Lue keskustelun säännöt.
Vertaistukea paniikkihäiriöiselle? Miten tästä pääsee lopullisesti eroon?
17.09.2024 |
Nyt katkesi kamelin selkä. Olen 45-vuotias nainen ja kamppaillut nuoresta aikuisesta lähtien erinäisten, lievien mielenterveysongelmien kanssa. Ensin todettiin lievä masennus, sitten on tullut ahdistuneisuushäiriötä ja viimeisimpänä pakko-oireinen häiriö. Nyt vaan jostain syystä paniikki ja ahdistuneisuus ovat yhtäkkiä alkaneet vierailemaan luonani jälleen, vaikka minulla on mennyt todella hyvin pitkään ja voin sanoa olleeni lähes terve.
Miten tämän paniikkihäiriön kanssa pärjää ja miten tästä pääsee eroon? Näin pahoja kohtauksia minulle ei ole tullut ikinä. Nyt kuitenkin pari kertaa on ollut sellaista, että yhtäkkiä tulee hirveän huono, oksettava ja pahoinvoiva olo. En pysty olemaan paikoillani, en istumaan, makaamaan, olen kuin tulisilla hiililä, en voi olla missään ja tuntuu että pitäisi päästä pakoon sitä oloa. Kauheita kuumia tuskanhikiaaltoja, käsiä ja jalkoja tärisyttää. Sitten onkin jo vilunväristyksiä, maha sekaisin, ripulia, kauhea, oksettava ja etova olo jatkuu. Olo tuntuu siltä, että kuolen kohta.
Tuntuu, että en vaan pysty pysähtymään näihin progressiivisiin rentoutuksiin ym. joihin olen ohjeita saanut. Olo saattaa kestää päivän, välillä helpottaen, alkaakseen kohta taas uudestaan. Eli tässä kohtaa ei varmaan enää voi puhua paniikkikohtauksesta, vaan yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä. Pahin kohtaus saattaa kestää yli tunnin.
Lääkärissäkin olen käynyt ja sain nyt reseptin Propraliin. On minulla ollut yöheräyksiäkin, että herään siihen tyyliin että silmät rävähtävät auki, kuin säikähtäisin jotain ja sydän hakkaa itseään ulos rinnasta.
Voiko lähestyvät vaihdevuodet aiheuttaa nyt tätä?
Kertokaa omia selviytymiskeinojanne tämän hirveyden selättämiseksi, minua todella pelottaa, että tulivatko nämä "olot" nyt jäädäkseen.
Kommentit (79)
Aloin syödä beetasalpaajia. Loppui siihen kohtaukset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis alkavatko ne kohtaukset kuin tyhjästä vai oletko ahdistunut ennen niiden laukeamista?
Vierailija kirjoitti:
Siis alkavatko ne kohtaukset kuin tyhjästä vai oletko ahdistunut ennen niiden laukeamista?
Ihan tyhjästä alkavat. Toki olen ahdistuneisuuteen ollut taipuvainen koko pienen ikäni, mutta mitään etukäteisahdistusta ei ennen kohtauksia ole.
Vierailija kirjoitti:
Kuullostaa kyllä vaihdevuosilta.
Minusta kuulostavat paniikkikohtauksilta, mutta mietin että voiko alkavat vaihdevuodet ja hormonitoiminnan muutokset laukaista tällaista paniikkioireilua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis alkavatko ne kohtaukset kuin tyhjästä vai oletko ahdistunut ennen niiden laukeamista?
Ihan tyhjästä alkavat. Toki olen ahdistuneisuuteen ollut taipuvainen koko pienen ikäni, mutta mitään etukäteisahdistusta ei ennen kohtauksia ole.
Mä en oikein usko että noi on varsinaisesti paniikkikohtauksia, vaan sulla heittelee hormonit tai on joku muu terveydellinen ongelma mikä tekee noita oireita. Mulla aurallinen migreeni tekee vähän paniikkisen olon muiden oireiden ohessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuullostaa kyllä vaihdevuosilta.
Minusta kuulostavat paniikkikohtauksilta, mutta mietin että voiko alkavat vaihdevuodet ja hormonitoiminnan muutokset laukaista tällaista paniikkioireilua.
Todellakin voi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä pääsin ainoastaan eroon kun lopetin alkoholinkäytön kokonaan. Tein toki kokonaisvaltaisen elämäntaparemontin, säännöllinen liikunta, terveellisempi ruokavalio ja laihduin normaalipainoon. Alkoholi oli kaiken avain, kun ymmärsin että en voi lääkitä itseäni sillä ja tuhoan aivot hitaasti ja varmasti, siinä samalla mielenterveyteni oli se tie parantumiseen. Pysyviä muutoksia alkoi näkymään noin vuosi lopettamisen jälkeen, niinkauan meni aivojen toipuessa ja kaikki helpotti kun monta vuotta olen ollut ilman, ahdistus lähti pois myös.
Ja nyt kaikille tiedoksi, tämä on toiminut minulle henk.kohtaisesti, mitään varmuutta ei ole siitä toimiiko tämä jollekin muulle. Alkoholi minulle oli syypää myös kaikkiin mt-ongelmiin, muista terveysongelmista puhumattakaan. Mikään parin kuukauden tipaton ei varmasti auta yhtään, viikosta nyt puhumattakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis alkavatko ne kohtaukset kuin tyhjästä vai oletko ahdistunut ennen niiden laukeamista?
Ihan tyhjästä alkavat. Toki olen ahdistuneisuuteen ollut taipuvainen koko pienen ikäni, mutta mitään etukäteisahdistusta ei ennen kohtauksia ole.
Mä en oikein usko että noi on varsinaisesti paniikkikohtauksia, vaan sulla heittelee hormonit tai on joku muu terveydellinen ongelma mikä tekee noita oireita. Mulla aurallinen migreeni tekee vähän paniikkisen olon muiden oireiden ohessa.
Paniikkikohtauksen oireitahan noi just on, mitä ap luettelee; hikoilu, vapina, pahoinvointi, erilaiset vatsavaivat, kuoleman pelko... jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli nuorempana kaikki aamut tuollaisia silloin kun piti lähteä aikaisin johonkin. Ihan kuin aivot olisi vastustaneet kaikkea ja oksetti, en pystynyt syömään, hikoilutti ja sitten tuli kylmä. Oireet lieventyi ja jäi lähes kokonaan pois kun aloin opiskelemaan eikä ollut läsnäolopakkoa. Sain beetasalpaajankin, mutta sen kanssa tuli sitten muita ongelmia.
Eli vaikka fyysiset oireet on rajuja niin se alla oleva syy on psyykkinen. Ap:n pitää vaan selvittää että mikä on omassa elämässä niin ahdistavaa että noita kohtauksia tulee. Jos on burnout taustaa, niin voi mennä useampi vuosi ennen kuin hermosto rauhoittuu ja sekin vaatii usein sen että aiempaan työhön ei palaa.
"tuntuu että pitäisi päästä pakoon sitä oloa"
Tää on yks olennaisimmista tekijöistä paniikkikohtauksissa. Helposti toivotaan ja odotetaan että olispa jo ohi, yritetään kiinnittää huomio johonnekin muualle ja vaan selviytyä sen ohu, mutta yllättävää tai ei niin yllättävää kyllä, paniikista pääsee tekemällä juuri päin vastoin. Eli täytyisi tuntea se olotila niin kunnolla kuin pystyy. Tyyliin olla kiinnostunut siitä, että missä kohtaa kehoa ja miltä se tuntuu. Ja ennen kaikkea sallia joka ikinen epämiellyttävä oire. Nehän on epämukavia ja hirveitä tunteita, mutta ne voi silti tuntea. Aivan kaistapäiseltä ajatukseltahan se voi vaikuttaa, että miksi niille haluais antaa vielä kaiken hyväksynnän ja huomionsa, kun päinvastainen tuntuisi järkevimmältä, mutta siinä on oikeasti pointtia. Kun tunteet tulee tunnetuksi, ne on suorittaneet tehtävänsä ja vähitellen loppuvat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla paniikkikohtauksiin liittyi aina lisäksi se, että en saanut enää paniikissa henkeä vedettyä.
Väkisin aloin sitten pakottaa itseni hengittämään syvään kohtauksen alettua, vaikka se sattui niin että tuntui että keuhkot tms repeää.
Tällä keinolla sain kohtauksen loppumaan ja aika nopeasti tämän opittuani loppuivat kaikki kohtaukset täysin, nyt 8v ilman kohtauksia.
Vierailija kirjoitti:
Kuullostaa kyllä vaihdevuosilta.
Samaa mietin, esivaihtarit tai varsinaiset. Estrogeenitason mittaus-> tarvittaessa hormoninkorvaushoito. Itse luulin tulleeni hulluksi, kun totaalinen unettomuus ja aivosumu. 2vk estrogeenia, palasin omaksi itsekseni. 6v söin, lopetin- kaikki ok.
Tsemppiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harvoin niin paha paniikki, että täysin toimintakyvytön. Joskus lievittyy jumppaamalla ja yleensä keskittyy johonkin muuhun.
Tee jotain mistä tykkäät.
Tosiaan omia tuntemuksia ei aina pysty analysoimaan.
Työkaveri oli ahdistuksen vuoksi monta viikkoa saikulla. Lääkäri suositteli hänelle vähähiilihydraattista ruokavaliota. Kaveri sanoi, että olossa ero entiseen on kuin yöllä ja päivällä.
Vaihdevuosissa estrogeenitason lasku aiheuttaa sen, että myös insuliiniherkkyys vähenee. Eli se ruoka, joka ei aiemmin aiheuttanut tällaisia oireita, on nyt liian "sokerista", kun hormonitasot ovat muuttuneet. Kun sokerinsietokyky on matalampi, insuliinia erittyy enemmän, se aiheuttaa mm. kuumia aaltoja.
Ei millään. Puoliso on sairastunut yli 30 vuotta ja lääkitystä on kokeiltu vaikka minkälaista ja nytkin maksimi annokset päällä, silti on ahdistunut ja kohtauksia tulee säännöllisesti, mitään apua ei saa lääkäreiltä koska eivät ymmärrä. Eläkkeelle ei pääse koska vakuutus lääkärin mukaan pitää pystyä elämään normi elämää lääkkeillä, toki tapaa matta potilasta koskaan. Eikä se johdu kiireistä lihaksista kauan vaikka leikkurit sitä diagnoosia aina tarjoaa, tuhansia on heitetty Kankkulan hierojalle ja kiropraktikolle, ei muutosta. Mutta näin sitä "hoidetaan" Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Ei millään. Puoliso on sairastunut yli 30 vuotta ja lääkitystä on kokeiltu vaikka minkälaista ja nytkin maksimi annokset päällä, silti on ahdistunut ja kohtauksia tulee säännöllisesti, mitään apua ei saa lääkäreiltä koska eivät ymmärrä. Eläkkeelle ei pääse koska vakuutus lääkärin mukaan pitää pystyä elämään normi elämää lääkkeillä, toki tapaa matta potilasta koskaan. Eikä se johdu kiireistä lihaksista kauan vaikka leikkurit sitä diagnoosia aina tarjoaa, tuhansia on heitetty Kankkulan hierojalle ja kiropraktikolle, ei muutosta. Mutta näin sitä "hoidetaan" Suomessa.
Sori, tuli paljon typoja mutta oikeasti suututtaa tämä ns "hoito".
Aattele että tämä on vaan vaihde elämässä.
Vaihdevuosissa beetasalpaaja. Se vaikuttaa rauhoittaen vähän hermoja. Mutta tietysti voi olla joku muukin vielä parempi hermolääke. Verenpaine, sydän, lihakset? Kofeiinin määrä? Vältä stressiä ja liikaa töitä? Onko sulla liikaa aikatauluja. Onko some, mies, netti, tv, muu, alue, joka tuo liikaa negatiivista? Poista jotain tai vähennä. Älä suorita elämää liikaa tai älä mene mihin et halua. Etsi mikä helpottaa, auttaa.
Omat kohtaukseni loppuivat kuin seinään, kun sain sisäistettyä kunnolla, että kohtaukset eivät ole vaarallisia.