Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni alkoi seurustella parikymppisenä. Olivat tosi rakastuneita. Vähän ajan päästä mies kertoi rakastuneensa toiseen. Olivat hetken erossa. Huuma loppui, palasivat yhteen. Edelleen ovat yhdessä, 2 aikuista lasta, yhteinen yritys. Yli 30v siis kulunut. Joskus myös pystyy antamaan anteeksi ja unohtamaan. Tässä ehkä pelasti rehellisyys. Mies kertoi heti, kun rakastui. Varsinaista pettämistä ei siis tapahtunut.

Tarinoita on niin monenlaisia, kuin on ihmisiäkin.

Voimia sinä raskaana oleva kolmen lapsen äiti. Tästäkin selviät. Tavalla tai toisella.

Tässähän oli monta pelastavaa asiaa, mutta totta kai totuus on niistä ensiarvoinen. Kuten lisäksi se, että on se nyt aivan eri asia parikymppisen parin erota ja haahuilla ihmissuhteissa, tuskin olivat kovin kauan edes seurustelleet. Eli tietenkään anteeksiantoakaan ei verrata tilanteeseen, jossa on yhteiset lapset, yhdessä rakennettu elämä, yhteiset sukulaiset, jne. ja sitten petetään vuosia, useamman kanssa, tms.

Valitettavasti pettäminen on ollut ihmiskunnassa aina ja on aika yleistä, ja esim keski-Euroopassa on erittäin tavallista että avioliitot kestävät pitkään  mutta rakastajattaria ja rakastajia on silti. Siellä porukka on suurelta osalta katolisia ja avioero prosessi on paljon hankalampi ja tulee erittäin kalliiksi, koska monissa maissa miehillä on usein vielä  elatusvelvollisuus vaimoaan(ei pelkästään lapsiaan kohtaan esim Sveitsi, Irlanti, Itävalta ainakin), ja siksi sala-rakkaitten pitäminen on enemmänkin maan tapa. Tiedän  itsekin muutaman sinkkukaverini, jotka olivat  tuollaisessa roolissa ulkomailla asuessani, mutta tiedossa oli ettei kukaan mitään vakavampaa hakemutkaan ja se  sopi sen hetkiseen elämäntilanteeseen. Useimmiten näissä on kyse vain seksistä. Olen itsekin tullut petetyksi ja myös toinenkin rooli on tullut tutuksi, ja tosiaan tiedän kyllä että se sattuu. Mutta toisaalta elämään kuuluu ikävä kyllä, myös vastoinkäymisiä ja vanhemmalla iällä jo aika paljonkin.  Olen samaa mieltä että pettämisen jälkeen toisesta karisee se "mahtava tyyppi" gloria ja palataan siihen ei-täydelliseen realistiseen toiseen ihmiseen, mutta  vaakakupissa sitten painaa ehkä kuitenkin ne hyvät puolet asiassa jos niitä on enemmän kuin huonoja puolia. Harvoin se pitkäaikainen kumppanuus ja rakkauskaan ihan yhtäkkiseltään loppuu, ja sen voimalla sitä jaksaa sitten antaa anteeksikin jos siihen riittää tahtoa, ja myös toinen osapuoli nöyrästi pyytää anteeksi ja myöntää tekonsa. Joskus näistä lähdetään sitten ihan uudenlaiseen yhteiseen , rehellisempään elämään. Uskoisin että monissa pitkissä parisuhteissa toiselle voi tulla yhtäkkinen ihastuminen toiseen, mutta ei sen tarvitse välttämättä koko loppuelämää pilata. Toki myötätuntoni on tämän 3 lapsen ja yhtä lasta vielä odottavan puolella, ja nyt vähintä mitä pettäjämiehen pitäisi tehdä, olisi pyytää nöyrästi anteeksi ja olla rehellinen, ennenkaikkea rehellinen. 

Voin kertoa kokemuksesta, että luottamusta (sellaista sinisilmäistä lapsenomaista naiivia uskoa toiseen), sitä tunnetta ET IKINÄ saa takaisin.

Suhde ei ikinä tule olemaan sama, usko pois.

Voit yrittää vuosia tai vuosikymmeniä, mutta toi teko hajottaa sen perusluottamuksen niin totaalisti, että ei siitä ole paluuta.

Minä yritin peräti 16 vuotta pettämisen jälkeen ja ei. Täyttä luottamusta en kyennyt enää ikinä saamaan. Myös sellainen toisen ihailu ja "mahtavana tyyppinä" pitäminen ikäänkuin katosivat minusta. En vain nähnyt miestäni enää samalla tavalla.

Olet varmasti oikeassa; sanonkin aina että minulla on pikkuinen piru olkapäällä joka saa epäilemään ja kuulustelemaan. En halua olla sellainen. 

Meillä yli 30 vuotta yhdessä ennen kuin tämä tapahtui ja olen aina luottanut. Nyt mietin sitäkin että onko pettänyt jo ennenkin. Olen kyseenalaistanut kaiken. 

Kuten sanot, en minäkään näe häntä enää samalla tavalla mutta tuntuu että hän yrittää parhaansa. 

Sitä kysyy itseltään olenko minä tyhmä kun uskon häntä tämän jälkeen. Vain miehen oikeanlainen suhtautuminen asiaan auttaa ja sitten vain aika näyttää. 

Tsemppiä neljän lapsen äidille, miehesi täytyy kertoa täysi totuus muuten teillä ei ole mitään toivoa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni alkoi seurustella parikymppisenä. Olivat tosi rakastuneita. Vähän ajan päästä mies kertoi rakastuneensa toiseen. Olivat hetken erossa. Huuma loppui, palasivat yhteen. Edelleen ovat yhdessä, 2 aikuista lasta, yhteinen yritys. Yli 30v siis kulunut. Joskus myös pystyy antamaan anteeksi ja unohtamaan. Tässä ehkä pelasti rehellisyys. Mies kertoi heti, kun rakastui. Varsinaista pettämistä ei siis tapahtunut.

Tarinoita on niin monenlaisia, kuin on ihmisiäkin.

Voimia sinä raskaana oleva kolmen lapsen äiti. Tästäkin selviät. Tavalla tai toisella.

Tässähän oli monta pelastavaa asiaa, mutta totta kai totuus on niistä ensiarvoinen. Kuten lisäksi se, että on se nyt aivan eri asia parikymppisen parin erota ja haahuilla ihmissuhteissa, tuskin olivat kovin kauan edes seurustelleet. Eli tietenkään anteeksiantoakaan ei verrata tilanteeseen, jossa on yhteiset lapset, y

Kerroin vain tarinan. En verrannut mihinkään. Näinkin voi käydä!

Hei kaikille!

Olen lukenut ketjua alusta alkaen, mutta en ole aiemmin kommentoinut. Tämä kolmen lapsen raskaana olevan äidin kertomus kolahti omalla kohdallani eniten. Oma tilanteeni ei ole ihan noin paha, koska lapsia on vain yksi ja hän on jo kouluikäinen. Meillä kävi niin, että mieheni petti vuosia sitten noin puolen vuoden ajan. Hän ei tuolloin tunnustanut, vaan valehteli ettei ole pettänyt. Tiesin jo tuolloin, että minua on petetty, mutta en pystynyt jostain syystä käsittelemään asiaa, enkä vetämään miestä tilille tekemisistään.

Hiljattain koin jonkinlaisen herätyksen ja rupesin miettimään mitä ihmettä oikein tapahtui. Miksi en jättänyt miestä pettämisen jälkeen ja miksi annoin hänen päästä tilanteesta, kuin koira veräjästä. Otin asian puheeksi muutama viikko sitten ja mies tunnusti. Hän sanoo olevansa helpottunut, että asia tuli ilmi, koska hänen ei enää tarvitse salailla. Olo on hyvin hämmentynyt. Taidan haluta eron, vaikka tapahtuneesta on jo kulunut aikaa. En ymmärrä kuinka olen kyennyt tällaiseen itsepetokseen vuosien ajan. Jos oikeasti rakastaa toista, niin ei petä. 

Voimia kaikille petetyille ja muutoin loukatuille. 

t: uusi kirjoittaja eli "uusis"

Vierailija kirjoitti:

Hei kaikille!

Olen lukenut ketjua alusta alkaen, mutta en ole aiemmin kommentoinut. Tämä kolmen lapsen raskaana olevan äidin kertomus kolahti omalla kohdallani eniten. Oma tilanteeni ei ole ihan noin paha, koska lapsia on vain yksi ja hän on jo kouluikäinen. Meillä kävi niin, että mieheni petti vuosia sitten noin puolen vuoden ajan. Hän ei tuolloin tunnustanut, vaan valehteli ettei ole pettänyt. Tiesin jo tuolloin, että minua on petetty, mutta en pystynyt jostain syystä käsittelemään asiaa, enkä vetämään miestä tilille tekemisistään.

Hiljattain koin jonkinlaisen herätyksen ja rupesin miettimään mitä ihmettä oikein tapahtui. Miksi en jättänyt miestä pettämisen jälkeen ja miksi annoin hänen päästä tilanteesta, kuin koira veräjästä. Otin asian puheeksi muutama viikko sitten ja mies tunnusti. Hän sanoo olevansa helpottunut, että asia tuli ilmi, koska hänen ei enää tarvitse salailla. Olo on hyvin hämmentynyt. Taidan haluta

Ihminen on kyllä oivallisen ovela pettämään itseään ja samoin olemaan itsensä pahin tuomari, tämä kaikki on minun mielestä nähty tässä ketjussa.

Ehkä tämä on se syy, miksi viimeaikoina olen korostanut avoimuutta myös lähipiirille tässä asiassa, sillä jos jää asiaa vain omassa päässään miettimään, jää niin helposti itsepetoksen ja - syyttelyn loukkuun. Siinä tarvitsee herättelijöitä, kyselijöitä, kyseenalaistajia ja ennen kaikkea empaattisia puolustajia, että voisi nähdä kokonaiskuvaa ja selvitä.

Eihän kukaan kenenkään puolesta ratkaisuja pysty tekemään, mutta tukea voi ja auttaa mietinnöissä.

Sitä en osaa sanoa, miten rakkauteen välttämättä liittyy pettämiset, ts. uskon, että voi hyvinkin rakastaakin, eli haluta elää juuri tämän ihmisen kanssa ja rakastaa puolisona, ei haluta avioliiton loppuvan, tai ainakin rakastaa eniten jne. Mutta silloin voi kai myös sanoa, että joo joo rakastaa ja haluaa, mutta ei kuitenkaan sitten rakasta niin paljon, että asettaisi toisen itsensä kanssa edes samalle viivalle, saati sitten halujensa ja huviensa edelle.

Tarkoitan tällä sitä, että virheitä tekee jokainen, mutta se, että ei kanna niistä vastuuta, ei kunnioita toista ja toisen elämää niin paljon, että kertoisi toiselle aivan olennaisia asioita, joita toisella on oikeus tietää koskien tätä elämää, kertoo minusta paljon rakkauden laadusta, jos näin voi sanoa.

T: MaratonParkuja

Vierailija kirjoitti:

Unohdin sanoa, että onhan aina niitäkin ulkopuolisia, jotka eivät pettäjän toiminnasta tiedä. Jos on salannut sen tarkkaan. Itse olen oppinut ajan myötä myös sellaiseksi, että en paljon puhu ikävistä asioistani kuin ehkä luotettavalle ihmiselle. Koska en halua antaa mahdollisuutta vahingoniloon tai juoruiluun. Itselle auttoi ja sain purkaa tietojani eron aikoihin kun kävin juttelemassa psykiatrian sh kanssa. En tiedä onko vielä tämäntyyppistä palvelua. 

Tätä keskustelua seuranneena sanon, että joo, eihän niistä omista asioista muutenkaan kannata kertoilla kaikenmaan kulkijoille, joiden epäilee olevan vahingoniloisia ja juoruilevia, mutta lähipiiriltä siis LÄHI kannattaa kysellä.

Mulle tuli lähes yhtä isona shokkina se, ketkä kaikki tiesi miehen pettämisestä kuin itse pettäminen. Oli kamalaa todeta, että juuri se ystävä, jonka luokse menin kun pettäminen oli tapahtunut, olikin itse tiennyt jo jonkin aikaa tästä toisesta. Siinä meni ystävä samassa syssyssä ja sen voin sanoa, että onneksi meni sillä karmii ajatellakin, että vaikka parin vuoden päästä olisin saanut tietää että kyllä hän tiesi mutta ei ajatellut että mulle pitää kertoa. Tämän ystävän lisäksi tiesi hänen mies, myös meidän perheystävä siis ja ystävän sisko, jonka kanssa oltiin paljonkin tekemisissä juhlissa ja muutoinkin, yhteisiä teatterireissuja ja muita.

Hauska, miten esimerkiksi maratonparkujan tunnistaa jo parista lauseesta. Ihan vaan huomiona minkä äsken tein, kun luin uudet kommentit läpi.

Ja Tuumis, ei mua ärsytä, koska en lue sitä, ohitan sen. Hyvänä asiana tässä matkalla on tullut mm. Semmonen, että pikku asioista ei jaksa enää ärsyyntyä eikä nipottaa. On niin paljon kaikkea valtavaa kannettavana.

Ja siitä valtavasta lastista huolimatta elämä etenee. Kaikki te, jotka nyt olette siinä kriisin alussa, tai siinä pahimmassa vaiheessa, niin klisee, aika auttaa. Vaikka koskaan ei voi ennalta tietää kauanko aikaa menee ja mitä kaikkea matkalla tapahtuu, niin joskus helpottaa. Taakkansa oppii kantamaan. Ja se on ehkä onni, että ennalta ei tiedä. Jos vuosi sitten mulle olisi sanottu minkälaiseksi tämä vielä menee, olisin ehkä nääntynyt taakan alle lopullisesti. Heittänyt hanskat tiskiin ja antanu olla.

Tänään mä iloitsen todella hyvästä tapaamisesta ammattilaisen kanssa. Onneksi ystäväni patisteli minut ottamaan yhteyttä, onneksi yhtenä todella synkkänä hetkenä sähköpostin naputin. Siellä ymmärretään ja sanotetaan, autetaan. Harteilta putoaa syyllisyyttä ja epäilyä itseä kohtaan. Saan varmuutta uskoa kokemaani.

Iloitsen myös valoista jotka laitoin ulos, kausivalot, ei jouluvalot, tuo niin kivasti valoa. Joulua en aio tänä vuonna viettää.

Iloitsen myös mun kivasta kodista. 

Iloitsen hyvästä työpäivästä, uusista tyynynpäällisistä, huomisesta kampaajakäynnistä.

Just nyt en jaksa surra enkä miettiä tätä kaikkea kauheutta minkä keskellä elän, tahtomattani. Sain sen purkaa tänään ulos. Nyt annan olla. Mitään en asialle tänään voi.

Kaikille teille siinä kauheassa tuskassa jonka pettämisen paljastuminen, tuore ero aiheuttaa, tällä hetkellä eläville haluan lähettää paljon voimaa ja rohkeutta. Antakaa itsellenne tarpeeksi aikaa. Hakekaa apua! Monenlaista apua on saatavilla. Jakakaa taakkaa puhumalla. Tulee vielä päivä, että huomaatte taas arjen pienet ilot. Ja päivä, että elämään tulee jälleen isompiakin iloja. Ja hengitä, rauhassa sisään, ulos, joskus se riittää. Joskus sekin on saavutus. Ja joskus sekin helpottuu.

Ap

Oli kiva kuulla kuulumisiasi, ap.

Täällä näyttää keskustelu palanneen asialinjalle, joten ehkä minäkin uskallan kommentoida.

Ensinnäkin kiva kuulla 28 ja Ap valoisampia päivityksiä. Aika auttaa moneen, olen samaa mieltä. Kulunut klisee, mutta totta. Myös ammattiapu on hyväksi. Ihan varmasti auttaa luopumaan turhista taakoista ja antaa uusia näkökulmia ajatteluun.

Oli todella riipaisevaa lukea pian neljän lapsen äidin tilanteesta. Mietin sitä, että voiko tuollaisesta parisuhde toipua enää missään olosuhteissa. En tiedä. Neuvoni on, että rakenna itsellesi turvaverkkoja. Auttavia käsipareja kun lapsi syntyy. Silloin sinulla on tukea ympärilläsi kävi avioliitollesi mitä vaan, nyt tai myöhemmin

Mietin pettämistä ylipäätään. Vaikea uskoa, että joku pettäisi ilman tunteita toista kohtaan, etenkään pitkiä aikoja. Eikö ihmiset ajaudu toistensa syliin vahvan vetovoiman ja tunteiden vuoksi? Silloin kysymykseksi petetyille jää, miten jatkaa ihmisen kanssa jolla on tunteita toista kohtaan, on ehkä jopa rakastanutkin. Rakastunut ihminen ei välitä kenestäkään toisesta, ainoastaan rakkauden kohteesta. Se on kuin hetkellinen mielenhäiriö. Tämä on ainakin oma kokemukseni. Siksi pettämistä olennaisempi kysymys minulle olisi se, miksi se on tapahtunut ja mitkä ovat toisen todelliset tunteet. Ajattelisin niin, että en halua olla ihmisen kanssa, joka rakastaa toista.

Voi olla, että näkemykseni on naiivi tai kokemuksen puutteessa vedän mutkat suoriksi. Mutta ehkä tästä jollekin on apua omaan pohdintaan siitä, onko pettämisen jälkeen tulevaisuutta avioliitolla tai parisuhteella.

Kuurankukka

En minäkään haluaisi olla hetkeäkään ihmisen kanssa, joka salaa rakastaisikin toista.

Siksi se totuus kannattaa kaivaa esiin vaikka mistä kiven alta.

Terve, kiitos kaikille hyvistä ja mieltä avaavista kommenteista. Surukseni joudun ilmoittamaan, että eron syyksi paljastui toinen mies. Mies joka on kaiken hyvän lisäksi sidottu perheeseeni kummisedän ominaisuudessa, ei onneksi oman lapseni, mutta kuitenkin. Nyt käy päässä aika laukka. Itkisikö vai huutaisiko, ehkä molempia. Tekisi mieleni myös satuttaa toista ihmistä ensimmäistä kertaa sitten teini-iän, sekin tuntuu omituiselta.

-KuutamoUkko-

Kaikella on puolensa.

Omat vanhempani erosivat ja palasivat yhteen monta kertaa, me lapset kärsimme siinä välissä niistä riidoista, eroista ja sopimisista. Vieläkin mietimme minkälaista elämämme olisi ollut, jos ero olisi ollut kerralla selvä.

Kun varmistuin siitä, että mieheni petti minua, halusin välttää lapsuudenkotini tilanteen. Vihan tunteet olivat uskomattoman vahvoja kun minulle selvisi, että minua oli petetty koko yhdessäolomme ajan. Mies ei mitään myöntänyt, mutta sain asioille vahvistukset muuta kautta. Ja eron jälkeen tuli lisää selvyyttä asioihin ihan ulkopuolisten kertomana. Minut oli eristetty perhetuttavista, jotka tiesivät mieheni sikailuista - ilmeisesti juuri sen vuoksi, että kukaan ei olisi kertonut asiasta minulle.

Jäin siis suhteeseen vielä yli vuodeksi, halusin varmistua, että kaikki positiiviset tunteeni häntä kohtaan olivat hävinneet ennen kuin tein lopullisen päätöksen erosta. Niin kauan kesti että vihan tunteet häntä kohtaan hälvenivät. Tuli päivä jolloin ymmärsin että en enää vihannut häntä, ja silloin selvisi että en myöskään enää rakastanut häntä. Seuraavana päivänä aloin valmistella lähtöä.

Menikö se vuosi hukkaan vai oliko se tarpeen, sitä en koskaan tiedä, mutta taakseni en ole katsonut. Joku saattaa tarvita sen avioliiton sisäisen harkinta-ajan, että pystyy jatkamaan elämäänsä eteenpäin puhtaalta pöydältä. Joku toinen voi tehdä saman päätöksen hetkessä.

Vierailija kirjoitti:

Terve, kiitos kaikille hyvistä ja mieltä avaavista kommenteista. Surukseni joudun ilmoittamaan, että eron syyksi paljastui toinen mies. Mies joka on kaiken hyvän lisäksi sidottu perheeseeni kummisedän ominaisuudessa, ei onneksi oman lapseni, mutta kuitenkin. Nyt käy päässä aika laukka. Itkisikö vai huutaisiko, ehkä molempia. Tekisi mieleni myös satuttaa toista ihmistä ensimmäistä kertaa sitten teini-iän, sekin tuntuu omituiselta.

 

-KuutamoUkko-

Olen pahoillani sinun puolestasi, petos on kaksinkertainen kun siihen on sekaantunut joku muukin lähipiiristä oman puolison lisäksi. Jos sinulla ei ole ketään kenen kanssa puhua, niin etsi joku taho joka järjestää kriisiapua tai sitten purat sen kaiken ikävän tänne meille ketjuun. On tärkeää että et jää yksin tämän tilanteen kanssa. Puhuminen ja kirjoittaminen auttavat, saat sitä kautta purettua tunteitasi ja jäsenneltyä ajatuksiasi. Paljon voimia!

AP, olisitko uskonut, jos ketjun alkupäivinä joku olisi kertonut, että tämä on sinun kirjoituksesi ja ajatuksesi:

Kaikille teille siinä kauheassa tuskassa jonka pettämisen paljastuminen, tuore ero aiheuttaa, tällä hetkellä eläville haluan lähettää paljon voimaa ja rohkeutta. Antakaa itsellenne tarpeeksi aikaa. Hakekaa apua! Monenlaista apua on saatavilla. Jakakaa taakkaa puhumalla. Tulee vielä päivä, että huomaatte taas arjen pienet ilot. Ja päivä, että elämään tulee jälleen isompiakin iloja. Ja hengitä, rauhassa sisään, ulos, joskus se riittää. Joskus sekin on saavutus. Ja joskus sekin helpottuu.

Tai että 28v kertoilee meille, että elämässä menee itse asiassa todella todella hyvin?

Kaikille teille, jotka nyt kärsitte, KuutamoUkko etenkin, tuossa on niin paljon totuutta. Siihen on vaikea uskoa, mutta älkää jääkö yksin!

Ja miten vaikea minulle oli alkuun puhua asiasta kenellekkään. Saatika hakea apua itselleni. Pidin kaiken tiukasti sisälläni, pitkään tämä ketju oli ainoa paikka mihin purin päätäni, ja alkuun en tännekkään suoraan kertonut kaikkea sitä kamaluutta. Ja toisaalta kaikki se mikä on ollut väärin on todella konkretisoitunut vasta nyt, kun on saanut etäisyyttä. 

Kuinka kauan ja monesti minulle toitotettiin avun hakemisesta, ja kuinka kauan siihen meni että hain. Ja nyt mulla on ns monta rautaa tulessa. Ja neuvon muita hakemaan apua. Täällä, mutta myös muualla.

Taakan jakaminen auttaa niin paljon. Ammattilaisten ymmärtäessä ja allekirjoittaessa kokemani vahvistun entisestään. En ole keksinyt ja kuvitellut, ylireagoinut asioihin. (Silti se epäilys istuu tosi sitkeästi tuossa olkapäällä ja siitä supattelee säännöllisen epäsäännöllisesti epäilyksiään) semmosena hetkenä kun kirjoittaa raa'at faktat asioista paperille, ymmärtää taas totuuden.

Samalla kun kipu ja tuska mun sisällä on valtava, menetettyjen lasten vuoksi, lasten reaktioiden vuoksi, samalla vahvistun ja kannan taakkaani itse vahvempana. Välillä toivon asioiden vielä muuttuvan, välillä en jaksa edes enää toivoa vaan alan valmistautua siihen, että tästä tulee uusi normaali. Tätä viimeistäkin lasta isä haikailee luokseen, vielä ei onnistunut, vaan ajankysymys sekin.

Kuutamoukko, ihan kamala tilanne siellä sinulla. Kuten tuolla jo kirjoitettiin, kaksinkertainen petos. Se sattuu ihan tosi paljon. Voimia kovasti sinulle.

Ap

Ap, sanoit, että isä ei ole huolinut tätä viimeistä lastaan luokseen ja on pitänyt jotenkin huonompana. Nytkö hän haikailee luokseen asumaan, mistä muutos? 

Itse elän samanlailla melkein samanlaisessa suhteessa. Olemme naimisissa, emmekä välttämättä enää nuku samassa vuoteessakaan, kun toinen kömpii sohvalle nukkumaan. Rakastan ja vihaan miestäni samaan aikaan. Välillä kun joudun työni tai opiskeluni takia olemaan erillään ehkä jopa 2 vrk. Ja niin tulee suunnaton ikävä. Onko suhde ja naimisissa oleminen vain tapa ja tottumus vai onko se kiintymystä tai mitä... Emme osaa puhua asioista. Ymmällä! 

KuutamoUkko, olen niin pahoillani puolestasi. Niin kuin tämäkin ketju on osoittanut yllättävän usein kylmän käytöksen ja erohalun takana on toinen mies tai nainen. 

Apua on kyllä saatavilla ja täältä saat myös vertaistukea. Muuttaisin erilleen niin pian kuin mahdollista, sillä mahtaa olla tukalaa saman katon alla. 

En edellenkään osaa kuvitella miten jatkaa suhdetta pettämisen jälkeen, varsinkaan pitkän sellaisen. Minua viisaammat osaavat neuvoa siinä, jos se on edes mahdollista teidän tilanteessa. 

Voimia!

Kuurankukka

KuutamoUkolle voimia jaksaa tuo pahasti Sydäntä riipaiseva hetki. Kyllä se kirpaisee kun taustalta paljastuu toinen nainen/mies.

Itseasiassa läheisissä tuttavissani on pariskunta, jotka ovat kipuilleet parisuhteen kanssa tämän vuoden. Tässä tapauksessa myös kipuillut osapuoli on mies, ovat samaa ikäluokkaa 49/50 v, ovat olleet pitkään yhdessä (n. 25 vuotta) jne. Nyt viikonloppuna sitten paljastui, että toinen nainen ollut jo pitkään. Hämmästyin aidosti.

Nyt on kyllä silmäni todella auenneet, ei turhaan sanota, että ei ihan hyvästä pitkästä suhteesta erota kuin toisen naisen/miehen takia.

Elin kyllä sellaisessa kuplassa 28 vuotta, että oksat pois. 

Ihana, että Ap päivittelet tilannetta. Ihana myös, että pystyt puhumaan myös läheisille, työkavereille jne. Ihmiset haluavat auttaa ja seistä rinnalla. Se, että olet hakenut ammattilaisten apua yms. on todella tärkeätä.

28v yhdessä