheessäkin vanhemmat haluavat viettää joskus aikaa myös keskenään eikä koko aikaa lasten kanssa. Eihän sellaista elämää kukaan jaksa.
Tätä minäkin ihmettelen. Mites vanhempien ystävät? Vai eikö niitäkään saa olla tai niitä tavata, koska lapsi voi olla mustasukkainen?
Entä miten omat ihmissuhteet? Kavereilla on usein muitakin kavereita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa vastata, minulla oli ihana isäpuoli joka paistoi lettuja ja rakensi meille majoja, vei onkimaan ja haki kotiin yömenoista kun olin isompi. Lämmin ja ihana ihminen.
Hänen pojat oli 8- ja 10-vuotiaat kun meistä tuli uusperhe, minä 9-v. Oli ihana pappakin lapsilleni.
Joku teillä nyt mättää että lapset kokevat sinut etäiseksi, teetkö heidän kanssaan mitään yhteistä? Voisitko viettää aikaa vaikka erikseen kummankin kanssa, siinä voisi olla helpompi jutella ja lähentyä. Miten miehesi kokee tilanteen?Kuten aiemmin sanoin, niin en hae tilanteeseen muutosta. Mnulla on 84 v äiti, joka tarvitsee minua. Lisäksi minulla on kaksi aikuista lasta, jotka myös joskus tarvitsevat minua. Ja mikäli en halua unohtaa omasta hyvinvoinnista hyvinvoinnista huoehtimista, niin minun on toimittava niin kuin toimin. Saan burm outin, jos repeydyn vielä näiden lastenkin elämään.
Miehelle tämä on ok. Sanoo, että kyllä hän osaa lapsensa hoitaa.
Minä olen keskustelija. Omien lastenikin kanssa minä juttelin, juttelin ja juttelin samalla, kuin leivoimme. En muuten oikein osannut olla lasten kanssa, mutta tämä oli meidän juttumme. Nämä lapset eivät halua leipoa kanssani, eikä heidän kanssaan oikein tule juttua.
Vaikutat erittäin rasittavalta ja tuomitsevalta.
Miksi niiden vieraiden lasten pitäisi leipoa sinun kanssasi? Oikeesti.
Ei tarvitsekaan. Ei kai se ole tuomitsevaa, jos kerran tai kaksi viidessä vuodessa kysyy, haluatko leipoa???
Koko tämä kirjoittelusi on tuomitsevaa.
Näin täysin ulkopuolisena kyllä kiinnostaa mikä tässä on niin väärin, että ap kysyy tälläisestä tilanteesta? Veikkaan itse, että lapset kokevat puolison vain liian vieraaksi uskaltaakseen itse juurikaan aloittaa keskustelua.
Ihmettelee ja pällistelee ja nostaa oikeaksi käytökseksi oman käytöksensä. Pällistelee ja julistaa, että kiitollisuudesta pitäisi olla sellainen kuin hän, kun kerran vierashuonekin on hänen.
Paaaaaaaaasaaaaa ja paaaaaaaasaa.
Se on kyllä joku aivan muu joka nyt paasaa, jestas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Unohdit sellaiset tunteet kuin viha ja inho. Yrität koko ajan tehdä miehen lapsista ujoja, koska he eivät puhu sinulle. Huomattavasti todennäköisempää on se, että he inhoavat sinua eivätkä siksi keskustele kanssasi. Vika ei ole miehen lapsissa, vika on sinussa, joka haluat leikkiä perhettä, mutta miehen lapset kieltäytyvät olemasta sätkynukkejasi. Leivo itttekses vaan![/quote]
Tai sitten heille puhutaan isän uudesta puolisosta pahaa toisessa kodissa, tai he muusta syystä luulevat olevansa epälojaaleja äitiään kohtaan, jos ystävystyvät isän uuden puolison kanssa.
Vierailija kirjoitti:
5 vuoteen ette ole tehneet yhdessä muuta kuin olleet viikon mökillä? Meillä oli uusioperhe 3 vuotta ja joka viikonloppu ja lomat puuhattiin. Pelattiin lautapelejä, uitiin, lasketeltiin, pulkkailtiin, käytiin laivalla, ystävillä, sukuloimassa, oltiin etelässä ja kylpylässä jne jne Tekevätkö lapset näitä aina vain isän kanssa vai ympäri vuodenko istuvat oven takana pädeillään? Kuulostaa vankilalta elämän sijaan... Ja tämä huomattavasti huolestuttavampaa kuin se mitä he ajattelevat sinusta.
Ap:lla ei ole uusperhettä.
Miehen lapswt käyvät kylässä, hrvoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Unohdit sellaiset tunteet kuin viha ja inho. Yrität koko ajan tehdä miehen lapsista ujoja, koska he eivät puhu sinulle. Huomattavasti todennäköisempää on se, että he inhoavat sinua eivätkä siksi keskustele kanssasi. Vika ei ole miehen lapsissa, vika on sinussa, joka haluat leikkiä perhettä, mutta miehen lapset kieltäytyvät olemasta sätkynukkejasi. Leivo itttekses vaan!
Onko kiva olla hullu?
Tämä on aivan käsittämätön vihapuheketju. Ap on neutraali ja puhuu faktoilla. Tunteella vastataan. Mielenkiintoinen ilmiö. [/quote]
Niinpä.
Ja oikein huutaa läpi se oma kiukkuinen ja lapsellinen asenne yleisesti äitipuolia kohtaan.[/quote]
Tai sitten heillä itsellään on kokemusta ilkeistä äitipuolista?[/quote]
Purkavat/puratte AP:hen omia traumojanne, Ne eivät ole hänen syynsä
En koskaan oppinut tykkäämään äitipuolesta ja nykyään välit on poikki minun aloitteestani. Onneks ei tarvi olla missään tekemisissä.
Äitini on hankala ihminen mutta tässä asiassa siitä oli etua. Ei isän jälkeen enää huolinut yhtään ukkoa asumaan kanssaan niin (vaihtuvia) isäpuolia emme joutuneet katselemaan jatkuvasti...
Jos menettäisin ydinperheen jostain syystä niin en ottaisi miestä asumaan luokseni ennenkuin lapset ovat lentäneet pesästä. En ikinä.
Teidän perheessä olet lapsille varmaan yhdentekevä. He eivät jostain syystä pidä sinusta. Ehkä olet ollut liian etäinen?
Se oli kulissia ja suurta teatteria. Joo, mekin oltiin hyväkäytöksisiä, muuten olisi tullut turpaan. Vieläkin ahdistaa.
Lopetin yhteydenpidon, kun oli 14v.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on aivan käsittämätön vihapuheketju. Ap on neutraali ja puhuu faktoilla. Tunteella vastataan. Mielenkiintoinen ilmiö.
Niinpä.
Ja oikein huutaa läpi se oma kiukkuinen ja lapsellinen asenne yleisesti äitipuolia kohtaan.
Tai sitten heillä itsellään on kokemusta ilkeistä äitipuolista?
Purkavat/puratte AP:hen omia traumojanne, Ne eivät ole hänen syynsä
Ap. nimenomaan itse kysyy "vasn kysyn lapsen näkökulmaa"
Ja tänne on kirjoitettu lapsen näkökulmasta, miten itsekukin on kokenut lapsena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän OT mutta moni ketjussa sanoo että jutteluyritykset on urkkimista ja utelua, miten saadaan keskustelua aikaan jos toiselta osapuolelta ei voi mitään kysyä? Tivaaminen toki asia erikseen.
Ja yleisestikin hyvä lasten oppia keskustelutaitoja.Joo, en myöskään ymmärrä, miten näiden pitäisi joidenkin mielestä olla.
Tuollahan vaan tietoisesti opetetaan lapsista tuppisuita, jotka ei puhu oma-aloitteisesti mitään kenellekään. Nämä lapset kun ei edes ole mitään pieniä, vaan teini ja esiteini. Kyllä tuon ikäisen jo pitäisi pystyä tai ainakin opetella kommunikoimaan muidenkin ihmisten kuin vain omien vanhempien kanssa, vaikka olisikin ujo ja arka lapsi. Vaikeaa tulee olemaan elämässä, jos totutetaan siihen, että aina haluteesaan voi vetäytyä omaan kuoreensa puhumattomana. Tai kaihan sitä voi, muttei kannata.
MIKSI sen lapsen pitäisi jutella just tälle vieraalle ihmiselle, jota näkevät harvakseltaan ja jota eivät itse ole millään tavoin valinneet elämäänsä?
Ja mistä ihmeestä syntyy käsitys että nämä lapset puhuisi vain omille vanhemmilleen???
Mutta eihän ap nyt enää ole vieras viiden vuoden jälkeen.
Tästä kirjoituksesta huokuu, että olet äiti joka ei ehkä vielä ole päässyt exästään yli ja siksi miehen uusi puoliso aiheuttaa noin paljon negatiivisia tunteita.