"Maksaisin mitä tahansa että saisin viettää elämäni 70 tai 80-luvulla enkä tässä rappeutuneessa digimaailmassa. Töitä oli oikeasti enemmän. ...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Homoja on edelleen se 1%, mutta ne pitävät itsestään ääntä ikään kuin heitä olisi 70%.

Nykyaikana pahin ongelma on kuitenkin tuo, että päästään sekaisin olevia ihmisiä kuunnellaan ja täysin toimivia elimiä aletaan leikkaaman pois ja silpomaan näiden sekopäisten kuvitelmien vuoksi.

Sukupuoli on fyysinen ominaisuus. Ei sitä muuksi muuteta, jos potilaan psyyke on aivan sekaisin.

Tämä nyt on ihan hölmöä.

Olin (hetero)teini 80-luvulla ja muistan aivan hyvin kuinka syrjivästi silloin suhtauduttiin homoihin. Vielä jokin aika sitten se oli luokiteltu sairaudeksi, sitä ennen rikokseksi. Ja kuitenkin heitä oli aina ollut olemassa. Kyllä se on yksi niitä asioita, joissa nykyaika on paljon parempi ja inhimillisempi. Oma lapseni on sateenkaarinuori ja olen niin onnellinen, että hän saa olla sitä 2020-luvulla eikä 1980-luvulla.

Myös transihmisiä on aina ollut. 

Minusta ei suhtauduttu syrjivästi ollenkaan, ei myöskään naureskellen. Asuin pienellä 8 000 asukkaan paikkakunnalla, ja homot olivat kuin muutkin. Se vaan mainittiin erikseen, että se ja se on homo. Mutta ei siitä sen enempää. Yksi ystävistäni oli lesbo, siitä ei puhuttu mutta sen vain tiesi. Ja hän tiesi että me tiesimme. Myöhemmin hän kyllä rakastui yhteen ystäväänsä ja heillä oli suhdekin, vaikka tämä toinen tyttö ei lesbo ollutkaan.

Minusta suhtauduttiin ehkä enemmänkin pelonsekaisella kunnioituksella, kun joku oli erilainen ja uskalsi olla. Ei olisi tullut mieleenkään yrittää syrjiä tai heittää jotain tyhmää läppää näille itsensä kanssa sinut oleville homoille ja lesboille. Mutta ei heitä toisaalta ajateltukaan aamusta iltaan kuten nykyään pitäisi. Oli omakin elämä.

Hienoa, että hetero tietää, millaista oli olla homo. Eikun..

Vierailija kirjoitti:

Siihen aikaan "iso" telkkari oli kokonaiset 28 tuumaa ja kuva suttuinen kun mikä nykyisiin verrattuna. Ja se telkkari vaihdettiin uuteen aikaisintaan 10v välein.

Ei silloin mitään vaihdettu (paitsi ehkä autoa). TV:tä katsottiin niin kauan kun se toimi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ollut, ei. Eikä päässyt kauppaan iltaisin ja jopa yöllä, ei voinut woltata ruokaa kotiin.

Siinä olisikin hyvä formaatti reality-show'lle, että otettaisiin muutama tuollainen nuori ja laitettaisiin heidät elämään 1970-luvun elämää. En usko, että kestäisivät montaa päivää. Toisaalta sitä olisi vaikea toteuttaa lyhyessä ajassa, koska ei sen aikaista kylmän sodan tunnelmaa ja ydinsodan pelkoa pystyisi synnyttämään vain sillä, että loisi "television", josta näkisi vain kyseisen aikakauden tv-ohjelmia ja uutisia. Eikä pystyisi laittamaan heitä asioimaan Kelassa, pankissa jne.

Mutta ajatuksena kiehtova. Olen aivan varma, että lainaamasi nuori ei pärjäisi ilman digiä ja 24/7 viihdettä + palveluja.

Olen syntynyt 1973 enkä muista minkäänlaista "ydinsodan pelkoa". Ihmettelen, kun sitä aina toistellaan. Joo, kyllä me marssittiin vappuna että Ei ydinaseita Eurooppaan, mutta ei sitä kukaan ainakaan meidän perheessä pelännyt. Ehkä ne pelkääjät oli siellä oikeistossa sitten. Mehän tiedettiin, ettei NL ainakaan aloita=)

Nykyisin on moninverroin vainoharhaisempi ja vaihtoehdottomampi maailma. Hirveä sensuuri joka puolella ja totuuksia on tasan yksi. Itsenäisyys on vain muisto ja symboleita, ja se on kaikille ihan ok, koska heille on kerrottu, että se on ok.

Sinä olitkin silloin lapsi. Minä liki 10 vuotta vanhempana näin tilanteen toisin. Vai miten tiiviisti sinä seurasit uutisia?

No, en tietysti lapsena seurannut. Olen seurannut jostain 80-luvun lopusta uutisia, eli nähnyt vain sen "toisen puolen", joka siitä lähtien uutisia on dominoinut.

Kaipa se on paljon vanhempien asenteesta kiinni, mitä kukakin opetettiin pelkäämään. Meillä ei pelätty, tai ainakaan sitä pelkoa ei siirretty lapsille. Me piirreltiin rauhankyyhkyjä ja pidettiin vappupalloa kädessä. Mielenosoitukset oli enemmänkin joku karnevaali ja ihmiset hymyilivät. Ei ne olleet mitään savupommien heittelyä ja paikkojen rikkomista. Suomalainen maaseutu oli niin kaukana kaikesta, että pahat asiat tapahtuivat muualla, ei täällä. Osoitettiin mieltä, ettei muualla tapahtuisi pahoja asioita, eikä kuviteltukaan, että täällä Suomessa voisi tapahtua. Yritettiin tukea muita maita. Solidaarisuus, katsos=)

Meillä oli asiat hyvin ja jossain muualla huonosti, semmoinen tunnelma oli ainakin meillä.

90-luvun lama oli paljon pahempi: isä teki konkurssin ja elettiin äidin puolen päivän palkalla koko perhe.

Edelleen, sinä olit lapsi siihen aikaan. Minä en ollut, olin teini ja seurasin uutisia. "Vanhempien asenne" kertoo, että et tiedä yhtään, mistä puhut. Kai sinä nyt teininä osasit ajatella ihan itse vai vanhempasiko sinulle kertoivat, mitä maailmalla tapahtuu ja miten siihen sinun pitää suhtautua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Homoja on edelleen se 1%, mutta ne pitävät itsestään ääntä ikään kuin heitä olisi 70%.

Nykyaikana pahin ongelma on kuitenkin tuo, että päästään sekaisin olevia ihmisiä kuunnellaan ja täysin toimivia elimiä aletaan leikkaaman pois ja silpomaan näiden sekopäisten kuvitelmien vuoksi.

Sukupuoli on fyysinen ominaisuus. Ei sitä muuksi muuteta, jos potilaan psyyke on aivan sekaisin.

Tämä nyt on ihan hölmöä.

Olin (hetero)teini 80-luvulla ja muistan aivan hyvin kuinka syrjivästi silloin suhtauduttiin homoihin. Vielä jokin aika sitten se oli luokiteltu sairaudeksi, sitä ennen rikokseksi. Ja kuitenkin heitä oli aina ollut olemassa. Kyllä se on yksi niitä asioita, joissa nykyaika on paljon parempi ja inhimillisempi. Oma lapseni on sateenkaarinuori ja olen niin onnellinen, että hän saa olla sitä 2020-luvulla eikä 1980-luvulla.

Myös transihmisiä on aina ollut. 

Minusta ei suhtauduttu syrjivästi ollenkaan, ei myöskään naureskellen. Asuin pienellä 8 000 asukkaan paikkakunnalla, ja homot olivat kuin muutkin. Se vaan mainittiin erikseen, että se ja se on homo. Mutta ei siitä sen enempää. Yksi ystävistäni oli lesbo, siitä ei puhuttu mutta sen vain tiesi. Ja hän tiesi että me tiesimme. Myöhemmin hän kyllä rakastui yhteen ystäväänsä ja heillä oli suhdekin, vaikka tämä toinen tyttö ei lesbo ollutkaan.

Minusta suhtauduttiin ehkä enemmänkin pelonsekaisella kunnioituksella, kun joku oli erilainen ja uskalsi olla. Ei olisi tullut mieleenkään yrittää syrjiä tai heittää jotain tyhmää läppää näille itsensä kanssa sinut oleville homoille ja lesboille. Mutta ei heitä toisaalta ajateltukaan aamusta iltaan kuten nykyään pitäisi. Oli omakin elämä.

Hienoa, että hetero tietää, millaista oli olla homo. Eikun..

Tiedän sen, että koskaan en mitään syrjimistä tai haukkumista homoja kohtaan nähnyt enkä myöskään keltään kuullut, että sellaista olisi tapahtunut.

Sen sijaan tiedän myöhemmiltäkin vuosikymmeniltä tapauksia, että heteromies on muuttunut aggressiiviseksi tai väkivaltaiseksi, kun homo on tullut häntä iskemään. Yleensä nämä tilanteet on menneet niin, että ensin on vietetty aikaa yhdessä kavereina, ja jossain vaiheessa on vaivihkaa aloitettu ensin viattoman tuntuinen koskettelu, esim. ohimennessä hipaistu tai tiputettu olutta toisen syliin että päästään pyyhkimään sitä reisiltä. Ja sitten kun hetero on varma, että tässä lähennellään, hän suuttuu koska kokee tulleensa kusetetuksi. Ei liity 80-lukuun.

Oli silloinkin kulissien takana aika isoja asioita meneillään, mutta joita ei sitten onneksi tapahtunutkaan. Et uskoisi, jos et tietäisi. Kuinka moni edes tietää? Ehkä uskovaisten rukousten ansiosta mitään kummoisempaa ei kuitenkaan tapahtunut Pohjoismaissa.

Silloin nostettiin tunnelmaa keskioluella, lonkerolla, tai vodka spritellä. Nykyään se on jauhoa sieraimeen ihan valtion ylintä johtoa myöten. ;)

On kyllä noloa kenenkään juhlia sukupuolensa suuntautumista millään lailla. Niinkuin se olisi suurikin saavutus, että peräaukkoon yhtyy, tai muuhunkaan aukkoon.

Ai ei muka 1980-luvulla syrjitty ja kiusattu homoja. Älkää unta nähkö. Helsinkiin avattiin ensimmäinen homoravintola Gay Gambrini Iso-Roballe niin siellä oli skinit ulkopuolella kytiksellä antamassa turpaan ja monottamassa maahan kaatuvia. Tästä puhuttiin ihan yleisesti lähiöjengeissä ja kerrottiin tapahtumista. Itse olen nähnyt kuinka lähinnä Mike Monroelta näyttävä käsilaukun kanssa kulkenut poika heitettiin ulos paikallisjunasta koska vanha konduktööri ei halunnut junaan mitään homoja levittämään adsia. Aidshan aiheutti suunnatonta paniikkia joidenkin keskuudessa ja leimasi homot spitaalisiksi. Näitä tapahtumia on vaikka kuinka paljon. Joten turha selittää jotain kukkaisunelmia menneiden aikojen ihanuudesta.

1980-luvulla ei ollut katusoittajia, kielletty, nurmikoilla ei saanut istua vaan ne oli aidattu, neuvostoliittoa ei saanut arvostella. Kamalaa aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Homoja on edelleen se 1%, mutta ne pitävät itsestään ääntä ikään kuin heitä olisi 70%.

Nykyaikana pahin ongelma on kuitenkin tuo, että päästään sekaisin olevia ihmisiä kuunnellaan ja täysin toimivia elimiä aletaan leikkaaman pois ja silpomaan näiden sekopäisten kuvitelmien vuoksi.

Sukupuoli on fyysinen ominaisuus. Ei sitä muuksi muuteta, jos potilaan psyyke on aivan sekaisin.

Tämä nyt on ihan hölmöä.

Olin (hetero)teini 80-luvulla ja muistan aivan hyvin kuinka syrjivästi silloin suhtauduttiin homoihin. Vielä jokin aika sitten se oli luokiteltu sairaudeksi, sitä ennen rikokseksi. Ja kuitenkin heitä oli aina ollut olemassa. Kyllä se on yksi niitä asioita, joissa nykyaika on paljon parempi ja inhimillisempi. Oma lapseni on sateenkaarinuori ja olen niin onnellinen, että hän saa olla sitä 2020-luvulla eikä 1980-luvulla.

Myös transihmisiä on aina ollut. 

Minusta ei suhtauduttu syrjivästi ollenkaan, ei myöskään naureskellen. Asuin pienellä 8 000 asukkaan paikkakunnalla, ja homot olivat kuin muutkin. Se vaan mainittiin erikseen, että se ja se on homo. Mutta ei siitä sen enempää. Yksi ystävistäni oli lesbo, siitä ei puhuttu mutta sen vain tiesi. Ja hän tiesi että me tiesimme. Myöhemmin hän kyllä rakastui yhteen ystäväänsä ja heillä oli suhdekin, vaikka tämä toinen tyttö ei lesbo ollutkaan.

Minusta suhtauduttiin ehkä enemmänkin pelonsekaisella kunnioituksella, kun joku oli erilainen ja uskalsi olla. Ei olisi tullut mieleenkään yrittää syrjiä tai heittää jotain tyhmää läppää näille itsensä kanssa sinut oleville homoille ja lesboille. Mutta ei heitä toisaalta ajateltukaan aamusta iltaan kuten nykyään pitäisi. Oli omakin elämä.

Hienoa, että hetero tietää, millaista oli olla homo. Eikun..

Tiedän sen, että koskaan en mitään syrjimistä tai haukkumista homoja kohtaan nähnyt enkä myöskään keltään kuullut, että sellaista olisi tapahtunut.

Sen sijaan tiedän myöhemmiltäkin vuosikymmeniltä tapauksia, että heteromies on muuttunut aggressiiviseksi tai väkivaltaiseksi, kun homo on tullut häntä iskemään. Yleensä nämä tilanteet on menneet niin, että ensin on vietetty aikaa yhdessä kavereina, ja jossain vaiheessa on vaivihkaa aloitettu ensin viattoman tuntuinen koskettelu, esim. ohimennessä hipaistu tai tiputettu olutta toisen syliin että päästään pyyhkimään sitä reisiltä. Ja sitten kun hetero on varma, että tässä lähennellään, hän suuttuu koska kokee tulleensa kusetetuksi. Ei liity 80-lukuun.

Sepä yllättävää, ettei hetero ole huomannut syrjintää. Oletko kysynyt homoilta, huomasivatko he?

Kyllähän silloisella elämällä oli puolensa. Oli itsestään selvää, että töihin mentiin, eikä ollut niin hyviä tukirahoja, että ilman työntekoa olisi mitään saanut, kuten asuntoa, sisävessaa jne.

Jotenkin jos kaikki on vähän liian hyvin, niin elämästä menee se suuri nautinto, kun teet jotain ja saat siitä palkinnon.

Perheet silloin usein rakensivat omakotitalon, ja se rakennettiin muun työn ohella yleensä omin voimin, eikä ollut mitään työtä helpottavia oikoteitä, betoni sekoitettiin itse ja naulat naulattiin käsivasaralla.

Monilla rakennus jäi rahanpuutteen takia vähän kesken ja pakko oli elää siinä osassa taloa, joka oli valmis. Halpakorkoista aravalainaa valtio antoi kodin rakentamiseen ja myös kerrostalohuoneistojen ensi asunnon ostoon.

Kun Nokia ja selluteollisuus kukosti sitten niin hyvin, että päättäjät valvoivat öitä miettisessään mille 10 ihmisen kylälle viellä pitäisi uimahalli rakentaa. Palkat olivat korkeat menneeseen verrattuna ja verotuloja riitti. Tosin verotus vaikka toimistotyössä saattoi olla 33 prosenttia.

Sitten tuli 90-luvun lama ja se oli kauheaa aikaa. Mutta sen jälkeen jatkui hyvinvoinnin lisääminen, ruuan hinta halpeni tuloihin nähden koko ajan.

Silti se oli eteenpäin menoa ja kaikki lapset saivat koulutuksen ja oppivat myös. Ammattikoulussakin piti oikeasti käydä ja oppia.

Voi olla, että paitsi nykyisten kriisien jälkeen kehitymme joksikin aikaa tyytyväisyyteen, kunnes tulee uusi kriisi tai sitten ei.

Pitää vain yrittää ottaa kaikki irti siitä, mikä meillä on vielä hyvin.

70-80 luvuilla oltiin tosi hoikkia tyttöjä ja poikia. Ei istuttu puhelimet kourassa päivätpitkät.

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän silloisella elämällä oli puolensa. Oli itsestään selvää, että töihin mentiin, eikä ollut niin hyviä tukirahoja, että ilman työntekoa olisi mitään saanut, kuten asuntoa, sisävessaa jne.

Jotenkin jos kaikki on vähän liian hyvin, niin elämästä menee se suuri nautinto, kun teet jotain ja saat siitä palkinnon.

Perheet silloin usein rakensivat omakotitalon, ja se rakennettiin muun työn ohella yleensä omin voimin, eikä ollut mitään työtä helpottavia oikoteitä, betoni sekoitettiin itse ja naulat naulattiin käsivasaralla.

Monilla rakennus jäi rahanpuutteen takia vähän kesken ja pakko oli elää siinä osassa taloa, joka oli valmis. Halpakorkoista aravalainaa valtio antoi kodin rakentamiseen ja myös kerrostalohuoneistojen ensi asunnon ostoon.

Kun Nokia ja selluteollisuus kukosti sitten niin hyvin, että päättäjät valvoivat öitä miettisessään mille 10 ihmisen kylälle viellä pitäisi uimahalli rakentaa. Palkat olivat korkeat menneeseen verrattuna ja verotuloja riitti. Tosin verotus vaikka toimistotyössä saattoi olla 33 prosenttia.

Sitten tuli 90-luvun lama ja se oli kauheaa aikaa. Mutta sen jälkeen jatkui hyvinvoinnin lisääminen, ruuan hinta halpeni tuloihin nähden koko ajan.

Silti se oli eteenpäin menoa ja kaikki lapset saivat koulutuksen ja oppivat myös. Ammattikoulussakin piti oikeasti käydä ja oppia.

Voi olla, että paitsi nykyisten kriisien jälkeen kehitymme joksikin aikaa tyytyväisyyteen, kunnes tulee uusi kriisi tai sitten ei.

Pitää vain yrittää ottaa kaikki irti siitä, mikä meillä on vielä hyvin.

Kiitos hyvästä kommentista!👍Noinhan se meni.

Vierailija kirjoitti:

Ai ei muka 1980-luvulla syrjitty ja kiusattu homoja. Älkää unta nähkö. Helsinkiin avattiin ensimmäinen homoravintola Gay Gambrini Iso-Roballe niin siellä oli skinit ulkopuolella kytiksellä antamassa turpaan ja monottamassa maahan kaatuvia. Tästä puhuttiin ihan yleisesti lähiöjengeissä ja kerrottiin tapahtumista. Itse olen nähnyt kuinka lähinnä Mike Monroelta näyttävä käsilaukun kanssa kulkenut poika heitettiin ulos paikallisjunasta koska vanha konduktööri ei halunnut junaan mitään homoja levittämään adsia. Aidshan aiheutti suunnatonta paniikkia joidenkin keskuudessa ja leimasi homot spitaalisiksi. Näitä tapahtumia on vaikka kuinka paljon. Joten turha selittää jotain kukkaisunelmia menneiden aikojen ihanuudesta.

Muistan ajan ja AIDS "paniikkia" oli korkeintaan saman verran kuin nykyistä sikarokkoa kohtaan jotka ihmiset tietävät tarttuvan homojen kesken.

80-luvulla toki oli kivasti töitä, ja ihmiset rakensivat lainarahalla omakotitaloja ja ostivat siihen aikaan hienoja kalliita asioita, kuten vesisängyn. Ulkomaanmatkat tulivat tutuiksi, tosin lähinnä pakettimatkat etelään. Meidän perhe oli erikoinen, koska menimme Eurooppaan omalla autolla ja kierrettiin monta maata. Muistan sen säätämisen rahanvaihdon ja matkashekkien kanssa.

Tsernobyl räjähti -86 ja sitä murehdittiin noin puoli vuotta. Neuvostoliiton uhkailut olivat arkipäivää, siihen oli jo totuttu. Poliitikot saivat ryypätä ja rällästää, mutta hei nehän olivatkin lähinnä vanhoja miehiä. Tyttöjä kähmittiin avoimesti jo 10-vuotiaina, ja jos sanoit siitä niin sait räkäisen naurun päälle ja haukuttiin huumorintajuttomaksi.

Urheilu koulussa oli kunniakasta ja jollet ollut hyvä missään lajissa, olit hyljeksitty luuseri. Silloin Suomi toki pärjäsi melko hyvin kansainvälisissä kisoissa ja urheilijat olivat aitoja sankareita. Huumeita ei oikeastaan näkynyt, mutta kaikki olivat kännissä ja lapsia ja naisia sai hakata humalassa.

Sitten tuli 90-luku ja lama ja porukkaa meni urakalla konkurssiin kun oli otettu liikaa lainaa leveään elämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hinnat eivät olleet halvempia. Suomalaiset olivat nykyiseen verrattuna todella köyhiä.

Pascan marjat. Siihen aikaan kahvipaketti ei maksanut jauhelihan hintaa, paprikoita pystyi ostamaan ihan talvellakin ilman että niistä piti maksaa pientä omaisuutta, mm täytetyt paprikat olivat suosiossa. 

En muista että yksikään tuntemani perhe olisi ollut "köyhä" mitä taasen nykyään näkee yhä enemmän jopa keskiluokassa. Myöskin tuet olivat suurempia ja niitä sai hakea useampaan asiaan(siis suomalaisten tuet)

Typerää verrata uuden modernin tekniikan korkeaa hintaa(siihen aikaan) johonkin peruselämän asioihin. 

Olet varmaankin 70-luvun loppupuolella syntynyt? Vielä 80-luvun alussakin oli nimittäin erittäin harvinaista, että paprikoita olisi ylipäänsä ollut myynnissä ympärivuotisesti. Tuolloin kauppojen heviosastot oli sanalla sanoen todella ankeita verrattuna nykypäivään, perunaa, porkkanoita, sipulia ja lanttua sai, mutta muuten oli vahvasti sesongin mukaan tarjonta. Hedelmiä ostettiin tölkeissä todella paljon, esim. ananasta, persikkaa, päärynää jne. 

Sekä jauheliha että kahvi olivat 40 vuotta sitten kalliimpia verrattuna keskimääräiseen ansiotasoon kuin nykyään. 

Muistan 70-luvulla syöneeni mehukkaimpia persikoita, mitä olen ikinä saanut. Ihan kaupasta ostettuja. Appelsiinit ja banaanit oli ihan tavallisia ainakin meillä kotona, eikä oltu erityisen varakkaita. Vesimelonia meille ostettiin useinkin 80-luvulla, että ei se nyt ihan noin ankeaa ollut kuin kuvailet.

Et ehkä huomannut tuota kohtaa: "muuten oli vahvasti sesongin mukaan tarjonta". Eli meloneita, persikoita, appelsiineja, banaaneja jne. toki sai, mutta vain silloin kun oli niiden luontainen satoaika, ei ympärivuotisesti kuten nyt. Itsekin muistan syöneeni kiwihedelmää ja avokadoa jo 70-luvun lopulla, mutta eivät ne mitään bulkkituotteita silloin olleet. 

80-luku ollaan tuomassa takaisin. Halutaan että kansa ei niskuroi vaan kiltisti äänestää jompaa kumpaa puoluetta. Kylmä sota on jatkuvasti läsnä. Talous huolettaa, ehkäpä rikkaat vs köyhät asetelmakin tekee paluun.

Vierailija kirjoitti:

70-80 luvuilla oltiin tosi hoikkia tyttöjä ja poikia. Ei istuttu puhelimet kourassa päivätpitkät.

Juu, hyvinkin hoikkia oltiin, nykyään on elintasoa kertynyt ympärille ja 3-kymppiset rapakunnossa.

Vierailija kirjoitti:

Ai ei muka 1980-luvulla syrjitty ja kiusattu homoja. Älkää unta nähkö. Helsinkiin avattiin ensimmäinen homoravintola Gay Gambrini Iso-Roballe niin siellä oli skinit ulkopuolella kytiksellä antamassa turpaan ja monottamassa maahan kaatuvia. Tästä puhuttiin ihan yleisesti lähiöjengeissä ja kerrottiin tapahtumista. Itse olen nähnyt kuinka lähinnä Mike Monroelta näyttävä käsilaukun kanssa kulkenut poika heitettiin ulos paikallisjunasta koska vanha konduktööri ei halunnut junaan mitään homoja levittämään adsia. Aidshan aiheutti suunnatonta paniikkia joidenkin keskuudessa ja leimasi homot spitaalisiksi. Näitä tapahtumia on vaikka kuinka paljon. Joten turha selittää jotain kukkaisunelmia menneiden aikojen ihanuudesta.

Nuo on yksittäistapauksia. MItään yleistä syrjimistä ei ollut. Aina on kahjoja joukossa.

Vierailija kirjoitti:

On kyllä noloa kenenkään juhlia sukupuolensa suuntautumista millään lailla. Niinkuin se olisi suurikin saavutus, että peräaukkoon yhtyy, tai muuhunkaan aukkoon.

Eihän ne oikeat homot eli 1% edes tahdo juhlia ja moni on vouhotuksesta perin kiusaantunut. Tuuret ja Kristofferit pilaavat riekunnallaan koko homman.