Turvallisuusalaan perehtynyt tutkija arvioi, että Ison Omenan vartijat käyttivät kiinniottotilanteessa alan koulutuksessa opittuja tekniikoita.
Turvallisuusalaan erikoistunut tutkija arvioi, että vartijoiden voimakeinot näyttävät kauppakeskuksen asiakkaan kuvaaman videon ja tapahtumista levinneiden kuvien perusteella hallituilta. Kuvissa naista pitää kiinni neljä vartijaa.
Videota katsoen vartijoiden voimankäyttö vaikuttaa hallitulta. Voimakeinot ovat perusteltuja, sillä videolla näkyy vastarintaa, sanoo tutkija.
Materiaalin perusteella tutkija arvioi, että vartijat toimivat voimankäyttökoulutuksessa opetettujen tekniikoiden mukaisesti. Tutkija muistuttaa, että lyhyen videon ja valokuvien perusteella tilanteesta ei voi saada kattavaa kuvaa. Tutkija muistuttaa, että hänellä ei ole esimerkiksi tiedossa sitä, miten tilanne on lähtenyt liikkeelle.
Näkemäni videon perusteella ei voi ottaa kantaa vartijoiden tehtävän tärkeyteen ja kiireellisyyteen eikä henkilön vaarallisuuteen. Yleisellä tasolla toki voi miettiä, minkä verran tilanteessa on vartijoilla ollut tarvetta viedä naista maahan. Nainen on tässä tapauksessa kuitenkin vastustanut ja vartijat ovat päättäneet laittaa hänet käsirautoihin, tutkija arvioi.
Yleisellä tasolla maahanvienti ja rautoihin laittaminen on tutkijan mukaan mahdollista silloin, jos vartija ei pysty lievemmin keinoin pitämään tilannetta hallinnassa.
Videolla vartijat myös puhuttavat henkilöä ja kehottavat rauhoittumaan, tutkija sanoo.
Vartijoiden oikeutta voimankäyttöön säädellään lailla. Voimankäyttö on mahdollista, jos henkilö koettaa vastarintaa tekemällä välttää pääsyn estämisen, poistamisen, kiinniottamisen tai turvallisuustarkastuksen suorittamisen tai hän pakenee kiinniottamista.
Jos henkilö vastustaa, silloin tarpeellisia ja puolustettavia voimakeinoja voidaan käyttää.
Kommentit (7218)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kammottavaa, miten vartija pyörittelee vainajaa lattialla edestakaisin kuin mollamaijaa. Ei mitään käsitystä ihmisen fysiikasta ja elintoiminnoista.
Koulutuksessa vika, asenteessa vika, luonteessa vika. Näitä sitten iso joukko ja joukossa tyhmyys tiivistyy.
Miten voi nainen olla niin pelottava kaapin kokoisille miehille?
Jos koskaan on tullut miehen väkivaltaa esim. raiskausyrityksenkään kokeneeksi, tietää mitä on olla nainen. Tulevatkohan nämä vartijat kokemaan sen vankilassa.
Tuskin nuo vankilaan päätyy. Perusmuotoisesta kuolemantuottamuksesta on kovin rangaistus 2 vuotta eli ehdollisena menee.
Harvoin olen kritisoinut suomalaista oikeusjärjestelmää, mutta jos nuo tyypit pääsevät tästä kuin koira veräjästä, niin todellakin alkaa käydä hermoon. Minä olen tavallaan joissain raiskaustapauksissa ymmärtänyt monen mielestä hirveän lepsuja rangaistuksia, mutta niissä nyt sentään uhri on jäänyt henkiin! Tässä tapetaan viaton nainen ryhmätyönä. Ei todellakaan ehdollinen tuomio ole oikein tässä tapauksessa!
Tiesitkö että raiskaus miltei aina johtaa lisääntymättömyyteen koska se tuhoaa naisen psyykkisen dynamiikan parisuhteisiin ja lapsii? Se tuhoaa myös seksuaaliterveyden ja kyvyn nauttia siten elämästä. Se tekijä taas vaan jatkaa elämäänsä , eikä teko vaikuta noihin alueisiin.
Tämä. Muutenkin tuon lainaamasi toiseksi viimeinen lause "tässä tapetaan viaton nainen ryhmätyönä" on puistattava. Toisin sanoen hän on siis sitä mieltä, ettei raiskauksen uhri ole viaton.
Uhrinsyyllistämiskulttuuri Suomessa elää ja voi hyvin vielä jopa vuonna 2023.
Vierailija kirjoitti:
"Kävikö vartijat edes oikeaan henkilöön kiinni?"
TÄMÄ
Jos oli tosiaan miesarka syrjaytynyt kaunis nainen, niin kävivät. Täälläkin on ollut lauseita: Me kiusaamme vain niitä joita voimme....eli sellaisia jotka eivät pysty puolustautumaan koska tietoja että syrjäytynyt. Käsittääkseni nämä veikot jakavat mafian tavoin tietoja vielä dark webissä keskenään kun valitsevat maalituksen kohdettaan.
Niin. Miten vartijat tarkistavat häiriöilmoitusten, etenkin epämääräisemmissä tapauksissa kuten tässä keississä näyttää olevan, oikeellisuuden ennen kuin ryhtyvät actioniin?
Siis eikö nuo oikeasti ole käynyt ensiapu kurssia ? Videon perusteella eivät ole. Tuon ikäisten pitäisi muutenkin huomata jos toinen ei hengitä. Tärkeintä oli varmaan se , että no pysyy paikalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai ai, alkaa näyttää hyvin pahalta vartijoiden kannalta.
Tarina mysteerimiehestä syventänee ahdinkoa oikeudessa, vaikka lainoppinut en olekaan. On myös kyseenalaista, että vartijat lähtevät naisen kimppuun jonkun miehen pyynnöstä? Jos näin siis tapahtui.
Tuolla laillahan höplätään pikkulapsia, jotka uskoo kaiken?
Ei noilla oo mitään juridista merkitystä. Jos kuollutta on vartijat pyytäny poistumaan ja se ei oo totellu vaan alkanu vastustaa sitä ulostalutusta niin se on syyllistyny järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamiseen, ja ne voimakeinojen alottaminen on täysin laillisia.
NIMENOMAAN! Pelkäsipä yksi vartijoista vielä toisen elvyttäessäkin että "jos se yhtään rupee vastustelee ni lopeta sit heti elvytys!"
Ei saaaaaaatana mitä aivokääpiöitä!!!!!!
Tuohan voi tarkoittaa myös sitä, että elvytys lopetetaan kun uhri pyristelee eli vastustaa eli reagoi eli elintoiminnot palautuvat. Mutta eihän täällä semmoista osata edes ajatella, kun ollaan olevinaan elvytyksen ja Suomen lainsäädännön asiantuntijoita.
Miten mulla on sellainen muistikuva, että elvytys pitää lopettaakin heti kun elvytettävä alkaa hengittää itse.
Vierailija kirjoitti:
4608: mu rha info tavallisesti aika hyvin perillä näistä. Sen mukaan poliisilla ei olisikaan tietoa tästä väitetystä mysteerimiehestä, jonka ilmoituksen perusteella vartijat iskivät ko. naiseen kiinni. Joissain medioissa poliisilla väitettiin olevan ko. mies tiedossaan mutta ei oltu tavoitettu jälkeenpäin...
Aina vaan selvempää alkaa olla, että ne vartijat on tarkoituksella halunneet ns. harjoitella noita nyt tekemiään voimatoimia. Taustalla inho ja ennakkoluulot uskovia kohtaan.
Väkivallan uhriksi kerran joutuneet usein joutuvat myös toistamiseen. Nämä tekijät haistavat heikkouden ja trauman ja valitsevat uhrinsa sen perusteella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi hurjaa, jos mitään häiriöstä ilmoittavaa miestä tai naista ei olisikaan olemassa. Mihin silloin tuo koko operaatio edes perustui? Varijoiden mielivaltaan?
Kumpi on uskottavampi skenaario (Avarnin tapaus huomioiden): 1. Vartijat halusivat kiusata tai jopa seksuaalisesti ahdistella kaunista, vähän erikoista naista? 2. Mies häiriintyi miehiä pelkäävästä arasta uskovaisesta naisesta niin paljon, että meni johonkin liikkeeseen ja pyysi hälyyttämään vartijat?
Miehillä todella korkea kynnys hakea apua vartijoilta siihen että nainen häiritsee...ellei ole ollut joku eläkeläispappa.
Miksi mies ei saisi kokea olevansa häiritty?
Toisaalta oikeusturvan kannalta on hienoa, kun ihmiset videoivat ja ottavat kuvia tapahtumista ja jos tilanne on poikkeava.
Tuokin video oikeudessa käy todistusaineistona, josta selviää tapahtuien kulku 22min aikana mitä todella tapahtui, eikä ole pelkästään sana sanaa vastaan.
Joka tapauksessa hyvin raskauttava todistusaineisto, jonka sivullinen on kuvannut.
Niin surullinen kohtalo uhrilla. On pelännyt miehiä, kokenut väkivaltaa, hakenut lähestymiskellon. Sitten kaikki pahimmat pelot käy toteen ja päättää päivänsä miesten tekemän ryhmätapon seurauksena. Olen niin suunnattoman. järkyttynyt tuon uhriparan puolesta :( Levätköön rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi hurjaa, jos mitään häiriöstä ilmoittavaa miestä tai naista ei olisikaan olemassa. Mihin silloin tuo koko operaatio edes perustui? Varijoiden mielivaltaan?
Kumpi on uskottavampi skenaario (Avarnin tapaus huomioiden): 1. Vartijat halusivat kiusata tai jopa seksuaalisesti ahdistella kaunista, vähän erikoista naista? 2. Mies häiriintyi miehiä pelkäävästä arasta uskovaisesta naisesta niin paljon, että meni johonkin liikkeeseen ja pyysi hälyyttämään vartijat?
Mistä tiedät hänen olleen kaunis?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi hurjaa, jos mitään häiriöstä ilmoittavaa miestä tai naista ei olisikaan olemassa. Mihin silloin tuo koko operaatio edes perustui? Varijoiden mielivaltaan?
Kumpi on uskottavampi skenaario (Avarnin tapaus huomioiden): 1. Vartijat halusivat kiusata tai jopa seksuaalisesti ahdistella kaunista, vähän erikoista naista? 2. Mies häiriintyi miehiä pelkäävästä arasta uskovaisesta naisesta niin paljon, että meni johonkin liikkeeseen ja pyysi hälyyttämään vartijat?
Miehillä todella korkea kynnys hakea apua vartijoilta siihen että nainen häiritsee...ellei ole ollut joku eläkeläispappa.
Miksi mies ei saisi kokea olevansa häiritty?
Saa. Mutta käytännössä miehet hoitaa nää tilanteet itse, ei hae apua koska kokevat sen nöyryyttävänä.
Vierailija kirjoitti:
Niin surullinen kohtalo uhrilla. On pelännyt miehiä, kokenut väkivaltaa, hakenut lähestymiskellon. Sitten kaikki pahimmat pelot käy toteen ja päättää päivänsä miesten tekemän ryhmätapon seurauksena. Olen niin suunnattoman. järkyttynyt tuon uhriparan puolesta :( Levätköön rauhassa.
Sulla taitaa olla pikkunen miehet paha, naiset hyvä-ennakkoasenteen sulla, ku painotat sukupuolia tässä tapauksessa niin vahvasti millä ei ollu mitään merkitystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi hurjaa, jos mitään häiriöstä ilmoittavaa miestä tai naista ei olisikaan olemassa. Mihin silloin tuo koko operaatio edes perustui? Varijoiden mielivaltaan?
Kumpi on uskottavampi skenaario (Avarnin tapaus huomioiden): 1. Vartijat halusivat kiusata tai jopa seksuaalisesti ahdistella kaunista, vähän erikoista naista? 2. Mies häiriintyi miehiä pelkäävästä arasta uskovaisesta naisesta niin paljon, että meni johonkin liikkeeseen ja pyysi hälyyttämään vartijat?
Mistä tiedät hänen olleen kaunis?
FB-kuvasta. Poikkeuksellisen kauniit kasvot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi hurjaa, jos mitään häiriöstä ilmoittavaa miestä tai naista ei olisikaan olemassa. Mihin silloin tuo koko operaatio edes perustui? Varijoiden mielivaltaan?
Kumpi on uskottavampi skenaario (Avarnin tapaus huomioiden): 1. Vartijat halusivat kiusata tai jopa seksuaalisesti ahdistella kaunista, vähän erikoista naista? 2. Mies häiriintyi miehiä pelkäävästä arasta uskovaisesta naisesta niin paljon, että meni johonkin liikkeeseen ja pyysi hälyyttämään vartijat?
Miehillä todella korkea kynnys hakea apua vartijoilta siihen että nainen häiritsee...ellei ole ollut joku eläkeläispappa.
Ei se saa niinkään olla. Ei saisi olla mitään kynnystä kellään olla pyytää vartijoita SILLOIN kun on oikeasta asiasta kyse! Se että jos jotain häiritsee jonkun usko tai haluaa kostaa jollekin inhoamalleen henkilölle, ei ole oikea syy. Ja sitten tämä vartijoiden toiminta... jos tämä menee läpi, niin saadaan jatkossakin ihmetellä että miksi ihmiset enemmän ja enemmän toteuttaa väkivaltafantasioitaan ja kiusantekoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kammottavaa, miten vartija pyörittelee vainajaa lattialla edestakaisin kuin mollamaijaa. Ei mitään käsitystä ihmisen fysiikasta ja elintoiminnoista.
Koulutuksessa vika, asenteessa vika, luonteessa vika. Näitä sitten iso joukko ja joukossa tyhmyys tiivistyy.
Miten voi nainen olla niin pelottava kaapin kokoisille miehille?
Jos koskaan on tullut miehen väkivaltaa esim. raiskausyrityksenkään kokeneeksi, tietää mitä on olla nainen. Tulevatkohan nämä vartijat kokemaan sen vankilassa.
Tuskin nuo vankilaan päätyy. Perusmuotoisesta kuolemantuottamuksesta on kovin rangaistus 2 vuotta eli ehdollisena menee.
Harvoin olen kritisoinut suomalaista oikeusjärjestelmää, mutta jos nuo tyypit pääsevät tästä kuin koira veräjästä, niin todellakin alkaa käydä hermoon. Minä olen tavallaan joissain raiskaustapauksissa ymmärtänyt monen mielestä hirveän lepsuja rangaistuksia, mutta niissä nyt sentään uhri on jäänyt henkiin! Tässä tapetaan viaton nainen ryhmätyönä. Ei todellakaan ehdollinen tuomio ole oikein tässä tapauksessa!
Sun pitää kunnioittaa sitä oikeuden päätöstä ja mennä lakikirjan mukaan ja niellä kiukkus.
Tietenkin pitää, jos tällainen idioottimainen tuomio tulee. Mutta huonosti käy Suomen yhteiskunnalle silloin kun sen viimeinenkin maltillinen jäsen alkaa pitää oikeuslaitosta vitsinä. Pidän itseäni juuri tähän ryhmään kuuluvana. Viha viranomaisia kohtaan ei ole yhteiskunnan kannalta hyvä asia ja sitä on tulossa hyökyaalto, jos nuo eivät joudu linnaan. Ehkä se aloittelija ei voinut mitään tilanteessa, jos hänen koulutuksensakin oli kesken, mutta nuo muut.
Edes sakkoja eivät tule saamaan, saat kiukkusi niellä. Jos ihminen ei järjestystä ylläpitävän henkilön kehoituksista huolimatta poistu, ja poistaessa pyristelee itselleen sairaskohtauksen menee oikeudessa ikävänä sattumana
Aika oleellistahan tässä onkin, saiko jonkin sairaskohtauksen vai johtuiko kuolema hengityksen salpautumisesta, joka taas johtui vartijoiden kiinnipitämisestä. Eli kuolinsyy on nyt se, minkä perusteella arvioidaan asiaa. Jos johtui hengityksen salpautumisesta, kyseessä voisi olla kuolemantuottamus, mutta sitten mahdolliseen tuomioon vaikuttaa se, olisiko vartijoiden pitänyt osata tehdä jotain toisin. Esimerkiksi kääntää nainen kyljelleen, kun on saatu kaadettua maahan ja raudoitettua. Jos tällaista ohjeistusta ei tuollaiseen kiinniottotilanteeseen ole annettu koulutuksessa eikä työpaikallakaan, voidaan vedota siihen ja todeta vartijoiden toimineen täysin ohjeiden mukaisesti. Mitä tästä sitten voi seurata on se, että koulutuksessa aletaan ohjeistaa kääntämään kyljelleen ja muutenkin varmistamaan, että hengitystiet pysyvät auki ja kiinniotettu on elossa.. Eli mikäli noin rajuihin toimenpiteisiin on tämän henkilön kohdalla todellakin ollut tarvetta, mahdollinen syyte ja tuomio riippuu ihan siitä, mihin henkilö lopulta kuoli.
Vierailija kirjoitti:
Niin. Miten vartijat tarkistavat häiriöilmoitusten, etenkin epämääräisemmissä tapauksissa kuten tässä keississä näyttää olevan, oikeellisuuden ennen kuin ryhtyvät actioniin?
Tuolla on ne kamerat. Ja kuka oikeasti tämä 3 päivää kestäneen öyhötyksen jossa on lynkattu jo niin vartijat, aspat, myyjät kuin kanssa-asiakkaatkin edes haluaa kertoa olevansa se jota häirittiin/ahdisteltiin?
Tällähän öyhö-mammat kun tiesi heti jo senkin, ettei häirittyä ole häiritty ainakaan niin että siitä voisi häiriintyä vaan joku vellihousu vaan vänisi vartijoille.
Vierailija kirjoitti:
Olisi hurjaa, jos mitään häiriöstä ilmoittavaa miestä tai naista ei olisikaan olemassa. Mihin silloin tuo koko operaatio edes perustui? Varijoiden mielivaltaan?
Tämäkin on mahdollista, niin oudolta tämä juttu vaikuttaa. Tai sitten tämä ilmoittanut mies on joku naista aiemminkin kaltoinkohdelleista henkilöistä, joita veljen kertoman perusteella kyllä on riittänyt. Veljen mukaan naisen kiltteyttä käytettiin hyväksi usein, hän oli kokenut paljon kaltoinkohtelua ja jopa väkivaltaa.
Vierailija kirjoitti:
Kas kas, heti tämä poistettu:
Täälläkin on ollut lauseita: Me kiusaamme vain niitä joita me voimme (eli sellaisia jotka eivät pysty puolustautumaan,) koska ongittu arkoja tietoja joilla kiristetään ihmisiä joita maalitettu. Näitä omalta mafialtaan saamia tietoja sitten ripotellaan netissä uhrin niskaan että hän tajuaa olla hiljaa, ettei julkisteta lisää.
Ja tämä on totta. Näin tapahtuu, sen tietävät jo tuhannet Suomessa.
Ja ne imuroivat niitä ihmisten tileiltä , kaappavat tileja, tekevät valetilejä ja jakavat ne Dark Webissä keskenään.
Ei siellä ainakaan polvella painettu niskaa tai yläselkää. Tässä taas yksi asiantuntija joka ei oo viitsinyt edes videoita katsoa. https://yle.fi/a/74-20012262