Kohtuullinenkin alkoholin käyttö voi ahdistaa lapsia
Ihmettelen tässä suuresti ettei tämä asia puhuta av:lla. Radiostahan tuosta puhuttiin sunnuntaina ainakin.
Eli lievä kohtuukäyttökin ahdistaa lapsia. Humaltumista ei tarvita, riittää et ottaa esiin sen siiderinsä tai viininsä.
Johan on kestänyt et tääkin asia saatu tutkittua.
Itse olin 7 v kun näin äitini ottavan ensimmäisen kerran alkoholia, olin aika järkyttynyt. Äitini ei siis juopunut vaan otti kohtuudella. Inhosin aina kun juomat otettiin esiin, haisi pahalle ja ahdistuin.
Eli omalla kohdallani tuo tutkimus pitää täysin paikkaansa, vaikka omasta kokemuksestani onkin aikaa jo 30v.
Kommentit (160)
mene käymään keski-euroopassa opintomatkalla
Jos kotona opetetaan, että perjantaisin juodaan pää täyteen ja hakataan vaimo ja lapset, niin todella usein se jatkuu samana käytöksenä myös niiden lapsien kohdalla sitten vanhempana.
Jos taas opetetaan, että kohtuudella voi käyttää alkoholia, niin useinpa se sama opittu malli siirtyy myös niille lapsille.
Minä ja kaikki ystäväni olemme oppineet mallimme omista kodeistamme, omilta vanhemmiltamme ja ainakin kaikilla meillä se on toiminut hyvänä opettajana.
Minä en tunne yhtäkään alkoholistia tai muutenvaan alkoholin suurkuluttajaa, joka olisi kasvanut perheessä, jossa osataan käyttää alkoholia kohtuudella. Ja tunnen kuitenkin aika paljon ihmisiä. Joten heille kaikille on oppi myös mennyt perille.
Mitenkäs sinun kotonasi käytettiin alkoholia?
Suomessahan käytetään alkoholia aivan eri tavalla kuin muualla. Otetaan esimerkiksi nyt tuo subutex, joka saanut suomessa loistavat markkinat. Onkin muuten ainut maa tämä meidän suomi missä näin tapahtuu. Muissa maissa ei ole saanut jalansijaa, Mistähän tämä johtuu? Miksi muissa maissa ei käytetä tuota lääkettä päihdetarkoitukseen?
Onko suomalaisten mieli jotenkin niin erilainen että meille se kelpaa vaan ei muille? Vai johtuuko kenties siitä että meidän kulttuurissamme nautintoaineiden käyttö on hyvä juttu?
Kertokaa viisammat?
mutta kuinka te kohtuukäytön vastustajat opetatte lapsille kohtuukäyttöä olematta itse esimerkkinä ? Kun kuitenkin todennäköisesti lapsenne tulevat alkoholia aikuisina käyttämään.
Etkös juuri katsonut uutisia jossa asiasta kerrottiin. Vain suomessa käytetään suuressa mittakaavassa päihdetarkoitukseen. Suomi on ainut maa missä huumeiden käyttö aloitetaan suoraan subutexista.
Muissa maissa käytetään toki lääkkeenä, siitähän nyt ei ollutkaan kyse. vaan väärinkäytöstä.
Tämä ei ollut mutuilua
Sunnuntaina ainakin kolmosen uutisissa asiasta uutisoitiin. Minusta pitää paikkansa täydellisesti!! Sitähän on vaan monen mamman vaikea myöntää itselleen. Koska: " Oli niin kiva viettää kesäpäivää naapureilla ja lipittää siinä samalla korillinen siideriä. Juu, lapset oli mukana mutta eipä se niitä haitannut, kun eivät edes huomanneet humaltumistani... " Jep, jep!!
Miksi täällä suositaan näin kauheasti juomista? Olemme jopa varautuneet siihen et lapsemmekin juovat.
Kaikki ei ole kiinni vain hyvien juomistapojen opettamisesta, kyse on myös geeneistä ja perinnöllisyydestä.
Eli opetatpa lapsellesi kuinka hyviä juomistapoja vain, ei siitä ole apua jos on perimässä jo alkoholismia. Tämähän myös tutkittu asia johon koko päihdeterapiamme uskoo. Monesti addiktio siis myös loikkaa jonkin sukupolven yli.
Aika riskialtista, sanoisin.
Todella moni täällä uskoo kasvatuksen voimaan vähän liikaakin. Te jotka olette tutustuneet kasvatus- ja kehityspsykologiaan, tiedättekin et kasvatus vaikuttaa lopulta yllättävän vähän. Paljon suuremmassa merkityksessä on ympäristö ja geenit.
Olen vähän järkyttynyt ihmisten tietämöttömyydestä.
T. se narkkari
Ei, vaan kysymys oli siitä, että kohtuullinenkin alkoholin käyttö ahdistaa lasta!!
Mutta ei kerrottu montako ihmistä oli juomassa sitä korillista, itse sain ainakin käsityksen että juojia useita.
Eli eikös tuo ollutkin juuri sitä kohtuukäyttöä?
Vai onko kohtuukäytön erona se, et ei tuoda koria esille vaan yksi kerrallaan?
Et ihan kohtuukäytössä ollaan tässä kultsun esimerkissä
Mistä tiedät ettei ahdista lasta? Onko tutkimus mielestäsi hölynpölyä?
Kyllä on ihan perusteltua olettaa, että lapsi tulee aikuisena alkoholia käyttämään.
Vierailija:
Et ihan kohtuukäytössä ollaan tässä kultsun esimerkissä
on sellaisia joilla on itsellä tosi negatiivinen suhtautuminen alkoholiin, tai ainakin humalaan, ja se on opetettu lapsille, ja siksi lasta ahdistaa jos vanhemmat juo yhdenkin kaljan, kun on kerran opittu että se on pahasta, tai ainakin että sitä voi juoda liikaa ja se on tosi paha juttu.
Meillä vanhemmat käytti kohtuullisesti, ja olipa toisinaan iloisessa huppelissakin. ei oo kyllä traumoja jäänyt vaan osaan itsekin nauttia alkoholista. Ei tulis kyllä mieleenkään päivittäin käyttää, mutta ilojuomaksi se on just omiaan.
Vierailija:
on sellaisia joilla on itsellä tosi negatiivinen suhtautuminen alkoholiin, tai ainakin humalaan, ja se on opetettu lapsille, ja siksi lasta ahdistaa jos vanhemmat juo yhdenkin kaljan, kun on kerran opittu että se on pahasta, tai ainakin että sitä voi juoda liikaa ja se on tosi paha juttu.Meillä vanhemmat käytti kohtuullisesti, ja olipa toisinaan iloisessa huppelissakin. ei oo kyllä traumoja jäänyt vaan osaan itsekin nauttia alkoholista. Ei tulis kyllä mieleenkään päivittäin käyttää, mutta ilojuomaksi se on just omiaan.
Enpäs muuten mene muualle jankuttamaan. Sanoisin et mulla paljon suurempi oikeus osallistua tähän ketjuun kuin sulla. Ehkä voit itse poistua jos ei aihe miellytä
Minun lapsuudessani meillä kotona ei ole käytetty alkoholia, ei myöskään miehen kotona. Nykyään me emme myöskään käytä. Ei tarvita edes ilojuomaksi :). Molemmat ollaan kyllä nuorena muutaman kerran kokeiltu, huomaten sen tarpeettomaksi meidän elämässämme.
Selitäs hieman