En uskalla jättää vauvaa miehelle

Vierailija kirjoitti:

Oma mieheni on monella tavalla huolehtiva ja hyvä isä lapsellemme, mutta pari turvallisuusasiaa ei vain iskostu hänen päähänsä:

Mies jättää veitsiä/ruoanlaitossa käytettäviä veitsiä lojumaan pöydän kulmalle ruoanlaiton jälkeen. Ei tajua, että taapero saattaa tulla ja kahmaista veitsen käteensä. Taapero siis seisoo ja yltää hyvin ottamaan tavaroita pöydän reunalta. Usein saan olla siirtämässä näitä veitsiä turvallisempaan paikkaan.

Mies unohtaa ruoanlaiton jälkeen kääntää lieden lapsilukon päälle. Meillä on vanhanmallinen liesi eli levyn saa päälle vaan kääntämällä vivusta, jos lapsilukko ei ole päällä. Olen sanonut tästä monta kertaa, koska taapero saa käännettyä levyn päälle ja tulipaloriski on melkoinen.

On sovittu miehen kanssa, että joka kerta huomautan näistä turvallisuusasioista. Samat keskustelut on käyty silti kymmeniä kertoja, eikä mies vain ota opikseen/muista väsyneenä. Ei auta muu kuin toivoa, että mitään ei satu.

Olen eri henkilö, mutta lisään vielä yhden riskitilanteen. Jos lapsi osaa kurkotella esineitä pöydältä ja työtasolta, kaikki kuumat juomat ja ruoat ovat riski. Kuvittele, että  kattilassa on jotakin kuumaa ja kahva on huoneeseen päin. Pieni lapsi tarttuu kahvaan ja seuraavassa hetkessä jotain kuumaa valuu hänen kasvoilleen.  Moni meistä on nähnyt jonkun, jolla on jälkiä palovammasta kasvoissa tai rintakehässä. Pöydän reunojen yli roikkuva kankainen  pöytäliina voi myös olla vaaranpaikka. lapsi voi vetää reunasta ja...

Vierailija kirjoitti:

Enkä tiedä mitä haen tällä, vertaistukea tai ideoita, ehkä linkkejä mistä voisin saada lisää faktaa näkökantojeni tueksi. Onko kenties muilla ollut vastaavaa, ja onko mies oppinut vauvan kanssa oleilun perusteet, vai joudunko olla kotona siihen saakka että lapsi on kaksi vuotta..

Mies on siis muuten ihan hyvä, ja rakastaa kyllä vauvaamme, jota hän itsekin toivoi (melkein enemmän tai ainakin nopeammin kuin minä). En ajatellut, että ennen lasten hankintaa tällaisetkin asiat pitäisi osata keskustella läpi, vaan ajattelin että se suojelemisen ja lohduttamisen tarve omaa jälkeläistä kohtaan tulisi ihan luonnostaan.

Mies itse on saanut todella vanhanaikaisen ja ankaran kotikasvatuksen, eli tällä on varmaankin jotain vaikutuksia mm. suhtautumisessa tuohon itkuun, uskon.

Ap

Miten niin "rakastaa vauvaa", miten se ilmenee? Siis samalla, kun hän haluaa halkaista lapsen pään ja hylätä tämän itkemään tuskissaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen vauvat jätettiin muutaman vuoden ikäisen sisaruksen hoitoon maalaistaloissa. Ei tietenkään mikään ihanne, mutta nyt ap:ta jo haukutaan, että otti tuollaisen miehen, joka käyttäytyy noin vastuuttomasti. Elämä on mennyt kyllä vaikeaksi, kun kaikki pitää heti osata ja tajuta ja ymmärtää. "Täydellistä suoritusta en tehnyt minäkään", kuten Samuli Putro sanoi.

Meillä 6 v tajuaa, että vauva voi tipahtaa, mutta miehen veli joka on 50 v ei tajua. Jättäisin vauvan oikeasti paremmalla mielellä 6-vuotiaan hoitoon. Se nyt vain on niin, että joillain on älyä ja ymmärrystä enemmän kuin toisilla.

Joillakin on psykopaatin piirteitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen vauvat jätettiin muutaman vuoden ikäisen sisaruksen hoitoon maalaistaloissa. Ei tietenkään mikään ihanne, mutta nyt ap:ta jo haukutaan, että otti tuollaisen miehen, joka käyttäytyy noin vastuuttomasti. Elämä on mennyt kyllä vaikeaksi, kun kaikki pitää heti osata ja tajuta ja ymmärtää. "Täydellistä suoritusta en tehnyt minäkään", kuten Samuli Putro sanoi.

Ennen vauvoja ja pikkulapsia kuoli paljon enemmän kuin nykyään. Juuri siksi, että niiden turvallisuudesta ei huolehdittu riittävästi. Voisi kysyä, että sitä aikaako jotkut kaipaa. Ne, joiden mielestä se ei ole niin justiinsa lasten kanssa, vaan rennolla otteella kun kasvattaa niin hyvä tulee.

Epäreilua on haukkua ap:ta miehen valinnasta. Mies on ihan yksin itse vastuussa teoistaan ja tekemättä jättämisistään.

Muistan kuulleeni, että ennen aikaan  kaivoissa oli huono kansi tai ei ollut kantta ollenkaan. Lapsia putosi kaivoihin. Sitten tuli määräys, että pitää olla tukeva kansi. Varmasti ennen tapahtui paljon sellaista, mitä ei enää tiedetä. Osa nykyisistä laeista perustuu arvioihin tapaturman mahdollisuudesta.

Ja entä sitten kun lapsi opettelee kävelemään?

Tavallaan on varmaan niin, ettei kaikilta kaatumisilta voi välttyä, mutta silti niitä ei haluta tai siis yritetään, että lapselle ei sattuisi mitään. Epäilen kuitenkin jokainen on kaatunut ja itkenyt jossain vaiheessa kävelemään oppimisen ikäkaudella. Mutta se ei tarkoita, että lapsen tulisi antaa mennä ja kaatua ihan vapaasti, ilman valvontaa ja huolenpitoa.

Tämä kaatuminen kävelyynoppimisvaiheessa on hieman eri kuin vauvan tippuminen tasolta alas. Jälkimmäinen on vielä enemmän riskikkäämpää, vaikka molempiin tarvitaan ilman muuta lapsen valvontaa. 

Tuntuu että vaikka olisi miten tarkkana, niin kaikkia mahdollisia tilanteita ei aina pysty estämään. Sukulaislapsi kun oli käymässä konttausikäisenä, niin koko ajan vahdittiin, olin aivan vieressä lattialla, niin sitten tämä lapsi möngertää istuvaan asentoon lattialla, kaikki on ok, mutta hän kääntää päätä ja ihmeellisesti kaatuu balanssissa olleesta normaalista istumisen asennosta taaksepäin ja pää osuu lattiaan. 

Pelästyttävää, sitten olinkin niin, että pidin lapsesta kiinni koko ajan. Onneksi on nykyään kävelemisen opetteleminen takanapäin.

Persoonakohtaisia juttuja. Eräs saatananpalvoja on osoittautunut ihan hyväksi isäksi, vaikka aiemmin epäilin, että se uhraa lapsensa Beelzebubille.

Ohhoh, tämähän on kirvoittanut keskustelua, ja tulkinnat on lähteneet välillä vähän pitkällekin.

Olen siis tasan sen yhden kerran saanut miehen kiinni tuosta hoitopöydälle jättämisestä. Hän oli makkarissamme vaihtamassa vauvalle vaippaa, ja kuulin kun ovi kävi ja hän lähti hakemaan tulevasta lastenhuoneesta vauvalle puhtaita vaatteita edellisten likaannuttua. Joku vaisto käski mennä katsomaan, ja siellä vauva tosiaan pötkötteli yksin hoitopöydällä. Tästä miehelle tällöin ehkä kovasanaisestikin huomautin, mutta hänen reaktionsa oli mielestäni tilanteeseen nähden aika laimea "eihän se mihinkään vielä liiku." Lupasi kuitenkin olla jättämättä vauvaa hoitopöydälle jatkossa, enkä ole tähän tämän jälkeen ainakaan törmännyt. Mutta jonkinlainen kalvava epäluulo tästä jäi, eikä kaikista vähiten miehen asenteesta johtuen, kun itse olin tietysti ihan säikähtänyt, ja miehen reaktio oli lähinnä ärtymystä siitä, että minä otin "kierroksia" asiasta.

Mutta tuo sohva. Siellä hän viettää usein aikaa vauvan kanssa, mikä on toki kiva, mutta kun hän lähtee käymään jääkaapilla, vessassa etc, vauva jää sohvalle. Olen tästä huomauttanut useat kerrat, ja pyytänyt miestä siirtämään vauvan lattialle. Tähän tulee kommentiksi joko sama, eihän se vielä liiku (no, yksi kaunis päivä liikkuu), tai toinen syy on kuulemma se, kun lattialla on niin kylmä. (2003 rakennetussa lattialämmitystalossa ei ole mitenkään erityisen kylmä.)

Ja tuosta hyssyttelystä vielä, niin mieheni kyllä aloittaa sen myötätuntoisena, varmistaa vaipan puhtauden ja huolehtii onko vauvalla nälkä. Osaa myös erilaisia vatsakipuja helpottavia "masuasentoja". Mutta jos nämä toimet eivät auta, ja vauva itkee edelleen (esimerkiksi väsyä tai ehkä jotain muuta kipua tms.), mies turhautuu ja laskee vauvan vaan johonkin ja ärähtelee että "älä nyt turhasta kitise" tms. Yritän kannustaa miestäni ottamaan vauvan ja testaamaan erilaista hyssytystä ja silittelyä yms, mutta antaa sitten aika pian vauvan mulle, kun "ei tää mulla rauhotu".

Mieheni on korkeakoulutettu ja älykäs, ainakin sellaisen mitattavan loogis-matemaattisen äo:n perusteella (kolkuttelee Mensan ovia), mutta käytännön ymmärryksessä olisi tosiaan välillä aika lailla petrattavaa. Hän osaa myös keskustella vauva-asioista teoriassa ihan tietäväisen oloisesti, ja siksi kai(?) eivät neuvolassakaan ole katsoneet tarpeelliseksi ohjeistaa meitä sen enempää vauvanhoidon saloihin.

Mutta ehkä mun pitää rohkaistua ottamaan tämä puheeksi neuvolassa jollei mun sana ei ala tehota. Vähän pelottaa, ettei siellä a) uskota minua tai b) että mies menee jotenin enemmän lukkoon tän asian kans, kun mun neuvot on hälle jostain syystä joku punainen vaate nyt tän asian suhteen.

Ap

Luota vaistoosi. Ensimmäinen vuosi on tärkein.

Ehkä mies sitten myöhemmin osaa olla lapsen kanssa enemmän.

..ja täytyy vielä sanoa, että raskausaikana ajattelin, etten kyllä aio "omia" vauvaa, vaan mies saa häntä yhtä lailla hoitaa. Tämä onkin toteutunut, mutta tosiaan näistä nyt ilmi tulleista seikoista johtuen en ole uskaltanut heitä pahemmin kahdestaan jättää, mikä on harmi, koska olisi todella terveellistä päästä välillä kotoa hetkeksi tuulettumaan.

Ap

Mulkuilla on aina tarve päteä joka paikassa vaikka osa pätemisestä on suoraa valhetta. Viitaten tuohon, että neuvolassa esittänyt osaavaa.

Vierailija kirjoitti:

Ohhoh, tämähän on kirvoittanut keskustelua, ja tulkinnat on lähteneet välillä vähän pitkällekin.

Olen siis tasan sen yhden kerran saanut miehen kiinni tuosta hoitopöydälle jättämisestä. Hän oli makkarissamme vaihtamassa vauvalle vaippaa, ja kuulin kun ovi kävi ja hän lähti hakemaan tulevasta lastenhuoneesta vauvalle puhtaita vaatteita edellisten likaannuttua. Joku vaisto käski mennä katsomaan, ja siellä vauva tosiaan pötkötteli yksin hoitopöydällä. Tästä miehelle tällöin ehkä kovasanaisestikin huomautin, mutta hänen reaktionsa oli mielestäni tilanteeseen nähden aika laimea "eihän se mihinkään vielä liiku." Lupasi kuitenkin olla jättämättä vauvaa hoitopöydälle jatkossa, enkä ole tähän tämän jälkeen ainakaan törmännyt. Mutta jonkinlainen kalvava epäluulo tästä jäi, eikä kaikista vähiten miehen asenteesta johtuen, kun itse olin tietysti ihan säikähtänyt, ja miehen reaktio oli lähinnä ärtymystä siitä, että minä otin "kierroksia" asiasta.

Mutta tuo sohva. Siellä hän viettää usein aikaa vauvan kanssa, mikä on toki kiva, mutta kun hän lähtee käymään jääkaapilla, vessassa etc, vauva jää sohvalle. Olen tästä huomauttanut useat kerrat, ja pyytänyt miestä siirtämään vauvan lattialle. Tähän tulee kommentiksi joko sama, eihän se vielä liiku (no, yksi kaunis päivä liikkuu), tai toinen syy on kuulemma se, kun lattialla on niin kylmä. (2003 rakennetussa lattialämmitystalossa ei ole mitenkään erityisen kylmä.)

Ja tuosta hyssyttelystä vielä, niin mieheni kyllä aloittaa sen myötätuntoisena, varmistaa vaipan puhtauden ja huolehtii onko vauvalla nälkä. Osaa myös erilaisia vatsakipuja helpottavia "masuasentoja". Mutta jos nämä toimet eivät auta, ja vauva itkee edelleen (esimerkiksi väsyä tai ehkä jotain muuta kipua tms.), mies turhautuu ja laskee vauvan vaan johonkin ja ärähtelee että "älä nyt turhasta kitise" tms. Yritän kannustaa miestäni ottamaan vauvan ja testaamaan erilaista hyssytystä ja silittelyä yms, mutta antaa sitten aika pian vauvan mulle, kun "ei tää mulla rauhotu".

Mieheni on korkeakoulutettu ja älykäs, ainakin sellaisen mitattavan loogis-matemaattisen äo:n perusteella (kolkuttelee Mensan ovia), mutta käytännön ymmärryksessä olisi tosiaan välillä aika lailla petrattavaa. Hän osaa myös keskustella vauva-asioista teoriassa ihan tietäväisen oloisesti, ja siksi kai(?) eivät neuvolassakaan ole katsoneet tarpeelliseksi ohjeistaa meitä sen enempää vauvanhoidon saloihin.

Mutta ehkä mun pitää rohkaistua ottamaan tämä puheeksi neuvolassa jollei mun sana ei ala tehota. Vähän pelottaa, ettei siellä a) uskota minua tai b) että mies menee jotenin enemmän lukkoon tän asian kans, kun mun neuvot on hälle jostain syystä joku punainen vaate nyt tän asian suhteen.

Ap

Tämän perusteella mies saattaa olla jopa keskimääräistä parempi tapaus, jos ajatellaan että keskimääräisesti miehet eivät yhäkään samoin vaihda vaippoja ja osallistu vanhemmuuteen kuten kuuluisi. Mutta tuo ei perustu tietoon, vaan aivan heitän veikkauksena ja otaksuntana. 

Miehen vastuullisuuden ja arviointikyvyn kanssa on petraamista, se on totta. Toi sohvahomma, niin siihen vinkki: hae viltti/täkki jonka laitat jo valmiiksi sohvan tykö, sitten sanot miehelle että tuon voi laittaa lattialle ja siihen vauvan, niin ei ole "kylmällä" lattialla (vaikka lattia ei olisi kylmä). Tai sitten suoraan asetat täkin lattialle valmiiksi, mitä valmiimpaa, sen valmiimpaa. 

Hän ei tykkää siitä asetelmasta, että sinä neuvot kuin ylempää (vaikka sinulla olisi perehtymistä ja tietoa tässä aiheessa enemmän) ja siitä _riittämättömyyden tunteesta_ että hänen yrittämisensä ja tekemisensä eivät riitä. Siinä on vaarana että mies heittäytyy negatiiviseksi ja hänellä menee maku tehdä asioita lapsen suhteen, jos siitä kuitenkin huomautetaan.

Sen takia sinun kannattaa Ap muistaa sanoa hänelle positiivisesti tekemisistään ja sitten kun hän tekee jotain vastuutonta siis sellaista mistä on pakko sanoa, niin sanot siitä ja perään kehut että hei, muutenhan olet huipusti ja molemmathan tässä yritetään. Välillä voit oikein kysyä häneltä neuvoa jonkin lastenrattaat-asennuksen tms kanssa, jolloin hän saa kokea olevansa se enemmän tietävä näissä asioissa.

Vältä asetelmaa, jossa miehestä tulee kuin oppipoika ja nainen on kaikentietävä äiti se voi vaikuttaa romantiikkaankin,  niin sen takia sanot vaikka ääneen että et sinäkään kaikkea tiedä näistä jutuista ja osoitat että olet samassa veneessä miehen kanssa, niin olette "tiimi". 

Tasapainoilua jotta molemmilla olisi kivasti vastuiden kanssa.

Ei lapsen huutoon todellakaan aina tarvitse reagoida.

Mieti millainen sellaisesta tulee joka ei huuda koskaan.

Nyt hieman lievensit kertomustasi. Ensimmäisessä viestissä kirjoitit: "Lisäksi mies antaa vauvan itkeä, eikä edes yritä lohduttaa. Tai no, hyssyttää muutaman kerran kärsimättömästi,..." Nyt myöhemmin kirjoitat, että mies kyllä aloittaa hyssyttämisen myötätuntoisena ja varmistaa mahdollisen nälän ja likaisen vaipan. Hyvä, jos ensimmäinen viestisi oli hieman liian kärjekäs :) Tuossa myöhemmässä viestissä mies kuulostaa jo ihan tavalliselta mieheltä eikä miltään vajakilta.

Valitettavasti on erittäin yleistä, että äidin kontolle tulee isompi vastuu vauvan (ja taaperonkin) itkujen hoidossa ja muussakin huolenpidossa. Omassa tuttavapiirissä (korkeakoulutettuja ja ns. paperilla hyviä perheitä) tiedän vain yhden isän jolla on ollut vauvan hoidossa homma yhtä hanskassa kuin äidillä. Onhan toisaalta ihan luonnollistakin, että vauva suosii äitiä, joka on tuttu jo kohtuajalta ja mahdollisesti imetyksen kautta ruuan lähde ja kaikkein parhaimman lohdun suoja. On ihan tavallista, että äitä on monta kuukautta kiinni vauvassa alussa. Muutama kuukausi on loppujen lopuksi lyhyt aika elämästäsi.

Ehkä älykäs miehesi ymmärtäisi tosiaan tuon tippumisasian havainnollisten esimerkkien kautta, kuten joku ehdotti? Siis miten pienten vauvojen pyörähtäminen ja tippuminen tulee aina yllätyksenä eikä se tietenkään merkitse mitään, että eihän se vauva ole ennenkään pyörähtänyt! Ja vaikka sohva olisikin suht matala ja todennäköisesti vauva ei kuole tms., minkä takia riskeerata hänelle turhaan kovaa kipua?

Ap älykkyyttä on monenlaista kehuit miehesi kolkuttelevan mensan ovia? Juu u dont think so.

Tiesitkö että pelkästään 80+ äo riittää siihen että tuollaisia juttuja ei olisi tapahtunut.

Onko miestä itseään lohdutettu, kun hänellä on ollut hätä lapsena/nuorena/aikuisena?

Jos et ole koskaan itse saanut lohdutusta tai huomiota, kun sinulla on hätä, niin sinusta tulee hyvin helposti välinpitämätön muiden hätää kohtaan. Näin ainakin miehillä usein tuntuu olevan, voi olla toki naisillakin.

vauva esim 1-4viikkoa voint taata ettei putoa mistään jos ei ihan reunalla ole.

mutta kyllä saa olla varovainen mihin jättää , ei ole sääntöä koska kaikki liikkuvat eriaikaan.

Minusta ap olet melko paljon haukkunut miestäsi täällä, millainen pirttihirmu mahdatkaan olla?

Ei ihme jos mies tahallaan pikku epähuomioita tekee, haluaa nähdä miten reagoit oletko sitä ajatellut.

Esim lähtee välistä jääkaapille sohvalta yms, Niin tekee meillä molemmat ja ei OLe VAUVA PUDONNUT ja hmm 4 vauvaa kasvatettu kappas kappas.

Mitenkäkö, ilman mensan äo ihan perinteisellä järjellä ja tosiaan tärkein, ei olla toisiamme palstoilla haukuttu, vaan käytetty sekin aika seksiin.

Ja mikä siinä on että lapsi itkee niin ihmiset heti hössöttää hirveästi siitä.

Lapsi saattaa itkeäkkin onneaan tiesittekö sitä, itku kun on lapsen ainut keino alku taipaleella ottaa kontaktia.

Ja jää hoitopöydälle kyllä meilläkin jää reilu 1kk ikäinen kun meillä on siinä reunat , yli ei tule siitä pääsemään JOLLEI jokin henki häntä heiluta siitä.

Vauva on myös sohvalla itsekseen, koska ei se pyöri, jalat ja kädet kyllä heiluu holtittomasti kuten kaikki tietävät tuon ikäisillä ei ole NS tahdottuja vaan vahinko liikkeitä.

Miten tuollainen jolla heiluu kädet ja jalat putoaisi jostain kerro ap?

Vastasit kerran siihen niin että tulee aika, NIIN TULEE mutta sen ajan huomaa koska kaikki alkaa pikkuhiljaa mennä kehityksessä siihen että se aika tulee. Mut ei kukaan vanhempi siinä vaiheessa lastaan jätä kun tietää että MAHDOLLISUUS on.

mensalsamurai kirjoitti:

Ap älykkyyttä on monenlaista kehuit miehesi kolkuttelevan mensan ovia? Juu u dont think so.

Tiesitkö että pelkästään 80+ äo riittää siihen että tuollaisia juttuja ei olisi tapahtunut.

Samaa mieltä. Sitten pitää myös muistaa, että älykkyyttä on montaa lajia. Joku voi osata matematiikkaa, muttei osaa yhtään huomioida toisia ihmisiä tai ymmärrä, että vauvaa sattuu, jos hän tipahtaa. Ei välitä, ei kiinnosta. Ja sitten on niitä psykopaattejakin, jotka saavat toisen satuttamisesta mielihyvää. Ei kaikista ole lastenhoitajiksi. Sekin on fakta, joka pitää hyväksyä.

beukku kirjoitti:

Ja mikä siinä on että lapsi itkee niin ihmiset heti hössöttää hirveästi siitä.

Lapsi saattaa itkeäkkin onneaan tiesittekö sitä, itku kun on lapsen ainut keino alku taipaleella ottaa kontaktia.

Ja jää hoitopöydälle kyllä meilläkin jää reilu 1kk ikäinen kun meillä on siinä reunat , yli ei tule siitä pääsemään JOLLEI jokin henki häntä heiluta siitä.

Vauva on myös sohvalla itsekseen, koska ei se pyöri, jalat ja kädet kyllä heiluu holtittomasti kuten kaikki tietävät tuon ikäisillä ei ole NS tahdottuja vaan vahinko liikkeitä.

Miten tuollainen jolla heiluu kädet ja jalat putoaisi jostain kerro ap?

Vastasit kerran siihen niin että tulee aika, NIIN TULEE mutta sen ajan huomaa koska kaikki alkaa pikkuhiljaa mennä kehityksessä siihen että se aika tulee. Mut ei kukaan vanhempi siinä vaiheessa lastaan jätä kun tietää että MAHDOLLISUUS on.

Kyllä se mahdollisuus tipahtaa sohvalta tai hoitopöydältä on heti, kun lapsi syntyy. Meillä on jokainen lapsi nostellut päätään jo synnärillä ja 2 viikon ikäinen on tahattomasti pyörähtänyt ympäri lattialla. Eli se mahdollisuus on heti kun lapsi syntyy.

T. Kolmen äiti

Ongelmana on vauvan tunnetilan siirtyminen isään, lisäksi vauvan itkun jatkuminen kasvattaa isän hätääntymistä ja avuttomuuden tunnetta. Isä ei kunnolla tunnista ja osaa käsitellä omia tunteitaan ja pyrkii selviämään emotionaalisesti kuormittavasta tilanteesta jättämällä vauvan yksinään.

Suuttumisen tunne on myös yksi puolustautumiseen tarkoitetuista tunteista ja sen vuoksi lapsen hätä voi joissain laukaista ärtymystä ja suuttumista.

Omien tunteiden tunnistamisen ja hallinnan lisäksi isä vaikuttaa tarvitsevan tiedon siitä, että vaikka lohdutus ei heti tehoa, ei se silti ole turhaa. Lapselle riittää että saa olla turvallisesti sylissä kun on paha olla.