Kannattaako enää keski-ikäisenä lähteä suhteesta, joka on vain "ihan ok"?

Kokeilepa miettiä näin: Sulla on käytetty auto, ihan ok, toimii kuten samoilla kilometreillä olevat samanmerkin auton, merkin muutkin mallit ovat ihan ok, ei ole mitään pahoja tyyppivikoja, jotka johtavat kalliisiin korjauksiin tai jopa ennenaikaiseen romuttamiseen.

Mietit siis, olisiko järkevää vaihtaa auto toiseen, maksamatta isompia rahoja vaihdossa. --en itse usko, että on kovin järkevää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi "ihan ok" ei riitä sinulle? Vaihtoehtona voi olla loppuiän yksinäisyys.

Tämä nyt saattaa kuulostaa hieman itseriittoiselta, mutta ihan vaan siksi koska olen upea tyyppi itse niin ansaitsen myös upean tyypin rinnalleni. Uskon myös kohtaloon ja siihen että mun ei ole tarkoitus viettää loppuelämääni jonkun ok-tyypiin kanssa.

Kuulostaa nyt kyllä vähän turhan itsevarmalta. Ihan kuin ottaisi työstä loparit, koska "oon niin hyvä tyyppi, että kuka vain palkkaa mut ja paremmalla palkalla". Ei kantsi jättää vanhaa, ennen kuin on uusi ja parempi tiedossa, jos pitää ehdottoman tärkeänä uuden saamista.

Tekisi hyvää monelle oppia rakastamaan ja arvostamaan itseään enemmän.

Olen parisuhdeterapeutti, näin epävirallisesti sanon kuuntelun kokemuksella.

älä lähde, suhde muuttuu vuosien varrella joka tapauksessa kumppanuudeksi. kumppanuuden voi herättää taas henkiin menemällä terapiaan, tekemällä itse työtä sen eteen (esim kännykät pois ja uusi yhteinen harrastus, uuden mukavan luominen lapsien poismuuton jälkeen ym ym) vuosien varrella katsonut aivan hyvien suhteinen loppuminen, kun ei enää viitsitä herättää intohimoa ja uutta henkiin. seksin saa henkiin tekemällä asian eteen töitä ym. Minä itse olen saman äärellä, suhteen saa silti erittäin hyväksi, pitää vaan tehdä töitä ja etsiä uusi kumppanuus. me kaikki muutumme ruuhkavuosien aikana vain äideiksi ja isiksi ja olemme oppineet etsimään kiinnostusta kodin ulkopuolelta "oman minän löytämiseksi". repäiskää jotenkin: erilainen loma kuin normaalisti, uusi yhteinen harrastus (jossa laatuaikaa yhdessä), etsikää netistä parisuhdekysymyksiä, joiden parissa keskustelelle, pitäkää alaston lauantai, menkää parisuhdekurssille tai tantraseksikurssille, päättäkää harrastaa 30 pv ajan joka päivä seksiä (vaikka ei huvita)... loputtomat mahdollisuudet, löytäkää vain jotain uutta ja luokaa uusiksi suhde.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ketjun sanoma näyttäisi kiteytettynä olevan, että jos pelkää yksinäisyyttä yli kaiken tai ei usko, että löytävänsä ketään muuta niin ok suhteesta ei kannata lähteä, mutta jos osaa olla onnellinen yksin ja/tai uskoo mahdollisuuksinsa löytää uuden paremman suhteen kannattaa lähteä .

Hyvin kiteytetty.  Yllättävän paljon on ihmisiä jotka näyttävät pelkäävän kuollakseen yksin olemista. Tyyliin "ihan melkein mitä tahansa kunhan ei tarvitse olla yksin".

Minä en pelkää yksinäosyyttä. Introverttina olen paljon yksin. Tykkään tehdä etätöitä, en sukuloi tai kyläile. En myöskään ole mieheni kanssa vain sen takia, etten olisi yksinäinen. Hän tekee yrittäjänä pitkää päivää, eikä minua haittaa lainkaan, ettei arki-iltaisin nähdä paljoakaan.

Mutta silti, jos eroaisin, niin minusta tulisi yksinäinen. Kumppanuuden puute tekee yksinäiseksi. Se, ettei olisikaan sitä vierellä, joka hädässä tulee, jolle voi aina soittaa ja jonka kanssa olemme hyvä tiimi. Tällä kokemuksella ei ole mitään tekemistä seksin kanssa.

Yhden eron kokeneena muistan, että yksi vaikeimmista asioista eron jälkeen oli se, ettei ole ketään, jolle soittaa pikkuasioista. Tyyliin, että varo, tuolla tiellä on just ratsia tai meinasin just ajaa kolarin. (Hyvin harvoin mitään miehelle soittelen, vaan kyse on tiedosta, että näin voin tehdä)

Ehkä ne ihmiset eroavat kepeämmin, joilla ei ole tuota kumppanuuden kokemusta. Heillä ei ole siitä pelätä yksinäisyyttä, kun ei ole mitään, mitä voi menettää?

Minua hämmentää, miksi eroaisi suhteesta jossa kumppanuutta on? Tai oliko kyse toisen osapuolen päätöksestä? Totta kyllä, että läheisyyden lisäksi juuri tällaisen henkisen kumppanuuden puuttuminen oli iso syy erooni. Minulle henkilö jolle hassut ja erikoiset tapahtumat kerrotaan oli silloin (ja osin edelleenkin) veljeni, jonka kanssa on kehittynyt yhteinen erikoinen huumori ja ollaan muutenkin läheiset. Eron jälkeen löysin uuden suhteen ja tässä suhteessa klikkaa ihan eri tavalla, nähdessäni vaikka mielestäni koomisen lehtiotsikon voin olla varma, että toinenkin ymmärtää missä huumori lepää.

Vaihtamalla voi hyvinkin parantua, jos valitsee viisaammin seuraavalla kerralla, nimenomaan henkistä yhteensopivuutta ajatellen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina kannattaa lähteä jos ei ole oikeaa suhdetta, jossa on seksiä.

Jättikö mummisi impotentin vaarisi 85v? Tylyä, ei rakkaus ole tuollaista.

Etköhän sinäkin (ja kaikki peukuttajat) ymmärtänyt, että tarkoitettiin sellaisten ihmisten suhdetta jossa toinen tai molemmat seksiä haluavat ja kärsivät sen puutteesta, ei vanhuksia joilla eivät hormonit hyrrää eikä vehkeet toimi.

(Ja kyllä, tiedän että jotkut harrastavat seksiä korkeassakin iässä.)

Vierailija kirjoitti:

Olen parisuhdeterapeutti, näin epävirallisesti sanon kuuntelun kokemuksella.

älä lähde, suhde muuttuu vuosien varrella joka tapauksessa kumppanuudeksi. kumppanuuden voi herättää taas henkiin menemällä terapiaan, tekemällä itse työtä sen eteen (esim kännykät pois ja uusi yhteinen harrastus, uuden mukavan luominen lapsien poismuuton jälkeen ym ym) vuosien varrella katsonut aivan hyvien suhteinen loppuminen, kun ei enää viitsitä herättää intohimoa ja uutta henkiin. seksin saa henkiin tekemällä asian eteen töitä ym. Minä itse olen saman äärellä, suhteen saa silti erittäin hyväksi, pitää vaan tehdä töitä ja etsiä uusi kumppanuus. me kaikki muutumme ruuhkavuosien aikana vain äideiksi ja isiksi ja olemme oppineet etsimään kiinnostusta kodin ulkopuolelta "oman minän löytämiseksi". repäiskää jotenkin: erilainen loma kuin normaalisti, uusi yhteinen harrastus (jossa laatuaikaa yhdessä), etsikää netistä parisuhdekysymyksiä, joiden parissa keskustelelle, pitäkää alaston lauantai, menkää parisuhdekurssille tai tantraseksikurssille, päättäkää harrastaa 30 pv ajan joka päivä seksiä (vaikka ei huvita)... loputtomat mahdollisuudet, löytäkää vain jotain uutta ja luokaa uusiksi suhde.

Tuo edellyttää, että myös se toinen osapuoli (tyypillisesti mies) on tuohon kaikkeen valmis, ja usein ongelman juurisyy on siinä, että sillä ei ole motia oikein mihinkään. Ei seksiin, ei puhumiseen, ei niihin repäisemisiin. Yksin on paha korjata parisuhdetta.

eräs ajattelutapa kirjoitti:

Kokeilepa miettiä näin: Sulla on käytetty auto, ihan ok, toimii kuten samoilla kilometreillä olevat samanmerkin auton, merkin muutkin mallit ovat ihan ok, ei ole mitään pahoja tyyppivikoja, jotka johtavat kalliisiin korjauksiin tai jopa ennenaikaiseen romuttamiseen.

Mietit siis, olisiko järkevää vaihtaa auto toiseen, maksamatta isompia rahoja vaihdossa. --en itse usko, että on kovin järkevää.

Mietipä näin. Sinulla on käytetty pikkucityauto, toimii ok kuten samoilla kilometreillä oleva mikä vaan auto. Otit sen kun tuli ensimmäisenä vastaan ja kaveri mainosti hyväksi, mutta oikeasti kävelet itse arjessa joka paikkaan ja tarvitset autoa vain lähtiessäsi pidemmille reissuille. Joka kerta silloin mietit miten tavaratila ei vaan riitä, olisipa vaan farmari alla. Ei tarvitsisi olla kiiltävä, kunhan laukut ja teltat mahtuu. Jos jonkin aikaa joutuisi olemaan kokonaan ilman autoa niin siitäkin selviäisi.

Mietit sitten olisiko järkevää vaihtaa auto toiseen maksamatta isoja rahoja vaihdossa -- mielestäni olisi järkevää.

Jos suhde on miellyttävä, itse jäisin. Sinä teet omat päätöksesi. Jos suhteessa oleminen jotenkin rajoittaa olemistasi ja on enemmän negatiivinen asia, lähtisin. Tai ottaisin etäisyyttä, ostaisin oman edullisen kakkoskodin, jossa majailisin paljon tms.

Tässä tapauksessa vaihtoehtona on myös parisuhteen parantaminen. Keskustella puolison kanssa omista tarpeista ja miettiä, miten suhteesta saisi paremman. Voisiko se olla hotelliviikonloppu jossakin toisessa kaupungissa, romanttinen illallinen, telttaretki, yhteinen kävelyretki? Uskoisin, että vaihtoehtoja löytyy.

Tietysti, jos ei itse saa korjattua ongelmia, niin pariterapia on myös yksi mahdollisuus. Ammattilaisen on ehkä helpompi arvioida tilannetta ja antaa neuvoja tilanteeseen. Ehkä suhteessa on jotain käsittelemättömiä asioita?

Kyllä vaan tahtoo. Seksielämä vanhemmalla ikää on paljon parempaa kuin nuorempana. En olis uskonut että ero seksittömästä ja henkisesti väkivaltaisesta liitosta toisi vielä hyvän parisuhteen. Erottaa ihmeessä, miksi tuhlata loppuelämä suhteessa joka ei anna mitään. Pelätäänkö kulissien kaatumista, sitä mitä muut sanovat erosta vai talouden huononemista. Mutta niinkuin sanotaan "tuttu helvetti on parempi kuin tuntematon taivas". Eli mieluummin ero ennen kuin liian myöhään.

Sille parisuhdeterapeutille terveisiä: kysyttekö parisuhdeterapiassa avoimesti, että onko toinen osapuoli mahdollisesti- tai molemmat- rakastuneetkin toiseen ja olleet uskollisia? Usein on nimittäin niin, että ei uskalleta lähteä tällaisesta kaverisuhteesta, varsinkaan kun on lapsia ja parisuhdeterapeutit rakentavat näitä perhe-idyllejä siellä väkisin, hokemalla tuota klisettä, että parisuhteen saa kyllä toimimaan, kun vaan yrittää. Joo- järjelle perustuvan kaverisuhteen saa kyllä toimimaan, mutta rakkautta ja intohimoa ei voi pakottaa. Tietäisittepä, kuinka paljon ihmisillä on salasuhteita tästä syystä. Ja se on surullista. Että se oikea mahdollinen rakkaussuhde pitää pysyä salasuhteena siksi, että yhteiskunta odottaa, että pysyt naimisissa ja parisuhdeterapeutit komppaa tätä käsitystä. Kun yksi on ollut uskoton, eikä ole onnellinen suhteessa- suhde ei enää toimi. Sitten lähdetään parisuhdeterapiaan, jossa terapeutti tuputtaa käsitystä, että kun vaan nyt teette töitä suhteenne eteen ja väkisin laitatte peiton heilumaan, niin kyllä se siitä. Ihanko tosi? Terapiaan tullaan viimemetreillä. Olisi hyvä, että siellä puhuttaisiin avoimesti ja asioista niiden oikeilla nimillä. Olen kyllästynyt puolisoon ja itseasiassa rakastunut toiseen ja haluaisin olla hänen kanssaan. Onko se niin vaikea sanoa ääneen? Terveisiä sinne Jyväskylään parisuhdeterapeuteille, jotka väkisin rakentavat perhe-idylliä lasten vuoksi. Oikea rakkaussuhde toimii kyllä ilman terapeutteja.  Osaateko te oikeasti tukea ihmisiä oikeisiin ratkaisuihin heidän oman onnensa vuoksi? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietin sitä samaa. Mitähän muut sanoo tähän, ne kokeneemmat.

Lähtekää HETI kädenlämpösestä suhteesta! Elämä on aivan liian lyhyt tuhlattavaksi intohimottomaan elämään.

Olen kohta 60 vuotias, joka tapasi 54 vuotiaana miehen, joka on loistava rakastaja, älyllinen haastaja ja vielä komeakin...

Olin kitunut -tai oikeammin kuihtunut- avioliitossa joka oli ihan ok eikä mitään muuta.

Tämä unelmieni mies astui elämääni juuri sellaisessa vaiheessa, kun aviomieheni alkoi kutsumaan minua akaksi ja muijaksi.

Kun aviomieheni kulki harrastuksensa perässä kaikki viikonloput ja lomat.

Kun hän alkoi huomauttelemaan pukeutumisestani, vanhenemisestani, ystävistäni jne.

Olisin edelleen siinä avioliitossa, ellei tämä nyksä olis astunut elämääni.

Se oli kuulkaa jalat alta kerta heitolla!

Meillä oli salasuhde melkein puoli vuotta, ennen kuin ilmoitin aviomiehelle lähteväni.

Vastaus oli, että siitä vaan, tollasia akkoja on pilvin pimein lehdellä soittelemassa (hänellä ei ollut aavistustakaan, kuinka rakastunut olin puhumattakaan, että oli jo uusi ihana mies katsottuna).

Vanhin lapsi sanoi vaan, että ihmeen kauan sä sitä dissaamista jaksoit katellakin.

Suosittelen lämpimästi tekemään korjaavia peliliikkeitä, jos kumppani ei enää sytytä!

Kuten sanottu, elämä on liian lyhyt...

ps. ex aviomieheni kommentteja:

Akka sai etsiä uutta miestä koska ex mieheni on niin kiltti, hyväuskoinen ja kova tekemään töitä (paha hän ei ollut mutta ei ollut kyllä työteliäskään).

Kun akka tulee häntä koipien välissä takas, niin katotaan kuinka suu sitten pannaan (vaikka tämä suhde loppuisi, niin takaisin en menis).

Lapsillemme hän on sanonut, että käytökseni osoittaa, että en välitä heistä (he asuivat jo omillaan, kun erosimme ja kuopus lomailee kanssamme...)

Vielä sellainen neuvo että jos lapset on pieniä, niin kannattaa ehkä muutama vuosi odottaa...

Dissaava suhde EI ole kädenlämpöinen. Siitä on lähdettävä.

Kaiken ikäiset voivat löytää uuden kumppanin. Niin käy koko ajan. Ennen kuin itse eroaisin tai alkaisin uuteen suhteeseen, kävisin läpi omia parisuhdetaitojani. Miksi on päätynyt tilanteeseen, että on pelkkä kaveri kumppaninsa kanssa, ei intiimiä yhteiselämää, jne. Ei kannata syyttää ulkopuolisia asioita, kuten työelämää, stressiä, lapsia, jne. Vaan ihan nyt kaivaa ne omat tavat toimia parisuhteessa. Voi olla, että se nykyinen suhdekin siitä hyötyy. Ja ainakin tulevat suhteet.

Tiedän monta kasikymppistä kitkerän katkeraa pariskuntaa, joiden molemmille osapuolille olisi tehnyt hyvää erota 50-vuotiaina

Onhan tää vaikee kysymys!

Itellä suhde mikä on kyllä tunteiden osalta ihan täysin kuollut, ollaan vaan kavereita toisillemme. Toki seksiä joskus on, mutta se nyt on, no, se on avioseksiä.

Ilmoitin about 2 vuotta sitten että haluaisin erota, mutta vaimo raahas mut puoliväkisin parisuhdeterapiaan missä sitten terapeutin kanssa kävivät kaksin mun kimppuun.

-Onko sulla toinen nainen?!

-Kuka se on?!

-Miks haluat erota jos ei muka oo toista?!

Ei mulla ollu mitään toista naista, eikä mitään muuta suunnitelmaa. Ajattelin sit et kait mä tähän jään, ku ei näköjään muuta vaihtoehtoa ole.

Nyt on 2 vuotta menny, ja edelleen en ymmärrä miks me yhdessä ollaan. Pl. tietysti lapset.

Enää en jaksa edes yrittää erota, ollaan tässä sit loppuelämä vaan.

M41

Koskaan ei ole liian myöhäistä sössiä elämäänsä kunnolla, eli anna mennä vaan!

Ei kannata. 

Aivan persettä tämä elämä sinkkuna, uuden puolison etsiminen, kun kuitenkin kokee olevansa parisuhdeihminen. Yksinäisyys on perseestä. se etei ole ketään joka olisi arjessa tukena. Kun vanhemmat alkavat sairastelemaan ja läheisiä kuolee.

Itse erosin koska miehellä oli sivusuhde. Tästä on 10v . Nyt olen 42v sinkku, ja aivan helvettiä tämä uuden puolison etsiminen. Eli jos suhde toimii muuten, niin kannattaa kokeilla vaikkapa parisuhdeterapiaam eihän yksikään avioliitto pysy samana kuin mitä se alussa oli koska ihmiset muuttuvat, ja se on tarkoituskin.Mutta jos ns. oikeita ongelmia ei ole en lähtisi eroamaan.

Mitä ihmiset oikein odottavat parisuhteeltaan? Että se olisi yhtä kuherruskuukautta hautaan asti? Tottakai parisuhde muuttuu ja arkipäiväistyy. Se täytyy vain sietää ja löytää mielekkyys arjen rutiineista ja osata juhlistaa vain tarvittaessa. Jokainen päivä ei voi olla karkkipäivä, aikuisenakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos suhde on vain ok, niin kannattaa tarkkaan punnita lähteekö. Itselläni ok suhde vaihtui paljon surkeampaan suhteeseen.

Kun lähtee sutta pakoon, tulee karhu vastaan.

Näin totesi ystäväni, joka pisti vähän viinaan menevän miehen vaihtoon. Hän oli viisi vuotta ennen kuin löysi uuden miehen. Raittiin, kyllä, mutta kontrollifriikin.

Missä vaiheessa suhdetta tuo kontrollifriikkeys ilmeni? Luulisi, että siitä on varoitusmerkkejä jo ihan suhteen alkuvaiheilla.

Kyllä varoitusmerkkejä eri asioista on olemassa jo suhteen alussa. Ongelma on siinä että rakastunut ihminen ei niitä halua nähdä ja itselleen tunnustaa, vaan uskoo lapsenomaisesti että asiat muuttuvat paremmiksi kun suhteelle tulee ikää ja aikaa kuluu. No, yleensä eivät parane vaan pahenevat. Niukasti seksiä sisältävästä suhteesta tulee ajan mittaan seksitön. Pedantti ihminen muuttuu vieläkin pedantimmaksi, joka alkaa jäytää suhdetta. Alkoholista tykkäävän tykkäys muuttuu suhdetta rasittavaksi toistuvaksi hönöttelyksi. Uskovaisuuteen taipuvaisen hiusnuttura kiristyy iän myötä niin että silmistä ei näy kuin kapeat viirut...

Tämä on niiiin totta. Itsekin tähän langennut, huomaan. :(

Hyödytkö suhteesta taloudellisesti, oletko saama puolella? Jos, niin älä lähde, osaat varmaan sen verran feikata tyytyväistä tai onnellista ettei vastapuolessa herää mitään epäilyjä.