Lue keskustelun säännöt.
Miten erottaa onko lapsen kiukuttelu vallankäyttöä, aitoa pahaa mieltä vai jotain nepsyä?
Jos päiväkoti-ikäinen lapsi saa pienistä asioista kiukkukohtauksia ja itkee usein niin miten voi erottaa johtuuko tuo nepsypiirteistä, siitä että oikeasti on paha mieli jostain ikävistä asioista tai vaikka väsymyksen tai nälän takia vai että onko kyse vallankäytöstä?
Olen katsellut jotain lastenkasvatusohjelmia ja supernannyja ja sellaisia, ja niissä usein sanotaan että kiukkukohtauksia saava lapsi on vallankäyttäjä ja valta täytyy siirtää häneltä aikuiselle tiukalla rajaamisella. Toisaalla taas sanotaan, että ei lapset mitään vallankäyttäjiä ole vaan kiukun takana on joku tunne, jota pitää ymmärtää. Ja auttaa lasta sen tunteen kanssa niin kiukkukin katoaa. Ja toisaalla taas annetaan ymmärtää että kovat kiukut tai usein tulevat itkut on nepsyoireilua ja käsketään viemään lapsi tutkimuksiin. Tosin ilmeisesti tutkimuksia ei edes tehdä kuin vasta kun koulu alkaa olla ajankohtainen tai koulussa.
Kommentit (258)
Vanhempana pitää jaksaa yhtenään päivittää sitä omaa käytöstään lapsen kehittyessä.
Kiukuttelukin kuuluu kasvuun ja en nyt tiedä haittaako sekään, että lapsi saa nähdä aikuisessa vastareaktion siihen käytökseensä, kunhan muistetaan olla kunnioittavia.
Asioista voi ja pitää pitää välillä palaveria sen tenavan kanssa silloin, kun ollaan rauhoituttu siinä on hyvä sopia toimintatavoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olethan Sinä lapsen vanhempana, hänen paras asiantuntijansa, hoitaja ja esikuvansa.
Kyllähän päiväkoti-ikäiselle on normaalia usein saada kiukkukohtaus ja itkeä. Ainakin omat lapset aina selkeästi alkavat itkeä/kiukuta kun he eivät saa jotain, mitä haluavat. Sitten itkevät, kun ei tuon ikäinen osaa harmitustaan muuten käsitellä.
Väsymys lisää kyvyttömyyttä sietää vastoinkäymisiä myös. Ja lapselle vastiinkäyminen on jo se, jos ei saa mehua jääkaapista vaikka hän sitä pyytää. Ei saa mitä haluaa, kyllähän sellainen aikuistakin kirpaisee. Tuon ikäiselle mehulasi on iso juttu, aikuisilla on sitten eri jutut, joista paitsi jääminen sattuu sieluun.
Kunpa lapset leikkisivät lasten leluloilla ja askartelisivat ja taiteilisivat. Joku viisas tsykolooki sanoi, ettei suosittele mitään , edes lastenohjelmia alle 3-vuotiaalle, kun aivot vaan ei kestä ja osaa käsitellä.
Kuinka paljon turhaa ja vahingoittavaakin maailmassa onkaan jota ei yksikään lapsi tai aikuinenkaan tarvitse elääkseen, joten annetaanko olla?
Lasten pikkuaivot ei kestä tätä maailman menoa. Eli jotain tässä pitäisi muuttaa.
Mitä?
Ei leimata lapsia kaikenmaailman diagnooseilla, silloin he alkavat elää sen mukaista elämää. Miksi luokitellaan?
Ennen puhuttiin käytöshäiriöistä, pulmia vai ratkoa ja opetella uusia käytöstapoja ja -malleja.
Hehän vasta opettelevat tässä maailmassa olemista, kuten me aikuisetkin , koko elämämme ajan. Vai ollaanko muka valmiita.
Minä en.
Terveisiä lasten vanhemmille, niin paljon tosi kivoja lapsia teillä monella on, ihan tavallisia ja normaaleja ja varmasti hyvä tulevaisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mua inhottaa nää vallankäyttökommentit, kun useimmiten sen lapsen kiukun takana on joko sairastuminen, pää kipeä, jano, auringonpistos, nälkä, kylmä, jalka kipeä, nestehukka, huonosti nukuttu yö, pelko, epäreilu kohtelu, hammaskipu tai vessahätä
pitäs noi ainakin ensin poissulkea, ennen kuin alkaa puhua vallankäytöstä
No mikä sairastuminen siinä sinusta on taustalla, jos lapsi huutaa kaupassa pää punaisena, kun äiti ei osta hänelle tiettyä lelua tms. Tämähän on hyvin tyypillinen lapsen kiukkukohtaus.
Tyypillinen varmaan sellaisille vanhemmille jotka on taipuneet sen lelun ostamaan joskus aiemman kiukuttelun yhteydessä. Meidän uhmaikäinen tietää että sitä lelua ei tasan tarkkaan tipu jos kiukuttelee. Jos on kiltisti niin on ainakin pieni mahdollisuus. Yksi tuntematon täti meidän takana kassajonossa oli kerran huomannut miten nätisti poika laittoi lelun takaisin kun me sanottiin että ei tällä kertaa ja oli ostanut sen itse ja tuli antamaan pakkaamisen jälkeen.
Ja höpö höpö. Sinä puhut nyt tuosta vallankäyttötyyppisestä kiukuttelusta, jossa lapsi uskoo saavansa sen lelun riehumalla. Mutta ei se läheskään aina ole sitä. Meillä lapsi raivoaa, vaikkei taatusti ole koskaan saanut raivoamalla yhtään mitään myönnytyksiä, olen ollut siitä hyvin tarkka. Ei vaan kykene sietämään sitä pettymyksen tunnetta kun ei saa tahtoa läpi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on yläasteikäisiä lapsia enkä muista että olisivat koskaan käyttäytyneet noin pieninä. Erään ystävän pienestä lapsesta on tullut kamala kiukuttelija ja huutaja. Näin lähellä seuratessa olen huomannut, että se johtuu täysin heidän kasvatustyylistään. Heti kun lapsi tekee jotain pahaa ja hänelle sanotaan siitä, alkaa "vallankäyttö" eli korvia särkevä tekoitku. Lapsi nostetaan heti syliin ja johan alkaa hymyilemään kuin aurinko. Kun lapsi on jonkun luona hoidossa, ei hän käyttäydy noin, koska kukaan ei anna periksi hänen turhanpäiväisille kiukutteluilleen. Normaalin ihmisen luulisi hahmottavan, milloin lapsi huutaa mistäkin syystä. Tottakai lohdutetaan, kun on kipeä tai kaatunut ja polvi ruvella, mutta kieltämisestä seuraavaa rääkymistä ei palkita sylillä.
ai kyllä meillä on aina nostettu lapsi syliin jos itkee. Eikä ne käyttäydy huonosti. Kyllä tossa perheessä on joku muu ongelma
Jos lapsi lyö jotakuta toista lasta ja sanot "ei saa lyödä" ja lapsi suuttuu tästä kieltämisestä, niin nostat hänet heti syliin? Sehän vahvistaa käytöstä, että kannattaa lyödä, niin pääsee syliin.
Syli on syli, vanhempi menee metsään, jos tekee siitä jonkun säännöstellyn palkinnon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kyllä sitten ymmärrä tätä nykymuotia että joka asiassa vedetään autismia ja nepsy-ongelmia heti kun lapsen kanssa on vähänkin haastavaa!
Onko nyt niin että ne kännytkät ja netit ja se että lapsi on valtaosan ajastaan muualla hoidossa on vieraannuttaneet vanhemmat terveestä suhteesta omaan lapseen? Eikö enää tunnisteta lapsen tunnetiloja? Miten silloin kun hän oli vauva, erotitko nälkäitkun, kipuitkun, väsymysitkun jne vai oliko sekin "nepsyongelmaa ja autismia"?
Olen huomannut kyllä miten uusavuttomia nykyvanhemmat ovat. Mitään ei osata ajatella itse, ei ole yhteyttä omaan lapseen. Järjen käyttö totaalisesti hukassa. Kaiken maailman vauvapalstoilla pohditaan että minkähänlainen autisminkirjon tapaus tämä meidän Pirkko-Petteri nyt on. Huolestuttaa ajatella mitä sitten kun nämä "nepsy-autistit" kasvaa aikuisiksi, minkä laisia ihmisiä heistä kasvaa?
Itselläni on kaksi lasta, onneksi jo isoja joten tältä nykyajan hullutuksilta olen säästynyt heidän kanssaan. Eipä silti että olisin tuohon mukaan lähtenytkään. Lapsentahtisesti on kasvettu ja eletty, järki ja tunne ollut mukana kaikessa. Pääasiana lapsen perusturvallisuuden takaaminen ja tasapainoinen koti. Kiukutella on saanut, tunteita on saanut näyttää mutta siinä ohjattu pysymään tietyissä rajoissa. Mitä tahansa ei ole saanut tehdä. Heti ei olla kauhuissaan rynnätty kyselemään että mitäs nyt!? Nyt se yrittää käyttää valtaa, nyt se teki niin ja näin, mitä tehdä!?
Tuloksena kaksi fiksua elämässä pärjäävää tasapainoista nuorta.
Ja kyllä, antaa tulla lunta tupaan, tämä on mielipiteeni nykyajan lastenkasvatuksesta, vaikka sanaa kasvatus vihaankin. Meillä ainakin lapset kasvoi itse, meidän tehtävämme vanhempina oli ohjata oikealle tielle. Olla mallina terveille ihmissuhteille ja hyvälle käytökselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mua inhottaa nää vallankäyttökommentit, kun useimmiten sen lapsen kiukun takana on joko sairastuminen, pää kipeä, jano, auringonpistos, nälkä, kylmä, jalka kipeä, nestehukka, huonosti nukuttu yö, pelko, epäreilu kohtelu, hammaskipu tai vessahätä
pitäs noi ainakin ensin poissulkea, ennen kuin alkaa puhua vallankäytöstä
No mikä sairastuminen siinä sinusta on taustalla, jos lapsi huutaa kaupassa pää punaisena, kun äiti ei osta hänelle tiettyä lelua tms. Tämähän on hyvin tyypillinen lapsen kiukkukohtaus.
ei meillä ainakaan lapset ole ikinä kiukutelleet kaupassa noin. Ennen kauppaan menoa ovat syöneet ja levollisia. osaan myös suunnata huomion muualle tai kääntää koko asian vitsiksi. Lapset on aika helppo saada miettimään jotain muutakin asiaa kuin sitä himoitsemaansa lelua. Tai sovitaan, että ehkä joululahjaksi sitten yms.
No nyt ei puhuttukaan teidän lapsistanne. Pyhimys-mammojen lapsethan eivät ikinä kiukuttele.
No en ole pyhimys, mutta huomaan, että olen hyvä kasvattaja ja meillä on kiva perhe ja kivat lapset ja mukava ilmapiiri kotona.
Kaikki on kivaa ja mukavaa.
Kiva.
Niin onkin :) Miksi elämästä pitäisi tehdä siellä kotona mikään hirveä valtataistelu tai taisteluareena, kun voi olla vaan mukavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Päiväkoti ikäisillä on vain noita kiukun purkauksia, ei niitä kannata alkaa analysoimaan sen kummemmin. Kolme vuotiailla tulee sen lsäksi se normaalisti ikävuoteen kuuluva uhmaikä joka voi olla hyvinkin työläs mutta menee ohi ajallaan. Minulla oli kerran ystävätär joka luki jotain 'miten lapsen pitäisi olla juuri nyt kehityksessään' kirjaa ja soitteli usein minulle ja oli kauhuissaan kun lapsensa ei ollutkaan ihan kuin kirjassa. Lopulta kyllästyin ja sanoin että polta se kirja ja lopeta katsomasta mitä mahdollisia vikoja lapsessasi on kun ei pilkulleen seuraa kirjan asettamia sääntöjä.
Vierailija kirjoitti:
En kyllä sitten ymmärrä tätä nykymuotia että joka asiassa vedetään autismia ja nepsy-ongelmia heti kun lapsen kanssa on vähänkin haastavaa!
Onko nyt niin että ne kännytkät ja netit ja se että lapsi on valtaosan ajastaan muualla hoidossa on vieraannuttaneet vanhemmat terveestä suhteesta omaan lapseen? Eikö enää tunnisteta lapsen tunnetiloja? Miten silloin kun hän oli vauva, erotitko nälkäitkun, kipuitkun, väsymysitkun jne vai oliko sekin "nepsyongelmaa ja autismia"?
Olen huomannut kyllä miten uusavuttomia nykyvanhemmat ovat. Mitään ei osata ajatella itse, ei ole yhteyttä omaan lapseen. Järjen käyttö totaalisesti hukassa. Kaiken maailman vauvapalstoilla pohditaan että minkähänlainen autisminkirjon tapaus tämä meidän Pirkko-Petteri nyt on. Huolestuttaa ajatella mitä sitten kun nämä "nepsy-autistit" kasvaa aikuisiksi, minkä laisia ihmisiä heistä kasvaa?
Itselläni on kaksi lasta, onneksi jo isoja joten tältä nykyajan hullutuksilta olen säästynyt heidän kanssaan. Eipä silti että olisin tuohon mukaan lähtenytkään. Lapsentahtisesti on kasvettu ja eletty, järki ja tunne ollut mukana kaikessa. Pääasiana lapsen perusturvallisuuden takaaminen ja tasapainoinen koti. Kiukutella on saanut, tunteita on saanut näyttää mutta siinä ohjattu pysymään tietyissä rajoissa. Mitä tahansa ei ole saanut tehdä. Heti ei olla kauhuissaan rynnätty kyselemään että mitäs nyt!? Nyt se yrittää käyttää valtaa, nyt se teki niin ja näin, mitä tehdä!?
Tuloksena kaksi fiksua elämässä pärjäävää tasapainoista nuorta.
Ja kyllä, antaa tulla lunta tupaan, tämä on mielipiteeni nykyajan lastenkasvatuksesta, vaikka sanaa kasvatus vihaankin. Meillä ainakin lapset kasvoi itse, meidän tehtävämme vanhempina oli ohjata oikealle tielle. Olla mallina terveille ihmissuhteille ja hyvälle käytökselle.
Tämä. Kiukuttelut ja raivokohtaukset kuuluvat kasvuun. Niiden avulla lapsi hahmottaa miten maailmassa ollaan ja eletään sekä oppii käsittelemään vaikeita turhautumisen ja pettymisen tunteita aikuisen tuella. Lapset eivät harjoita vallankäyttöä. He harjoittelevat elämässä tarvittavia taitoja ja valmiuksia.
Tärkeää on myös muistaa, että lapset yleensä kiukuttelevat vain sille turvalliselle aikuiselle. Ole siis sen arvoinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nepsy = nenänpuhdistussyndrooma
Mä ainakin osasin jo pienenä lapsena sen mä haluu-uu-uu-uun kiukuttelun kaupassa. Heittäydyin kuulemma karkkihyllyn eteen selälleni huutamaan. Ja jos koira voi oppia että käyttäytymällä tietyllä tavalla saa mitä haluaa, niin varmasti lapsikin voi. Eli tuossa tilanteessa jos lapsi saa mitä haluaa, se oppii että jos ei pyytämällä saa, pitää heittäytyä selälleen ja kiljua. Sen jälkeen siitä kiukuttelusta tulee vallankäyttöä.
Olin itse joskus aikuisena kaupassa, kun siellä pieni lapsi kiljui samalla tavalla jäätelöä. Äitiä nolotti, nosti lapsen kärryihin siihen lapsen istumapaikkaan ja jatkoi ostoksia. Lapsi jatkoi huutamistaan ihan koko kauppareissun ajan. Oli niin sinnikäs että lopulta kaikkia meitä sivusta seuraajia alkoi jo naurattaa se itsepäinen huutaminen. Kassalla lapsikin huomasi kun kassatätiä nauratti ja alkoi huutaa että ei saa nauraa, mä haluan jäätelöö-öö-öö-öö-öö. Ei saanut jäätelöään vaikka kuinka huusi, kaupasta ulos kävellessä vasta luovutti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä sitten ymmärrä tätä nykymuotia että joka asiassa vedetään autismia ja nepsy-ongelmia heti kun lapsen kanssa on vähänkin haastavaa!
Onko nyt niin että ne kännytkät ja netit ja se että lapsi on valtaosan ajastaan muualla hoidossa on vieraannuttaneet vanhemmat terveestä suhteesta omaan lapseen? Eikö enää tunnisteta lapsen tunnetiloja? Miten silloin kun hän oli vauva, erotitko nälkäitkun, kipuitkun, väsymysitkun jne vai oliko sekin "nepsyongelmaa ja autismia"?
Olen huomannut kyllä miten uusavuttomia nykyvanhemmat ovat. Mitään ei osata ajatella itse, ei ole yhteyttä omaan lapseen. Järjen käyttö totaalisesti hukassa. Kaiken maailman vauvapalstoilla pohditaan että minkähänlainen autisminkirjon tapaus tämä meidän Pirkko-Petteri nyt on. Huolestuttaa ajatella mitä sitten kun nämä "nepsy-autistit" kasvaa aikuisiksi, minkä laisia ihmisiä heistä kasvaa?
Itselläni on kaksi lasta, onneksi jo isoja joten tältä nykyajan hullutuksilta olen säästynyt heidän kanssaan. Eipä silti että olisin tuohon mukaan lähtenytkään. Lapsentahtisesti on kasvettu ja eletty, järki ja tunne ollut mukana kaikessa. Pääasiana lapsen perusturvallisuuden takaaminen ja tasapainoinen koti. Kiukutella on saanut, tunteita on saanut näyttää mutta siinä ohjattu pysymään tietyissä rajoissa. Mitä tahansa ei ole saanut tehdä. Heti ei olla kauhuissaan rynnätty kyselemään että mitäs nyt!? Nyt se yrittää käyttää valtaa, nyt se teki niin ja näin, mitä tehdä!?
Tuloksena kaksi fiksua elämässä pärjäävää tasapainoista nuorta.
Ja kyllä, antaa tulla lunta tupaan, tämä on mielipiteeni nykyajan lastenkasvatuksesta, vaikka sanaa kasvatus vihaankin. Meillä ainakin lapset kasvoi itse, meidän tehtävämme vanhempina oli ohjata oikealle tielle. Olla mallina terveille ihmissuhteille ja hyvälle käytökselle.
Tämä. Kiukuttelut ja raivokohtaukset kuuluvat kasvuun. Niiden avulla lapsi hahmottaa miten maailmassa ollaan ja eletään sekä oppii käsittelemään vaikeita turhautumisen ja pettymisen tunteita aikuisen tuella. Lapset eivät harjoita vallankäyttöä. He harjoittelevat elämässä tarvittavia taitoja ja valmiuksia.
Tärkeää on myös muistaa, että lapset yleensä kiukuttelevat vain sille turvalliselle aikuiselle. Ole siis sen arvoinen.
Kyllä monet harjoittavat myös vallankäyttöä. Kaikki vanhemmat eivät sitä kuitenkaan huomaa tai halua huomata. Ei haluta nähdä omassa lapsessa sellaista käytöstä. Halutaan että oma lapsi on vaan suloinen ja kiva, ja joskus vähän väsynyt mistä johtuu ns. Huono käytös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siitä tiedät että se on vallankäyttöä kun mitään ei ympärillä tapahtu ja lapsi rääkyy keuhkojensa pohjasta. Yleisvire tässä rääkymistyypissä on vaativa. Sillä vaaditaan huomiota, että saadaan viedä jonkun toisen tavarat tai huudetaan siksi että jos hänellä ei ole kivaa niin ei ole kenelläkään muullakaan. Yleensä rääkyjä alkaa kävellä muiden perässä ja jos et ala totella niin alkaa fyysinenkin väkivalta kohdetta kohtaan.
Miten tämä eroaa tavallisesta uhmasta tai vaikka aspergerista/autistista?
Aspergerin ja autismin huomaa muustakin toiminnasta kuin pelkistä kiukutteluista.
Mistä muusta alle 6-vuotiailla lapsilla? Syvän autismin varmasti kyllä, mutta moni sanoo että oireet tuli esille vasta koulussa lievillä tapauksilla.
Ap
paska puhetta ! Minun pojallani on lievästä päästä autismi eikä sitä toderllakaan päältä katsoen huomaan eikä käytöksestäkään ihan heti. Ja on todettu jo pojan ollessa 2 3 vuotias ja 2 vuotiaana alettiin epäilemään. Koska merkkejä oli jo silloin.
Maailmalle olet vain yksi ihminen, mutta yhdelle ihmiselle voit olla koko maailma 😍😘❤❤❤
Mielestäni on inhottavaa ajatella, että lapsen kiukku tai itku on vallankäyttöä. Itse en usko näin, vaan lapsi näissä tilanteissa ilmaisee tunteitaan. Lapsen tunteet on aina ok, ne on aina lapselle todellisia ja siten niihin pitää myös vastata. Tällä tarkoitan sitä, että lasta pitää opastaa miten kiukku käsitellään, miten hän pääsee eteenpäin ja myös ymmärtämään itse, mitä siellä taustalla on. Auttaminen ei tarkoita lässyttelyä ja pään silitystä. Monesti lapsi rauhoittuu jo pelkästään siitä, että sanoo että saa olla paha mieli ja saa tulla kiukku, tämä jo yleensä katkaisee sen pahimman, jonka jälkeen lapsi itsekkin jo kykenee sanoittamaan mitä tapahtuu. Esim. yhtenä päivänä 3v oli koko ajan kiukkuinen ja käyttäytyi huonosti. Lopulta selvisi, että hänellä sattuu pää! Otettiin hiukan särkylääkettä ja tehtiin pesä sohvalle ja siinä se. Heti tuli parempi mieli ja loppupäivä meni kauniisti.
Näin autistisen lapsen äitinä olisi kyllä mielenkiintoinen nähdä,
millainen idiootti tämän kommentin takana on.
Maailmalle olet vain yksi ihminen, mutta yhdelle ihmiselle voit olla koko maailma 😍😘❤❤❤
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni on inhottavaa ajatella, että lapsen kiukku tai itku on vallankäyttöä. Itse en usko näin, vaan lapsi näissä tilanteissa ilmaisee tunteitaan. Lapsen tunteet on aina ok, ne on aina lapselle todellisia ja siten niihin pitää myös vastata. Tällä tarkoitan sitä, että lasta pitää opastaa miten kiukku käsitellään, miten hän pääsee eteenpäin ja myös ymmärtämään itse, mitä siellä taustalla on. Auttaminen ei tarkoita lässyttelyä ja pään silitystä. Monesti lapsi rauhoittuu jo pelkästään siitä, että sanoo että saa olla paha mieli ja saa tulla kiukku, tämä jo yleensä katkaisee sen pahimman, jonka jälkeen lapsi itsekkin jo kykenee sanoittamaan mitä tapahtuu. Esim. yhtenä päivänä 3v oli koko ajan kiukkuinen ja käyttäytyi huonosti. Lopulta selvisi, että hänellä sattuu pää! Otettiin hiukan särkylääkettä ja tehtiin pesä sohvalle ja siinä se. Heti tuli parempi mieli ja loppupäivä meni kauniisti.
Ei kaikki itku tai kiukku sitä olekaan. Mutta joskus voi olla. Inhottavaa se varmasti omassa lapsessa sellaista on nähdäkin, siksi sitä ei haluta nähdä. Ja lapsi jatkaa vallankäyttöään sitten päiväkodissa ja koulussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No niin, että ihan ekaksi kohtelet lasta ilman omia ennakkokäsityksiäsi vallankäytöstä eli pahana mielenä. Kyllähän se sitten paljastuu, jos kyse onkin muusta.
Vai oletko nähnyt jo merkkejä siitä, että kyse olisi muusta?
Miten se paljastuu? En ymmärrä mitä tarkoitat. Ihan tavallisesti ja ilman ennakkokäsityksiä olen lasta aina kohdellut. Uskoen hyvään ja pyrkien hyvällä hyvään. Mutta miten se tähän liittyy?
ApMiksi pohdit noin pitkällisesti syitä lapsen kiukutteluun? Mitä ihmeen vallankäyttöä? Pidä ensin lapsen päivärytmi suhteellisen tasaisena. Säännölliset ruokailut ja riittävä yöuni. Riippuen lapsen iästä on usein menossa myös joku ikävaiheeseen liittyvä tahtovaihe.
https://www.mll.fi/vanhemmille/lapsen-kasvu-ja-kehitys/Miksi en pohtisi? Minua kiinnostaa tällaiset aiheet ja muutenkin eri ilmiöiden syvällinen pohdinta. Aloituksen aihehan ei ollut mitenkään juuri oman lapseni kiukku vaan ehkä enemmänkin erilaiset syyselitykset kiukulle, mikä niistä on missäkin tilanteessa todennäköisin ja se, että miksi monet kasvatusohjelmat nimeää kiukkua hyvin usein vallankäytöksi ja monet ihmiset vaikka keskustelupalstoilla myös.
ApEn ole nähnyt lapsen kiukulle vallankäyttöselitystä. Kuulostaa omituiselle. Ihmisillä on monenlaisia tunteita ja hyvä niin. Ei lapsen kiukkua pidä kriminalisoida.
Sinä et ole koskaan kuullut siitä, että lapsilla on oma tahto ja he kokeilevat erilaisia keinoja haluamiensa asioiden saavuttamiseksi? Kaikki lapset ovat koko lapsuutensa 100% rehellisiä ja ilmaisevat tahtonsa vain rauhallisesti keskustelemalla?
Tietenkin on. Kaikilla ihmisillä on. Eikä silti kaikki mene aina oman tahdon mukaisesti, joskus sitten kiukuttaa. Pitääkö siitä rangaista?
Meidän perheessä se paljon itkevä, helposti kiukustuva paljastui teininä autistiksi.
Mitään vallankäyttöjuttuja ei ole ollut yhdelläkään perheemme lapsista.