Lue keskustelun säännöt.
"Maksaisin mitä tahansa että saisin viettää elämäni 70 tai 80-luvulla enkä tässä rappeutuneessa digimaailmassa. Töitä oli oikeasti enemmän. ...
17.10.2022 |
Hahaahahahahaaa voi näitä "jonne" juttuja 😅
Tosi hauskaa oli silloin juu, kun telkkari kanavia oli kokonaiset 2 kpl ja nekin lähetti ohjelmaa vain iltaisin.
Ei ollut Putinia, mitäs nyt vaan neuvostoliitto, kylmä sota ja jatkuva ydinsodan pelko. Suomettumisen takia tuli iso haloo jos joku täällä kehtasi kritoisoida neuvostoliittoa.
Ja sen ajan palkoilla ei mikään kyllä ollut halpaa.
Koronaa ei ollut mutta oli kausi jolloin pelättiin että suuri osa kansasta kuolee aidsiin.
Kommentit (922)
Vierailija kirjoitti:
On kaikki mukavuudet ja härpäkkeet tänä päivänä, silti nuoria mielenterveyspotilaita on enemmän kuin koskaan. Lasten pahoinvointi ja huostaanotto lisääntyy. Mikä mättää?
Se kertoo vain sen, että yksinkertainen ihminen ei oikeasti tule valinnanvapaudesta onnelliseksi. Päinvastoin hän kokee elämänsä turvalliseksi, kun joku muu on tehnyt oleelliset valinnat hänen puolestaan ja hän voi samaistua uhraamatta ajatustakaan tähän malliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin mikä tossa oli hassua? Ihmiselle ei tee hyväksi elää digimaailmassa. Nykyaika on masentavaa, vaikka löytyy mitä teknologiaa. 30-40 vuotta sitten:
- ei ollut pandemiaa
- Suomi oli yleisturvallinen maa, eli uskalsi jopa kävellä yksin keskellä yötä Helsingissä
- ei EU-jäsenyyttä, eli ei ulkomaista maamme ohjausta ja lakiuudistuksia
- ei niin paljon syrjäytyneitä
- riitti töitä, eikä vaadittu viittä korkeakoulututkintoa esim. perus assarin hommiin
- ei digimaailmaa > ihmiset olivat sosiaalisempia ja uskalsivat puhua toisilleen > ihmisillä oli ystäviä > ihmiset pariutuvat helpommin.
- ihmiset liikkuivat enemmän ja olivat hoikempia.Kyllähän näitä keksisi vaikka kuinka.
Tosiasiassa Helsinki ja muu Suomi oli vaarallisempia kuin nykyään. Henkirikoksia ja pahoinpitelyjä oli enemmän kuin nyt. Suomi ei voinut edes haaveilla EU-jäsenyydestä YYA-sopimuksen takia, joka sitoi poliitikot ja maan itänaapurin talutusnuoraan. Suomi ei todellakaan ollut osa länttä.
Ettei nämä nyt olisi taas huhupuheita? Olen kolmannen polven stadilainen eikä kukaan perheestäni ole kokenut varsinaista vaaraa kuin vasta 2000-luvun puolella. Minut on ryöstetty joku 4 kertaa, yritetty r**skata ja muuta mukavaa.
Tilastoissa on pientä eroa, mitä sitten paisutellaan. Todellisuudessa väkivaltaa oli lähinnä kaupunginosajengien välillä ja kuolleita tuli puukkohipoissa juoppoporukoissa. Jengit ovat nyt vaihtaneet väriä ja ongelmaiset napsivat kitusiin muutakin kuin Sinolia, joten vaikka ongelmaisia on entistä vähemmän (kiitos hyvinvointipalvelujen), ovat nuo ongelmaiset arvaamattomampia ja varmaan myös sairaampia kuin ennen vanhaan. Siksi on turvattomampaa lähteä nyt kävelemään perjantai-iltana ympyrää Helsingin keskustaan yöksi kuin 50 vuotta sitten.
Nykyajan pahimpia vitsauksia on viitata koko ajan johonkin tarkoitushakuisiin tilastopoimintoihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa-a. 70- ja 80-luvuilla oli kumminkin edes jotain mikä loi uskoa huomiseen. Nykyään ei mitään. Ja täysin naurettavaa että televisiossa oli "vain 2 kanavaa". Se riitti hyvin. Mitä hyötyä että niitä on 20 kun ei mitään mitä viitsisi katsoa? Ja 80-luvulla hiukankaan varakkaammalla oli lautasantennit ja köyhemmälläkin vhs-nauhuri.
Valaise nyt hieman meille mikä oli se jotain mikä loi uskoa huomiseen.
Varsinkin ysäri lama oli karmea. 20% työttömyys, suuri osa firmoista konkurssiin, velkavankeus, itsariluvut tappiin.
eri, mutta valaisen: kasvu luo uskoa. Se kun joka vuosi jokin olosuhde on parempi kuin edellisenä. Kerro mikä noin niin kuin nuorten vinkkelistä on 2020-2022 ollut paremmin kuin edeltävänä jaksona, niin minä kerron mikä kaikki on huonommin. Vuoteen 2015, saati 2007 en viitsi edes verrata..
Aikavälin voi hyvin venyttää koko 2000-luvuksi, jolloinka kaikki on vain rapautunut kuin jonkin luonnonvoiman seurauksena. Mediassa tätä kuitenkin syötetään jonain toivottuna kehityksenä, vaikka todellisuudessa meille on jäänyt käteen vain läimitty ja paljas persus maailman tuulissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erikoista, että tv-kanavien määrä pitää mainita jonain oleellisena elämänlaatuun vaikuttavana asiana.
Kanavien määrällä ei ole mitään väliä, jos kaikilta tulee tosi-tv-kakkaa. Niiltä kahdelta tai kolmelta kanavalta tuli silloin ennen ohjelmaa, jota sieti katsella. Oli varaa panostaa käsikirjoituksiin ja sen sellaisiin. Muistan katsoneeni myös televisioteatterin esityksiä kuuluisista näytelmistä. Ja edelleenhän Ylen Areenassa jaksetaan katsella Neil Hardwickin sarjoja ja Velipuolikuuta...
Pakko myöntää, että minäkin kaipaan 80-lukua. Nettipalvelut eivät ole korvanneet oikeaa palvelua. Silloin joka kunnassa oli terveyskeskukset, joissa oli vakituista henkilökuntaa ja tarpeen tullen pääsi nopeasti hoitoon. Pankeissa oli rivi virkailijoita odottamassa, että tulet asioitasi hoitamaan. Meilläkin maalaiskunnassa oli kolme pankkia, terveyskeskus, poliisiasema, oikea postitoimisto (sielläkin pitkä tiski ja rivi työntekijöitä asiakkaita palvelemassa), työvoimatoimisto, kaksi koulua plus kyläkoulut...
Nyt asun kaupungissa josta ovat vuoden 2008 jälkeen lähteneet postitoimisto, poliisiasema, työvoimatoimisto. Ainoaan pankkiin pääsee vain varaamalla ensin netistä palveluajan. Arvatkaa kuinka helppoa se on vanhuksille? Olen nimittäin joutunut auttamaan joitakin. Ja vaikka kotona oli vain se yksi televisio, jossa oli kaksi kanavaa, ja vain yksi puhelin ja meillä lapsilla oli omat mankat, niin sehän riitti oikein hyvin, kun muilla ei ollut paljon paremmin.
Se oli aika tasavertaista aikaa. Moni tilastokin tukee sitä, että se oli Suomen tasa-arvoisinta vaihetta. Köyhästä duunariperheestä jostain maalta oli helpompi lähteä yliopistoon ja saada opintotuella siedettävä elämä. Jos se ei riittänyt, hanttihommia löytyi opiskelun oheen. Lapsiperheköyhyys oli melkein poistettu, sen jälkeen siihen ei ole pystytty edes Nokian tahkotessa Suomelle nousukautta. 90-luvun juustoleikkurit ja pankkien keplottelut tuhosivat niin paljon, etteivät ne, jotka eivät 80-lukua eläneet, osaa edes kuvitella sitä turvallisuuden tunnetta. Neuvostoliitto oli toki olemassa, mutta siinä vaiheessa se oli jo hampaaton ja siihen oli totuttu. Suomalaisethan kävivät 70-luvulta alkaen siellä ryyppäämässä ja pitämässä hauskaa!
On totta, että nykyään on enemmän viihdettä ja että kaupat ovat pidempään auki. Mutta me ehdimme oikein hyvin kauppoihin eikä perheen harrastus sitten ollut kaupassa käynti, kun ne eivät olleet auki iltamyöhään. Tärkeämpiä ja parempia asioita on olemassa. Sitä paitsi, kaikesta viihteestä ja elektroniikasta huolimatta näyttää siltä, että nuoriso on ihan yhtä tylsistynyttä ja valittaa, että ei ole tekemistä, kun hengailevat nuorisotalolla, kaupassa ja kirjastossa metelöimässä. Välillä vain kaikki tuijottelevat omia kännyköitään.
Myönnän että tässä on osa nostalgiaa eikä minua huvittaisi luopua joistakin asioista, joihin olen tottunut. Mutta jos yleinen elintasoni olisi yhtä hyvä kuin silloin ja jos palvelut toimisivat yhtä hyvin kuin silloin - olisi siis ihmisiä töissä eikä kaikkea tarvitsisi hoitaa itse vaihtelevan tasoisilla laitteilla ja ohjelmilla - niin taitaisin silti voittaa. Hyvin paljon tässä nykyisessä "palvelukulttuurissa" mennään it-firmojen rahastuksen ehdoilla, laadusta ei niin väliä, kuten olen töissäkin nähnyt.
Terveyskeskukseen pääsi, kun palveluita tarvittiin niin vähän. Yksi kunnanlääkäri riitti, kun nyt tarvitaan 5. Eikä sekään riitä. Terveyttä niillä rahoilla ei myöskään saatu.
Hyvin outo on myös ajatuksesi tasa-arvosta. Tai siitä ettei olisi ollut lapsiperheköyhyyttä. Tai että yliopistoon pääsi köyhäkin. Sinun ajatuksesi perustuvat kyllä pelkkään nostalgiaan.
Kyllä me kaksi hynttyyt yhteen lyönyttä tosi köyhää, pääsimme yliopistoon 1965, lainalla elimme, kunnes toinen valmistui ja pääsi Valmetille töihin. Ttuntui ruhtinaalliselle se ensimmäinen palkka!
Tällainen pilkkausaihe ja varmasti henkilöltä joka ei ole edes elänyt noilla vuosikymmenillä. Voi miten säälittävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut, ei. Eikä päässyt kauppaan iltaisin ja jopa yöllä, ei voinut woltata ruokaa kotiin.
Siinä olisikin hyvä formaatti reality-show'lle, että otettaisiin muutama tuollainen nuori ja laitettaisiin heidät elämään 1970-luvun elämää. En usko, että kestäisivät montaa päivää. Toisaalta sitä olisi vaikea toteuttaa lyhyessä ajassa, koska ei sen aikaista kylmän sodan tunnelmaa ja ydinsodan pelkoa pystyisi synnyttämään vain sillä, että loisi "television", josta näkisi vain kyseisen aikakauden tv-ohjelmia ja uutisia. Eikä pystyisi laittamaan heitä asioimaan Kelassa, pankissa jne.
Mutta ajatuksena kiehtova. Olen aivan varma, että lainaamasi nuori ei pärjäisi ilman digiä ja 24/7 viihdettä + palveluja.
Itseasiassa joskus 200-luvun alkupuolellakohan se oli, tuli telkasta jenkkiläinen reality, jossa muutama perhe iskettiin villin lännen olosuhteisiin karjapaimeniksi, naiset pyörittivät kotia ym. Siis heille oli luotu autenttiset 1800-luvun olosuhteet olkipatjoineen ja tehtävineen, talot oli ko. aikakauden jne. Tästä kyllä löytyy netistä tietoa, jos joku hauaa tutkia.
Katsoin tuon sarjan ja kun kokeilu (reality) päättyi, osa osallistujista oli masentuneita. Muutama kertoi haluavansa jäädä ko. maailmaan elämään elämänsä loppuun asti, ilman mukavuuksia, telkkareita, nettiä jne. Olivat eläneet niin läsnä toisilleen ja keskittyneet elämän perusasioihin ja elämään hetkessä, että paluu nykymaailman digitulvaan, materialismiin ja stressiin ahdisti monia.
Soffe kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut, ei. Eikä päässyt kauppaan iltaisin ja jopa yöllä, ei voinut woltata ruokaa kotiin.
Siinä olisikin hyvä formaatti reality-show'lle, että otettaisiin muutama tuollainen nuori ja laitettaisiin heidät elämään 1970-luvun elämää. En usko, että kestäisivät montaa päivää. Toisaalta sitä olisi vaikea toteuttaa lyhyessä ajassa, koska ei sen aikaista kylmän sodan tunnelmaa ja ydinsodan pelkoa pystyisi synnyttämään vain sillä, että loisi "television", josta näkisi vain kyseisen aikakauden tv-ohjelmia ja uutisia. Eikä pystyisi laittamaan heitä asioimaan Kelassa, pankissa jne.
Mutta ajatuksena kiehtova. Olen aivan varma, että lainaamasi nuori ei pärjäisi ilman digiä ja 24/7 viihdettä + palveluja.
Itseasiassa joskus 200-luvun alkupuolellakohan se oli, tuli telkasta jenkkiläinen reality, jossa muutama perhe iskettiin villin lännen olosuhteisiin karjapaimeniksi, naiset pyörittivät kotia ym. Siis heille oli luotu autenttiset 1800-luvun olosuhteet olkipatjoineen ja tehtävineen, talot oli ko. aikakauden jne. Tästä kyllä löytyy netistä tietoa, jos joku hauaa tutkia.
Katsoin tuon sarjan ja kun kokeilu (reality) päättyi, osa osallistujista oli masentuneita. Muutama kertoi haluavansa jäädä ko. maailmaan elämään elämänsä loppuun asti, ilman mukavuuksia, telkkareita, nettiä jne. Olivat eläneet niin läsnä toisilleen ja keskittyneet elämän perusasioihin ja elämään hetkessä, että paluu nykymaailman digitulvaan, materialismiin ja stressiin ahdisti monia.
Siis 2000-luvun :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa-a. 70- ja 80-luvuilla oli kumminkin edes jotain mikä loi uskoa huomiseen. Nykyään ei mitään. Ja täysin naurettavaa että televisiossa oli "vain 2 kanavaa". Se riitti hyvin. Mitä hyötyä että niitä on 20 kun ei mitään mitä viitsisi katsoa? Ja 80-luvulla hiukankaan varakkaammalla oli lautasantennit ja köyhemmälläkin vhs-nauhuri.
Valaise nyt hieman meille mikä oli se jotain mikä loi uskoa huomiseen.
Varsinkin ysäri lama oli karmea. 20% työttömyys, suuri osa firmoista konkurssiin, velkavankeus, itsariluvut tappiin.
eri, mutta valaisen: kasvu luo uskoa. Se kun joka vuosi jokin olosuhde on parempi kuin edellisenä. Kerro mikä noin niin kuin nuorten vinkkelistä on 2020-2022 ollut paremmin kuin edeltävänä jaksona, niin minä kerron mikä kaikki on huonommin. Vuoteen 2015, saati 2007 en viitsi edes verrata..
Esimerkiksi se on paremmin nyt, että asuntojen arvo ei ole puolittunut muutamassa vuodessa kuten 90-luvulla kävi monen lama-ajan lapsen perheessä. Samaan aikaan korot nousi pilviin, ihmiset menetti työnsä ja jäi asuntolainoineen karmeaan tilanteeseen, kun myymälläkään ei päässyt kallista lainoista eroon.
Asuntojen arvo saisikin puolittua, niin nykypäivän nuoretkin pääsevät kiinni omistusasuntoon. Se on oikeasti järkyttävän vaikeaa nykyisin ja ihmiset ostavat ensiasuntonsa entistä vanhempina.
Kaksi työssäkäyvää kyllä saa pankista lainaa yksiön ostamiseen. Jos yksiö tuntuu liian pieneltä, niin sitten voi ostaa syrjemmältä pikkukaksion.
Ennen sitä asuntolainaa otettiin muutenkin vähemmän ja sitä pienemmästä omistusasunnosta voitiin sitten siirtyä myöhemmin isompaan omistusasuntoon. Esimerkiksi minun vanhempani hankkivat ensin 3h+k kerrostaloasunnon ja 11 vuotta myöhemmin he ostivat sitten 5h+k+s kaksikerroksisen rivitaloasunnon. Silloin he pystyivät hyödyntämään vanhan asunnon myynnistä saatuja tuloja uuden asunnon hankkimisessa eikä heidän tarvinnut rahoittaa sitä pelkällä lainarahalla.
Aivan samalleen se menee pääpiirteissään nytkin ja harva suoraan ottaa mitään miljoonalainaa lukaalinsa. Ero on vain asuntojen hinnoissa, joita nollakorot ovat pitkään suurissa kaupungeissa kuplauttaneet. Lisäksi ihmisillä on ollut käsittämätön luotto tilanteen pysyvyteen, mikä on ollut kuin kalteva pinta lumipallolle.
Mutta vanhat viisaudet harvoin pettävät. Mikä männöö ylös, tulleep kyllä myös alas.
Töitä piti tehdä jos meinasi leipää syödä.
Vanhempien silmille ei hypitty.
Kuritettiin lapsia fyysisesti.
Alkoholismi ym ongelmat hävettiin ja vaiettiin perhesalaisuuksina.
Jos ei mahtunut lähiyhteisön muottiin, olit hylkiö.
Homous oli sairaus.
Naisen paikka oli kotona tai ainakin äitinä.
Duunari oli duunari ja luokkajako selvä.
Jeesus siunasi ja kirkkoon oli kuuluminen.
Eriväriset ihmiset oli outoja ja nimitykset jyrkkiä.
Olit punikkien tai porvareitten kakara.
Karkkia sai karkkipäivänä.
Elokuvissa käytiin ehkä kahdesti vuodessa.
Kasarilla meni jo vähän rennommin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut, ei. Eikä päässyt kauppaan iltaisin ja jopa yöllä, ei voinut woltata ruokaa kotiin.
Siinä olisikin hyvä formaatti reality-show'lle, että otettaisiin muutama tuollainen nuori ja laitettaisiin heidät elämään 1970-luvun elämää. En usko, että kestäisivät montaa päivää. Toisaalta sitä olisi vaikea toteuttaa lyhyessä ajassa, koska ei sen aikaista kylmän sodan tunnelmaa ja ydinsodan pelkoa pystyisi synnyttämään vain sillä, että loisi "television", josta näkisi vain kyseisen aikakauden tv-ohjelmia ja uutisia. Eikä pystyisi laittamaan heitä asioimaan Kelassa, pankissa jne.
Mutta ajatuksena kiehtova. Olen aivan varma, että lainaamasi nuori ei pärjäisi ilman digiä ja 24/7 viihdettä + palveluja.
Olen syntynyt 1973 enkä muista minkäänlaista "ydinsodan pelkoa". Ihmettelen, kun sitä aina toistellaan. Joo, kyllä me marssittiin vappuna että Ei ydinaseita Eurooppaan, mutta ei sitä kukaan ainakaan meidän perheessä pelännyt. Ehkä ne pelkääjät oli siellä oikeistossa sitten. Mehän tiedettiin, ettei NL ainakaan aloita=)
Nykyisin on moninverroin vainoharhaisempi ja vaihtoehdottomampi maailma. Hirveä sensuuri joka puolella ja totuuksia on tasan yksi. Itsenäisyys on vain muisto ja symboleita, ja se on kaikille ihan ok, koska heille on kerrottu, että se on ok.
Sinä olitkin silloin lapsi. Minä liki 10 vuotta vanhempana näin tilanteen toisin. Vai miten tiiviisti sinä seurasit uutisia?
No, en tietysti lapsena seurannut. Olen seurannut jostain 80-luvun lopusta uutisia, eli nähnyt vain sen "toisen puolen", joka siitä lähtien uutisia on dominoinut.
Kaipa se on paljon vanhempien asenteesta kiinni, mitä kukakin opetettiin pelkäämään. Meillä ei pelätty, tai ainakaan sitä pelkoa ei siirretty lapsille. Me piirreltiin rauhankyyhkyjä ja pidettiin vappupalloa kädessä. Mielenosoitukset oli enemmänkin joku karnevaali ja ihmiset hymyilivät. Ei ne olleet mitään savupommien heittelyä ja paikkojen rikkomista. Suomalainen maaseutu oli niin kaukana kaikesta, että pahat asiat tapahtuivat muualla, ei täällä. Osoitettiin mieltä, ettei muualla tapahtuisi pahoja asioita, eikä kuviteltukaan, että täällä Suomessa voisi tapahtua. Yritettiin tukea muita maita. Solidaarisuus, katsos=)
Meillä oli asiat hyvin ja jossain muualla huonosti, semmoinen tunnelma oli ainakin meillä.
90-luvun lama oli paljon pahempi: isä teki konkurssin ja elettiin äidin puolen päivän palkalla koko perhe.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei televisio ollut mikään ylellisyystuote 1980-luvulla. Olin silloin suhteellisen köyhä yliopisto-opiskelija, joka asui kolmen hengen soluhuoneistossa, mutta minulla ja molemmilla kämppäkavereilla oli omat väritelevisiot ja stereot omissa huoneissaan. Samoin useimmat tuntemani opiskelukaverit asuivat soluasunnoissa, mutta heillä oli silti omat televisiot ja stereot. Tuolloin opintoraha oli nykyistä selvästi pienempi ennen 1990-luvun opintotukiuudistusta, joten ylivoimainen enemmistö opiskelijoista otti opintolainaa.
Yliopisto-opiskelijoilla on ollut ainakin suhteellisen varakkaat vanhemmat. Televisio oli köyhille vaikea hankinta 1980-luvulla ja monilla oli joko mustavalko-tv tai ainakin ajoittain tv:tä ei ollut lainkaan. Itsekin elin vuosia ilman tv:tä tuolloin.
Meille tuli väritelkkari 1983, kun oli jotkut yleisurheilun mm- tms kisat Helsingissä. Aika kauan sillä mustavalkoisella kituutettiin. Kanavia näkyi kaksi (kerrallaan), koska jos kolmosen halusi näkyviin, niin antennia piti kääntää (katolle kiipeämällä) niin että kakkonen katosi... Mutta ihminen kokee aina normaaliksi sen ajan, missä elää. Ei voi vaatia sellaista mistä ei tiedä. 20 vuoden päästä siunaillaan tämän ajan teknistä alkeellisuutta ja joskus ihmetellään, että oli oikein sellaisia televisiolaitteita, joista katseltiin ohjelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä maksaisin mitä tahansa jos saisin elää taas 90-luvulla ja olla lapsi.
Myös asuntolainojen korot olivat hieman toista mitä nykyisin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaksi televisiokanavaa iltaisin ja kaksi radiokanavaa riitti hyvin ja riittäisi mulle edelleenkin. Ihminen ei voi hyvin kun sillä on liikaa valinnanmahdollisuuksia
Sulle jää varmaan todella paljon rahaa säästöön jos elät jotain kasari elämää.
Halpoja itse tehtyjä ruokia kotona, ilmainen putkiteevee, ei nettiä, ei netflixiä, ei kännykkää, jne.
Aika moni Suomessa elää ilman tv:tä, tekee itse halpoja ruokia, eikä omista älykännyä saati jotain Netflixiä. Nämä ihmiset ovat työttömiä, joille 80-luvulla olisi ollut töitä mutta nykyisessä kilpailuyhteiskunnassa ei.
En ehkä itse ihan 80-luvulle haluaisi, mutta 90-luku ja aika ennen vuotta 2005 olivat hyviä. Töitä sai jos hankki koulutuksen ja osasi kirjoittaa hakemuksen ilman kirjoitusvirheitä.
Ei televisio ollut mikään ylellisyystuote 1980-luvulla. Olin silloin suhteellisen köyhä yliopisto-opiskelija, joka asui kolmen hengen soluhuoneistossa, mutta minulla ja molemmilla kämppäkavereilla oli omat väritelevisiot ja stereot omissa huoneissaan. Samoin useimmat tuntemani opiskelukaverit asuivat soluasunnoissa, mutta heillä oli silti omat televisiot ja stereot. Tuolloin opintoraha oli nykyistä selvästi pienempi ennen 1990-luvun opintotukiuudistusta, joten ylivoimainen enemmistö opiskelijoista otti opintolainaa.
Oliko kaikilla teillä hankittuna tv-luvat vai kiikutitteko te telkkarin kaappiin, kun ovikello soi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
70-luvun ja 80-luvun eläneenä olen hiukan eri mieltä.
Samoin. Tyhjä toimittaminen ja jonottaminen on vähentynyt hirvittävästi. Taloudenhoito on mielettömän helppoa. Se, mitä kukainenkin päättää tehdä lisääntyneellä vapaa-ajallaan on lopulta omissa käsissä. Voi vaikka roikkua netissä valittamassa, katsoa realitya tai tehdä jotain oikeasti kehittävää. Kaikessa ei tarvitse matkia muita ihmisiä.
Lisääntynyt aika on tainnut mennä hiilareiden ahtamiseen ja sohvalla makaamiseen monen ulkonäöstä päätellen. Ei ihmisen elämää kannata ihan loputtomiin "helpottaa", tulos on lopulta sellainen 400-kiloinen valas joita Amerikan ihmeohjelmissa näytetään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaksi televisiokanavaa iltaisin ja kaksi radiokanavaa riitti hyvin ja riittäisi mulle edelleenkin. Ihminen ei voi hyvin kun sillä on liikaa valinnanmahdollisuuksia
Sulle jää varmaan todella paljon rahaa säästöön jos elät jotain kasari elämää.
Halpoja itse tehtyjä ruokia kotona, ilmainen putkiteevee, ei nettiä, ei netflixiä, ei kännykkää, jne.
Aika moni Suomessa elää ilman tv:tä, tekee itse halpoja ruokia, eikä omista älykännyä saati jotain Netflixiä. Nämä ihmiset ovat työttömiä, joille 80-luvulla olisi ollut töitä mutta nykyisessä kilpailuyhteiskunnassa ei.
En ehkä itse ihan 80-luvulle haluaisi, mutta 90-luku ja aika ennen vuotta 2005 olivat hyviä. Töitä sai jos hankki koulutuksen ja osasi kirjoittaa hakemuksen ilman kirjoitusvirheitä.
Ei televisio ollut mikään ylellisyystuote 1980-luvulla. Olin silloin suhteellisen köyhä yliopisto-opiskelija, joka asui kolmen hengen soluhuoneistossa, mutta minulla ja molemmilla kämppäkavereilla oli omat väritelevisiot ja stereot omissa huoneissaan. Samoin useimmat tuntemani opiskelukaverit asuivat soluasunnoissa, mutta heillä oli silti omat televisiot ja stereot. Tuolloin opintoraha oli nykyistä selvästi pienempi ennen 1990-luvun opintotukiuudistusta, joten ylivoimainen enemmistö opiskelijoista otti opintolainaa.
Oliko kaikilla teillä hankittuna tv-luvat vai kiikutitteko te telkkarin kaappiin, kun ovikello soi?
Taisi useimmilla olla luvat.
Vierailija kirjoitti:
Homoja on edelleen se 1%, mutta ne pitävät itsestään ääntä ikään kuin heitä olisi 70%.
Nykyaikana pahin ongelma on kuitenkin tuo, että päästään sekaisin olevia ihmisiä kuunnellaan ja täysin toimivia elimiä aletaan leikkaaman pois ja silpomaan näiden sekopäisten kuvitelmien vuoksi.
Sukupuoli on fyysinen ominaisuus. Ei sitä muuksi muuteta, jos potilaan psyyke on aivan sekaisin.
Tämä nyt on ihan hölmöä.
Olin (hetero)teini 80-luvulla ja muistan aivan hyvin kuinka syrjivästi silloin suhtauduttiin homoihin. Vielä jokin aika sitten se oli luokiteltu sairaudeksi, sitä ennen rikokseksi. Ja kuitenkin heitä oli aina ollut olemassa. Kyllä se on yksi niitä asioita, joissa nykyaika on paljon parempi ja inhimillisempi. Oma lapseni on sateenkaarinuori ja olen niin onnellinen, että hän saa olla sitä 2020-luvulla eikä 1980-luvulla.
Myös transihmisiä on aina ollut.
Vierailija kirjoitti:
Mä maksaisin mitä tahansa jos saisin elää taas 90-luvulla ja olla lapsi.
Kukapa ei haluaisi olla huoleton lapsi eikä asuntovelkainen, hermoraunio laman runtelema aikuinen 90-luvulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Homoja on edelleen se 1%, mutta ne pitävät itsestään ääntä ikään kuin heitä olisi 70%.
Nykyaikana pahin ongelma on kuitenkin tuo, että päästään sekaisin olevia ihmisiä kuunnellaan ja täysin toimivia elimiä aletaan leikkaaman pois ja silpomaan näiden sekopäisten kuvitelmien vuoksi.
Sukupuoli on fyysinen ominaisuus. Ei sitä muuksi muuteta, jos potilaan psyyke on aivan sekaisin.
Tämä nyt on ihan hölmöä.
Olin (hetero)teini 80-luvulla ja muistan aivan hyvin kuinka syrjivästi silloin suhtauduttiin homoihin. Vielä jokin aika sitten se oli luokiteltu sairaudeksi, sitä ennen rikokseksi. Ja kuitenkin heitä oli aina ollut olemassa. Kyllä se on yksi niitä asioita, joissa nykyaika on paljon parempi ja inhimillisempi. Oma lapseni on sateenkaarinuori ja olen niin onnellinen, että hän saa olla sitä 2020-luvulla eikä 1980-luvulla.
Myös transihmisiä on aina ollut.
Minusta ei suhtauduttu syrjivästi ollenkaan, ei myöskään naureskellen. Asuin pienellä 8 000 asukkaan paikkakunnalla, ja homot olivat kuin muutkin. Se vaan mainittiin erikseen, että se ja se on homo. Mutta ei siitä sen enempää. Yksi ystävistäni oli lesbo, siitä ei puhuttu mutta sen vain tiesi. Ja hän tiesi että me tiesimme. Myöhemmin hän kyllä rakastui yhteen ystäväänsä ja heillä oli suhdekin, vaikka tämä toinen tyttö ei lesbo ollutkaan.
Minusta suhtauduttiin ehkä enemmänkin pelonsekaisella kunnioituksella, kun joku oli erilainen ja uskalsi olla. Ei olisi tullut mieleenkään yrittää syrjiä tai heittää jotain tyhmää läppää näille itsensä kanssa sinut oleville homoille ja lesboille. Mutta ei heitä toisaalta ajateltukaan aamusta iltaan kuten nykyään pitäisi. Oli omakin elämä.
Synnyttäjät saivat epiduraalin vasta 80-luvun puolivälissä.
Ihan rehellisesti en olisi halunnut olla nainen noina vuosikymmeninä, aika sovinistisessa yhteiskunnassa elivät. Naisen kärsimys oli miesten mielestä ansaittua ja oikein.