Lue keskustelun säännöt.
Miten löytää uusia ystäviä aikuisena, kun oikeasti yrittää ja ei vaan löydä?
Minulla on taustalla tavallinen tarina, kuten monella muullakin: aikuisena ystävyyssuhteet ovat olleet yksipuolisia ja pysyneet hengissä niin kauan, kun itse otan yhteyttä tai menin käymään. Väsyin tuohon ja annoin yksipuolisten ihmissuhteiden lopahtaa. Muuttaminen töiden perässä on tehnyt sen, että asun nytkin vieraalla paikkakunnalla, josta en tunne ketään. Lapsen saaminen näivetti osan ystävyyssuhteista, kun osa ei halunnut enää olla tekemisissä. Olen etsinyt uusia ystäviä, mutta on monesta syystä vaikeaa:
1. Todella moni sanoo, että "Mulla on jo tarpeeksi ystäviä, en kaipaa enää enempää". "Mulla on jo läheiset ystävät, niin enää ei ole aikaa muille ihmissuhteille." Eli vaikka yrittäisit tutustua, niin osa ihan suoraan tekee selväksi, ettei aikaa sinulle ole. Monilla on jo omalla paikkakunnallaan ystävät ja ulkopuolisena et pääse mukaan. Päädyt kaveriasteelle, jossa toisella on aikaa kerran vuodessa käydä kanssani kahvilla ja vastata viesteihisi parin päivän/parin viikon viiveellä, jos hän muistaa.
2. Jos tutustut jonkun kanssa, heti ei voi päästä kovin syvälliselle asteelle, vaan tutustuminen vie aikaa. Tämän ymmärrän. Tutustut uuteen ihmiseen ja kaikki vaikuttaa kivalta. Herkästi käy kuitenkin niin, että käytät aikaa ja vaivaa toiseen tutustumiseen ja yhtäkkiä toinen ghostaa sinut. Mitään syytä et saa kuulla. Tämä voi käydä melko pitkänkin tutustumisvaiheen jälkeen. Joudut taas aloittamaan tutustumisen johonkin toiseen alusta.
3. Löydät itsellesi ystävän, jonka kanssa yhteydenpito sujuu tasapuolisesti. Ystävä löytääkin itselleen uuden kumppanin ja katoaa seurustelun uumeniin. Ystävä ei enää ota yhteyttä, eikä hänellä ole sinulle aikaa, kun kaikki aika menee uuden kumppanin kanssa. Ei ole mitään takeita, että muutamassa vuodessa ystävä palautuisi itsekseen, kun rakastumisvaihe menee ohi.
4. Olen yrittänyt taaperon kautta tutustua muihin perheellisiin. Välit ovat todella pintapuolisia, eikä syvempää yhteyttä löydy. Näkeminen jää, kun joku ryhmä lakkaa kokoontumasta. Osa äideistä ei edes suostu juttelemaan, vaan pitäytyvät omassa porukassaan. Se, että meillä on suunnilleen saman ikäiset lapset ei ole riittävä yhdistävä tekijä. Kaipaisin trendilastenvaatteista keskustelun sijaan syvällisempää keskustelua ja elämässäni on muitakin mielenkiinnonkohteita kuin vanhemmuus.
Olen oikeasti yrittänyt tutustua ihmisiin. Olen pyytänyt tuntemattomia/puolituttuja ihmisiä kahville ja ollaan nähty. Nämä jäävät aina yksittäiseen kertaan, emmekä enää tapaa. Juttelen rohkeasti vieraille ihmisille, olen ystävällinen ja kiinnostunut muiden kuulumisista. Alan olla väsynyt siihen, miten vaikeaa uusien ystävyyssuhteiden löytäminen on aikuisena. Olen ihan tavallinen kolmekymppinen nainen, minulla on peruskäytöstavat kunnossa ja elän tavallista elämää (on puoliso, pieni lapsi, käyn töissä jne). En ole mikään räväkkä tai erikoinen, vaan tosi tavallinen. Arjessa ei valitettavasti ole aikaa siihen, että voisin joka päivä käyttää tuntikausia uusien ystävien etsimiseen, uusien harrastusten kokeilemiseen yms, koska aika on rajallista.
Miten ihmeessä te muut olette löytäneet aikuisena uusia ystäviä?
Kommentit (752)
641/752
|
19.04.2023 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Noinhan se melko pitkälle menee. Mulla kävi vielä niin, että sellaisten läheistenkin ja nuoruudesta tärkeiden ystävien kanssa ystävyys laimeni (tai ainakin tapaamisen harventuivat kertaan kahdessa vuodessa), kun jengi lisääntyi ja osa vielä muutti ulkomaillekin asumaan. Sitten kun he käyvät (tai me kävimme itse ulkomailla asuessamme) Suomessa, nähdään ehkä. LIsäksi todella monen huomio ja lämpö keskittyi omaan sukuun ja sen piirissä tapahtuvaan illallistamiseen tai mökkeilyyn. Sellaiseen sukuyhteyteen, jossa sisarukset perheineen ja lapsineen viettävät keskenään aikaa, ei oikein voi mennä tunkeutumaan. No, nyt olen sen lähes 50-v. ja ihmissuhteista osa alkaa palailla läheisemmiksi. Uusia ystäviä olen saanut todella harvoin. Yksi entinen naapuri jäi pikkulapsiajalta kyllä sellaiseksi hyväksi tutuksi, johon varmaan pidän loppu ikäni yhteyttä. Hän asuu vain ulkomailla nukyjään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloittaja (kuten moni muukin) tekee sen virheen, että jättää "yksipuoleiset" ystävyydet ja odottaa liiallista tasapuolisuutta yhteydenottojen lukumäärissä. Olen huomannut, että toiset vain ovat aktiivisempia yhteydenpidon suhteen, mikä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö passiivisempi osapuoli voisi olla täysillä mukana ystävyydessä, ja nauttia yhteisistä tapaamisista ja keskusteluista.
Vastaava esimerkki voisi liittyä kosketuksen ja hellyyden määrään avioliitossa. Aktiivisempi puoliso voi tasapuolisuuden nimissä rajoittaa
hellyyden osoituksiaan, huomatessaan olevansa aina se aktiivisempi osapuoli. Tilanne voi kuitenkin mennä ojasta allikkoon ja hellyys lähes kadota suhteesta. Toisen vähäisempi aktiivisuus kosketuksen saralla ei kuitenkaan kertonut siitä, etteikö hän olisi arvostanut, tarvinnut ja nauttinut hellyyden osoituksista. Hänellä vain on esim. jotain esteitä ja tunnelukkoja liittyen menneisyyteen tms.
Sen tähden, suosittelen jokaiselle, jolla on tarve ystävyydelle tai läheisyydelle, antamaan sitä, ilman ehtoja "tasapuolisuudesta". Olla häpeämättä se suhteen aktiivinen osapuoli.
Antaessaan saa.
Vierailija kirjoitti:
Lataa Kaverisovellus
Voisiko joku kertoa kokemuksia? Itse voisin käyttää, mutta toisaalta epäröin, koska entä jos ei synkkaakaan? Pelkään siis vähän sitä, että tapaan jonkun ihmisen enkä haluakaan ystävystyä. Sitten minä kai joudun ghostaamaan hänet, ja hänelle jää huono kuva minusta. Yliopistoaikoina löysin lenkkikaverin Internetistä, mutta meillä ei vain asiat sopineet yksiin. Minun mielestäni eivät sopineet, mutta hän otti minuun yhteyttä monestikin.
Yhteiset harrastukset yhdistää, esim. soittopurukoissa soittajat, tanhupiireissä tanhuajat, kirjallisuuspiireissä lukijat.
Minäkin tähän kommentoisin, että ei kannata laittaa rajaa siihen, että ei ota yhteyttä jos toinen ei ensin. Ei se mitenkään välttämättä tarkoita, että ei haluaisi tavata. Vaan että arki vie ja jos on vielä eri taajuudella siinä yhteydenpito tarpeessa. Aikuisiällä vielä se luonteva väli tavata saattaa olla aika harvoin. Arki täytyy itsestään, tekemistä riittää. Esim. viikoittainen tapaaminen saattaa oikeasti olla mahdotonta.
Minulla on ystäviä, ja täytyy sanoa, että ne kestävät kestävät taukojakin. Tällä hetkellä parhaimpiakin ystäviä näkee useamman kuukauden välillä. Ja ne, jotka pysyvät mukana, eivät mene millään vuoroajattelulla tai sillä että toista yritetään kouluttaa ottamaan yhteyttä ensin. Ei lasketa.
Elämääni voisi mahtua uusikin ystävä, mutta jos tulisi vaatimuksia kuinka usein pitää ottaa yhteyttä ja miten vuorotellaan, en jaksaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisitko kertoa mikä kaverisovellus? Onko niitä monta? kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lataa Kaverisovellus
Tinder
"2. Jos tutustut jonkun kanssa, heti ei voi päästä kovin syvälliselle asteelle, vaan tutustuminen vie aikaa. Tämän ymmärrän. Tutustut uuteen ihmiseen ja kaikki vaikuttaa kivalta. Herkästi käy kuitenkin niin, että käytät aikaa ja vaivaa toiseen tutustumiseen ja yhtäkkiä toinen ghostaa sinut. Mitään syytä et saa kuulla. Tämä voi käydä melko pitkänkin tutustumisvaiheen jälkeen. Joudut taas aloittamaan tutustumisen johonkin toiseen alusta."
Näin käy aina naisten kanssa. Ihan sama mitä olen tehnyt, noin on aina käynyt. Ilmeisesti olen vain liian lyhyt ja ruma mies. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja (kuten moni muukin) tekee sen virheen, että jättää "yksipuoleiset" ystävyydet ja odottaa liiallista tasapuolisuutta yhteydenottojen lukumäärissä. Olen huomannut, että toiset vain ovat aktiivisempia yhteydenpidon suhteen, mikä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö passiivisempi osapuoli voisi olla täysillä mukana ystävyydessä, ja nauttia yhteisistä tapaamisista ja keskusteluista.
Vastaava esimerkki voisi liittyä kosketuksen ja hellyyden määrään avioliitossa. Aktiivisempi puoliso voi tasapuolisuuden nimissä rajoittaa
hellyyden osoituksiaan, huomatessaan olevansa aina se aktiivisempi osapuoli. Tilanne voi kuitenkin mennä ojasta allikkoon ja hellyys lähes kadota suhteesta. Toisen vähäisempi aktiivisuus kosketuksen saralla ei kuitenkaan kertonut siitä, etteikö hän olisi arvostanut, tarvinnut ja nauttinut hellyyden osoituksista. Hänellä vain on esim. jotain esteitä ja tunnelukkoja liittyen menneisyyteen tms.Sen tähden, suosittelen jokaiselle, jolla on tarve ystävyydelle tai läheisyydelle, antamaan sitä, ilman ehtoja "tasapuolisuudesta". Olla häpeämättä se suhteen aktiivinen osapuoli.
Antaessaan saa.
Minusta se taas kertoo paljon, jos toinen ei ikinä ota yhteyttä, ei koskaan kysy mitä kuuluu tai ehdota tapaamista. Jos toisen kanssa haluaa aidosti olla tekemisissä, niin kyllä sitä silloin edes joskus ehdottaa näkemistä tai kysyy kuulumisia. Minä olen suosiolla skipannut elämästäni ne "ystävät", joista ei kuulunut mitään. Tiesivät siis, että olin sairastunut vaikeasti ja eivät kertaakaan kysyneet, miten voin.
Omasta kokemuksesta voin sanoa, että ystäviä voi saada parhaiten esim. opiskellessa tai jossain harrastusryhmässä, jossa tapaatte vuosia usein. Niin aiemmatkin pitkäaikaiset ystävyyssuhteeni ovat muodostuneet, juurikin kun olin opiskelemassa. Joku voi saada ystäviä naapureistaan. Mutta ei pidä odottaa, et löytää heti, väkisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuu siitä millaisia ihmis suhde ystäviä etsii.
Työpaikalla ystävystyy helposti työkavereihin samoin harrastuksissa.
Lapsiperheet ystävystyy saman ikäisten lasten vanhempien kanssa usein pihalla tai leikkipuistoissa tai vastaavissa.
Oikeastaan kyllä maailma on täynnä ihmisiä joilla ei ole sydän ystäviä kun he ovat muuttaneet uusille alueille. Lapsuuden ystäviä ei myöskään pidä unohtaa mutta sehän on vain viitsimisestä kiinni pitääkö yhteyttä vai ei.
Oikeastaan itse en ole ajatellut asiaa kun läheiset on ihan riittävästi läsnä. Ystäviin en ole muutenkaan innokas pitämään yhteyttä. Omaa rauhaa ja erakkona oloa suosin, vaikka seurallinen olenkin.
Samanhenkisiä ihmisiä kun ei löydä ja kemiat ei välttämättä toimi kaikkien kanssa.
Tosin ystävät ei valita eikä tee asioista suurta numeroa vaikka niitä harvoin tapaakin. Toiset vaan tarvitsee seuraa enemmän kuin toiset. Aina löytyy kuitenkin samanhenkisiä harrastusten ym piiristä.
Mitä harrastat. Yksilölajit ei ole silloin hyviä ystävän etsimiseen. Monet vanhemmat on tehneet virheen ja karhun palveluksen lapsilleen valitsemalla harrastuksen väärin. Hiljaisille ja armoille ryhmät toimii paremmin kuin erossa olo ja yksin suorittaminen. Sosiaalisuus kärsii jos ei uskalla sanoa edes päivää naapurille.
Kumpa osaisin vastata kysymykseen. Olen N50 ja minulla ei koskaan ole ollut kaveripiiriä tai tyttö/naisporukkaa johon olisin kuulunut, eikä ystäviä ole koskaan juuri ollut.
Kouluaikoina oli yksi paras kaveri, hänen kanssaan pidin aikuisenakin yhteyttä pitkään kunnes tajusin, että yhteydenpito oli vain minun varassani. En jaksanut yksipuolisuutta.
Opiskeluajoilta jäi yksi ystävä, joka muutti toiseen maahan. Hänen kanssaan tavataan kerran parissa vuodessa.
Harrastan ratsastusta, tallilla en pääse mukaan porukkaan joka on sisäänpäin lämpiävä. Juttelen siellä ystävällisesti kaikille, kyselen kuulumisia ja varovasti ehdotan välillä jotain yhteistä esim.maastoratsastuslenkkiä.
Töissä olen yrittänyt useampaan otteeseen ehdottaa jotain vapaa-ajan juttua, kukaan ei ole lähtenyt mukaan. Muut työkaverit kyllä kertoo välillä yhteisistä vapaa-ajan tapaamisistaan.
Joku mainitsi koiraharrastuksen. Olen koirani kanssa käynyt koirakoulun kursseilla ja vaihtanut numeroita muutaman kanssa. Sopinut yhteisen lenkin ja odottanut, josko toinen osapuoli tekisi seuraavan siirron koskan en halua tunkea väkisin kenenkään seuraan. Yhteen kertaan ovat nämä jääneet.
Olemme asuneet nykyisellä paikkakunnalla 20 vuotta, tänä aikana olen ollut mukana vaikka missä toiminnassa ja koittanut olla aktiivinen lasten kavereiden vanhempien suuntaan silloin, kun he olivat pieniä.
Olen töissä esihenkilöasemassa ja saan todella paljon hyvää palautetta nimenomaan ihmissuhdetaidoistani ja siitä, että olen hyvä kuuntelemaan.
Häpeän yksinäisyyttäni ja yritän peitellä sitä esim töissä ja perhepiirissä. En tiedä mistä johtuu, etten kaikista yrityksistäni huolimatta onnistu löytämään pidempiaikaisia ystäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitten on vielä heitä jotka yksinäisiä tavatessaan korostavat miten kivaa heillä on siellä posliininmaalausryhmässä , ja kun innostuu hei pääseekö mukaan kuuluu: se on jo ihan täysi! Sama muissa harrasteissa. Kivaa peliäpä hiekkalaatikolla ollet pitää jotkun ihmiset: hähhää meilla ja mulla on sullapa ei. Ja tämäkään ei riitä vaan letkautetaan vielä perään: Sinä sitä aina olet niin yksin, ihan kaikki on huomanneet sen että olet ihan aina yksin.
Ja nämä kutsuvat itseään sosiaalisiksi vielä.
Itse olen viisikymppinen eikä minullakaan ole ollut mitään kaveriporukkaa tai sydänystävää koskaan vaikka joitain kavereita on kouluaikoina ollutkin.
Ratsastusta olen minäkin harrastanut mutta ei tallilta saanut ketään tuttuja ja kaikilla on oma elämä.
Harratusporukassa on paljon tietyn herätysliikkeen väkeä enkä koe että heihin voisi tutustua syvällisesti.
Asiaa voi varmaan osaksi vaikeuttaa se että työpaikka on kotona eikä voi aina ihan noin vaan lähteä mihinkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
"Ystävällä pitäisi olla samanlainen elämäntilanne kuin itsellä on."
En tiedä, olenko jotenkin outo, mutta en edellytä samanlaista elämäntilannetta. On oikeastaan jopa ihan virkistävää, jos ystävällä on erilainen elämäntilanne. Saa muuta ajateltavaa ja näkee erilaisia asioita. Tärkeintä on, että toinen on empaattinen ja hänen kanssaan on mukava olla.
Samaa mieltä. Olen nelikymppinen perheenäiti ja olen löytänyt ystävän itseäni vanhemmasta homomiehestä. Joidenkin kanssa se kemia ja yhteys vaan löytyy, eikä sitä voi pakottaa. Mäkin pitkään etsimällä etsin jotain ikäistäni naista ystäväksi. Kun tämä ystäväni tuli vastaan, ei tarvinnut yrittää mitään. Joku tuossa ylempänä sanoi, että potentiaalisia ystäviä tulee vastaan yhtä harvoin kuin puolisoita. Mä uskon, että jossain määrin näin on. Ainakin näin "oudolle" ihmiselle kuin itse olen.
Lapsesi alkaa pikkuhiljaa olla harrastusiässä. Toisten harrastavien lapsiperheiden kanssa voi löytyä yhteys. Alle kouluikäisen kanssa voi mennä vaikka nallepartioon tai Luonto-Liiton perheleirille.
Joo, mullakin on ollut oikeastaan koko aikuisiän vaikea saada ystäviä ja pidettyä niitä. Olen kuitenkin saanut hyvää palautetta aina, että olen luotettava ja hyväsydäminen, mutta ei mun seuraa sitten kuitenkaan ole arvostettu, muuta kuin jos tarvitaan jotain minulta. Ja minä haluaisin sellaista, että olisi joku jonka kanssa mennä paikkoihin.
Käyn aina yksin kaikkialla, joskus saan kinuttua veljeni tai tätini lähtemään kanssani vaikka museoon, muita ei ole kun vanhemmatkin kuolleet. Että kyllä on enemmän tai vähemmän yksinäistä elämäni aina ollut. Miestäkään en ole löytänyt rinnalleni, joitakin yrityksiä oli nuorena, mutta ei minusta oikein ne miehetkään innostu. Olen varmaan vaan liian tylsä.
Viimeksi sain 2 vuotta sitten ystävän, mutta nyt alkaa näyttää siltä ettei hänelläkään riitä mulle aikaa eikä kiinnostusta. Nähtiin viimeksi ennen joulua ja olen tässä pitkin vuotta ehdottanut tapaamista, mutta aina hänellä on kiire.
Ja koska hän ei ikinä ehdota tapaamista vaan minä pelkästään, tulee sellainen tunne, että ehkä pitää antaa hänen olla rauhassa. Tulee stalkkeri olo kun vuoden verran kinuaa koska nähdään, koska nähdään 😄. Mutta näin se sitten kuivui tämäkin ystävyys. Onhan tähän jo tottunutkin, ei se enää edes satuta vaan sitä pitää jo itsestään selvänä, että näin aina käy. Kaikilla on niin kiire.
Mun mies ehdotti että voisin alkaa käymään josssain hötsäporukassa urheilemassa ja saamassa kavereita. Hänkin kun käy poikien kaa pelaa jalkapalloa.
Ongelmana vaan, että eipähän naiset tollaisia harrasta. Mulla ollut aikuisiän hankaluuksia pitää yllä nuoruudenkaan ystävyyksiä, kun tekemiset ovat lopulta typistyneet kaupassa käyntiin ja kahvitteluun.
Onneks oon introvertti ja on mies ja lapset, mut välillä tuntuu et ois kiva ku ois joku kaveri tai porukka.
Vierailija wrote:
Minäkin tähän kommentoisin, että ei kannata laittaa rajaa siihen, että ei ota yhteyttä jos toinen ei ensin. Ei se mitenkään välttämättä tarkoita, että ei haluaisi tavata. Vaan että arki vie ja jos on vielä eri taajuudella siinä yhteydenpito tarpeessa. Aikuisiällä vielä se luonteva väli tavata saattaa olla aika harvoin. Arki täytyy itsestään, tekemistä riittää. Esim. viikoittainen tapaaminen saattaa oikeasti olla mahdotonta.
Minulla on ystäviä, ja täytyy sanoa, että ne kestävät kestävät taukojakin. Tällä hetkellä parhaimpiakin ystäviä näkee useamman kuukauden välillä. Ja ne, jotka pysyvät mukana, eivät mene millään vuoroajattelulla tai sillä että toista yritetään kouluttaa ottamaan yhteyttä ensin. Ei lasketa.
Elämääni voisi mahtua uusikin ystävä, mutta jos tulisi vaatimuksia kuinka usein pitää ottaa yhteyttä ja miten vuorotellaan, en jaksaisi.
Sama kokemus itselläni, välillä elämä vaan vie eikä aina tule niin ajateltua että pitäisi laittaa viestiä kenellekin. Oma elämäni on aika täynnä ja kiireistä, mutta onneksi ystäväni ovat samanlaisia. Viestiä laittaa kuka hoksaa tai muistaa, toisille se olen melkein aina minä joka ottaa yhteyttä, toisten kanssa taas toisin päin. Kaikki yhtä tärkeitä ja rakkaita eikä näitä onneksi lasketa. Joskus saattaa jompikumpi unohtaakin vastata viestiin, eikä siitä kukaan tee numeroa tai loukkaannu. Kiireisen arjen keskellä ystävän viesti ilahduttaa ja tulee raivattua tilaa tapaamiselle jos vain mahdollista.
Sitten on taas yksi ystävä, jolle on tärkeää että yhteydenpito on tasapuolista ja hän usein kommentoi harmissaan siitä kun minusta ei ole kuulunut. Tapaamisista tulee aina vähän kurja fiilis ja huono omatunto ja tunnen olevani huono ystävä kun en pysty siihen määrään yhteydenpitoa mitä toinen odottaa ja olettaa. Häneen olen ottanut etäisyyttä, koen että odotuksemme ystävyydelle ovat liian erilaisia.
Mä harrastin lasten harrastamista ja siellä juttelin toisten vanhempien kanssa. Tosin kun lapset kasvoivat ja harrastukset jäivät niin siihen ne juttutuokiotkin sitten loppuivat. Ei siellä ollut ketään riittävän samanhenkistä.