En saa aikaiseksi mitään kun mies on kotona

Tunnistan myös! Mieheni vapaapäiviksi pyrin kehittämään aina mahdollisimman paljon tekemistä itselleni kodin ulkopuolelle. Mieheni on varsinainen energiasyöppö. Häneen ei tehoa myöskään mitkään selitykset siihen että haluan lukea vaikka jonkun kirjan rauhassa loppuun, tai siivota vaatehuoneen kuunnellen jotain jännittävää true crime podcastia. Hän keskeyttää ajatukseni varmaan 500 kertaa päivässä. Hän on sellainen joka tulee kertomaan uudesta pyörästään hirveät litaniat ja vaikka olen iloinen hänen puolestaan ja pyörä on upea, niin ei, en halua nousta koneelta ja kävellä toiseen huoneeseen kokeilemaan kuinka vähän se painaa. Aina jos aloitan itselleni mieluisaa hommaa niin päänsä pilkistää jostain raosta ja alkaa, "mitä syötäisiin" eli toisinsanoen "minulla on nälkä teetkö ruokaa". Sitten hän pahastuu jos sanon että itse ajattelin syödä leipää koska lapset ovat vaikka mummolassa. Ei huvita kokata. Sitten hän alkaa paasaamaan säännöllisen ruokavalion tärkeydestä eikä huomaa sitä että siihen aikaan kun on minua häirinnyt, olisi voinut käydä kaupassa ja loihtia itselleen sen terveellisen annoksensa. 

Mies on sellainen joka myös aloittaa omia projekteja mutta sisällyttää minut kaikkeen. Laskujen maksamiseen tarvitaan minun silmiä "jotta menee oikein maksuun" ja jonkun tuolin lapsen lelun korjaamiseen, katsomaan mikä patteri siihen kuuluu ja missä on oikea ruuvimeisseli sen avaamiseen. 

HUOH

Mie en uskalla käydä paskalla kun mies on kotona ei vaan kykene eikä pysty ulostamaan. Tämä on muodostunut suureksi ongelmaksi.

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan myös! Mieheni vapaapäiviksi pyrin kehittämään aina mahdollisimman paljon tekemistä itselleni kodin ulkopuolelle. Mieheni on varsinainen energiasyöppö. Häneen ei tehoa myöskään mitkään selitykset siihen että haluan lukea vaikka jonkun kirjan rauhassa loppuun, tai siivota vaatehuoneen kuunnellen jotain jännittävää true crime podcastia. Hän keskeyttää ajatukseni varmaan 500 kertaa päivässä. Hän on sellainen joka tulee kertomaan uudesta pyörästään hirveät litaniat ja vaikka olen iloinen hänen puolestaan ja pyörä on upea, niin ei, en halua nousta koneelta ja kävellä toiseen huoneeseen kokeilemaan kuinka vähän se painaa. Aina jos aloitan itselleni mieluisaa hommaa niin päänsä pilkistää jostain raosta ja alkaa, "mitä syötäisiin" eli toisinsanoen "minulla on nälkä teetkö ruokaa". Sitten hän pahastuu jos sanon että itse ajattelin syödä leipää koska lapset ovat vaikka mummolassa. Ei huvita kokata. Sitten hän alkaa paasaamaan säännöllisen ruokavalion tärkeydestä eikä huomaa sitä että siihen aikaan kun on minua häirinnyt, olisi voinut käydä kaupassa ja loihtia itselleen sen terveellisen annoksensa. 

Mies on sellainen joka myös aloittaa omia projekteja mutta sisällyttää minut kaikkeen. Laskujen maksamiseen tarvitaan minun silmiä "jotta menee oikein maksuun" ja jonkun tuolin lapsen lelun korjaamiseen, katsomaan mikä patteri siihen kuuluu ja missä on oikea ruuvimeisseli sen avaamiseen. 

HUOH

Olen vastannut ketjuun aiemmin jo aika alussa mutta pakko reagoida tähän kun tämä kuulosti niin tutulta! Minäkään en ymmärrä mikä siinä on taustalla että minun pitäisi aina juosta paikalle kokeilemaan kaikkea "uutta ja ihmeellistä". Ymmärrän että toinen voi olla innoissaan mutta en sitä lapsellista kiukuttelua mikä seuraa jos en halua tulla omasta tekemisestäni nyt heti kokeilemaan kuinka pehmeä tämä kangas on tai juurikin "kuinka kevyt pyörä on" tai kuinka kylmää hanasta tuleva vesi on tai kuinka jotain todella hauskaa oli telkkarissa. Ja sitten minua odotellaan naama mutrulla kuin mikäkin hemmoteltu lapsi jos en heti hyppää osallistumaan. Sama myös tuo jatkuva varmistelu että tule nyt katsomaan että menee oikein kun nämä viralliset asiat kuten takin tilaaminen netistä on niin kauhean monimutkaista.

Eniten minua ihmetyttää että olen kunnolla alkanut kyseenalaistaa tätä mallia kun muutettiin erilleen ja sainkin rauhassa päivittäin tehdä omat projektini ilman hyppyytystä. Varsinkin nyt kun hän on mököttänyt minulle viikkoja niin ei ole edes normaalia viestipommitusta ja "puhelinhäirintää". Laittaa normaalisti siis päivän aikana 10-20 linkkiä uutisiin ja twiitteihin joihin sitten odottaa minun reagoivan.

Tää on niin ihana ketju, mikä todistaa sen minkä melkein kaikki me naiset tiedämmekin. Miehet on ikuisia lapsia, tarvitsevat kannattelijoita elämäänsä ja nyt te hyvät naiset teette juuri sitä. Kannattelette miehiänne ja olette heille saatavilla, kun vaan ovat kotona ja olemassa. Minusta ei voi enää kovin tasa-arvoisesta nykyaikaisesta suhteesta puhua. 

Kertokaapa naiset mitä se tällainen on: olen paljon omissa hommissa, kotona ja viikolla paljon työmatkoilla muilla paikkakunnilla ja ulkomailla. Öitä pois. Kun olen kotona on juuri tuollaista, olen tiellä ja häiritsen vaikka olisin pihalla yksin puuhailemasa. Poissa ollessa vaimo tykittää viestiä ja puhelua kuinka yksinäinen on ja tule pian kotiin, tehdään jotain tosi kivaa sitten jne.

Kolmen päivän poissa olon jälkeen kun saavun kotiin, ensimmäinen kommentti on, että toin roskia kuramatolle. Sitten taas ei saada kuulemma mitään kotona tehtyä kun olen paikalla. 

Onko tuo nyt edellisen kirjoituksen: "Miehet on ikuisia lapsia, tarvitsevat kannattelijoita elämäänsä ja nyt te hyvät naiset teette juuri sitä. Kannattelette miehiänne ja olette heille saatavilla, kun vaan ovat kotona ja olemassa". Ymmärrän tilanteen, että miehen rahat kiinnostaa, mies ei, mutta miksi sitten viestitellä kun olen pois? 

Vierailija kirjoitti:

Kertokaapa naiset mitä se tällainen on: olen paljon omissa hommissa, kotona ja viikolla paljon työmatkoilla muilla paikkakunnilla ja ulkomailla. Öitä pois. Kun olen kotona on juuri tuollaista, olen tiellä ja häiritsen vaikka olisin pihalla yksin puuhailemasa. Poissa ollessa vaimo tykittää viestiä ja puhelua kuinka yksinäinen on ja tule pian kotiin, tehdään jotain tosi kivaa sitten jne.

Kolmen päivän poissa olon jälkeen kun saavun kotiin, ensimmäinen kommentti on, että toin roskia kuramatolle. Sitten taas ei saada kuulemma mitään kotona tehtyä kun olen paikalla. 

Onko tuo nyt edellisen kirjoituksen: "Miehet on ikuisia lapsia, tarvitsevat kannattelijoita elämäänsä ja nyt te hyvät naiset teette juuri sitä. Kannattelette miehiänne ja olette heille saatavilla, kun vaan ovat kotona ja olemassa". Ymmärrän tilanteen, että miehen rahat kiinnostaa, mies ei, mutta miksi sitten viestitellä kun olen pois? 

Minä en voi vaimosi puolesta puhua mutta omasta näkökannastani voin valottaa. Kun olen yksin tietenkin kaipaan miestäni, rakastanhan minä häntä ja olen hänen kanssaan ihan samoista syistä naimisiin mennyt. Mutta totuus on että sitähän aina tuolloin ajautuu miettimään vain niitä hyviä juttuja ja mukavia tunteita ja niitä haluan hänelle jakaa viestein.

Miehen tullessa kotiin hän tietenkin tuo mukanansa myös kaikki konfliktiemme aiheet ja nekin puolensa jotka enemmän tai vähemmän ärsyttävät. Ja kukaan ei ole täydellinen. Kyllä minunkin mieheni saattaa silloin tällöin ajatella miltä näytän hänen silmissään ja mitä kaikkea on koettu yhdessä ja tulla nostalgiseksi. Minun seurassa ollessaan saa taas myös muistutuksia minun vioistani jne.

Tuon viimeisen osan heitit tuohon kuin härnätäksesi tosin ja luulenkin että teit sen tietoisesti. En halua uskoa että kaikki miehet aina oikeasti kuvittelevat että tuollainen keskiaikainen ajatusmalli oikeasti enää pätee. Mutta reagoidaan nyt sitten kun haluat; minua ei vattujakaan kiinnosta miehessäni rahat. Hänellä ei sitä ikinä edes ole. Saa huonoa palkkaa ja on huono rahanhallitsija. Minä tuon meillä leivän pöytään ja vaatteet päälle. Eikä se minua vaivaa. Tuollainen vähättele asenne kyllä näyttää teillä miehenpuolilla vaan vallitsevan. Voinko olettaa että ollessani parisuhteessa se parempipalkkaisempi osapuoli, teistä kuoriutuu sovinistisia mul*kuja?

Ollessanne*

T.770

Blokkasin tänään kontrollointiyrityksen ja motkotin hyppyyttämisestä. Hyvä minä! Jatka samaan malliin!

Tuli tää ketju mieleen kun oltiin lasten kanssa viikonloppu kotona, sain kaikenlaista pikkuprojektia loppuun, siivoiltua perusteellisemmin ja hyllyjä seinille jne. Mies on nyt kotiintulon jälkeen lojunut sohvalla puhelinta tuijottaen ja lapset hakee mun huomiota entistä enemmän. Oli niin helppo ja mukava viikonloppu lasten kanssa puuhaillessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on sama juttu, mutta olen kyllä lievästi autistinen.

Mieheni on aivan uskomattoman ihana, huomioonottava, rakastava ja kaikin puolin varsinainen aarre mieheksi. Minä vaan en kykene toimimaan, jos joku on samassa tilassa. Kaikki muut ihmiset ovat siis samanlainen ongelma, ei vain mies. Tahdon olla yksin, kun puuhailen. Muutenkin tarvitsen paljon yksinoloa.

Olenkin ratkaissut ongelman siten, että jos mies on kotona, en vaan tee mitään. Luen tai roikun netissä. Jos mies tulee kotiin ennen kuin on aika ruveta laittamaan päivällistä, se kokkaa. Muuten minä. Jne. Tämä on toiminut hyvin, eikä mies ole ainakaan valittanut mitään.

Luin ketjua vähän lisää ja huomaan, että olen kyllä todella onnekas. Joo, olen uupunut ja toimintakyvytön jos mies on "liikaa" kotona, mutta selvästi kyse on vain minun neurologiastani, ei siitä että miehessä olisi jotain vikaa kuten selvästi monilla.

Mieheni on nimittäin ihan käsittämättömän joustava. Se ymmärtää, jos sanon että on pakko saada olla yksin ja menee sitten vaikka kavereidensa kanssa mökille. Eikä loukkaannu. Jos olen menossa lenkille, ja mies kysyy lähtisikö hän mukaan, hän ei loukkaannu, jos sanon, että mun täytyy nyt saada olla yksin.

Ja jos se puhuu jostain, mitä en jaksa kuunnella, voin vaan sanoa, että "en tahdo puhua tästä nyt, ollaan vaan hiljaa" ja se on ihan ok. Ja mieskin sanoo samoin minulle, jos sillä on jotain stressiä ja puhun jotain liian kielteistä, se sanoo että "puhutaan nyt vaan hyvistä asioista/ei puhuta tästä nyt".

Olen myös joskus kysynyt, haluaisiko mieskin joskus olla ihan yksin kotona, mutta ei se ole kuulemma sille tärkeää. Varmistin siis, että en "omi" kotia pelkästään itselleni.

Mutta huomaan, että olen varmaan onnistunut löytämään ainoan ihmisen, jonka kanssa pystyisin olemaan parisuhteessa. Kävi nimittäin tällä viikolla niin, että nousin, kuten aina, juomaan aamukahvit miehen kanssa, joka oli menossa töihin. Miehen lähdettyä tajusin että en sanonut sille sanaakaan koko sinä tuntina, mikä oltiin yhdessä hereillä. Eikä se ole millänsäkään. Kyllä minä jotain meinasin sanoa muttan en saanut kirjaimellisesti suutani auki. Ja mies vaan pussasi minua kuten aina ja lähti tyytyväisenä töihin, vaikka en jaksanut edes sanoa heippa vaan vilkutin vaan. Tietysti se on tottunut minuun, mutta silti.

Ja tosiaan tuollainen kultakimpale sitten silti kuormittaa minua. Masentavaa.

-sama-

Se äärimmäisen joustava kultakimpalekin voi jossain vaiheessa väsyä joustamaan, väsyä huomion puutteeseen, väsyä ymmärtämään loputtomasti.

Olen itse AS-miehen puoliso ja oma kiintiö loputonta joustoa ja ymmärtämistä on tullut täyteen.

Mieheni kaipaa paljon aikaa itsekseen, paljon aikaa akkujensa lataamiseen ja saa sitä. Olen aina huolehtinut siitä, että saa aikansa oman erikoismielenkiinnon kohteensa parissa, ja aikaa himmelöidä itsekseen.

Lapsiperheessä tämän toteuttaminen ei ole aina helppoa, mutta ymmärsin jo lasten ollessa ihan pieniä, että minun on helpompi pyörittää arkea lähes yksin, kuin vaatia miestä sieltä kuplastaan 'avuksi', koska vastentahtoinen assi, joka kiukuttelee, mököttää ja tumpeloi sitten asiat puolijauhoisesti on vain hankaluutta, ei 'apua', mistään tasapuolisesta kumppanuudesta puhumattakaan.

Mieheni on myös oma-ehtoinen ja yksiulotteinen sillä tavalla, että kun hän haluaa huomiota, hoivaa, apua, aikaa perheenä, yhteistä tekemistä, olettaa sen tapatuvan juuri sinä hetkenä, muista viis, ei siis näe, että muilla on jotain muuta kesken, että esimerkiksi minäkin voisin haluta huomiota, hellyyttä, tms, enkä vain olla aina antamassa.

Ero tulee, kunhan teinimme lähtevät opiskelemaan, en jaksa mullistaa kainkien elämää juuri nyt, kun joutuisin koko prosessin vetämään yksin läpi vastentahtoisen assin taistellessa kynsin hampain muutosta vastaan.

Mutta todellakin, kaikki te ääri-introvertit, assit ja muut, se toinen osapuoli voi olla läpeensä uupunut ja kyllästynyt joustamiseen, kultakimpaleena olemiseen, jatkuvaan toisen tarpeiden tyydyttämiseen.

Halventaa naisia

ilmiannettu

Vierailija kirjoitti:

Mun ex kritisoi kaikkea ja mikään ei ollut hänen milestään oikein tai hyvin tehty. Vähän sitä tyyliä, että palo sammutettiin väärin. Mulle jäi pysyvä kammo ja en saa oikein mitään aikaiseksi jos on muita läheisyydessä.

Mulla sama!

Mies on niin laiska ettei lähde mihinkään siivousprojektiin mukaan. Ja oma into menee kun toinen vain seuraa kun hoidan asioita.

Hän ei hoida vastuutaan eikä myöskään innostu et "joo! Kiva hoitaa yhdessä asioita tänään!"

Kasvattakaa poikanne pyykkäämään ja korjaamaan nappi takkiin ja reagoimaan hoitamattomiin asioihin, sekä olemaan ystävällinen. Älkää holhotko poikia!

Nostan tätä keskustelua; onko kukaan aiemmin kirjoittaneista / kommentoineista saanut muutosta tilanteeseensa?

Itse olen pyytänyt enemmän omaa aikaa ja tilaa, ja saankin sitä kyllä joskus, mutta en koskaan miehen aloitteesta vaan aina sitä on erikseen pyydettävä. Sitten levitellään käsiä, että mihin minä nyt menen ja kauanko pitää olla pois. Tuntuu kyllä syyllistävältä. Monenlaisia ajatuksia ja suunnitelmia on itsellä herännyt, omaa asuntoakin harkitsen.

Up

Ootko kokoajan perse pystyssä?

Vierailija kirjoitti:

Mun ex kritisoi kaikkea ja mikään ei ollut hänen milestään oikein tai hyvin tehty. Vähän sitä tyyliä, että palo sammutettiin väärin. Mulle jäi pysyvä kammo ja en saa oikein mitään aikaiseksi jos on muita läheisyydessä.

Sama täällä.

Uuppa.

Vierailija kirjoitti:

Sama täällä. Mistähän johtuu? Tuntuu muutenkin, että menetän parhaat palani itsestäni parisuhteessa ollessani. Aloitekykyisestä, reippaasta ja itsevarmasta naisesta tulee väsynyt, aikaansaamaton ja epävarma vässykkä. Onko vika minussa vai tekevätkö miehet minusta tällaisia?

Outoa tämä ilmiö nimenomaan naisilla.

Minulla myös!

Jotenkin kiltti pikku vaimo on aina valmiina kuulostelemaan muiden tarpeita.

Vierailija kirjoitti:

Niin täälläkin. Voisin tehdä kaikkea, mitä teen yksin ollessakin, mutta nyt menee nyhjäämiseksi.

Mies on ihan kiva ja meillä on hauskaa yhdessä....mutta voisi lopettaa loman😄

Itsehän sen sanoit: mies on ihan kiva. Tällaiset suhteet ovat säälittäviä kun kumppani on vaan ihan kiva.

Mulla johtuu siitä, että exä oli purevan arvosteleva kaiken suhteen, mitä tein. Tiedän järjelläni, ettei mun mies koskaan sanoisi mitään pahaa mistään, mitä teen, mutta kun 20 vuotta kuunteli sitä ivaa ja raivoa, on siitä ollut vaikea oppia pois.