Lue keskustelun säännöt.
Arvostetaanko kotiäitiyttä Suomessa?
22.08.2022 |
Katselin amerikkalaista ohjelmaa, ja miten onkaan erilainen yhteiskunta. Päivähoito ei ole puoli-ilmaista, ei ole koulukuljetuksia tai kouluruokaa, vaan äiti hoitaa kaiken. Tekee lasten kanssa kouluprojektit, vie harrastuksiin, tekee suunnilleen kaikki kotityöt jne. Joskus toki koti-isiäkin mutta useimmiten yhä edelleen se on kotiäiti.
Välillä näkyy artikkeleita tavallisista suomalaisista perheistä, jotka ovat miehen työn vuoksi muuttaneet Usaan ja nainen on sen aikaa ollut kotirouvana. Voi kun löytäisin sen viimeisimmän artikkelin - nainen oli tosi tyytyväinen, hänellä oli aikaa hoitaa kaikki perheen asiat ja illat olivat vapaita yhdessäololle. Mies oli muistaakseni jollain yliopistolla töissä.
Siellä ollaan hyvin konservatiivisia, osittain kotiäiti-kulttuuri juontaa perinteisistä arvoista. Mutta siellä kotiäidin tehtäviä pidetään oikeasti työnä. Jonkun täytyy ne tehdä, ja se joka tekee, niin ainakin puheissa äidin työtä arvostetaan.
Miksi Suomessa se tuntuu olevan ihan toisin? Joskus 60-luvulla oli vielä kotiäitejä, ja 70-luvullakin (esim oma äitini). Mutta nyt ei enää riitä että on vain kotiäiti. Sitä ei pidetä minään. Töihin ruvetaan patistamaan vaikka lapsi on vielä vaipoissa. Jokaisen kuuluisi käydä töissä, ja sen lisäksi hoitaa koti. Lapsethan nyt hoitaa itse itsensä - täällä arvostetaan sitä että lapset kulkevat itse joka paikkaan, kavereille ja harrastuksiin, ja tekevät läksytkin itsenäisesti.
Ja samaan aikaan todella moni nainen on rättipoikkiväsynyt ruuhkavuosien aikaan. Onko tasa-arvo nyt sitten toteutunut oikein? Jokainen nainen voi töissä käydä, päivähoidon ansiosta, mutta kaatuuko se kotityöt ja lasten asiat silti vain äitien niskaan? Naisten väsymisestä ei puhuta, kun kotitöitä ja lastenhoitoa ei jotenkin edes lasketa työksi. Neuvoloista lähtien vähätellään sitä väsymistä, vaikka nainen hoitaisi kaiken yksin. Ilman ketään apuna.
Naiset myös käyttävät tutkitusti enemmän tunteja kotitöihin kuin miehet.
Miksi tässä on tällainen vinouma?
Yhdessä lehtiartikkelissa suomalainen kotiäiti (juristi-pariskunta) kertoi tehneensä kotona kaiken, ruoanlaitosta remonttitarjouksiin. Miehen palkasta maksettiin myös naisen eläkerahastoa. Lapsia taisi olla kolme. Ja kotiäitiys jatkui noin 20 vuotta, kunnes nuorimmainenkin muutti kotoa. Sitten tämä nainen perusti yrityksen.
Tällaisesta vain kuulee tosi harvoin nykypäivänä.
Feminismi puhuu aidosta valinnan mahdollisuudesta. Oletteko te saaneet aidosti valita sen mitä halusitte, uran vai perheen, vai molempien yhdistelmän, vai oliko joku muu mikä sen valinnan lopulta teki (ympäristön painostus, taloudelliset syyt, työttömyys?)
Kommentit (267)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi nousi kehitysmaasta hyvinvointivaltioksi ennätysvauhdilla sen takia, että naisetkin teki töitä eivätkä jääneet hoitamaan kotia, lapsia ja miestä. Tätä taustaa vasten varsin ymmärrettävää ettei kotiäitiyttä sinänsä arvosteta. Ja toisaalta moni äiti arvostaa sitä työpaikkaansa niin paljon, että ajatuskin koko elämän omistamisesta lasten hoidolle kauhistuttaa. Toisaalta en ole törmännyt siihenkään että pidettäisiin jotenkin pahana jos joku haluaa olla kotiäiti ja isä haluaa ja pystyy perheen elättämään. Meillä se kotiäidin työ on vaan aika yksinäinen pesti kun ei ole sellaista kotiäitien yhteisöä kuin monessa muussa maassa jossa kotiäitiys on normaalia.
Kyllä se kotiäitikin työtään arvostaa hyvin usein, se vaan ei ole heille kauhistus jos sitä työtä ei tee muutamaa vuotta pitkän uran välissä. 12 vuotta hyväpalkkaista työtä, 10 vuotta kotona lasten kanssa ja sit taas ehtii tehdä sitä tärkeää työtään vaikka kuinka paljon.
Niin se riippuu ihan millaista se työ on. Kaikkiin töihin ei noin vaan palata 10 vuoden tauon jälkeen, ei varsinkaan niihin hyväpalkkaisiin. Ja sitten taas muutama vuosi kotiäitinä taas onkin ihan normaalia ja yleistä ihan täällä meilläkin. Niitä paheksutaan, jotka lauttaa lapsensa päiväkotiin alle 1-vuotiaana, oli syy mikä tahansa, ei niitä jotka on kotona sen pari vuotta per lapsi.
Itse tarkoitin kommentissani sellaista kotiäitiyttä mitä muualla maailmassa on, että äiti on kotona kunnes lapset on vähintäänkin teinejä. Se ei ole yleistä.
No ei ole enkä tiedä, onko se nyt mikään tavoittelemisen arvoinen asia muutenkaan. Jos äidillä ei ole omaisuutta omasta takaa, ottaa perhe aikamoisen riskin jättämällä perheen elatuksen vain toisen varaan. Ero, sairaus tai kuolema hajottaa pakan kahdella työssäkäyvälläkin, puhumattakaan siitä, että toinen on ollut sen 10 vuotta kotona lasten kanssa. Siitä on vaikea työllistyä takaisin hyväpalkkaiseen ammattiin. Ja joo, ei elämä saa olla varautumista vain pahimpaan, mutta turhia riskejä voisi silti yrittää välttää. Käytänhän minä autoa ajaessa turvavyötäkin vaikka kolarin mahdollisuus on lopulta aika pieni.
Mun lähipiirissä on tapahtunut niin että aikanaan äiti jäi kotiin lasten kanssa. Isällä selkeästi paremmat tulot. Äiti ollut nyt melkeen 10 vuotta kotona kolmen lapsen kanssa, nuorin 5. Isän tuloilla pärjätty hyvin.
Nyt kuitenkin perheen isä sairastui vakavasti eikä ole työkykyinen. Kyllä mä ymmärrän että ei nitä asioita mietitä mutta sitten kun tilanne on päällä niin on aika kamalaa. Tämä perhe ei ole millän vakuutuksilla varautunut tälkaiseen. Isän sairaus on pitkäaikainen ja on epäselvää pystyykö ikinä töihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi nousi kehitysmaasta hyvinvointivaltioksi ennätysvauhdilla sen takia, että naisetkin teki töitä eivätkä jääneet hoitamaan kotia, lapsia ja miestä. Tätä taustaa vasten varsin ymmärrettävää ettei kotiäitiyttä sinänsä arvosteta. Ja toisaalta moni äiti arvostaa sitä työpaikkaansa niin paljon, että ajatuskin koko elämän omistamisesta lasten hoidolle kauhistuttaa. Toisaalta en ole törmännyt siihenkään että pidettäisiin jotenkin pahana jos joku haluaa olla kotiäiti ja isä haluaa ja pystyy perheen elättämään. Meillä se kotiäidin työ on vaan aika yksinäinen pesti kun ei ole sellaista kotiäitien yhteisöä kuin monessa muussa maassa jossa kotiäitiys on normaalia.
Kyllä se kotiäitikin työtään arvostaa hyvin usein, se vaan ei ole heille kauhistus jos sitä työtä ei tee muutamaa vuotta pitkän uran välissä. 12 vuotta hyväpalkkaista työtä, 10 vuotta kotona lasten kanssa ja sit taas ehtii tehdä sitä tärkeää työtään vaikka kuinka paljon.
Niin se riippuu ihan millaista se työ on. Kaikkiin töihin ei noin vaan palata 10 vuoden tauon jälkeen, ei varsinkaan niihin hyväpalkkaisiin. Ja sitten taas muutama vuosi kotiäitinä taas onkin ihan normaalia ja yleistä ihan täällä meilläkin. Niitä paheksutaan, jotka lauttaa lapsensa päiväkotiin alle 1-vuotiaana, oli syy mikä tahansa, ei niitä jotka on kotona sen pari vuotta per lapsi.
Itse tarkoitin kommentissani sellaista kotiäitiyttä mitä muualla maailmassa on, että äiti on kotona kunnes lapset on vähintäänkin teinejä. Se ei ole yleistä.
No ei ole enkä tiedä, onko se nyt mikään tavoittelemisen arvoinen asia muutenkaan. Jos äidillä ei ole omaisuutta omasta takaa, ottaa perhe aikamoisen riskin jättämällä perheen elatuksen vain toisen varaan. Ero, sairaus tai kuolema hajottaa pakan kahdella työssäkäyvälläkin, puhumattakaan siitä, että toinen on ollut sen 10 vuotta kotona lasten kanssa. Siitä on vaikea työllistyä takaisin hyväpalkkaiseen ammattiin. Ja joo, ei elämä saa olla varautumista vain pahimpaan, mutta turhia riskejä voisi silti yrittää välttää. Käytänhän minä autoa ajaessa turvavyötäkin vaikka kolarin mahdollisuus on lopulta aika pieni.
Ihan samalla tavalla se kriisi iskee, oli sitä töissä tai ei. Yhtäkään kriisiä et sillä vältä että nostat kuukausipalkkaa eikä se raha sitä kriisiä ratkaise. Ja kyllä vuosia kotona oleva on asiansa järjestänyt.
No kyllä vaan on suuremmat mahdollisuudet selvitä siitä kriisistä jäämättä täysin yhteiskunnan tukien varaan, jos ei ole täysin toisen tulojen varassa. Suurin osa järjestää sen käymällä töissä, jos joku onnistuu järjestämään asiansa ja toimeentulonsa muuten niin kiva hänelle.
Ai sit ei ole sairastunut, eronnut tai kuollut, jos töihin palaa? Varmasti joo taloudellinen isku on pienempi, mutta ihmiselle, jolle se perhe ja lapset on olleet tärkeämmät koko ajan, se hetkellinen talouden uudelleen järjestäminen tuskin on se suurin ongelma tossakaan kohtaa.
Vierailija kirjoitti:
Olen itse kotiäiti ja koen valitettavasti monien muiden pienten lasten äideiltä arvostuksen puutetta jostain ihme syystä. Olen kuullut monia kertoja joko suoraan tai rivien välistä, että minunkin pitäisi mennä töihin, jotta saan sisältöä elämääni, haastetta uraan, ja miehen pitäisi väen väkisin olla kotona hoitovapaalla, että hän oppisi jotain elämästä. Ihmettelen paljon tätä asennetta, miksei meidän anneta elää näin miten haluamme, kun olemme kummatkin hyvin tyytyväisiä järjestelyyn. Lisäksi sukulaiset kyselee tosi paljon, että millois minä olen menossa töihin.
Tämä muilta äideiltä tuleva arvostelu on ihan loputonta eikä suoraan liity siihen, että olet kotona. Itse olen töissä, ja koen että siitäkin saa negatiivista palautetta, nimenomaan niiltä kotiin jääneiltä äideiltä. Että kauhea sydämetön nainen olen ja uraani vain ajattelen enkä lapsiani... (miksihän kukaan ei ikinä sano isistä samaa?)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi nousi kehitysmaasta hyvinvointivaltioksi ennätysvauhdilla sen takia, että naisetkin teki töitä eivätkä jääneet hoitamaan kotia, lapsia ja miestä. Tätä taustaa vasten varsin ymmärrettävää ettei kotiäitiyttä sinänsä arvosteta. Ja toisaalta moni äiti arvostaa sitä työpaikkaansa niin paljon, että ajatuskin koko elämän omistamisesta lasten hoidolle kauhistuttaa. Toisaalta en ole törmännyt siihenkään että pidettäisiin jotenkin pahana jos joku haluaa olla kotiäiti ja isä haluaa ja pystyy perheen elättämään. Meillä se kotiäidin työ on vaan aika yksinäinen pesti kun ei ole sellaista kotiäitien yhteisöä kuin monessa muussa maassa jossa kotiäitiys on normaalia.
Kyllä se kotiäitikin työtään arvostaa hyvin usein, se vaan ei ole heille kauhistus jos sitä työtä ei tee muutamaa vuotta pitkän uran välissä. 12 vuotta hyväpalkkaista työtä, 10 vuotta kotona lasten kanssa ja sit taas ehtii tehdä sitä tärkeää työtään vaikka kuinka paljon.
Niin se riippuu ihan millaista se työ on. Kaikkiin töihin ei noin vaan palata 10 vuoden tauon jälkeen, ei varsinkaan niihin hyväpalkkaisiin. Ja sitten taas muutama vuosi kotiäitinä taas onkin ihan normaalia ja yleistä ihan täällä meilläkin. Niitä paheksutaan, jotka lauttaa lapsensa päiväkotiin alle 1-vuotiaana, oli syy mikä tahansa, ei niitä jotka on kotona sen pari vuotta per lapsi.
Itse tarkoitin kommentissani sellaista kotiäitiyttä mitä muualla maailmassa on, että äiti on kotona kunnes lapset on vähintäänkin teinejä. Se ei ole yleistä.
No ei ole enkä tiedä, onko se nyt mikään tavoittelemisen arvoinen asia muutenkaan. Jos äidillä ei ole omaisuutta omasta takaa, ottaa perhe aikamoisen riskin jättämällä perheen elatuksen vain toisen varaan. Ero, sairaus tai kuolema hajottaa pakan kahdella työssäkäyvälläkin, puhumattakaan siitä, että toinen on ollut sen 10 vuotta kotona lasten kanssa. Siitä on vaikea työllistyä takaisin hyväpalkkaiseen ammattiin. Ja joo, ei elämä saa olla varautumista vain pahimpaan, mutta turhia riskejä voisi silti yrittää välttää. Käytänhän minä autoa ajaessa turvavyötäkin vaikka kolarin mahdollisuus on lopulta aika pieni.
Ihan samalla tavalla se kriisi iskee, oli sitä töissä tai ei. Yhtäkään kriisiä et sillä vältä että nostat kuukausipalkkaa eikä se raha sitä kriisiä ratkaise. Ja kyllä vuosia kotona oleva on asiansa järjestänyt.
No kyllä vaan on suuremmat mahdollisuudet selvitä siitä kriisistä jäämättä täysin yhteiskunnan tukien varaan, jos ei ole täysin toisen tulojen varassa. Suurin osa järjestää sen käymällä töissä, jos joku onnistuu järjestämään asiansa ja toimeentulonsa muuten niin kiva hänelle.
Ai sit ei ole sairastunut, eronnut tai kuollut, jos töihin palaa? Varmasti joo taloudellinen isku on pienempi, mutta ihmiselle, jolle se perhe ja lapset on olleet tärkeämmät koko ajan, se hetkellinen talouden uudelleen järjestäminen tuskin on se suurin ongelma tossakaan kohtaa.
Niille lapsille se on se olennainen.
t. kotirouvan lapsi jonka elämä meni ihan sekaisin isän kuoltua
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi nousi kehitysmaasta hyvinvointivaltioksi ennätysvauhdilla sen takia, että naisetkin teki töitä eivätkä jääneet hoitamaan kotia, lapsia ja miestä. Tätä taustaa vasten varsin ymmärrettävää ettei kotiäitiyttä sinänsä arvosteta. Ja toisaalta moni äiti arvostaa sitä työpaikkaansa niin paljon, että ajatuskin koko elämän omistamisesta lasten hoidolle kauhistuttaa. Toisaalta en ole törmännyt siihenkään että pidettäisiin jotenkin pahana jos joku haluaa olla kotiäiti ja isä haluaa ja pystyy perheen elättämään. Meillä se kotiäidin työ on vaan aika yksinäinen pesti kun ei ole sellaista kotiäitien yhteisöä kuin monessa muussa maassa jossa kotiäitiys on normaalia.
Kyllä se kotiäitikin työtään arvostaa hyvin usein, se vaan ei ole heille kauhistus jos sitä työtä ei tee muutamaa vuotta pitkän uran välissä. 12 vuotta hyväpalkkaista työtä, 10 vuotta kotona lasten kanssa ja sit taas ehtii tehdä sitä tärkeää työtään vaikka kuinka paljon.
Niin se riippuu ihan millaista se työ on. Kaikkiin töihin ei noin vaan palata 10 vuoden tauon jälkeen, ei varsinkaan niihin hyväpalkkaisiin. Ja sitten taas muutama vuosi kotiäitinä taas onkin ihan normaalia ja yleistä ihan täällä meilläkin. Niitä paheksutaan, jotka lauttaa lapsensa päiväkotiin alle 1-vuotiaana, oli syy mikä tahansa, ei niitä jotka on kotona sen pari vuotta per lapsi.
Itse tarkoitin kommentissani sellaista kotiäitiyttä mitä muualla maailmassa on, että äiti on kotona kunnes lapset on vähintäänkin teinejä. Se ei ole yleistä.
Nimenomaan niihin hyväpalkkaisiin töihinhän sitä voi palata silloin kun siltä tuntuu. Heille on aina töitä, matalapalkka-aloilla ei.
Riippuu ihan alasta. Toiset voi, toiset ei. Oma alani sattuu olemaan sellainen, että jos jäisin 10 vuodeksi kotiin, niin en taitaisi päästä enää minnekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Feminismi on kussut omiin nilkkoihinsa.
Olen samaa mieltä. Se ei ole tasa-arvoa, että suurin osa naisista tekee kaksi työtä (kodin ulkopuolella, ja sen jälkeen kotona).
Vaikka miten monta tutkimusta on, että päävastuu lapsista ja myös kotitöistä on naisella, vaikka naisella olisi kokopäivätyö.
Hiljattain oli myös artikkeli, että äidit ovat väsyneempiä tasa-arvoisimmissa maissa. No shit sherlock! Tasa-arvoisimmissa maissa, eli missä äidit tekevät kokopäivätyötä kuten isätkin. Kuitenkin päävastuu lapsista sairasteluineen ja huoltojuttuineen (ruoka, vaatteet, sosiaaliset suhteet) on useimmiten äidillä.
Ei ole tasa-arvoa se, ihmiset palaa loppuun.
Tätä on jatkunut nyt (vasta) pari sukupolvea. Ja me pidetään sitä jo normina, että lapsia ei tarvi itse kasvattaa, vaan pienenä niitä kasvattaa päiväkoti ja pikkukoululaisina ne jätetään kotiin yksin.
Nyt kasvamassa oleva lasten ja nuorten joukko on erittäin pahoin voivia (osa). Onko syy-seuraus-yhteyttä? Vanhemmista kumpikaan ei ole tarvittaessa läsnä, vaikuttaisiko johonkin?
Feminismiä nimenomaan tarvitaan juuri siksi, että tässäkin ketjussa puhutaan kotiäitiydestä. Ei kotivanhemmuudesta. Edelleen oletus on, että se on äiti, joka jää kotiin. Edelleen naisten urat ovat ne, jotka kärsivät. Naisvaltaisten alojen työnantajat kärsivät.
Jos lapsi hyötyy kotona olemisesta, jaetaan se kotihoito tasan molempien vanhempien kesken. Ai ei voi, koska miehellä on niin paljon parempi palkka? No siinähän se ongelma nimenomaan on! Meillä ei ole edelleenkään palkkatasa-arvoa. EN puhu siitä, että "miehen euro on naisen 80 snt" vaan siitä, että naisten ura- ja palkkakehitys kärsii nimenomaan tästä, että naisten odotetaan pitävän hoitovapaat, naisten odotetaan hakevan lapset tarhasta, naisten odotetaan jäävän kotiin sairaan lapsen kanssa.
Meillä on todellinen tasa-arvo vasta sitten, kun iseillä on yhtä hyvät mahdollisuudet jäädä kotiin kuin äideillä, koska perhe pärjää yhtä hyvin myös äidin tuloilla.
Moni nainen tienaa saman verran tai enemmänkin kuin mies ja silti haluaa jäädä kotiin lasten kanssa. Minulla ainakin halu kotiäitiyteen on sisäsyntyinen, lapset on tärkeämpiä meille molemmille kuin työ. Miehenikin olisi voinut jäädä kotiin, mutta hän halusi tehdä minun haluamallani tavalla ja on se helpompikin kun joka tapauksessa sen ajan kun lapset oli vauvoja, olin kotona. Mikä järki on pätkiä molempien töitä?
Nimenomaan olisi järki pätkiä molempien töitä, ettei koko kotihoito jää toiselle. Usein tää tekis tosi hyvää myös parisuhteelle kun molemmat ymmärtäisi mitä se kotivanhemman todellisuus on, ja molemmat oppisi tuntemaan lapsensa hyvin ja toimimaan heidän kanssaan eri tilanteissa. Se, että äiti jää pitkäksi aikaa kotiin johtaa hyvin usein siihen, että ne kotihommat ja lastenhoito kasaantuu äidille vielä töihin paluun jälkeenkin, kun ne sujuu häneltä kätevämmin kun on jo vuosia harjoitellut. Isä jää ns ulkokehälle apulaiseksi. Aivan täydellisen tyypillinen tilanne suomalaisessa lapsiperheessä, ja monen eron aiheuttaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi nousi kehitysmaasta hyvinvointivaltioksi ennätysvauhdilla sen takia, että naisetkin teki töitä eivätkä jääneet hoitamaan kotia, lapsia ja miestä. Tätä taustaa vasten varsin ymmärrettävää ettei kotiäitiyttä sinänsä arvosteta. Ja toisaalta moni äiti arvostaa sitä työpaikkaansa niin paljon, että ajatuskin koko elämän omistamisesta lasten hoidolle kauhistuttaa. Toisaalta en ole törmännyt siihenkään että pidettäisiin jotenkin pahana jos joku haluaa olla kotiäiti ja isä haluaa ja pystyy perheen elättämään. Meillä se kotiäidin työ on vaan aika yksinäinen pesti kun ei ole sellaista kotiäitien yhteisöä kuin monessa muussa maassa jossa kotiäitiys on normaalia.
Kyllä se kotiäitikin työtään arvostaa hyvin usein, se vaan ei ole heille kauhistus jos sitä työtä ei tee muutamaa vuotta pitkän uran välissä. 12 vuotta hyväpalkkaista työtä, 10 vuotta kotona lasten kanssa ja sit taas ehtii tehdä sitä tärkeää työtään vaikka kuinka paljon.
Niin se riippuu ihan millaista se työ on. Kaikkiin töihin ei noin vaan palata 10 vuoden tauon jälkeen, ei varsinkaan niihin hyväpalkkaisiin. Ja sitten taas muutama vuosi kotiäitinä taas onkin ihan normaalia ja yleistä ihan täällä meilläkin. Niitä paheksutaan, jotka lauttaa lapsensa päiväkotiin alle 1-vuotiaana, oli syy mikä tahansa, ei niitä jotka on kotona sen pari vuotta per lapsi.
Itse tarkoitin kommentissani sellaista kotiäitiyttä mitä muualla maailmassa on, että äiti on kotona kunnes lapset on vähintäänkin teinejä. Se ei ole yleistä.
No ei ole enkä tiedä, onko se nyt mikään tavoittelemisen arvoinen asia muutenkaan. Jos äidillä ei ole omaisuutta omasta takaa, ottaa perhe aikamoisen riskin jättämällä perheen elatuksen vain toisen varaan. Ero, sairaus tai kuolema hajottaa pakan kahdella työssäkäyvälläkin, puhumattakaan siitä, että toinen on ollut sen 10 vuotta kotona lasten kanssa. Siitä on vaikea työllistyä takaisin hyväpalkkaiseen ammattiin. Ja joo, ei elämä saa olla varautumista vain pahimpaan, mutta turhia riskejä voisi silti yrittää välttää. Käytänhän minä autoa ajaessa turvavyötäkin vaikka kolarin mahdollisuus on lopulta aika pieni.
Ihan samalla tavalla se kriisi iskee, oli sitä töissä tai ei. Yhtäkään kriisiä et sillä vältä että nostat kuukausipalkkaa eikä se raha sitä kriisiä ratkaise. Ja kyllä vuosia kotona oleva on asiansa järjestänyt.
No kyllä vaan on suuremmat mahdollisuudet selvitä siitä kriisistä jäämättä täysin yhteiskunnan tukien varaan, jos ei ole täysin toisen tulojen varassa. Suurin osa järjestää sen käymällä töissä, jos joku onnistuu järjestämään asiansa ja toimeentulonsa muuten niin kiva hänelle.
Ai sit ei ole sairastunut, eronnut tai kuollut, jos töihin palaa? Varmasti joo taloudellinen isku on pienempi, mutta ihmiselle, jolle se perhe ja lapset on olleet tärkeämmät koko ajan, se hetkellinen talouden uudelleen järjestäminen tuskin on se suurin ongelma tossakaan kohtaa.
Niille lapsille se on se olennainen.
t. kotirouvan lapsi jonka elämä meni ihan sekaisin isän kuoltua
No ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta suomessa saisi vaikka seisoa käsillään kotona koko ikänsä, kunhan se ei tapahdu verovaroin. Lisääntyminen aina ihan oma ja vapaaehtoinen arvovalinta.
Ihan vapaasti voi nytkin jokainen valita, jompi kumpi jää kotiin ja toinen töissä ja hoitaa kustannukset, siitä vaan mikä estää? Jos ei ole varaa niin sitten turha vinkua.
Siinä tapauksessa pitää palata myös perheverotukseen ja hyvittää perheille se, että eivät käytä päivähoitoa (kulut yhteiskunnalle noin 1300 euroa kuussa) tai iltiksiä tai kesäleirejä.
Miksi pitäisi ja mistä kassasta? Ne työssä käyvät vanhemmat tuo myös veroja valtiolle, itse esimerkiksi maksan enemmän kuin tuon 1300€ kuussa veroa. Ja maksan sen jälkeenkin, kun lapseni eivät tarvitse päivähoitoa.
En kaipaa muiden arvostusta. Arvostan itse itseäni ja mieheni arvostaa minua. Onnellinen perhe ja tyytyväiset ja fiksut lapset. Olen etuoikeutettu kun pystyn itse valitsemaan kuinka tämän ainoan elämäni elän ja olen siitä kiitollinen joka päivä enkä pidä mitään itsestäänselvyytenä. Emme elä tukien varassa vaan pärjäämme omillamme. En kysele lupaa keneltäkään enkä selittele ihmettelijöille vaan meidän perhe elää niinkuin itse haluamme. Aito vapaus valita itse on oikeaa feminismiä eikä niin että joku random kertoo minulle millainen ihminen, nainen ja äiti minun pitää olla. En suorita elämää ja sekös jostain syystä ärsyttää ihan tuntemattomiakin ihmisiä joiden elämään minun valinnoillani ei ole mitään vaikutusta edes..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Feminismi on kussut omiin nilkkoihinsa.
Olen samaa mieltä. Se ei ole tasa-arvoa, että suurin osa naisista tekee kaksi työtä (kodin ulkopuolella, ja sen jälkeen kotona).
Vaikka miten monta tutkimusta on, että päävastuu lapsista ja myös kotitöistä on naisella, vaikka naisella olisi kokopäivätyö.
Hiljattain oli myös artikkeli, että äidit ovat väsyneempiä tasa-arvoisimmissa maissa. No shit sherlock! Tasa-arvoisimmissa maissa, eli missä äidit tekevät kokopäivätyötä kuten isätkin. Kuitenkin päävastuu lapsista sairasteluineen ja huoltojuttuineen (ruoka, vaatteet, sosiaaliset suhteet) on useimmiten äidillä.
Ei ole tasa-arvoa se, ihmiset palaa loppuun.
Tätä on jatkunut nyt (vasta) pari sukupolvea. Ja me pidetään sitä jo normina, että lapsia ei tarvi itse kasvattaa, vaan pienenä niitä kasvattaa päiväkoti ja pikkukoululaisina ne jätetään kotiin yksin.
Nyt kasvamassa oleva lasten ja nuorten joukko on erittäin pahoin voivia (osa). Onko syy-seuraus-yhteyttä? Vanhemmista kumpikaan ei ole tarvittaessa läsnä, vaikuttaisiko johonkin?
Feminismiä nimenomaan tarvitaan juuri siksi, että tässäkin ketjussa puhutaan kotiäitiydestä. Ei kotivanhemmuudesta. Edelleen oletus on, että se on äiti, joka jää kotiin. Edelleen naisten urat ovat ne, jotka kärsivät. Naisvaltaisten alojen työnantajat kärsivät.
Jos lapsi hyötyy kotona olemisesta, jaetaan se kotihoito tasan molempien vanhempien kesken. Ai ei voi, koska miehellä on niin paljon parempi palkka? No siinähän se ongelma nimenomaan on! Meillä ei ole edelleenkään palkkatasa-arvoa. EN puhu siitä, että "miehen euro on naisen 80 snt" vaan siitä, että naisten ura- ja palkkakehitys kärsii nimenomaan tästä, että naisten odotetaan pitävän hoitovapaat, naisten odotetaan hakevan lapset tarhasta, naisten odotetaan jäävän kotiin sairaan lapsen kanssa.
Meillä on todellinen tasa-arvo vasta sitten, kun iseillä on yhtä hyvät mahdollisuudet jäädä kotiin kuin äideillä, koska perhe pärjää yhtä hyvin myös äidin tuloilla.
Moni nainen tienaa saman verran tai enemmänkin kuin mies ja silti haluaa jäädä kotiin lasten kanssa. Minulla ainakin halu kotiäitiyteen on sisäsyntyinen, lapset on tärkeämpiä meille molemmille kuin työ. Miehenikin olisi voinut jäädä kotiin, mutta hän halusi tehdä minun haluamallani tavalla ja on se helpompikin kun joka tapauksessa sen ajan kun lapset oli vauvoja, olin kotona. Mikä järki on pätkiä molempien töitä?
Nimenomaan olisi järki pätkiä molempien töitä, ettei koko kotihoito jää toiselle. Usein tää tekis tosi hyvää myös parisuhteelle kun molemmat ymmärtäisi mitä se kotivanhemman todellisuus on, ja molemmat oppisi tuntemaan lapsensa hyvin ja toimimaan heidän kanssaan eri tilanteissa. Se, että äiti jää pitkäksi aikaa kotiin johtaa hyvin usein siihen, että ne kotihommat ja lastenhoito kasaantuu äidille vielä töihin paluun jälkeenkin, kun ne sujuu häneltä kätevämmin kun on jo vuosia harjoitellut. Isä jää ns ulkokehälle apulaiseksi. Aivan täydellisen tyypillinen tilanne suomalaisessa lapsiperheessä, ja monen eron aiheuttaja.
Tämä nyt kertoo vain ja ainoastaan huonosta suhteesta ja siitä ettei toista arvosta. Tällä ei ole mitään tekemistä kotiäitiyden kanssa. Sitä voi paskamaisuudellaan sössiä perhe-elämänsä vaikka kuinka olisi pätkitty työuria tai vuototeltu tai ei.
Itse en ymmärrä että mitä siinä kotiäityidessä oikeastaan pitäisi arvostaa. Koti täytyy siivota, ruokaa tehdä, pyykätä, lapsia kuskata vaikka kävisikin töissä. Joku jää sitten kotiin tekemään nuo hommat ja hän täytyisi siitä arvostaa. Enemmänhän se vaati että käy töissä ja hoitaa nuo hommat silti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä minäkin mietin, että mitä erityistä arvostamista se vaatii? Jäät kotiin tekemään ruokaa ja siivoamaan sekä kaitsemaan lapsia. Käytät vain koko päivän siihen mitä työssäkäyvä äiti tekee muutamassa tunnissa iltaisin.
Näissä perheissä voi olla juuri se ajatus, että ei tarvitse tehdä muutamassa tunnissa kaikkea kotiin liittyvää. Ei tämä elämä mikään kilpajuoksu ehkä lopultakaan ole. Kukin valitsee toki itse. Olen itse ollut pitkään kotiäiti, enkä kaipaa ulkopuolelta mitään erityistä suitsutusta, mutta en tiedä mitä suitsutettavaa on siinäkään, että valitsee käydä töissä (jos ei taloudellisesti ole ehkä ihan pakko) ja venyttää itsensä sen takia äärimmilleen. Jokainen meistä ansaitsee yhtäläisen arvostuksen ihmisenä sukupuolesta, työstä jne. riippumatta. Suomalaiseen yhteiskuntaan on viime vuosina/vuosikymmeninä kehittynyt kummallinen uupumisen ihanne. Onhan töitä tehty ennenkin, raskaitakin, mutta sen päälle on levätty minkä on pystytty, mutta nyt pitää vielä harrastaa ja kuskata harrastuksiin ja väkertää macaronseja ja kääriä lahjoja pakettiin Prisman eteisessä joulun alla koska lasten harrastus, olla mahdollisimman nuorekas ja olla kaikin puolin sädehtivä, mutta toisaalta valittaa kuinka on niin kiire, mutta kyllä minä jaksan, minä pinnistän, katsokaa nyt miten sädekehäni kiiltää! Elämässä voi olla oikeasti raskasta, jokaisella on varmasti joskus, mutta en käsitä miksi siitä on tehty ihanne. Ehkä jonkinlainen nöyryys ja tavallisesta kiireettömyydestä nauttiminen tekisi monelle ihan hyvää. Kuten sanottua, ehkä kotiäidit pyrkivät tähän. Vaikka niinhän minäkin sain eilen Yleltä kuulla, että koska olen työelämän ulkopuolella, olen todennäköisesti mielenterveys- ja päihdeongelmainen. Tässä ovat tämän maan nykyiset arvot (vain raha ja ansiotyö), niitetään riemulla sitä satoa.
Korostin sun viestistä kohdan, että mitäpä suitsutettavaa on siinäkään, että käy töissä. No, eihän siinä olekaan. Eikä kukaan sitä suitsutakaan. Siihen suhtaudutaan hyvin neutraalisti tai sitten jotkut kokevat asiakseen arvostella, että miksi et ole lapsesi luona. Jäin miettimään, että onko tämä kotiäitiyden "arvostuksen puute" osittain sitäkin, että kuvitellaan, että sitä pitäisi jotenkin erityisesti muiden arvostaa. Tiedättekö kotiäidit, ei kukaan arvosta sitäkään, että minä käyn töissä. Asia ohitetaan tai kuten sanoin, osa kokee asiakseen arvostella sitäkin. Ei sitä työssäkäyntiäkään sen ihmeemmin arvosteta. Olisiko joku ajatusharha tässä, että muut saisi jotain sellaista arvostusta, mitä ei sitten itse koe saavansa? Ehkä kukaan ei saa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi nousi kehitysmaasta hyvinvointivaltioksi ennätysvauhdilla sen takia, että naisetkin teki töitä eivätkä jääneet hoitamaan kotia, lapsia ja miestä. Tätä taustaa vasten varsin ymmärrettävää ettei kotiäitiyttä sinänsä arvosteta. Ja toisaalta moni äiti arvostaa sitä työpaikkaansa niin paljon, että ajatuskin koko elämän omistamisesta lasten hoidolle kauhistuttaa. Toisaalta en ole törmännyt siihenkään että pidettäisiin jotenkin pahana jos joku haluaa olla kotiäiti ja isä haluaa ja pystyy perheen elättämään. Meillä se kotiäidin työ on vaan aika yksinäinen pesti kun ei ole sellaista kotiäitien yhteisöä kuin monessa muussa maassa jossa kotiäitiys on normaalia.
Kyllä se kotiäitikin työtään arvostaa hyvin usein, se vaan ei ole heille kauhistus jos sitä työtä ei tee muutamaa vuotta pitkän uran välissä. 12 vuotta hyväpalkkaista työtä, 10 vuotta kotona lasten kanssa ja sit taas ehtii tehdä sitä tärkeää työtään vaikka kuinka paljon.
Niin se riippuu ihan millaista se työ on. Kaikkiin töihin ei noin vaan palata 10 vuoden tauon jälkeen, ei varsinkaan niihin hyväpalkkaisiin. Ja sitten taas muutama vuosi kotiäitinä taas onkin ihan normaalia ja yleistä ihan täällä meilläkin. Niitä paheksutaan, jotka lauttaa lapsensa päiväkotiin alle 1-vuotiaana, oli syy mikä tahansa, ei niitä jotka on kotona sen pari vuotta per lapsi.
Itse tarkoitin kommentissani sellaista kotiäitiyttä mitä muualla maailmassa on, että äiti on kotona kunnes lapset on vähintäänkin teinejä. Se ei ole yleistä.
No ei ole enkä tiedä, onko se nyt mikään tavoittelemisen arvoinen asia muutenkaan. Jos äidillä ei ole omaisuutta omasta takaa, ottaa perhe aikamoisen riskin jättämällä perheen elatuksen vain toisen varaan. Ero, sairaus tai kuolema hajottaa pakan kahdella työssäkäyvälläkin, puhumattakaan siitä, että toinen on ollut sen 10 vuotta kotona lasten kanssa. Siitä on vaikea työllistyä takaisin hyväpalkkaiseen ammattiin. Ja joo, ei elämä saa olla varautumista vain pahimpaan, mutta turhia riskejä voisi silti yrittää välttää. Käytänhän minä autoa ajaessa turvavyötäkin vaikka kolarin mahdollisuus on lopulta aika pieni.
Ihan samalla tavalla se kriisi iskee, oli sitä töissä tai ei. Yhtäkään kriisiä et sillä vältä että nostat kuukausipalkkaa eikä se raha sitä kriisiä ratkaise. Ja kyllä vuosia kotona oleva on asiansa järjestänyt.
No kyllä vaan on suuremmat mahdollisuudet selvitä siitä kriisistä jäämättä täysin yhteiskunnan tukien varaan, jos ei ole täysin toisen tulojen varassa. Suurin osa järjestää sen käymällä töissä, jos joku onnistuu järjestämään asiansa ja toimeentulonsa muuten niin kiva hänelle.
Ai sit ei ole sairastunut, eronnut tai kuollut, jos töihin palaa? Varmasti joo taloudellinen isku on pienempi, mutta ihmiselle, jolle se perhe ja lapset on olleet tärkeämmät koko ajan, se hetkellinen talouden uudelleen järjestäminen tuskin on se suurin ongelma tossakaan kohtaa.
Äh, älä viitsi väittää ettet ymmärrä. Se taloudellinen romahdushan on aivan totaalinen tuollaisessa tilanteessa, ei ole mikään pikkujuttu järjestää kaikkea uudelleen. Kyllä se, että on se työpaikka auttaa jo eteenpäin aika paljon. Ja toki myös säästöjä, vakuutuksia jne. mitkä auttaa alkuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä teet kaiken saman kuin jenkki kotiäiti ja sen lisäksi olet kokoaikatyössä ja maksat kaikesta puolet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä minäkin mietin, että mitä erityistä arvostamista se vaatii? Jäät kotiin tekemään ruokaa ja siivoamaan sekä kaitsemaan lapsia. Käytät vain koko päivän siihen mitä työssäkäyvä äiti tekee muutamassa tunnissa iltaisin.
Näissä perheissä voi olla juuri se ajatus, että ei tarvitse tehdä muutamassa tunnissa kaikkea kotiin liittyvää. Ei tämä elämä mikään kilpajuoksu ehkä lopultakaan ole. Kukin valitsee toki itse. Olen itse ollut pitkään kotiäiti, enkä kaipaa ulkopuolelta mitään erityistä suitsutusta, mutta en tiedä mitä suitsutettavaa on siinäkään, että valitsee käydä töissä (jos ei taloudellisesti ole ehkä ihan pakko) ja venyttää itsensä sen takia äärimmilleen. Jokainen meistä ansaitsee yhtäläisen arvostuksen ihmisenä sukupuolesta, työstä jne. riippumatta. Suomalaiseen yhteiskuntaan on viime vuosina/vuosikymmeninä kehittynyt kummallinen uupumisen ihanne. Onhan töitä tehty ennenkin, raskaitakin, mutta sen päälle on levätty minkä on pystytty, mutta nyt pitää vielä harrastaa ja kuskata harrastuksiin ja väkertää macaronseja ja kääriä lahjoja pakettiin Prisman eteisessä joulun alla koska lasten harrastus, olla mahdollisimman nuorekas ja olla kaikin puolin sädehtivä, mutta toisaalta valittaa kuinka on niin kiire, mutta kyllä minä jaksan, minä pinnistän, katsokaa nyt miten sädekehäni kiiltää! Elämässä voi olla oikeasti raskasta, jokaisella on varmasti joskus, mutta en käsitä miksi siitä on tehty ihanne. Ehkä jonkinlainen nöyryys ja tavallisesta kiireettömyydestä nauttiminen tekisi monelle ihan hyvää. Kuten sanottua, ehkä kotiäidit pyrkivät tähän. Vaikka niinhän minäkin sain eilen Yleltä kuulla, että koska olen työelämän ulkopuolella, olen todennäköisesti mielenterveys- ja päihdeongelmainen. Tässä ovat tämän maan nykyiset arvot (vain raha ja ansiotyö), niitetään riemulla sitä satoa.
Korostin sun viestistä kohdan, että mitäpä suitsutettavaa on siinäkään, että käy töissä. No, eihän siinä olekaan. Eikä kukaan sitä suitsutakaan. Siihen suhtaudutaan hyvin neutraalisti tai sitten jotkut kokevat asiakseen arvostella, että miksi et ole lapsesi luona. Jäin miettimään, että onko tämä kotiäitiyden "arvostuksen puute" osittain sitäkin, että kuvitellaan, että sitä pitäisi jotenkin erityisesti muiden arvostaa. Tiedättekö kotiäidit, ei kukaan arvosta sitäkään, että minä käyn töissä. Asia ohitetaan tai kuten sanoin, osa kokee asiakseen arvostella sitäkin. Ei sitä työssäkäyntiäkään sen ihmeemmin arvosteta. Olisiko joku ajatusharha tässä, että muut saisi jotain sellaista arvostusta, mitä ei sitten itse koe saavansa? Ehkä kukaan ei saa?
Kotiäidille ei koskaan sanota että onpas hienoa kun olet kotona ja kasvatat lapsesi itse. Sen sijaan jatkuvasti kysellään että eikö se sun ura nyt mene pilalle ja miten sä kuvittelet voivasi sit palata töihin ja mites se eläke jne.
Työssäkäyvälle äidille sanotaan että onpa hienoa kun jaksat käydä töissä ja hoitaa perheesi ja hienosti olet yhdistänyt työn ja lapset.
Varmasti on niitäkin, jotka paheksuvat kun et lapsiasi kotona hoida, mutta vähemmän kuin näitä kotiäitejä arvostelevia.
Kukaan ei kaipaa kehuja, se ei ole arvostusta vaan ihan yksinkertaisesti sitä että tehtyä päätöstä ei arvosteltaisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä minäkin mietin, että mitä erityistä arvostamista se vaatii? Jäät kotiin tekemään ruokaa ja siivoamaan sekä kaitsemaan lapsia. Käytät vain koko päivän siihen mitä työssäkäyvä äiti tekee muutamassa tunnissa iltaisin.
Näissä perheissä voi olla juuri se ajatus, että ei tarvitse tehdä muutamassa tunnissa kaikkea kotiin liittyvää. Ei tämä elämä mikään kilpajuoksu ehkä lopultakaan ole. Kukin valitsee toki itse. Olen itse ollut pitkään kotiäiti, enkä kaipaa ulkopuolelta mitään erityistä suitsutusta, mutta en tiedä mitä suitsutettavaa on siinäkään, että valitsee käydä töissä (jos ei taloudellisesti ole ehkä ihan pakko) ja venyttää itsensä sen takia äärimmilleen. Jokainen meistä ansaitsee yhtäläisen arvostuksen ihmisenä sukupuolesta, työstä jne. riippumatta. Suomalaiseen yhteiskuntaan on viime vuosina/vuosikymmeninä kehittynyt kummallinen uupumisen ihanne. Onhan töitä tehty ennenkin, raskaitakin, mutta sen päälle on levätty minkä on pystytty, mutta nyt pitää vielä harrastaa ja kuskata harrastuksiin ja väkertää macaronseja ja kääriä lahjoja pakettiin Prisman eteisessä joulun alla koska lasten harrastus, olla mahdollisimman nuorekas ja olla kaikin puolin sädehtivä, mutta toisaalta valittaa kuinka on niin kiire, mutta kyllä minä jaksan, minä pinnistän, katsokaa nyt miten sädekehäni kiiltää! Elämässä voi olla oikeasti raskasta, jokaisella on varmasti joskus, mutta en käsitä miksi siitä on tehty ihanne. Ehkä jonkinlainen nöyryys ja tavallisesta kiireettömyydestä nauttiminen tekisi monelle ihan hyvää. Kuten sanottua, ehkä kotiäidit pyrkivät tähän. Vaikka niinhän minäkin sain eilen Yleltä kuulla, että koska olen työelämän ulkopuolella, olen todennäköisesti mielenterveys- ja päihdeongelmainen. Tässä ovat tämän maan nykyiset arvot (vain raha ja ansiotyö), niitetään riemulla sitä satoa.
Korostin sun viestistä kohdan, että mitäpä suitsutettavaa on siinäkään, että käy töissä. No, eihän siinä olekaan. Eikä kukaan sitä suitsutakaan. Siihen suhtaudutaan hyvin neutraalisti tai sitten jotkut kokevat asiakseen arvostella, että miksi et ole lapsesi luona. Jäin miettimään, että onko tämä kotiäitiyden "arvostuksen puute" osittain sitäkin, että kuvitellaan, että sitä pitäisi jotenkin erityisesti muiden arvostaa. Tiedättekö kotiäidit, ei kukaan arvosta sitäkään, että minä käyn töissä. Asia ohitetaan tai kuten sanoin, osa kokee asiakseen arvostella sitäkin. Ei sitä työssäkäyntiäkään sen ihmeemmin arvosteta. Olisiko joku ajatusharha tässä, että muut saisi jotain sellaista arvostusta, mitä ei sitten itse koe saavansa? Ehkä kukaan ei saa?
Niin kyllä minä luulen että kyseessä on nimenomaan se, että ylipäätään äitiyttä ei arvosteta. Arvostellaan sen sijaan, se on ihan sama käytkö töissä vai oletko kotona, väärin teet silti ja olet huono äiti. Työssäkäyvänä ihminen toki saa arvostusta usein sen työnsä kautta, kotiäidin osa on usein aika epäkiitollinen sikäli ettei positiivista palautetta juuri tule. Ehkä siksi kodiäidit kaipaisi enemmän sitä arvostusta, kun itse kotona olo ei sellaisia onnistumisen ja arvostuksen kokemuksia tarjoa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi nousi kehitysmaasta hyvinvointivaltioksi ennätysvauhdilla sen takia, että naisetkin teki töitä eivätkä jääneet hoitamaan kotia, lapsia ja miestä. Tätä taustaa vasten varsin ymmärrettävää ettei kotiäitiyttä sinänsä arvosteta. Ja toisaalta moni äiti arvostaa sitä työpaikkaansa niin paljon, että ajatuskin koko elämän omistamisesta lasten hoidolle kauhistuttaa. Toisaalta en ole törmännyt siihenkään että pidettäisiin jotenkin pahana jos joku haluaa olla kotiäiti ja isä haluaa ja pystyy perheen elättämään. Meillä se kotiäidin työ on vaan aika yksinäinen pesti kun ei ole sellaista kotiäitien yhteisöä kuin monessa muussa maassa jossa kotiäitiys on normaalia.
Kyllä se kotiäitikin työtään arvostaa hyvin usein, se vaan ei ole heille kauhistus jos sitä työtä ei tee muutamaa vuotta pitkän uran välissä. 12 vuotta hyväpalkkaista työtä, 10 vuotta kotona lasten kanssa ja sit taas ehtii tehdä sitä tärkeää työtään vaikka kuinka paljon.
Niin se riippuu ihan millaista se työ on. Kaikkiin töihin ei noin vaan palata 10 vuoden tauon jälkeen, ei varsinkaan niihin hyväpalkkaisiin. Ja sitten taas muutama vuosi kotiäitinä taas onkin ihan normaalia ja yleistä ihan täällä meilläkin. Niitä paheksutaan, jotka lauttaa lapsensa päiväkotiin alle 1-vuotiaana, oli syy mikä tahansa, ei niitä jotka on kotona sen pari vuotta per lapsi.
Itse tarkoitin kommentissani sellaista kotiäitiyttä mitä muualla maailmassa on, että äiti on kotona kunnes lapset on vähintäänkin teinejä. Se ei ole yleistä.
No ei ole enkä tiedä, onko se nyt mikään tavoittelemisen arvoinen asia muutenkaan. Jos äidillä ei ole omaisuutta omasta takaa, ottaa perhe aikamoisen riskin jättämällä perheen elatuksen vain toisen varaan. Ero, sairaus tai kuolema hajottaa pakan kahdella työssäkäyvälläkin, puhumattakaan siitä, että toinen on ollut sen 10 vuotta kotona lasten kanssa. Siitä on vaikea työllistyä takaisin hyväpalkkaiseen ammattiin. Ja joo, ei elämä saa olla varautumista vain pahimpaan, mutta turhia riskejä voisi silti yrittää välttää. Käytänhän minä autoa ajaessa turvavyötäkin vaikka kolarin mahdollisuus on lopulta aika pieni.
Ihan samalla tavalla se kriisi iskee, oli sitä töissä tai ei. Yhtäkään kriisiä et sillä vältä että nostat kuukausipalkkaa eikä se raha sitä kriisiä ratkaise. Ja kyllä vuosia kotona oleva on asiansa järjestänyt.
No kyllä vaan on suuremmat mahdollisuudet selvitä siitä kriisistä jäämättä täysin yhteiskunnan tukien varaan, jos ei ole täysin toisen tulojen varassa. Suurin osa järjestää sen käymällä töissä, jos joku onnistuu järjestämään asiansa ja toimeentulonsa muuten niin kiva hänelle.
Ai sit ei ole sairastunut, eronnut tai kuollut, jos töihin palaa? Varmasti joo taloudellinen isku on pienempi, mutta ihmiselle, jolle se perhe ja lapset on olleet tärkeämmät koko ajan, se hetkellinen talouden uudelleen järjestäminen tuskin on se suurin ongelma tossakaan kohtaa.
Äh, älä viitsi väittää ettet ymmärrä. Se taloudellinen romahdushan on aivan totaalinen tuollaisessa tilanteessa, ei ole mikään pikkujuttu järjestää kaikkea uudelleen. Kyllä se, että on se työpaikka auttaa jo eteenpäin aika paljon. Ja toki myös säästöjä, vakuutuksia jne. mitkä auttaa alkuun.
Miksi ajattelet että se romahdus olisi pienempi työssä käyvällä äidillä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä minäkin mietin, että mitä erityistä arvostamista se vaatii? Jäät kotiin tekemään ruokaa ja siivoamaan sekä kaitsemaan lapsia. Käytät vain koko päivän siihen mitä työssäkäyvä äiti tekee muutamassa tunnissa iltaisin.
Näissä perheissä voi olla juuri se ajatus, että ei tarvitse tehdä muutamassa tunnissa kaikkea kotiin liittyvää. Ei tämä elämä mikään kilpajuoksu ehkä lopultakaan ole. Kukin valitsee toki itse. Olen itse ollut pitkään kotiäiti, enkä kaipaa ulkopuolelta mitään erityistä suitsutusta, mutta en tiedä mitä suitsutettavaa on siinäkään, että valitsee käydä töissä (jos ei taloudellisesti ole ehkä ihan pakko) ja venyttää itsensä sen takia äärimmilleen. Jokainen meistä ansaitsee yhtäläisen arvostuksen ihmisenä sukupuolesta, työstä jne. riippumatta. Suomalaiseen yhteiskuntaan on viime vuosina/vuosikymmeninä kehittynyt kummallinen uupumisen ihanne. Onhan töitä tehty ennenkin, raskaitakin, mutta sen päälle on levätty minkä on pystytty, mutta nyt pitää vielä harrastaa ja kuskata harrastuksiin ja väkertää macaronseja ja kääriä lahjoja pakettiin Prisman eteisessä joulun alla koska lasten harrastus, olla mahdollisimman nuorekas ja olla kaikin puolin sädehtivä, mutta toisaalta valittaa kuinka on niin kiire, mutta kyllä minä jaksan, minä pinnistän, katsokaa nyt miten sädekehäni kiiltää! Elämässä voi olla oikeasti raskasta, jokaisella on varmasti joskus, mutta en käsitä miksi siitä on tehty ihanne. Ehkä jonkinlainen nöyryys ja tavallisesta kiireettömyydestä nauttiminen tekisi monelle ihan hyvää. Kuten sanottua, ehkä kotiäidit pyrkivät tähän. Vaikka niinhän minäkin sain eilen Yleltä kuulla, että koska olen työelämän ulkopuolella, olen todennäköisesti mielenterveys- ja päihdeongelmainen. Tässä ovat tämän maan nykyiset arvot (vain raha ja ansiotyö), niitetään riemulla sitä satoa.
Korostin sun viestistä kohdan, että mitäpä suitsutettavaa on siinäkään, että käy töissä. No, eihän siinä olekaan. Eikä kukaan sitä suitsutakaan. Siihen suhtaudutaan hyvin neutraalisti tai sitten jotkut kokevat asiakseen arvostella, että miksi et ole lapsesi luona. Jäin miettimään, että onko tämä kotiäitiyden "arvostuksen puute" osittain sitäkin, että kuvitellaan, että sitä pitäisi jotenkin erityisesti muiden arvostaa. Tiedättekö kotiäidit, ei kukaan arvosta sitäkään, että minä käyn töissä. Asia ohitetaan tai kuten sanoin, osa kokee asiakseen arvostella sitäkin. Ei sitä työssäkäyntiäkään sen ihmeemmin arvosteta. Olisiko joku ajatusharha tässä, että muut saisi jotain sellaista arvostusta, mitä ei sitten itse koe saavansa? Ehkä kukaan ei saa?
Kotiäidille ei koskaan sanota että onpas hienoa kun olet kotona ja kasvatat lapsesi itse. Sen sijaan jatkuvasti kysellään että eikö se sun ura nyt mene pilalle ja miten sä kuvittelet voivasi sit palata töihin ja mites se eläke jne.
Työssäkäyvälle äidille sanotaan että onpa hienoa kun jaksat käydä töissä ja hoitaa perheesi ja hienosti olet yhdistänyt työn ja lapset.
Varmasti on niitäkin, jotka paheksuvat kun et lapsiasi kotona hoida, mutta vähemmän kuin näitä kotiäitejä arvostelevia.
Kukaan ei kaipaa kehuja, se ei ole arvostusta vaan ihan yksinkertaisesti sitä että tehtyä päätöstä ei arvosteltaisi.
Ei kyllä mulle ole tasan koskaan kukaan sanonut, että onpa hienoa, että jaksan käydä töissä. On sanottu, että miten raaskin viedä lapseni hoitoon ja eikö heidän kiintymyssuhteensa siitä häiriinny. Että näitä vuosia ei saa ikinä takaisin ja vanhana sitten ihmettelen, että mikä kiire oli töihin. Sen siitä saa, kun ahneena ottaa helsinkiläisen asuntolainan.
Tätä just tarkoitan, että ehkä kotiäidit tosiaan kuvittelevat työssäkäyvien saavan kehuja. Mutta ei niitä ole ainakaan tänne päin koskaan herunut. Ja todellakin on tehtyä päätöstä arvosteltu karusti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä minäkin mietin, että mitä erityistä arvostamista se vaatii? Jäät kotiin tekemään ruokaa ja siivoamaan sekä kaitsemaan lapsia. Käytät vain koko päivän siihen mitä työssäkäyvä äiti tekee muutamassa tunnissa iltaisin.
Näissä perheissä voi olla juuri se ajatus, että ei tarvitse tehdä muutamassa tunnissa kaikkea kotiin liittyvää. Ei tämä elämä mikään kilpajuoksu ehkä lopultakaan ole. Kukin valitsee toki itse. Olen itse ollut pitkään kotiäiti, enkä kaipaa ulkopuolelta mitään erityistä suitsutusta, mutta en tiedä mitä suitsutettavaa on siinäkään, että valitsee käydä töissä (jos ei taloudellisesti ole ehkä ihan pakko) ja venyttää itsensä sen takia äärimmilleen. Jokainen meistä ansaitsee yhtäläisen arvostuksen ihmisenä sukupuolesta, työstä jne. riippumatta. Suomalaiseen yhteiskuntaan on viime vuosina/vuosikymmeninä kehittynyt kummallinen uupumisen ihanne. Onhan töitä tehty ennenkin, raskaitakin, mutta sen päälle on levätty minkä on pystytty, mutta nyt pitää vielä harrastaa ja kuskata harrastuksiin ja väkertää macaronseja ja kääriä lahjoja pakettiin Prisman eteisessä joulun alla koska lasten harrastus, olla mahdollisimman nuorekas ja olla kaikin puolin sädehtivä, mutta toisaalta valittaa kuinka on niin kiire, mutta kyllä minä jaksan, minä pinnistän, katsokaa nyt miten sädekehäni kiiltää! Elämässä voi olla oikeasti raskasta, jokaisella on varmasti joskus, mutta en käsitä miksi siitä on tehty ihanne. Ehkä jonkinlainen nöyryys ja tavallisesta kiireettömyydestä nauttiminen tekisi monelle ihan hyvää. Kuten sanottua, ehkä kotiäidit pyrkivät tähän. Vaikka niinhän minäkin sain eilen Yleltä kuulla, että koska olen työelämän ulkopuolella, olen todennäköisesti mielenterveys- ja päihdeongelmainen. Tässä ovat tämän maan nykyiset arvot (vain raha ja ansiotyö), niitetään riemulla sitä satoa.
Korostin sun viestistä kohdan, että mitäpä suitsutettavaa on siinäkään, että käy töissä. No, eihän siinä olekaan. Eikä kukaan sitä suitsutakaan. Siihen suhtaudutaan hyvin neutraalisti tai sitten jotkut kokevat asiakseen arvostella, että miksi et ole lapsesi luona. Jäin miettimään, että onko tämä kotiäitiyden "arvostuksen puute" osittain sitäkin, että kuvitellaan, että sitä pitäisi jotenkin erityisesti muiden arvostaa. Tiedättekö kotiäidit, ei kukaan arvosta sitäkään, että minä käyn töissä. Asia ohitetaan tai kuten sanoin, osa kokee asiakseen arvostella sitäkin. Ei sitä työssäkäyntiäkään sen ihmeemmin arvosteta. Olisiko joku ajatusharha tässä, että muut saisi jotain sellaista arvostusta, mitä ei sitten itse koe saavansa? Ehkä kukaan ei saa?
Kotiäidille ei koskaan sanota että onpas hienoa kun olet kotona ja kasvatat lapsesi itse. Sen sijaan jatkuvasti kysellään että eikö se sun ura nyt mene pilalle ja miten sä kuvittelet voivasi sit palata töihin ja mites se eläke jne.
Työssäkäyvälle äidille sanotaan että onpa hienoa kun jaksat käydä töissä ja hoitaa perheesi ja hienosti olet yhdistänyt työn ja lapset.
Varmasti on niitäkin, jotka paheksuvat kun et lapsiasi kotona hoida, mutta vähemmän kuin näitä kotiäitejä arvostelevia.
Kukaan ei kaipaa kehuja, se ei ole arvostusta vaan ihan yksinkertaisesti sitä että tehtyä päätöstä ei arvosteltaisi.
Ei kyllä mulle ole tasan koskaan kukaan sanonut, että onpa hienoa, että jaksan käydä töissä. On sanottu, että miten raaskin viedä lapseni hoitoon ja eikö heidän kiintymyssuhteensa siitä häiriinny. Että näitä vuosia ei saa ikinä takaisin ja vanhana sitten ihmettelen, että mikä kiire oli töihin. Sen siitä saa, kun ahneena ottaa helsinkiläisen asuntolainan.
Tätä just tarkoitan, että ehkä kotiäidit tosiaan kuvittelevat työssäkäyvien saavan kehuja. Mutta ei niitä ole ainakaan tänne päin koskaan herunut. Ja todellakin on tehtyä päätöstä arvosteltu karusti.
Ehkäpä ihmiset ei puhu omista kokemuksistaan vaan siitä mitä mediassa ja somessa puhutaan.
Täälläkin tuntuu olevan ongelma useammallekin. Ihan kuin nämä kotiäidit heidän pussillaan kävisi. Kenen muun päätöksiä kritisoidaan samalla tavalla?