Lue keskustelun säännöt.
Kannattaako enää keski-ikäisenä lähteä suhteesta, joka on vain "ihan ok"?
Siis ei isompaa ongelmaa mutta ei mitään intohimoakaan. Tinderin lihamyllyyn ei kiinnosta näillä kilometreillä enää lähteä. Vaihtoehdot siis joko tämä tai yksin.
Kommentit (714)
Tässä ketjussa on tullut kaksi totuutta:
Ruoho ei ole vihreämpää aidan toisella puolella.
Kun lähtee sutta pakoon, tulee karhu vastaan.
Sellaisessa suhteessa ei koskaan kannata olla, jossa on henkistä väkivaltaa. Mutta jos sitä ei ole, niin vaihtaminen harvoin parantaa mitään pitkällä tähtäimellä. Samat ongelmat on seuraavassakin suhteessa, koska sinä tuot omat ongelmasi siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanhempaa naista kun saisi.
M36
Täällähän niitä märkämajavaisia vilisee, muuta ko valitset rasvaisimman päältä. Pystyt tarjoamaan enemmän kuin ok suhteen, kun aloitat ja lopetat päivän raivonusimalla ja haastelet vähän latinalaisia sanoja päivän mittaan. Kahvi ei mitään tavanomaisen kyllästyttävää juhlamokkaa vaan lattea. Älä keitä makaronia, keitä pastaa.
Vierailija kirjoitti:
Ketjun sanoma näyttäisi kiteytettynä olevan, että jos pelkää yksinäisyyttä yli kaiken tai ei usko, että löytävänsä ketään muuta niin ok suhteesta ei kannata lähteä, mutta jos osaa olla onnellinen yksin ja/tai uskoo mahdollisuuksinsa löytää uuden paremman suhteen kannattaa lähteä .
Hyvin kiteytetty. Yllättävän paljon on ihmisiä jotka näyttävät pelkäävän kuollakseen yksin olemista. Tyyliin "ihan melkein mitä tahansa kunhan ei tarvitse olla yksin".
Kuvauksesi perusteella aiempi suhteesi ei todellakaan ollut Ok.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos suhde on vain ok, niin kannattaa tarkkaan punnita lähteekö. Itselläni ok suhde vaihtui paljon surkeampaan suhteeseen.
Kun lähtee sutta pakoon, tulee karhu vastaan.
Näin totesi ystäväni, joka pisti vähän viinaan menevän miehen vaihtoon. Hän oli viisi vuotta ennen kuin löysi uuden miehen. Raittiin, kyllä, mutta kontrollifriikin.
Missä vaiheessa suhdetta tuo kontrollifriikkeys ilmeni? Luulisi, että siitä on varoitusmerkkejä jo ihan suhteen alkuvaiheilla.
Kyllä varoitusmerkkejä eri asioista on olemassa jo suhteen alussa. Ongelma on siinä että rakastunut ihminen ei niitä halua nähdä ja itselleen tunnustaa, vaan uskoo lapsenomaisesti että asiat muuttuvat paremmiksi kun suhteelle tulee ikää ja aikaa kuluu. No, yleensä eivät parane vaan pahenevat. Niukasti seksiä sisältävästä suhteesta tulee ajan mittaan seksitön. Pedantti ihminen muuttuu vieläkin pedantimmaksi, joka alkaa jäytää suhdetta. Alkoholista tykkäävän tykkäys muuttuu suhdetta rasittavaksi toistuvaksi hönöttelyksi. Uskovaisuuteen taipuvaisen hiusnuttura kiristyy iän myötä niin että silmistä ei näy kuin kapeat viirut...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketjun sanoma näyttäisi kiteytettynä olevan, että jos pelkää yksinäisyyttä yli kaiken tai ei usko, että löytävänsä ketään muuta niin ok suhteesta ei kannata lähteä, mutta jos osaa olla onnellinen yksin ja/tai uskoo mahdollisuuksinsa löytää uuden paremman suhteen kannattaa lähteä .
Hyvin kiteytetty. Yllättävän paljon on ihmisiä jotka näyttävät pelkäävän kuollakseen yksin olemista. Tyyliin "ihan melkein mitä tahansa kunhan ei tarvitse olla yksin".
Minä en pelkää yksinäosyyttä. Introverttina olen paljon yksin. Tykkään tehdä etätöitä, en sukuloi tai kyläile. En myöskään ole mieheni kanssa vain sen takia, etten olisi yksinäinen. Hän tekee yrittäjänä pitkää päivää, eikä minua haittaa lainkaan, ettei arki-iltaisin nähdä paljoakaan.
Mutta silti, jos eroaisin, niin minusta tulisi yksinäinen. Kumppanuuden puute tekee yksinäiseksi. Se, ettei olisikaan sitä vierellä, joka hädässä tulee, jolle voi aina soittaa ja jonka kanssa olemme hyvä tiimi. Tällä kokemuksella ei ole mitään tekemistä seksin kanssa.
Yhden eron kokeneena muistan, että yksi vaikeimmista asioista eron jälkeen oli se, ettei ole ketään, jolle soittaa pikkuasioista. Tyyliin, että varo, tuolla tiellä on just ratsia tai meinasin just ajaa kolarin. (Hyvin harvoin mitään miehelle soittelen, vaan kyse on tiedosta, että näin voin tehdä)
Ehkä ne ihmiset eroavat kepeämmin, joilla ei ole tuota kumppanuuden kokemusta. Heillä ei ole siitä pelätä yksinäisyyttä, kun ei ole mitään, mitä voi menettää?
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa on tullut kaksi totuutta:
Ruoho ei ole vihreämpää aidan toisella puolella.
Kun lähtee sutta pakoon, tulee karhu vastaan.Sellaisessa suhteessa ei koskaan kannata olla, jossa on henkistä väkivaltaa. Mutta jos sitä ei ole, niin vaihtaminen harvoin parantaa mitään pitkällä tähtäimellä. Samat ongelmat on seuraavassakin suhteessa, koska sinä tuot omat ongelmasi siihen.
En tajua väitettä, että samat ongelmat on seuraavassakin suhteessa. Miksi ihmeessä olisi? Tai on tietysti, ellei ole oppinut mitään, mutta jos osaa hahmottaa omat tarpeensa paremmin ja valita sopivamman kumppanin niin kyllä uusi suhde voi todellakin olla parempi. Esimerkiksi jos ongelmana on haluton kumppani, niin kyllä se seuraava saattaa silti olla halukas. Tai jossain muussa kriittisessä asiassa tarpeet osuu paremmin yksiin. Ei se uusikaan suhde täydellinen toki ole, mutta ei ongelmat suinkaan välttämättä ole samoja. Kyse on pikemminkin siitä, millaisissa asioissa sitä epätäydellisyyttä on kukin valmis hyväksymään ja millaisissa ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin sitä samaa. Mitähän muut sanoo tähän, ne kokeneemmat.
Lähtekää HETI kädenlämpösestä suhteesta! Elämä on aivan liian lyhyt tuhlattavaksi intohimottomaan elämään.
Olen kohta 60 vuotias, joka tapasi 54 vuotiaana miehen, joka on loistava rakastaja, älyllinen haastaja ja vielä komeakin...
Olin kitunut -tai oikeammin kuihtunut- avioliitossa joka oli ihan ok eikä mitään muuta.
Tämä unelmieni mies astui elämääni juuri sellaisessa vaiheessa, kun aviomieheni alkoi kutsumaan minua akaksi ja muijaksi.
Kun aviomieheni kulki harrastuksensa perässä kaikki viikonloput ja lomat.
Kun hän alkoi huomauttelemaan pukeutumisestani, vanhenemisestani, ystävistäni jne.
Olisin edelleen siinä avioliitossa, ellei tämä nyksä olis astunut elämääni.Se oli kuulkaa jalat alta kerta heitolla!
Meillä oli salasuhde melkein puoli vuotta, ennen kuin ilmoitin aviomiehelle lähteväni.
Vastaus oli, että siitä vaan, tollasia akkoja on pilvin pimein lehdellä soittelemassa (hänellä ei ollut aavistustakaan, kuinka rakastunut olin puhumattakaan, että oli jo uusi ihana mies katsottuna).Vanhin lapsi sanoi vaan, että ihmeen kauan sä sitä dissaamista jaksoit katellakin.
Suosittelen lämpimästi tekemään korjaavia peliliikkeitä, jos kumppani ei enää sytytä!
Kuten sanottu, elämä on liian lyhyt...
ps. ex aviomieheni kommentteja:
Akka sai etsiä uutta miestä koska ex mieheni on niin kiltti, hyväuskoinen ja kova tekemään töitä (paha hän ei ollut mutta ei ollut kyllä työteliäskään).Kun akka tulee häntä koipien välissä takas, niin katotaan kuinka suu sitten pannaan (vaikka tämä suhde loppuisi, niin takaisin en menis).
Lapsillemme hän on sanonut, että käytökseni osoittaa, että en välitä heistä (he asuivat jo omillaan, kun erosimme ja kuopus lomailee kanssamme...)
Vielä sellainen neuvo että jos lapset on pieniä, niin kannattaa ehkä muutama vuosi odottaa...
Kiitos! Tämä teki hyvää lukea tässä aamukahvikupposen ääressä ja antoi vahvistusta aatoksilleni.
Ihanaa että löysit onnesi juuri sopivalla hetkellä. Kaikkea hyvää elämääsi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa on tullut kaksi totuutta:
Ruoho ei ole vihreämpää aidan toisella puolella.
Kun lähtee sutta pakoon, tulee karhu vastaan.Sellaisessa suhteessa ei koskaan kannata olla, jossa on henkistä väkivaltaa. Mutta jos sitä ei ole, niin vaihtaminen harvoin parantaa mitään pitkällä tähtäimellä. Samat ongelmat on seuraavassakin suhteessa, koska sinä tuot omat ongelmasi siihen.
En tajua väitettä, että samat ongelmat on seuraavassakin suhteessa. Miksi ihmeessä olisi? Tai on tietysti, ellei ole oppinut mitään, mutta jos osaa hahmottaa omat tarpeensa paremmin ja valita sopivamman kumppanin niin kyllä uusi suhde voi todellakin olla parempi. Esimerkiksi jos ongelmana on haluton kumppani, niin kyllä se seuraava saattaa silti olla halukas. Tai jossain muussa kriittisessä asiassa tarpeet osuu paremmin yksiin. Ei se uusikaan suhde täydellinen toki ole, mutta ei ongelmat suinkaan välttämättä ole samoja. Kyse on pikemminkin siitä, millaisissa asioissa sitä epätäydellisyyttä on kukin valmis hyväksymään ja millaisissa ei.
Näinhän se on tietysti. Jokaisessa ihmisessä on heikkouksia ja huinoja puolia. Pitää miettiä, mitä pystyy hyväksymään.
Tarkoitin ylläolevalla, että sinä itse olet kuitenkin sama ihminen. Mustasukkaisuutesi, teräväsanaisuutesi ja mökötystaipumuksesi tuottavat seuraavaankin suhteeseen ongelmia.
Vielä enemmän tarkoitin sitä, että ihminen tulee valitsemaan samanlaisen kumppanin seuraavaankin suhteeseen, ellei pysty ymmärtämään juurisyytä sille, mihin tarpeeseen alunperin valitsi kumppaninsa. Tämän selvittäminen on kinkkietä. Mutta se kannattaa, opin Fisherin eroseminaarissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi "ihan ok" ei riitä sinulle? Vaihtoehtona voi olla loppuiän yksinäisyys.
Koska minä uskon, että vaihtoehtona voi myös olla loistava parisuhde henkilön kanssa jota rakastan syvästi ja jonka kanssa minulla on syvä henkinen yhteys.
T.Eri
Sama. Minua ei tosiaankaan pelota mikään loppuelämän yksinäisyys. Yksin olen ollut aina, lapsenakin jo outo kummajainen ja teininä hyljeksitty hyypiö. Tulen erinomaisesti toimeen itse itseni kanssa, nautin elämästäni joten puolison on tosiaankin paras lisätä elämäni ihanuutta kuin vähentää sitä.
En syö mitään OK ruokaakaan, jos voin valita syöväni sellaista mistä pidän, enkä harrasta mitään OK juttuja, jotta olisi vain harrastus, kun voin valita harrastuksenikin mielenkiintoni mukaan.
Jos tapaan jonkun ihanan, ihanaa!
Jos en tapaa jotakuta ihanaa, elämä on silti elämisen arvoista!
Täysin samaa mieltä.
Itselleni on paljon suurempi peikko jumiutua parisuhteesen "vain jonkun" kanssa kuin olla yksin. Mieluummin elelen itsekseni vapaana ja olen niin ollen valmis heittäytymään, jos kohtaan sellaisen ihmisen, jonka kanssa oikeasti viihdymme ja haluamme olla yhdessä. Ei tarvitse siinä vaiheessa sitten alkaa puntaroida, mitä tehdä edelliselle kumppanille ja omaisuudelle...
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata erota avioliitosta, koska silloin jää perhe eläke saamatta. Voi vaikka asua kahta asuntoa, mutta ei erota.
Eli talous puhuu, raha puhuu... Onko kyseessä siis talousliitto? Aikoinaanhan avioliitto on ollut ennen kaikkea taloudellinen järjestely, mutta että nykyaikana joku pysyttelee epäsopivan kumppanin kanssa yhdessä pelkästään saadakseen paremman eläkkeen, kuulostaa todella karulta.
Ehkä siinä olisikin ratkaisu? Avioliittoa solmittaessa pitäisi valita, solmitaanko rakkausliitto vai talousliitto vai molemmat? Jos kumpikin toteutuu yhdessä saman kumppanin kanssa niin hyvä. Jollei, niin voisi olla talousliitossa jonkun kanssa ja samaan aikaan rakkausliitossa toisen kumppanin kanssa. Siis ihan virallisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No jos se ensimmäisenkin löytäminen oli kiven alla, niin varmasti ei sitten enää myöhemmin löydy ketään. Että sitten pitää varautua olemaan aivan yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lueskelin ketjua ja kieltämättä hieman yllätyin. Olen kuusikymppinen uusio-sinkkumies. Se mikä yllätti on naisten hirmuinen pelko yksin jäämisestä, ja siitä että eivät kestä olla yksin.
Tuo pelko on niin suuri että mieluummin sinnitellään huononlaisessa parisuhteessa kämppäkaveruus-tyyliin. Niin ikään hämmästyin kuinka pelätään sosiaalista arvonalennusta jos eroaa, ja tepäillään taloudellista pärjäämistä. Odotin, suoraan sanottuna, suomalaisilta naisilta jonkun verran itsenäisempää ja jämäkämpää otetta elämään.
Mutta mitäpä tuo minulle kuuluu, itsekukin tyylillään. Omalla kohdallani tuli ero puolenkymmentä vuotta sitten, kumpikin allekirjoitti eropaperit. Sen avioliiton eväät oli vain kertakaikkiaan syöty.
Kyllä meitä yli viisikymppisiä sinkkumiehiä on paljonkin. Epäilen että tässä asiassa ei vain kysyntä ja tarjonta kohtaa. Omalla kohdallani voisin hyvinkin ajatella seurustelua, mutta en todellakaan mitään avioitumista tai yhteenmuuttoa. Joku voi väittää minua sitoutumiskammoiseksi tai itsekkääksi, ja siinähän väittää. Olen ollut avioliitossa ja asunut yhdessä, ja tiedän millaista se on, ei kiitos enää sitä lajia. Sen sijaan itsellinen fiksu ja mukava nainen jolle on ok elää omissa talouksissaan ja pitää seurustelu seurusteluna ilman sairaalloista läheisriippuvuutta, niin miksei! Tosin ymmärrän tuon mahdollisuuden hyvin epätodennäköisenä, koska en ole miesten parasta A-ryhmää ulkoisesti, taloudellisesti enkä myöskään maantieteellisesti.
Aina voi kuitenkin optimistisesti toivoa...
Jep. Komppaan tätä viestiä (olen nelikymppinen mies). Miksi näissä keskusteluissa vaihtoehdot ovat aina joko yksinäisyys tai yhdessä asuminen? Mitä tapahtui seurustelulle? Voihan sitä olla parisuhde ilman yhdessä asumista. Saa parhaat puolet molemmista maailmoista. Kun tapaa, on aina kivaa. Toisen ärsyttävät pienet tavat eivät haittaa kun molemmat voi vetäytyä omaan luolaansa.
Olen taipuvainen ajattelemaan samoin. En ehkä enää edes haluaisi muuttaa yhteistalouteen kumppanin kanssa vaan saattaa tosiaan olla parempi että kummallakin on oma koti, vaikka pienikin, niin saa aina halutessaan rauhaa ja omaa aikaa itselleen. Yhdessä voi sitten viettää muuten laatuaikaa, tehdä kaikkea mukavaa ja nauttia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos suhde on vain ok, niin kannattaa tarkkaan punnita lähteekö. Itselläni ok suhde vaihtui paljon surkeampaan suhteeseen.
Miksi huolit sen huonomman suhteen?
Ennen kaikkea: miksi jatkat sitä huonoa suhdetta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa on tullut kaksi totuutta:
Ruoho ei ole vihreämpää aidan toisella puolella.
Kun lähtee sutta pakoon, tulee karhu vastaan.Sellaisessa suhteessa ei koskaan kannata olla, jossa on henkistä väkivaltaa. Mutta jos sitä ei ole, niin vaihtaminen harvoin parantaa mitään pitkällä tähtäimellä. Samat ongelmat on seuraavassakin suhteessa, koska sinä tuot omat ongelmasi siihen.
En tajua väitettä, että samat ongelmat on seuraavassakin suhteessa. Miksi ihmeessä olisi? Tai on tietysti, ellei ole oppinut mitään, mutta jos osaa hahmottaa omat tarpeensa paremmin ja valita sopivamman kumppanin niin kyllä uusi suhde voi todellakin olla parempi. Esimerkiksi jos ongelmana on haluton kumppani, niin kyllä se seuraava saattaa silti olla halukas. Tai jossain muussa kriittisessä asiassa tarpeet osuu paremmin yksiin. Ei se uusikaan suhde täydellinen toki ole, mutta ei ongelmat suinkaan välttämättä ole samoja. Kyse on pikemminkin siitä, millaisissa asioissa sitä epätäydellisyyttä on kukin valmis hyväksymään ja millaisissa ei.
Näinhän se on tietysti. Jokaisessa ihmisessä on heikkouksia ja huinoja puolia. Pitää miettiä, mitä pystyy hyväksymään.
Tarkoitin ylläolevalla, että sinä itse olet kuitenkin sama ihminen. Mustasukkaisuutesi, teräväsanaisuutesi ja mökötystaipumuksesi tuottavat seuraavaankin suhteeseen ongelmia.
Vielä enemmän tarkoitin sitä, että ihminen tulee valitsemaan samanlaisen kumppanin seuraavaankin suhteeseen, ellei pysty ymmärtämään juurisyytä sille, mihin tarpeeseen alunperin valitsi kumppaninsa. Tämän selvittäminen on kinkkietä. Mutta se kannattaa, opin Fisherin eroseminaarissa.
No joo, varmasti joillakin ihmisillä on taipumus toistaa parinvalinnassa samaa ongelmallista kaavaa. Mutta ei kaikilla ole tällaista. Keski-iässä isolla osalla ihmisistä on takana vain 1-2 vakavampaa parisuhdetta, joissa ei välttämättä ole mitään isompaa yhteistä ongelmaa. Parisuhde yhden alkoholistiksi ajautuvan henkilön kanssa ei vielä tarkoita taipumusta valita suhteeseen pelkkiä alkoholisteja. Tai sitten henkilöllä voi olla kaava hakea tietyllä tavalla ongelmaisia kumppaneita, mutta tämä ominaisuus ei välttämättä ole se suurin ongelma miksi halutaan suhteesta erota, jolloin seuraava ihan yhtä ongelmainenkin kumppani voi silti olla sopivampi.
Meilläkin on ihan ok suhde, ei intohimoa tai tunteiden räiskimistä, mutta mies on paras ystäväni. Seksielämämme on kyllä ihan hiipunut, ja joskus se harmittaa. Mieheni on aika estynyt ollut aina, ja itse en oikein enää saa mitään meidän petipuuhistamme. Onneksi en itsekään ole kauhean seksuaalinen ihminen, eli se ei ole arvoissani kauhean korkealla.
Arvostan kumppanuuttamme ja ystävyyttämme kuitenkin niin paljon, etten halua lähteä. On kivaa, että voin asua parhaan ystäväni kanssa, jolla on samanlainen huumorintaju. On hauska puuhastella yhdessä kaikkea, käydä syömässä, leffoissa yms. Ehkä vähän tylsää joskus, mutta en jaksaisi enää mitään draamaakaan.
Ei ne samat ongelmat yleensä seuraa seuraavaan suhteeseen. Ne tulevat uudet erilaiset ongelmat. Jokaisessa suhteessa on ihan omanlaiset. Ja jos lähtee ok-suhteesta voi vastaan tulla ihan mitä vaan. Eikä aina edes ok-suhdetta.
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa on tullut kaksi totuutta:
Ruoho ei ole vihreämpää aidan toisella puolella.
Kun lähtee sutta pakoon, tulee karhu vastaan.Sellaisessa suhteessa ei koskaan kannata olla, jossa on henkistä väkivaltaa. Mutta jos sitä ei ole, niin vaihtaminen harvoin parantaa mitään pitkällä tähtäimellä. Samat ongelmat on seuraavassakin suhteessa, koska sinä tuot omat ongelmasi siihen.
Jos on vaikka suhteessa, jossa toinen on periaatteessa ihan kiltti, mutta ei vaan löydy sitä henkistä yhteyttä ja toinen ei ole kiinnostunut tekemään mistään mitä sinä olet kiinnostunut niin miksi jäädä tuollaiseen suhteeseen? Jos huomaa, että on valinnut väärän kumppanin niin miksi siitä on kärsittävä koko loppuelämä kun erotakin voi?
Vierailija kirjoitti:
Ei ne samat ongelmat yleensä seuraa seuraavaan suhteeseen. Ne tulevat uudet erilaiset ongelmat. Jokaisessa suhteessa on ihan omanlaiset. Ja jos lähtee ok-suhteesta voi vastaan tulla ihan mitä vaan. Eikä aina edes ok-suhdetta.
Tismalleen näin!!
Ei tosiaan. Sillä kaikki suhteet ovat loppujen lopuksi "ok" kun aikaa kuluu. Saatat joutua ojasta allikkoon jos lähdet etsimään jotain maagista intohimoa. Kokeilkaa avointa suhdetta mieluummin.