Lue keskustelun säännöt.
Miten löytää uusia ystäviä aikuisena, kun oikeasti yrittää ja ei vaan löydä?
Minulla on taustalla tavallinen tarina, kuten monella muullakin: aikuisena ystävyyssuhteet ovat olleet yksipuolisia ja pysyneet hengissä niin kauan, kun itse otan yhteyttä tai menin käymään. Väsyin tuohon ja annoin yksipuolisten ihmissuhteiden lopahtaa. Muuttaminen töiden perässä on tehnyt sen, että asun nytkin vieraalla paikkakunnalla, josta en tunne ketään. Lapsen saaminen näivetti osan ystävyyssuhteista, kun osa ei halunnut enää olla tekemisissä. Olen etsinyt uusia ystäviä, mutta on monesta syystä vaikeaa:
1. Todella moni sanoo, että "Mulla on jo tarpeeksi ystäviä, en kaipaa enää enempää". "Mulla on jo läheiset ystävät, niin enää ei ole aikaa muille ihmissuhteille." Eli vaikka yrittäisit tutustua, niin osa ihan suoraan tekee selväksi, ettei aikaa sinulle ole. Monilla on jo omalla paikkakunnallaan ystävät ja ulkopuolisena et pääse mukaan. Päädyt kaveriasteelle, jossa toisella on aikaa kerran vuodessa käydä kanssani kahvilla ja vastata viesteihisi parin päivän/parin viikon viiveellä, jos hän muistaa.
2. Jos tutustut jonkun kanssa, heti ei voi päästä kovin syvälliselle asteelle, vaan tutustuminen vie aikaa. Tämän ymmärrän. Tutustut uuteen ihmiseen ja kaikki vaikuttaa kivalta. Herkästi käy kuitenkin niin, että käytät aikaa ja vaivaa toiseen tutustumiseen ja yhtäkkiä toinen ghostaa sinut. Mitään syytä et saa kuulla. Tämä voi käydä melko pitkänkin tutustumisvaiheen jälkeen. Joudut taas aloittamaan tutustumisen johonkin toiseen alusta.
3. Löydät itsellesi ystävän, jonka kanssa yhteydenpito sujuu tasapuolisesti. Ystävä löytääkin itselleen uuden kumppanin ja katoaa seurustelun uumeniin. Ystävä ei enää ota yhteyttä, eikä hänellä ole sinulle aikaa, kun kaikki aika menee uuden kumppanin kanssa. Ei ole mitään takeita, että muutamassa vuodessa ystävä palautuisi itsekseen, kun rakastumisvaihe menee ohi.
4. Olen yrittänyt taaperon kautta tutustua muihin perheellisiin. Välit ovat todella pintapuolisia, eikä syvempää yhteyttä löydy. Näkeminen jää, kun joku ryhmä lakkaa kokoontumasta. Osa äideistä ei edes suostu juttelemaan, vaan pitäytyvät omassa porukassaan. Se, että meillä on suunnilleen saman ikäiset lapset ei ole riittävä yhdistävä tekijä. Kaipaisin trendilastenvaatteista keskustelun sijaan syvällisempää keskustelua ja elämässäni on muitakin mielenkiinnonkohteita kuin vanhemmuus.
Olen oikeasti yrittänyt tutustua ihmisiin. Olen pyytänyt tuntemattomia/puolituttuja ihmisiä kahville ja ollaan nähty. Nämä jäävät aina yksittäiseen kertaan, emmekä enää tapaa. Juttelen rohkeasti vieraille ihmisille, olen ystävällinen ja kiinnostunut muiden kuulumisista. Alan olla väsynyt siihen, miten vaikeaa uusien ystävyyssuhteiden löytäminen on aikuisena. Olen ihan tavallinen kolmekymppinen nainen, minulla on peruskäytöstavat kunnossa ja elän tavallista elämää (on puoliso, pieni lapsi, käyn töissä jne). En ole mikään räväkkä tai erikoinen, vaan tosi tavallinen. Arjessa ei valitettavasti ole aikaa siihen, että voisin joka päivä käyttää tuntikausia uusien ystävien etsimiseen, uusien harrastusten kokeilemiseen yms, koska aika on rajallista.
Miten ihmeessä te muut olette löytäneet aikuisena uusia ystäviä?
Kommentit (752)
Tuo ystävystyminen ei tosiaan ole aina helppoa vaikka haluaisi. Olen huomannut,että se ei tapahdu nopeasti,eikä ainakaan silloin jos juuri haluaisi ja etsisi. Tosi ystävät olenkin elämääni saanut ihan sattumalta opiskelujen kautta,ne vaan tulivat ja jäivät :) siis samanhenkisiä jotenkin,en niitä koskaan yrittänyt,ne siis vaan tupsahtivat,tehtiin jotain opiskelujuttuja koulussa yhdessä ja ruvettiin juttelemaan ja käytiin toistemme luona kylässä,vuosien varrella hitsauduttiin yksiin :). Opiskelu-ja harrastuspaikat luulisi olevan hyviä paikkoja löytää ystäviä,kun niissä ollaan tiiviisti pitkiä aikoja yhdessä,koulussa vuosiakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itkin tämän asian takia tänään. Kun niitä läheisimpiä ystäviä ei ole. Olen 28-vuotias nainen, aikoinaan pahasti koulukiusattu ja juuri siksi läheisimmät ystävyyssuhteet jääneet syntymättä. Puolisoa saati lapsia ei ole. Olen hiljattain muuttanut uudelle paikkakunnalle toiveena löytää työpaikka ( löytyi) ja kavereita.
Samaistun tähän. Itse olen myös samanikäinen nainen ja sama tausta kiusattuna. Ei ole jäänyt ystäviä nuoruudesta.
Ap, kirjoitat näin: "..elämässäni on muitakin mielenkiinnonkohteita kuin vanhemmuus." Se on hyvä juttu! Neuvoni on, että hakeudu sellaisten ihmisten lähelle, joilla on samoja mielenkiinnon kohteita. Itse muutin takavuosina paikkakunnalle, josta en tuntenut ketään. Mukavan työkaverin ylipuhumana aloitin harrastuksen, joka ei oikeastaan kiinnostanut. Yritin ystävystyä harrastusryhmäläisten kanssa, mutta vielä vuoden jälkeen en ollut jutellut heistä kenenkään kanssa harrastuksen ulkopuolella. Lopetin tuon harrastuksen. Tällä välin löysin kuitenkin toisen harrastuspiirin ihan muusta aiheesta, sellaisesta jota olin itse lapsena ja nuorena harrastanut. Kuinka ollakaan, nuo ihmiset olivat heti jotenkin enemmän omanlaisiani, ja muutamassa kuukaudessa ystävystyin parin ihmisen kanssa ihan kuin itsestään.
Jostain kommunikaatio-ongelmista tämä vaikeus solmia ystävyyssuhteita kertoo. Naisille perheellistyminen voi olla suurin yksittäinen syy siihen, ettei ystävyyssuhteita enää synny niin helposti. Olen lapseton keski-ikäinen nainen ja ystävystyminen on ehkä kaikkein helpointa maailmassa. Jaksan pitää yhteyttä ystäviin, vaikka kommunikointi olisikin vain mun vastuulla. Tiedostan myös, ettei ystävyys edellytä jatkuvaa yhteydenpitoa. En hylkää ystäviäni, jos ilmoittavat olevansa taas raskaana tai muuttavansa maasta. Teen retkiä muille paikkakunnille vain tavatakseni ystäviäni. Vaihdan työpaikkaa riittävän usein ja aina saan sieltä uusia ystäviä ja vanhatkin pysyvät. Olen aktiivinen ja tykkään järkkäillä tapaamisia. Jaksan kuunnella toisten murheita. En loukkaannu helposti. Jnejne.
Vierailija kirjoitti:
Jostain kommunikaatio-ongelmista tämä vaikeus solmia ystävyyssuhteita kertoo. Naisille perheellistyminen voi olla suurin yksittäinen syy siihen, ettei ystävyyssuhteita enää synny niin helposti. Olen lapseton keski-ikäinen nainen ja ystävystyminen on ehkä kaikkein helpointa maailmassa. Jaksan pitää yhteyttä ystäviin, vaikka kommunikointi olisikin vain mun vastuulla. Tiedostan myös, ettei ystävyys edellytä jatkuvaa yhteydenpitoa. En hylkää ystäviäni, jos ilmoittavat olevansa taas raskaana tai muuttavansa maasta. Teen retkiä muille paikkakunnille vain tavatakseni ystäviäni. Vaihdan työpaikkaa riittävän usein ja aina saan sieltä uusia ystäviä ja vanhatkin pysyvät. Olen aktiivinen ja tykkään järkkäillä tapaamisia. Jaksan kuunnella toisten murheita. En loukkaannu helposti. Jnejne.
Sinulla on yksinelävänä aikaa tuohon. Monilla perheellisillä ei ole. Kun töistä pääsee neljältä, on kiire hakemaan lapsi päiväkodista, kotona on ruokailut, pikku kakkoset, leikit ja iltapesut ennen lapsen nukkumaanmenoa. Siinä on sitten pari tuntia aikaa tehdä kotitöitä/levätä/harrastaa/olla puolison kanssa, ennen kuin pitää mennä nukkumaan. Siinä parin tunnin aikana ei pääse matkustamaan toiseen kaupunkiin kaverin kans kahville. Viikonloppuna saa miettiä, hoitaako puoliso lapsen vai ottaako itse sen Helmi-Veetin mukaan kahvittelemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma elämäntilanne 1 v:n äitinä tekee sen, että uusien ystävien saaminen on todella vaikeaa. Tässä vaiheessa ei ole aikaa ja jaksamista uusille harrastuksille. Töihin paluu haukkaa osansa jaksamisesta, kun asioita saa palauttaa mieleen tauon jälkeen uudestaan. Lapsen luota ei voi olla pitkiä aikoja poissa ja lapsen etu menee oman sosiaalisen elämän edelle nyt. Helpointa olisi, jos voisi melko lyhyellä varoajalla sopia tapaamisia, mutta se ei monille käy. Ja osa haluaisi ns. lapsettomia tapaamisia. Meillä ei ole tukiverkkoja, joten jos haluan lähteä johonkin ilman lasta, pitäisi miehen katsoa lasta. Käytännössä miehen työt sanelee sen, milloin pääsen lähtemään jonnekin ilman lasta. Elättelen toivoa, että jossain vaiheessa helpottaa tämän ystäväasian kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Satsaa etsiminen heihin, joilla ei ole ennestään juuri kavereita. Todennäköisemmin heillä on aikaa ja kiinnostusta, jos siis kavereita itsekin kaipaavat.
Mistä löytää kaverittomia, joilla kuitenkin olisi sosiaaliset taidot kunnossa ja kaveruus onnistuu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kävin pitkästä katsomassa kaverisovellusta. Löytyi kaksi ystävää etsivää naista samasta kaupungista. Saa nähdä miten käy, kun laitoin vastauksen. Huono tuo sovellus kuitenkin on toiminnaltaan. Hyvä idea, huonot toteuttajat.
Tsemppiä kaikille yksinäisille ja uusia ystäviä etsiville!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisikohan mahdollista, että toiselle osapuolelle tulee sinusta tunne liian innokkaasti liian lähelle tunkevana (ja ehkä hieman epätoivoisena) että se tuntuu tunkeilevalta ja ahdistavalta. Ja tuon tunteen vuoksi perääntyvät.
Tässä ketjussa joku alapeukuttaa systemaattisesti heidän viestejään, ketkä kertovat olevansa yksinäisiä, vaikka heillä on perhe. Miksi? Kyllä perheellinen voi olla yksinäinen ja kaivata ystäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa joku alapeukuttaa systemaattisesti heidän viestejään, ketkä kertovat olevansa yksinäisiä, vaikka heillä on perhe. Miksi? Kyllä perheellinen voi olla yksinäinen ja kaivata ystäviä.
Palstalla oon törmännyt ajatukseen, että vain ystävätön ja perheetön voi olla yksinäinen. Jotkut kokee, että perheellisellä ei ole oikeutta valittaa yksinäisyydestä, koska hänellä sentään on puoliso/lapsi/lapsia.
Tuttua, mutta ajattelen sen vähän niin, että ystävää etsimällä etsien löydä. Ja sitten toisaalta voi käydä vaikka niin, että jokin työkaveruus tai vaikka harrastuskaveruus syvenee ystävyydeksi.
Kannattaa myös miettiä mitä niiden ystävien kanssa haluaisi tehdä. Oletko vailla lenkkiseuraa, bilekaveria, illanistujaisia, matkustelukaveria... koska sekin vaikuttaa, että pitäisi sillä toisellakin olla samanlaisia tarpeita. Huomaan esim itse, että perheellisenä en jaksa lähteä kahviloihin hengailemaan, mutta jos olisi vaikka juuri helposti saatavilla oleva kävelykaveri, varmasti tulisi ystävyyttä ylläpidettyä paljon kivuttomammin.
Lasten harrastuksista olen myös löytänyt vähintäänkin hyviä kavereita, joiden kanssa käydään välillä istumassa iltaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen löytänyt kaksi ystävääni aikuisena. Toinen löytyi perhekerhosta ja toinen työpaikalta. Sattumaahan se toki on.
Ihmiset ovat nykyään kiireisiä.. minulla on kaksi lasta, työ, puoliso, lasten harrastukset.. Aikaa ystäville on todellakin vähemmän ja silloin näkee mieluiten niitä omia hyviä ystäviään. Toki tiedostan, että tuntemattomissa ihmisissä voisi olla potentiaalisia uusia hyviä ystäviä, mutta kun noita olemassa oleviakin näkee niin harvoin ja niitä on tosi ikävä. Ei mulla ole edes kovin montaa hyvää ystävää, muutama, mutta se riittää. Ei jotenkin ole jaksamista alkaa tutustua johonkin uuteen ihmiseen.
Olen tyyppinä myöskin aika introvertti. En kaipaa isoa joukkoa ihmisiä ympärilleni.
Sinussa ei varmasti ole mitään vikaa.
Ei niitä saa mistään.
Varsinkin kun asuu pikkukylässä.
Ap, minulla tökkii kirjoituksessasi tuo miten kirjoitat ihmisistä. Tutustumisen aloittaminen uudelleen esimerkiksi, .... Ihan kuin sillä ei olisi mitään arvoa, että vaan vietetään aikaa yhdessä vaikkapa töissä, harrastuksissa, puistossa, whatever, vaan kaiken pitäisi olla syvällistä ja näin ennenkuin sillä on mitään arvoa. Sinänsä ymmärrän kaipuusi, varmasti valtaosa kaipaa sydänystäviä satunnaisempien tuttujen rinnalle, mutta sellainen ystävyys ei muodostu väkisin. Ja valtaosa ihan kivoistakin ihmisistä jää korkeintaan "kiva ihminen" -tasolle. Ja sekin, että halveksut äitipiirien trendivaatekeskusteluja kertoo sinusta ihmisenä jotain. Ystäviä saa siten, että on aidosti kiinnostunut heidän mielenkiinnon kohteistaan ja jakaa niitä. Ei sillä, että vain odottelee suhteiden syvenemistä, että päästään ns oikeisiin asioihin.
Varmaan jo sanottukin, mutta lähde siltä kantilta, että mietit minkälaista ystävyyttä kaipaat. Ihan eri tyyppiset ihmiset ovat niitä kahvittelijoita vs museoissa kävijöitä vs tuntikausien puheluita puhujia vs telttaretkelle lähtijöitä.
Enkä tarkoita, että ystävyyden pitäisi rajoittua johonkin yksittäiseen tekemiseen, mutta tuollaisen yhteisen tekemisen kautta sitä tutustuu ja ystävyys syntyy luontevasti. Minä olisin vaikka ikionnellinen, jos löytyisi joku luottoystävä, joka nauttisi teatterissa käymisestä ja jonka kanssa voisimme säännöllisesti yhdessä käydä. Ja silloin varmaan muutakin yhteistä tekemistä löytyisi, jos kemiat oikeasti kohtaisivat.
Anna itsestäsi niin saat ystäviä. Järjestä leffailtoja, kokataan yhdessä, käykää lenkillä, avaudu. Avautumalla kaikkialla saan koko ajan lisää ystäviä. Niitä vaan tarttuu mukaan kaikkialta. Mutta se vaatii sen avautumisen ja aktiivisuuden.
Kuulostat kivalta ihmiseltä! Voisin olla ystäväsi. Mulla tosin lapset jo isompia koululaisia, jos ei haittaa. Voitko luoda sähköpostin, johon voisin kirjoittaa?