Miten erottaa onko lapsen kiukuttelu vallankäyttöä, aitoa pahaa mieltä vai jotain nepsyä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos taas lapsella on aito paha mieli ja kohtelen häntä silloin niin kuin hän käyttäisi valtaa minuun, jotain väliltämme menee ehkä pysyvästi rikki. Lapseni voi oppia, että hänen on opittava peittämään tunteensa, jotta pitäisin hänestä, ja että hänellä itsellään ei ole väliä. Tällaiseen minutkin kasvatettiin ja lukemattomat sukupolvet ennen minua. En halua jatkaa samaa kierrettä.

Uskot siis että tunteiden peittäminen on jotain pahaa, ja että tätä pahuutta ei ennen ymmärretty mutta nyt ymmärretään.

Uskallan yhtyä tämän edellisen kommentin kirjoittajaan. Ennen lasten tunteista ei niin välitetty. Tuskin sitä edes ajateltiin, tai pidettiin pahana, kun ei sille annettu mitään arvoa. Lasten tuli totella vanhempiaan ja aiheuttaa mahdollisimman vähän vaivaa. Helpoiten se tietysti käy lyttäämällä ja alistamalla tai väkivallalla. Minusta on hyvä, että lapsetkin saavat ilmaista tunteensa ja tulla kohdatuiksi ihmisenä, jolloin heistä kasvaa oman arvonsa tuntevia tasapainoisia aikuisia.

Kyse on enemmänkin siitä, että tunnekasvattajien käsite "tunne" tarkoittaa jotain ihan muuta kuin samanniminen yleiskielen käsite. Tunteista puhuttaessa pitää siis ensin määritellä se, että minkälaisia merkityksiä kukin osapuoli kokee sillä käsitteellä olevan.

Perinteisesti lapsia on kasvatettu käsitteen "tunne" yleiskielisen merkityksen mukaisesti, eikä tunteen siksi ole koettu olevan ristiriidassa esimerkiksi sen kanssa, että lasten odotetaan tottelevan vanhempiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos taas lapsella on aito paha mieli ja kohtelen häntä silloin niin kuin hän käyttäisi valtaa minuun, jotain väliltämme menee ehkä pysyvästi rikki. Lapseni voi oppia, että hänen on opittava peittämään tunteensa, jotta pitäisin hänestä, ja että hänellä itsellään ei ole väliä. Tällaiseen minutkin kasvatettiin ja lukemattomat sukupolvet ennen minua. En halua jatkaa samaa kierrettä.

Uskot siis että tunteiden peittäminen on jotain pahaa, ja että tätä pahuutta ei ennen ymmärretty mutta nyt ymmärretään.

Uskallan yhtyä tämän edellisen kommentin kirjoittajaan. Ennen lasten tunteista ei niin välitetty. Tuskin sitä edes ajateltiin, tai pidettiin pahana, kun ei sille annettu mitään arvoa. Lasten tuli totella vanhempiaan ja aiheuttaa mahdollisimman vähän vaivaa. Helpoiten se tietysti käy lyttäämällä ja alistamalla tai väkivallalla. Minusta on hyvä, että lapsetkin saavat ilmaista tunteensa ja tulla kohdatuiksi ihmisenä, jolloin heistä kasvaa oman arvonsa tuntevia tasapainoisia aikuisia.

Juuri näin. Lisäksi itse tunteensa tunnistava ja hyväksyvä oppii isompana helpommin elämään tunne-elämältään tasapainoisesti. Siihen liittyy myös se, että tunnistaa ja hyväksyy muiden tunteita. Kurilla murretut kokevat helposti ärtymystä, vihaa ja ylenkatsetta muiden osoittamia (positiivisiakin) tunnereaktioita kohtaan oman traumansa vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

mua inhottaa nää vallankäyttökommentit, kun useimmiten sen lapsen kiukun takana on joko sairastuminen, pää kipeä, jano, auringonpistos, nälkä, kylmä, jalka kipeä, nestehukka, huonosti nukuttu yö, pelko, epäreilu kohtelu, hammaskipu tai vessahätä

pitäs noi ainakin ensin poissulkea, ennen kuin alkaa puhua vallankäytöstä

No mikä sairastuminen siinä sinusta on taustalla, jos lapsi huutaa kaupassa pää punaisena, kun äiti ei osta hänelle tiettyä lelua tms. Tämähän on hyvin tyypillinen lapsen kiukkukohtaus. 

ei meillä ainakaan lapset ole ikinä kiukutelleet kaupassa noin. Ennen kauppaan menoa ovat syöneet ja levollisia. osaan myös suunnata huomion muualle tai kääntää koko asian vitsiksi. Lapset on aika helppo saada miettimään jotain muutakin asiaa kuin sitä himoitsemaansa lelua. Tai sovitaan, että ehkä joululahjaksi sitten yms.

No nyt ei puhuttukaan teidän lapsistanne. Pyhimys-mammojen lapsethan eivät ikinä kiukuttele. 

Olen eri kuin tuo kirjoittaja, eikä meilläkään kukaan lapsi ole koskaan saanut kaupassa kiukkukohtausta. Kotona kyllä monestakin asiasta. Minäkään en tunnista ollenkaan tuollaisia kohtauksia, että lapsi huutaisi kaupassa pää punaisena että haluaa äidin ostavan jonkun sinisen lelun.

Aika vähän olet kaupassa käynyt, jos et edes tunnista ko. tilannetta. 

Siinä olet väärässä. Olen 40-vuotias ja ehtinyt isossä kaupungissa aina asuneena todella monessa kaupassa käydä. Ulkomaillakin. Olen minä itkeviä lapsia kaupassa tietenkin nähnyt, mutta en koskaan sitä, että jonkun hyllyn kohdalla joku lapsi alkaisi karjumaan pää punaisena osta osta osta.

Myyjänä näkee aina välillä kaikenlaista kinuamista, mutta yksi kerta on jäänyt mieleeni ja sitä jonkin verran miettinyt jälkeenpäin. Tällaiseen päädyin.

Lapsi (n 7v) siis koko maksutapahtuman ajan mankui äidilleen, että sä et ikinä, siis koskaaan osta mulle mitääään, miks et voi edes ostaa tätä suklaataaaa mulleeee yms. Äiti ei reagoinut mitenkään, siis oikeasti yhtään mitenkään, pakkasi tavarat ja lähti sitten kylmän viileästi kävelemään kaupasta pois. Lapsi oli jotenkin hämillään (huomasi että ei tehonnut) tästä ja kipitti lopulta perässä.

Toinen kassalla olija pyöritteli silmiään että olipas kertakaikkisen julma äiti, mutta mielestäni äiti teki oikein, sillä siinä melko varmasti oli vallankäyttö/manipulointitilanne lapsen puolelta ja jotenkin tuntui että ei tainnut olla ainoa laatuaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos taas lapsella on aito paha mieli ja kohtelen häntä silloin niin kuin hän käyttäisi valtaa minuun, jotain väliltämme menee ehkä pysyvästi rikki. Lapseni voi oppia, että hänen on opittava peittämään tunteensa, jotta pitäisin hänestä, ja että hänellä itsellään ei ole väliä. Tällaiseen minutkin kasvatettiin ja lukemattomat sukupolvet ennen minua. En halua jatkaa samaa kierrettä.

Uskot siis että tunteiden peittäminen on jotain pahaa, ja että tätä pahuutta ei ennen ymmärretty mutta nyt ymmärretään.

Uskallan yhtyä tämän edellisen kommentin kirjoittajaan. Ennen lasten tunteista ei niin välitetty. Tuskin sitä edes ajateltiin, tai pidettiin pahana, kun ei sille annettu mitään arvoa. Lasten tuli totella vanhempiaan ja aiheuttaa mahdollisimman vähän vaivaa. Helpoiten se tietysti käy lyttäämällä ja alistamalla tai väkivallalla. Minusta on hyvä, että lapsetkin saavat ilmaista tunteensa ja tulla kohdatuiksi ihmisenä, jolloin heistä kasvaa oman arvonsa tuntevia tasapainoisia aikuisia.

Juuri näin. Lisäksi itse tunteensa tunnistava ja hyväksyvä oppii isompana helpommin elämään tunne-elämältään tasapainoisesti. Siihen liittyy myös se, että tunnistaa ja hyväksyy muiden tunteita. Kurilla murretut kokevat helposti ärtymystä, vihaa ja ylenkatsetta muiden osoittamia (positiivisiakin) tunnereaktioita kohtaan oman traumansa vuoksi.

Mistä johtuu, että lapset menevät niin herkästi rikki? Koko ajan on joku tunnereaktiotrauma nurkan takana väijymässä, ja vanhemman on oltava kuin nuorallatanssija jotta kykenee kasvattamaan lapsensa ilman vaurioita.

Ei se ole vallankäyttöä, jos sitä lasta ei tottele. Siinähän huutaa, mutta ei tule pädiä/karkkia/mitä muuta. Lapsikin saa olla harmissaan siitä, että kiva asia meni pois. Onko se nyt sitten vallankäyttöä? Tosiasiassa lapsella ei ole valtaa sanella mitään, joten on absurdia sanoa että olisi. Miksi aikuiset itse tottelee pikkutyranneja?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos taas lapsella on aito paha mieli ja kohtelen häntä silloin niin kuin hän käyttäisi valtaa minuun, jotain väliltämme menee ehkä pysyvästi rikki. Lapseni voi oppia, että hänen on opittava peittämään tunteensa, jotta pitäisin hänestä, ja että hänellä itsellään ei ole väliä. Tällaiseen minutkin kasvatettiin ja lukemattomat sukupolvet ennen minua. En halua jatkaa samaa kierrettä.

Uskot siis että tunteiden peittäminen on jotain pahaa, ja että tätä pahuutta ei ennen ymmärretty mutta nyt ymmärretään.

Uskallan yhtyä tämän edellisen kommentin kirjoittajaan. Ennen lasten tunteista ei niin välitetty. Tuskin sitä edes ajateltiin, tai pidettiin pahana, kun ei sille annettu mitään arvoa. Lasten tuli totella vanhempiaan ja aiheuttaa mahdollisimman vähän vaivaa. Helpoiten se tietysti käy lyttäämällä ja alistamalla tai väkivallalla. Minusta on hyvä, että lapsetkin saavat ilmaista tunteensa ja tulla kohdatuiksi ihmisenä, jolloin heistä kasvaa oman arvonsa tuntevia tasapainoisia aikuisia.

Juuri näin. Lisäksi itse tunteensa tunnistava ja hyväksyvä oppii isompana helpommin elämään tunne-elämältään tasapainoisesti. Siihen liittyy myös se, että tunnistaa ja hyväksyy muiden tunteita. Kurilla murretut kokevat helposti ärtymystä, vihaa ja ylenkatsetta muiden osoittamia (positiivisiakin) tunnereaktioita kohtaan oman traumansa vuoksi.

Mistä johtuu, että lapset menevät niin herkästi rikki? Koko ajan on joku tunnereaktiotrauma nurkan takana väijymässä, ja vanhemman on oltava kuin nuorallatanssija jotta kykenee kasvattamaan lapsensa ilman vaurioita.

Pitkälle pääsee jo sillä että ei pidä lapselleen kuria ja muistaa kehittää lapsen tunnetaitoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos taas lapsella on aito paha mieli ja kohtelen häntä silloin niin kuin hän käyttäisi valtaa minuun, jotain väliltämme menee ehkä pysyvästi rikki. Lapseni voi oppia, että hänen on opittava peittämään tunteensa, jotta pitäisin hänestä, ja että hänellä itsellään ei ole väliä. Tällaiseen minutkin kasvatettiin ja lukemattomat sukupolvet ennen minua. En halua jatkaa samaa kierrettä.

Uskot siis että tunteiden peittäminen on jotain pahaa, ja että tätä pahuutta ei ennen ymmärretty mutta nyt ymmärretään.

Uskallan yhtyä tämän edellisen kommentin kirjoittajaan. Ennen lasten tunteista ei niin välitetty. Tuskin sitä edes ajateltiin, tai pidettiin pahana, kun ei sille annettu mitään arvoa. Lasten tuli totella vanhempiaan ja aiheuttaa mahdollisimman vähän vaivaa. Helpoiten se tietysti käy lyttäämällä ja alistamalla tai väkivallalla. Minusta on hyvä, että lapsetkin saavat ilmaista tunteensa ja tulla kohdatuiksi ihmisenä, jolloin heistä kasvaa oman arvonsa tuntevia tasapainoisia aikuisia.

Juuri näin. Lisäksi itse tunteensa tunnistava ja hyväksyvä oppii isompana helpommin elämään tunne-elämältään tasapainoisesti. Siihen liittyy myös se, että tunnistaa ja hyväksyy muiden tunteita. Kurilla murretut kokevat helposti ärtymystä, vihaa ja ylenkatsetta muiden osoittamia (positiivisiakin) tunnereaktioita kohtaan oman traumansa vuoksi.

Mistä johtuu, että lapset menevät niin herkästi rikki? Koko ajan on joku tunnereaktiotrauma nurkan takana väijymässä, ja vanhemman on oltava kuin nuorallatanssija jotta kykenee kasvattamaan lapsensa ilman vaurioita.

Mieti nyt vaikka suomalaisia, alkoholiongelmia ja kaikkia mahdollisia muita tunne-elämän häiriöitä, joita täällä ilmenee ja sitä miten yleisiä ne ovat. Uskon autoritäärisen kasvatuksen niitä aiheuttavan. Pojat ei itke ja sitä rataa.

Nuo Supernannyn ohjeet vallankäytöstä ei suoraan sanottuna oikein kuulosta nykyisen kasvatus- ja tunnetaitopsykologian tuoman tieteellisen tiedon  mukaisilta. Kannattaa lainata kirjastosta tunnetaitokasvatuksen kirjoja, niitä on myös sellaisia joita voi yhdessä lapsen kanssa lukea. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos taas lapsella on aito paha mieli ja kohtelen häntä silloin niin kuin hän käyttäisi valtaa minuun, jotain väliltämme menee ehkä pysyvästi rikki. Lapseni voi oppia, että hänen on opittava peittämään tunteensa, jotta pitäisin hänestä, ja että hänellä itsellään ei ole väliä. Tällaiseen minutkin kasvatettiin ja lukemattomat sukupolvet ennen minua. En halua jatkaa samaa kierrettä.

Uskot siis että tunteiden peittäminen on jotain pahaa, ja että tätä pahuutta ei ennen ymmärretty mutta nyt ymmärretään.

Uskallan yhtyä tämän edellisen kommentin kirjoittajaan. Ennen lasten tunteista ei niin välitetty. Tuskin sitä edes ajateltiin, tai pidettiin pahana, kun ei sille annettu mitään arvoa. Lasten tuli totella vanhempiaan ja aiheuttaa mahdollisimman vähän vaivaa. Helpoiten se tietysti käy lyttäämällä ja alistamalla tai väkivallalla. Minusta on hyvä, että lapsetkin saavat ilmaista tunteensa ja tulla kohdatuiksi ihmisenä, jolloin heistä kasvaa oman arvonsa tuntevia tasapainoisia aikuisia.

Juuri näin. Lisäksi itse tunteensa tunnistava ja hyväksyvä oppii isompana helpommin elämään tunne-elämältään tasapainoisesti. Siihen liittyy myös se, että tunnistaa ja hyväksyy muiden tunteita. Kurilla murretut kokevat helposti ärtymystä, vihaa ja ylenkatsetta muiden osoittamia (positiivisiakin) tunnereaktioita kohtaan oman traumansa vuoksi.

Mistä johtuu, että lapset menevät niin herkästi rikki? Koko ajan on joku tunnereaktiotrauma nurkan takana väijymässä, ja vanhemman on oltava kuin nuorallatanssija jotta kykenee kasvattamaan lapsensa ilman vaurioita.

Ei ole mitään nuorallatanssimista opetella tunnistamaan, mistä lapsen kiukku johtuu tai mitä omien, lapsen kiukusta kumpuavien kiukkureaktioiden kanssa tulisi tehdä. Varmaan huutaa pää punaisena tai ainakin torua kovin sanoin kotona ja epäillä vallankäyttöä ja nepsy-ongelmia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siitä tiedät että se on vallankäyttöä kun mitään ei ympärillä tapahtu ja lapsi rääkyy keuhkojensa pohjasta. Yleisvire tässä rääkymistyypissä on vaativa. Sillä vaaditaan huomiota, että saadaan viedä jonkun toisen tavarat tai huudetaan siksi että jos hänellä ei ole kivaa niin ei ole kenelläkään muullakaan. Yleensä rääkyjä alkaa kävellä muiden perässä ja jos et ala totella niin alkaa fyysinenkin väkivalta kohdetta kohtaan.  

Miten tämä eroaa tavallisesta uhmasta tai vaikka aspergerista/autistista?

Aspergerin ja autismin huomaa muustakin toiminnasta kuin pelkistä kiukutteluista. 

Mistä muusta alle 6-vuotiailla lapsilla? Syvän autismin varmasti kyllä, mutta moni sanoo että oireet tuli esille vasta koulussa lievillä tapauksilla.

Ap

Meillä asperger ei kiukuttele, ei oikeastaan koskaan ole pahemmin kiukutellut. Asperger huomattiin vasta koulussa ja nyt mitä pidemmälle teini-ikään mennään, sitä selvemmiksi sosiaalisten taitojen ja toiminnanohjauksen haasteet tulevat. Muut lapset oppivat sosiaaliset taidot ihan vain olemalla tilanteissa mukana. Tämä asperger ei opi. Hän ei jotenkin osaa lukea tilanteita ja käyttäytyy usein tahtomattaan oudosti tai sanoo ikävästi. Erot normiin ovat pieniä, mutta kuitenkin selviä. Hän on se vähän outo tyyppi, joka tekee asiat hassusti, voisi kai sanoa.

Vierailija kirjoitti:

Ihan kaikkea ei tarvitse yrittää analysoida. 

Kiinnostusta saa olla asiaan.

Vierailija kirjoitti:

Nuo Supernannyn ohjeet vallankäytöstä ei suoraan sanottuna oikein kuulosta nykyisen kasvatus- ja tunnetaitopsykologian tuoman tieteellisen tiedon  mukaisilta. Kannattaa lainata kirjastosta tunnetaitokasvatuksen kirjoja, niitä on myös sellaisia joita voi yhdessä lapsen kanssa lukea. 

USA:ssa kasvatuskulttuuri on erilainen. Siellä ei tunneta tunnetaitoja niin kuin Suomessa ja kasvatuskulttuuri on hyvin autoritäärinen, esimerkiksi ruumiillinen kuritus on sallittua jopa kouluissa.

Ei välttämättä mistään. Oman nepsylapsen kohdalla ainakin oli usein tilanteita joissa en tiennyt mistä mikäkin johtuu. Nepsy osaa myös käyttää nepsyyttään hyväkseen jottei tarvitsisi tehdä jotain epämieluisaa.

Oma lapseni ei koskaan oppinut siivoamaan kotona. Häntä ei vain saanut siihen taipumaan vaikka mikä oli. Itki tavaroiden keskellä että mihin minä tämänkin laitan. Nyt aikuisena siivoaa ihan itse ja oma-aloitteisesti asuntonsa. Minä annoin vain olla, ja siivosin kotona itse, kun vuosienkaan jälkeen mikään systeemi ei hänen kanssaan toiminut kun siivoukseta oli kyse. Se tästä jäi, että en siivoa kenekään toisen sotkuja enää ollenkaan, en vain halua, olen siivonnut tarpeeksi.

Lapseni ei pidä siivoamisesta vieläkään, mutta siivoaa koska on pakko. Hän on myös myöntänyt että ei vain lapsena halunnut siivota, joten manipuloi kyllä ja käytti nepsyyttään hyväkseen.

On myös ollut tilanteita joissa lasta on suomittu vaikka hän ei ole voinut mitään itselleen. Niistäkin on keskusteltu, ja asiat anteeksi annettu puolin ja toisin.

Minulla on kaksi lasta, joista toinen asperger, ja toisella taas siitä piirteitä. Heidät on täytynyt kasvattaa aika eri tavoilla, vaikka voisi kuvitella että samat keinot pätevät molempiin. Molemmat ovat nyt jo sen verran vanhoja, joten uskallan kirjoittaa.

Assi ei motivoidu mistään muusta kuin lempiasioidensa tekemisestä ja syömisestä, joten sen mukaan ollaan menty. Koska hän oli/on kiinnostunut omasta hyvinvoinnistaan sekä rutiineistaan, yritimme ylläpitää niitä parhaamme mukaan. Siinä vaiheessa kun pysäkille kaartanut bussi ei kuitenkaan ollut halutun värinen, oli vaan pakko raahata kiukkuava lapsi sisään väkisin- pahoittelut kanssamatkustajille. Ihannetilanteissa olisi voinut jäädä jumittamaan/keskustelemaan(yksipuolisesti) lapsen kanssa kunnes seuraava bussi tulee, mutta oikea elämä ei toimi ihan niin. :) Myös päiväkoti- ja kouluvuosina hän joutui sietämään ei-ihanteellisia skenaarioita, koska sellaista se nyt vaan on. Assi hyötyy edelleen eniten suorista ohjeista ja muistutuksista, häneltä menee ohi kaunopuheet ja vihjailut kokonaan. Tämä on aiheuttanut ongelmia, kun kuntoutus/hoitotaho ei ole ymmärtänyt, että joskus näitä lapsia pitää suorastaan käskyttää. Sitä on sitten lähdetty purkamaan ja analysoimaan ja voivoi kun oli ikävä sävy siinä ja äänikin vähän isällä kohosi, mitä pidän suoranaisena vanhempien kiusaamisena muutenkin kuormittavassa arjessa. Näiden tahojen tehtävä on paitsi kuntouttaa lasta, mutta myös auttaa vanhempia, ja mitä auttamista tuo tuollainen on?

Sanon "Assi, pese kätesi" kuuluvalla äänellä, koska "Assi-kulta, pesisitkö kätesi" nätisti ilmaistuna kertoo Assille, että hänellä on tässä asiassa vaihtoehto- jos hän edes kuulee sitä. (Erilaiset aistiongelmat suuntaan jos toiseenkin ovat hyvin yleisiä näillä lapsilla.) Lisäksi turhat sanat sekoittavat hänen jäsentelyprosessiaan, joten jätän ne arkikielestä pois (tätä ei ollut helppo oppia!). Assi itse kommunikoi samaan tapaan, eikä koe tulleensa loukatuksi, olen tämän häneltä varmistanut. 

Kirjotin tämän paitsi vertaistukena, mutta myös sitä ajatellen, josko joku assilapsia tuntematon saisi tästä ahaa-elämyksen. Joskus tavisten silmiin huonolta näyttävä käytös joko lapselta tai vanhemmalta voi ollakin jotain muuta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuo Supernannyn ohjeet vallankäytöstä ei suoraan sanottuna oikein kuulosta nykyisen kasvatus- ja tunnetaitopsykologian tuoman tieteellisen tiedon  mukaisilta. Kannattaa lainata kirjastosta tunnetaitokasvatuksen kirjoja, niitä on myös sellaisia joita voi yhdessä lapsen kanssa lukea. 

USA:ssa kasvatuskulttuuri on erilainen. Siellä ei tunneta tunnetaitoja niin kuin Suomessa ja kasvatuskulttuuri on hyvin autoritäärinen, esimerkiksi ruumiillinen kuritus on sallittua jopa kouluissa.

Voi kuule, siellä nimenomaan panostetaan (ja on panostettu) sosiaalisiin ja tunnetaitoihin jo vuosikymmeniä! Yhdysvaltainen lapsi tai nuori sanoittaa sujuvasti oman sekä perheenjäsentensä ongelmakohdat käytöksessä, sanoo ääneen rakastavansa heitä ja keskustelee lähes mistä vaan vieraidenkin kanssa. 

Suomalaiset lapset lähinnä tuijottavat suu auki konfliktitilanteissa, tai eivät osaa ilmaista tunteitaan avoimesti kuin negatiivisen kautta. Nykyiset pikkukoululaiset ovat väkivaltaisempia kuin kehitysvaihetta aiheeseen liittyen läpikäyvät taaperot 10-15 vuotta sitten. Aikuiset taas patoavat asioita sisällään, kunnes räjähtävät. Molempia yhdistää yleinen kunnioituksen puute auktoriteetteja kohtaan (lapsilla opettajat ja vieraat aikuiset, aikuisilla virkamiehet). 

Jos lapsi käyttää valtaa perheessä, siellä on jotain pahasti pielessä ja vanhempien täytyy ottaa tilanne haltuun.

Joten jäljelle jää vain normaali kiukuttelu tai nepsyperäinen oireilu. Jälkimmäisen saa selvitettyä terveydenhuollon kautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siitä tiedät että se on vallankäyttöä kun mitään ei ympärillä tapahtu ja lapsi rääkyy keuhkojensa pohjasta. Yleisvire tässä rääkymistyypissä on vaativa. Sillä vaaditaan huomiota, että saadaan viedä jonkun toisen tavarat tai huudetaan siksi että jos hänellä ei ole kivaa niin ei ole kenelläkään muullakaan. Yleensä rääkyjä alkaa kävellä muiden perässä ja jos et ala totella niin alkaa fyysinenkin väkivalta kohdetta kohtaan.  

Miten tämä eroaa tavallisesta uhmasta tai vaikka aspergerista/autistista?

Aspergerin ja autismin huomaa muustakin toiminnasta kuin pelkistä kiukutteluista. 

Mistä muusta alle 6-vuotiailla lapsilla? Syvän autismin varmasti kyllä, mutta moni sanoo että oireet tuli esille vasta koulussa lievillä tapauksilla.

Ap

Meillä asperger ei kiukuttele, ei oikeastaan koskaan ole pahemmin kiukutellut. Asperger huomattiin vasta koulussa ja nyt mitä pidemmälle teini-ikään mennään, sitä selvemmiksi sosiaalisten taitojen ja toiminnanohjauksen haasteet tulevat. Muut lapset oppivat sosiaaliset taidot ihan vain olemalla tilanteissa mukana. Tämä asperger ei opi. Hän ei jotenkin osaa lukea tilanteita ja käyttäytyy usein tahtomattaan oudosti tai sanoo ikävästi. Erot normiin ovat pieniä, mutta kuitenkin selviä. Hän on se vähän outo tyyppi, joka tekee asiat hassusti, voisi kai sanoa.

Oma aspergertyttöni on hänkin aikalailla tuollainen. Ei kiukuttele mutta toisaalta pohjavire on sellainen vähän negatiivinen koko ajan. Ja hänen kanssaan ei voi puhua arvioista tai sanoa epämääräisiä lukuja, aikoja ym. koska hän ei vaan pysty ymmärtämään sellaisia. Jos sanon että kello on paria vaille kaksi (kellon ollessa 13:57), tytär korjaa että kello on kolmea vaille. Puheessa vilisee omia ilmaisuja sekä myös asioita joista kuulee hänen ymmärtäneen väärin vaikka koulukaverin juttuja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siitä tiedät että se on vallankäyttöä kun mitään ei ympärillä tapahtu ja lapsi rääkyy keuhkojensa pohjasta. Yleisvire tässä rääkymistyypissä on vaativa. Sillä vaaditaan huomiota, että saadaan viedä jonkun toisen tavarat tai huudetaan siksi että jos hänellä ei ole kivaa niin ei ole kenelläkään muullakaan. Yleensä rääkyjä alkaa kävellä muiden perässä ja jos et ala totella niin alkaa fyysinenkin väkivalta kohdetta kohtaan.  

Miten tämä eroaa tavallisesta uhmasta tai vaikka aspergerista/autistista?

Aspergerin ja autismin huomaa muustakin toiminnasta kuin pelkistä kiukutteluista. 

Mistä muusta alle 6-vuotiailla lapsilla? Syvän autismin varmasti kyllä, mutta moni sanoo että oireet tuli esille vasta koulussa lievillä tapauksilla.

Ap

Meillä asperger ei kiukuttele, ei oikeastaan koskaan ole pahemmin kiukutellut. Asperger huomattiin vasta koulussa ja nyt mitä pidemmälle teini-ikään mennään, sitä selvemmiksi sosiaalisten taitojen ja toiminnanohjauksen haasteet tulevat. Muut lapset oppivat sosiaaliset taidot ihan vain olemalla tilanteissa mukana. Tämä asperger ei opi. Hän ei jotenkin osaa lukea tilanteita ja käyttäytyy usein tahtomattaan oudosti tai sanoo ikävästi. Erot normiin ovat pieniä, mutta kuitenkin selviä. Hän on se vähän outo tyyppi, joka tekee asiat hassusti, voisi kai sanoa.

Oma aspergertyttöni on hänkin aikalailla tuollainen. Ei kiukuttele mutta toisaalta pohjavire on sellainen vähän negatiivinen koko ajan. Ja hänen kanssaan ei voi puhua arvioista tai sanoa epämääräisiä lukuja, aikoja ym. koska hän ei vaan pysty ymmärtämään sellaisia. Jos sanon että kello on paria vaille kaksi (kellon ollessa 13:57), tytär korjaa että kello on kolmea vaille. Puheessa vilisee omia ilmaisuja sekä myös asioita joista kuulee hänen ymmärtäneen väärin vaikka koulukaverin juttuja. 

Joo, just tuo, ettei voi puhua epämääräisesti on meilläkin. Eikä myöskään sanonnoilla. Joskus kun hölmöili, sanoin, että älä viitsi, tajuat kyllä, nyt valoja päälle. Hän laittoi kattolampun päälle. Naamasta näki, ettei kyse ollut sarkasmista tai kettuilusta.

-se jota lainasit

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siitä tiedät että se on vallankäyttöä kun mitään ei ympärillä tapahtu ja lapsi rääkyy keuhkojensa pohjasta. Yleisvire tässä rääkymistyypissä on vaativa. Sillä vaaditaan huomiota, että saadaan viedä jonkun toisen tavarat tai huudetaan siksi että jos hänellä ei ole kivaa niin ei ole kenelläkään muullakaan. Yleensä rääkyjä alkaa kävellä muiden perässä ja jos et ala totella niin alkaa fyysinenkin väkivalta kohdetta kohtaan.  

Miten tämä eroaa tavallisesta uhmasta tai vaikka aspergerista/autistista?

Aspergerin ja autismin huomaa muustakin toiminnasta kuin pelkistä kiukutteluista. 

Mistä muusta alle 6-vuotiailla lapsilla? Syvän autismin varmasti kyllä, mutta moni sanoo että oireet tuli esille vasta koulussa lievillä tapauksilla.

Ap

Meillä asperger ei kiukuttele, ei oikeastaan koskaan ole pahemmin kiukutellut. Asperger huomattiin vasta koulussa ja nyt mitä pidemmälle teini-ikään mennään, sitä selvemmiksi sosiaalisten taitojen ja toiminnanohjauksen haasteet tulevat. Muut lapset oppivat sosiaaliset taidot ihan vain olemalla tilanteissa mukana. Tämä asperger ei opi. Hän ei jotenkin osaa lukea tilanteita ja käyttäytyy usein tahtomattaan oudosti tai sanoo ikävästi. Erot normiin ovat pieniä, mutta kuitenkin selviä. Hän on se vähän outo tyyppi, joka tekee asiat hassusti, voisi kai sanoa.

Oma aspergertyttöni on hänkin aikalailla tuollainen. Ei kiukuttele mutta toisaalta pohjavire on sellainen vähän negatiivinen koko ajan. Ja hänen kanssaan ei voi puhua arvioista tai sanoa epämääräisiä lukuja, aikoja ym. koska hän ei vaan pysty ymmärtämään sellaisia. Jos sanon että kello on paria vaille kaksi (kellon ollessa 13:57), tytär korjaa että kello on kolmea vaille. Puheessa vilisee omia ilmaisuja sekä myös asioita joista kuulee hänen ymmärtäneen väärin vaikka koulukaverin juttuja. 

Joo, just tuo, ettei voi puhua epämääräisesti on meilläkin. Eikä myöskään sanonnoilla. Joskus kun hölmöili, sanoin, että älä viitsi, tajuat kyllä, nyt valoja päälle. Hän laittoi kattolampun päälle. Naamasta näki, ettei kyse ollut sarkasmista tai kettuilusta.

-se jota lainasit

Ja negatiivinen pohjavirekin kuulostaa tutulta. Pienempänä vähän joka ruuassa oli vääränlainen rakenne. Tämä on onneksi helpottanut.

-sama

Vierailija kirjoitti:

Ei se ole vallankäyttöä, jos sitä lasta ei tottele. Siinähän huutaa, mutta ei tule pädiä/karkkia/mitä muuta. Lapsikin saa olla harmissaan siitä, että kiva asia meni pois. Onko se nyt sitten vallankäyttöä? Tosiasiassa lapsella ei ole valtaa sanella mitään, joten on absurdia sanoa että olisi. Miksi aikuiset itse tottelee pikkutyranneja?

Olen lukenut kirjan, jonka nimi oli muistaakseni Pikku tyranni. Siinä kuvailtiin jopa taaperoita, jotka pompottivat perhettään kieltäytymällä syömästä jne. Isä seisoi tikkailla sateenvarjon kanssa ja äiti istui senkillä, ja joka päivä piti olla uusi juonenkäänne, muuten lapsi ei syö. Erittäin taitavaksi eläinkouluttajaksi sanoisin tällaista lasta. 

Kun vanhemmalta on viety asema ja valta, hänen itseluottamuksensa rakoilee ja siihen väliin on helppo alkaa lyödä kiilaa. Saati sitten, mitä tilanteesta tulee, jos vanhemmat eivät ole samaa mieltä kasvatuksesta.