En uskalla jättää vauvaa miehelle

Kiitos keskustelusta ja näkökulmista. Yritän ehkä vielä miestä neuvoa, ja siihen asti tyydyn kohtalooni ja pysyn vauvan kanssa (bye harrastukset) tai pyydän ulkopuolisia hoitajia.. Ongelma vaan on, että mies ärtyy minun neuvoistani, vaikka kuinka kauniisti yritän ne esittää. Minusta tuo putoamisen estäminen on tosiaan vaan vähän niinkuin vanhemmuuden minimivaatimus. Se kun voi sattua ja seuraukset olla vakavia, vaikka olisi kuinka huolellinen, joten miksi olla huolimaton. (Ja toki myös vauvan lohduttaminen/sylittäminen kun vauva itkee.)

Mitään merkkejä tällaisista tulevista ongelmista ei kyllä tosiaan ollut luettavissa ennen vauvaa. Mies oli (on) muuten turvallinen ja karttaa ylimääräisiä riskejä (esim. liikenteessä.) Hän oli (on) nähdäkseni lapsirakas ja hänellä on mm. kummilapsi, jonka kanssa hän esim. leikkii innokkaasti, mutta ei toki häntä ole varsinaisesti hoitanut. (Myös meidän vauvaamme mies tykkää leikittää, höpsötellä ja hellitellä sekä kylvettää kun hän on hyväntuulinen.) Muuta kokemusta miehellä ei ole lapsista, ja luulen ettei hän vaan jotenkin ole onnistunut vielä sisäistämään sitä, että pikkuvauvalla tai vähän isommallakaan taaperolla ei ole mitään vaaran tuntua tai tunteidensäätelykeinoja.

Mies on ollut innokkaasti mukana neuvoloissa sekä raskaus- että vauva-aikana aina kun on vaan töiltään ehtinyt, mutta tuntuu, että neuvolassakin tällaisten asioiden oletetaan olevan niin itsestäänselviä ettei niitä edes käydä läpi. Ja miehen mielestä ilmeisesti kun mitään ei ole sattunut (vielä!), niin kaikki on mennyt hyvin ja voi jatkua ennallaan, vaikka fakta on, että hänen huolimattomuutensa takia aika monta kertaa olisi voinut jo aika pahasti sattua. En tiedä miten saisin tämän iskostettua hänen kalloonsa ilman että se olisi hänestä "pirujen maalaamista seinille" tai "pahimpien mahdollisten skenaarioiden esittelyä."

Tämä asia vihastuttaa ja saa oloni voimattomaksi välillä, kun rakastan miestäni, mutta miksi juuri tässä asiassa hänen täytyy olla niin saakelin tyhmä ja kovapäinen.

Miksi teit vauvan miehen kanssa jonka älykkyys on 60 Luokkaa. Kannattaa ensin varmistaa mieheltä että se osaa hoitaa vauvaa ennen kun panet miehen kanssa.

Joskus isiin tehoaa parhaiten se, että ne ohjeet ja neuvot tulevat ulkopuolelta. Onko isä ollut mukana neuvolakäynneillä? Jos ei, niin menkää sinne seuraavaksi yhdessä ja keskustelkaa siellä asiasta. Myös muiden isien kanssa keskustelu voi auttaa. Omalla miehellä ei ollut mitään vastaavaa kuin ap:lla mutta selvästi viesti meni paremmin perille muiden kuin minun kertomana. Etenkin muiden isien kanssa juttelu oli arvokasta. Esimerkiksi kaikki vaiheet on ollut miehen helpompi sisäistää muiden kertomana. 

Vierailija kirjoitti:

Kiitos keskustelusta ja näkökulmista. Yritän ehkä vielä miestä neuvoa, ja siihen asti tyydyn kohtalooni ja pysyn vauvan kanssa (bye harrastukset) tai pyydän ulkopuolisia hoitajia.. Ongelma vaan on, että mies ärtyy minun neuvoistani, vaikka kuinka kauniisti yritän ne esittää. Minusta tuo putoamisen estäminen on tosiaan vaan vähän niinkuin vanhemmuuden minimivaatimus. Se kun voi sattua ja seuraukset olla vakavia, vaikka olisi kuinka huolellinen, joten miksi olla huolimaton. (Ja toki myös vauvan lohduttaminen/sylittäminen kun vauva itkee.)

Mitään merkkejä tällaisista tulevista ongelmista ei kyllä tosiaan ollut luettavissa ennen vauvaa. Mies oli (on) muuten turvallinen ja karttaa ylimääräisiä riskejä (esim. liikenteessä.) Hän oli (on) nähdäkseni lapsirakas ja hänellä on mm. kummilapsi, jonka kanssa hän esim. leikkii innokkaasti, mutta ei toki häntä ole varsinaisesti hoitanut. (Myös meidän vauvaamme mies tykkää leikittää, höpsötellä ja hellitellä sekä kylvettää kun hän on hyväntuulinen.) Muuta kokemusta miehellä ei ole lapsista, ja luulen ettei hän vaan jotenkin ole onnistunut vielä sisäistämään sitä, että pikkuvauvalla tai vähän isommallakaan taaperolla ei ole mitään vaaran tuntua tai tunteidensäätelykeinoja.

Mies on ollut innokkaasti mukana neuvoloissa sekä raskaus- että vauva-aikana aina kun on vaan töiltään ehtinyt, mutta tuntuu, että neuvolassakin tällaisten asioiden oletetaan olevan niin itsestäänselviä ettei niitä edes käydä läpi. Ja miehen mielestä ilmeisesti kun mitään ei ole sattunut (vielä!), niin kaikki on mennyt hyvin ja voi jatkua ennallaan, vaikka fakta on, että hänen huolimattomuutensa takia aika monta kertaa olisi voinut jo aika pahasti sattua. En tiedä miten saisin tämän iskostettua hänen kalloonsa ilman että se olisi hänestä "pirujen maalaamista seinille" tai "pahimpien mahdollisten skenaarioiden esittelyä."

Tämä asia vihastuttaa ja saa oloni voimattomaksi välillä, kun rakastan miestäni, mutta miksi juuri tässä asiassa hänen täytyy olla niin saakelin tyhmä ja kovapäinen.

Ehkä mies kokee,että kyllä hän tietää,ettei tarvii neuvoa vaikka just pitää :) toivottavasti mies nielee ylpeytensä ja alkaa ymmärtämään,ettei liian varovainen voi olla vauvan kanssa. Mieluummin liian varovainen kuin huolimaton ja liian luottavainen.  Neuvolassa noita asioita vois ottaa puheeksi ja sanoa miehelle,että kysytäänpäs neuvolasta,mitä pitäisi ottaa ja miten huomioon.

Putoamiseen on lapsia kuollut. Kummitätini 10 päivän ikäinen vauva putosi sairaalassa hoitopöydältä ja kuoli.

Joskus väitetään että tuon ikäiset lapset eivät vierähdä tai juuri liiku. Ei ole totta.

Omat lapseni olivat kyllä liikkuvaisia jo syntyessään.

Mies ei ehkä tahallaan, mutta kuitenkin luo vaaratilanteen.

AP: kaikki ei ole hyviä vauvojen vanhempia.

Mulla on ollut hyvä suhde mukeloihini heti kun arvelin heidän olevan olemassakaan, mutta on myös ihmisiä jotka lämpiää esimerkiksi vasta kun lapsi alkaa puhua kokonaisia lauseita.

Tarkkaile niitä omia voimavarojasi ja mieti jaksatko pitää miestä letkan jatkona siinä toivossa että se kummilapsien leikittäjä sieltä joskus heräilee.

Älä kuitenkaan toimi omaa perstuntumaasi vastoin: mikään ei ole niin ärsyttävää kuin se että antaa siimaa enemmän kuin mitä arvelee että pitäisi ja joutuu vielä setvimään sotkutkin - puhumattakaan siitä että tuosta aiheutuisi peruuttamatonta vahinkoa lapselle.

Pakko kertoa oma esimerkki, josta ehkä saattaa olla apua. Olen velanainen, joka ei ole koskaan ollut lasten kanssa missään tekemisissä. Siskoni sai ensimmäisen lapsensa ja otti minut alusta alkaen mukaan luottaen 'taitoihini' ei esimerkiksi hyörinyt ympärillä ja vahdannut miten esim. pidän vauvaa sylissä. Neuvoi ainoastaan, jos pyysin apua. Opettelin oman tapani olla hänen lapsensa kanssa ja pikkuhiljaa aloin myös itse luottaa itseeni ja siihen, että pärjään. Sain useasti myös hoitaa siskonlasta ja kerran n. puolivuotias lapsi sai hoidossani niin hirveän itkuraivarin, etten tiennyt miten päin olisin hyssyttänyt, hän kuitenkin lopulta rauhoittui, enkä usko, että suurempia traumoja jäi (lapsi nyt 6 vee). Tulen erittäin hyvin toimeen siskonlapsen kanssa ja olemme mm. reissanneet yhdessä päiväretkiä jne. 

Sanoisin, että luota mieheesi, hän on kuitenkin lapsen toinen vanhempi. Jos nyt hyörit ympärillä koko ajan, etkä anna isän tehdä omia valintojaan, ei hän niitä myöhemminkään tee. Anna hänen opetella oma tapansa olla lapsen kanssa.  Jos sinä et luota isään, miksi isäkään luottaisi itseensä.

Sinun vastuullasi on nyt olla jättämättä vauvaasi isänsä kanssa kahden. Edes kun olet itse kotona paikalla, jos isä kerran jättää hänet hoitopöydälle putoamisriskiin ilman valvontaa. Nyt kun tiedät tämän, on valitettavasti sinunkin vastuullasi, jos jätät vauvan isän hoitoon ja hän putoaa jostakin.

Olen pahoillani, että miehesi on jälkeenjäänyt tai täysin tunnekylmä. ET valitettavasti voi jättää lasta hänen kanssaan kaksin pidemmäksi aikaa seuraavaan pariin kolmeen vuoteen (hän varmaan jättäisi taaperonkin selviytymään yksin omista itkuistaan). Itse en pystyisi jatkamaan parisuhdetta tuossa tilanteessa, kun ilmeisesti ennakko-oletuksena on ollut jonkin asteinen tasavertainen vanhemmuus.

Vierailija kirjoitti:

AP: kaikki ei ole hyviä vauvojen vanhempia.

Mulla on ollut hyvä suhde mukeloihini heti kun arvelin heidän olevan olemassakaan, mutta on myös ihmisiä jotka lämpiää esimerkiksi vasta kun lapsi alkaa puhua kokonaisia lauseita.

Tarkkaile niitä omia voimavarojasi ja mieti jaksatko pitää miestä letkan jatkona siinä toivossa että se kummilapsien leikittäjä sieltä joskus heräilee.

Älä kuitenkaan toimi omaa perstuntumaasi vastoin: mikään ei ole niin ärsyttävää kuin se että antaa siimaa enemmän kuin mitä arvelee että pitäisi ja joutuu vielä setvimään sotkutkin - puhumattakaan siitä että tuosta aiheutuisi peruuttamatonta vahinkoa lapselle.

Muuten hyvä kommentti, mutta tuo, että tarkkaile jaksatko pitää miestä letkan jatkona. Ehdotat rivien välistä eroa, jos mies ei ala kunnolla hoitaa lasta. Se ei välttämättä ole hyvä neuvo. Nimittäin eron jälkeen mies saattaa haluta lapsen luokseen vaikka joka toinen viikonloppu, ja silloin ap ei voi mitään sille miten mies lasta hoitaa. Ei edes pääse näkemään millaista meno siellä isän luona on.

Minä olen lapsen tehnyt aikoinaan ja nyt se on jo 9 luokalla. En minä laittanut vauvaa sohvalle koskaan. Naisilla tuntuu olevan pakkomielle tehdä lapsia jonkun idiootin kanssa aina joka ei tiedä miten lasta hoidetaan.

Jos jotain tapahtuu, sinua tullaan syyttämään, jos jotain sattuu, vaikka et olisi tehnyt mitään muuta kuin luottanut, että lapsen toinen vanhempi on normaali ihminen, jolta voi olettaa lapsesta huolehtimista.

Itse olen neljän lapsen isä enkä todellakaan uskaltaisi jättää kolmen kuukauden ikäistä vauvaa hetkeksikään hoitopöydälle tai muuallekaan siten että voisi pyörähtämällä tipahtaa alas. Uskallan poistua vain parin askelen päähän hakemaan vaihtovaippaa tai harsoa irrottamatta katsekontaktia vauvasta.

Nuorimmalla lapsistani on eri äiti kuin muilla kolmella ja lapsemme on hänen ensimmäisensä. Ennen kuin vauva liikkui mihinkään, hän ei ymmärtänyt kuinka tarkkana asian kanssa pitää olla. Ei hänen äidinvaistoissaan sinänsä mitään vikaa ole, ei vain osannut kuvitella miten nopeasti tilanne voi edetä. Nyt kun lapsi on isompi, tietää jo että vaikka hän olisi rauhallisena jossain, hetken päästä saattaakin viilettää jo jossain muualla.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos keskustelusta ja näkökulmista. Yritän ehkä vielä miestä neuvoa, ja siihen asti tyydyn kohtalooni ja pysyn vauvan kanssa (bye harrastukset) tai pyydän ulkopuolisia hoitajia.. Ongelma vaan on, että mies ärtyy minun neuvoistani, vaikka kuinka kauniisti yritän ne esittää. Minusta tuo putoamisen estäminen on tosiaan vaan vähän niinkuin vanhemmuuden minimivaatimus. Se kun voi sattua ja seuraukset olla vakavia, vaikka olisi kuinka huolellinen, joten miksi olla huolimaton. (Ja toki myös vauvan lohduttaminen/sylittäminen kun vauva itkee.)

Mitään merkkejä tällaisista tulevista ongelmista ei kyllä tosiaan ollut luettavissa ennen vauvaa. Mies oli (on) muuten turvallinen ja karttaa ylimääräisiä riskejä (esim. liikenteessä.) Hän oli (on) nähdäkseni lapsirakas ja hänellä on mm. kummilapsi, jonka kanssa hän esim. leikkii innokkaasti, mutta ei toki häntä ole varsinaisesti hoitanut. (Myös meidän vauvaamme mies tykkää leikittää, höpsötellä ja hellitellä sekä kylvettää kun hän on hyväntuulinen.) Muuta kokemusta miehellä ei ole lapsista, ja luulen ettei hän vaan jotenkin ole onnistunut vielä sisäistämään sitä, että pikkuvauvalla tai vähän isommallakaan taaperolla ei ole mitään vaaran tuntua tai tunteidensäätelykeinoja.

Mies on ollut innokkaasti mukana neuvoloissa sekä raskaus- että vauva-aikana aina kun on vaan töiltään ehtinyt, mutta tuntuu, että neuvolassakin tällaisten asioiden oletetaan olevan niin itsestäänselviä ettei niitä edes käydä läpi. Ja miehen mielestä ilmeisesti kun mitään ei ole sattunut (vielä!), niin kaikki on mennyt hyvin ja voi jatkua ennallaan, vaikka fakta on, että hänen huolimattomuutensa takia aika monta kertaa olisi voinut jo aika pahasti sattua. En tiedä miten saisin tämän iskostettua hänen kalloonsa ilman että se olisi hänestä "pirujen maalaamista seinille" tai "pahimpien mahdollisten skenaarioiden esittelyä."

Tämä asia vihastuttaa ja saa oloni voimattomaksi välillä, kun rakastan miestäni, mutta miksi juuri tässä asiassa hänen täytyy olla niin saakelin tyhmä ja kovapäinen.

Hei mies vaikuttaa kypsymättömältä, ei ymmärrä tosiaan vastuun ja turvallisuuden asioita. Hän on "Leikittäjä", ei niinkään vielä "Huoltaja". Luultavasti "kasvaa" vielä isän rooliin, vähitellen, mutta ongelma on siinä, että kun hänen tarvitsisi olla tässä ajassa jo siinä. Uskoisin, että samaa ongelmaa on monen kotona ja kuten joku aiempi kirjoittaja sanoi, neuvoloissa pitäisi olla jotkut peruskurssit vanhemmille, niin tämantyyppiset miehet oppisivat ottamaan vakavissaan ja vastuulla asiat ja yleensä auktoriteeteilta/"asiantuntijoilta" he paremmin ottavat vastaan ohjeet.

Kaksi pikaista neuvoa:

1. Tässä sinulle visuaaliseen mieleen vaikuttava neuvo, joka voi hyvinkin vaikuttaa mieheen: etsi käsiisi jokin video/elokuva/dokumentti, jossa ihan visuaalisesti näytetään kuinka vauva tippuu joltain tasolta ja sitten käy huonosti, tulee murtumaa tms ja vanhemmat joutuvat terveyskeskuksen ja virkavallan syyniin, ja perheidylli on hetkessä mennyt rikki. Miehiin tutkitusti vaikuttaa asioiden VISUAALINEN näkeminen enemmän kuin naisiin. Joten jos löydät käsiisi sellaisen filmin/klipin/opetuspätkän, niin ei muuta kuin kotona pyörimään ja sillä voi yhtäkkiä ollakin häneen herättelevä vaikutus. 

2. Käytännön neuvo: laita mies lupaamaan, että hän laittaa vauvan vaikka LATTIALLE vessassakäynnin/jääkapilla käynnin/poistumisensa ajaksi siitä sohvalta, sehän ei vaadi häneltä kuin nosto- ja laskuliikkeen, niin jo tällä keinoa ehkäiset että lapsi ei jää jollekin tasolle, josta hän voi pudota. Kun et vaadi miestä siirtämään lasta jonnekin kauemmas laittamista/kiinnityksiä vaativaan sitteriin (=enemmän vaivaa), vaan vain nostamista alas lattialle (=helppoa, yksi liike nosto ja laskeminen lattialle, ei vaivaa) niin mies tekee tämän helpommin, kun siitä ei ole samaa vaivaa kuin muunlaisesta siirtämisestä ja sittereihin kiinnittämisistä. Demonstroi miehelle vielä että hän sitten nostaa ja laskee vauvan rauhallisesti alas, eikä kiireellä.

Miehesi kasvatusmetodit taitaa olla 1950-luvulta. Onko anoppi ehkä opettanut miestään, tai kuka lie. Sinä teet oikein ja suojelet lastanne oikein. Jätkä näin!

Moni mies ei tiedä lastenhoidosta yhtään mitään. Hyvänä vertauksena vaikka se etten itsekään tiedä koirista mitään. Meillä ei ole koskaan ollut koiraa ja en ole ikinä ollut ihmeemmin tekemisissä koirien kanssa. En täten esim. tiedä tarkalleen mitä ruokia koiralle ei missään nimessä saa antaa tai kuinka monta kertaa koiraa tulisi käyttää ulkona. Saisin koiran varmasti pidettyä hengissä mutta tietämättömyyteni aiheuttaisi varmasti riskejä.

Moni isä on samassa tilanteessa. Monet naiset ovat leikkineet nukeilla jo pienenä, hoitaneet nuorempia sisaruksia, olleet lapsenvahtina ja muutenkin olleet pienten lasten kanssa tekemisissä luonnollisissa asiayhteyksissä kuin miehet. En väitä että jokainen nainen on luontaisesti kasvatuksen ammattilainen, mutta luontaista sekä opittua tarttumapintaa on usein miehiä enemmän joka sitten näkyy käytännössä parempana riskienhallintana.

Oman kokemuksen mukaan tuossa on tietämättömyyden lisäksi myös silkkaa välinpitämättömyyttä. Moni mies ei tunnu luovan ihmeempää tunnesidettä vastasyntyneeseen kuin vasta ajan kanssa lasta hoitamalla. Naisen kohdalla odotus ja hormonit useimmiten hoitaa asian mutta miehille se tulee enemmän yllätyksenä ja on pidempi prosessi.

Ehkä miehelle pitäisi lyödä oikeasti jokin opas käteen ja kertoa ettei pieni vauva kiukuttele kiukuttelemisen ilosta tai ymmärrä hyvän ja huonon käytöksen eroa kuten ei muitakaan konsepteja kuin nälkä, väsymys ja turva/turvattomuus. Vauvat todellakin pyörähtää hyvinkin nopeasti ja siksi tuon ikäistä ei jätetä korkealle tasolle tai muuten vaaran paikkaan yksin.

Mieheni, koulutettu ihminen ja monenlaista elämänkokemusta omaava, osoittautui täysin tietämättömäksi kaikesta raskauteen, vauvoihin ja lapsiin liittyvästä. Vaikka oli ennen raskautta antanut ymmärtää, että tietää niistä. Menin lankaan, kun kuitenkin kertoili muutamia tietoja, jotka oli siis ihan oikeita ja niiden perusteella luulin, että tietää asioita saman verran kuin ihmiset yleensä. Olisi varmaan pitänyt pitää sille jotkut vaikeat pistarit aiheesta, jotta totuus olisi selvinnyt ajoissa. Mutta kuka sellaista tekee? Ei kukaan, ei tule mieleenkään.

Mieheni ei esim tiennyt, että vauvaa ei saa jättää yksin jonnekin tasolle. Ei tiennyt, että vauva voi pudota. Ei tiennyt, että vauvaa ei saa jättää itkemään itseään uneen. Asiaa pahensi anopin hääräys, anoppi kävi meillä neuvomassa miestä, että vauvan voi hyvin jättää yksin sohvalle ja vauvan kannattaa antaa itkeä itsensä uneen.

Mutta onneksi mieheni uskoi mitä sanoin. Yksi riita käytiin aiheesta ja sen jälkeen mies uskoi asiat mitä neuvoin hänelle lapsesta.

Pari lapsettoman sivukommenttia. Oletan, että miehesi ei ole koskaan kokenut sitä, että vauva tippuu jostain. Minulle kävi kerran niin, että muutaman kuukauden ikäinen kummilapsi putosi sylistäni, kun makoilimme sängyllä (onneksi matalalla futonilla). Jotenkin hän vain todella nopeasti luiskahti otteestani. Onneksi vauva ei loukkaantunut ja säikähdystä pahempaa ei sattunut, mutta olin tosi huonona sattuneesta pitkän aikaa ja tunsin isoa syyllisyyttä.

Ihan yhtä huolestuttavalta tuntuu se, että mies ei oikein suostu puhumaan asiasta. Minusta se on huonoa kaikissa parisuhteissa, jos on joku asia, josta keskusteleminen ei onnistu. Ja varsinkin vanhemmuudessa. Tsemppiä, ap! Näytä miehelle vaikka tämä keskustelu, jos muu ei toimi.

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä olet oikeassa, mies ei ymmärrä turvallisuusasioita ja ottaa riskejä vauvan terveydellä. Vauvat kyllä oikeasti putoilevat.

kyllä sen viimeistään opettajat huomaavat koulussa, että toisten vauvat ovat pudonneet päälleen vähän useammin kuin toisten vauvat.

Oma mieheni on monella tavalla huolehtiva ja hyvä isä lapsellemme, mutta pari turvallisuusasiaa ei vain iskostu hänen päähänsä:

Mies jättää veitsiä/ruoanlaitossa käytettäviä veitsiä lojumaan pöydän kulmalle ruoanlaiton jälkeen. Ei tajua, että taapero saattaa tulla ja kahmaista veitsen käteensä. Taapero siis seisoo ja yltää hyvin ottamaan tavaroita pöydän reunalta. Usein saan olla siirtämässä näitä veitsiä turvallisempaan paikkaan.

Mies unohtaa ruoanlaiton jälkeen kääntää lieden lapsilukon päälle. Meillä on vanhanmallinen liesi eli levyn saa päälle vaan kääntämällä vivusta, jos lapsilukko ei ole päällä. Olen sanonut tästä monta kertaa, koska taapero saa käännettyä levyn päälle ja tulipaloriski on melkoinen.

On sovittu miehen kanssa, että joka kerta huomautan näistä turvallisuusasioista. Samat keskustelut on käyty silti kymmeniä kertoja, eikä mies vain ota opikseen/muista väsyneenä. Ei auta muu kuin toivoa, että mitään ei satu.

Mun ex-mies oli ihan samanlainen. Jos neuvoin tai ihan vaan pyysin häntä toimimaan vauvan kanssa jollain tietyllä (turvallisella) tavalla, hän teki juuri päinvastoin ihan vaan v*ttuillakseen. Eli purki tunteensa muhun vauvan turvallisuuden ja hyvinvoinnin kustannuksella. 

Joo onneksi on ex-mies, tämä nyt oli vaan yksi (iso) syy eroon.