Lue keskustelun säännöt.
Mielenterveys ongelmat ja epätoivo...
07.06.2022 |
Olen 17-vuotias nuori, jolla on masennus, ahdistus, bed (binge eating disorder), asperger ja mahdollisesti kakkostyypin kaksisuuntainen mielialahäiriö (testit vielä kesken). Asperger tietenkin ollut syntymästä lähtien, mutta jo pienenä lapsena alkoi masennus ja ahdistus, en ole varma koska mutta 8-vuotiaana oli ensimmäinen itsemurhayritys, joten ennen sitä. Koko lapsuuden ja nuoruuden olen siis näistä kärsinyt, syönyt lääkkeitä ja käynyt lasten- ja nuorisopsykiatrialla tutkimuksissa ja nyt tämän vuoden ajan puhumassa psykiatriselle sairaanhoitajalle kerran viikossa tai kahdessa. N. kaksi kuukautta sitten yritin itsemurhaa uudestaan ja jouduin päivystykseen jossa olin yön yli. En päässyt osastolle. Koen että en jaksa enää taistella. En saa terapiaa (ellen toki etsisi yksityistä ja maksaisi itse mutta yksin asuvalla opiskelijalla ei siihen rahaa ole). Sairaanhoitajan käynnit tuntuvat olevan vain sitä varten että katsotaan olenko elossa ja aionko olla seuraavaan käytiin asti. Lääkkeet tasoittavat mielialaa hieman mutta eivät auta erityisemmin. Osastollekkaan en pääse, tuntuu järjettömältä ettei edes itsemurhayrityksen jälkeen päässyt. Psyykkinen kipu on musertavaa ja voimat loppuvat yrittämiseen. En tiedä enää mitä tehdä.
Kommentit (82)
Vierailija kirjoitti:
Se, että teet tälle palstalle aloituksen on jo hyvä ensiaskel, toivosta parempaan. Aloitus itsessään on jo merkki HALUSTA PARANTUA ja voida hyvin, eikä saman itsetuhoisuuden jatkamisesta. Oikea suunta. En ymmärrä tätä kommentoijien alottajan alas polkemista. Autetaan toista!
Kiitos positiivisesta vastauksesta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sähkösokkihoito? Psykedeeliset hoitomuodot? Itse varmaan kokeilisin noita, jos mikään muu ei auta.
Anteeksi jos arka/epäsopiva kysymys, mutta voiko jo 8-vuotias todella osata yrittää tappaa itsensä ja haluta sitä? En muista miltä tuntu olla 8v tai mitä ymmärsin siinä iässä.
Olen yrittänyt saada mitä vaan hoitoa mitä mulle voitaisiin antaa, nuorisopsykiatrialta siis kysellyt ja anellut mutta mitään ei suostuta antamaan. Ja siis joo, mulla oli jo lapsena niin musertava paha olo et halusin kuolla, kerran sillon yritin mutta useasti mietin. Eikä se ole lähtenyt pois vieläkään. Ap
Teini-iän jälkeen saattaa helpottaa hiukan luonnostaan. Myös hoitovaihtoehdot varmaan lisääntyvät, sillä en ole varma annetaanko sähkösokkihoitoa noin nuorille.
Psykedeeliset sienet taas ovat laittomia Suomessa ainakin vielä, mutta niitä tutkitaan. Käyttäjäkokemukset kuulostavat vakuuttavilta. En ole itse ainakaan vielä uskaltanut kokeilla, mutta harkitsen masennukseen ja ahdistukseen.
Oletko kokeillut olisiko self help-kirjoista tai itse perehtyen psykoedukaatiosta mitään apua? Oletko tietoinen esim dissosiaatiosta, traumoista ja niiden vaikutuksesta ihmiseen, cptsd:stä, narsismista, tunnelukoista ja muista psyyken defensseistä sekä muista tuollaisista asioista, joihin perehtyminen voisi ainakin lisätä itseymmärrystä ja siten ehkä vähän helpottaa oloakin, jos esim jokin noista luettelemistani asioista koskee elämääsi?
Olen osaan noista joskus perehtynyt tarkemmin, mutta voisin kyllä uudestaan kun ei ne asiat enää muistu mieleen. Kiitos, tuosta voi oikeasti olla paljon hyötyä mulle
Kiva, jos jotain hyötyä. Itsellä ei ollut tuossa iässä oikein mitään tietoakaan vielä, ja tuollaisten kautta olen kuitenkin jotain ymmärrystä ja selkeyttä tilanteeseeni saanut.
Jos kaipaat yhteisöllisyyttä (asperger-piirteisille se ei kai ole itsestäänselvyys), niin netistä löytyy autismiyhteisöjä ja uskontojen uhrit-yhdistyksestä voisi olla muutenkin apua. Sieltä saa ainakin tietoakin.
Kiintymyssuhdemalleihin ja niiden vaikutukseen myöhemmässä elämässä kannattaa myös perehtyä. Kaikista noista löytyy runsaasti tietoa googlaamalla ja kirjoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sähköshokkeja ottaisin ja söisin lääkkeeni. En lukisi netistä mitään mielenterveyteen liittyvää. Lukiessa menee moneen hulluiluun mukaan. Muuttaisin tietoisesti ajattelutapaani.
Lääkkeeni otan, sähköshokkihoitoa en saa
18 v saat. Tietty riippuu lääkäristä
Siihen on ikävä kyllä vielä puoli vuotta, toisaalta lyhyt aika mutta taistellen tuntuu aivan liian pitkältä ja pelottaa selviääkö siihen asti. Pelottaa myös että kun jo lapsena ja nuorena avun saaminen on ollut melkein mahdotonta, niin kuinka vaikeaa se tulee aikuisena olemaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"En saa terapiaa (ellen toki etsisi yksityistä ja maksaisi itse mutta yksin asuvalla opiskelijalla ei siihen rahaa ole)."
Onko kela siis hylännyt kuntoutuspsykoterapiahakemuksesi?
Nuorisopsykiatrialta on sanottu että en voi hakea sitä eikä psykiatri sitä lähetettä siihen kirjoita. Kuulemma ainakin pari vuotta pitäisi odottaa että saisin sitä hakea, kokevat että psyk. sh:n käynnit sen aikana riittävät.. ap
Erikoista. Millä perustelivat tuon, että pitää odottaa pari vuotta? Oletko kertonut hoitotahollesi, ettet ole saanut pelkästä lääkityksestä ja sairaanhoitajan kanssa juttelusta tarpeeksi apua?
Oisiko hän liian masentunut ja kypsymätön psykoterapiatyöskentelyyn.
Ohiksena täs vaan mietin 🤔
Yksinäisyys sua myös painaa. Ei ketään, johon samaistua. Ei ketään, jolle puhua syvemmistäkään ajatuksistaan. Vain ja ainoastaan tyhjänpäiväisiä keskusteluja puolituttujen ja sitäkin tuntemattomien kanssa Ei syvempää yhteyttä keneenkään. Kukaan ei ymmärrä, kukaan ei halua tai jaksa ymmärtää.
Se on kivuliasta. Saa sinut tuntemaan olosi vieraaksi jopa omassa kodissasi, läheistesi kanssa. Kun on yksinäinen kauan, siihen tottuu ajanmittaa. Mutta onko siihen pakko tottua?
Kaikista kiinnostavimmat ja älykkäimmät ihmiset kuolevat ekana. Se on sääli. Maailmaan jää silloin vain lisää tyhjyyttä. Mutta kyllä meitä täällä vielä on, elämme toisten varjoissa.
Ap, haluaisitko todistaa omin silmin, että syvä yhteys toiseen on mahdollista saavuttaa ja se ei ole pelkkää fantasiaa? Eikö kuullosta kiehtovalta todistaa jotain todistamatonta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykynuoret on kasvaneet yhteiskunnassa, jossa kaiken saa niin helpolla. Ei ole vastustuskykyä vastoinkäymisiä kohtaan. Pumpulisukupolvi masentuu kovin helposti. Heidän pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhdistäytyä.
Vierailija kirjoitti:
Nykynuoret on kasvaneet yhteiskunnassa, jossa kaiken saa niin helpolla. Ei ole vastustuskykyä vastoinkäymisiä kohtaan. Pumpulisukupolvi masentuu kovin helposti. Heidän pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhdistäytyä.
no eikä! :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksinäisyys sua myös painaa. Ei ketään, johon samaistua. Ei ketään, jolle puhua syvemmistäkään ajatuksistaan. Vain ja ainoastaan tyhjänpäiväisiä keskusteluja puolituttujen ja sitäkin tuntemattomien kanssa Ei syvempää yhteyttä keneenkään. Kukaan ei ymmärrä, kukaan ei halua tai jaksa ymmärtää.
Se on kivuliasta. Saa sinut tuntemaan olosi vieraaksi jopa omassa kodissasi, läheistesi kanssa. Kun on yksinäinen kauan, siihen tottuu ajanmittaa. Mutta onko siihen pakko tottua?
Kaikista kiinnostavimmat ja älykkäimmät ihmiset kuolevat ekana. Se on sääli. Maailmaan jää silloin vain lisää tyhjyyttä. Mutta kyllä meitä täällä vielä on, elämme toisten varjoissa.
Ap, haluaisitko todistaa omin silmin, että syvä yhteys toiseen on mahdollista saavuttaa ja se ei ole pelkkää fantasiaa? Eikö kuullosta kiehtovalta todistaa jotain todistamatonta?
Ei ja en XD LOL
Olen todella surullinen, että seurakunnassa, jonne voisit mennä, on kiusaajiasi. Kristinuskoon ei kuulu kenenkään kiusaaminen. Jos uskaltautuisit
menemään ja joku kiusaisi, puhu nuorisotyöntekijän tai vastaavan kanssa.
Jehovan todistajien piireihin en menisi. He tarkoittavat hyvää mutta eivät ole kristittyjä. Vain Jeesus pelastaa.
Jos tulee uskoon, Jumala antaa oman voimansa, viisautensa ja rakkautensa ihmisen elämään, ei tarvitse jaksaa omin voimin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuka on kokenut bipolaarisen pohjan, tietää miltä tuntuu kun kokee niin suurta tuskaa, että vain kuolema voisi auttaa. Mutta se menee ohi ja loppuu, valitettavasti se ottaa päiviä. Mulle auttoi olantsapiini, ja terapia. Ja se, että kirjoitin kaikki ahdistukseni kirjaan. Samat jopa useasti. Iltaisin taas kirjoitin itselleni ohjeet seuraavalle päivälle, tyyliin huomenna olen rauhallinen tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"En saa terapiaa (ellen toki etsisi yksityistä ja maksaisi itse mutta yksin asuvalla opiskelijalla ei siihen rahaa ole)."
Onko kela siis hylännyt kuntoutuspsykoterapiahakemuksesi?
Nuorisopsykiatrialta on sanottu että en voi hakea sitä eikä psykiatri sitä lähetettä siihen kirjoita. Kuulemma ainakin pari vuotta pitäisi odottaa että saisin sitä hakea, kokevat että psyk. sh:n käynnit sen aikana riittävät.. ap
Erikoista. Millä perustelivat tuon, että pitää odottaa pari vuotta? Oletko kertonut hoitotahollesi, ettet ole saanut pelkästä lääkityksestä ja sairaanhoitajan kanssa juttelusta tarpeeksi apua?
Juu oon sanonut. Perustelivat sillä että olen liian nuori terapiaan
Itse olin jo 10 v iässä terapiassa, joten kuulostaa oudolta että olisit liian nuori?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hmm...kelan kuntoutuksena voi kyllä saada psykoterapiaa jo 16-vuotiaana. Kelalta voi hakee myös Oma väylä -kuntoutusta ja Nuotti-valmennusta. Nämä tarkoitettu syrjäytymisvaarassa oleville nuorille. Suosittelen !
Vierailija kirjoitti:
Yksinäisyys sua myös painaa. Ei ketään, johon samaistua. Ei ketään, jolle puhua syvemmistäkään ajatuksistaan. Vain ja ainoastaan tyhjänpäiväisiä keskusteluja puolituttujen ja sitäkin tuntemattomien kanssa Ei syvempää yhteyttä keneenkään. Kukaan ei ymmärrä, kukaan ei halua tai jaksa ymmärtää.
Se on kivuliasta. Saa sinut tuntemaan olosi vieraaksi jopa omassa kodissasi, läheistesi kanssa. Kun on yksinäinen kauan, siihen tottuu ajanmittaa. Mutta onko siihen pakko tottua?
Kaikista kiinnostavimmat ja älykkäimmät ihmiset kuolevat ekana. Se on sääli. Maailmaan jää silloin vain lisää tyhjyyttä. Mutta kyllä meitä täällä vielä on, elämme toisten varjoissa.
Ap, haluaisitko todistaa omin silmin, että syvä yhteys toiseen on mahdollista saavuttaa ja se ei ole pelkkää fantasiaa? Eikö kuullosta kiehtovalta todistaa jotain todistamatonta?
Yksinäinen olen kyllä, joskus se tuntuu muserravalta. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle on sanottu, että nepsyille sähköhoitoa ei anneta kun ei yleensä auta heille, tosin se oli vain yhden lääkärin mielipide.
Vierailija kirjoitti:
Nykynuoret on kasvaneet yhteiskunnassa, jossa kaiken saa niin helpolla. Ei ole vastustuskykyä vastoinkäymisiä kohtaan. Pumpulisukupolvi masentuu kovin helposti. Heidän pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhdistäytyä.
Ei voi yhdistää asioiden helpolla saamista aikakauteen, yhtälailla 80-luvulla jotkut syntyivät kultalusikka suussa ja osa nykynuorista, kuten minä, on joutunut taistelemaan kaiken eteen eikä mikään ole tullut helpolla. Älä tee oletuksia muiden elämistä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Olen todella surullinen, että seurakunnassa, jonne voisit mennä, on kiusaajiasi. Kristinuskoon ei kuulu kenenkään kiusaaminen. Jos uskaltautuisit
menemään ja joku kiusaisi, puhu nuorisotyöntekijän tai vastaavan kanssa.
Jehovan todistajien piireihin en menisi. He tarkoittavat hyvää mutta eivät ole kristittyjä. Vain Jeesus pelastaa.
Jos tulee uskoon, Jumala antaa oman voimansa, viisautensa ja rakkautensa ihmisen elämään, ei tarvitse jaksaa omin voimin.
En kyllä ole uskovainen. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"En saa terapiaa (ellen toki etsisi yksityistä ja maksaisi itse mutta yksin asuvalla opiskelijalla ei siihen rahaa ole)."
Onko kela siis hylännyt kuntoutuspsykoterapiahakemuksesi?
Nuorisopsykiatrialta on sanottu että en voi hakea sitä eikä psykiatri sitä lähetettä siihen kirjoita. Kuulemma ainakin pari vuotta pitäisi odottaa että saisin sitä hakea, kokevat että psyk. sh:n käynnit sen aikana riittävät.. ap
Erikoista. Millä perustelivat tuon, että pitää odottaa pari vuotta? Oletko kertonut hoitotahollesi, ettet ole saanut pelkästä lääkityksestä ja sairaanhoitajan kanssa juttelusta tarpeeksi apua?
Juu oon sanonut. Perustelivat sillä että olen liian nuori terapiaan
Itse olin jo 10 v iässä terapiassa, joten kuulostaa oudolta että olisit liian nuori?
Niin munkin mielestä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei taida täälläkään ottaa tosissaan minua... En ymmärrä miksi en saa apua eikä kukaan usko tuskaani, olen niin väsynyt taistelemaan. Mulla on kaikki noi psykiatrien diagnoosit taustalla ja kaksi itsemurhayritystä, enkä silti saa apua. Johtuuko se siitä että olen nuori? Vai mistä? Koska en enää pärjää yksin enkä tiedä mitä tehdä
Minä ottaisin tosissaan jos olisin hoitava taho. Tiedän miltä tuntuu kun ei oteta tosissaan ja vähätellään. Se vie loputkin ihmisarvosta.
Vierailija kirjoitti:
Nykynuoret on kasvaneet yhteiskunnassa, jossa kaiken saa niin helpolla. Ei ole vastustuskykyä vastoinkäymisiä kohtaan. Pumpulisukupolvi masentuu kovin helposti. Heidän pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhdistäytyä.
Pää kiinni ääliö, kun et mistään mitään ymmärrä. Mene pois
Oon koittanut kokeilla eri juttuja sillon kun toimintakyky on antanut myöten, en ole oikein löytänyt mitään. Veikkaan että tuo masennuksen aiheuttama kiinnostuksen puute vaikuttaa siinä, täytyy jatkaa yrittämistä kuitenki