Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Ollaan taidettu Kuurankukka joskus tässä vuoden mittaan jutellakin, mutta tosiaan, syynä oli kaksi asiaa (jälkianalyysi tämä siis), joista tosiaan molemmat olivat aika älyttömiä - nyt ajatellen.

Ensimmäinen oli se, että tiedostin olevani aika hukassa, tasapainoton ja koin myös olevani täysin arvostelukyvytön. Lisäksi pelkäsin olevani niin arvostelukyvytön, että herra tietää, mitä vahinkoa saisin aikaan itselleni ja toiselleni. En varsinaisesti pelännyt, että voi sattua, koska mikä nyt voisikaan sattua enemmän kuin tämän suhteen loppuminen, jossa oltiin kuu ja taivas ja taivaalta kajastava ensi aurinko? Sen sijaan pelkäsin ajautuvani johonkin muuhun mössöön, josta en vaan pääse sitten irti (no ehkä tämä oli ihan hyväkin pelko). Uskoin siis, kun kaikki sanoikin, että ensin pitää koota itsensä ja sitten vasta alkaa miettimään uusia suhteita. Hyvä neuvo, jota tosin taisin noudattaa itselleni ominaisesti vähän liiankin kympin suorituksella.

Toinen oli se, että kyllä jokin osa minusta haikaili takaisin menoa. Toisin sanoen, odottelin, että josko kuitenkin tapahtuisi JOTAIN. En tiennyt mitä ja miksi. Ja halusin olla valmis aloittamaan puhtaalta pöydältä sitten, kun se aurinko taas taivaalta kajastaa. Tätä en koskaan myöntänyt itselleni, vaan aina ajatuksen pulpahtaessa vetosin kohtaan 1, jota olen tässä tekemässä.

Vasta, kun myönsin itselleni sen, mitä oikeastaan puuhailenkaan, aloin pääsemään irti. Mietin sitä, että olihan siinä nyt saakeli syynsä, miksi tämäkin vuosimiljoonien suhde loppui. Muistuttelin itselleni niitä loppuaikoja, omia ajatuksia ja sitä, että minä siitä lopulta lopun tein. Syystä. Syistä.

Minulla ei ole mitään kaunaa exää kohtaan, toivon, että hän on löytänyt onnensa myös. Mutta en tiedä sitä, koska oikeastaan jopa hämmentävän hyvin on katkennut sinne välit, kuulen joskus jonkun nimitysuutisen tms. mutta en mitään muuta, meidän elämämme (ystävät jne) erkanivat jotenkin ihan totaalisesti. Suurelta osin tähän tietysti vaikuttaa se, että minä vaihdoin kokonaan en töitä, mutta alaa. En kyllä kaipailekaan, mutta mielenkiintoinen ihmiskoe olisi tietysti se, jos häneen joskus törmäisi.

Tämä juuri on oppini, jonka olen muuten etunenässä sinun kirjoituksistasi saanut, toki muutkin vaikuttaneet: siis mitä ihmettä mä ajattelin🤣 Nykyään allekirjoitan kaiken, mitä edellä sanoit. Elämä on aivan liian lyhyt käytettäväksi pelkoon tai märehtimiseen tai jossitteluun.

T: MaratonParkuja

Vierailija kirjoitti:

Usein eksästä pääsee lopullisesti irti vasta kun on toinen. Raadollista, mutta totta. En ole koskaan tuominnut laastarisuhteita tai mitään muitakaan suhteita eron jälkeen. Laastari voi hyvinkin toimia myös. Kunhan vaan ollaan rehellisiä suhteessa eikä johdeta myöskään toista harhaan, että kyseessä olisi jotain vakavampaa. 

Oletko sinä koskaan ollut kenellekään laastari? Onko se sinulle ihan ok? Onko sinulla siis kokemusta olla laastari jollekkin sydänsuruiselle miehelle ja voit kokemuksesta sanoa, että onhan se ihan olla jees laastarin roolissa, kunhan tietää, että ei tuo mies minusta mitään vakavaa halua.

Mä en ainakaan ikinä enää halua olla kenenkään laastari, en tietoisesti enkä varsinkaan tietämättä.

Olla jonkun muun korvike, ei ikinä!

Nimittäin mulla on sellanen kokemus, että olin tietämättäni yhden miehen entisen naisen korvike vuosikausia. Sen paljastuttua voinpa sanoa, että maailmani hajosi palasiksi. Selvisi, että koko tuon ajan tuo mies olikin rakastanut exäänsä ja oli mun kanssa, kun ei saanut exäänsäkään. En toivo tuota kohtaloa kenellekkään. Se, että olet itse ollut palavan rakastunut ja täysillä mukana parisuhteessa ja sitten selviääkin tuo, että toinen on haikaillut muualle ja rakastanut toista koko tuon ajan, hajottaa kaiken.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Usein eksästä pääsee lopullisesti irti vasta kun on toinen. Raadollista, mutta totta. En ole koskaan tuominnut laastarisuhteita tai mitään muitakaan suhteita eron jälkeen. Laastari voi hyvinkin toimia myös. Kunhan vaan ollaan rehellisiä suhteessa eikä johdeta myöskään toista harhaan, että kyseessä olisi jotain vakavampaa. 

Oletko sinä koskaan ollut kenellekään laastari? Onko se sinulle ihan ok? Onko sinulla siis kokemusta olla laastari jollekkin sydänsuruiselle miehelle ja voit kokemuksesta sanoa, että onhan se ihan olla jees laastarin roolissa, kunhan tietää, että ei tuo mies minusta mitään vakavaa halua.

Mä en ainakaan ikinä enää halua olla kenenkään laastari, en tietoisesti enkä varsinkaan tietämättä.

Olla jonkun muun korvike, ei ikinä!

Nimittäin mulla on sellanen kokemus, että olin tietämättäni yhden miehen enti

Huomaathan, että Kuurankukka sanoo myös:

Kunhan vaan ollaan rehellisiä suhteessa eikä johdeta myöskään toista harhaan, että kyseessä olisi jotain vakavampaa

Nykyään ajattelen itse, että on ihan sama, mitä "mallia" suhde on, jollei siinä ole rehellisyyttä ensin itselle ja sitten toiselle, on aivan sama, mitkä speksit täyttyy. Eli aivan samahan se on, valehteleeko aviomies, laastarisuhdeihminen, bff, hoito, jne jne jne. Samalla tavalla se sattuu ja tietysti sitä enemmän, mitä pidempään valehtelu ja sumutus jatkuu.

Nykyään ajattelen myös, että itselleni olisi oikeasti tehnyt hyvää olla avoimempi muiden ihmisten ja tarkoitan nyt miesten, suhteen. Minähän elin kuin nunna, heti, jos esim. työkaveri oli minusta liian tuttavallinen, vetäydyin. Että vaan se ei luule mitään, että vaan se ei ajattele, että...ei kiitos, mun on kyllä nyt pakko mennä heti suoraan töiden jälkeen kotiin.

Se on tietysti kovin yksilöllistä myös, minkä verran intiimiä läheisyyttä haluaa kokea missäkin tilanteessa. Itse en ole sinkkunakaan oikein ollut yhden yön juttujen tai fb-suhteiden kannalla, joten sinällään puhdas seksisuhde ei mullekaan ole vaihtoehto. Mutta en mä kykene näkemään mitään pahaa siinä, että jollekulle toiselle se toimii.

Sen sijaan ajattelen, että olisin kyllä voinut miesten seurasta muuten nauttia, käydä ulkona, syömässä, viinillä, jne. Olisin takuulla saanut siitä uutta perspektiiviä ja ajattelun aihetta, varmuutta ja vapautta. Ja ennen kaikkea elämäni olisi ollut kokonaisvaltaisemmin...minun. Ja tuota varmuutta ei voi liikaa korostaa, koska kyllähän siellä jossain syvällä sisällä oli käsitys siitä, että enhän mä nyt enää kelpaa. Kaikki on ohi, meni jo. Kerran näitä vaan elämässä koetaan.

Sinun kokemus on todella ikävä ja olen siitä syvästi pahoillani. Sinua kohtaan on tehty yksiselitteisesti väärin. Ja hulluintahan tässä on, että sen sijaan, että mies olisi ollut rehelllinen, hänen toimintansahan johti hänelle itselleenkin lopulta myös todella huonoon lopputulokseen: turhaan haikailuun ja toivomiseen ja exään kiinni jäämiseen.

T: MaratonParkuja

Itse olen aikoinaan ollut suhteessa ja avoliitossa ihmisen kanssa, jonka erosta ei ollut kovin pitkä aika. Alkuhuuman jälkeen suhteeseen ilmestyivät samat ongelmat, jotka tällä eronneella oli ollut edellisessäkin suhteessa. Eli hän ei ollut käsitellyt edellistä suhdettaan mitenkään. Siis omaa osuuttaan. Ja siinä jouduin nostamaan kissoja pöydälle ja olin siis se ikävä ihminen. Ja sain paljon syytöksiä osakseni, syytöksiä, joissa ei ollut mitään perää. Olin todella helpottunut, kun noin kuuden vuoden jälkeen lopetin suhteen.

Hyviä pohdintoja täällä jälleen.

Olen kyllä itse onnellinen siitä, että uskalsin tarttua hetkeen ja tunteeseen mökkimiehen kanssa. Tässä on todellakin kahden aikuisen suhde ja alusta asti kaikki on ollut todella luontevaa ja helppoa. On voinut olla täysin oma itsensä, läheisyys tuntuu hyvältä ja naurua riittää. 

Tiedän, että monesta tämä tapahtui liian nopeasti, mutta tartuin hetkeen. Elämä on nyt.

Meillä on nyt todella hyvä olla, mutta jos jostakin syystä tarinamme päättyisi niin olen todella onnellinen, että mökkimies tuli elämääni. Tämä suhde on eheyttänyt minua valtavasti ja kaikesta päätellen myös toistepäin. Nyt olen tavannut mökkimiehen lapset ja en ole enää mikään salaisuus ystäville, enkä mökkimiehen eksälle. 

Elämästä ei koskaan tiedä, tärkeintä on eheytyä sisältä sen jälkeen koko maailma näyttää erinlaiselta. Toinen ihminen ei voi Sinua "parantaa surusta", mutta toisen ihmisen kanssa voit "parantua surusta".

Se rehellisyys on kaiken A ja O, me ollaan annettu suhteen kasvaa omalla painollaan, oikeastaan vasta nyt viimeisen kuukauden aikana on mökkimiehen puheet muuttuneet kaikella lailla siihen suuntaan, että kuulun tulevaisuuteen.

Minulle on kyllä tapahtunut todella paljon alle puolessatoista vuodessa. 

28 v yhdessä makaa juuri nyt vatsansa vieressä, vedettiin pitkään haudutettua riisipuuroa aamupalaksi ja yöllä valmistui kinkku. Tässä nautitaan neljä aikuista ihmistä toistemme seurasta.

Hyvää viikonloppua kaikille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Usein eksästä pääsee lopullisesti irti vasta kun on toinen. Raadollista, mutta totta. En ole koskaan tuominnut laastarisuhteita tai mitään muitakaan suhteita eron jälkeen. Laastari voi hyvinkin toimia myös. Kunhan vaan ollaan rehellisiä suhteessa eikä johdeta myöskään toista harhaan, että kyseessä olisi jotain vakavampaa. 

Oletko sinä koskaan ollut kenellekään laastari? Onko se sinulle ihan ok? Onko sinulla siis kokemusta olla laastari jollekkin sydänsuruiselle miehelle ja voit kokemuksesta sanoa, että onhan se ihan olla jees laastarin roolissa, kunhan tietää, että ei tuo mies minusta mitään vakavaa halua.

Mä en ainakaan ikinä enää halua olla kenenkään laastari, en tietoisesti enkä varsinkaan tietämättä.

Olla jonkun muun korvike, ei ikinä!

Nimittäin mulla on sellanen kokemus, että olin tietämättäni yhden miehen enti

Tämä oli hyvin kirjoitettu. Kenekään ei tarvitse olla kenellekään laastari. Ihminen ei saa käyttää toista hyväkseen. Näin kuitenkin ikävä kyllä, tapahtuu paljonkin. Kuinka monta tarinaa, kuten kommentoijan ja minunkin, on, että toinen luulee suhteen olevan oikeaa rakkautta ja sitten paljastuukin, että on edelleen kiinni exässään. Ja monet palaavat takaisin yteenkin kuin siitä vaan.  Minulle sellainen suhde aiheutti niin pahan trauman, että en ole sen jälkeen pystynyt luottamaan yhteenkään mieheen. 

Jos taas on sellainen tapaus, että molemmat tietävät toimivansa laastarina (onko oikeasti sellaisia, toinen ehkä on kuitenkin enemmän tai oikeasti kiintynyt) niin ei sekään ihmisestä hyvää kerro. Hakee itselleen hyvää oloa toisen kautta ja pakoa asioiden läpikäymiselle. Myös se on samaa asiaa, että kykenee eroamaan vasta kun on uusi. Olen itse sitä mieltä, että ero täytyy rauhassa käydä läpi, varsinkin pitkän suhteen jälkeen. Ei vuosikausia tarvitse olla yksin, mutta suoraan uuteen tai hyvinkin nopeasti kielii vain paosta, että ei halua käydä läpi omia tunteitaan ja selvitellä omaa oloaan ja/tai ei kykene olemaan yksin.

Olemme erilaisia, mutta miltei aina, kun on menty suoraan uuteen suhteeseentai tai nopeasti niin jossain vaiheessa ne omat  läpikäymättömät ja käsittelemättömät asiat tulevat vastaan. 

Lyhyesti vain kuittaan, että sekä MaratonParkuja että 28 sanoittivat asian hyvin. Eli ajattelen niin, että tärkeintä on rehellisyys. Olipa suhde millainen tahansa. Se, että joku on käyttänyt sinua toisen ihmisen korvikkeena etkä ole siitä tiennyt, on yksinkertaisesti väärin. Sen sijaan en osaa tuomita ihmisiä, jos he eron jälkeen hakevat lohtua toisilta, vaikka lyhytaikaisestikin tai ilman mitään vakavampaa tarkoitusta kunhan vain ovat rehellisiä toiselle. Tärkeintä on siis olla rehellinen toiselle - ja myös itselle.

28, vietättekö siellä joulua ennakkoon :)

Kuurankukka

Olen nyt suorasukainen. Jos 28: lla ei olisi ollut mökkimiestä niin olisiko exän onnistunut palaamaan. Luulen, että olisi, tunteet eivät olleet kummaltakaa vielä loppuneet. Ei niitä oltu eikä ole vieläkään käyty läpi, ne ikäänkuin jäivät "roikkumaan". Tai jos mökkimies ei olisi tarjonnut noita mukavia uusia asioita ja yhdessäoloa ja kivaa olemistaolisiko 28 ohastunut noin paljon häneen. Toimiko mökkimies ja se mitä hän tarjosi/tarjoaa nyt ikäänkuin mahdollisuutena eroon, että exä jäi tai pystyi jättämään hänet kakkoseksi. En sano laastari, mutta ikäänkuin silta jota pitkin astella uuteen. 

Jos 28 elämä ei olisi mitenkään muuttunut niin exä olisi ollut luultavasti edelleen kuvioissa. 

On tosi naiivia ajatella, että ihmiset olisivat "rehellisiä" itselleen ja toisilleen eron jälkeisen sekaannuksen myötä. Ne, jotka eivät käy läpi entistä suhdettaan ja itseään eivät todellakaan halua/kykene siihen vaan menevät pikaisesti uuteen suhteeseen. Eihän ne ongelmat sieltä heti nouse vaan ajan myötä. Eivätkä silloinkaan ole rehellisiä itselleen saatikka toiselle. Eikä kyse ole tietoisesta toiminnasta, siis että nytpä otan laastarin tähän. Kuhan mennään.

Rehellinen ja rehellinen. Olisipa se niin helppoa niin ei näitä surullisia juttuja tulisi. Kun usein on juuri niin, että kun se eronnut on itsekin niin sekaisin ja hukassa oman itsensä kanssa, että saattaa kuvitella olevansa rehellinen. Ja rakastunut uuteen. Itse esimerkiksi jopa ostimme yhteisen asunnon. En voinut kuvitellakaan, että joku aikuinenen ihminen ostaa yhteisen asunnon jos ei ole varma tunteistaan. Myös monesti juttelimme ja hän sanoi, ettei edes voisi palata yhteen exänsä kanssa yms. En nyt tässä asiaa avaa, mutta en voinut hänen kertomansa perusteella epäillä, ettei niin olisi. Tämä mies oli epärehellinen tai ei halunnut tunnustaa asioita edes itselleen. 

Kun ihminen on solmussa eronsa ja itsensä kanssa niin sanalla rehellisyys on ihan eri merkitys kuin normaalitilanteessa. Siksihän juuri olisi niin tärkeää, ettei tähän omaan sekavaan olotilaan ja  tilanteeseen oteta kiireellä uutta ihmistä. Ennenkuin on selvillä vesillä omista tunteistaan, exän tunteista ja on kykenevä uuteen suhteeseen oikeista lähtökohdista ja todellisin tuntein.

Vierailija kirjoitti:

On tosi naiivia ajatella, että ihmiset olisivat "rehellisiä" itselleen ja toisilleen eron jälkeisen sekaannuksen myötä. Ne, jotka eivät käy läpi entistä suhdettaan ja itseään eivät todellakaan halua/kykene siihen vaan menevät pikaisesti uuteen suhteeseen. Eihän ne ongelmat sieltä heti nouse vaan ajan myötä. Eivätkä silloinkaan ole rehellisiä itselleen saatikka toiselle. Eikä kyse ole tietoisesta toiminnasta, siis että nytpä otan laastarin tähän. Kuhan mennään.

Niinpä. Tuntuu, että miten on mahdollista, että on näin naiivia ja hyväuskoista ajattelua ihmisillä, jotka ovat ilmeisesti itsekin kokeneet eron tai eroja. Että kun vaan ollaan "rehellisiä" niin ei loukata toista. Rehellisyys tunne-elämän tasolla on juuri eronneella tai suhteesta toiseen hypänneellä veteen piirretty viiva. 

Hyvin monet tosiaan vain menevät uuteen suhteeseen sen kummemmin miettimättä omia motiivejaan. Tai edes siihen kykenemättä tai haluamattakaan miettiä. Monet ovat hyvinkin sekaisin tunnemaailmaltaan. Luulevat olevansa selvillä vesillä, kertovat niin uudellekin ja niin ei monesti ole, eikä sinnepäinkään. 

Vierailija kirjoitti:

Olen nyt suorasukainen. Jos 28: lla ei olisi ollut mökkimiestä niin olisiko exän onnistunut palaamaan. Luulen, että olisi, tunteet eivät olleet kummaltakaa vielä loppuneet. Ei niitä oltu eikä ole vieläkään käyty läpi, ne ikäänkuin jäivät "roikkumaan". Tai jos mökkimies ei olisi tarjonnut noita mukavia uusia asioita ja yhdessäoloa ja kivaa olemistaolisiko 28 ohastunut noin paljon häneen. Toimiko mökkimies ja se mitä hän tarjosi/tarjoaa nyt ikäänkuin mahdollisuutena eroon, että exä jäi tai pystyi jättämään hänet kakkoseksi. En sano laastari, mutta ikäänkuin silta jota pitkin astella uuteen. 

Jos 28 elämä ei olisi mitenkään muuttunut niin exä olisi ollut luultavasti edelleen kuvioissa. 

Saa olla suorasukkainen. Ihan asiallista pohdintaa Sinulta.

Ei minulla silloin alussa (ennen mökkimiestä) ollut tunteet kuollut eksään, elin toivossa ja luulossa pitkään, että meistä voisi vielä pari tulla. Roikottihan se eksä minua siinä julmasti lupaillen vaikka mitä. Kuitenkin olin oman päätökseni erosta tehnyt viikkoja ennen kuin eksä vihdoinkin antoi minulle mahdollisuuden puhua. Elin koko sen 10 kuukautta kuitenkin varautuen lopulliseen eroon. Minun suurin syy eroon oli se puhumattomuus yms.

Nyt täytyy muistaa, että tieto toisesta naisesta ja mahdollisesta vuosien pettämisestä tuli minulle myöhemmin. 

Tuo puhumattomuus ja sitä kautta luottamuspula ja myöhemmin selvinnyt valehteleminen teki sen, että mitään mahdollisuutta paluulle ei ole. Olen järjettömän kärsivällinen ja anteeksiantava ihminen, johonkin se raja on vedettävä. Olen myös ihminen, että sitten kun päätän jotain niin seison kyllä asioiden takana. Eli vaikka en olisi mökkimiehen kanssa niin meistä ei eksän kanssa tulisi paria enää. 

Mökkimiehen tapaaminen on varmasti nopeuttanut erosta selviämistä. Nyt täytyy muistaa, että olimme samassa elämäntilanteessa mökkimiehen kanssa kun tapasimme, eli Hänellä lähes yhtä pitkä suhde päättynyt.

Nautin suunnattomasti, että mökkimies tekee asioita kanssani, iso osa yhteisestä ajasta kuitenkin vaan ollaan. Tämä on minusta vallan normaalia, että osa "ihastumisesta" tapahtuu yhteisten kokemuksien kautta.

Eksähän ei antanut ikinä mahdollisuutta selvittää asioita, niitä puhehousuja kun ei löytynyt. 

Laastarisuhteissa on aina riski, vaikka molemmat olisivat samaa mieltä, että kyseessä olisi laastarisuhde niin aina on riski, että toisella tunteet nousee enemmän. 

Minusta erolle ei ole ohjekirjaa.

28 v yhdessä 

Näissä suhteissa eron jälkeen, kun puhutaan, että ollaan rehellisiä, on se vaikeus, että se joka sanoo olevansa rehellinen ja valmis uuteen suhteeseen ei itsekään tajua tai näe omaa tilannettaan. Hän saattaa ihan rehellisesti uskoa, että se on totta. Monesti myös oma kova halu uskoa niin olevan luo lisää tunnetta, että kyllähän minä olen valmis uuteen ja en hakaile menneeseen jos kohdalle osuu kiva ihminen ja ihastuu molemmat toisiinsa. Sitten kun suhde jatkuu ja toinen alkaa kysellä, että mahdatko kuitenkin vielä olla kiinni menneessä niin puolustautuu jyrkästikin. Toisaalta ei sitä asiaa halua itselleenkään tunnustaa, toisaalta ei halua erota uudesta. Haluaa ikäänkuin sulkea silmänsä. Myös ehkä miettii että kun nyt on uusi suhde on nyt solmittu, niin ei taas jaksa uutta eroa tai palata vanhaan eikä olla yksinkään. Kun jatkaa uudessa se on helpointa ja voi laittaa pään pensaaseen, moneen suuntaan. 

En sano, etteikö joillain onnistukin siirto uuteen nopeastikin. Jos ovat jo kauan pohtineet vanhaa suhdettaan ja tunteet ovat oikeasti loppuneet. Mutta puskista ja pettämisen kautta tulleissa eroissa on aina enemmän työstettävää. Jos itse ei ole ollut vielä  valmistautunut eroon. 

No, mitenköhän näiden pettäjämiesten uudet suhteet sitten sujuvat? He, jotka hommasivat sen salarakkaan, vaikka yhä olivat pitkässä suhteessa puolisonsa kanssa. Ja jotka jättivät puolisonsa tämän uuden salarakkaan takia. Hehän eivät ole edes hypänneeet suoraan suhteesta toiseen, vaan heillä oli kaksi suhdetta rinnakkain, kunnes jättivät puolisonsa. Eiväthän he ole käyneet sen vanhan suhteen ongelmia yms. läpi silloin ollenkaan.

Mulle tapahtui näin. Mies vain ilmoitti erohalusta ja häipyi (16 vuoden avioliitto ja lapset). Hän ei suostunut puhumaan muuta, kuin että ei rakasta enää ja se sitten siitä. Oikea syy oli toinen nainen, joka oli hommattu jo valmiiksi avioliittomme aikana. En tiedä yhtään, miten hänellä menee tuon uuden naisen kanssa, jonka takia minut jätti.

Eipä sitä tiedä, mikä kaikki on eron/uuden miehen/naisen syy/aihe. Itse oli suhteessa petetyn ja eronneen miehen kanssa ja hänen mielestään se uusi mies oli heidän eronsa syy. Mutta naisen tuntien, niin uuden miehen lumo johtui ikävästä suhteesta exän kanssa. Ja probleemat jatkuivat meidän suhteessamme. Helpointa on juuri ajattelu, että eron syy on se toinen. Silloin ei tarvitse suhdetta miettiä eikä omaa osaansa siinä. Se uusi voi olla myös seuraus...

Lyhyesti viikonlopun alun kiireissä: rehellisyys, tai siis pyrkimys, kyky ja halu rehellisyyteen on luonteenpiirre, ei mikään tilannekohtainen juttu. Eli siis, jos valehtelee toiselle päin naamaa, lupailee turhia, jne. niin ei se mistään "eron sekamelskaisista tunteista" johdu, vaan siitä, että ihmisellä on luonne,  joka vetää valehtelemaan.

Jos siis joku vedättää asunnon ostoon asti, vaikka on exässä vielä kiinni, niin kyllä hän sen liiton jatkuessa olisi tehnyt muutakin. Todennäköisesti pettänyt tms.

Eli ei mielestäni ole naiivia ajatella, että rehellinen, itsetuntemusta omaava ihminen on sellainen eronkin sattuessa. On selittelyä väittää, että hupsista heijaa, ero kun tuli, niin sehän sai sulle valehtelemaan. 

Palaan lukemaan muiden kirjoituksia paremmalla ajalla, hyvää viikonloppua kaikille kirjoittaneille ja lukeneillekin!

T: MaratonParkuja

Hyviä näkökulmia. Ei erolle ole mitään ohjekirjaa, olen siitä samaa mieltä. Ja myös siitä, että maailman helpointa on pettää juuri itseään. Itsetutkistelu on edelleen mielestäni hyvin arvokasta, olipa parisuhteessa tai yksin. Eroavat voivat olla sekaisin omissa tunteissaan, mutta niin ovat monet avioliitoissakin elävät ja sinkutkin kuten tässäkin ketjussakin on saanut huomata.

Erot ovat silti hyvin erilaisia. Jollekin ero voi olla jopa suuri helpotus, toiselle hirvittävä shokki. Joillakin onnistuu suhde heti eron jälkeen, joillakin ei. Elämä on silti liian lyhyt tuhlattavaksi, joten eteenpäin vaan. Kaikista vähiten kannatan sitä, että jäädään roikkumaan epäselvään välitilaan ja kidutetaan sillä kaikkia osapuolia.

28 tilanteesta hän itse on juuri paras kommentoimaan ja tekeekin sen hyvin. Jäin silti tuosta yhdestä kommentista miettimään, että siinä autuaasti kyllä unohtui, että 28 eksällä oli taustalla koko ajan toinen nainen. Ei mökkimies olisi suhdetta lopullisesti päättänyt missään olosuhteissa, vaan 28:n eksä oli jo uudessa suhteessa tahollaan. Unohti vain mainita asiasta 28:lle ja roikotti toista turhaan tahallaan toivossa.

Kuurankukka

No, oli sitten luonteenpiirre tai erosta johtuvaa sekavuutta tai sitten molempia, niin turhaa kuitenkin sanoa että "kun ollaan rehellisiä" niin ei tule pettymyksiä kun luottaa, että toinen on päässyt irti menneestä. Yhtä paljon se sattuu kuitenkin jos siihen väärin luottaa. Ja yhtä vähän tietää puhuuko toinen ihminen totta vai ei.

Rehellisyydestä ei ole takeita. Siksi ei voida etukäteen tietää onko toiselle laastari vai ei.

Kyllä olen myös hiukan eri mieltä, etteikö vanhasta eroon pääsemisen luulo voisi johtua myös todella että ihminen ei itse tiedä onko päässyt irti vai ei. Tunne voi myöskin vaihdella: joskus on 100 % varma, että on päässyt, joskus tuntuu taas niin, ettei ole. Ei se liity mitenkään pelkästään ihmisen rehelliseentai epärehelliseen  luonteeseen vaan juuri tunne-elämän ja tunteiden kaaokseen ja häilyväisyyteen. Myös irtipääsemin tuskin koskaan onnistuu kertarykäisyllä. Ainakin jos tunteita vielä jäljellä. Harva voi ihan "rehellisesti" eron jälkeen sanoa: olen päässyt/en ole päässyt irti. Myös se vaikuttaa monesti jos toinen löytää nopeasti  uuden. Vaikka on itse luullut tunteiden loppuneen exän uusi kumppani nostaa tunteet pintaan uudelleen. 

En allekirjoita, että rehellisyys olisi pelkästään vaikuttava luonteenpiirre, kun puhutaan eron jälkeisistä erilaisista tunneskaaloista ja toimintatavoista. Ja soutamisesta ja huopaamisesta. Ihminen, joka normaalitilanteessa toimisi rehellisesti saattaa toimia ihan epätyypillisesti erokuohuissa ja sen jälkeisessä uudessa suhteessa. Koska ei useinkaan toimi silloin rationaalisesti. Se on inhimillistä. Myös on monestikin rikki että haluaa suojella itseään, eikä halua tai pysty näkemään totuutta omasta tilanteestaan. 

Vierailija kirjoitti:

Eipä sitä tiedä, mikä kaikki on eron/uuden miehen/naisen syy/aihe. Itse oli suhteessa petetyn ja eronneen miehen kanssa ja hänen mielestään se uusi mies oli heidän eronsa syy. Mutta naisen tuntien, niin uuden miehen lumo johtui ikävästä suhteesta exän kanssa. Ja probleemat jatkuivat meidän suhteessamme. Helpointa on juuri ajattelu, että eron syy on se toinen. Silloin ei tarvitse suhdetta miettiä eikä omaa osaansa siinä. Se uusi voi olla myös seuraus...

No, jos puolisolla on ollut vuosia salasuhde toiseen ja jättää tämän pitkäaikaisen kumppanin ja ihan ilman mitään taukoja jatkaa sitä salasuhdettaan, niin eiköhän se syy nyt todellakin ollut se toinen nainen tai toinen mies.

Ei tää nyt mitään rakettitiedettä ole.

Ihan hyviä pohdintoja taas täällä Olen itse kertaalleen jättänyt, kerran tullut jätetyksi (pitkiä parisuhteita kaikki) , ja sitten aikoinaan löysin oman "mökkimieheni" tilanteessa, jolloin olin jo päättänyt ettei koskaan enää ketään, olin yksin ollut jo muutaman vuoden. Saimme pitkän ja lämpimän parisuhteen, valitettavasti hän lähti tuonilmaisiin viime kesänä äkillisen sairauskohtauksen vuoksi, olisin mielelläni vielä jatkanut yhteiseloamme jos näin ei olisi käynyt. Siksi haluan toivottaa 28v lämpimästi onnea tulevaan,ei kannata elää sitku elämää, tai odottaa että "suuri yleisö" ilmoittaisi milloin olisi sopiva aika ottaa uusi onni vastaan eron jälkeen. Kypsällä iällä uuden lämpimän ihmissuhteen löytyminen on harvinaista  ja monista sattumistakin kiinni.  Ymmärrän hyvin nämä täällä pohditut asiat, ja itsekin vuosikausia erojen jälkeen näitä käsitellyt , välillä enemmän tai vähemmän sekaisin mutta  sitten pikkuhiljaa voimistuen ja tasapainon elämään löytäneenä. Nyt suuren menetyksen kohdanneena ja pahimmasta järkytyksestä selvinneenä ajattelen kiitollisena, että saimmepa monta onnellista vuotta kuitenkin. Yksinkin olisin silti elänyt mieleistäni elämää ja koska olen aina parisuhteissakin pitänyt kiinni ns. omasta elämästäni ja ystävistäni ja osaan hyvin olla ja elää yksinkin, niin näin tämä nyt jatkuu, tämä elämä. Joka tapauksessa nämä keskustelut ja pohtimiset ovat edesauttaneet myös tällaisessa lesken omissa pohdiskeluissa. Yhteenvetona totean, että jotenkin silti aikoinaan raskaat eroni olivat melkein vaikeampia kuin nyt tämä menetys kuolemalle. Voi olla että ikä ja elämänkokemus vaikuttavat asiaan. Mutta tässä nyt tämmöinenkin näkökulma asiaan, keskustelu jatkukoon.