Lue keskustelun säännöt.
Miten löytää uusia ystäviä aikuisena, kun oikeasti yrittää ja ei vaan löydä?
Minulla on taustalla tavallinen tarina, kuten monella muullakin: aikuisena ystävyyssuhteet ovat olleet yksipuolisia ja pysyneet hengissä niin kauan, kun itse otan yhteyttä tai menin käymään. Väsyin tuohon ja annoin yksipuolisten ihmissuhteiden lopahtaa. Muuttaminen töiden perässä on tehnyt sen, että asun nytkin vieraalla paikkakunnalla, josta en tunne ketään. Lapsen saaminen näivetti osan ystävyyssuhteista, kun osa ei halunnut enää olla tekemisissä. Olen etsinyt uusia ystäviä, mutta on monesta syystä vaikeaa:
1. Todella moni sanoo, että "Mulla on jo tarpeeksi ystäviä, en kaipaa enää enempää". "Mulla on jo läheiset ystävät, niin enää ei ole aikaa muille ihmissuhteille." Eli vaikka yrittäisit tutustua, niin osa ihan suoraan tekee selväksi, ettei aikaa sinulle ole. Monilla on jo omalla paikkakunnallaan ystävät ja ulkopuolisena et pääse mukaan. Päädyt kaveriasteelle, jossa toisella on aikaa kerran vuodessa käydä kanssani kahvilla ja vastata viesteihisi parin päivän/parin viikon viiveellä, jos hän muistaa.
2. Jos tutustut jonkun kanssa, heti ei voi päästä kovin syvälliselle asteelle, vaan tutustuminen vie aikaa. Tämän ymmärrän. Tutustut uuteen ihmiseen ja kaikki vaikuttaa kivalta. Herkästi käy kuitenkin niin, että käytät aikaa ja vaivaa toiseen tutustumiseen ja yhtäkkiä toinen ghostaa sinut. Mitään syytä et saa kuulla. Tämä voi käydä melko pitkänkin tutustumisvaiheen jälkeen. Joudut taas aloittamaan tutustumisen johonkin toiseen alusta.
3. Löydät itsellesi ystävän, jonka kanssa yhteydenpito sujuu tasapuolisesti. Ystävä löytääkin itselleen uuden kumppanin ja katoaa seurustelun uumeniin. Ystävä ei enää ota yhteyttä, eikä hänellä ole sinulle aikaa, kun kaikki aika menee uuden kumppanin kanssa. Ei ole mitään takeita, että muutamassa vuodessa ystävä palautuisi itsekseen, kun rakastumisvaihe menee ohi.
4. Olen yrittänyt taaperon kautta tutustua muihin perheellisiin. Välit ovat todella pintapuolisia, eikä syvempää yhteyttä löydy. Näkeminen jää, kun joku ryhmä lakkaa kokoontumasta. Osa äideistä ei edes suostu juttelemaan, vaan pitäytyvät omassa porukassaan. Se, että meillä on suunnilleen saman ikäiset lapset ei ole riittävä yhdistävä tekijä. Kaipaisin trendilastenvaatteista keskustelun sijaan syvällisempää keskustelua ja elämässäni on muitakin mielenkiinnonkohteita kuin vanhemmuus.
Olen oikeasti yrittänyt tutustua ihmisiin. Olen pyytänyt tuntemattomia/puolituttuja ihmisiä kahville ja ollaan nähty. Nämä jäävät aina yksittäiseen kertaan, emmekä enää tapaa. Juttelen rohkeasti vieraille ihmisille, olen ystävällinen ja kiinnostunut muiden kuulumisista. Alan olla väsynyt siihen, miten vaikeaa uusien ystävyyssuhteiden löytäminen on aikuisena. Olen ihan tavallinen kolmekymppinen nainen, minulla on peruskäytöstavat kunnossa ja elän tavallista elämää (on puoliso, pieni lapsi, käyn töissä jne). En ole mikään räväkkä tai erikoinen, vaan tosi tavallinen. Arjessa ei valitettavasti ole aikaa siihen, että voisin joka päivä käyttää tuntikausia uusien ystävien etsimiseen, uusien harrastusten kokeilemiseen yms, koska aika on rajallista.
Miten ihmeessä te muut olette löytäneet aikuisena uusia ystäviä?
Kommentit (752)
Vierailija wrote:
Olen asunut pitkään ulkomailla ja totuin siihen että hyvänpäiväntuttuja on helppo löytää, monissa maissa ei tarvitse joutua kuin seisomaan jonoon, niin ei mene kuin muutama minuutti ennen kuin ihmisten kesken juttu alkaa luistaa. Toisissa maissa joissa kasvetaan yhteisöllisyyteen on enemmänkin aina sellainen että "kaikki mukaan" -meininki, kun taas Suomessa on ikävä kyllä jo pihaleikeissä se tapa sulkea joku tai jotkut ulos yhteisestä tekemisestä.
Ulkomaalaisena oli kiva olla, koska usein ihmiset olivat kiinnostuneita vierasmaalaisesta ja sain paljon kutsuja ihmisten kotiin ja juhliin. Suomessa on tässäkin enemmän se asenne, että ketään ei kiinnosta muut ihmiset, ei kotimaiset saati ulkomaalaiset. Suomessa on myös ahtaat elinpiirit ja en ole muualla kuullut käsitettä että "minulla on jo tarvittavat ystävät, en tarvitse enää yhtään lisää".
Sellaisissa tilanteissa joissa ollaan kurssilla, opinnoissa tai harrastuks
Suomessa kieltämättä tuntee itsensä välillä näkymättömäksi. Ihmiset ei tervehdi tai mitenkään huomioi toisen olemassaoloa. Enkä nyt tarkoita että kenelläkään olisi siihen mitään velvollisuutta, tällainen huomio vain kulttuurieroista kun ulkomailla tovin asustellessa ihan tuntemattomatkin tervehti rappukäytävässä, myyjä jutusteli kaupassa ja tuntematon saattoi tokaista jotain bussia odotellessa. Suomessa yksin asuvalla voi mennä helposti viikkoja viikkoja puhumatta kenellekään muuta kuin ehkä kaupan kassalle moi ja kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Olen asunut pitkään ulkomailla ja totuin siihen että hyvänpäiväntuttuja on helppo löytää, monissa maissa ei tarvitse joutua kuin seisomaan jonoon, niin ei mene kuin muutama minuutti ennen kuin ihmisten kesken juttu alkaa luistaa. Toisissa maissa joissa kasvetaan yhteisöllisyyteen on enemmänkin aina sellainen että "kaikki mukaan" -meininki, kun taas Suomessa on ikävä kyllä jo pihaleikeissä se tapa sulkea joku tai jotkut ulos yhteisestä tekemisestä.
Ulkomaalaisena oli kiva olla, koska usein ihmiset olivat kiinnostuneita vierasmaalaisesta ja sain paljon kutsuja ihmisten kotiin ja juhliin. Suomessa on tässäkin enemmän se asenne, että ketään ei kiinnosta muut ihmiset, ei kotimaiset saati ulkomaalaiset. Suomessa on myös ahtaat elinpiirit ja en ole muualla kuullut käsitettä että "minulla on jo tarvittavat ystävät, en tarvitse enää yhtään lisää".
Sellaisissa tilanteissa joissa ollaan kurssilla, opinnoissa tai harrastuks
Tää on niin totta! Ja tämän takia Suomessa on niin paljon masennusta. Meidän pitäisi oppia rakastamaan myös tuntemattomia ihmisiä, eikä nähdä heitä vihollisina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskaltaudun keskusteluun mukaan. Olen 45 - vuotias mies, jonka frendit on vienyt maailma, perhe ja hauta.
Mietin pääni puhki, miten tutustuisin tähän asuinpaikkaani? En oikeasti jaksa mennä tutustumaan baariin ( se on potentiaalisesti vaarallistakin ja aamulla vaativaan duuniin ) tuntemattomiin ihmisiin, miehiin, naisiin, lbgtjj - enää.
Ehkä minusta on tullut tällainen keski - ikäinen virkamies? Oikeasti nautin siitä, että saan lukea kirjoja ja kuunnella musiikkia kaikki illat.
Mutta oikeasti. Tarvitsisin naisen aika nopeastikin. Tarvitsen myös naisseuralaisen ja mielellään jonkun ystävänkin , jonka kanssa keskustella ja nauttia elämästä. Nämä eivät siis tietty ole toisiaan poissulkevia.
Olen ihan tyytyväine
Vegaanimies olisi kovaa valuuttaa Tinderissä, missä jokaista vegaanimiestä kohden on kymmenittäin vegaaninaisia. Rohkeasti vain Tinderiin ja kerro arvoistasi :)
Vierailija wrote:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te, ketkä sanotte, että harrastuksista löytää hyvin seuraa. Mulle pienen lapsen äitinä yksi asia on iso ongelma: aika. Mulla ei ole jaksamista ja mahdollisuutta siihen, että ryhtyisin käymään viikoittain jossain harrastuksessa, josta _ehkä_ saattaisi löytyä ystävä. Tällä hetkellä ei ole aikaa eikä jaksamista aloittaa jotain uutta, kun energia menee jo muiden tarpeiden täyttämiseen (lapsesta huolehtiminen ja työelämä). Tulee myös olo, että pitäisi nähdä kaksinkertaisesti "vaivaa" saadakseen ystäviä: pitäisi aloittaa espanjankielen opinnot/tanssikurssi tms ja siihen vielä uuden asian opettelun lisäksi nähdä vaivaa sen ystävän etsimisen eteen. Yksinkertaisesti ei riitä aika eikä jaksaminen. Eri asia, jos varmasti tietäisi saavansa ystävän, mutta todennäköisemmin menisi niin, että kävisin vuoden jossain sambatunnilla ja sitten seuraavana s
Aika töykeältä kuulostat. Ota huomioon, että myös esimerkiksi neliraajahalvaantunut tms liikuntakyvytön saattaa kaivata ystäviä. Ja jopa täysin mykkä ihminen. Eikä pidä ollenkaan paikkaansa, että ihminen joka ei jaksa tehdä paljoa, ei olisi kiinnostava. Esimerkiksi ADHD-ihmiset ovat omasta kokemuksestani todella hauskoja ja kiinnostavia, vaikka eivät kykene samanlaiseen suorittamiseen kuin tavallinen ihminen.
Vierailija wrote:
Kuulostatte todellakin palstan ikisinkkumiehiltä. Sama vastaus kuin niille: ei teitä kotoakaan kukaan tule hakemaan, ja jos siitä ystävän etsimisestä on liikaa vaivaa, olkaa hyvä ja olkaa ilman.
Muutenkin, jos ette jaksa edes tehdä mitään, miten voitte kuvitella olevanne kiinnostavaa seuraa kenellekään? Edelleen siis sama vastaus kuin palstamiehille.
Ja edelleen, sama neuvo: Tee jotain, mikä parantaa joka tapauksessa elämänlaatuasi, ja josta mahdollisesti löydetyt ystävyydet olisivat bonusta.
Kuunnelkaa nyt itseänne. Miksi luulette, että kukaan haluaisi tutustua teihin? Ei riitä aika, eikä jaksaminen yhden lapsen äitinä. Jännä, miten minä tunnen naisia joilla on kolme lasta ja tohtorinpaperit lasten aikana hankittu ja aikaa treenata maratoneille. Niillä on kyllä sitten ystävätkin omasta takaa.
Jos on YKSI lapsi, eikä ole aikaa ja jaksamista edes yhteen harrastukseen, kannattaa satsata joko lääkäriin tai terapiaan. Silloin on nimittäin vikaa joko terveydessä tai elämänhallinnassa.
Tähän siis vastaus tuo edellinen kommentti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei ole yhtään ystävää mutta en usko tilanteen muuttuvan päivittelemällä sitä. Olen aina ollut huono tutustumaan, puhumaan itsestäni ja luomaan ystävyyssuhteita. Olen antisosiaalinen luonne, vaikka olen ihmissuhdetyössä. Paradoksaalista. En myöskään jaksa pinnallista lässytystä kypsässä keski-iässä. Kiinnostaa historia, teatteri, taiteet ja kirjallisuus. Oma perhe, työkavereita ja sukua on mutta ei ystäviä.
Harrastusten parista tai työpaikalta voi löytää ystäviä. Itse olen löytänyt ystävän esim. kansalaisopiston kurssilta.
Pidän peukkuja, että kaikki ystävää etsivät myös ystävän löytävät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta tulee usein hetkessä jonkun toisen luottohenkilö tai paras ystävä, vaikka en edes etsi uusia ystäviä itse.
Minut on lähes koko ikäni pakotettu olemaan sosiaalinen joten nykyään se tulee luonnostaan, ja tiedän paljon monista ihmiselämään liittyvistä asioista. Olen aina ollut lähes pakkomielteisen kiinnostunut ihmisistä ja elämästä, mutta päällepäin se näkyy lähinnä vain siinä, että muistan tarkkaan lähes kaiken mitä minulle on kerrottu ja eläydyn kertomuksiin täysillä.
Uusia ystäviä ei kai kuitenkaan tulisi aivan niin helpolla jollen kelpuuttaisi melko suurta ikähaarukkaa.
669 jatkaa
olen siis alkujaan ujo erakko mutta silti kiinnostunut ihmisistä. Pidän etäisyydestä ja kunnioitan muiden rajoja.
Erakkokin voi siis saada ystäviä helposti jos liikkuu jonkin verran ihmisten ilmoilla ja osoittaa kiinnostusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama 669 vielä:
luulen ettei mitään muuta edes tarvita jos on kiinnostunut muista ihmisistä.
On tietysti olemassa ihmisiä joilla on tiukat kriteerit niin että ystäväpiirissä jokaisella on oltava esim. tietty elintaso tai tietynlainen pukeutumistyyli tms. Itse huomaan nopeasti jos arvomaailmat eivät kohtaa enkä jää tuhlaamaan aikaani sellaisiin. Tulee tilaa aidoille kohtaamisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Töistä löytyi aikoinaan yli 10 vuotta sitten kaksi sellaista ihmistä, joista tuli minulle pysyvät ystävät. Yhdistävä tekijä taisi olla osaksi ainakin yhteiset mielenkiinnon kohteet, joilla päästä alkua pidemmälle tutustumisessa ja samalla löytyi yhteistä tekemistä työpaikan ulkopuolelta.
Lisäksi olen yrittänyt tutustua ihmisiin harrastuksen kautta. Muuten aika hiljaista.
m
Vierailija wrote:
Ylös
Uppista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Olen asunut pitkään ulkomailla ja totuin siihen että hyvänpäiväntuttuja on helppo löytää, monissa maissa ei tarvitse joutua kuin seisomaan jonoon, niin ei mene kuin muutama minuutti ennen kuin ihmisten kesken juttu alkaa luistaa. Toisissa maissa joissa kasvetaan yhteisöllisyyteen on enemmänkin aina sellainen että "kaikki mukaan" -meininki, kun taas Suomessa on ikävä kyllä jo pihaleikeissä se tapa sulkea joku tai jotkut ulos yhteisestä tekemisestä.
Tähän kommenttiin sen verran, että suomalaiset eivät järjestä juhlia eivätkä mielellään kutsu koteihinsa ketään. No joo, ristiäiset, rippijuhlat, yo-juhlat, häät ja hautajaiset, mutta noin muuten juhlien järjestäminen ei tunnu kiinnostavan oikein ketään. Se koetaan vaivalloiseksi. Juhlat, joita varten varataan juhlapaikka ja pitopalvelu, ovat suomalaisen palkkatasolla aika kallista lystiä. Ei niihin voi kutsua mukaansa jotain uutta naapuriaan tai muuta puolituttua, koska se on halvimmillaankin 30-50€ lisää kustannuksiin.Muutenkin oletetaan, että kutsuttujen pitää olla ainakin jollain tavalla tuttuja - mieluiten läheisiä - sille, jonka juhlista on kyse.
Yksi syy siihen, ettei ihmisiä kiinnosta enää järjestää mitään muita juhlia lienee se, että moni on kokenut pettymyksen. Järjestät jotain vaikkapa 15:lle ja vain 5 saapuu lopulta paikalle. Jos edes niinkään montaa. En osaa sanoa, milloin Suomessa juhlista tuli sellaisia, että niihin osallistuttiin, jos ei ollut muutakaan tekemistä. Monet eivät edes ilmoita, että eivät sittenkään tule vaan jättävät vain yksinkertaisesti tulematta. On siis yksinkertaisempaa - rahallisestä järkevämpää - vain ilmoittaa kavereilleen, että menen synttärinäni ravintolaan X ja tulkaa mukaan, jos ehditte, kuin että alkaisi erityisemmin järjestellä juhlia, varata ravintolasta pöytää jne.
Ihmisten kotiinsa kutsuminen alkoi mun mielestä Suomessa vähetä silloin, kun kahviloiden määrä alkoi kasvaa. Ystävien ja kavereiden kanssa ei enää kyläilty vaan tavattiin jossain kahvilassa. Ylipäätään ihmisten elämä alkoi enenevässä määrin siirtyä kodin ulkopuolelle ja kodeista tuli jollain tavalla intiimimpiä ja vain oman perheen "pesäkoloja". Ja nyt jopa uudisrakentamisessa rakennetaan sen kokoisia koirankoppeja, ettei niissä edes mahtuisi järjestämään kuin vain hyvin pienelle porukalle illanistujaiset.
Vielä lisään tuohon "en tarvitse enempää ystäviä" sen verran, että moni suomalainen tarvitsee myös sitä omaa aikaa. Omaa rauhaa, mahdollisesti ihan vaan oman perheen kanssa. Emme ole kansa, joka haluaa olla jokaisen hereilläolominuutin kontaktissa toiseen ihmiseen. Meillä on myös tapana kertoa ystävillemme asioita, joita oikeasti pitäisi kertoa ammattitaitoiselle terapeutille. Kuinka monta "terapiaistuntoa" päivässä tai viikossa ne ulkomaalaiset jaksavat pitää ystävilleen? Mulla on vain muutama hyvä ystävä ihan just siksi, että haluan antaa ystävilleni aikaa ja jos mulla olisi kymmeniä ystäviä, yhdelle ystävälle mulla olisi aikaa vain muutama minuutti päivässä ja tavatakin ehtisi korkeintaan 2 kertaa vuodessa. Kavereita mulla on useita ja tuttavia vieläkin enemmän, mutta heille mun ei tarvitse olla edes olemassa muuta kuin silloin, kun syystä tai toisesta tavataan. Ystävilleni olen olemassa aina.
Lainaukseni meni näköjään ihan päin peräsintä, mutta oli vastaukseni kommen ttiin 586
Onkohan tämä ketju jo unohdettu? Kirjoitan kuitenkin, nuori aikuinen jolla ei kavereita ole, lapsuuden kaverit suurinosa muuttanut kauas, lasten kanssa käyty harrastuksissa mutta koskaan ei kukaan sano muuta kuin moi. Teen asiakaspalvelu työtä joten tapaan paljon ihmisiä ja omia asiakkaita on mutta sama asia kun hyvän päivän tutut. Kaverien löytäminen on haastavaa , mitään en harrasta. Ja netin kautta en usko löytäväni kavereita kun ei näe ihmistä ja en sen perusteella halua viesti kavereita, kun ei tiedä kohtaako kiinnostuksen kohteet. Moni asiakas on sanonut minusta että paljon hyviä asioita, kuten olen mukava, puhelias, kuuntelen.yms.. Mutta mistä niitä kavereita löytäisi kun mikään harrastus ei kiinnosta tai sitten se mikä kiinnostaa on liian kaukana toteuttaakseen?
Jatkoa tuohon vielä , onhan niitä ihmis kohtaamisiakin ollut mutta koskaan ei oo klikannut, vaikeeta väkisin olla kaveri ja jos juttua ei vaan ole , siksi unohdan aika äkkiä nuo jos ei klikkaa kun ei jaksa väkisin yrittää.
Vierailija kirjoitti:
Harrastusten parista tai työpaikalta voi löytää ystäviä. Itse olen löytänyt ystävän esim. kansalaisopiston kurssilta.
Pidän peukkuja, että kaikki ystävää etsivät myös ystävän löytävät.
Monelle on aika iso kynnys ehdottaa mitään harrastuksen ulkopuolella. Itsellä on ollut useita "naamatuttuja" harrastuksen parissa ja on ollut oikein hauskaa ja paljon puhuttavaa. Mutta sitten jos toinen onkin yhtäkkiä lopettanut harrastuksen, ei nähdä enää koskaan. Suurin osa pitää varmaan outona jos pyytää jonnekin muualle seurakseen.
Olen 26-vuotias nainen ja aina ollut ujo, osittain aikanaan oli myös omaa vikaani etten ole eläessäni uskaltanut ennen olla se aloitteellinen, sosiaallinen ja ylläpitäjä, syynä heikko itsetunto. Nyt kun olen pyytänyt tapahtumiin x pari tietämääni ihmistä niin pidetään outona ja huomaan kyllä että eivät viitsi kieltäytyä tai koittavat tekosyitä keksiä. Väsynyt tähän ja taidan luovuttaa kun ei noista facebook ryhmistäkään ole hyötyä kauheesti ollut. Mielestäni oli hyvät ja henkevät keskustelut erään samanhenkisen kanssa ja omasta mielestäni tyylimme ja asiat mätsäsi...ihan yllättäen hän lopetti viestittelyn kokonaan, ei vastannut viimeiseen viestiini eikä ole senjälkeen enää kuulunut vuoteen. Mikä ihmisiä vaivaa nykyään kun ei voi suoraan sanoa et hei kiitti mut ei kiitti? :'D kai ei pidä yrittää ja näyttää liian epätoivoiselta. Toivottavasti sattuisi edes joskus kohdalle vahingossa tyyppi joka myös kaipaa oikeasti edes yhtä ystävää.
Aikuisena ystäviä saa helpoiten lasten kautta. Koko päiväkotiryhmä synttäreille, vanhemmat tulee niin pienille mukana. Pikkujoulut ryhmän vanhemmille. Voi kutsua lasten parhaita kavereita vanhempineen kylään. Koulun johtokunnasta, lasten harrastuksista jne.