Miten löytää uusia ystäviä aikuisena, kun oikeasti yrittää ja ei vaan löydä?

Vierailija kirjoitti:

ystäviä ei kyllä etsimällä löydä. Ystävyys on niin paljon erityinen lahja että se  syntyy jos on syntyäkseen.

Kavereita ja pinnallisia tuttavia kyllä saa jos on yhtään sosiaalinen ja uskaltaa mennä ihmisten joukkoon.

On kuitenkin kilometrien kuilu tuttavien ja kavereitten ja ystävän välillä. 

Jotta ystävyys on henkistä kasvua ja hyvinvointia tukevaa, tulisi sen perustua myös sallivuuteen. Aitoon ystävyyteen kuuluu, että hyväksytään toisen vaillinaisuudet, epäonnistumiset sekä kipeät ja aratkin asiat. Ystävyys on henkilökohtainen luottamussuhde, jossa voi kokea olevansa täysin oma itsensä

Tuttaville ja kavereille en mene uskoutumaan sydämeni syvimmistä asioista, mutta ystävälleni voin se turvallisesti tehdä. Olemme tunteneet 16-vuotiaista ja ystävyys on lujittunut  murtamattomaksi.  Ystävyytemme alkoi siitä että inhosimme toisiamme. Kuitenkin jokin toisessa kiinnosti ja niin vain kä

Pelaa ahkerasti Veikkauksen pelejä ja voita milli, niin sulla on "ystäviä" ympärillä siihen asti kun olet taas yhtä köyhä kuin olit ennen voittoa tai jopa köyhempi. Siitä se yksinäisyys taas jatkuu.

Raha on semmonen, että ei sitä tarvi olla mitään eurojackpot tai lottomiljoonia. Ihan jo kymppitonni ja tonnit riittää siihen että ympärillä on heti jos jonkun näköistä korppikotkaa kärkkymässä osingoille. Jos olet yksinäinen ja sulla on vaikka toistakymmentä tuhatta euroa säästöinä, niin kerropa rahoistasi kylillä, niin se on Simsalabim ja yksinäisyytesi poistuu. Siinä on sen jälkeen jatkuvasti rahan vippaajaa, jotka meinaavat, että heillä on oikeus sinun rahojesi jäljelle jäävään osuuteen. Heillä on sun rahoille parempaa käyttöä kuin sulla itsellä.

Kel onni on, se onnen kätkeköön eli suu kiinni omista raha-asioista. Ei sanaakaan mistään säästöistä, palkoista, perintö rahoista, voitoista yms. korkeintaan muulle kuin omalle peilikuvalle. Jos myyt fillarisi ja sanot juopolle työttömälle naapurille, että myin sen mun pyörän kolmella sataa, niin eikö tuo heti tai kohta pyydä satasta lainaan. 

pakottamalla ei tuu kuin paska housuun

Hanki koira niin pian tunnet puoli kaupunkia!

Pysähdyin oikein mietimään, kun itse olen 70+. Olen sillälailla onnekas, että hyviä ystäviä on ollut ihan lapsuudesta,ilman sen kummempaa yrittämistä kait koskaan . Ja on eletty pitkä aika ilman somettakin. Mietin että yhdistäviä asioita on olleet usein samankaltaiset elämäntilanteet, samankaltaiset elämän  arvot esim vapaaehtoistyö ja oma työ, opiskelut , harrastukset . Lisäksi ehdottomasti hyvä huumorintaju, ja yleensäkin ottaen kaikkien ihmisten hyvä kohtelu, niin vanhusten kuin lastenkin. Käytöksellään moni kertoo itsestään, jos on negatiivinen tiukkapipo tai kaikesta valittaja, eihän semmoista kukaan jaksa.

Tällä iällä on ehtinyt  jo hautajaisiinkin liian monta kertaa mutta kyllä sielläkin sen on aistinut, ei suinkaan väkimäärästä , vaan muuten vaan ilmapiiristä  että joku on ollut kovin pidetty.  Ja noita edesmenneitäkin usein yhdistää se ,että ovat olleet monin tavoin hyväkäytöksisiä, kaikkia arvostavia, empaattisia ja ihmisiä kunnioittavia henkilöitä. Ihan ammatista ja titteleistä riippumatta. Ja omia itsejään, ei teeskenneltä kuorta.

30-v on vielä kovin nuori, ihan varmasti ehdit saada vielä ystäviä, ei ne hakemalla tule. Ne tupsahtelee elämään, joskus voi mennä vuosiakin välissä , eämäntilanteet vaihtelevat, saadaan lapsia, erotaan tai sitten ei, monet asiat elämän varrella yhdistävät usein ihmisiä. itsekin tämän myötä on elämässä ollut  ihmisiä matkan varrelta, jotkut on tulleet ja jotkut ovat jääneet taa. Ja uusia on tullut.Olen asunut niin Suomessa kuin ulkomaillakin ja osa on välimatkasta huolimatta mukana edelleen, silloin kun puolinja toisin ehditään

Itselläni  lapsuuden ystävät ovat edelleen ja pysyvät varmaan loppuun asti, tulleet aikoinaan koulusta ja myöhemmin opiskeluista. On liitoista karanneita ja eronneita, osa ei ole ernonut, on leskiä ja uudelleen pariutuneita, kaikkea mahdollista mahtuu pitkään elämään. Ystävyys on ain akuitenkin pysynyt. ei välttämättä aina kaikkien kanssa ihankaikkea jaeta, mutta tilanne kerrallaan .

Eli elä vaan ihan sitä omaa elämää, ole oma itsesi, ja ole ystävällinen. Se kannattaa aina.

Jos otan yhteyttä Itse johonkin ihmiseen esim. facebookin kautta, soitan tms. toinen on tosi tympeän oloinen tai ignooraa täysin. johonkin entiseen luokkakaverin tms. Tai jos menen juttelemaan jollekin entiselle työkaverille vaikka jos esim. näen kaupassa, kävelyllä tms. näyttää selvästi, että ei tykkää. Pelkään nykyään ihmisiä. 

Vierailija kirjoitti:

Hanki koira niin pian tunnet puoli kaupunkia!

Tämä. Minut tunnetaan nimellä X:n emäntä 😅

Lapset valitettavasti karsii paljon. Itseänikään ei valitettavasti kiinnosta tutustua ihmisiin joilla on lapsia (elleivät sitten ole jo aikuisia joista ei tarvitse jauhaa eikä paapoa, eikä lapsenlapsista). Ei vaan voisi vähempää kiinnostaa kenenkään lapsijutut,  ja ahdistaa vaan ajatella mihin ovat itsensä ajaneet. Ei mitään yhteistä sellaisen ihmisen kanssa.

En tiedä koskeeko sinua, mutta monilla myös ainakin liika epätoivoisuus yksi syy, se kun on luotaantyöntävää. Samoin liika takertuvuus.

Se on kyllä merkillisen vaikeaa löytää enää aikuisiällä uusia ystäviä. Kuten ap:nkin kohdalla, joka on kaikkensa koittanut ja on mielestään ihan hyvää seuraakin. Ja silti ei vaan löydy sitä ystävää.

Itsekään en ole omista piireistäni uusia ystäviä löytänyt. Kenenkään kanssa ei vaan natsaa niin kuin nuoruuden ystävien kanssa on joskus natsannut ja niin kuin natsasi yhden ystävän kanssa, joka muutti sitten kauas, mistä syystä olen nyt kuin orpo piru omalla paikkakunnallani. Aina yksin. Vastaavaa ihmistä ei vaan ole tullut eteeni, jonka kanssa samalla tavalla haluaisin olla ystävä ja jakaa asioitani, niin kuin tämän pois muuttaneen ihmisen kanssa tein. Onneksi on ihan kelpo suhteet joihinkin ihmisiin ympärillä, että on edes jotain hyvää päivää-juttuseuraa välillä. Muuten olisin 24/7 hiljaa ja yksin.

Ehkä kannattaa sitten vaan tyytyä niihin yksittäisiin kahville kutsuttuihin ihmisiin ja kutsua vaan sinnikkäästi yhä uusia ihmisiä kahville, vaikka ei sitä omaa ystävää sillä tavalla löytyisikään. Parempi kai sellainen tilanne on, että on elämässä edes sellaisia, joiden kanssa kertaluonteisesti tai satunnaisesti juttelee tai kahvittelee kuin sellainen tilanne, jossa ei ole yhtään mitään seuraa koskaan.

Yksinäisyydessä pahinta on häpeä, joka estää myöntämästä yksinäisyyttään. Kaksi yksinäistä kun kohtaa on molemmat olevinaan kovin kiireisiä ja heidän elämä on muka toisaalla.

Vierailija kirjoitti:

Ikävä sanoa suoraan, mutta aika moni skippaa ystävälistalta ihmiset, joilla on pieniä lapsia.

Kaikki eivät kaipaa lapsista puhumista tai lasten seuraa. Huomasin itse aikanaan, että raskaudesta kertominen etäännytti jo osan kavereista. Monien kanssa emme enää nähneet lainkaan, kun sain lapsen. Eivät tulleet kylään, eivätkä enää ehdottaneet näkemistä. 

Etsi muita perheellisiä esim. facebookryhmistä.

Tämä. Mutta toisaalta lasten kautta löytyy sitten helpommin seuraa toisista vanhemmista.

Uppis kirjoitti:

Oletko tullut ajatelleeksi, ettei kukaan ehkä halua sinun ystäväkseen? Auttaako siihen, että yrittää liikaa, kutsuu tuntemattomia kahville jne. ja hankkii sen kylähullun maineen? Tässä sinulle tietoisku: Kukaan ei voi tietää mikä tai kuka luulet siellä pääsi sisällä olevasi, kaikki näkevät vain sen ulkoisen olemuksen, ja vetävät johtopäätökset siitä. Ylipainoinen yksinhuoltaja ei nyt vaan ole sellainen ihmistyyppi, jolle löytyy helposti ystäviä, piste..

Olipas ylimielinen ja ilkeä kirjoitus "Uppis". Mistä edes tiedät että ihminen joka hakee ystävää on esim. ylipainoinen?!?

Toivottavasti on ihmisiä jotka eivät halua SINUN kaltaista ystäväksi, ja en kyllä edes ihmettele että, miksi.... 🙈!!!