Lue keskustelun säännöt.
Arvostetaanko kotiäitiyttä Suomessa?
22.08.2022 |
Katselin amerikkalaista ohjelmaa, ja miten onkaan erilainen yhteiskunta. Päivähoito ei ole puoli-ilmaista, ei ole koulukuljetuksia tai kouluruokaa, vaan äiti hoitaa kaiken. Tekee lasten kanssa kouluprojektit, vie harrastuksiin, tekee suunnilleen kaikki kotityöt jne. Joskus toki koti-isiäkin mutta useimmiten yhä edelleen se on kotiäiti.
Välillä näkyy artikkeleita tavallisista suomalaisista perheistä, jotka ovat miehen työn vuoksi muuttaneet Usaan ja nainen on sen aikaa ollut kotirouvana. Voi kun löytäisin sen viimeisimmän artikkelin - nainen oli tosi tyytyväinen, hänellä oli aikaa hoitaa kaikki perheen asiat ja illat olivat vapaita yhdessäololle. Mies oli muistaakseni jollain yliopistolla töissä.
Siellä ollaan hyvin konservatiivisia, osittain kotiäiti-kulttuuri juontaa perinteisistä arvoista. Mutta siellä kotiäidin tehtäviä pidetään oikeasti työnä. Jonkun täytyy ne tehdä, ja se joka tekee, niin ainakin puheissa äidin työtä arvostetaan.
Miksi Suomessa se tuntuu olevan ihan toisin? Joskus 60-luvulla oli vielä kotiäitejä, ja 70-luvullakin (esim oma äitini). Mutta nyt ei enää riitä että on vain kotiäiti. Sitä ei pidetä minään. Töihin ruvetaan patistamaan vaikka lapsi on vielä vaipoissa. Jokaisen kuuluisi käydä töissä, ja sen lisäksi hoitaa koti. Lapsethan nyt hoitaa itse itsensä - täällä arvostetaan sitä että lapset kulkevat itse joka paikkaan, kavereille ja harrastuksiin, ja tekevät läksytkin itsenäisesti.
Ja samaan aikaan todella moni nainen on rättipoikkiväsynyt ruuhkavuosien aikaan. Onko tasa-arvo nyt sitten toteutunut oikein? Jokainen nainen voi töissä käydä, päivähoidon ansiosta, mutta kaatuuko se kotityöt ja lasten asiat silti vain äitien niskaan? Naisten väsymisestä ei puhuta, kun kotitöitä ja lastenhoitoa ei jotenkin edes lasketa työksi. Neuvoloista lähtien vähätellään sitä väsymistä, vaikka nainen hoitaisi kaiken yksin. Ilman ketään apuna.
Naiset myös käyttävät tutkitusti enemmän tunteja kotitöihin kuin miehet.
Miksi tässä on tällainen vinouma?
Yhdessä lehtiartikkelissa suomalainen kotiäiti (juristi-pariskunta) kertoi tehneensä kotona kaiken, ruoanlaitosta remonttitarjouksiin. Miehen palkasta maksettiin myös naisen eläkerahastoa. Lapsia taisi olla kolme. Ja kotiäitiys jatkui noin 20 vuotta, kunnes nuorimmainenkin muutti kotoa. Sitten tämä nainen perusti yrityksen.
Tällaisesta vain kuulee tosi harvoin nykypäivänä.
Feminismi puhuu aidosta valinnan mahdollisuudesta. Oletteko te saaneet aidosti valita sen mitä halusitte, uran vai perheen, vai molempien yhdistelmän, vai oliko joku muu mikä sen valinnan lopulta teki (ympäristön painostus, taloudelliset syyt, työttömyys?)
Kommentit (267)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä minäkin mietin, että mitä erityistä arvostamista se vaatii? Jäät kotiin tekemään ruokaa ja siivoamaan sekä kaitsemaan lapsia. Käytät vain koko päivän siihen mitä työssäkäyvä äiti tekee muutamassa tunnissa iltaisin.
Näissä perheissä voi olla juuri se ajatus, että ei tarvitse tehdä muutamassa tunnissa kaikkea kotiin liittyvää. Ei tämä elämä mikään kilpajuoksu ehkä lopultakaan ole. Kukin valitsee toki itse. Olen itse ollut pitkään kotiäiti, enkä kaipaa ulkopuolelta mitään erityistä suitsutusta, mutta en tiedä mitä suitsutettavaa on siinäkään, että valitsee käydä töissä (jos ei taloudellisesti ole ehkä ihan pakko) ja venyttää itsensä sen takia äärimmilleen. Jokainen meistä ansaitsee yhtäläisen arvostuksen ihmisenä sukupuolesta, työstä jne. riippumatta. Suomalaiseen yhteiskuntaan on viime vuosina/vuosikymmeninä kehittynyt kummallinen uupumisen ihanne. Onhan töitä tehty ennenkin, raskaitakin, mutta sen päälle on levätty minkä on pystytty, mutta nyt pitää vielä harrastaa ja kuskata harrastuksiin ja väkertää macaronseja ja kääriä lahjoja pakettiin Prisman eteisessä joulun alla koska lasten harrastus, olla mahdollisimman nuorekas ja olla kaikin puolin sädehtivä, mutta toisaalta valittaa kuinka on niin kiire, mutta kyllä minä jaksan, minä pinnistän, katsokaa nyt miten sädekehäni kiiltää! Elämässä voi olla oikeasti raskasta, jokaisella on varmasti joskus, mutta en käsitä miksi siitä on tehty ihanne. Ehkä jonkinlainen nöyryys ja tavallisesta kiireettömyydestä nauttiminen tekisi monelle ihan hyvää. Kuten sanottua, ehkä kotiäidit pyrkivät tähän. Vaikka niinhän minäkin sain eilen Yleltä kuulla, että koska olen työelämän ulkopuolella, olen todennäköisesti mielenterveys- ja päihdeongelmainen. Tässä ovat tämän maan nykyiset arvot (vain raha ja ansiotyö), niitetään riemulla sitä satoa.
Korostin sun viestistä kohdan, että mitäpä suitsutettavaa on siinäkään, että käy töissä. No, eihän siinä olekaan. Eikä kukaan sitä suitsutakaan. Siihen suhtaudutaan hyvin neutraalisti tai sitten jotkut kokevat asiakseen arvostella, että miksi et ole lapsesi luona. Jäin miettimään, että onko tämä kotiäitiyden "arvostuksen puute" osittain sitäkin, että kuvitellaan, että sitä pitäisi jotenkin erityisesti muiden arvostaa. Tiedättekö kotiäidit, ei kukaan arvosta sitäkään, että minä käyn töissä. Asia ohitetaan tai kuten sanoin, osa kokee asiakseen arvostella sitäkin. Ei sitä työssäkäyntiäkään sen ihmeemmin arvosteta. Olisiko joku ajatusharha tässä, että muut saisi jotain sellaista arvostusta, mitä ei sitten itse koe saavansa? Ehkä kukaan ei saa?
Niin kyllä minä luulen että kyseessä on nimenomaan se, että ylipäätään äitiyttä ei arvosteta. Arvostellaan sen sijaan, se on ihan sama käytkö töissä vai oletko kotona, väärin teet silti ja olet huono äiti. Työssäkäyvänä ihminen toki saa arvostusta usein sen työnsä kautta, kotiäidin osa on usein aika epäkiitollinen sikäli ettei positiivista palautetta juuri tule. Ehkä siksi kodiäidit kaipaisi enemmän sitä arvostusta, kun itse kotona olo ei sellaisia onnistumisen ja arvostuksen kokemuksia tarjoa?
Aika harvassa työssä saa erityisemmin arvostusta sen työnkään kautta. Itse sitä työpanostaan pitää osata arvostaa. Ehkä kotiäitienkin pitäisi katsoa peiliin ja lähipiiriinsä: sen arvostuksen pitäisi kummuta itsestä, puolisolta, omilta tärkeiltä läheisiltä eikä mistään ulkopuolelta. Ihan niin kuin meillä kaikilla muillakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Feminismi on kussut omiin nilkkoihinsa.
Olen samaa mieltä. Se ei ole tasa-arvoa, että suurin osa naisista tekee kaksi työtä (kodin ulkopuolella, ja sen jälkeen kotona).
Vaikka miten monta tutkimusta on, että päävastuu lapsista ja myös kotitöistä on naisella, vaikka naisella olisi kokopäivätyö.
Hiljattain oli myös artikkeli, että äidit ovat väsyneempiä tasa-arvoisimmissa maissa. No shit sherlock! Tasa-arvoisimmissa maissa, eli missä äidit tekevät kokopäivätyötä kuten isätkin. Kuitenkin päävastuu lapsista sairasteluineen ja huoltojuttuineen (ruoka, vaatteet, sosiaaliset suhteet) on useimmiten äidillä.
Ei ole tasa-arvoa se, ihmiset palaa loppuun.
Tätä on jatkunut nyt (vasta) pari sukupolvea. Ja me pidetään sitä jo normina, että lapsia ei tarvi itse kasvattaa, vaan pienenä niitä kasvattaa päiväkoti ja pikkukoululaisina ne jätetään kotiin yksin.
Nyt kasvamassa oleva lasten ja nuorten joukko on erittäin pahoin voivia (osa). Onko syy-seuraus-yhteyttä? Vanhemmista kumpikaan ei ole tarvittaessa läsnä, vaikuttaisiko johonkin?
Feminismiä nimenomaan tarvitaan juuri siksi, että tässäkin ketjussa puhutaan kotiäitiydestä. Ei kotivanhemmuudesta. Edelleen oletus on, että se on äiti, joka jää kotiin. Edelleen naisten urat ovat ne, jotka kärsivät. Naisvaltaisten alojen työnantajat kärsivät.
Jos lapsi hyötyy kotona olemisesta, jaetaan se kotihoito tasan molempien vanhempien kesken. Ai ei voi, koska miehellä on niin paljon parempi palkka? No siinähän se ongelma nimenomaan on! Meillä ei ole edelleenkään palkkatasa-arvoa. EN puhu siitä, että "miehen euro on naisen 80 snt" vaan siitä, että naisten ura- ja palkkakehitys kärsii nimenomaan tästä, että naisten odotetaan pitävän hoitovapaat, naisten odotetaan hakevan lapset tarhasta, naisten odotetaan jäävän kotiin sairaan lapsen kanssa.
Meillä on todellinen tasa-arvo vasta sitten, kun iseillä on yhtä hyvät mahdollisuudet jäädä kotiin kuin äideillä, koska perhe pärjää yhtä hyvin myös äidin tuloilla.
Moni nainen tienaa saman verran tai enemmänkin kuin mies ja silti haluaa jäädä kotiin lasten kanssa. Minulla ainakin halu kotiäitiyteen on sisäsyntyinen, lapset on tärkeämpiä meille molemmille kuin työ. Miehenikin olisi voinut jäädä kotiin, mutta hän halusi tehdä minun haluamallani tavalla ja on se helpompikin kun joka tapauksessa sen ajan kun lapset oli vauvoja, olin kotona. Mikä järki on pätkiä molempien töitä?
Nimenomaan olisi järki pätkiä molempien töitä, ettei koko kotihoito jää toiselle. Usein tää tekis tosi hyvää myös parisuhteelle kun molemmat ymmärtäisi mitä se kotivanhemman todellisuus on, ja molemmat oppisi tuntemaan lapsensa hyvin ja toimimaan heidän kanssaan eri tilanteissa. Se, että äiti jää pitkäksi aikaa kotiin johtaa hyvin usein siihen, että ne kotihommat ja lastenhoito kasaantuu äidille vielä töihin paluun jälkeenkin, kun ne sujuu häneltä kätevämmin kun on jo vuosia harjoitellut. Isä jää ns ulkokehälle apulaiseksi. Aivan täydellisen tyypillinen tilanne suomalaisessa lapsiperheessä, ja monen eron aiheuttaja.
Tämä nyt kertoo vain ja ainoastaan huonosta suhteesta ja siitä ettei toista arvosta. Tällä ei ole mitään tekemistä kotiäitiyden kanssa. Sitä voi paskamaisuudellaan sössiä perhe-elämänsä vaikka kuinka olisi pätkitty työuria tai vuototeltu tai ei.
Et siis ymmärtänyt ollenkaan mitä tarkoitin. Ei, kyse ei ole arvostuksesta, vaan siitä että molemmat oppii hoitamaan lapsen ja kodin yhtä hyvin. Ja toisaalta molemmat vuorollaan tienaa ja elättää perheen. Siitä että molemmat on vuorollaan kotona olisi paljon etuja, ei se varmasti kaikille sovi mutta monelle kyllä. Minusta on väärin jos ei anna toiselle mahdollisuutta olla kotona vuorollaan vaikka tämä haluaisi. Niinkuin on sekin, jos ei suostu jäämään kotiin _oman lapsensa_ kanssa edes vähäksi aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi nousi kehitysmaasta hyvinvointivaltioksi ennätysvauhdilla sen takia, että naisetkin teki töitä eivätkä jääneet hoitamaan kotia, lapsia ja miestä. Tätä taustaa vasten varsin ymmärrettävää ettei kotiäitiyttä sinänsä arvosteta. Ja toisaalta moni äiti arvostaa sitä työpaikkaansa niin paljon, että ajatuskin koko elämän omistamisesta lasten hoidolle kauhistuttaa. Toisaalta en ole törmännyt siihenkään että pidettäisiin jotenkin pahana jos joku haluaa olla kotiäiti ja isä haluaa ja pystyy perheen elättämään. Meillä se kotiäidin työ on vaan aika yksinäinen pesti kun ei ole sellaista kotiäitien yhteisöä kuin monessa muussa maassa jossa kotiäitiys on normaalia.
Kyllä se kotiäitikin työtään arvostaa hyvin usein, se vaan ei ole heille kauhistus jos sitä työtä ei tee muutamaa vuotta pitkän uran välissä. 12 vuotta hyväpalkkaista työtä, 10 vuotta kotona lasten kanssa ja sit taas ehtii tehdä sitä tärkeää työtään vaikka kuinka paljon.
10 vuotta lasten kanssa kotona, niin ei sitä niin vain palata siihen hyväpalkkaiseen työhön. 10 vuodessa ehtii tapahtua paljon ja siinä on aika paljon kiinniotettavaa. Sinänsä minulle on aivan sama jos jollekin perheelle paras ratkaisu on äidin jääminen kotiin. Mutta alasta riippuen työelämään palaaminen ei välttämättä ole ihan niin yksinkertaista.
Luuletko ettei 10 vuotta kotona oleva ole miettimyt asian valmiiksi? Jos teet työtä, joka ei ole varma, eiköhän se kotona olo jää lyhyemmäksi. Mulla on työtä heti kun alan sitä tehdä, olisi ollut koko 10 vuoden ajan. Olen jotain välillä tehnytkin, luennointia ja konsultaatioita.
Varmaan jotkut onkin miettineet, ja pystyvät tekemään siinä sivussa pikkuisen töitä ja pitämään ammattitaitoa yllä, silloinhan se onnistuu noin ja kiva heille. Mutta likimainkaan kaikille tuo ei ole mahdollista, ja siksi se pitkä kotiäitiys ei ole vaihtoehto. Ja sitten on ne jotka ei ole miettineet asiaa sen kummemmin, ja joille se työ ei ole tärkeää, näitä on varmasti valtaosa kotiäitiäideistä. Heillä on sitten kyllä riski ettei töihin paluu niin helpolla sitten onnistukaan.
No sit se on niin. Miksi se on jollekulle muulle ongelma?
Kuka on sanonut että se on ongelma jollekulle muulle? Yhteiskunnalle toki on jos ihmiset jää yhteiskunnan elätiksi, mutta jos ei vaan vaikka se mies elättää niin sama kai se.
Täälläkin tuntuu olevan ongelma useammallekin. Ihan kuin nämä kotiäidit heidän pussillaan kävisi. Kenen muun päätöksiä kritisoidaan samalla tavalla?
No vaikka niitten äitien, jotka laittaa lapsensa hoitoon pienenä mennäkseen töihin. Sellaisten ei pitäisi lapsia tehdäkään jos ei niitä itse halua hoitaa jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Feminismi on kussut omiin nilkkoihinsa.
Olen samaa mieltä. Se ei ole tasa-arvoa, että suurin osa naisista tekee kaksi työtä (kodin ulkopuolella, ja sen jälkeen kotona).
Vaikka miten monta tutkimusta on, että päävastuu lapsista ja myös kotitöistä on naisella, vaikka naisella olisi kokopäivätyö.
Hiljattain oli myös artikkeli, että äidit ovat väsyneempiä tasa-arvoisimmissa maissa. No shit sherlock! Tasa-arvoisimmissa maissa, eli missä äidit tekevät kokopäivätyötä kuten isätkin. Kuitenkin päävastuu lapsista sairasteluineen ja huoltojuttuineen (ruoka, vaatteet, sosiaaliset suhteet) on useimmiten äidillä.
Ei ole tasa-arvoa se, ihmiset palaa loppuun.
Tätä on jatkunut nyt (vasta) pari sukupolvea. Ja me pidetään sitä jo normina, että lapsia ei tarvi itse kasvattaa, vaan pienenä niitä kasvattaa päiväkoti ja pikkukoululaisina ne jätetään kotiin yksin.
Nyt kasvamassa oleva lasten ja nuorten joukko on erittäin pahoin voivia (osa). Onko syy-seuraus-yhteyttä? Vanhemmista kumpikaan ei ole tarvittaessa läsnä, vaikuttaisiko johonkin?
Feminismiä nimenomaan tarvitaan juuri siksi, että tässäkin ketjussa puhutaan kotiäitiydestä. Ei kotivanhemmuudesta. Edelleen oletus on, että se on äiti, joka jää kotiin. Edelleen naisten urat ovat ne, jotka kärsivät. Naisvaltaisten alojen työnantajat kärsivät.
Jos lapsi hyötyy kotona olemisesta, jaetaan se kotihoito tasan molempien vanhempien kesken. Ai ei voi, koska miehellä on niin paljon parempi palkka? No siinähän se ongelma nimenomaan on! Meillä ei ole edelleenkään palkkatasa-arvoa. EN puhu siitä, että "miehen euro on naisen 80 snt" vaan siitä, että naisten ura- ja palkkakehitys kärsii nimenomaan tästä, että naisten odotetaan pitävän hoitovapaat, naisten odotetaan hakevan lapset tarhasta, naisten odotetaan jäävän kotiin sairaan lapsen kanssa.
Meillä on todellinen tasa-arvo vasta sitten, kun iseillä on yhtä hyvät mahdollisuudet jäädä kotiin kuin äideillä, koska perhe pärjää yhtä hyvin myös äidin tuloilla.
Moni nainen tienaa saman verran tai enemmänkin kuin mies ja silti haluaa jäädä kotiin lasten kanssa. Minulla ainakin halu kotiäitiyteen on sisäsyntyinen, lapset on tärkeämpiä meille molemmille kuin työ. Miehenikin olisi voinut jäädä kotiin, mutta hän halusi tehdä minun haluamallani tavalla ja on se helpompikin kun joka tapauksessa sen ajan kun lapset oli vauvoja, olin kotona. Mikä järki on pätkiä molempien töitä?
Nimenomaan olisi järki pätkiä molempien töitä, ettei koko kotihoito jää toiselle. Usein tää tekis tosi hyvää myös parisuhteelle kun molemmat ymmärtäisi mitä se kotivanhemman todellisuus on, ja molemmat oppisi tuntemaan lapsensa hyvin ja toimimaan heidän kanssaan eri tilanteissa. Se, että äiti jää pitkäksi aikaa kotiin johtaa hyvin usein siihen, että ne kotihommat ja lastenhoito kasaantuu äidille vielä töihin paluun jälkeenkin, kun ne sujuu häneltä kätevämmin kun on jo vuosia harjoitellut. Isä jää ns ulkokehälle apulaiseksi. Aivan täydellisen tyypillinen tilanne suomalaisessa lapsiperheessä, ja monen eron aiheuttaja.
Tämä nyt kertoo vain ja ainoastaan huonosta suhteesta ja siitä ettei toista arvosta. Tällä ei ole mitään tekemistä kotiäitiyden kanssa. Sitä voi paskamaisuudellaan sössiä perhe-elämänsä vaikka kuinka olisi pätkitty työuria tai vuototeltu tai ei.
Et siis ymmärtänyt ollenkaan mitä tarkoitin. Ei, kyse ei ole arvostuksesta, vaan siitä että molemmat oppii hoitamaan lapsen ja kodin yhtä hyvin. Ja toisaalta molemmat vuorollaan tienaa ja elättää perheen. Siitä että molemmat on vuorollaan kotona olisi paljon etuja, ei se varmasti kaikille sovi mutta monelle kyllä. Minusta on väärin jos ei anna toiselle mahdollisuutta olla kotona vuorollaan vaikka tämä haluaisi. Niinkuin on sekin, jos ei suostu jäämään kotiin _oman lapsensa_ kanssa edes vähäksi aikaa.
Jos molemmat ei opi hoitamaan kotia ja lapsiaan sen vuoksi että vain toinen on kotona, ei sitä opi vuorottelemallakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä minäkin mietin, että mitä erityistä arvostamista se vaatii? Jäät kotiin tekemään ruokaa ja siivoamaan sekä kaitsemaan lapsia. Käytät vain koko päivän siihen mitä työssäkäyvä äiti tekee muutamassa tunnissa iltaisin.
Näissä perheissä voi olla juuri se ajatus, että ei tarvitse tehdä muutamassa tunnissa kaikkea kotiin liittyvää. Ei tämä elämä mikään kilpajuoksu ehkä lopultakaan ole. Kukin valitsee toki itse. Olen itse ollut pitkään kotiäiti, enkä kaipaa ulkopuolelta mitään erityistä suitsutusta, mutta en tiedä mitä suitsutettavaa on siinäkään, että valitsee käydä töissä (jos ei taloudellisesti ole ehkä ihan pakko) ja venyttää itsensä sen takia äärimmilleen. Jokainen meistä ansaitsee yhtäläisen arvostuksen ihmisenä sukupuolesta, työstä jne. riippumatta. Suomalaiseen yhteiskuntaan on viime vuosina/vuosikymmeninä kehittynyt kummallinen uupumisen ihanne. Onhan töitä tehty ennenkin, raskaitakin, mutta sen päälle on levätty minkä on pystytty, mutta nyt pitää vielä harrastaa ja kuskata harrastuksiin ja väkertää macaronseja ja kääriä lahjoja pakettiin Prisman eteisessä joulun alla koska lasten harrastus, olla mahdollisimman nuorekas ja olla kaikin puolin sädehtivä, mutta toisaalta valittaa kuinka on niin kiire, mutta kyllä minä jaksan, minä pinnistän, katsokaa nyt miten sädekehäni kiiltää! Elämässä voi olla oikeasti raskasta, jokaisella on varmasti joskus, mutta en käsitä miksi siitä on tehty ihanne. Ehkä jonkinlainen nöyryys ja tavallisesta kiireettömyydestä nauttiminen tekisi monelle ihan hyvää. Kuten sanottua, ehkä kotiäidit pyrkivät tähän. Vaikka niinhän minäkin sain eilen Yleltä kuulla, että koska olen työelämän ulkopuolella, olen todennäköisesti mielenterveys- ja päihdeongelmainen. Tässä ovat tämän maan nykyiset arvot (vain raha ja ansiotyö), niitetään riemulla sitä satoa.
Korostin sun viestistä kohdan, että mitäpä suitsutettavaa on siinäkään, että käy töissä. No, eihän siinä olekaan. Eikä kukaan sitä suitsutakaan. Siihen suhtaudutaan hyvin neutraalisti tai sitten jotkut kokevat asiakseen arvostella, että miksi et ole lapsesi luona. Jäin miettimään, että onko tämä kotiäitiyden "arvostuksen puute" osittain sitäkin, että kuvitellaan, että sitä pitäisi jotenkin erityisesti muiden arvostaa. Tiedättekö kotiäidit, ei kukaan arvosta sitäkään, että minä käyn töissä. Asia ohitetaan tai kuten sanoin, osa kokee asiakseen arvostella sitäkin. Ei sitä työssäkäyntiäkään sen ihmeemmin arvosteta. Olisiko joku ajatusharha tässä, että muut saisi jotain sellaista arvostusta, mitä ei sitten itse koe saavansa? Ehkä kukaan ei saa?
Kotiäidille ei koskaan sanota että onpas hienoa kun olet kotona ja kasvatat lapsesi itse. Sen sijaan jatkuvasti kysellään että eikö se sun ura nyt mene pilalle ja miten sä kuvittelet voivasi sit palata töihin ja mites se eläke jne.
Työssäkäyvälle äidille sanotaan että onpa hienoa kun jaksat käydä töissä ja hoitaa perheesi ja hienosti olet yhdistänyt työn ja lapset.
Varmasti on niitäkin, jotka paheksuvat kun et lapsiasi kotona hoida, mutta vähemmän kuin näitä kotiäitejä arvostelevia.
Kukaan ei kaipaa kehuja, se ei ole arvostusta vaan ihan yksinkertaisesti sitä että tehtyä päätöstä ei arvosteltaisi.
Ei kyllä mulle ole tasan koskaan kukaan sanonut, että onpa hienoa, että jaksan käydä töissä. On sanottu, että miten raaskin viedä lapseni hoitoon ja eikö heidän kiintymyssuhteensa siitä häiriinny. Että näitä vuosia ei saa ikinä takaisin ja vanhana sitten ihmettelen, että mikä kiire oli töihin. Sen siitä saa, kun ahneena ottaa helsinkiläisen asuntolainan.
Tätä just tarkoitan, että ehkä kotiäidit tosiaan kuvittelevat työssäkäyvien saavan kehuja. Mutta ei niitä ole ainakaan tänne päin koskaan herunut. Ja todellakin on tehtyä päätöstä arvosteltu karusti.
Ehkäpä ihmiset ei puhu omista kokemuksistaan vaan siitä mitä mediassa ja somessa puhutaan.
Mediassa ja somessa arvostellaan työssäkäyviä pienten lasten äitejä todella rankasti ja suorastaan törkeästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä minäkin mietin, että mitä erityistä arvostamista se vaatii? Jäät kotiin tekemään ruokaa ja siivoamaan sekä kaitsemaan lapsia. Käytät vain koko päivän siihen mitä työssäkäyvä äiti tekee muutamassa tunnissa iltaisin.
Näissä perheissä voi olla juuri se ajatus, että ei tarvitse tehdä muutamassa tunnissa kaikkea kotiin liittyvää. Ei tämä elämä mikään kilpajuoksu ehkä lopultakaan ole. Kukin valitsee toki itse. Olen itse ollut pitkään kotiäiti, enkä kaipaa ulkopuolelta mitään erityistä suitsutusta, mutta en tiedä mitä suitsutettavaa on siinäkään, että valitsee käydä töissä (jos ei taloudellisesti ole ehkä ihan pakko) ja venyttää itsensä sen takia äärimmilleen. Jokainen meistä ansaitsee yhtäläisen arvostuksen ihmisenä sukupuolesta, työstä jne. riippumatta. Suomalaiseen yhteiskuntaan on viime vuosina/vuosikymmeninä kehittynyt kummallinen uupumisen ihanne. Onhan töitä tehty ennenkin, raskaitakin, mutta sen päälle on levätty minkä on pystytty, mutta nyt pitää vielä harrastaa ja kuskata harrastuksiin ja väkertää macaronseja ja kääriä lahjoja pakettiin Prisman eteisessä joulun alla koska lasten harrastus, olla mahdollisimman nuorekas ja olla kaikin puolin sädehtivä, mutta toisaalta valittaa kuinka on niin kiire, mutta kyllä minä jaksan, minä pinnistän, katsokaa nyt miten sädekehäni kiiltää! Elämässä voi olla oikeasti raskasta, jokaisella on varmasti joskus, mutta en käsitä miksi siitä on tehty ihanne. Ehkä jonkinlainen nöyryys ja tavallisesta kiireettömyydestä nauttiminen tekisi monelle ihan hyvää. Kuten sanottua, ehkä kotiäidit pyrkivät tähän. Vaikka niinhän minäkin sain eilen Yleltä kuulla, että koska olen työelämän ulkopuolella, olen todennäköisesti mielenterveys- ja päihdeongelmainen. Tässä ovat tämän maan nykyiset arvot (vain raha ja ansiotyö), niitetään riemulla sitä satoa.
Korostin sun viestistä kohdan, että mitäpä suitsutettavaa on siinäkään, että käy töissä. No, eihän siinä olekaan. Eikä kukaan sitä suitsutakaan. Siihen suhtaudutaan hyvin neutraalisti tai sitten jotkut kokevat asiakseen arvostella, että miksi et ole lapsesi luona. Jäin miettimään, että onko tämä kotiäitiyden "arvostuksen puute" osittain sitäkin, että kuvitellaan, että sitä pitäisi jotenkin erityisesti muiden arvostaa. Tiedättekö kotiäidit, ei kukaan arvosta sitäkään, että minä käyn töissä. Asia ohitetaan tai kuten sanoin, osa kokee asiakseen arvostella sitäkin. Ei sitä työssäkäyntiäkään sen ihmeemmin arvosteta. Olisiko joku ajatusharha tässä, että muut saisi jotain sellaista arvostusta, mitä ei sitten itse koe saavansa? Ehkä kukaan ei saa?
Kotiäidille ei koskaan sanota että onpas hienoa kun olet kotona ja kasvatat lapsesi itse. Sen sijaan jatkuvasti kysellään että eikö se sun ura nyt mene pilalle ja miten sä kuvittelet voivasi sit palata töihin ja mites se eläke jne.
Työssäkäyvälle äidille sanotaan että onpa hienoa kun jaksat käydä töissä ja hoitaa perheesi ja hienosti olet yhdistänyt työn ja lapset.
Varmasti on niitäkin, jotka paheksuvat kun et lapsiasi kotona hoida, mutta vähemmän kuin näitä kotiäitejä arvostelevia.
Kukaan ei kaipaa kehuja, se ei ole arvostusta vaan ihan yksinkertaisesti sitä että tehtyä päätöstä ei arvosteltaisi.
Ei kyllä mulle ole tasan koskaan kukaan sanonut, että onpa hienoa, että jaksan käydä töissä. On sanottu, että miten raaskin viedä lapseni hoitoon ja eikö heidän kiintymyssuhteensa siitä häiriinny. Että näitä vuosia ei saa ikinä takaisin ja vanhana sitten ihmettelen, että mikä kiire oli töihin. Sen siitä saa, kun ahneena ottaa helsinkiläisen asuntolainan.
Tätä just tarkoitan, että ehkä kotiäidit tosiaan kuvittelevat työssäkäyvien saavan kehuja. Mutta ei niitä ole ainakaan tänne päin koskaan herunut. Ja todellakin on tehtyä päätöstä arvosteltu karusti.
Ehkäpä ihmiset ei puhu omista kokemuksistaan vaan siitä mitä mediassa ja somessa puhutaan.
Mediassa ja somessa arvostellaan työssäkäyviä pienten lasten äitejä todella rankasti ja suorastaan törkeästi.
Mä en ole nähnyt yhtäkään tällaista juttua.
Vierailija kirjoitti:
Ei arvosteta. Ei kotiäitejä kuulu elättää. Jos pärjää ilman valtion tai puolison elatusta niin antaa mennä vaan, mutta muuten ei. Suomessa on muutenkin jo ihan liian hyvä tukijärjestelmä perheille, niin se että naisen kotona oleskelu vielä maksettaisiin, niin ei todellakaan.
Aamen. Asia on just näin. Jokaisen on pyrittävä elättämään itse itsensä. Ihmettelen aikuista ihmistä, joka ei siihen vilpittömästi pyri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sit kun tällanen juttu kirjoitetaan koriäidistä, ollaan hyvillä jäljillä. https://www.is.fi/viihde/art-2000009425374.html
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei arvosteta. Ei kotiäitejä kuulu elättää. Jos pärjää ilman valtion tai puolison elatusta niin antaa mennä vaan, mutta muuten ei. Suomessa on muutenkin jo ihan liian hyvä tukijärjestelmä perheille, niin se että naisen kotona oleskelu vielä maksettaisiin, niin ei todellakaan.
Aamen. Asia on just näin. Jokaisen on pyrittävä elättämään itse itsensä. Ihmettelen aikuista ihmistä, joka ei siihen vilpittömästi pyri.
Ennenhän se meni juuri siten että mies elätti perheen. Mitä se kellekään kuuluu jos mies haluaa maksaa naisen ja lastensa elämän kotona?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, mitä ohjeita antaisit niille amerikkalaisille äideille/perheille, jotka eivät kuulu ylimpiin yhteiskuntaluokkiin? Että älkää lisääntykö, ellette pärjää yhden ihmisen palkalla?
Ei vaan, älkää harrastako seksiä jos ette pärjää yksinhuoltajina koska jos ehkäisy pettää eikä mies haluakaan lasta ette saa aborttiakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä minäkin mietin, että mitä erityistä arvostamista se vaatii? Jäät kotiin tekemään ruokaa ja siivoamaan sekä kaitsemaan lapsia. Käytät vain koko päivän siihen mitä työssäkäyvä äiti tekee muutamassa tunnissa iltaisin.
Näissä perheissä voi olla juuri se ajatus, että ei tarvitse tehdä muutamassa tunnissa kaikkea kotiin liittyvää. Ei tämä elämä mikään kilpajuoksu ehkä lopultakaan ole. Kukin valitsee toki itse. Olen itse ollut pitkään kotiäiti, enkä kaipaa ulkopuolelta mitään erityistä suitsutusta, mutta en tiedä mitä suitsutettavaa on siinäkään, että valitsee käydä töissä (jos ei taloudellisesti ole ehkä ihan pakko) ja venyttää itsensä sen takia äärimmilleen. Jokainen meistä ansaitsee yhtäläisen arvostuksen ihmisenä sukupuolesta, työstä jne. riippumatta. Suomalaiseen yhteiskuntaan on viime vuosina/vuosikymmeninä kehittynyt kummallinen uupumisen ihanne. Onhan töitä tehty ennenkin, raskaitakin, mutta sen päälle on levätty minkä on pystytty, mutta nyt pitää vielä harrastaa ja kuskata harrastuksiin ja väkertää macaronseja ja kääriä lahjoja pakettiin Prisman eteisessä joulun alla koska lasten harrastus, olla mahdollisimman nuorekas ja olla kaikin puolin sädehtivä, mutta toisaalta valittaa kuinka on niin kiire, mutta kyllä minä jaksan, minä pinnistän, katsokaa nyt miten sädekehäni kiiltää! Elämässä voi olla oikeasti raskasta, jokaisella on varmasti joskus, mutta en käsitä miksi siitä on tehty ihanne. Ehkä jonkinlainen nöyryys ja tavallisesta kiireettömyydestä nauttiminen tekisi monelle ihan hyvää. Kuten sanottua, ehkä kotiäidit pyrkivät tähän. Vaikka niinhän minäkin sain eilen Yleltä kuulla, että koska olen työelämän ulkopuolella, olen todennäköisesti mielenterveys- ja päihdeongelmainen. Tässä ovat tämän maan nykyiset arvot (vain raha ja ansiotyö), niitetään riemulla sitä satoa.
Korostin sun viestistä kohdan, että mitäpä suitsutettavaa on siinäkään, että käy töissä. No, eihän siinä olekaan. Eikä kukaan sitä suitsutakaan. Siihen suhtaudutaan hyvin neutraalisti tai sitten jotkut kokevat asiakseen arvostella, että miksi et ole lapsesi luona. Jäin miettimään, että onko tämä kotiäitiyden "arvostuksen puute" osittain sitäkin, että kuvitellaan, että sitä pitäisi jotenkin erityisesti muiden arvostaa. Tiedättekö kotiäidit, ei kukaan arvosta sitäkään, että minä käyn töissä. Asia ohitetaan tai kuten sanoin, osa kokee asiakseen arvostella sitäkin. Ei sitä työssäkäyntiäkään sen ihmeemmin arvosteta. Olisiko joku ajatusharha tässä, että muut saisi jotain sellaista arvostusta, mitä ei sitten itse koe saavansa? Ehkä kukaan ei saa?
Kotiäidille ei koskaan sanota että onpas hienoa kun olet kotona ja kasvatat lapsesi itse. Sen sijaan jatkuvasti kysellään että eikö se sun ura nyt mene pilalle ja miten sä kuvittelet voivasi sit palata töihin ja mites se eläke jne.
Työssäkäyvälle äidille sanotaan että onpa hienoa kun jaksat käydä töissä ja hoitaa perheesi ja hienosti olet yhdistänyt työn ja lapset.
Varmasti on niitäkin, jotka paheksuvat kun et lapsiasi kotona hoida, mutta vähemmän kuin näitä kotiäitejä arvostelevia.
Kukaan ei kaipaa kehuja, se ei ole arvostusta vaan ihan yksinkertaisesti sitä että tehtyä päätöstä ei arvosteltaisi.
Ei kyllä mulle ole tasan koskaan kukaan sanonut, että onpa hienoa, että jaksan käydä töissä. On sanottu, että miten raaskin viedä lapseni hoitoon ja eikö heidän kiintymyssuhteensa siitä häiriinny. Että näitä vuosia ei saa ikinä takaisin ja vanhana sitten ihmettelen, että mikä kiire oli töihin. Sen siitä saa, kun ahneena ottaa helsinkiläisen asuntolainan.
Tätä just tarkoitan, että ehkä kotiäidit tosiaan kuvittelevat työssäkäyvien saavan kehuja. Mutta ei niitä ole ainakaan tänne päin koskaan herunut. Ja todellakin on tehtyä päätöstä arvosteltu karusti.
Ehkäpä ihmiset ei puhu omista kokemuksistaan vaan siitä mitä mediassa ja somessa puhutaan.
Mediassa ja somessa arvostellaan työssäkäyviä pienten lasten äitejä todella rankasti ja suorastaan törkeästi.
Mä en ole nähnyt yhtäkään tällaista juttua.
Taidat olla kotiäiti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi nousi kehitysmaasta hyvinvointivaltioksi ennätysvauhdilla sen takia, että naisetkin teki töitä eivätkä jääneet hoitamaan kotia, lapsia ja miestä. Tätä taustaa vasten varsin ymmärrettävää ettei kotiäitiyttä sinänsä arvosteta. Ja toisaalta moni äiti arvostaa sitä työpaikkaansa niin paljon, että ajatuskin koko elämän omistamisesta lasten hoidolle kauhistuttaa. Toisaalta en ole törmännyt siihenkään että pidettäisiin jotenkin pahana jos joku haluaa olla kotiäiti ja isä haluaa ja pystyy perheen elättämään. Meillä se kotiäidin työ on vaan aika yksinäinen pesti kun ei ole sellaista kotiäitien yhteisöä kuin monessa muussa maassa jossa kotiäitiys on normaalia.
Kyllä se kotiäitikin työtään arvostaa hyvin usein, se vaan ei ole heille kauhistus jos sitä työtä ei tee muutamaa vuotta pitkän uran välissä. 12 vuotta hyväpalkkaista työtä, 10 vuotta kotona lasten kanssa ja sit taas ehtii tehdä sitä tärkeää työtään vaikka kuinka paljon.
10 vuotta lasten kanssa kotona, niin ei sitä niin vain palata siihen hyväpalkkaiseen työhön. 10 vuodessa ehtii tapahtua paljon ja siinä on aika paljon kiinniotettavaa. Sinänsä minulle on aivan sama jos jollekin perheelle paras ratkaisu on äidin jääminen kotiin. Mutta alasta riippuen työelämään palaaminen ei välttämättä ole ihan niin yksinkertaista.
Luuletko ettei 10 vuotta kotona oleva ole miettimyt asian valmiiksi? Jos teet työtä, joka ei ole varma, eiköhän se kotona olo jää lyhyemmäksi. Mulla on työtä heti kun alan sitä tehdä, olisi ollut koko 10 vuoden ajan. Olen jotain välillä tehnytkin, luennointia ja konsultaatioita.
Varmaan jotkut onkin miettineet, ja pystyvät tekemään siinä sivussa pikkuisen töitä ja pitämään ammattitaitoa yllä, silloinhan se onnistuu noin ja kiva heille. Mutta likimainkaan kaikille tuo ei ole mahdollista, ja siksi se pitkä kotiäitiys ei ole vaihtoehto. Ja sitten on ne jotka ei ole miettineet asiaa sen kummemmin, ja joille se työ ei ole tärkeää, näitä on varmasti valtaosa kotiäitiäideistä. Heillä on sitten kyllä riski ettei töihin paluu niin helpolla sitten onnistukaan.
No sit se on niin. Miksi se on jollekulle muulle ongelma?
Kuka on sanonut että se on ongelma jollekulle muulle? Yhteiskunnalle toki on jos ihmiset jää yhteiskunnan elätiksi, mutta jos ei vaan vaikka se mies elättää niin sama kai se.
Täälläkin tuntuu olevan ongelma useammallekin. Ihan kuin nämä kotiäidit heidän pussillaan kävisi. Kenen muun päätöksiä kritisoidaan samalla tavalla?
No vaikka niitten äitien, jotka laittaa lapsensa hoitoon pienenä mennäkseen töihin. Sellaisten ei pitäisi lapsia tehdäkään jos ei niitä itse halua hoitaa jne.
Niin no, tähän yleensä liittyy sit jo ihan todellinenkin ongelma, saattaisinpa itsekin ihmetellä miksi lapsia on tehty, jos heidän päiväkotiin tyrkätään 10 kuisina. Mutta joo, totta tätäkin kritisoidaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä minäkin mietin, että mitä erityistä arvostamista se vaatii? Jäät kotiin tekemään ruokaa ja siivoamaan sekä kaitsemaan lapsia. Käytät vain koko päivän siihen mitä työssäkäyvä äiti tekee muutamassa tunnissa iltaisin.
Näissä perheissä voi olla juuri se ajatus, että ei tarvitse tehdä muutamassa tunnissa kaikkea kotiin liittyvää. Ei tämä elämä mikään kilpajuoksu ehkä lopultakaan ole. Kukin valitsee toki itse. Olen itse ollut pitkään kotiäiti, enkä kaipaa ulkopuolelta mitään erityistä suitsutusta, mutta en tiedä mitä suitsutettavaa on siinäkään, että valitsee käydä töissä (jos ei taloudellisesti ole ehkä ihan pakko) ja venyttää itsensä sen takia äärimmilleen. Jokainen meistä ansaitsee yhtäläisen arvostuksen ihmisenä sukupuolesta, työstä jne. riippumatta. Suomalaiseen yhteiskuntaan on viime vuosina/vuosikymmeninä kehittynyt kummallinen uupumisen ihanne. Onhan töitä tehty ennenkin, raskaitakin, mutta sen päälle on levätty minkä on pystytty, mutta nyt pitää vielä harrastaa ja kuskata harrastuksiin ja väkertää macaronseja ja kääriä lahjoja pakettiin Prisman eteisessä joulun alla koska lasten harrastus, olla mahdollisimman nuorekas ja olla kaikin puolin sädehtivä, mutta toisaalta valittaa kuinka on niin kiire, mutta kyllä minä jaksan, minä pinnistän, katsokaa nyt miten sädekehäni kiiltää! Elämässä voi olla oikeasti raskasta, jokaisella on varmasti joskus, mutta en käsitä miksi siitä on tehty ihanne. Ehkä jonkinlainen nöyryys ja tavallisesta kiireettömyydestä nauttiminen tekisi monelle ihan hyvää. Kuten sanottua, ehkä kotiäidit pyrkivät tähän. Vaikka niinhän minäkin sain eilen Yleltä kuulla, että koska olen työelämän ulkopuolella, olen todennäköisesti mielenterveys- ja päihdeongelmainen. Tässä ovat tämän maan nykyiset arvot (vain raha ja ansiotyö), niitetään riemulla sitä satoa.
Korostin sun viestistä kohdan, että mitäpä suitsutettavaa on siinäkään, että käy töissä. No, eihän siinä olekaan. Eikä kukaan sitä suitsutakaan. Siihen suhtaudutaan hyvin neutraalisti tai sitten jotkut kokevat asiakseen arvostella, että miksi et ole lapsesi luona. Jäin miettimään, että onko tämä kotiäitiyden "arvostuksen puute" osittain sitäkin, että kuvitellaan, että sitä pitäisi jotenkin erityisesti muiden arvostaa. Tiedättekö kotiäidit, ei kukaan arvosta sitäkään, että minä käyn töissä. Asia ohitetaan tai kuten sanoin, osa kokee asiakseen arvostella sitäkin. Ei sitä työssäkäyntiäkään sen ihmeemmin arvosteta. Olisiko joku ajatusharha tässä, että muut saisi jotain sellaista arvostusta, mitä ei sitten itse koe saavansa? Ehkä kukaan ei saa?
Kotiäidille ei koskaan sanota että onpas hienoa kun olet kotona ja kasvatat lapsesi itse. Sen sijaan jatkuvasti kysellään että eikö se sun ura nyt mene pilalle ja miten sä kuvittelet voivasi sit palata töihin ja mites se eläke jne.
Työssäkäyvälle äidille sanotaan että onpa hienoa kun jaksat käydä töissä ja hoitaa perheesi ja hienosti olet yhdistänyt työn ja lapset.
Varmasti on niitäkin, jotka paheksuvat kun et lapsiasi kotona hoida, mutta vähemmän kuin näitä kotiäitejä arvostelevia.
Kukaan ei kaipaa kehuja, se ei ole arvostusta vaan ihan yksinkertaisesti sitä että tehtyä päätöstä ei arvosteltaisi.
Ei kyllä mulle ole tasan koskaan kukaan sanonut, että onpa hienoa, että jaksan käydä töissä. On sanottu, että miten raaskin viedä lapseni hoitoon ja eikö heidän kiintymyssuhteensa siitä häiriinny. Että näitä vuosia ei saa ikinä takaisin ja vanhana sitten ihmettelen, että mikä kiire oli töihin. Sen siitä saa, kun ahneena ottaa helsinkiläisen asuntolainan.
Tätä just tarkoitan, että ehkä kotiäidit tosiaan kuvittelevat työssäkäyvien saavan kehuja. Mutta ei niitä ole ainakaan tänne päin koskaan herunut. Ja todellakin on tehtyä päätöstä arvosteltu karusti.
Ehkäpä ihmiset ei puhu omista kokemuksistaan vaan siitä mitä mediassa ja somessa puhutaan.
Mediassa ja somessa arvostellaan työssäkäyviä pienten lasten äitejä todella rankasti ja suorastaan törkeästi.
Mä en ole nähnyt yhtäkään tällaista juttua.
Taidat olla kotiäiti?
Olen joo, miten se tähän liittyy? Laita ihmeessä joku median juttu, mielelläni luen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen kotiäiti, mutta en ihan täysin omasta vapaasta valinnasta. Tai siis olen siinä mielessä, että olen valinnut tämän tien helpompana minulle itselleni kuin sen, että kävisin töissä on/off sairauteni vuoksi. Sairaus ei parane, mutta se on hyvin hallussa kun olen kotona. Jotkut samaa sairastavat ovat työelämässä, mutta heillä on suhteellisen kevyet työt tai he voivat olla vuorotteluvapaalla tai osittaisella eläkkeellä. Minä olen eläkkeellä, vaikka olen 39-vuotias.
Muille en puhu sairauksistani mitään. Koen kyllä nahoissani arvostuksen puutteen, mutta minkä minä sille voin? En mitään. Olen ainoastaan kiitollinen, että voin olla näin, tässä hetkessä. Nuorimmaisemme meni ensimmäiselle luokalle ja minä voin häntä saattaa aivan vapaasti vaikka jouluun asti (jolloin hän vasta täyttää seitsemän vuotta). Koska pystyn tekemään kotitöitä enkä ole vuoteen oma, meidän arki on suhteellisen helppoa. Autoa en voi ajaa, joten siinä mielessä en ole perinteinen "amerikkalainen kotiäiti".
Se, mikä joskus suututtaa aivan älyttömästi on se käsitys, että olisin jotenkin hitaalla käyvä yksisoluinen naisameeba, joka ei osaa tehdä muuta kuin palvella miestä ja lapsia. Että ihan kuin kotona olo sulkisi pois oman aivojen käytön täysin. Että en voisi olla fiksu, luova, yritteliäis tai jopa älykäs.
Samanlaista sosiaalista verkostoa minulla ei tietenkään ole, mitä joillain on. Osittain se johtuu "teistä muista" naisista. Ette ota joukkoonne, koska olen vain kotiäiti. Omapahan on menetyksenne ;)
Mitä verkostoa? Työkavereita? En minä ole kuullut mistään työssäkäyvien äitien erityisverkostosta johon ei kotiäitejä huolittaisi, omalta osaltani sosiaalinen elämäni oli vilkkainta kun olin lasten kanssa kotoa. Sen jälkeen kun palasin töihin, en ole niin jaksanut enkä ehtinytkään tavata niitä kotiäitiaikojen kavereita, kun ei meillä lopulta paljon muuta yhteistä tainnut olla kuin sama elämäntilanne. Nykyään tapaan ennemmin ystäviäni muista yhteyksistä, osa työssäkäyviä äitejä, osa kotiäitejä, osa ei äitejä ollenkaan.
Uskon kyllä, että vielä kouluikäisen kanssa kotona olevana voi olla aika yksinäistä kun samassa elämäntilanteessa olevia on yksinkertaisesti niin vähän, ne paikat joissa kotiäidit tapaa toisiaan on yleensä jotain vauva-taaperokerhoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi nousi kehitysmaasta hyvinvointivaltioksi ennätysvauhdilla sen takia, että naisetkin teki töitä eivätkä jääneet hoitamaan kotia, lapsia ja miestä. Tätä taustaa vasten varsin ymmärrettävää ettei kotiäitiyttä sinänsä arvosteta. Ja toisaalta moni äiti arvostaa sitä työpaikkaansa niin paljon, että ajatuskin koko elämän omistamisesta lasten hoidolle kauhistuttaa. Toisaalta en ole törmännyt siihenkään että pidettäisiin jotenkin pahana jos joku haluaa olla kotiäiti ja isä haluaa ja pystyy perheen elättämään. Meillä se kotiäidin työ on vaan aika yksinäinen pesti kun ei ole sellaista kotiäitien yhteisöä kuin monessa muussa maassa jossa kotiäitiys on normaalia.
Kyllä se kotiäitikin työtään arvostaa hyvin usein, se vaan ei ole heille kauhistus jos sitä työtä ei tee muutamaa vuotta pitkän uran välissä. 12 vuotta hyväpalkkaista työtä, 10 vuotta kotona lasten kanssa ja sit taas ehtii tehdä sitä tärkeää työtään vaikka kuinka paljon.
10 vuotta lasten kanssa kotona, niin ei sitä niin vain palata siihen hyväpalkkaiseen työhön. 10 vuodessa ehtii tapahtua paljon ja siinä on aika paljon kiinniotettavaa. Sinänsä minulle on aivan sama jos jollekin perheelle paras ratkaisu on äidin jääminen kotiin. Mutta alasta riippuen työelämään palaaminen ei välttämättä ole ihan niin yksinkertaista.
Luuletko ettei 10 vuotta kotona oleva ole miettimyt asian valmiiksi? Jos teet työtä, joka ei ole varma, eiköhän se kotona olo jää lyhyemmäksi. Mulla on työtä heti kun alan sitä tehdä, olisi ollut koko 10 vuoden ajan. Olen jotain välillä tehnytkin, luennointia ja konsultaatioita.
Varmaan jotkut onkin miettineet, ja pystyvät tekemään siinä sivussa pikkuisen töitä ja pitämään ammattitaitoa yllä, silloinhan se onnistuu noin ja kiva heille. Mutta likimainkaan kaikille tuo ei ole mahdollista, ja siksi se pitkä kotiäitiys ei ole vaihtoehto. Ja sitten on ne jotka ei ole miettineet asiaa sen kummemmin, ja joille se työ ei ole tärkeää, näitä on varmasti valtaosa kotiäitiäideistä. Heillä on sitten kyllä riski ettei töihin paluu niin helpolla sitten onnistukaan.
No sit se on niin. Miksi se on jollekulle muulle ongelma?
Kuka on sanonut että se on ongelma jollekulle muulle? Yhteiskunnalle toki on jos ihmiset jää yhteiskunnan elätiksi, mutta jos ei vaan vaikka se mies elättää niin sama kai se.
Täälläkin tuntuu olevan ongelma useammallekin. Ihan kuin nämä kotiäidit heidän pussillaan kävisi. Kenen muun päätöksiä kritisoidaan samalla tavalla?
No vaikka niitten äitien, jotka laittaa lapsensa hoitoon pienenä mennäkseen töihin. Sellaisten ei pitäisi lapsia tehdäkään jos ei niitä itse halua hoitaa jne.
Niin no, tähän yleensä liittyy sit jo ihan todellinenkin ongelma, saattaisinpa itsekin ihmetellä miksi lapsia on tehty, jos heidän päiväkotiin tyrkätään 10 kuisina. Mutta joo, totta tätäkin kritisoidaan.
Huomaatko, olet itsekin valmis puhumaan varsin rumasti toisen ratkaisun tehneistä. Mitä se sinulta on pois, jos joku toimii näin? Kaikilla ei ole sellaista yltäkylläisyyttä, että voisivat valita olla kotona yhtään pidempään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä minäkin mietin, että mitä erityistä arvostamista se vaatii? Jäät kotiin tekemään ruokaa ja siivoamaan sekä kaitsemaan lapsia. Käytät vain koko päivän siihen mitä työssäkäyvä äiti tekee muutamassa tunnissa iltaisin.
Näissä perheissä voi olla juuri se ajatus, että ei tarvitse tehdä muutamassa tunnissa kaikkea kotiin liittyvää. Ei tämä elämä mikään kilpajuoksu ehkä lopultakaan ole. Kukin valitsee toki itse. Olen itse ollut pitkään kotiäiti, enkä kaipaa ulkopuolelta mitään erityistä suitsutusta, mutta en tiedä mitä suitsutettavaa on siinäkään, että valitsee käydä töissä (jos ei taloudellisesti ole ehkä ihan pakko) ja venyttää itsensä sen takia äärimmilleen. Jokainen meistä ansaitsee yhtäläisen arvostuksen ihmisenä sukupuolesta, työstä jne. riippumatta. Suomalaiseen yhteiskuntaan on viime vuosina/vuosikymmeninä kehittynyt kummallinen uupumisen ihanne. Onhan töitä tehty ennenkin, raskaitakin, mutta sen päälle on levätty minkä on pystytty, mutta nyt pitää vielä harrastaa ja kuskata harrastuksiin ja väkertää macaronseja ja kääriä lahjoja pakettiin Prisman eteisessä joulun alla koska lasten harrastus, olla mahdollisimman nuorekas ja olla kaikin puolin sädehtivä, mutta toisaalta valittaa kuinka on niin kiire, mutta kyllä minä jaksan, minä pinnistän, katsokaa nyt miten sädekehäni kiiltää! Elämässä voi olla oikeasti raskasta, jokaisella on varmasti joskus, mutta en käsitä miksi siitä on tehty ihanne. Ehkä jonkinlainen nöyryys ja tavallisesta kiireettömyydestä nauttiminen tekisi monelle ihan hyvää. Kuten sanottua, ehkä kotiäidit pyrkivät tähän. Vaikka niinhän minäkin sain eilen Yleltä kuulla, että koska olen työelämän ulkopuolella, olen todennäköisesti mielenterveys- ja päihdeongelmainen. Tässä ovat tämän maan nykyiset arvot (vain raha ja ansiotyö), niitetään riemulla sitä satoa.
Korostin sun viestistä kohdan, että mitäpä suitsutettavaa on siinäkään, että käy töissä. No, eihän siinä olekaan. Eikä kukaan sitä suitsutakaan. Siihen suhtaudutaan hyvin neutraalisti tai sitten jotkut kokevat asiakseen arvostella, että miksi et ole lapsesi luona. Jäin miettimään, että onko tämä kotiäitiyden "arvostuksen puute" osittain sitäkin, että kuvitellaan, että sitä pitäisi jotenkin erityisesti muiden arvostaa. Tiedättekö kotiäidit, ei kukaan arvosta sitäkään, että minä käyn töissä. Asia ohitetaan tai kuten sanoin, osa kokee asiakseen arvostella sitäkin. Ei sitä työssäkäyntiäkään sen ihmeemmin arvosteta. Olisiko joku ajatusharha tässä, että muut saisi jotain sellaista arvostusta, mitä ei sitten itse koe saavansa? Ehkä kukaan ei saa?
Kotiäidille ei koskaan sanota että onpas hienoa kun olet kotona ja kasvatat lapsesi itse. Sen sijaan jatkuvasti kysellään että eikö se sun ura nyt mene pilalle ja miten sä kuvittelet voivasi sit palata töihin ja mites se eläke jne.
Työssäkäyvälle äidille sanotaan että onpa hienoa kun jaksat käydä töissä ja hoitaa perheesi ja hienosti olet yhdistänyt työn ja lapset.
Varmasti on niitäkin, jotka paheksuvat kun et lapsiasi kotona hoida, mutta vähemmän kuin näitä kotiäitejä arvostelevia.
Kukaan ei kaipaa kehuja, se ei ole arvostusta vaan ihan yksinkertaisesti sitä että tehtyä päätöstä ei arvosteltaisi.
Ei kyllä mulle ole tasan koskaan kukaan sanonut, että onpa hienoa, että jaksan käydä töissä. On sanottu, että miten raaskin viedä lapseni hoitoon ja eikö heidän kiintymyssuhteensa siitä häiriinny. Että näitä vuosia ei saa ikinä takaisin ja vanhana sitten ihmettelen, että mikä kiire oli töihin. Sen siitä saa, kun ahneena ottaa helsinkiläisen asuntolainan.
Tätä just tarkoitan, että ehkä kotiäidit tosiaan kuvittelevat työssäkäyvien saavan kehuja. Mutta ei niitä ole ainakaan tänne päin koskaan herunut. Ja todellakin on tehtyä päätöstä arvosteltu karusti.
Ehkäpä ihmiset ei puhu omista kokemuksistaan vaan siitä mitä mediassa ja somessa puhutaan.
Mediassa ja somessa arvostellaan työssäkäyviä pienten lasten äitejä todella rankasti ja suorastaan törkeästi.
Mä en ole nähnyt yhtäkään tällaista juttua.
Sitten olet lukenut mediaa ja somea hyvin valikoivasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä minäkin mietin, että mitä erityistä arvostamista se vaatii? Jäät kotiin tekemään ruokaa ja siivoamaan sekä kaitsemaan lapsia. Käytät vain koko päivän siihen mitä työssäkäyvä äiti tekee muutamassa tunnissa iltaisin.
Näissä perheissä voi olla juuri se ajatus, että ei tarvitse tehdä muutamassa tunnissa kaikkea kotiin liittyvää. Ei tämä elämä mikään kilpajuoksu ehkä lopultakaan ole. Kukin valitsee toki itse. Olen itse ollut pitkään kotiäiti, enkä kaipaa ulkopuolelta mitään erityistä suitsutusta, mutta en tiedä mitä suitsutettavaa on siinäkään, että valitsee käydä töissä (jos ei taloudellisesti ole ehkä ihan pakko) ja venyttää itsensä sen takia äärimmilleen. Jokainen meistä ansaitsee yhtäläisen arvostuksen ihmisenä sukupuolesta, työstä jne. riippumatta. Suomalaiseen yhteiskuntaan on viime vuosina/vuosikymmeninä kehittynyt kummallinen uupumisen ihanne. Onhan töitä tehty ennenkin, raskaitakin, mutta sen päälle on levätty minkä on pystytty, mutta nyt pitää vielä harrastaa ja kuskata harrastuksiin ja väkertää macaronseja ja kääriä lahjoja pakettiin Prisman eteisessä joulun alla koska lasten harrastus, olla mahdollisimman nuorekas ja olla kaikin puolin sädehtivä, mutta toisaalta valittaa kuinka on niin kiire, mutta kyllä minä jaksan, minä pinnistän, katsokaa nyt miten sädekehäni kiiltää! Elämässä voi olla oikeasti raskasta, jokaisella on varmasti joskus, mutta en käsitä miksi siitä on tehty ihanne. Ehkä jonkinlainen nöyryys ja tavallisesta kiireettömyydestä nauttiminen tekisi monelle ihan hyvää. Kuten sanottua, ehkä kotiäidit pyrkivät tähän. Vaikka niinhän minäkin sain eilen Yleltä kuulla, että koska olen työelämän ulkopuolella, olen todennäköisesti mielenterveys- ja päihdeongelmainen. Tässä ovat tämän maan nykyiset arvot (vain raha ja ansiotyö), niitetään riemulla sitä satoa.
Korostin sun viestistä kohdan, että mitäpä suitsutettavaa on siinäkään, että käy töissä. No, eihän siinä olekaan. Eikä kukaan sitä suitsutakaan. Siihen suhtaudutaan hyvin neutraalisti tai sitten jotkut kokevat asiakseen arvostella, että miksi et ole lapsesi luona. Jäin miettimään, että onko tämä kotiäitiyden "arvostuksen puute" osittain sitäkin, että kuvitellaan, että sitä pitäisi jotenkin erityisesti muiden arvostaa. Tiedättekö kotiäidit, ei kukaan arvosta sitäkään, että minä käyn töissä. Asia ohitetaan tai kuten sanoin, osa kokee asiakseen arvostella sitäkin. Ei sitä työssäkäyntiäkään sen ihmeemmin arvosteta. Olisiko joku ajatusharha tässä, että muut saisi jotain sellaista arvostusta, mitä ei sitten itse koe saavansa? Ehkä kukaan ei saa?
Kotiäidille ei koskaan sanota että onpas hienoa kun olet kotona ja kasvatat lapsesi itse. Sen sijaan jatkuvasti kysellään että eikö se sun ura nyt mene pilalle ja miten sä kuvittelet voivasi sit palata töihin ja mites se eläke jne.
Työssäkäyvälle äidille sanotaan että onpa hienoa kun jaksat käydä töissä ja hoitaa perheesi ja hienosti olet yhdistänyt työn ja lapset.
Varmasti on niitäkin, jotka paheksuvat kun et lapsiasi kotona hoida, mutta vähemmän kuin näitä kotiäitejä arvostelevia.
Kukaan ei kaipaa kehuja, se ei ole arvostusta vaan ihan yksinkertaisesti sitä että tehtyä päätöstä ei arvosteltaisi.
Ei kyllä mulle ole tasan koskaan kukaan sanonut, että onpa hienoa, että jaksan käydä töissä. On sanottu, että miten raaskin viedä lapseni hoitoon ja eikö heidän kiintymyssuhteensa siitä häiriinny. Että näitä vuosia ei saa ikinä takaisin ja vanhana sitten ihmettelen, että mikä kiire oli töihin. Sen siitä saa, kun ahneena ottaa helsinkiläisen asuntolainan.
Tätä just tarkoitan, että ehkä kotiäidit tosiaan kuvittelevat työssäkäyvien saavan kehuja. Mutta ei niitä ole ainakaan tänne päin koskaan herunut. Ja todellakin on tehtyä päätöstä arvosteltu karusti.
Ehkäpä ihmiset ei puhu omista kokemuksistaan vaan siitä mitä mediassa ja somessa puhutaan.
Mediassa ja somessa arvostellaan työssäkäyviä pienten lasten äitejä todella rankasti ja suorastaan törkeästi.
Mä en ole nähnyt yhtäkään tällaista juttua.
Taidat olla kotiäiti?
Olen joo, miten se tähän liittyy? Laita ihmeessä joku median juttu, mielelläni luen.
Siten, että kun olet kotiäiti, huomaat ne kotiäitiyttä kritisoivat jutut etkä tajua, että yhtälailla myös työssäkäyviä äitejä kritisoidaan. Me huomataan omaan itseemme liittyvät asiat helpommin kuin muut.
Miksi pitäisi arvostaa? Itse en arvosta, mutta en myöskään aktiivisesti en-arvosta. Mielestäni kotiäitiys (tai -isyys) ei ole arvostusasia, vaan ihmisten valitsema elämäntapa. Hoitakoot vastuunsa.
Olen ollut kohta noin 13-vuotta kotiäitinä. Miehelläni ei ole huipputulot, mutta toimeen tullaan ihan ok. Tänään yksi lapsi oli sairaana, eikä mennyt kouluun, joten olin kotona tukena. Aamulla loikoiltiin tosi pitkään sängyllä aivan vierekkäin. Toinen tuli juuri koulusta. Kaikki loma-ajat ollaan mökillä. Palkkani ei olisi kovin korkea työnriemuista. Koen voivani psyykkisesti tosi hyvin kotona ollessani. Esikoisen jälkeen menin töihin ja hänen hoitopäivänsä oli aamu kuudesta iltapäivään neljään-viiteen. Eli 11 tuntia. Mitä mieltä? Töissä 💩 haukuttuna ja työpäivän jälkeen ei jaksanut kuin nukkua. Sama viikonloppuisin. Joo ei enää. Tosin mietin mitä kohta, kun ei ole enää lapsen ikäisiä lapsia. Yli 50v vaikea päästä töihin ja olisi jo nytkin. On rajoitteita mitä voin tehdä ja kaikki fyysinen pois suljettu.
Ja mitä arvostukseen tulee niin osa arvostaa ja osan mielestä elän mieheni kustannuksella.
Minulla ei ollut vakipaikkaa kun sain esikoisen, olin silti 6 vuotta kotiäiti. Kävi tuuri ja minuapyydettiin entiseen työpaikkaani ja pääsin sitä kautta takaisin työelämään. Valintaani kauhisteltiin jo siinä kohtaa kun olin ollut 3v kotiäitinä.