Lue keskustelun säännöt.
Miten erottaa onko lapsen kiukuttelu vallankäyttöä, aitoa pahaa mieltä vai jotain nepsyä?
Jos päiväkoti-ikäinen lapsi saa pienistä asioista kiukkukohtauksia ja itkee usein niin miten voi erottaa johtuuko tuo nepsypiirteistä, siitä että oikeasti on paha mieli jostain ikävistä asioista tai vaikka väsymyksen tai nälän takia vai että onko kyse vallankäytöstä?
Olen katsellut jotain lastenkasvatusohjelmia ja supernannyja ja sellaisia, ja niissä usein sanotaan että kiukkukohtauksia saava lapsi on vallankäyttäjä ja valta täytyy siirtää häneltä aikuiselle tiukalla rajaamisella. Toisaalla taas sanotaan, että ei lapset mitään vallankäyttäjiä ole vaan kiukun takana on joku tunne, jota pitää ymmärtää. Ja auttaa lasta sen tunteen kanssa niin kiukkukin katoaa. Ja toisaalla taas annetaan ymmärtää että kovat kiukut tai usein tulevat itkut on nepsyoireilua ja käsketään viemään lapsi tutkimuksiin. Tosin ilmeisesti tutkimuksia ei edes tehdä kuin vasta kun koulu alkaa olla ajankohtainen tai koulussa.
Kommentit (258)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi ei osaa kiukutella vallankäyttönä. Tai jos osaa, sinulla on erittäin taitava lapsi. Hänellä pitäisi olla siinä tapauksessa muun muassa kykyä arvioida syy-seuraus-suhteita, tunnistaa omat ja sinun tunteesi, kyetä muokkaamaan sinun tunteitasi, hillitsemään omiaan jotta voi tietoisesti esittää jotakin muuta tunnetta ja muokata käytöstään sellaiseksi jolla muokkaa ympäröivää maailmaansa
Miksi sinun mielestä sitten vaikkapa supernannyssa monet kiukuttelevat lapset määritellään vallankäyttäjiksi ja kiukun syyksi sanotaan, että lapsi käyttää valtaa?
ApNo se supernanny nyt ei ole mitenkään erikoisen järisyttävä ammattilainen
Suomen supernanny sattuu olemaan lapsiin erikoistunut erityistason psykoterapeutti, eli niin ammattilainen, kun voi vaan olla. Jenkkien supernannysta en tiedä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nepsy-oireet näkyvät usein laajasti arjessa; lapsella voi olla motorista viivästymää, aistisäätelyn ongelmia, jumiutumista, vaikeuksia sosiaalisissa suhteissa. Pelkät kiukkukohtaukset eivät vielä meinaa nepsy-haasteita, vaikka ne voivat olla toki oireita jostain neuropsykiatrisesta. Lapsella voi olla myös ikäkaudelle tyypillistä uhmakkutta. Oman jaksamisen ollessa rajoilla kannattaa pyytää apua esim. neuvolasta.
t. toimintaterapeutti
Se, että valta pitää olla vanhemmalla tarkoittaa sitä, että lapsella pitää olla tunne siitä, että vanhempi on turvallinen ja vakaampi kuin hän. Lapsella on helpommat tunnetaidot ja jos hän romahtaa, niin hänelle on tärkeää tietää, että vanhempi hallitsee tilanteen. Jos vanhempi ei kestä lasten tunteita ja antaa periksi pitääkseen lapsen tyytyväisenä, niin lapselle muodostuu käsitys siitä, että vanhempi ei kestä hänen tunteitaan. Tämä tuo lapselle "valta-aseman", joka on lapselle pelottavaa ja haittaa hänen kehitystään. Vanhemman tehtävä on siis palauttaa valta itselleen toimimalla johdonmukaisesti ja kestämällä lapsen tunteet. Näin lapsi saa turvallisuuden tunteen, kun hänellä on joku itseään vahvempi auttamassa ja tukemassa.
Lasutäti kirjoitti:
Se, että valta pitää olla vanhemmalla tarkoittaa sitä, että lapsella pitää olla tunne siitä, että vanhempi on turvallinen ja vakaampi kuin hän. Lapsella on helpommat tunnetaidot ja jos hän romahtaa, niin hänelle on tärkeää tietää, että vanhempi hallitsee tilanteen. Jos vanhempi ei kestä lasten tunteita ja antaa periksi pitääkseen lapsen tyytyväisenä, niin lapselle muodostuu käsitys siitä, että vanhempi ei kestä hänen tunteitaan. Tämä tuo lapselle "valta-aseman", joka on lapselle pelottavaa ja haittaa hänen kehitystään. Vanhemman tehtävä on siis palauttaa valta itselleen toimimalla johdonmukaisesti ja kestämällä lapsen tunteet. Näin lapsi saa turvallisuuden tunteen, kun hänellä on joku itseään vahvempi auttamassa ja tukemassa.
helpommat= heikommat
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mua inhottaa nää vallankäyttökommentit, kun useimmiten sen lapsen kiukun takana on joko sairastuminen, pää kipeä, jano, auringonpistos, nälkä, kylmä, jalka kipeä, nestehukka, huonosti nukuttu yö, pelko, epäreilu kohtelu, hammaskipu tai vessahätä
pitäs noi ainakin ensin poissulkea, ennen kuin alkaa puhua vallankäytöstä
No mikä sairastuminen siinä sinusta on taustalla, jos lapsi huutaa kaupassa pää punaisena, kun äiti ei osta hänelle tiettyä lelua tms. Tämähän on hyvin tyypillinen lapsen kiukkukohtaus.
Tyypillinen varmaan sellaisille vanhemmille jotka on taipuneet sen lelun ostamaan joskus aiemman kiukuttelun yhteydessä. Meidän uhmaikäinen tietää että sitä lelua ei tasan tarkkaan tipu jos kiukuttelee. Jos on kiltisti niin on ainakin pieni mahdollisuus. Yksi tuntematon täti meidän takana kassajonossa oli kerran huomannut miten nätisti poika laittoi lelun takaisin kun me sanottiin että ei tällä kertaa ja oli ostanut sen itse ja tuli antamaan pakkaamisen jälkeen.
Ja höpö höpö. Sinä puhut nyt tuosta vallankäyttötyyppisestä kiukuttelusta, jossa lapsi uskoo saavansa sen lelun riehumalla. Mutta ei se läheskään aina ole sitä. Meillä lapsi raivoaa, vaikkei taatusti ole koskaan saanut raivoamalla yhtään mitään myönnytyksiä, olen ollut siitä hyvin tarkka. Ei vaan kykene sietämään sitä pettymyksen tunnetta kun ei saa tahtoa läpi.
Nimenomaan puhuin siitä vallankäyttökiukuttelusta, siitähän tossa kauppajutussa oli kyse. Kyllä se meidän poikakin kiukuttelee - mutta ei kaupassa lelu tai karkkihyllyllä vaan kotona. Ja syynä on usein just väsy tai nälkä tai pissahätä tms. Ja on sellainen temperamentti että kiukun tullessa pitää antaa hetki kiukutella ja sitten syliin ja selvitetään mikä mättää.
Mutta myös niillä kaupassa kiukuttelevilla on erilaisia syistä sen kiukkuamisen taustalla. Kuten sanoin, meillä tehdään sitä vaikkei todellakaan ole koskaan annettu kiukuttelulle periksi. Ja vaikka olisi syöty ja pissattu ja nukuttu. Vaikka sinun lapsesi ei kiukuttelisi kaupassa ns. turhaan, niin ei se tarkoita ettei kukaan muu lapsi voisi tehdä niin. Lapsetkin on yksilöitä. Jotkut oppii nopeasti ettei kitisemällä saa mitään, jotkut testaa pidempään ja toisilla se ei ole edes siitä kiinni. Meillä lapsi ei taatusti kuvittele saavansa raivareilla mitään kivaa, päinvastoin, mutta räyhää silti, koska jämähtää vaan haluamiseen niin kovasti kiinni ettei pääse siitä kieltämisen mielipahasta yli. Kiukuttelu on reaktio siihen hallitsemattomaan mielipahaan, ei mikään kuviteltu keino sen halutun asian saamiseksi.
Ja mitä olen tuttavapiiriä tarkkaillut, niin ei ole ainut tällainen lapsi. Aika usein näiden kohdalla vanhemmat tajuavat jo hyvin varhain, että nyt on niin kovapäinen ja tempperamenttinen lapsi kyseessä, että tämän kanssa pitää olla erittäin johdonmukainen eikä saa antaa periksi. Silti kannetaan kerta toisensa jälkeen raivoavaa kolmevuotiasta kassajonon ohi autoon, ja ihmiset varmaan pyörittelee sinun tapaasi silmiään, että tuokin on tuollainen lepsu kasvattaja joka on taatusti sortunut palkitsemaan kiukkuamisesta. No, usko tai älä, aina ei ole kyse siitä.
Minulla on muuten kaksi muutakin, ihan samalla tavalla kasvatettua lasta joista kumpikaan ei ole koskaan raivonnut kaupassa.
Vierailija kirjoitti:
Meidän perheessä se paljon itkevä, helposti kiukustuva paljastui teininä autistiksi.
Mitään vallankäyttöjuttuja ei ole ollut yhdelläkään perheemme lapsista.
Meillä.sama. Tosin vasta vakavan masennuksen ja osastojakson jälkeen lasta tutkittiin. Olen ikuisesti katkera perheneuvolan psykologille, joka viivästytti tutkimuksia ja oli väärässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos tulee lapsen itkuisuuden yhteydessä mieleen ensimmäisenä vallankäyttö, niin kyseessä on aito lapsen paha mieli. Tällöin aikuisen tehtävä on hankkia tukea vanhemmuudelle.
Juuri näin.
Lapsi ei kykene käsittelemään elämän erilaisia hankalia tilanteita ja tunteitaan ja turhautuu. Siinä seuraa usein kiukku/raivo mikä on ihan normaalia tietyn ikäisellä tenavalla. Meidän aikuisten avulla lapsi oppii sietämään turhautumista ja rajoituksia. Ja kestämään vaikeitakin tunteita. Aikuisen pitäisi AINA, vihaisenakin, pysyä rauhallisena turvallisena aikuisena ja tukea lasta.
https://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/vanhemmuus/kasvatus/leikki-ika/mik…
Tänään oli ketju vauvan vallankäytöstä, vanhemmat oli pulassa huonosti käyttäytyvän vauvan kanssa😂ei voi kun nauraa, sori. Tää maailma on tulossa hulluksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
3 lapsen äiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tulee lapsen itkuisuuden yhteydessä mieleen ensimmäisenä vallankäyttö, niin kyseessä on aito lapsen paha mieli. Tällöin aikuisen tehtävä on hankkia tukea vanhemmuudelle.
Juuri näin.
Lapsi ei kykene käsittelemään elämän erilaisia hankalia tilanteita ja tunteitaan ja turhautuu. Siinä seuraa usein kiukku/raivo mikä on ihan normaalia tietyn ikäisellä tenavalla. Meidän aikuisten avulla lapsi oppii sietämään turhautumista ja rajoituksia. Ja kestämään vaikeitakin tunteita. Aikuisen pitäisi AINA, vihaisenakin, pysyä rauhallisena turvallisena aikuisena ja tukea lasta.
https://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/vanhemmuus/kasvatus/leikki-ika/mik…
Näin juuri, ja sanoittamaan niitä tunteita. Meidän pikkuvintiö hyvin nopeasti rauhoittuu kun laitettu selkeät rajat ja kiukku nostaa päätään mutta kun "ehditään ensin" nappaamaan kiinni tilanteen aiheuttama pettymys ja tunne. Ja sanoittamaan se tyyliin "varmasti harmittaa nyt" tai "tuliko tuosta paha mieli" jne. Yleensä asia jo siinä hetkessä helpottaa.
Siskoni on vähän sellainen rajumpi ja sanoo usein "nyt se ulina pois" tai "turha tästä kitistä" ja heillä lapset tottuneet että näin se vaan on. Mutta saa kyllä aika usein lapsensa kiukun partaalle ja tavarat lentää ja paha mieli jää usein päälle. Itse uskon että kun kestää lapsen tunteet, ne vaikeatkin, ja ottaa vastaan ja rauhoittaa lasta ja antaa tunteen että tässä olen minä rakastan ja kestän sinua kaikissa olosuhteissa, lapsi pääsee paremmin tasapainoon kun jokin vahva tunne ottaa vallan.
Hyviä artikkeleita löytyy miten lapsen tunteita kohdataan/siedetään ja miten resistenssiä vähitellen kehittyy.
Joskus vaan on olo ettei aikuisillakaan ole oikein hyviä tunnetaitoja.
Luin ketjun läpi ja tuli vähän sellainen olo että 0jotkut keskustelijat on aika lapsen tasolla. Hyvä aihe ja yhtä jankkaamista! Olisi kiva ihan oikeastikin kuulla mielipiteitä ja kokemuksia vastaavista haastavista tilanteista
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kouluttakaa näitä pelle vakavoja lisää ja lisätkää ongelmianne. Herätkää sitten parinkymmenen vuoden päästä. Ongelmat on aikuisissa ei lapsissa. Piste.
Meidän oma supernanny on kasvatusalan ammattilainen. Taas järkeviä neuvoja:
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/supernanny-antaa-vanhemmille-vinkit…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siitä tiedät että se on vallankäyttöä kun mitään ei ympärillä tapahtu ja lapsi rääkyy keuhkojensa pohjasta. Yleisvire tässä rääkymistyypissä on vaativa. Sillä vaaditaan huomiota, että saadaan viedä jonkun toisen tavarat tai huudetaan siksi että jos hänellä ei ole kivaa niin ei ole kenelläkään muullakaan. Yleensä rääkyjä alkaa kävellä muiden perässä ja jos et ala totella niin alkaa fyysinenkin väkivalta kohdetta kohtaan.
Miten tämä eroaa tavallisesta uhmasta tai vaikka aspergerista/autistista?
Aspergerin ja autismin huomaa muustakin toiminnasta kuin pelkistä kiukutteluista.
Mistä muusta alle 6-vuotiailla lapsilla? Syvän autismin varmasti kyllä, mutta moni sanoo että oireet tuli esille vasta koulussa lievillä tapauksilla.
Ap
Lapsen rauhallisuudesta ehkä kans. Äitini on kuvaillut mua rauhalliseksi vauvaksi kun kysyin häneltä tätä asiaa liittyen yhteen läksyyn joskus peruskouluvuosinani. Mun molemmat neurotyypilliset isosiskot on ollut mua pahempia känkkäränkköjä lapsena. Itse oon ainakin rauhallinen aspergerin vaikutuksesta ja pidän muista rauhallisista ja ajattelevaisista ihmisistä.
T: aspergerdiagnoosin lapsena saanut M28
Lasutäti kirjoitti:
Se, että valta pitää olla vanhemmalla tarkoittaa sitä, että lapsella pitää olla tunne siitä, että vanhempi on turvallinen ja vakaampi kuin hän. Lapsella on helpommat tunnetaidot ja jos hän romahtaa, niin hänelle on tärkeää tietää, että vanhempi hallitsee tilanteen. Jos vanhempi ei kestä lasten tunteita ja antaa periksi pitääkseen lapsen tyytyväisenä, niin lapselle muodostuu käsitys siitä, että vanhempi ei kestä hänen tunteitaan. Tämä tuo lapselle "valta-aseman", joka on lapselle pelottavaa ja haittaa hänen kehitystään. Vanhemman tehtävä on siis palauttaa valta itselleen toimimalla johdonmukaisesti ja kestämällä lapsen tunteet. Näin lapsi saa turvallisuuden tunteen, kun hänellä on joku itseään vahvempi auttamassa ja tukemassa.
Tämän päivän lasutädit ovat hurahtaneet täysillä tunnekasvatukseen. Kaikkea lapsen käytöstä katsotaan tunnelasit päässä. Ja kun saadaan selville, että joku vanhempi ei usko tähän tunneajatteluun niin se kirjataan kasvatusvirheeksi.
Nepsy-lapsen kanssa hankalia tilanteita tulee ehkä helpommin, kuin neurotyypillisen lapsen kanssa, kun aistikuormitus käy liian suureksi. On voinut olla päiväkodissa meteliä, kaveri on sanonut pahasti, eikä lapsi välttämättä ole hyvä sosiaalisissa taidoissa ja se koko päivä päiväkodissa voi olla lapselle kuormittava. Sukkahousujen sauma hiertää ja viimeinen niitti voi olla se karkkihyllyn kohdalla tuleva kieltäminen. Karkkihyllyongelman ratkaisin siten, että en ottanut lasta pienempänä mukaan kauppaan, koska siitä tuli vain itkua ja hammasten kiristystä, jota oli tarpeeksi arjessa muutenkin. Itseänikin harmittaisi, jos näkisin herkkujani ja niitä kiellettäisiin ostamasta. Aikuisena toki ymmärrän, että aina ei voi jokaista mielitekoa toteuttaa, mutta lapsi ehti oppia nämä asiat myöhemminkin. Isompana kaupasta ostettiin joka kerta jokin pieni karkki, suklaapatukka tms. ja lapsi oli ihan tyytyväinen.
Toinen nepsy-lapseni sen sijaan käyttäytyi aina hyvin, ikinä ei ollut mitään ongelmia missään. Ei oli ei, ja hän ei protestoinut.
Annoin paljon periksi nuoremmalle lapselle, kun en jaksanut taistella koko ajan kaikesta, kun sitä vääntämistä aiheuttivat kaikki asiat aina pukemisesta hampaiden pesuun ja kaikki arkiset toimet siltä väliltä. Jotta pääsimme esim. lähtemään aamulla päiväkotiin ja töihin, niin oli oikeasti pinnisteltävä, että lapsi ei saa kilaria, koska silloin myöhästyminen oli taattu. En voinut lasta puolipukeissakaan kuljettaa, koska kuljimme bussilla.
Kun ristiriitoja ja vääntöä tulee koko ajan, niin perheen ilmapiirikin muuttuu nopeasti huonoksi. Silloin lisärasitetta yrittää välttää kaikin mahdollisin keinoin, jotta edes joskus olisi rauha maassa.
Mutta mistä nämä sitten erottaa normaalista käyttäytymisestä onkin hyvä kysymys.
Sori, en ehdi lukea koko ketjua.
Itse olen vanhempana päätynyt siihen, että en voikaan varmasti tietää missään yksittäisessä tilanteessa. Eikä lapsi varsinkaan, vaan hänellä on oikeasti vaikeita tunteita joihin etsii jotain helpotusta.
Olen kuitenkin miettinyt, että jos lapsi kiukuttelee valtaa käyttääkseen ja kohtelen häntä ymmärtävästi ja välittävästi, siitä ei seuraa mitään pahaa. En muutenkaan koskaan tee esimerkiksi ostopäätöksiä keskellä huutomatsia, joten se ei johda periksi antamiseenkaan. Yleensä kuunteleminen ja läsnäolo lopettaa tilanteen jossain vaiheessa.
Jos taas lapsella on aito paha mieli ja kohtelen häntä silloin niin kuin hän käyttäisi valtaa minuun, jotain väliltämme menee ehkä pysyvästi rikki. Lapseni voi oppia, että hänen on opittava peittämään tunteensa, jotta pitäisin hänestä, ja että hänellä itsellään ei ole väliä. Tällaiseen minutkin kasvatettiin ja lukemattomat sukupolvet ennen minua. En halua jatkaa samaa kierrettä.
Vierailija kirjoitti:
Jos taas lapsella on aito paha mieli ja kohtelen häntä silloin niin kuin hän käyttäisi valtaa minuun, jotain väliltämme menee ehkä pysyvästi rikki. Lapseni voi oppia, että hänen on opittava peittämään tunteensa, jotta pitäisin hänestä, ja että hänellä itsellään ei ole väliä. Tällaiseen minutkin kasvatettiin ja lukemattomat sukupolvet ennen minua. En halua jatkaa samaa kierrettä.
Uskot siis että tunteiden peittäminen on jotain pahaa, ja että tätä pahuutta ei ennen ymmärretty mutta nyt ymmärretään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos taas lapsella on aito paha mieli ja kohtelen häntä silloin niin kuin hän käyttäisi valtaa minuun, jotain väliltämme menee ehkä pysyvästi rikki. Lapseni voi oppia, että hänen on opittava peittämään tunteensa, jotta pitäisin hänestä, ja että hänellä itsellään ei ole väliä. Tällaiseen minutkin kasvatettiin ja lukemattomat sukupolvet ennen minua. En halua jatkaa samaa kierrettä.
Uskot siis että tunteiden peittäminen on jotain pahaa, ja että tätä pahuutta ei ennen ymmärretty mutta nyt ymmärretään.
Uskallan yhtyä tämän edellisen kommentin kirjoittajaan. Ennen lasten tunteista ei niin välitetty. Tuskin sitä edes ajateltiin, tai pidettiin pahana, kun ei sille annettu mitään arvoa. Lasten tuli totella vanhempiaan ja aiheuttaa mahdollisimman vähän vaivaa. Helpoiten se tietysti käy lyttäämällä ja alistamalla tai väkivallalla. Minusta on hyvä, että lapsetkin saavat ilmaista tunteensa ja tulla kohdatuiksi ihmisenä, jolloin heistä kasvaa oman arvonsa tuntevia tasapainoisia aikuisia.
Toisaalta vaikka lapsi osaa manipuloida, niin eihän se tarkoita sitä ettei oikeasti voi olla paha mieli. Kyllä kai vanhemmat yleensä tunnistaa vallankäytön/pettymyksen/väsyn/kivun omasta lapsestaan? Jos on hallitsematon raivari niin kyse on varmasti liian suuresta kuormituksesta. Tosin jos raivarilla saa toistuvasti lelun kaupasta, voihan olla että se muuttuu työkaluksi.