Miten löytää uusia ystäviä aikuisena, kun oikeasti yrittää ja ei vaan löydä?

Vierailija kirjoitti:

Ap, minulla tökkii kirjoituksessasi tuo miten kirjoitat ihmisistä. Tutustumisen aloittaminen uudelleen esimerkiksi, .... Ihan kuin sillä ei olisi mitään arvoa, että vaan vietetään aikaa yhdessä vaikkapa töissä, harrastuksissa, puistossa, whatever, vaan kaiken pitäisi olla syvällistä ja näin ennenkuin sillä on mitään arvoa. Sinänsä ymmärrän kaipuusi, varmasti valtaosa kaipaa sydänystäviä satunnaisempien tuttujen rinnalle, mutta sellainen ystävyys ei muodostu väkisin. Ja valtaosa ihan kivoistakin ihmisistä jää korkeintaan "kiva ihminen" -tasolle. Ja sekin, että halveksut äitipiirien trendivaatekeskusteluja kertoo sinusta ihmisenä jotain. Ystäviä saa siten, että on aidosti kiinnostunut heidän mielenkiinnon kohteistaan ja jakaa niitä. Ei sillä, että vain odottelee suhteiden syvenemistä, että päästään ns oikeisiin asioihin.

Mä taas ymmärrän aloittajaa. Kaipaan ystäviä, tuttuja on jo elämässä tarpeeksi. Tuttujen kanssa yhteydenpito on pintapuolista ja rajoittuu lähinnä siihen, kun nähdään sattumalta jossain. Ystävän kanssa on erilaista ja voi jutella asioista, joista tuttujen kanssa ei voi. Yhteistäkin pitää olla, jotta ystävyys voi muodostua. Senkin tajuan, että kaikkia ei trendivaatekeskustelut kiinnosta ja mielenkiinnonkohteita ei jaa. Vai oletko sinä todella kiinnostunut viettämään aikaa ihmisen kanssa, jonka arvomaailma on aivan erilainen kuin omasi ja hänen harrastuksensa on todella kaukana siitä, miten itse vietät aikaa?

Mitä oikeastaan odotat ystävältä? Olen itse aktiivisesti juurikin puistoissa ja perhekahviloissa tutustunut aikuisena ihmisiin, mutta tokihan se on sellaista lasten asioista höpöttelyä ja sitä pitää jaksaa, että niissä "piireissä" pärjää. Jossain vaiheessa on sitten vaikkapa sovittu, että mennäänkin äitiporukalla ilman lapsia vaikka kävelylle tai paikalliseen yhdelle ja sitten siellä on löytynyt muutakin jutun aihetta. Ja tarttunut mukaan muutamia syvällisempiä ihmissuhteita.

Vierailija kirjoitti:

Anna itsestäsi niin saat ystäviä. Järjestä leffailtoja, kokataan yhdessä, käykää lenkillä, avaudu. Avautumalla kaikkialla saan koko ajan lisää ystäviä. Niitä vaan tarttuu mukaan kaikkialta. Mutta se vaatii sen avautumisen ja aktiivisuuden.

Avautuminen on vaikea laji. Jotkut kokee sun olevan aivan liian tuttavallinen, jos menet kertomaan jostain hyvin henkilökohtaisesta. Jotkut taas käyttävät tuota avautumista toista vastaan ja juoruavat tuon henkilökohtaisen asian eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, minulla tökkii kirjoituksessasi tuo miten kirjoitat ihmisistä. Tutustumisen aloittaminen uudelleen esimerkiksi, .... Ihan kuin sillä ei olisi mitään arvoa, että vaan vietetään aikaa yhdessä vaikkapa töissä, harrastuksissa, puistossa, whatever, vaan kaiken pitäisi olla syvällistä ja näin ennenkuin sillä on mitään arvoa. Sinänsä ymmärrän kaipuusi, varmasti valtaosa kaipaa sydänystäviä satunnaisempien tuttujen rinnalle, mutta sellainen ystävyys ei muodostu väkisin. Ja valtaosa ihan kivoistakin ihmisistä jää korkeintaan "kiva ihminen" -tasolle. Ja sekin, että halveksut äitipiirien trendivaatekeskusteluja kertoo sinusta ihmisenä jotain. Ystäviä saa siten, että on aidosti kiinnostunut heidän mielenkiinnon kohteistaan ja jakaa niitä. Ei sillä, että vain odottelee suhteiden syvenemistä, että päästään ns oikeisiin asioihin.

Mä taas ymmärrän aloittajaa. Kaipaan ystäviä, tuttuja on jo elämässä tarpeeksi. Tuttujen kanssa yhteydenpito on pintapuolista ja rajoittuu lähinnä siihen, kun nähdään sattumalta jossain. Ystävän kanssa on erilaista ja voi jutella asioista, joista tuttujen kanssa ei voi. Yhteistäkin pitää olla, jotta ystävyys voi muodostua. Senkin tajuan, että kaikkia ei trendivaatekeskustelut kiinnosta ja mielenkiinnonkohteita ei jaa. Vai oletko sinä todella kiinnostunut viettämään aikaa ihmisen kanssa, jonka arvomaailma on aivan erilainen kuin omasi ja hänen harrastuksensa on todella kaukana siitä, miten itse vietät aikaa?

No ei minuakaan sinänsä kiinnosta trendivaatekeskustelu, mutta ei se auta ihmisiin tutustumisessa, jos ei suhtaudu arvostavasti siihen, mikä heitä kiinnostaa. Kyllä niissä puistoporukoissa muustakin puhutaan, se vaan paistaa läpi jos ihminen asettuu tuollaisen "pinnallisen jauhamisen" yläpuolelle. Ymmärsin jotenkin tekstistä, että aloittaja kuitenkin haluaisi niiden puistossa olevien äitienkin kanssa yrittää tutustua.

Haluan vaan tällä sanoa, että jos ei tuttavuusvaiheessa aidosti vaikuta siltä, että arvostaa ihmisiä, ei tuttavuus koskaan päädy ystävyysasteelle. Siksi kannattaa tutkia sitä, millainen se oma tapa viestiä on.

Vierailija kirjoitti:

Ap, minulla tökkii kirjoituksessasi tuo miten kirjoitat ihmisistä. Tutustumisen aloittaminen uudelleen esimerkiksi, .... Ihan kuin sillä ei olisi mitään arvoa, että vaan vietetään aikaa yhdessä vaikkapa töissä, harrastuksissa, puistossa, whatever, vaan kaiken pitäisi olla syvällistä ja näin ennenkuin sillä on mitään arvoa. Sinänsä ymmärrän kaipuusi, varmasti valtaosa kaipaa sydänystäviä satunnaisempien tuttujen rinnalle, mutta sellainen ystävyys ei muodostu väkisin. Ja valtaosa ihan kivoistakin ihmisistä jää korkeintaan "kiva ihminen" -tasolle. Ja sekin, että halveksut äitipiirien trendivaatekeskusteluja kertoo sinusta ihmisenä jotain. Ystäviä saa siten, että on aidosti kiinnostunut heidän mielenkiinnon kohteistaan ja jakaa niitä. Ei sillä, että vain odottelee suhteiden syvenemistä, että päästään ns oikeisiin asioihin.

Ei Ap halveksunut trendivaatekeskustelua vaan totesi, että tuollaisten kanssa on vaikea löytää syvempää yhteyttä. Ymmärrän hyvin. Itse en myöskään koe, että voisin löytää syvempää kosketuspintaa naisten kanssa, joille vaatemerkit tai sisustus ovat hyvin tärkeitä asiota. Ei pelkkä äityis ole riittävä liima löytää samanhenkistä seuraa. Jos itse olet trendivaatemamma, niin tätä on varmasti vaikea ymmärtää.

Jos on jo sydänystäviä, on helpompi antaa arvoa satunnaisille tuttavuuksille. Jos taas ei yrityksistä huolimatta löydä syvällisempää seuraa, alkaa ihmiskontaktien pinnallisuus väsyttämään. 

Senkun tietäisi. Hakusessa olisi ystävä, jonka kanssa olisi samantyylinen. Tuntuu, että ihmiset ovat hirveän polarisoituneita. Jotenkin vaikea tulla toimeen sellaisten kanssa, jotka ovat selkeästi jonkun ryhmän edustajia, eivätkä omista avointa ja uteliasta mieltä. Tunnen ihania ihmisiä, joiden kanssa ei vaan muodostu syvempää suhdetta. Tunnen esim. muutamia silikoneja ottaneita bikini fitness-ihmisiä. Arvostan heidän ponnistelujaan urheilun saralla, mutta en ole kiinnostunut puhumaan vain ulkonäöstä. Toki voin puhua siitä välillä. En tiedä saako kukaan tästä mun ajatusmaailmasta kiinni?

Täällä kysyttiin miksi perheellisten yksinäisyys saa alapeukkuja? 

En itse ole alapeukuttanut, mutta annanpa perheettömän naisen näkökulman tähän. Mulla on yksi kaveri, jolla on mies ja lapsi, ja joka silti valittaa olevansa yksinäinen. Tapaamisten suunnittelu hänen kanssaan on vaikeaa, koska viikonloppuisin hän lähtee miehen ja lapsen kanssa mökilleen. Lomilla hän haluaa matkustaa miehensä ja lapsensa kanssa ja juhlapyhät hän viettää - kuinkas ollakaan - miehensä ja lapsensa kanssa. Mulle hän ehdottaa lounastreffejä kaupungilla, jolloin aikaa on se max. tunti. Ei siinä syvällisiä ehdi keskustelemaan.

Perheettömillä tai yksinhuoltajilla (silloin kun lapset ovat puolisolla) on usein aikaa ja halua pidempään yhdessäoloon, jolloin ystävyys voi syventyä. Tuo yllämainittu ystävä esim. ei koskaan kysy mitä teen jouluna tai juhannuksena -ei tarvitse, koska hänen ei koskaan tarvitse vaivata päätään moisella, koska perhe on itsestäänselvästi aina hänen kanssaan tärkeinä päivinä. Mulle juhlapyhät ovat aika kipeäkin asia, kun en yhtään tiedä saanko seuraa, vaikka pyytäisin. Lisäksi perheelliset voivat jakaa huolensa ja asuntovelkansakin jonkun kanssa.

Itse olen juuri ostamassa asuntoa ja tuskailen kaikkia asioita, jota tässä taloustilanteessa täytyy muistaa huomioida. Ei ole ketään kenen kanssa jakaa riskiä tai huolta! Perheelliset tuntuvat usein pitävän tilannettaan itsestäänselvyytenä, vaikka oikeasti he ovat todella oikeutettua kun vierellä on aina joku. Sinkulla ei tärkeintä tai vaikeina hetkinä ole välttämättä ketään. Perheelliset vaikuttavat sinkun näkökulmasta kiittämättömiltä, siksi ne alapeukut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Satsaa etsiminen heihin, joilla ei ole ennestään juuri kavereita. Todennäköisemmin heillä on aikaa ja kiinnostusta, jos siis kavereita itsekin kaipaavat.

Mistä löytää kaverittomia, joilla kuitenkin olisi sosiaaliset taidot kunnossa ja kaveruus onnistuu?

Pitää tähän sivusta vastata, että vaikka olenkin ns kaveriton niin se ei tarkoita ettei minusta olisi ystäväksi. Olen vaan vähän ujo ja ehkä liian hidas tutustumaan, mutta arvostaisin silti ystäviä paljon. Tietysti jollekin voin olla esim liian hiljainen ystäväksi jos kaipaa hyvin sosiaalista ihmistä. Ymmärrän sen. Kuitenkin ihminen voi muuttuakin paljon jos saa hyviä kokemuksia. Tarkoitan siis sitä, että jos itsekin onnistuisin saamaan ystäviä niin varmasti se auttaisi olemaan taas itsevarmempi ja rohkeampi ja näin vaikuttaisi hyvällä tavalla itseeni. Oikeastaan se on surullista jos joku ajattelee ettei kaveriton lähtökohtaisesti sovi ystäväksi. Kuitenkin moni ihan tavallinen ihminen saattaa jäädä yksin, vaikka mistä syystä johtuen. Ei yksinäisyys saisi leimata ihmistä. Tosin kyllähän se vaikuttaa. Menin itsekin joskus sanomaan yksinäiselle tutulle ettei minulla ole ystäviä. Hänkään ei silti oikein tajunnut asiaa ja kysyi etteikö ole ketään. Hävetti silloin, kun puhuin asiasta.

Nämä, ketkä sanovat, että pitäisi avoimin mielin tutustua kaikkiin: kaikkien kanssa nyt vaan ei ole yhteistä.

Jos tapaan vaikka jossain suunnilleen ikäiseni naisen, jolla on pieni lapsi, kuten minullakin on. Tuo nainen haluaa sisustaa kotia kauniiksi, somettaa ahkerasti sekä seuraa trendejä sisustuksen ja muodin saralla. Pitää huolta ulkonäöstään. Lapsen kanssa kiinnostaa se, että voi pukea lapsen tyylikkäästi, hankkia kalliit lelut ja matkustella koko perheellä, mieluiten ulkomaille. Naiselle kuukauden kohokohta on, jos pääsee tyttökaverien kanssa baarikierrokselle ja seuraavana aamuna saa parannella darraa rauhassa. Meillä taas ei ole sisustettua kotia erityisemmin ja trendien sijaan käytetään samoja vaatteita niin kauan, kunnes kuluvat rikki. Sisustamisen sijaan ammattialaan liittyvät asiat, tiede, uutisten lukeminen ja yhteiskunnallisten ilmiöiden seuraaminen kiinnostavat. Ulkonäöstä huolehtiminen on suihkussa käymistä ja kevyt meikki harvakseltaan. Lapsella on mukavat vaatteet, kalliiden lelujen ja matkojen sijaan arvostetaan yhteistä aikaa ja arkista tekemistä. Baareissa ei tule käytyä nykyään oikeastaan koskaan, ruoan kanssa voi nauttia joskus lasin viiniä. Miten tällaisessa tilanteessa voisi syntyä syvää ystävyyttä? Mielenkiinnonkohteet ovat niin erilaiset, että yhteistä jutunjuurta tuskin on kovin pitkälle asti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, minulla tökkii kirjoituksessasi tuo miten kirjoitat ihmisistä. Tutustumisen aloittaminen uudelleen esimerkiksi, .... Ihan kuin sillä ei olisi mitään arvoa, että vaan vietetään aikaa yhdessä vaikkapa töissä, harrastuksissa, puistossa, whatever, vaan kaiken pitäisi olla syvällistä ja näin ennenkuin sillä on mitään arvoa. Sinänsä ymmärrän kaipuusi, varmasti valtaosa kaipaa sydänystäviä satunnaisempien tuttujen rinnalle, mutta sellainen ystävyys ei muodostu väkisin. Ja valtaosa ihan kivoistakin ihmisistä jää korkeintaan "kiva ihminen" -tasolle. Ja sekin, että halveksut äitipiirien trendivaatekeskusteluja kertoo sinusta ihmisenä jotain. Ystäviä saa siten, että on aidosti kiinnostunut heidän mielenkiinnon kohteistaan ja jakaa niitä. Ei sillä, että vain odottelee suhteiden syvenemistä, että päästään ns oikeisiin asioihin.

Ei Ap halveksunut trendivaatekeskustelua vaan totesi, että tuollaisten kanssa on vaikea löytää syvempää yhteyttä. Ymmärrän hyvin. Itse en myöskään koe, että voisin löytää syvempää kosketuspintaa naisten kanssa, joille vaatemerkit tai sisustus ovat hyvin tärkeitä asiota. Ei pelkkä äityis ole riittävä liima löytää samanhenkistä seuraa. Jos itse olet trendivaatemamma, niin tätä on varmasti vaikea ymmärtää.

Jos on jo sydänystäviä, on helpompi antaa arvoa satunnaisille tuttavuuksille. Jos taas ei yrityksistä huolimatta löydä syvällisempää seuraa, alkaa ihmiskontaktien pinnallisuus väsyttämään. 

Olen eri, mutta siellä puistoissa yms se keskustelu nyt tuppaa pyörimään joko lasten asioissa, tai sitten jossain muuten aika kevyessä kuten vaikkapa sisustuksessa. Siellä kuitenkin on porukka, joita tosiaan lähinnä yhdistää se, että kaikilla on suunnilleen samanikäisiä lapsia. Puistossa jutellaan, koska on kuitenkin ihan kiva jutella muiden samassa elämänvaiheessa olevien kanssa ja loppujen lopuksi se päivittäinen puistohengailu on pidemmän päälle aika puuduttavaa.

Sen sijaan sieltäkin voi löytyä sitten sellaisia ihmisiä, joiden kanssa arvomaailma kohtaa paremmin ja löytyy vaikkapa yhteisiä harrastuksia tai muuten asioita, jotka kiinnostavat. Silloin melkein pitää vaikka kysäistä tyyppiä kävelylle tai jotain ja vähän tunnustella olisiko jutuissa pohjaa ystävyydelle.

Ja usko tai älä, ihminen voi olla kiinnostunut merkkivaatteista ja samaan aikaan vaikkapa muinaisugrilaisten riimujen tulkitsemisesta. Niistä vaatteista on vaan aika paljon helpompi siinä puistoporukassa jutella.

Vierailija kirjoitti:

Nämä, ketkä sanovat, että pitäisi avoimin mielin tutustua kaikkiin: kaikkien kanssa nyt vaan ei ole yhteistä.

Jos tapaan vaikka jossain suunnilleen ikäiseni naisen, jolla on pieni lapsi, kuten minullakin on. Tuo nainen haluaa sisustaa kotia kauniiksi, somettaa ahkerasti sekä seuraa trendejä sisustuksen ja muodin saralla. Pitää huolta ulkonäöstään. Lapsen kanssa kiinnostaa se, että voi pukea lapsen tyylikkäästi, hankkia kalliit lelut ja matkustella koko perheellä, mieluiten ulkomaille. Naiselle kuukauden kohokohta on, jos pääsee tyttökaverien kanssa baarikierrokselle ja seuraavana aamuna saa parannella darraa rauhassa. Meillä taas ei ole sisustettua kotia erityisemmin ja trendien sijaan käytetään samoja vaatteita niin kauan, kunnes kuluvat rikki. Sisustamisen sijaan ammattialaan liittyvät asiat, tiede, uutisten lukeminen ja yhteiskunnallisten ilmiöiden seuraaminen kiinnostavat. Ulkonäöstä huolehtiminen on suihkussa käymistä ja kevyt meikki harvakseltaan. Lapsella on mukavat vaatteet, kalliiden lelujen ja matkojen sijaan arvostetaan yhteistä aikaa ja arkista tekemistä. Baareissa ei tule käytyä nykyään oikeastaan koskaan, ruoan kanssa voi nauttia joskus lasin viiniä. Miten tällaisessa tilanteessa voisi syntyä syvää ystävyyttä? Mielenkiinnonkohteet ovat niin erilaiset, että yhteistä jutunjuurta tuskin on kovin pitkälle asti. 

Avoimin mielin tutustuminen on minusta enemmän sitä, että juttelee sellaisistakin asioista jotka eivät ole sitä omaa syvintä mielenkiintoa. Useimmilla ihmisillä on paljon mielenkiinnon kohteita, ja jos siellä sitten yhteistä pintaa on, kyllä se löytyy. Jos ei, onpahan ainakin ollut ystävällinen ja kiinnostunut.

Ei minuakaan kiinnosta kodin sisustaminen pätkääkään, kunhan nyt on jotenkin järkevät kalustukset. Ei se ole silti estänyt ystävystymistä sellaisten kanssa, joiden koti on aina viimeisen päälle laitettu. Sillä sisustajalla on yleensä kyllä muitakin ulottuvuuksia. Ja jos nyt ei olisi, ei väkisin tarvitse jäädä tyyppiin roikkumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä, ketkä sanovat, että pitäisi avoimin mielin tutustua kaikkiin: kaikkien kanssa nyt vaan ei ole yhteistä.

Jos tapaan vaikka jossain suunnilleen ikäiseni naisen, jolla on pieni lapsi, kuten minullakin on. Tuo nainen haluaa sisustaa kotia kauniiksi, somettaa ahkerasti sekä seuraa trendejä sisustuksen ja muodin saralla. Pitää huolta ulkonäöstään. Lapsen kanssa kiinnostaa se, että voi pukea lapsen tyylikkäästi, hankkia kalliit lelut ja matkustella koko perheellä, mieluiten ulkomaille. Naiselle kuukauden kohokohta on, jos pääsee tyttökaverien kanssa baarikierrokselle ja seuraavana aamuna saa parannella darraa rauhassa. Meillä taas ei ole sisustettua kotia erityisemmin ja trendien sijaan käytetään samoja vaatteita niin kauan, kunnes kuluvat rikki. Sisustamisen sijaan ammattialaan liittyvät asiat, tiede, uutisten lukeminen ja yhteiskunnallisten ilmiöiden seuraaminen kiinnostavat. Ulkonäöstä huolehtiminen on suihkussa käymistä ja kevyt meikki harvakseltaan. Lapsella on mukavat vaatteet, kalliiden lelujen ja matkojen sijaan arvostetaan yhteistä aikaa ja arkista tekemistä. Baareissa ei tule käytyä nykyään oikeastaan koskaan, ruoan kanssa voi nauttia joskus lasin viiniä. Miten tällaisessa tilanteessa voisi syntyä syvää ystävyyttä? Mielenkiinnonkohteet ovat niin erilaiset, että yhteistä jutunjuurta tuskin on kovin pitkälle asti. 

Avoimin mielin tutustuminen on minusta enemmän sitä, että juttelee sellaisistakin asioista jotka eivät ole sitä omaa syvintä mielenkiintoa. Useimmilla ihmisillä on paljon mielenkiinnon kohteita, ja jos siellä sitten yhteistä pintaa on, kyllä se löytyy. Jos ei, onpahan ainakin ollut ystävällinen ja kiinnostunut.

Ei minuakaan kiinnosta kodin sisustaminen pätkääkään, kunhan nyt on jotenkin järkevät kalustukset. Ei se ole silti estänyt ystävystymistä sellaisten kanssa, joiden koti on aina viimeisen päälle laitettu. Sillä sisustajalla on yleensä kyllä muitakin ulottuvuuksia. Ja jos nyt ei olisi, ei väkisin tarvitse jäädä tyyppiin roikkumaan.

Mä oon yrittänyt tutustua tuollaisten "trendikkäiden äitien" kanssa vauvakerhossa. Eivät olleet kiinnostuneita tutustumaan minuun sen lähemmin, koska olin aivan eri liigaa heidän kanssaan. Toisilla oli päällä kallista Marimekkoa ja lapsilla Newbieta. Tiedän kyllä nuo merkit, mutta ei itsellä ole varaa eikä mielenkiintoa käyttää noin kalliita vaatteita. Tunsin itseni vaan noloksi istuessani muiden joukossa kierrätettynä saamissani imetysvaatteissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä, ketkä sanovat, että pitäisi avoimin mielin tutustua kaikkiin: kaikkien kanssa nyt vaan ei ole yhteistä.

Jos tapaan vaikka jossain suunnilleen ikäiseni naisen, jolla on pieni lapsi, kuten minullakin on. Tuo nainen haluaa sisustaa kotia kauniiksi, somettaa ahkerasti sekä seuraa trendejä sisustuksen ja muodin saralla. Pitää huolta ulkonäöstään. Lapsen kanssa kiinnostaa se, että voi pukea lapsen tyylikkäästi, hankkia kalliit lelut ja matkustella koko perheellä, mieluiten ulkomaille. Naiselle kuukauden kohokohta on, jos pääsee tyttökaverien kanssa baarikierrokselle ja seuraavana aamuna saa parannella darraa rauhassa. Meillä taas ei ole sisustettua kotia erityisemmin ja trendien sijaan käytetään samoja vaatteita niin kauan, kunnes kuluvat rikki. Sisustamisen sijaan ammattialaan liittyvät asiat, tiede, uutisten lukeminen ja yhteiskunnallisten ilmiöiden seuraaminen kiinnostavat. Ulkonäöstä huolehtiminen on suihkussa käymistä ja kevyt meikki harvakseltaan. Lapsella on mukavat vaatteet, kalliiden lelujen ja matkojen sijaan arvostetaan yhteistä aikaa ja arkista tekemistä. Baareissa ei tule käytyä nykyään oikeastaan koskaan, ruoan kanssa voi nauttia joskus lasin viiniä. Miten tällaisessa tilanteessa voisi syntyä syvää ystävyyttä? Mielenkiinnonkohteet ovat niin erilaiset, että yhteistä jutunjuurta tuskin on kovin pitkälle asti. 

Avoimin mielin tutustuminen on minusta enemmän sitä, että juttelee sellaisistakin asioista jotka eivät ole sitä omaa syvintä mielenkiintoa. Useimmilla ihmisillä on paljon mielenkiinnon kohteita, ja jos siellä sitten yhteistä pintaa on, kyllä se löytyy. Jos ei, onpahan ainakin ollut ystävällinen ja kiinnostunut.

Ei minuakaan kiinnosta kodin sisustaminen pätkääkään, kunhan nyt on jotenkin järkevät kalustukset. Ei se ole silti estänyt ystävystymistä sellaisten kanssa, joiden koti on aina viimeisen päälle laitettu. Sillä sisustajalla on yleensä kyllä muitakin ulottuvuuksia. Ja jos nyt ei olisi, ei väkisin tarvitse jäädä tyyppiin roikkumaan.

Mä oon yrittänyt tutustua tuollaisten "trendikkäiden äitien" kanssa vauvakerhossa. Eivät olleet kiinnostuneita tutustumaan minuun sen lähemmin, koska olin aivan eri liigaa heidän kanssaan. Toisilla oli päällä kallista Marimekkoa ja lapsilla Newbieta. Tiedän kyllä nuo merkit, mutta ei itsellä ole varaa eikä mielenkiintoa käyttää noin kalliita vaatteita. Tunsin itseni vaan noloksi istuessani muiden joukossa kierrätettynä saamissani imetysvaatteissa.

Onko tuo enemmän omaa heikkoa itsetuntoasi? Tottakai on ihmisiä, jotka katsovat nenän vartta pitkin tavallisemmin pukeutuneita, mutta 90% aikuisista ihmisistä ei välitä. Tunnistan kyllä sen, että joukkoon kuuluminen voi tuntua vaikealta jos itse on vaatimattomammin pukeutunut, mutta siltikin se on oman pään sisässä, ei muiden.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

.

Ajanpuute on suurin syy siihen, miksi ei joko löydä ystäviä tai ei halua uusia ystäviä. Ikävä kyllä mieleistään ystävää ei voi ostaa kaupasta. Toiseen ihmiseen pitää tutustua. Ja pitää tutustua moniin ihmisiin ennnenkuin heistä yhdestä tulee edes kaveri. Ja siihen kaveriinkin täytyy käyttää tosi paljon aikaa, jotta ystävyydelle olisi mahdollisuutta. 

Olen niin samaa mieltä tämän kirjoittajan kanssa. Itselläni on kolme harrastusta, joiden kautta olen saanut aikuisiällä ystäviä. Mutta vaatii myös epäonnistumisia.  Olisiko ollut 7 vuotta sitten, kun meni välit poikki ystävän kanssa. Onneksi vain pariksi vuodeksi ja palautuivat sitten ennalleen tai paremmiksi kuin aikaisemmin. Tuona aikana olin vähän hukassa ja mietin olisiko kahdesta tuttavasta ystäväksi. Ensimmäisen suhteen luovutin aika pian, kun tuli ilmi, ettei hän kaivannut syvempää ystävyyttä, ainoastaan lukuisia tuttavia. Toisen kanssa olisimme voineet ystävystyä paremmin, mutta asuimme liian kaukana. Onni onnettomuudessa oli sitten, että tutustuin hänen kaveriinsa, joka asui aika lähellä minua ja meistä tuli ystäviä.

Nämä ystävät, jotka minulla nyt on ovat siis tulleet samasta harrastuspiiristä. Yhteistä on myös se, että olemme jakaneet harrastusmatkalla hotellihuoneen ja tutustuneet paremmin. Mutta en tiedä onko pienten lasten äidillä mahdollisuus tehdä viikonloppureissuja? Itselläni ei ollut kolmikymppisenä kavereita, kun kaikki aika meni töissä, opiskeluissa ja lapsen kanssa. Lapsen kasvaessa sitten olikin aikaa harrastuksiin. Onneksi kolmikymppisenä oli kuitenkin hyvät työkaverit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaipaatte liikaa, aikuiset ei halua vieraita aikuisia syvällisiin suhteisiin, se elämä vaan on muuttunut niistä bestis-ajoista kun ystäville kerrottiin kaikki.

Syvällinen suhde voi olla perheeseen, sori kaikille keillä ei sitä ole.

Ystävyyssuhde on ihan eri asia kuin läheiset ja syvälliset suhteet perheeseen.

Etenkin aikuiset miehet tarvitsevat miespuolisen luottamuksellisen keskustelukumppanin jonka kanssa voi pohtia tunne-elämää. Jollei semmoista ole koskaan ollut niin tunne-elämä helposti lukittuu kun ei koskaan opi tunteistaan puhumaan. Ei vaimo yksinään voi miestä opettaa tunteita käsittelemään ja niistä puhumaan. Vanhempien pitäisi tuo perusasia lapsilleen opettaa. Äitini tuota minulle selvitti jossain määrin teini-iässä ollessani vuosikymmeniä sitten. Naisille tuo ystävyyden tarve on jotenkin selvempää.

M

Miksei naispuolinen ystävä käy, vaimoko kokee uhkaksi?

Voin puhua vain omasta kokemuksestani, mutta en halua naispuolisia  ystäviä, sillä jokainen aiempi on päättynyt siihen että naisella olisikin ollut mielessä enemmänkin kuin ystävyys. Noista on jäänyt sellainen inhottava tunne, että minä olen kertonut herkkiä yksityisiä asioitani, ja toinen on ollut auttavinaan koska on ajatellut että sillä tavalla saa mahdollisesti parisuhteen tai seksiä kanssani. On inhottavaa jälkikäteen, tuntuu kuin olisi häväisty jotenkin. Sinne jää ystävä, tai "ystävä", ja omat salaisuudet ovat hänen huultensa takana.

Vaimo on kyllä paras ystäväni, ja oikeastaan en tarvitsekaan muuta kuin kavereita hänen lisäkseen. Kaverit joiden kanssa olen tekemisissä tiiviimmin ovat myös miehiä, en haluaisi ottaa riskiä enää naispuolisen kaverinkaan kanssa.

M42

Vierailija kirjoitti:

Oma elämäntilanne 1 v:n äitinä tekee sen, että uusien ystävien saaminen on todella vaikeaa. Tässä vaiheessa ei ole aikaa ja jaksamista uusille harrastuksille. Töihin paluu haukkaa osansa jaksamisesta, kun asioita saa palauttaa mieleen tauon jälkeen uudestaan. Lapsen luota ei voi olla pitkiä aikoja poissa ja lapsen etu menee oman sosiaalisen elämän edelle nyt. Helpointa olisi, jos voisi melko lyhyellä varoajalla sopia tapaamisia, mutta se ei monille käy. Ja osa haluaisi ns. lapsettomia tapaamisia. Meillä ei ole tukiverkkoja, joten jos haluan lähteä johonkin ilman lasta, pitäisi miehen katsoa lasta. Käytännössä miehen työt sanelee sen, milloin pääsen lähtemään jonnekin ilman lasta. Elättelen toivoa, että jossain vaiheessa helpottaa tämän ystäväasian kanssa.

Tuollainen olisi itsellenikin ihannetilanne, ettei tervisi aina 1v:n äidin kanssa sopia kahvittelua 3vk eteenpäin, jonka hän sitten kuitenkin tapaamista edellisenä päivänä peruu jollain aivan ihme syyllä, "mun pitääkin käydä kaupassa, hierojalla, postissa"jne. 

Spontaanikaan kahvittelu ei käy, joten emme näe ollenkaan. Tuntuu kuin kaveri tykkäisi vain järkkäillä kahvitteluja, mutta ei oikeasti toteuttaa niitä.

Hän ei myöskään 1v:n kanssa pääse kotoa mihinkään, vaikka on autot ja kaikki härpäkkeet, vaan aina pitää heillä kahvitella. Se on nyt hänen raskautumisensa jälkeen selvä asia, että jos haluaa häntä nähdä, niin pitää purjehtia hänen luokseen. Syytä en tiedä.

Ikävä kyllä nyt ollaan siinä pisteessä, että seuraavia kahveja ei enää tule. En ole mikään marionetti joka tekee naruista repimällä yhtään mitään.

Jotkut tässä ketjussa miettivät miksei kaikki jaksa tutustua uusiin potentiaalisiin ystäviin. Kyllähän se kuulostaa tosi tylyltä sanoa päin naamaa että ystäviä on jo niin monta ettei aikaa riitä uusille, mutta toisaalta se on rehellistä ja sehän on tavallaan todellinen syy, mikä ei kuitenkaan välttämättä liity mitenkään toisen persoonaan.

Olen nelikymppinen lapseton, helposti ystävystyvä nainen. Mulla on lapsesta asti ollut intensiivisiä ystävyyssuhteita, ei niinkään erityisen laajaa kaveripiiriä mutta monta läheistä pitkäaikaista ystävää. Panostan niihin suhteisiin itsekin aika paljon, viestittelen, soittelen, ehdotan tapaamisia, kutsun kylään, matkustan eri paikkakunnalle tapaamaan. Ystävyyksistä osa on alkanut jo lapsuudessa, osa tullut aikuisenakin.

Viime aikoina muutamakin tuttava on selvästi halunnut alkaa kehitellä läheisempää ystävyyttä kanssani, mutta en ole kokenut, että mulla riittäisi energiaa vastata näihin lähestymisiin. Olen ollut heille ihan ystävällinen mutta ehkä hieman etäinen. Tuntuu pahalta käyttäytyä näin, mutta elämässä on tapahtunut ikäviä asioita joista koen syvää henkistä uupumusta. Sellaista ei oikein haluaisi alkaa selittää puolitutuille. Joskus taustalla voi siis olla tuollaisiakin syitä, miksei ihminen jaksa enempää ihmissuhteita elämäänsä.

Olen sosiaalisesti ihan taitava ja empaattinen, olen aidosti kiinnostunut niistä ihmisistä joiden kanssa olen tekemisissä ja se on luultavasti tärkein syy miksi kanssani halutaan olla, näin on mulle myös toistuvasti sanottu. Olen ystävystynyt myös aika särmikkäiden tyyppien kanssa, joilla ei muuten ole paljoa kavereita. Tavallaan osaan hakea kohtaamisissa sellaista "taajuutta" jolla löydän saman aallonpituuden erilaisten ihmisten kanssa.

Vaikka nautin erilaisten ihmisten seurasta, ne intensiiviset kohtaamiset saattavat myös viedä paljon energiaa, ainakin jos tapaamiset menee siinä, että puidaan jatkuvasti toisen ongelmia. Mulle ei ole aina helppoa vetää rajoja, ja nyt olenkin tällä iällä huomannut että uusi ihmissuhde tuntuu mahdollisuuden sijaan väsyttävältä ajatukselta. Entä jos tämä uusi ystävä haluaakin kipata murheensa niskaani enkä pääsekään irtautumaan tilanteesta loukkaamatta syvästi toista?

Läheisimmiksi ystäviksi on nyt vuosien varrella jääneet sellaiset, joiden kanssa ystävyys tuntuu vastavuoroiselta ja joiden koen aidosti välittävän myös minusta, muutenkin kuin piristäjänä, sparraajana tai murheiden kuuntelijana. Loppujen lopuksi se on aika herkkä tasapaino että toteutuuko se, että ihmissuhde antaa enemmän energiaa kuin vie.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset ovat nykyään kiireisiä.. minulla on kaksi lasta, työ, puoliso, lasten harrastukset.. Aikaa ystäville on todellakin vähemmän ja silloin näkee mieluiten niitä omia hyviä ystäviään. Toki tiedostan, että tuntemattomissa ihmisissä voisi olla potentiaalisia uusia hyviä ystäviä, mutta kun noita olemassa oleviakin näkee niin harvoin ja niitä on tosi ikävä. Ei mulla ole edes kovin montaa hyvää ystävää, muutama, mutta se riittää. Ei jotenkin ole jaksamista alkaa tutustua johonkin uuteen ihmiseen.

Olen tyyppinä myöskin aika introvertti. En kaipaa isoa joukkoa ihmisiä ympärilleni.

Sinussa ei varmasti ole mitään vikaa.

Mulle kävi niin, että keskityin myös omiin juttuihini, ja niihin 4 kaveriin/ystävään jotka minulla oli. No nyt on noista jäljellä enää yksi. Muut kolme alkoivat keskittyä myös omiin juttuihinsa ja niihin parempiin kavereihin ja ystäviin. Sinänsä olen kyllä aina ollut avoin uusille tuttavuuksille, mutta niitä on ollut aika vaikea saada. Nyt ei ole samassa kaupungissa enää ketään kenen kanssa käydä vaikka lenkillä tai kahvilla, kuin oma puolisoni.

Vierailija kirjoitti:

Täällä kysyttiin miksi perheellisten yksinäisyys saa alapeukkuja? 

En itse ole alapeukuttanut, mutta annanpa perheettömän naisen näkökulman tähän. Mulla on yksi kaveri, jolla on mies ja lapsi, ja joka silti valittaa olevansa yksinäinen. Tapaamisten suunnittelu hänen kanssaan on vaikeaa, koska viikonloppuisin hän lähtee miehen ja lapsen kanssa mökilleen. Lomilla hän haluaa matkustaa miehensä ja lapsensa kanssa ja juhlapyhät hän viettää - kuinkas ollakaan - miehensä ja lapsensa kanssa. Mulle hän ehdottaa lounastreffejä kaupungilla, jolloin aikaa on se max. tunti. Ei siinä syvällisiä ehdi keskustelemaan.

Perheettömillä tai yksinhuoltajilla (silloin kun lapset ovat puolisolla) on usein aikaa ja halua pidempään yhdessäoloon, jolloin ystävyys voi syventyä. Tuo yllämainittu ystävä esim. ei koskaan kysy mitä teen jouluna tai juhannuksena -ei tarvitse, koska hänen ei koskaan tarvitse vaivata päätään moisella, koska perhe on itsestäänselvästi aina hänen kanssaan tärkeinä päivinä. Mulle juhlapyhät ovat aika kipeäkin asia, kun en yhtään tiedä saanko seuraa, vaikka pyytäisin. Lisäksi perheelliset voivat jakaa huolensa ja asuntovelkansakin jonkun kanssa.

Itse olen juuri ostamassa asuntoa ja tuskailen kaikkia asioita, jota tässä taloustilanteessa täytyy muistaa huomioida. Ei ole ketään kenen kanssa jakaa riskiä tai huolta! Perheelliset tuntuvat usein pitävän tilannettaan itsestäänselvyytenä, vaikka oikeasti he ovat todella oikeutettua kun vierellä on aina joku. Sinkulla ei tärkeintä tai vaikeina hetkinä ole välttämättä ketään. Perheelliset vaikuttavat sinkun näkökulmasta kiittämättömiltä, siksi ne alapeukut.

Samaa mieltä! Kun me yksineläjät puhutaan kokemastamme yksinäisyydestä, niin me todellakin olemme yksin. Perheellisillä on kuitenkin aina toisensa. Ei heidän tarvitse kärvistellä jouluja, juhannuksia, kesälomia, viikonloppuja ym. yksin.

Ja kun jotkut sanovat etteivät tunne yksinäisyyttä eikä kaipaa ystäviä elämäänsä, eli niitä "ylimääräisiä" ihmisiä, niin aina paljastuu, että ihmisellä on kotona puoliso jonka kanssa viettää lähes kaiken aikansa. Sitten kun se puoliso kuolee tai tulee ero, niin pudotus on aika kova, kun se yksinäisyys kolahtaa niskaan. Ja voin sanoa, että siinä vaiheessa on turha yrittää lämmittää välejä meihin "ylimääräisiin" ihmisiin, jos seura ei ole ennenkään kelvannut.

Mulla on yksi kaveri joka pitää yhteyttä vain silloin, kun ei ole parisuhteessa. Tein päätöksen, että jos nykyisensä kanssa eroavat, niin mä en enää ota vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Ap, minulla tökkii kirjoituksessasi tuo miten kirjoitat ihmisistä. Tutustumisen aloittaminen uudelleen esimerkiksi, .... Ihan kuin sillä ei olisi mitään arvoa, että vaan vietetään aikaa yhdessä vaikkapa töissä, harrastuksissa, puistossa, whatever, vaan kaiken pitäisi olla syvällistä ja näin ennenkuin sillä on mitään arvoa. Sinänsä ymmärrän kaipuusi, varmasti valtaosa kaipaa sydänystäviä satunnaisempien tuttujen rinnalle, mutta sellainen ystävyys ei muodostu väkisin. Ja valtaosa ihan kivoistakin ihmisistä jää korkeintaan "kiva ihminen" -tasolle. Ja sekin, että halveksut äitipiirien trendivaatekeskusteluja kertoo sinusta ihmisenä jotain. Ystäviä saa siten, että on aidosti kiinnostunut heidän mielenkiinnon kohteistaan ja jakaa niitä. Ei sillä, että vain odottelee suhteiden syvenemistä, että päästään ns oikeisiin asioihin.

Minä taas ajattelen eri tavalla. Kyllä tiedän etten tule saamaan ystävää trendivaatetyypistä, joten jos käytän aikaani hänen(ja vain hänen asioidensa, koska minähän en häntä kiinnosta) asioidensa kuunteluun ja tutustumiseen sitä kautta, niin en kyllä saa itse siitä lopulta yhtään mitään.