lokakuiset keskiviikkoon.
täällä ilmoittelen itsestäni vaikka harvemmin on tullutkin kirjoitettua..
eli tilanne se että viikkoja 40+2 pari tuntia sitten alkoi supistelut ja nyt jo napakoituneet 2-3 min välein tuleviks..
supistukset tuntuu selässä ja ala mahassa... jos vaikka pääsis tänään tosi toimiin ja näkis tänään vielä hartaasti odotetun kakkosen...
ei kun jännittämään..
Kommentit (48)
Ja onnea päivänsankarille! COE: meitsi on tavallaan ensisynnyttäjä kun esikoinen leikattiin suunnitellusti. Siksi mun ei tartte/en pääse niin " pian" synnärille. Soitin aamusella ja ohjeeksi annettiin, että kun tulee viiden minuutin välein tai olo käy sietämättömäksi. Nyt olo on sietämätön 6-11 minuutin välein:/ Nyt mä uskon kaikkia jotka sanoo, että " kyllä sen sitten tietää kun oikeasti supistaa" Nyt mä tiedän, täähän on ihan hirveetä! Mutta odotellaan vielä kotona *ai prkl* niin kauan kuin vain pystytään (tai siis mä pystyn) ja sitten nokka kohti Kättäriä. Nyt oli muuten väli alle 5 min...Makuulla menee aina kymmeneen ja ylikin mutta istualleen 5-6min ja seisten/kävellen vielä tiheämmin. Hui, taitaa olla kohta meikämammalla lähtö ihan aikuisten oikeesti edessä!!!!! Vai pitäiskö mun vaan pötkötellä kun sillee väli on pidempi? Apua, mä en tiedä?! Auttakee=)
Paljon tsemppiä ja voimia ja kiukkuakin ponnisteluihin!!! GO GIRL!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
loka_mama 40+2
Hyvää syntymäpäivää Coe! Ja Lillikselle: eihän se kannata maata jos suppareiden väli sillä pitenee, siis jos tahot synnyttämään :) Liikettä vaan, niin paremmin ja nopeemmin se kohdunsuu aukeaa. Tsemiä koitokseen!
Jos vaan jaksat olla pystyssä niin ei muuta kun kävelet ja menoksi vaan pikapuoliin! Sano fiikunalle terkkuja :) :)
NIIN ja kiitokset kaikille onnitelleille :) :) Kun vaan vielä sais synttärilahjaksi tältä vauvalta jotain lupaavia merkkejä...
Coe
Mä tuossa siivoilin vähän. Imuroin lähinnä ja keräsin tavaroita ja leluja (joita riittää) lattioilta.
Sitten vessassa käydessä tulikin limaa jossa oli yksi pieni VERIviiru. Voi että sitä ihminen osaa olla onnellinen pienestä. :) Jos tämä nyt tarkoittais sitä, että tällä viikolla pääsis synnyttämään, kun en ole käynyt missään sisätutkimuksessa ja sekstailustakin on jo useampi päivä..
Mulla on kaikki synnytykset alkaneet siten, että n. vuorokautta aiemmin on alkanut tulemaan veristä limaa. NYT TÄTÄ LISÄÄ! En tahdo uskaltaa mennä vessaan, kun pelkään, että sitä ei enään tulekaan. :)
Pixelina rv 40+1 edelleen
Eli torstai-iltana nukkumaan mennessä n. klo 23 lorahti lapsivettä jota en kyllä ensin uskonut lapsivedeksi, mutta eipä ollut enää epäilystäkään kun seisoessa alkoi valua reittä pitkin. Ennen tuota ei ollut mitään tuntemuksia että vauva alkais syntyä. Soittelin sairaalaan ja pyysivät sinne koska vauva ei edelleenkään ollut ihan laskeutunut. Niinpä mentiin sairaalaan puolen yön aikoihin. Kätilö tutki paikat ja kohdunsuu oli auki 2 cm. Käyrää otettiin välillä. Hieman kipeitä supistuksia alkoi tulla vasta aamuyöllä ja melko harvakseltaan, n. 10 min välein. Tihenivät kuitenkin siinä aamun aikana ja niitä alkoi tulla 5min välein ja olivat jo jonkin verran enemmän kipeitä. Pääsin synnytyssaliin aamupäivällä ja kun kätilö oli jo valmistelemassa puudutuksen laittoa, supistukset loppuivat täysin. Jonkin ajan kuluttua siirryin (pettyneenä) osastolle ja vasta illalla alkoi tulla uusia supistuksia. Mä olin jo ihan varma että vauva syntyis pe 13.päivä, kuten olin itse veikannut! Mieskin lähti kotiin nukkumaan joskus 10:n aikaan illalla koska mitään ei tapahtunut.
Noin klo 1.30 sain petidiinipiikin kun alkoi tuntua etten voi kipujen vuoksi nukkua ollenkaan. Sepä ei poistanutkaan kipua, vaan alkoi supistella kahta kauheammin, 5min välein. Olin auki n. 3cm. Noin klo 2.30 menin synnytyssaliin ja siellä yritin keinutuolissa kärvistellä. Puoli 5:n aikaan soitin miehen paikalle ja samoihin aikoihin sain eka annoksen epiduraalia. Siinä vaiheessa olin auki n. 5cm. Kyllä olikin taivaallisen ihana olo sen epiduraalin laittamisen jälkeen! Uni tuli väkisinkin. Joskus ennen 6:ta sain suoneen antibioottia koska lapsivedenmenosta oli kulunut yli 18h. Toisen annoksen epiduraalia sain n. 3h kuluttua jolloin olin auki jo 8cm. Noin klo 11 alkoi taas epiduraalin vaikutus poistua, mutta loppuaika päätettiin sinnitellä ilman. Tässä vaiheessa laitettiin tipan kautta oksitosiinia että pääsisin nopeammin ponnistamaan. Jumppapallon päällä pyöriskelin siihen saakka kunnes siirryin ponnistamaan tuoliin klo 12 aikoihin. Ponnistusvaihe kesti 42 min vaikka kuvittelin että olisi nopeampi toimitus kuin eka kerralla (jolloin kesti 25min). Muutama tikki piti laittaa koska tuli toisen asteen repeämä. Suureksi ilokseni pystyn jo istumaan ihan normaalisti ja kaikki kivutkin ovat poissa. Jälkisupistuksetkaan eivät olleet yhtä pahoja kuin edellisen lapsen syntymän jälkeen. Ihan hyvä mieli tuosta synnytyksestä jäi vaikka se nyt ei niin nopeasti sitten lopulta käynnistynytkään kuin ensin luulin. Onneksi ei kuitenkaan koko aikaa noita kipeitä supistuksia ollut. Muuten ois kyllä järki lähtenyt jos ois 1½ vrk pitänyt kitua!
Kaiken kaikkiaan synnytyksen kestoksi tuli 9h20min. Tuloksena oli 9 pisteen poika, jolla painoa 3710g ja pituutta 51,5cm. Päänympärys 36cm. Eilen tultiin kotiin ja hyvin on mennyt. Viime yökin meni varsin hyvin. Poika söi parin-kolmen tunnin välein ja jatkoi unia.
Mieskin siis kerkesi mukaan synnytykseen ja uskalsi jopa leikata napanuoran, mutta eipä hän paljon ehtinyt vauvan kanssa olla kun lähti jo su-aamuna takas ulkomaille. Pääasia että ehti kuitenkin nähdä pojan ja oli mukana sairaalassa.
Paljon onnea muillekin vauvan saaneille ja jaksamisia synnytystä odotteleville! Käyn kyllä vielä lueskelemassa joka päivä nämä lokakuisten pinot. Koukussahan tässä ollaan.:) Niin ja vielä Coelle synttärionnittelut! Oishan se vauva mukava synttärilahja.
MaryJ ja poju 4vrk
Onneksi miehesi ehti mukaan! :) Muistan että sitä toivoit - nyt on varmaan ollut " kiva" lähteä sitten reissuun kun kuitenkin uusi pieni nökerönaama on muistissa.
Jaksamista arkeen niiden vanhempienkin kanssa, varmaan aika vaativaa nyt teillä ainakin pari ekaa viikkoa.
Coe
Joku oli avannut synnytyspuolelle keskustelun aiheesta KÄTILÖOPISTO VS. NAISTENKLINIKKA. Ehkä tästä aiheesta on jo käyty keskustelua täälläkin aiemmin, mutta en ole ollut niiin aktiivinen, joten herättelen kysymystä täälläkin, jos on mielipiteitä ja kiinnostusta..
Pieni GALLUPPI siis niille, joilla kokemusta,kommentteja tai mielipiteitä synnytyksestä koskien Kättäriä tai Naistenklinikkaa:
1.Jos sinulla on takana jo synnytys tai useampi, niin synnytitkö Kättärillä vai Naistenklinikalla?
2.Minkälainen fiilis jäi ko. laitoksesta?
3.Miten suhtauduttiin puhelimessa, kun kipujen keskellä soitit ja sanoit, että haluaisit tulla sairaalaan, kerrottuasi supistustilanteen?
4. Seurattiinko tilannetta mielestäsi tarpeeksi, kuunneltiinko sinua ja tarpeitasi?
Tiedän, että jokainen synnytys on yksilöllinen ja mielipiteet on jokaisen omia.
Itse olen menossa Kätilöopistolle Haikaranpesään. Meinasin kyllä vaihtaa naistenklinikkaan kun raskausviikkoja oli jotain 28+ kuultuani jos jonkinlaista kauhukertomusta Kätilöopistosta..Lähipiirissäkin kaverit ovat Kätilöopistolla synnyttäneet ja suurimmalla osalla oli negatiivista palautetta kerrottavana. Itseäni pelottaa ensinnäkin heti toi sairaalaan sisään otto. Ei ole kiva, jos omasta mielestään kovat kivut, ja puhelimessa toppuutellaan, että ole kotona vain, ei sinulla mikään kiire vielä ole. En tiedä, oletteko lukeneet synnäripuolella erään kertojan kokemusta, mutta hänet olisi passitettu laitokselta kotiin, mutta onneksi lääkäri oli tullut paikalle ja huomannut sikiön epätasaiset sydänäänet ja tuli samantien lähtö leikkuriin. Ajatella, jos hän olisi ehtinyt lähteä hoitajien pyynnöstä kotiin!
En haluaisi tuntea olevani tuuliajoilla tässä raskauden loppupuolella, kun muutenkin pelottaa edessä oleva synnytys ja kaikki on niin uutta. Meillä ei neuvolasssa terveydenhoitaja edes tee sisätutkimusta, joten on tosi vaikea tietää, onko edistystä tapahtunut kohdunsuulla. Mun mielestä sisätutkimuksen tulisi ehdottomasti kuulua loppuvaiheen seurantoihin, että tietäisi tilanteen, eikä tarvitsisi miettiä ja murehtia.
Noh, koitan olla murehtimatta ja ajatella positiivisesti että kaikki menee hyvin. Olen saanut neuvoja, että KANNATTAA PYSYÄ KOVANA JA VAATIA ROHKEASTI JOS SILTÄ TUNTUU JA ILMAISTA MIELIPITEENSÄ. Koitan pitää tämän mielessä, mutta eihän se tule olemaan helppoa..
Huomenna LA!! Supistuksia odotellessa, huoh.....
Julianne75
39+6
Onnittelut kaikille vauvansa saaneille ja voimia koitokseen lähtijöille!!!
Jenille extra voimahalit... Onneksi vauva hyvässä hoidossa. Pian saatte hänet kotiin ja vauva-arki pääsee alkuun.
Sanna ja poitsu 4 vrk
Eli maanantaina 17.30 synnytys käynistui kotona vesien menolla rv 40+1. Sairaalassa oltiin klo. 19.00 ja ihana poika syntyi 20.05!!!!
Synnytys oli nopea ja tosi kipeä! Supiststukset tuli puolen minuutin välein ja mitään kivunlievitystä en kerennyt saamaan. Ponnistus vaihe kesti 2minuuttia. Laitan tarkemman synnytyskertomuksen myöhemmin.
Pojan mitat: 3650g ja 52cm. py 36cm.
Tänään kotiuduttiin ja nyt opetellaan vauva-arkea. Tytöt on haltioissaan ja äiti ja isä ovat myytyjä. Vauva on mielettömän ihana ja kaikki on lähteny tosi hyvin " käyntiin" .
Tuun myöhemmin lukemaan kuulumisianne. Onnea kaikille vauvatuneille ja paljon jaksamista ja voimia vielä odottaville!
Mamseli rv 0+0 ja ihan pikku kaveri 2vrk
ei oo muutakaan tekemistä.
Otettiin yhteen meijän pikku jätkän kanssa,
sillä kun on koulusta syysloma ja tylsää tietysti, kun ei ole kavereita,
niin kiukuttelee sitten minulle, ja minä kiukuttelen hänelle....
Nyt sain törkättyä sen yhden kaverin luokse hetkeksi, niin ehkä sieltä tulee pirteempi poika kotiin.
ONNITTELUT MAMSELLILLE POIKA-NYYTISTÄ !!!!
Tahtoo kanssa kovasti jo rutistella omaa pikku nyyttiä....
tuntemukset ois taas sellaset että saattaisi ehkä tullakkin.
Koko päivän nipistellyt vatsaa, öisten pikku supistusten jälkeen.
Pixelina odota nyt muakin. Meinaat selvästi pian livistää ;)
Toivottavasti tästä tosiaan pääsis itekkin pian lähtemään,
EIHÄN TÄTÄ KESTÄ ENÄÄ HETKEÄKÄÄN!!!!!!!!!!!!!
Koitan mennä nyt hetkex huilalee kun poikakin on poissa " jaloista" .
Sama päivä meillä mamseli kun lapset syntyi.
Nopeastikin myös ..
Itsellä olo poikki kun neiti tykkää itkeä ja valvoa yöllä,onneks mies valvoi hänen kanssaan.Tää flunssa on kyllä ihan kauhee.
Koittakaahan nyt jakautua niin päästään jutskailemaan tuonne vauva puolelle :)
Pixelinakin jaksaa sinnitellä aina vaan..
Wades & Pikku Natika 2vrk
Mamseli, Wades ja Aada ja kaikki muut joita en muistanut mainita :o)
Ompas meidän pinoissa ollut paljon lukijoita viime aikoina =O Oikein hävettää miten negatiivisia viestejä tullut kirjoitettua...
Hitaasti menee aika täälläkin...Tää on vaan yhtä odottelua...
Sitä samaa limatulppaa tulee, jota tullut jo monen monta päivää ja näköjään nuo veriviirutkaan seassa ei auta vaikka niin luulinkin..Ainakin jos Miannin juttuja on uskominen ;) Saakura!
Tuntuu että kaikki on lomalla tällä viikolla..Me vaan kökitään pojan kanssa kaksin ja katotaan Tomi Tarktoria..Huippu fiilis siis ;D
Mullakin maha ihan tuossa alhaalla " roikkuu" ja näyttää tosi hölmöltä! Haluan jo eroon siitä! Nyt kun täälläkin on jo keli lähemmäs nollaa niin meinaa olla totaalinen vaatetusongelma. Enää kun ei oikein tarkene takki auki mennä.
Jaahans, taas oli niin paljon asiaa :D Tää on kyllä jo surkuhupaisaa :/
Jos vaikka lähtis pihalle kuuntelemaan naapureitten ihmettelyjä että vieläkö olen kasassa =O
Kävin kyllä aamulla pinon lukemassa, mutta kun olin jotenkin niin depiksessä, en jaksanut alkaa valittaa, ajattelin, että piristyn kuitenkin vähän kampaajan hellässä hoivassa.
Ihan alkuun onnea taas kaikille vauvan saaneille ja LILLIS on varmasti jo kättärillä, harmi kun en ehtinyt tulla aikaisemmin toivottamaan tervemenoa. ja COElle lämpimät synttärionnittelut! Te olette niin nuoria kaikki vielä, itsellä mittarissa jo 32 :-)
Nyt olis tällä mammalla tukka raidoitettu ja leikattu, joten tulisi hyviä synnytyskuvia. Viime yönä supisteli kyllä täälläkin ja valvottiin, mutta välit ihan liian harvoja ja loppuyön nukuin. Nyt meikäläiselläkin alkaa ekaa kertaa kuitenkin tässä raskaudessa tämä liikkuminen olla hankalaa. Mutta sehän nyt ei tarkoita yhtään mitään.
En muista nimimerkkiä, mutta joku kyseli kättärin kokemuksista. Minulla vain POSITIIVISTA sanottavaa, Eka synnytys käynnistyi hitaasti, mutta sain käydä ihan vapaasti näytillä (ei todellakana tarvinnut anella) päivystyspolilla vuorokauden supisteluidenj älkeen, kun itsellä oli kova epävarmuus ensisynnyttäjänä, missä mennään. Synnytys oli " käynnistymässä" ja sain itse päättää, jäänkö jo sisään (haikaranpesässä oli tilaa ja olisivat jo ottaneet minut sinne) vai haluanko vielä mennä yöksi kotiin (supistusten väli oli silloi vielä noin 10-12 min ja en ollut paljoa auki, vaikka tooosii kovia olivatkin). päätettiin miehen kanssa vileä suunnata kotiin (sain mukaan jotain nukahtamislääkettä) ja sitten seuraavana aamuna noin klo 11 mentiin uudelleen tositoimiin.
Ei nyt muuta tule mieleen. sellainen tasainen ketutus päällä, kun en minäkään jaksaisi enää odottaa yhtään. tathoo kipua ja actionia!!!!
Jolla rv 39
Laitoin galluppi-viestin, mutta se taitaa olla liian negatiivinen juttu nyt tähän meille loppumetreillä oleville odottajille. Tajusin sen itsekin vasta äsken.. Sitä vain herää kaikenlaisia ajatuksia tässä väsymyksen keskellä ja kun tosiaan muutenkin jännittää ja pelottaa. Ehkä pitäisi keskittyä vain ajattelemaan positiivisesti ja unohtaa kauhukertomukset.
ONNITTELUT KAIKILLE NYYTIN SAANEILLE!! Ihanaa lueskella jakautumisuutisia :)
Nyt koitan pitää päällä iloisen mielen ja menen valitsemaan vauvalle vihdoin kotiintulovaatteet. (pitää lisätä varmaan 56cm kokoisiakin vaatteita kassiin, kun ei tiedä minkä kokoinen potra poika sieltä on tulossa..)
Tänään oli neuvola ja sf-mitta sen kun kasvaa vaan!!! se oli jo 37,5?! sykkeet oli 130-140 välillä. Painoa oli mulla tullu viikossa 1,5kiloa! Vaaka näytti nyt 73.3kg...huhheijaa...no lähtöpaino oli mulla 57.4 joten 16 kiloa on saldo tällä hetkellä. Tohon hurjaan painon lisäykseen syinä terkkarin mukaan nää turvotukset, jotka vaan lisääntyy..
Mukavia iltoja supistuksia odottaville ja nyytin kanssa kotona hymyileville :)
Julianne 39+6
hei, luin viestisi uudelleen ja tajusin, että sinäkin olet menossa nimenomaan kättärin haikaranpesään synnyttämään kuten minäkin (toivottavasti.) unohdin tuossa äsken vielä kertoa, että minä myös soittelin sinne ekana yönä ,kun supistelit alkoivat, varmaan 3 krt ja AINA sain ystävällistä palvelua ja tuli rauhallinen olo. ja kun sitten lopulta menin sinne sisään, oli heti ihana kätilö vastassa ja kun itse jotekin olin vieläkin sitä mieltä, että vauva ei synny Ikinä, kun supistusten väli vielä liian suuri (tuijotin jostain syystä kelloa niin kirjaimellisesti ;-) ) , niin kätilö lohdutti " kyllä me kuule tämä vauva tänään saadaan vielä maailmaan" ja niin saatiin :-) joten ainakin tämän hermoilevan ensisynnyttäjän saama palvelu oli ensiluokkaista!! Tsemppiä sinulle loppuodotukseen ja synnytykseen :-) !
Jolla taas
Vessareissulla verta näkyvissä :D Jee!!!
Hahahaa vähästä sitä saakin mielensä pirteeksi :D
Juliannelle: Ei kannata liikaa stressata etukäteen :) Uskon että joka paikasta(synnytyssairaalasta) löytyy ihmisiä jotka ei ystävällisyydellään päätään huimaa mutta varmasti löytyy myös niitä ihania hoitajia ja kätilöitäkin :o)
Mulla oli aika tyly vanhempi kätilö synnytyksessä, mutta hengissä selvittiin hänenkin opastuksessaan ;)
Nyt sinne pihalle siis...
MAMSELILLE onnea pojan johdosta!
JULIANNE: Mäkin luin tuon Kättäri vs. Nkl -viestin... pidin sitä kyllä yksittäistapauksesta johtaneena aika rankkana yleistyksenä. Kyseinen synnyttäjähän oli tosiaan käynyt laitoksella ja siellä oli todettu, että kohdunsuulla ei ole mitään tapahtunut - varmaan olisi lähetetty kotiin mistä tahansa paikasta, ja oli onnekas sattuma että lääkäri nuo sydänäänet tarkasti. Näin ainakin itse sen käsitin.
Tosin itsellekin tuli siitä sellanen olo että voi kun on inhottavaa kun pitää lähiaikoina taas sinne soittaa että onko tää nyt sitä vai eikö tää ole. Minäkin siis synnytin esikoisen Kättärillä 03/05 (kuten Jolla, tai siis Jolla 04/05 täpärästi... :). Soittelin muistaakseni Haikaranpesään kun sinne oli ilmottauduttu, mutta tavalliselle osastolle päädyttiin koska Haikis oli täynnä. Itse asiassa koko synnäri oli alunperin täynnä. Mulle ei kyllä jäänyt mitään huonoa makua suuhun siitä, ei mitään erityisen hyvääkään siis että muistaisin että olivat jotenkin erityisen ihania, mutta asiallisia ja ymmärtäväisiä. Ehdin pari-kolme kertaa soittaa välillä klo 06-12 ennen kun sitten sanoin että haluaisin tulla tarkastuttamaan tilanteen (supistellut oli edellisestä illasta klo 23 lähtien).
Kuitenkin täytyy todeta, että monta kertaa mulle on Kättärille soittamisesta jäänyt myös halju fiilis. Siis nimenomaan
soittamisesta
- paikan päällä olen aina saanut tosi hyvää ja mukavaa palvelua sekä kätilöiltä että lääkäreiltä. Eli JOS sattuu niin että puhelimessa jää epämukava fiilis niin koita jättää se mielestä ja suunnata rohkeasti vaan sinne! Ainakin oman kokemuksen mukaan tosiaan paikan päällä on aina oltu mukavia.
Ja tavallisella osastolla tosiaan meillä oli synnytyksessä sitten tosi ihanat kätilö ja opiskelija tukena :) Katotaan miten nyt käy, positiivisin mielin mutta vähän jännittäen olen nytkin sit menossa.
Sitten JOSKUS siis...
Coe
Oon ahkerasti käynyt lukemassa kuulumisianne ja ollut hengessä mukana!Jaksamista loppuraskauteen, nyt ollaan jo niin lähellä maalia!
Itsellä molemmat raskauteni ovat menneet yli la:n joten tiedän, että odottavan aika on pitkä...Kuitenkin kun vauva päättää syntyä, on raskauskin ohi silmänräpäyksessä.Vaikka vauva on ihana ja häntä rakastaa ja odottaa koko sydämestään, niin kyllä sitä raskauttakin alkaa olla taas ikävä, kun ei ole ketään, joka potkisi vatsanahkaan =)empä olisi viikko sitten uskonut sanovani tuollaista lausetta!! =O
halitsempit kaikille ja onnea nyyttinsä lunastaneille!!!!!
toivottelee, levila ja sydämet sulattanut neiti 1vko!
PIXELINA ainakin kyseli ja MIANNIKIN tuossa puhui liikkeistä:
Mulla kans vauva potki pitkään alas, lantioluuhun - ihan raivotarjonnassa siis oli, mutta niin kippurassa että potkut suuntautui sinne. Nyt on sitten vajaan viikon vauva potkinut ihan kylkeen silleen että jalasta pystyy nappaamaan kiinni, monta kertaa tuntuu sellanen pahkura siinä. Eli tila on tainnut loppua kesken ja jalat pitänyt oikaista sitten tuohon.
Ja kyllä, kipeää sekin tekee! Mutta melkein parempi näin kun silloin kun vauva potki tuonne lantioluuhun niin se otti usein johonkin hermoon ja meinasi jalat mennä alta. Tää on " vain" inhottavaa... :)
Niin ja joo, on päivää jäljellä mutta kun ei tunnu yhtään että lähtö olis edessä - ja kun edellinen synnytyskin kesti 21h niin tuskinpa tästä enää tämän vuorokauden puolella vauvaa pykättäiskään. Harmi! Mutta no, päästäänpä miehen kanssa kaksin syömään sitten illalla kun muksu menee mummulaan hoitoon, se taitaa joka tapauksessa olla pitkään aikaan viimeinen kerta.
Jos jotain positiivista on tässä että synttärit on viimeisillä r-viikoilla ohjelmassa, niin harvinaisen moni on muistanut onnitella, taitaa olla tullut jo pian kymmenen onnittelua kun yleensä tulee noin kaksi - mieheltä ja äidiltä :) Olen vissiin monella mielessä!
Coe