Lue keskustelun säännöt.
Miten erottaa onko lapsen kiukuttelu vallankäyttöä, aitoa pahaa mieltä vai jotain nepsyä?
Jos päiväkoti-ikäinen lapsi saa pienistä asioista kiukkukohtauksia ja itkee usein niin miten voi erottaa johtuuko tuo nepsypiirteistä, siitä että oikeasti on paha mieli jostain ikävistä asioista tai vaikka väsymyksen tai nälän takia vai että onko kyse vallankäytöstä?
Olen katsellut jotain lastenkasvatusohjelmia ja supernannyja ja sellaisia, ja niissä usein sanotaan että kiukkukohtauksia saava lapsi on vallankäyttäjä ja valta täytyy siirtää häneltä aikuiselle tiukalla rajaamisella. Toisaalla taas sanotaan, että ei lapset mitään vallankäyttäjiä ole vaan kiukun takana on joku tunne, jota pitää ymmärtää. Ja auttaa lasta sen tunteen kanssa niin kiukkukin katoaa. Ja toisaalla taas annetaan ymmärtää että kovat kiukut tai usein tulevat itkut on nepsyoireilua ja käsketään viemään lapsi tutkimuksiin. Tosin ilmeisesti tutkimuksia ei edes tehdä kuin vasta kun koulu alkaa olla ajankohtainen tai koulussa.
Kommentit (258)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä sitten ymmärrä tätä nykymuotia että joka asiassa vedetään autismia ja nepsy-ongelmia heti kun lapsen kanssa on vähänkin haastavaa!
Onko nyt niin että ne kännytkät ja netit ja se että lapsi on valtaosan ajastaan muualla hoidossa on vieraannuttaneet vanhemmat terveestä suhteesta omaan lapseen? Eikö enää tunnisteta lapsen tunnetiloja? Miten silloin kun hän oli vauva, erotitko nälkäitkun, kipuitkun, väsymysitkun jne vai oliko sekin "nepsyongelmaa ja autismia"?
Olen huomannut kyllä miten uusavuttomia nykyvanhemmat ovat. Mitään ei osata ajatella itse, ei ole yhteyttä omaan lapseen. Järjen käyttö totaalisesti hukassa. Kaiken maailman vauvapalstoilla pohditaan että minkähänlainen autisminkirjon tapaus tämä meidän Pirkko-Petteri nyt on. Huolestuttaa ajatella mitä sitten kun nämä "nepsy-autistit" kasvaa aikuisiksi, minkä laisia ihmisiä heistä kasvaa?
Itselläni on kaksi lasta, onneksi jo isoja joten tältä nykyajan hullutuksilta olen säästynyt heidän kanssaan. Eipä silti että olisin tuohon mukaan lähtenytkään. Lapsentahtisesti on kasvettu ja eletty, järki ja tunne ollut mukana kaikessa. Pääasiana lapsen perusturvallisuuden takaaminen ja tasapainoinen koti. Kiukutella on saanut, tunteita on saanut näyttää mutta siinä ohjattu pysymään tietyissä rajoissa. Mitä tahansa ei ole saanut tehdä. Heti ei olla kauhuissaan rynnätty kyselemään että mitäs nyt!? Nyt se yrittää käyttää valtaa, nyt se teki niin ja näin, mitä tehdä!?
Tuloksena kaksi fiksua elämässä pärjäävää tasapainoista nuorta.
Ja kyllä, antaa tulla lunta tupaan, tämä on mielipiteeni nykyajan lastenkasvatuksesta, vaikka sanaa kasvatus vihaankin. Meillä ainakin lapset kasvoi itse, meidän tehtävämme vanhempina oli ohjata oikealle tielle. Olla mallina terveille ihmissuhteille ja hyvälle käytökselle.
Tämä. Kiukuttelut ja raivokohtaukset kuuluvat kasvuun. Niiden avulla lapsi hahmottaa miten maailmassa ollaan ja eletään sekä oppii käsittelemään vaikeita turhautumisen ja pettymisen tunteita aikuisen tuella. Lapset eivät harjoita vallankäyttöä. He harjoittelevat elämässä tarvittavia taitoja ja valmiuksia.
Tärkeää on myös muistaa, että lapset yleensä kiukuttelevat vain sille turvalliselle aikuiselle. Ole siis sen arvoinen.
Kyllä monet harjoittavat myös vallankäyttöä. Kaikki vanhemmat eivät sitä kuitenkaan huomaa tai halua huomata. Ei haluta nähdä omassa lapsessa sellaista käytöstä. Halutaan että oma lapsi on vaan suloinen ja kiva, ja joskus vähän väsynyt mistä johtuu ns. Huono käytös.
Ei ole vallankäyttöä, vaan lapsion oppinut että tällä toiminnalla hän saa tahtonsa läpi. Aikuinen on silloin opettanut, että näin maailma toimii ja lapsi vain toteuttaa oppimaansa.
Tulee näitä viestejä lukiessa olo, että monet aikuiset projisoivat omia tunnetilojaan sekä käytösmallejaan lapsiin samalla tavalla kuin eläimiin. Lapsi ei pysty ajattelemaan asioista samalla tavalla kuin aikuinen. Hän ei tiedä miten maailma toimii ja etsii toiminnan rajoja.
On hirveätä ajatella, että lapsen tunteenilmaisut otetaan automaattisesti vallankäyttönä, kun useimmiten toiminnan takaa löytyy vanhempien vahvistamakäytös, turvallisten rajojen puute tai pelko tuottaa pettymyksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä sitten ymmärrä tätä nykymuotia että joka asiassa vedetään autismia ja nepsy-ongelmia heti kun lapsen kanssa on vähänkin haastavaa!
Onko nyt niin että ne kännytkät ja netit ja se että lapsi on valtaosan ajastaan muualla hoidossa on vieraannuttaneet vanhemmat terveestä suhteesta omaan lapseen? Eikö enää tunnisteta lapsen tunnetiloja? Miten silloin kun hän oli vauva, erotitko nälkäitkun, kipuitkun, väsymysitkun jne vai oliko sekin "nepsyongelmaa ja autismia"?
Olen huomannut kyllä miten uusavuttomia nykyvanhemmat ovat. Mitään ei osata ajatella itse, ei ole yhteyttä omaan lapseen. Järjen käyttö totaalisesti hukassa. Kaiken maailman vauvapalstoilla pohditaan että minkähänlainen autisminkirjon tapaus tämä meidän Pirkko-Petteri nyt on. Huolestuttaa ajatella mitä sitten kun nämä "nepsy-autistit" kasvaa aikuisiksi, minkä laisia ihmisiä heistä kasvaa?
Itselläni on kaksi lasta, onneksi jo isoja joten tältä nykyajan hullutuksilta olen säästynyt heidän kanssaan. Eipä silti että olisin tuohon mukaan lähtenytkään. Lapsentahtisesti on kasvettu ja eletty, järki ja tunne ollut mukana kaikessa. Pääasiana lapsen perusturvallisuuden takaaminen ja tasapainoinen koti. Kiukutella on saanut, tunteita on saanut näyttää mutta siinä ohjattu pysymään tietyissä rajoissa. Mitä tahansa ei ole saanut tehdä. Heti ei olla kauhuissaan rynnätty kyselemään että mitäs nyt!? Nyt se yrittää käyttää valtaa, nyt se teki niin ja näin, mitä tehdä!?
Tuloksena kaksi fiksua elämässä pärjäävää tasapainoista nuorta.
Ja kyllä, antaa tulla lunta tupaan, tämä on mielipiteeni nykyajan lastenkasvatuksesta, vaikka sanaa kasvatus vihaankin. Meillä ainakin lapset kasvoi itse, meidän tehtävämme vanhempina oli ohjata oikealle tielle. Olla mallina terveille ihmissuhteille ja hyvälle käytökselle.
Tämä. Kiukuttelut ja raivokohtaukset kuuluvat kasvuun. Niiden avulla lapsi hahmottaa miten maailmassa ollaan ja eletään sekä oppii käsittelemään vaikeita turhautumisen ja pettymisen tunteita aikuisen tuella. Lapset eivät harjoita vallankäyttöä. He harjoittelevat elämässä tarvittavia taitoja ja valmiuksia.
Tärkeää on myös muistaa, että lapset yleensä kiukuttelevat vain sille turvalliselle aikuiselle. Ole siis sen arvoinen.
Kyllä monet harjoittavat myös vallankäyttöä. Kaikki vanhemmat eivät sitä kuitenkaan huomaa tai halua huomata. Ei haluta nähdä omassa lapsessa sellaista käytöstä. Halutaan että oma lapsi on vaan suloinen ja kiva, ja joskus vähän väsynyt mistä johtuu ns. Huono käytös.
Ei ole vallankäyttöä, vaan lapsion oppinut että tällä toiminnalla hän saa tahtonsa läpi. Aikuinen on silloin opettanut, että näin maailma toimii ja lapsi vain toteuttaa oppimaansa.
Tulee näitä viestejä lukiessa olo, että monet aikuiset projisoivat omia tunnetilojaan sekä käytösmallejaan lapsiin samalla tavalla kuin eläimiin. Lapsi ei pysty ajattelemaan asioista samalla tavalla kuin aikuinen. Hän ei tiedä miten maailma toimii ja etsii toiminnan rajoja.
On hirveätä ajatella, että lapsen tunteenilmaisut otetaan automaattisesti vallankäyttönä, kun useimmiten toiminnan takaa löytyy vanhempien vahvistamakäytös, turvallisten rajojen puute tai pelko tuottaa pettymyksiä.
Ei tässä ole kyse siitä, että tunteenilmaisut otettaisiin automaattisesti vallankäyttönä. Vaan että sitäkin saattaa joskus esiintyä lapsella. Vanhemman pitäisi osata tunnistaa, mitä lapsen käytös ilmentää, ei olettaa automaattisesti mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä sitten ymmärrä tätä nykymuotia että joka asiassa vedetään autismia ja nepsy-ongelmia heti kun lapsen kanssa on vähänkin haastavaa!
Onko nyt niin että ne kännytkät ja netit ja se että lapsi on valtaosan ajastaan muualla hoidossa on vieraannuttaneet vanhemmat terveestä suhteesta omaan lapseen? Eikö enää tunnisteta lapsen tunnetiloja? Miten silloin kun hän oli vauva, erotitko nälkäitkun, kipuitkun, väsymysitkun jne vai oliko sekin "nepsyongelmaa ja autismia"?
Olen huomannut kyllä miten uusavuttomia nykyvanhemmat ovat. Mitään ei osata ajatella itse, ei ole yhteyttä omaan lapseen. Järjen käyttö totaalisesti hukassa. Kaiken maailman vauvapalstoilla pohditaan että minkähänlainen autisminkirjon tapaus tämä meidän Pirkko-Petteri nyt on. Huolestuttaa ajatella mitä sitten kun nämä "nepsy-autistit" kasvaa aikuisiksi, minkä laisia ihmisiä heistä kasvaa?
Itselläni on kaksi lasta, onneksi jo isoja joten tältä nykyajan hullutuksilta olen säästynyt heidän kanssaan. Eipä silti että olisin tuohon mukaan lähtenytkään. Lapsentahtisesti on kasvettu ja eletty, järki ja tunne ollut mukana kaikessa. Pääasiana lapsen perusturvallisuuden takaaminen ja tasapainoinen koti. Kiukutella on saanut, tunteita on saanut näyttää mutta siinä ohjattu pysymään tietyissä rajoissa. Mitä tahansa ei ole saanut tehdä. Heti ei olla kauhuissaan rynnätty kyselemään että mitäs nyt!? Nyt se yrittää käyttää valtaa, nyt se teki niin ja näin, mitä tehdä!?
Tuloksena kaksi fiksua elämässä pärjäävää tasapainoista nuorta.
Ja kyllä, antaa tulla lunta tupaan, tämä on mielipiteeni nykyajan lastenkasvatuksesta, vaikka sanaa kasvatus vihaankin. Meillä ainakin lapset kasvoi itse, meidän tehtävämme vanhempina oli ohjata oikealle tielle. Olla mallina terveille ihmissuhteille ja hyvälle käytökselle.
Tämä. Kiukuttelut ja raivokohtaukset kuuluvat kasvuun. Niiden avulla lapsi hahmottaa miten maailmassa ollaan ja eletään sekä oppii käsittelemään vaikeita turhautumisen ja pettymisen tunteita aikuisen tuella. Lapset eivät harjoita vallankäyttöä. He harjoittelevat elämässä tarvittavia taitoja ja valmiuksia.
Tärkeää on myös muistaa, että lapset yleensä kiukuttelevat vain sille turvalliselle aikuiselle. Ole siis sen arvoinen.
Kyllä monet harjoittavat myös vallankäyttöä. Kaikki vanhemmat eivät sitä kuitenkaan huomaa tai halua huomata. Ei haluta nähdä omassa lapsessa sellaista käytöstä. Halutaan että oma lapsi on vaan suloinen ja kiva, ja joskus vähän väsynyt mistä johtuu ns. Huono käytös.
Ei ole vallankäyttöä, vaan lapsion oppinut että tällä toiminnalla hän saa tahtonsa läpi. Aikuinen on silloin opettanut, että näin maailma toimii ja lapsi vain toteuttaa oppimaansa.
Tulee näitä viestejä lukiessa olo, että monet aikuiset projisoivat omia tunnetilojaan sekä käytösmallejaan lapsiin samalla tavalla kuin eläimiin. Lapsi ei pysty ajattelemaan asioista samalla tavalla kuin aikuinen. Hän ei tiedä miten maailma toimii ja etsii toiminnan rajoja.
On hirveätä ajatella, että lapsen tunteenilmaisut otetaan automaattisesti vallankäyttönä, kun useimmiten toiminnan takaa löytyy vanhempien vahvistamakäytös, turvallisten rajojen puute tai pelko tuottaa pettymyksiä.
Ei tässä ole kyse siitä, että tunteenilmaisut otettaisiin automaattisesti vallankäyttönä. Vaan että sitäkin saattaa joskus esiintyä lapsella. Vanhemman pitäisi osata tunnistaa, mitä lapsen käytös ilmentää, ei olettaa automaattisesti mitään.
Luit vain viimeisen kappaleen lainaamastasi tekstistä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä sitten ymmärrä tätä nykymuotia että joka asiassa vedetään autismia ja nepsy-ongelmia heti kun lapsen kanssa on vähänkin haastavaa!
Onko nyt niin että ne kännytkät ja netit ja se että lapsi on valtaosan ajastaan muualla hoidossa on vieraannuttaneet vanhemmat terveestä suhteesta omaan lapseen? Eikö enää tunnisteta lapsen tunnetiloja? Miten silloin kun hän oli vauva, erotitko nälkäitkun, kipuitkun, väsymysitkun jne vai oliko sekin "nepsyongelmaa ja autismia"?
Olen huomannut kyllä miten uusavuttomia nykyvanhemmat ovat. Mitään ei osata ajatella itse, ei ole yhteyttä omaan lapseen. Järjen käyttö totaalisesti hukassa. Kaiken maailman vauvapalstoilla pohditaan että minkähänlainen autisminkirjon tapaus tämä meidän Pirkko-Petteri nyt on. Huolestuttaa ajatella mitä sitten kun nämä "nepsy-autistit" kasvaa aikuisiksi, minkä laisia ihmisiä heistä kasvaa?
Itselläni on kaksi lasta, onneksi jo isoja joten tältä nykyajan hullutuksilta olen säästynyt heidän kanssaan. Eipä silti että olisin tuohon mukaan lähtenytkään. Lapsentahtisesti on kasvettu ja eletty, järki ja tunne ollut mukana kaikessa. Pääasiana lapsen perusturvallisuuden takaaminen ja tasapainoinen koti. Kiukutella on saanut, tunteita on saanut näyttää mutta siinä ohjattu pysymään tietyissä rajoissa. Mitä tahansa ei ole saanut tehdä. Heti ei olla kauhuissaan rynnätty kyselemään että mitäs nyt!? Nyt se yrittää käyttää valtaa, nyt se teki niin ja näin, mitä tehdä!?
Tuloksena kaksi fiksua elämässä pärjäävää tasapainoista nuorta.
Ja kyllä, antaa tulla lunta tupaan, tämä on mielipiteeni nykyajan lastenkasvatuksesta, vaikka sanaa kasvatus vihaankin. Meillä ainakin lapset kasvoi itse, meidän tehtävämme vanhempina oli ohjata oikealle tielle. Olla mallina terveille ihmissuhteille ja hyvälle käytökselle.
Tämä. Kiukuttelut ja raivokohtaukset kuuluvat kasvuun. Niiden avulla lapsi hahmottaa miten maailmassa ollaan ja eletään sekä oppii käsittelemään vaikeita turhautumisen ja pettymisen tunteita aikuisen tuella. Lapset eivät harjoita vallankäyttöä. He harjoittelevat elämässä tarvittavia taitoja ja valmiuksia.
Tärkeää on myös muistaa, että lapset yleensä kiukuttelevat vain sille turvalliselle aikuiselle. Ole siis sen arvoinen.
Kyllä monet harjoittavat myös vallankäyttöä. Kaikki vanhemmat eivät sitä kuitenkaan huomaa tai halua huomata. Ei haluta nähdä omassa lapsessa sellaista käytöstä. Halutaan että oma lapsi on vaan suloinen ja kiva, ja joskus vähän väsynyt mistä johtuu ns. Huono käytös.
Ei ole vallankäyttöä, vaan lapsion oppinut että tällä toiminnalla hän saa tahtonsa läpi. Aikuinen on silloin opettanut, että näin maailma toimii ja lapsi vain toteuttaa oppimaansa.
Tulee näitä viestejä lukiessa olo, että monet aikuiset projisoivat omia tunnetilojaan sekä käytösmallejaan lapsiin samalla tavalla kuin eläimiin. Lapsi ei pysty ajattelemaan asioista samalla tavalla kuin aikuinen. Hän ei tiedä miten maailma toimii ja etsii toiminnan rajoja.
On hirveätä ajatella, että lapsen tunteenilmaisut otetaan automaattisesti vallankäyttönä, kun useimmiten toiminnan takaa löytyy vanhempien vahvistamakäytös, turvallisten rajojen puute tai pelko tuottaa pettymyksiä.
Tuo nimenomaan on vallankäyttöä. Tai oikeammin yritystä käyttää valtaa. Se on vanhemmista kiinni antavatko he lapselleen sen vallan.
Se tarkoittaa samaa kuin naisilla huomionhakua ja diktatorisointia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Myös nepsy-lapsille pitää osoittaa turvalliset rajat. Nepsy-lapsia pitää myös kasvattaa ja heillekin pitää tuottaa pettymyksiä. Johdonmukaisuus kasvatuksessa ja selkeä viestintä on tärkeää. Supernannyn ohjeilla kasvatat varmasti tasapainoisemman lapsen kuin tanssimalla lapsen oikkujen mukaan. Jos et aseta rajoja tai opeta empatiaa nepsylle, kasvatat narsistin. Olen nähnyt miten jotkut vanhemmat eivät esimerkiksi puutu siihen, kun nepsy lyö. Empatiaa ja muiden ihmisten tarpeita pitää opettaa ja sanoittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun mun oma lapsi oli päiväkoti-ikäinen v 2008-1014, SuPernanny oli suursuosiossa ja joka paikassa korostettiin jämäkän kurin merkitystä ja jäähyllä istumista. Mistään tunnekasvatuksesta kukaan ei puhunut mitään. Olen itse kokenut jälkeen päin huonoa omaatuntoa siitä, kuinka äkkipikaiswsti ja ymmärtämättömästi toimin monessa asiassa. Olisin nykyään huomattavasti lempeämpi, rennompi ja kärsivällisempi kasvattaja.
Onneksi tajusin tuon jo silloin. Tuo oli ihan tajutonta menoa noi supernannyt :( Osa asioista oli ihan hyvääkin, mutta noi jäähypenkit ja tiukkuus meni välillä ohi hilseen
Niin, lapset kun pitää kääriä pumpuliin, ettei vaan ikinä mitään negatiivista tulisi elämässä vastaan. Sitten ihmetellään, kun riekkuvat miten sattuu julkisilla paikoilla.
Nokun ei rieku. Toinen asia mitä ihmettelen on tää, että lapselle pitää antaa pettymyksiä, koska muuten se ei ikinä opi. Voin kuule ihan varmalla sanoa, että kyllä maailma pitää huolen siitä, että se lapsi kohtaa pettymyksiä, ei niitä tarvi vanhemman tieten tahtoen suunnitella
Olet ymmärtänyt tuon pettymysasian ihan väärin. Eihän kyse ole siitä, että lapsia tieten tahtoen kiusattaisiin pettymyksiä tuottamalla. Kyse ihan yksinkertaisesti vain siitä, että lapsi ei aina saa sitä mitä haluaa. Sitä se pettymysten tuottaminen on, että ei anna lapsen määritellä, mitä saa tehdä ja mitä ostetaan jne. Pettymyksiä ne on pienetkin pettymykset. Jos lapsuudessa ei ikinä koe yhtään pettymystä, tulee aikuisuudesta TODELLA haastavaa, koska aikuisten maailmassa pettymykset ovat hieman eri kokoluokkaa kuin se, että kauppareissulta ei saanut tikkaria vaikka olisi halunnut.
No niin, elikkä eihän tuo ole edes mahdollista ettei lapsi kokis koskaan pettymyksiä, koska maailma huolehtii siitä, että pettymyksiä tulee. Siksi en usko että semmosia vanhempia onkaan jotka pystyy kaikki pettymykset silottelemaan pois.
Vierailija kirjoitti:
En kyllä sitten ymmärrä tätä nykymuotia että joka asiassa vedetään autismia ja nepsy-ongelmia heti kun lapsen kanssa on vähänkin haastavaa!
Onko nyt niin että ne kännytkät ja netit ja se että lapsi on valtaosan ajastaan muualla hoidossa on vieraannuttaneet vanhemmat terveestä suhteesta omaan lapseen? Eikö enää tunnisteta lapsen tunnetiloja? Miten silloin kun hän oli vauva, erotitko nälkäitkun, kipuitkun, väsymysitkun jne vai oliko sekin "nepsyongelmaa ja autismia"?
Olen huomannut kyllä miten uusavuttomia nykyvanhemmat ovat. Mitään ei osata ajatella itse, ei ole yhteyttä omaan lapseen. Järjen käyttö totaalisesti hukassa. Kaiken maailman vauvapalstoilla pohditaan että minkähänlainen autisminkirjon tapaus tämä meidän Pirkko-Petteri nyt on. Huolestuttaa ajatella mitä sitten kun nämä "nepsy-autistit" kasvaa aikuisiksi, minkä laisia ihmisiä heistä kasvaa?
Itselläni on kaksi lasta, onneksi jo isoja joten tältä nykyajan hullutuksilta olen säästynyt heidän kanssaan. Eipä silti että olisin tuohon mukaan lähtenytkään. Lapsentahtisesti on kasvettu ja eletty, järki ja tunne ollut mukana kaikessa. Pääasiana lapsen perusturvallisuuden takaaminen ja tasapainoinen koti. Kiukutella on saanut, tunteita on saanut näyttää mutta siinä ohjattu pysymään tietyissä rajoissa. Mitä tahansa ei ole saanut tehdä. Heti ei olla kauhuissaan rynnätty kyselemään että mitäs nyt!? Nyt se yrittää käyttää valtaa, nyt se teki niin ja näin, mitä tehdä!?
Tuloksena kaksi fiksua elämässä pärjäävää tasapainoista nuorta.
Ja kyllä, antaa tulla lunta tupaan, tämä on mielipiteeni nykyajan lastenkasvatuksesta, vaikka sanaa kasvatus vihaankin. Meillä ainakin lapset kasvoi itse, meidän tehtävämme vanhempina oli ohjata oikealle tielle. Olla mallina terveille ihmissuhteille ja hyvälle käytökselle.
Se on aina mahtavaa kun tavallisen lapsen äiti jakaa ohjeita vanhemmalle, jonka lapsella on neuropsykiatrinen häiriö, joka johtuu poikkeavasta aivojen rakenteesta.
Sitä se nepsy käytännössä tarkoittaa poikkeavaa aivojen rakennetta, joka aiheuttaa mm. aistiongelmia sekä poikkeavaa käytöstä ja poikkeavaa reagointia esim rangaistuksiin ja palkintoihin.
Helppohan niitä tavallisia lapsia on kasvattaa. Oikeasti superhelppo. Ei sitä voi edes verrata sellaisen lapsen kasvattamiseen, jonka aivot on erilaisessa järjestyksessä ja käytös sen mukaista.
Moni nepsy toki osaa esittää tavallista jonkin aikaa. Jotkut jopa vuosia. Mutta se on uuvuttavaa ja riittävän pitkän esittämisen jälkeen kuormitus purkautuu. Yleensä se purkautuminen tapahtuu kotona.
Ja taas joku täydellinen tavallisen lapsen äiti pääsee sanomaan, että "ei se mikään nepsy ole, meillä ei näkynyt mitään ongelmaa (koska minä olen niin täydellinen kasvattaja)".
Oma lapsi esitti tavallista teini-ikään asti. Meni meihin vanhempiinkin ihan täydestä. Autismi-epäily tuli täydellisenä yllätyksenä. Ensimmäinen romahdus hänellä tapahtui lääkärin vastaanotolla. Diagnoosi tuli hyvin nopeasti sen jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mua inhottaa nää vallankäyttökommentit, kun useimmiten sen lapsen kiukun takana on joko sairastuminen, pää kipeä, jano, auringonpistos, nälkä, kylmä, jalka kipeä, nestehukka, huonosti nukuttu yö, pelko, epäreilu kohtelu, hammaskipu tai vessahätä
pitäs noi ainakin ensin poissulkea, ennen kuin alkaa puhua vallankäytöstä
No mikä sairastuminen siinä sinusta on taustalla, jos lapsi huutaa kaupassa pää punaisena, kun äiti ei osta hänelle tiettyä lelua tms. Tämähän on hyvin tyypillinen lapsen kiukkukohtaus.
Tyypillinen varmaan sellaisille vanhemmille jotka on taipuneet sen lelun ostamaan joskus aiemman kiukuttelun yhteydessä. Meidän uhmaikäinen tietää että sitä lelua ei tasan tarkkaan tipu jos kiukuttelee. Jos on kiltisti niin on ainakin pieni mahdollisuus. Yksi tuntematon täti meidän takana kassajonossa oli kerran huomannut miten nätisti poika laittoi lelun takaisin kun me sanottiin että ei tällä kertaa ja oli ostanut sen itse ja tuli antamaan pakkaamisen jälkeen.
Ja höpö höpö. Sinä puhut nyt tuosta vallankäyttötyyppisestä kiukuttelusta, jossa lapsi uskoo saavansa sen lelun riehumalla. Mutta ei se läheskään aina ole sitä. Meillä lapsi raivoaa, vaikkei taatusti ole koskaan saanut raivoamalla yhtään mitään myönnytyksiä, olen ollut siitä hyvin tarkka. Ei vaan kykene sietämään sitä pettymyksen tunnetta kun ei saa tahtoa läpi.
Nimenomaan puhuin siitä vallankäyttökiukuttelusta, siitähän tossa kauppajutussa oli kyse. Kyllä se meidän poikakin kiukuttelee - mutta ei kaupassa lelu tai karkkihyllyllä vaan kotona. Ja syynä on usein just väsy tai nälkä tai pissahätä tms. Ja on sellainen temperamentti että kiukun tullessa pitää antaa hetki kiukutella ja sitten syliin ja selvitetään mikä mättää.
Kgkbxhj kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun mun oma lapsi oli päiväkoti-ikäinen v 2008-1014, SuPernanny oli suursuosiossa ja joka paikassa korostettiin jämäkän kurin merkitystä ja jäähyllä istumista. Mistään tunnekasvatuksesta kukaan ei puhunut mitään. Olen itse kokenut jälkeen päin huonoa omaatuntoa siitä, kuinka äkkipikaiswsti ja ymmärtämättömästi toimin monessa asiassa. Olisin nykyään huomattavasti lempeämpi, rennompi ja kärsivällisempi kasvattaja.
Onneksi tajusin tuon jo silloin. Tuo oli ihan tajutonta menoa noi supernannyt :( Osa asioista oli ihan hyvääkin, mutta noi jäähypenkit ja tiukkuus meni välillä ohi hilseen
Niin, lapset kun pitää kääriä pumpuliin, ettei vaan ikinä mitään negatiivista tulisi elämässä vastaan. Sitten ihmetellään, kun riekkuvat miten sattuu julkisilla paikoilla.
Nokun ei rieku. Toinen asia mitä ihmettelen on tää, että lapselle pitää antaa pettymyksiä, koska muuten se ei ikinä opi. Voin kuule ihan varmalla sanoa, että kyllä maailma pitää huolen siitä, että se lapsi kohtaa pettymyksiä, ei niitä tarvi vanhemman tieten tahtoen suunnitella
Olet ymmärtänyt tuon pettymysasian ihan väärin. Eihän kyse ole siitä, että lapsia tieten tahtoen kiusattaisiin pettymyksiä tuottamalla. Kyse ihan yksinkertaisesti vain siitä, että lapsi ei aina saa sitä mitä haluaa. Sitä se pettymysten tuottaminen on, että ei anna lapsen määritellä, mitä saa tehdä ja mitä ostetaan jne. Pettymyksiä ne on pienetkin pettymykset. Jos lapsuudessa ei ikinä koe yhtään pettymystä, tulee aikuisuudesta TODELLA haastavaa, koska aikuisten maailmassa pettymykset ovat hieman eri kokoluokkaa kuin se, että kauppareissulta ei saanut tikkaria vaikka olisi halunnut.
No niin, elikkä eihän tuo ole edes mahdollista ettei lapsi kokis koskaan pettymyksiä, koska maailma huolehtii siitä, että pettymyksiä tulee. Siksi en usko että semmosia vanhempia onkaan jotka pystyy kaikki pettymykset silottelemaan pois.
Kun harjoitellaan pettymyksen sietokykyä niin tarkoitus on nimenomaan saada kokea ko.tunne(!). Ei riitä, että altistuu näille tilanteille, jos vanhempi ei rohkaise lasta kohtaamaan (pettymyksen) tunnetta ja anna lapsen esim.ilmaista tunnetta (/vanhempi sanoittaa lapselle tunnetta). Tosi moni vanhempi pilaa nämä pettymys-tunteelle totuttavat tilanteet pyrkimällä kaikin voimin kääntämään lapsen huomioin pois tunteesta (!). Silloin ei tottumista pettymyksen tunteelle tapahdu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi hyvän tähden! Jos on nepsyä niin ei se tarkoita, että sillä se ratkeaa että tutkitaan ja annetaan lääkitys. Sun täytyy silti sanoittaa tunteita, olla läsnä, vetää rajat, kuunnella, ja lohduttaa. Kasvattaa siis.
Mulla itselläni on ADHD ja lääkitys, ja alle kouluikäinen poika joka saattaa vanhempana saada diagnoosin.
Lapsi on aina lapsi, oli nepsyä tai ei.
Moni vanhempi ei kestä omia eikä varsinkaan lapsella herääviä ns.kielteisiä tunteita ja silsi esim.kiukuttelutilanteessa annetaan lapselle helposti periksi (päästään eroon hankalasta tunteesta). Lapsen tunteeseen ei pitäis puuttua ollenkaan, eli ei yrittää muuttaa sitä. Käytökseen toki pitää puuttua tyyliin: vaikka sua harmittaa, et saa lyödä äitiä/ takki laitetaan päälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsiprkleet oppivat toimintamallinsa vanhemmiltaan. He toimivat niin koska tietävät että tietynlainen käytös toimii. Jossain vaiheissa nämä pennut voivat yllättyä kun kaikki ei mene heidän toiveidensa mukaisesti vaan voi tulla kovaakin sanomista tai ilkeää käytöstä heitä kohtaan. Lapsille pitää laittaa rajat joko vanhempien tai muiden toimesta niin että kukaan öykkäri ei saa miten tahansa mellastaa.
Vierailija kirjoitti:
Voi hyvän tähden! Jos on nepsyä niin ei se tarkoita, että sillä se ratkeaa että tutkitaan ja annetaan lääkitys. Sun täytyy silti sanoittaa tunteita, olla läsnä, vetää rajat, kuunnella, ja lohduttaa. Kasvattaa siis.
Mulla itselläni on ADHD ja lääkitys, ja alle kouluikäinen poika joka saattaa vanhempana saada diagnoosin.
Lapsi on aina lapsi, oli nepsyä tai ei.
Totta. Lapsi on aina lapsi, oli nepsyä tai ei.
Nepsyn kohdalla on kuitenkin tärkeää ennakoivasti välttää kuormituksen keräämistä. Yhtä tärkeää on myös auttaa lasta purkamaan kuormitusta riittävän usein lapselle ja ympäristölle sopivalla tavalla.
Vasta sitten kun tämä asia on kunnossa, voi lapsi kyetä vastaanottamaan sitä tavallista kasvatusta.
Se kuormituksen välttäminen ja purkaminen ovat paljon haasteellisempia ja enemmän aikaa vieviä kuin tavallinen kasvatus.
Jos tulee lapsen itkuisuuden yhteydessä mieleen ensimmäisenä vallankäyttö, niin kyseessä on aito lapsen paha mieli. Tällöin aikuisen tehtävä on hankkia tukea vanhemmuudelle.
Ihan uskomattomanta, että osa luulee vieläkin, että pieni lapsi käyttää valtaa, kun itkee pettymystä tms. tunnetta. Ei lapsi ole mikään eläin miltä pitää ottaa luulot pois. Hän opettelee tunnistamaan ja hallitsemaan tunteitaan. Vaikeaahan se on, kun suurelle osalle aikuisistakaan ei ole opetettu näitä taitoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan kaikkea ei tarvitse yrittää analysoida.
Tuota noin. Mitäs vikaa siinä nyt on, että mietin tällaista kysymystä? Mitä vikaa on siinä, jos joitain asioita haluaa analysoida?
Ap
Ihmiset jotka ei itse koskaan analysoi ei halua että muutkaan tekee sitä. Kyllähän analysointi aina kannattaa.
Vierailija kirjoitti:
Lapsi ei osaa kiukutella vallankäyttönä. Tai jos osaa, sinulla on erittäin taitava lapsi. Hänellä pitäisi olla siinä tapauksessa muun muassa kykyä arvioida syy-seuraus-suhteita, tunnistaa omat ja sinun tunteesi, kyetä muokkaamaan sinun tunteitasi, hillitsemään omiaan jotta voi tietoisesti esittää jotakin muuta tunnetta ja muokata käytöstään sellaiseksi jolla muokkaa ympäröivää maailmaansa
Tottakai osaa! Jokainen joka on lasten kanssa tekemisissä on varmasti huomannut tilanteita jossa lapsi yrittää taivutella vinkumalla aikuista haluamaansa toimintaan. Mitä enemmän lapsi on aikaisemmin saanut periksi, sitä enemmän käyttää taktiikkaa. Lapset ovat älykkäitä! Tietenkin 2v. toimii vähemmän määrätietoisesti kuin 5v. mutta sama periaate. Eihän lapsi oppisi mitään, jos ei ymmärtäisi syy-seurausta.
Kysy siltä: Mihin tällä pyritään?