Turvallisuusalaan perehtynyt tutkija arvioi, että Ison Omenan vartijat käyttivät kiinniottotilanteessa alan koulutuksessa opittuja tekniikoita.
Turvallisuusalaan erikoistunut tutkija arvioi, että vartijoiden voimakeinot näyttävät kauppakeskuksen asiakkaan kuvaaman videon ja tapahtumista levinneiden kuvien perusteella hallituilta. Kuvissa naista pitää kiinni neljä vartijaa.
Videota katsoen vartijoiden voimankäyttö vaikuttaa hallitulta. Voimakeinot ovat perusteltuja, sillä videolla näkyy vastarintaa, sanoo tutkija.
Materiaalin perusteella tutkija arvioi, että vartijat toimivat voimankäyttökoulutuksessa opetettujen tekniikoiden mukaisesti. Tutkija muistuttaa, että lyhyen videon ja valokuvien perusteella tilanteesta ei voi saada kattavaa kuvaa. Tutkija muistuttaa, että hänellä ei ole esimerkiksi tiedossa sitä, miten tilanne on lähtenyt liikkeelle.
Näkemäni videon perusteella ei voi ottaa kantaa vartijoiden tehtävän tärkeyteen ja kiireellisyyteen eikä henkilön vaarallisuuteen. Yleisellä tasolla toki voi miettiä, minkä verran tilanteessa on vartijoilla ollut tarvetta viedä naista maahan. Nainen on tässä tapauksessa kuitenkin vastustanut ja vartijat ovat päättäneet laittaa hänet käsirautoihin, tutkija arvioi.
Yleisellä tasolla maahanvienti ja rautoihin laittaminen on tutkijan mukaan mahdollista silloin, jos vartija ei pysty lievemmin keinoin pitämään tilannetta hallinnassa.
Videolla vartijat myös puhuttavat henkilöä ja kehottavat rauhoittumaan, tutkija sanoo.
Vartijoiden oikeutta voimankäyttöön säädellään lailla. Voimankäyttö on mahdollista, jos henkilö koettaa vastarintaa tekemällä välttää pääsyn estämisen, poistamisen, kiinniottamisen tai turvallisuustarkastuksen suorittamisen tai hän pakenee kiinniottamista.
Jos henkilö vastustaa, silloin tarpeellisia ja puolustettavia voimakeinoja voidaan käyttää.
Kommentit (7218)
Vierailija kirjoitti:
Sanon vaan, että pitää kriittisesti tarkastella sitä, oliko kiinniotto ja maahanpainaminen/ raudoittaminen oikea toimenpide vs naisen vaarallisuus ympäristölle?
Olen ollut siinä uskossa tähän saakka , että noin raju toimenpide tehdään ja on perusteltua kun otetaan kiinni todella VAARALLINEN HENKILÖ! Henkilö jolla on aseistus ja on uhannut ja näyttänyt että voi tehdä mitään vaan.
Millä mittarilla nainen oli vaarallinen? Kertokaa ihmeessä miten nainen oli vaarallinen niin, että oli rajuimmat toimet käytössä?
Tuota miettinee useampi. Kuinka vaarallinen pitää olla, jotta vartijat ottavat kiinni, raudoittavat ja kaatavat maahan?
Kun on varmaa, että nainen ei ollut vaarallinen rikollinen joka uhkaisi kenenkään terveyttä ja henkeä. Mitkä ovat ne syyt, että vartijoilla on oikeus toimia kuten toimivat tuossa tapauksessa?
Kuka sanoo ne yksibkertaisella tavalla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi hurjaa, jos mitään häiriöstä ilmoittavaa miestä tai naista ei olisikaan olemassa. Mihin silloin tuo koko operaatio edes perustui? Varijoiden mielivaltaan?
Kumpi on uskottavampi skenaario (Avarnin tapaus huomioiden): 1. Vartijat halusivat kiusata tai jopa seksuaalisesti ahdistella kaunista, vähän erikoista naista? 2. Mies häiriintyi miehiä pelkäävästä arasta uskovaisesta naisesta niin paljon, että meni johonkin liikkeeseen ja pyysi hälyyttämään vartijat?
Mistä tiedät hänen olleen kaunis?
FB-kuvasta. Poikkeuksellisen kauniit kasvot.
Ihan tavis mielestäni. Vai tekeekö "kauneus" tästä tapauksesta vielä hirvittävämmän?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai ai, alkaa näyttää hyvin pahalta vartijoiden kannalta.
Tarina mysteerimiehestä syventänee ahdinkoa oikeudessa, vaikka lainoppinut en olekaan. On myös kyseenalaista, että vartijat lähtevät naisen kimppuun jonkun miehen pyynnöstä? Jos näin siis tapahtui.
Tuolla laillahan höplätään pikkulapsia, jotka uskoo kaiken?
Ei noilla oo mitään juridista merkitystä. Jos kuollutta on vartijat pyytäny poistumaan ja se ei oo totellu vaan alkanu vastustaa sitä ulostalutusta niin se on syyllistyny järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamiseen, ja ne voimakeinojen alottaminen on täysin laillisia.
NIMENOMAAN! Pelkäsipä yksi vartijoista vielä toisen elvyttäessäkin että "jos se yhtään rupee vastustelee ni lopeta sit heti elvytys!"
Ei saaaaaaatana mitä aivokääpiöitä!!!!!!
Tuohan voi tarkoittaa myös sitä, että elvytys lopetetaan kun uhri pyristelee eli vastustaa eli reagoi eli elintoiminnot palautuvat. Mutta eihän täällä semmoista osata edes ajatella, kun ollaan olevinaan elvytyksen ja Suomen lainsäädännön asiantuntijoita.
Ikävä kyllä tässä yhteydessä ei tarkoita. Eivät erottaneet elävää kuolleesta, vaan pitivät täysin elotonta uhriaan hallintaotteessa minuuttien ajan.
Se herättelykin kuulosti enemmänkin siltä, että halusivat uhriltaan reaktiota että saavat tosissaan jatkaa sitä voimankäyttöään. Eihän se enää siinä vaiheessa niin hauskaa ollut, kun uhri ei reagoi. Elvytyksenkin aikana olivat vaan siinä voimankäyttömoodissa välittämättä uhrin hyvinvoinnista.
Vierailija kirjoitti:
Kas kas, heti tämä poistettu:
Täälläkin on ollut lauseita: Me kiusaamme vain niitä joita me voimme (eli sellaisia jotka eivät pysty puolustautumaan,) koska ongittu arkoja tietoja joilla kiristetään ihmisiä joita maalitettu. Näitä omalta mafialtaan saamia tietoja sitten ripotellaan netissä uhrin niskaan että hän tajuaa olla hiljaa, ettei julkisteta lisää.
Ja tämä on totta. Näin tapahtuu, sen tietävät jo tuhannet Suomessa.
Tämä nainen on voinut olla maalituksesssa jo vaikka kuinka kauan koska on "miesarka". Juuri näin ne kontrolloivat naisia.
Tiedän tapauksia joissa nainen ollaan maalitettu kirjaimellisesti kotiin nurkkaan ja välillä huudellaan: Ole sinä hiljaa, ja pysy vaan piilossa!
Tämä on niin hälyttävää toimintaa nyt kuin olla voi. Ihmetteleen ettei poliisi puutu. Tapauksia on satoja ja ellei tuhansia jo. Poliisi sanoo vaan että pysykää naiset POISSA !
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin surullinen kohtalo uhrilla. On pelännyt miehiä, kokenut väkivaltaa, hakenut lähestymiskellon. Sitten kaikki pahimmat pelot käy toteen ja päättää päivänsä miesten tekemän ryhmätapon seurauksena. Olen niin suunnattoman. järkyttynyt tuon uhriparan puolesta :( Levätköön rauhassa.
Sulla taitaa olla pikkunen miehet paha, naiset hyvä-ennakkoasenteen sulla, ku painotat sukupuolia tässä tapauksessa niin vahvasti millä ei ollu mitään merkitystä.
No aika paljon pahaa tuokin nainen oli miesten taholta kokenut. Eiköhän hänellä ollut riittämiin syitä pelätä miehiä niin paljon kuin pelkäsi. Nyt sitten kuolikin miesten käsissä.
Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi hurjaa, jos mitään häiriöstä ilmoittavaa miestä tai naista ei olisikaan olemassa. Mihin silloin tuo koko operaatio edes perustui? Varijoiden mielivaltaan?
Kumpi on uskottavampi skenaario (Avarnin tapaus huomioiden): 1. Vartijat halusivat kiusata tai jopa seksuaalisesti ahdistella kaunista, vähän erikoista naista? 2. Mies häiriintyi miehiä pelkäävästä arasta uskovaisesta naisesta niin paljon, että meni johonkin liikkeeseen ja pyysi hälyyttämään vartijat?
Mistä tiedät hänen olleen kaunis?
Täällähän tiedettiin olevan kahden äiti, raskaana, nuori, vanhus, päällä istuttiin, päällä maattiin 20 min, kaikki potaskaa
Vierailija kirjoitti:
Voitaisiinko järjestää kynttilätilaisuus E:n muistolle Ison Omenan pihalla?
Uhri on ollut elottomana seitsemän minuuttia ja vartijoiden ensimmäinen ajatus on päästä murtamaan naisen vastarinta, jos se vaikka henkiin herätessään vastustelee. Hallittua ja koulutuksen mukaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin. Miten vartijat tarkistavat häiriöilmoitusten, etenkin epämääräisemmissä tapauksissa kuten tässä keississä näyttää olevan, oikeellisuuden ennen kuin ryhtyvät actioniin?
Tuolla on ne kamerat. Ja kuka oikeasti tämä 3 päivää kestäneen öyhötyksen jossa on lynkattu jo niin vartijat, aspat, myyjät kuin kanssa-asiakkaatkin edes haluaa kertoa olevansa se jota häirittiin/ahdisteltiin?
Tällähän öyhö-mammat kun tiesi heti jo senkin, ettei häirittyä ole häiritty ainakaan niin että siitä voisi häiriintyä vaan joku vellihousu vaan vänisi vartijoille.
Voi tulla sinulle yllätyksenä, mutta kaikki eivät vietä sinun tavoin vauva-palstalla 24/7 seuraamassa nettiöyhötystä ja sen takia jätä ilmoittautumatta poliisille. Vallankin kun kyseisen henkilön nimeä ei edes koskaan kerrottaisi julkisuuteen.
Vierailija kirjoitti:
En yhtään ihmettele, että silminnäkijä lytätty somessa, täälläkin juuri esitettiin vaalipuhe vastakkaisista aatteista. Johtopäätös: tehdään rohkeasta naisesta pahis. Toi tämän kuitenkin omalla naamalla ja nimellä koko kansan julkisuuteen. Hävetkää haahkat!!!!
Tämä.
Onneksi tuolle tapahtumalle on valtavasti silminnäkijöitå, juuri vartijiden huonon käytöksen vuoksi, samoin kuva ja videomateriaalia, mutta olen huomannut, yksikään media ei ole antanut julkisuuten materiaalin omistajan nimeä ja näin suojelevat silminnäkijöitä, sillä vaarana, että vartijat muiluttavat todistajat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanon vaan, että pitää kriittisesti tarkastella sitä, oliko kiinniotto ja maahanpainaminen/ raudoittaminen oikea toimenpide vs naisen vaarallisuus ympäristölle?
Olen ollut siinä uskossa tähän saakka , että noin raju toimenpide tehdään ja on perusteltua kun otetaan kiinni todella VAARALLINEN HENKILÖ! Henkilö jolla on aseistus ja on uhannut ja näyttänyt että voi tehdä mitään vaan.
Millä mittarilla nainen oli vaarallinen? Kertokaa ihmeessä miten nainen oli vaarallinen niin, että oli rajuimmat toimet käytössä?Tuota miettinee useampi. Kuinka vaarallinen pitää olla, jotta vartijat ottavat kiinni, raudoittavat ja kaatavat maahan?
Kun on varmaa, että nainen ei ollut vaarallinen rikollinen joka uhkaisi kenenkään terveyttä ja henkeä. Mitkä ovat ne syyt, että vartijoilla on oikeus toimia kuten toimivat tuossa tapauksessa?
Kuka sanoo ne yksibkertaisella tavalla?
Oikeus toimia näin lukee laissa yksityisistä turvallisuuspalveluista. Järjestyksenvalvojan poistamisoikeus ja kiinniotto-oikeus
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin surullinen kohtalo uhrilla. On pelännyt miehiä, kokenut väkivaltaa, hakenut lähestymiskellon. Sitten kaikki pahimmat pelot käy toteen ja päättää päivänsä miesten tekemän ryhmätapon seurauksena. Olen niin suunnattoman. järkyttynyt tuon uhriparan puolesta :( Levätköön rauhassa.
Sulla taitaa olla pikkunen miehet paha, naiset hyvä-ennakkoasenteen sulla, ku painotat sukupuolia tässä tapauksessa niin vahvasti millä ei ollu mitään merkitystä.
No aika paljon pahaa tuokin nainen oli miesten taholta kokenut. Eiköhän hänellä ollut riittämiin syitä pelätä miehiä niin paljon kuin pelkäsi. Nyt sitten kuolikin miesten käsissä.
Eri
Onko sun koko maailmankuva nähdä ihmiset vaan miehinä ja naisina ja miehet pahoina vihollisina ja naiset hyvinä ystävinä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kammottavaa, miten vartija pyörittelee vainajaa lattialla edestakaisin kuin mollamaijaa. Ei mitään käsitystä ihmisen fysiikasta ja elintoiminnoista.
Koulutuksessa vika, asenteessa vika, luonteessa vika. Näitä sitten iso joukko ja joukossa tyhmyys tiivistyy.
Miten voi nainen olla niin pelottava kaapin kokoisille miehille?
Jos koskaan on tullut miehen väkivaltaa esim. raiskausyrityksenkään kokeneeksi, tietää mitä on olla nainen. Tulevatkohan nämä vartijat kokemaan sen vankilassa.
Tuskin nuo vankilaan päätyy. Perusmuotoisesta kuolemantuottamuksesta on kovin rangaistus 2 vuotta eli ehdollisena menee.
Harvoin olen kritisoinut suomalaista oikeusjärjestelmää, mutta jos nuo tyypit pääsevät tästä kuin koira veräjästä, niin todellakin alkaa käydä hermoon. Minä olen tavallaan joissain raiskaustapauksissa ymmärtänyt monen mielestä hirveän lepsuja rangaistuksia, mutta niissä nyt sentään uhri on jäänyt henkiin! Tässä tapetaan viaton nainen ryhmätyönä. Ei todellakaan ehdollinen tuomio ole oikein tässä tapauksessa!
Tiesitkö että raiskaus miltei aina johtaa lisääntymättömyyteen koska se tuhoaa naisen psyykkisen dynamiikan parisuhteisiin ja lapsii? Se tuhoaa myös seksuaaliterveyden ja kyvyn nauttia siten elämästä. Se tekijä taas vaan jatkaa elämäänsä , eikä teko vaikuta noihin alueisiin.
Tämä. Muutenkin tuon lainaamasi toiseksi viimeinen lause "tässä tapetaan viaton nainen ryhmätyönä" on puistattava. Toisin sanoen hän on siis sitä mieltä, ettei raiskauksen uhri ole viaton.
Uhrinsyyllistämiskulttuuri Suomessa elää ja voi hyvin vielä jopa vuonna 2023.
Todellakaan en syyllistä raiskauksen uhreja, totean vaan, että he jäävät henkiin. Se on aika iso bonus verrattuna tämän rikoksen uhriin.
Mitäs sinne suljetulle osastolle kuuluu?
Maahan vatsalleen pakottaminen voi johtaa rytmihäiriöön ja äkkikuolemaan, sanoo oikeuspsykiatri
Oikeuspsykiatri Kari Ojalan mukaan päinmakuulle rajoittaminen voi altistaa hyväkuntoisenkin ja nuoren ihmisen rytmihäiriölle. Niuvanniemen oikeuspsykiatrisessa sairaalassa päinmakuulle rajoittamisesta luovuttiin kymmenen vuotta sitten.
Ojala kertoo, että Niuvanniemessä päinmakuulle rajoittaminen eli vatsalleen vieminen lopetettiin kokonaan jo yli kymmenen vuotta sitten. Päätös perustui kansainväliseen tutkimustietoon siitä, että rajoittamistapa voi altistaa äkkikuolemalle, koska vaarana on rytmihäiriö.
Luulisnpa että Vastaamon murrolla tavoiteltiin samaa etua saada mt potilaista tietoja jotta voitaisiin kiristää. Tiedothan päätyvät kätevästi sitten myös asianajajille ja poliiseille valtakunnanlaajuisesti. Eli kaikki ne naiset ainakin ovat kämmenillään täysin suojatta nyt. Tämäkin nainen on voinut halea apua ja mafia päässyt jäljilleen. Ja maalitettu. Tätä uhkaa kokevat tuhannet naiset nyt Suomessa. Media hoi!!!!
Vierailija kirjoitti:
Ei siellä ainakaan polvella painettu niskaa tai yläselkää. Tässä taas yksi asiantuntija joka ei oo viitsinyt edes videoita katsoa. https://yle.fi/a/74-20012262
Ja vartijat aloitti elvytyksen ihan itse ja vasta sitten siihen tuli apua tarjoamaan kaksi sivullista. (video maikkarilla)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanon vaan, että pitää kriittisesti tarkastella sitä, oliko kiinniotto ja maahanpainaminen/ raudoittaminen oikea toimenpide vs naisen vaarallisuus ympäristölle?
Olen ollut siinä uskossa tähän saakka , että noin raju toimenpide tehdään ja on perusteltua kun otetaan kiinni todella VAARALLINEN HENKILÖ! Henkilö jolla on aseistus ja on uhannut ja näyttänyt että voi tehdä mitään vaan.
Millä mittarilla nainen oli vaarallinen? Kertokaa ihmeessä miten nainen oli vaarallinen niin, että oli rajuimmat toimet käytössä?Tuota miettinee useampi. Kuinka vaarallinen pitää olla, jotta vartijat ottavat kiinni, raudoittavat ja kaatavat maahan?
Kun on varmaa, että nainen ei ollut vaarallinen rikollinen joka uhkaisi kenenkään terveyttä ja henkeä. Mitkä ovat ne syyt, että vartijoilla on oikeus toimia kuten toimivat tuossa tapauksessa?
Kuka sanoo ne yksibkertaisella tavalla?Oikeus toimia näin lukee laissa yksityisistä turvallisuuspalveluista. Järjestyksenvalvojan poistamisoikeus ja kiinniotto-oikeus
Täällä olevat vauhkoilijat luulee että jos vartija käskee poistumaan niin sitä ei tarvi totella vaan saa ruveta painimaan sen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outo on veljen kertomus. Naisen vanhemmille poliisi on heti lauantaina ilmoittanut kuolemasta. Vanhemmat eivät kuitenkaan ole ilmoittaneet pojalleen, eli naisen veljelle, tapahtuneesta, vaan veli on uutisista päätellyt kuolleen olevan sisko ja ottanut itse yhteyttä poliisiin maanantaina. Minkälaisessa perheessä perheenjäsenet eivät ilmoita toisilleen, että by the way, sun sisko on kuollut??
Jälleen yritetään ohjata keskustelu pois tapahtuneesta, mikä tavoite sinulla on, oletko noiden kollega?
Perheessä on jotain pahasti vialla, kun lapsen kuolemasta ei ilmoiteta muille läheisille. Se vaan, että jotkut, sinäkin, yrittävät leipoa naisesta jotain enkeliä. Ensin viattomana, monen lapsen raskaana olevana äitinä ja sitten lastentarhaopettajana. Jotain nainen oli tehnyt, jotta joutui pois käskytettäväksi. Onko vartijat syyllisiä kuolemaan vai ei, ei ole sun päätettävissä, vaikka olet täällä kovasti tietäväisenä tuomiota jakamassa.
Mutta kun naisen ei ole tarvinnut tehdä mitään. Voi hyvin olla, että joku mies ilman syytä soitti vartijat. Siitä vihjaa sekin, että miestä ei tavoiteta. Ehkä vartijoiden olisi pitänyt viedä ko. mies pois.
Tai sitten voi olla, että nainen on ihan oikeasti häirinnyt muita asiakkaita tai käyttäytynyt heitä kohtaan uhkaavasti. Miksi tämä vaihtoehto on monelle niin vaikea hyväksyä? Ja ei, vastaukseksi ei kelpaa "koska silminnäkijöiden mukaan", koska jokainen voi aloittaa lukemaan keskustelua sivulta 1 ja verrata niitä tietoja siihen, mitä tiedetään nyt.
Koska täällä on päätetty, että nainen oli viaton enkeli, aina hymyilevä ja lapsirakas. Ei sellainen voi olla häiriöksi edes mahdollisessa psykoosissa. Veljen kertoma ei voi olla puolueellinen lausunto ja satunnaisen naapurin kertomus on ainoa totuus ihmisestä.
On myös päätetty, että koska noi vartijat syyllistyivät liialliseen voimankäyttöön, niin kaikki vartijat ovat samanlaisia.
Itse olen sitä mieltä, että joku syy kiinniotossa on, koska normaali ihminen ei päädy vartijoiden käsittelyyn ilman syytä. Voimankäyttö on sitten toinen asia, josta onkin syytä keskustella. Samoin turvallisuusalan koulutuksesta ja soveltuvuuskokeista.
Niin, noin kuuden eri "satunnaisen naapurin", kaikkien kertomukset samanlaisia. Mukana myös teini-ikäinen poika, joka kertoi naisen arkailleen häntä, kun hän oli joskus aukaissut naiselle alaoven. Aivan helvetin outo keissi kaikkiaan. Haisee ja pahasti.
Rikolliset ja vankilassa istuvat jaksavat länkyttää vartijoista...
Sanoo hän, jolle tämä surullinen tapaus on ollut vain yksi reittiä ulvoa kärki märkänä omaa naisvihaansa :D