Lue keskustelun säännöt.
Miten löytää uusia ystäviä aikuisena, kun oikeasti yrittää ja ei vaan löydä?
Minulla on taustalla tavallinen tarina, kuten monella muullakin: aikuisena ystävyyssuhteet ovat olleet yksipuolisia ja pysyneet hengissä niin kauan, kun itse otan yhteyttä tai menin käymään. Väsyin tuohon ja annoin yksipuolisten ihmissuhteiden lopahtaa. Muuttaminen töiden perässä on tehnyt sen, että asun nytkin vieraalla paikkakunnalla, josta en tunne ketään. Lapsen saaminen näivetti osan ystävyyssuhteista, kun osa ei halunnut enää olla tekemisissä. Olen etsinyt uusia ystäviä, mutta on monesta syystä vaikeaa:
1. Todella moni sanoo, että "Mulla on jo tarpeeksi ystäviä, en kaipaa enää enempää". "Mulla on jo läheiset ystävät, niin enää ei ole aikaa muille ihmissuhteille." Eli vaikka yrittäisit tutustua, niin osa ihan suoraan tekee selväksi, ettei aikaa sinulle ole. Monilla on jo omalla paikkakunnallaan ystävät ja ulkopuolisena et pääse mukaan. Päädyt kaveriasteelle, jossa toisella on aikaa kerran vuodessa käydä kanssani kahvilla ja vastata viesteihisi parin päivän/parin viikon viiveellä, jos hän muistaa.
2. Jos tutustut jonkun kanssa, heti ei voi päästä kovin syvälliselle asteelle, vaan tutustuminen vie aikaa. Tämän ymmärrän. Tutustut uuteen ihmiseen ja kaikki vaikuttaa kivalta. Herkästi käy kuitenkin niin, että käytät aikaa ja vaivaa toiseen tutustumiseen ja yhtäkkiä toinen ghostaa sinut. Mitään syytä et saa kuulla. Tämä voi käydä melko pitkänkin tutustumisvaiheen jälkeen. Joudut taas aloittamaan tutustumisen johonkin toiseen alusta.
3. Löydät itsellesi ystävän, jonka kanssa yhteydenpito sujuu tasapuolisesti. Ystävä löytääkin itselleen uuden kumppanin ja katoaa seurustelun uumeniin. Ystävä ei enää ota yhteyttä, eikä hänellä ole sinulle aikaa, kun kaikki aika menee uuden kumppanin kanssa. Ei ole mitään takeita, että muutamassa vuodessa ystävä palautuisi itsekseen, kun rakastumisvaihe menee ohi.
4. Olen yrittänyt taaperon kautta tutustua muihin perheellisiin. Välit ovat todella pintapuolisia, eikä syvempää yhteyttä löydy. Näkeminen jää, kun joku ryhmä lakkaa kokoontumasta. Osa äideistä ei edes suostu juttelemaan, vaan pitäytyvät omassa porukassaan. Se, että meillä on suunnilleen saman ikäiset lapset ei ole riittävä yhdistävä tekijä. Kaipaisin trendilastenvaatteista keskustelun sijaan syvällisempää keskustelua ja elämässäni on muitakin mielenkiinnonkohteita kuin vanhemmuus.
Olen oikeasti yrittänyt tutustua ihmisiin. Olen pyytänyt tuntemattomia/puolituttuja ihmisiä kahville ja ollaan nähty. Nämä jäävät aina yksittäiseen kertaan, emmekä enää tapaa. Juttelen rohkeasti vieraille ihmisille, olen ystävällinen ja kiinnostunut muiden kuulumisista. Alan olla väsynyt siihen, miten vaikeaa uusien ystävyyssuhteiden löytäminen on aikuisena. Olen ihan tavallinen kolmekymppinen nainen, minulla on peruskäytöstavat kunnossa ja elän tavallista elämää (on puoliso, pieni lapsi, käyn töissä jne). En ole mikään räväkkä tai erikoinen, vaan tosi tavallinen. Arjessa ei valitettavasti ole aikaa siihen, että voisin joka päivä käyttää tuntikausia uusien ystävien etsimiseen, uusien harrastusten kokeilemiseen yms, koska aika on rajallista.
Miten ihmeessä te muut olette löytäneet aikuisena uusia ystäviä?
Kommentit (752)
Vierailija kirjoitti:
Yksinäinen tässä maailmassa voi olla vain sellainen, joka asettaa vaatimuksia ja reunaehtoja toiselle ihmiselle, että tämä "kelpaa" ystäväksi. Yksinäiset ovat nirsoja toisten ihmisten suhteen. Lisäksi oma itse nähdään hienona tyyppinä, joten niin täytyy ystävänkin olla. Surullista on tämä vaatimustaso säilyy ryppyisenä mummona ja pappanakin. Vanhainkoditkin ovat täynnä yksinäisiä. Naapurihuoneen selma tai matti ei kelpaa ystäväksi. Karua.
Mielestäni lähtökohtaisesti ihan jokaisen ihmisen kannattaisi nähdä itsensä hienona tyyppinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sydäntä särkevä ketju.
Kysyin työkaverilta, josko järkättäis työkavereiden kanssa kesällä yhteistä tekemistä. Oli ideassa mukana. Mutta seuraavan kerran, kun nähtiin töissä niin alkoi puhumaan, kuinka on lähes kaikki kesän vkl jo sovittuna menoa ihan syksyyn asti ja jatkoi niistä selittämistä ja hehkuttamista.
En tiedä käsitinkö väärin, ettei haluakaan tehdä mitään yhdessä, mutta suoraankin voisi sen sanoa, jo sillon kun kysyin. Ketään en siis ole pakottamassa näkemään, ihan rennosti asiaa ehdotin.
Koulussa samanhenkinen ihminen, kuin tämä työkaveri, oli ensimmäisessä ryhmätyössäni parin muun kanssa. Ehdotin ryhmätyön valmistuttua, että olisi kiva käydä ottamassa yhteiset voiton kaljat tai kahvit tän kunniaksi, ni tää yks kumos sen heti: "mulla ei oo kyllä yhtään aikaa nähdä teitä koulun ulkopuolella, on niin paljon menoa omienkin ystävien ja sukulaisten kanssa" sit sönkötin siinä jotain et, "hehe nii kuhan heitin enkä niin tosissani". Ainakin oli rehellinen, hyvä niin.
Näitä kahta yhdistää se, että ovat tosi sosiaalisia ja kulkevat juttelemassa työpaikalla monille ja muistavat aina välillä ihan mainita, kuinka ovat äänekkäitä ja sosiaalisia.
Näistä opin sen, että en ikinä enää ehdota yltiösosiaalisille yhteistä tekemistä. Muutaman muun kanssa olen nähnyt töiden ulkopuolella, mutta siitä on aikaa ja näillä on opinnoista löytynyt uudet kaverit, toisin, kuin minulla. En ole sen ensimmäisen kerran jälkeen, eli pariin vuoteen uskaltanut koulussa ehdottaa yhteistä tekemistä kellekään. Osittaisten etäopintojen takia ei kovin usein edes nähdä.
Minäkin kaipaisin ystäviä. Ystävän pitäisi kuitenkin joustaa sen verran, että ottaa huomioon elämäntilanteeni. Sairauden vuoksi vointini on vaihteleva. Olisi kiva, jos ystävä jaksaisi ihan vaikka vaan soitella tai tulla kahville, jos en kykene liikkumaan pitkiä matkoja. Kun vointi on parempi, voisi käydä rauhallisilla kävelylenkeillä. Ihan siis vaan sellaista rentoa ja kasuaalia olemista ilman paineita. Monen mielestä taitaa olla liian tylsää tuollainen. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinäinen tässä maailmassa voi olla vain sellainen, joka asettaa vaatimuksia ja reunaehtoja toiselle ihmiselle, että tämä "kelpaa" ystäväksi. Yksinäiset ovat nirsoja toisten ihmisten suhteen. Lisäksi oma itse nähdään hienona tyyppinä, joten niin täytyy ystävänkin olla. Surullista on tämä vaatimustaso säilyy ryppyisenä mummona ja pappanakin. Vanhainkoditkin ovat täynnä yksinäisiä. Naapurihuoneen selma tai matti ei kelpaa ystäväksi. Karua.
Mielestäni lähtökohtaisesti ihan jokaisen ihmisen kannattaisi nähdä itsensä hienona tyyppinä.
Minulla yksinäisyys johtuu siitä, että kellään läheiselläni ei ole aikaa (tai halua) olla kanssani, ja uudet tapaamani ihmiset eivät nekään tarvitse enempää ystävyyssuhteita. Ei ketään voi pakottaa kaveeraamaan toisen kanssa.
Mihin heittoon joku tarttee jotain "ystävää"? Oon liki 60v. Ja hyvin ole tullut toimeen ilmankin. Töissä päivittäistilanteet riittää ja sen jälkeen Oon mielelläni omissa oloissa. Kukaan ei kaipaa eikä ketään kiinnosta kuin jos voi hyväksikäyttää. Ts. Talkoisiin pyydetään kyllä... Mutta muuten ei ketään kiinnosta. Paras kaverikin soittaa vain kun itsellään on ongelmia. Muuten ei kuulu mitään. Ei edes käy kylässä. Tässä kämpässäni ei koko asumisaikanani n. 20 vuoteen ole ainuttakaan kertaa käynyt. Juu, ja en ole mitenkään ongelma tyyppi. Hyvin rauhallinen ja kiltti persoona. Asiakkaiden hyväksi kiittämään palautteiden perusteella. Monesti lompsivat juuri minun luokseni työtilanteessa vaikka muitakin on lähellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 31-vuotias yksinäinen miespuolinen henkilö Helsingistä, joskaan en oikein osaa ajatella itseäni jo kolmekymppisenä, ja ulkonäköni perusteella minua luullaan usein selvästi nuoremmaksi. Yleisesti ottaen tulen kuitenkin toimeen monenikäisten ihmisten kanssa. Perusluonteeltani olen rauhallinen, ystävällinen, huumorintajuinen sekä joissakin asioissa ehkä hieman tyttömäinenkin. Kasvokkain tavattaessa olen todennäköisesti myös ujo ainakin aluksi.
Toivoisin mielellään naispuoleista kaveria, joka olisi iältään jostain noin 20-30 vuoden väliltä, mutta ei se niin tarkkaa ole. Ensisijaisesti olen kuitenkin hakemassa itselleni uusia ystäviä, enkä parisuhdetta, vaikkei senkään mahdollisuus ole poissuljettu, mikäli molemminpuolista kiinnostusta siihen löytyy. Voit siis ottaa yhteyttä aivan hyvin myös ihan vain kaverimielessä.
Etsin itselleni siis sellaista kaveria, jonka kanssa voisi aluksi tutustua sähköpostitse kirjoittelemalla ja sen jälkeen mahdollisesti jossain vaiheessa nähdä, viettää aikaa sekä tehdä jotain yhdessä. Toivoisin, että olisit valmis kirjoittelemaan aktiivisesti ja ettei yhteydenpito jäisi vain yhteen tai muutamaan sähköpostiviestiin. Listasin tähän viestin avainsanoihin joitakin asioita, joista itse pidän tai olen kiinnostunut. Sinun ei tarvitse pitää kaikista samoista asioista, vaikka tutustuminen saattaa olla toki helpompaa, mikäli löytyy edes joitakin yhteisiä kiinnostuksen kohteita
Kerron oman tarinani. Muutin uudelle paikkakunnalle puoli vuotta sitten. Ensimmäiset kolme kuukautta olin aika lailla itsekseni, joulun jälkeen menin mukaan vapaaehtoisten porukkaan ja sieltä olen saanut eri ikäisiä ystäviä. Tapaan heitä muutenkin, en vain näissä vapaaehtoistöissä.
Naapureihin tutustuin hitaammin mutta nyt on heistäkin löytynyt pari samanhenkistä ja -ikäistä ihmistä.
Toivon aloittajalle uskoa siihen, että kyllä ystäviä vielä löytyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mihin heittoon joku tarttee jotain "ystävää"? Oon liki 60v. Ja hyvin ole tullut toimeen ilmankin. Töissä päivittäistilanteet riittää ja sen jälkeen Oon mielelläni omissa oloissa. Kukaan ei kaipaa eikä ketään kiinnosta kuin jos voi hyväksikäyttää. Ts. Talkoisiin pyydetään kyllä... Mutta muuten ei ketään kiinnosta. Paras kaverikin soittaa vain kun itsellään on ongelmia. Muuten ei kuulu mitään. Ei edes käy kylässä. Tässä kämpässäni ei koko asumisaikanani n. 20 vuoteen ole ainuttakaan kertaa käynyt. Juu, ja en ole mitenkään ongelma tyyppi. Hyvin rauhallinen ja kiltti persoona. Asiakkaiden hyväksi kiittämään palautteiden perusteella. Monesti lompsivat juuri minun luokseni työtilanteessa vaikka muitakin on lähellä.
Oletko pyytänyt kylään esim parasta kaveria? Tai vaikkapa naapuria?
Vierailija kirjoitti:
Olen 31-vuotias yksinäinen miespuolinen henkilö Helsingistä, joskaan en oikein osaa ajatella itseäni jo kolmekymppisenä, ja ulkonäköni perusteella minua luullaan usein selvästi nuoremmaksi. Yleisesti ottaen tulen kuitenkin toimeen monenikäisten ihmisten kanssa. Perusluonteeltani olen rauhallinen, ystävällinen, huumorintajuinen sekä joissakin asioissa ehkä hieman tyttömäinenkin. Kasvokkain tavattaessa olen todennäköisesti myös ujo ainakin aluksi.
Toivoisin mielellään naispuoleista kaveria, joka olisi iältään jostain noin 20-30 vuoden väliltä, mutta ei se niin tarkkaa ole. Ensisijaisesti olen kuitenkin hakemassa itselleni uusia ystäviä, enkä parisuhdetta, vaikkei senkään mahdollisuus ole poissuljettu, mikäli molemminpuolista kiinnostusta siihen löytyy. Voit siis ottaa yhteyttä aivan hyvin myös ihan vain kaverimielessä.
Etsin itselleni siis sellaista kaveria, jonka kanssa voisi aluksi tutustua sähköpostitse kirjoittelemalla ja sen jälkeen mahdollisesti jossain vaiheessa nähdä, viettää aikaa sekä tehdä jotain yhdessä. Toivoisin, että olisit valmis kirjoittelemaan aktiivisesti ja ettei yhteydenpito jäisi vain yhteen tai muutamaan sähköpostiviestiin. Listasin tähän viestin avainsanoihin joitakin asioita, joista itse pidän tai olen kiinnostunut. Sinun ei tarvitse pitää kaikista samoista asioista, vaikka tutustuminen saattaa olla toki helpompaa, mikäli löytyy edes joitakin yhteisiä kiinnostuksen kohteita
Kuulostat symppikseltä. Toivottavasti kysymykseni ei kuulosta töykeältä, mutta miksi vain naispuolista ystävää etsit? Kelpaisiko miespuolinen ja samanhenkinen kuin sinä? Ja sellainenkin huomio, että monet muutkin ovat ikäistään nuoremman henkisiä (ja näköisiä, jos sillä merkitystä), joten miksi käy vain sinua nuoremmat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse pohjoiseen pienelle paikkakunnalle muuttaneena huomannut ettei tuttavuuden tai ystävän löytäminen ole lainkaan helppoa. Erityisesti pienessä paikassa yhteisön elämä on melko suljettua ulkopuoliselta. Eniten kaipaa ehtoisin keskustelua ja vuorovaikutusta. Toki ei olisi pahitteeksi lenkkikaverikaan. Mutta, omapa on syy ja jotenkin vain kestettävä...
Vierailija kirjoitti:
Ikävä sanoa suoraan, mutta aika moni skippaa ystävälistalta ihmiset, joilla on pieniä lapsia.
Kaikki eivät kaipaa lapsista puhumista tai lasten seuraa. Huomasin itse aikanaan, että raskaudesta kertominen etäännytti jo osan kavereista. Monien kanssa emme enää nähneet lainkaan, kun sain lapsen. Eivät tulleet kylään, eivätkä enää ehdottaneet näkemistä.
Etsi muita perheellisiä esim. facebookryhmistä.
Olen yksinhuoltajana huomannut myös mustasukkaisuutta, jos ja kun ystäväni mies puhuu minulle, niin sehän pettää. Kaikkein pahinta oli kun ystäväni levitti joka paikkaan siis Facebook että minulla on suhde hänen miehensä kanssa, vaikka nainen ja mies vain olivat vain naapureitani. Ystävyys loppui tähän tämän naisen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen laittanut kaverihakuilmoituksen nettiin ja sitä kautta löytänyt uuden ystävän, jonka kanssa synkkaa. Kuvasin ilmoituksessa rehellisesti, millaista ihmistä etsin, millainen olen ja mitä ystävyydeltä kaipaan. Eipä tullut kuin yksi vastaus, mutta sekin riitti.
No joo vaikeahan uusia tuttuja ja ystäviä yli kuusikymppisten on löytää ja vanhan ovat jo haudassa. Onneksi on perhe ja lapsen lapset, isoin ja rakkain seura. Mutta tuosta lähikuppilasta oli lenkkikavereita ja mukavaa kahviseuraa löytänyt. Suosittelen, vaikka en varsinainen kaljasieppo olekaan joskus jopa snapsit sipasen huiviin. Vakituinen mies seura ei kiinnosta vaikka miehistä tykkäänkin ja ihmisistä yleensä. Ei tämä ole elämää kummempaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mene johonkin harrastukseen, jossa voit jutella ihmisten kanssa. Ei siiis metsästämään ystäviä, vaan ihan vaan juttelemaan sinne.
Minun yksinäisyyttäni helpotti, kun lakkasin etsimästä ystävää. Ennen odotin muilta yhteydenottoa, nyt ne ovat iloisia yllätyksiä. Olen muiden kanssa tekemisissä johonkin yhteiseen tekemiseen liittyen, katsotaan kehkeytyykö näistä vuosien mittaan jotain.
Oon löytänyt aikuisiällä useitakin kavereita koira- ja hevospiireistä. Kyllä se vaan on niin, että yhteiset mielenkiinnon kohteet yhdistää ja keskustelu on helppo aloittaa.
Jaa, outoa, itse heitin kaverihakuviestin ihan vaan pahamaineiselle s24-palstalle ja sieltä poiki parikin ystävyyttä. Ilmeisesti et yritä tarpeeksi kovin.
En halua vähätellä yksinäisyyttä, se on varmasti raastava kokemus. Itsekin kärsin siitä aika ajoin.
Kuitenkin huomioni on kiinnittänyt, että todella moni täällä harmittelee, ettei kukaan soita tai tule/kutsu käymään. Eivät kuitenkaan ilmaise, ovatko itse soitelleet tai kutsuneet kylään.
Jokaisen yksinäisen olisi hyvä pohtia mitä hän itse tuo ystävyyteen. Ei voi vain odottaa kuuntelevaa korvaa tai kyläänkutsujaa, jos ei itse ole valmis tarjoamaan samaa. Kukaan meistä ei ole täydellinen. Itse innostuessani puhun liikaa enkä malta aina tarpeeksi kuunnella vastapuolta. Toisaalta kutsun kylään, näen vaivaa laittaakseni hyvää ruokaa tai leivon silloinkin, kun en oikein jaksaisi. Se on minun tapani osoittaa, että välitän.
En itsekään välitä tästä diipadaapa-keskustelusta, mutta ymmärrän että se on ihmispsykologiaan pohjautuvaa sosiaalisen kanssakäymisen rakentamista. Ensin tunnustellaan turvallisen tylsillä aiheilla mikä toinen on miehiään tai naisiaan ja sitten pikkuhiljaa mennään syvemmälle jos molemmista siltä tuntuu. Ihminen joka hyppää suoraan syvään päähän voi olla pelottava ja antaa itsestään rajattoman kuvan, mikä saa toiset ottamaan etäisyyttä. Maltilla siis.